tiistai 19. huhtikuuta 2016

Oravat kisailevat


Aamulla syötiin keittiön pöydän ääressä aamupalaa. Samanaikaisesti orava istuskeli linnunruokamökin katolla napostelemassa auringonkukan siemeniä. Nostin sälekaihtimen saadakseni parempia kuvia, eikä kurre karvaansa väräyttänyt. Mökki lähtee kesävarastoon, kunhan tässä ehtii sen varsineen maasta ylös nostaa.


Iltapäivällä takkahuoneen ikkunalaudalta kuului mahdoton kolina ja räminä. Meinasin jo Juusoa torua, mutta pihalla mekastikin kaksi oravaa. Kamera ei tietenkään koskaan ole ajoissa hollilla ja ainoa kiireessä räpätty kuva ikuisti vain toisen kaverin. Olisi ollut metkaa saada kurreista kuva, kun ne mennä vipelsivät tiiliseinää ylös ja toista alas. Aikamoisia apinoita.


"Minulla ei ole mitään tekemistä metelin kanssa!", totesi Juuso ja käänsi kylkeä.


Mustarastaita käy marjakuusen alla maata nyppimässä välillä useampikin samanaikaisesti. Osa taitaa olla naaraita tai nuoria uroksia ruskeasta värityksestä päätellen. Parhaimmillaan maassa tepastelee mustarastaiden kanssa samanaikaisesti myös peipposia ja ainakin yksi orava. Sulassa sovussa. 

Muut linnunruokahärpäkkeet olen vienyt jo pois, mutta marjakuusessa roikkuva siemenautomaatti ja puoliksi syöty talipötkylä saavat olla, sillä ne houkuttelevat edelleen paikalle tikkoja ja tinttejä. Mukavahan niitä on aamupalaa syödessä seurata.


Sunnuntaisin tulee telkusta Ylen Ulos luontoon -kevätseuranta klo 18.15 Yle1-kanavalta. Se on mukava ohjelma, josta ainakin minä huomaan oppivani uusiakin asioita.

Toinen tärkeä vinkki puutarhaihmisille on Rakkaudesta puutarhaan -ohjelman (puutarhuri Alan Titchmarsh tuottaa iloa ihmisille, joiden oma puutarha on jäänyt vaille huolenpitoa) alkaminen kahdeksan uuden osan voimin ti 19.4.2016 klo 19.00 Yle tv1:llä. Ohjelma uusitaan lauantaisin klo 8.05 ja sunnuntaisin klo 12.40.
 

32 kommenttia:

  1. Teillä on todella luonto lähellä, se on upeaa! Kiva kun muistutit puutarhaohjelmasta ja luonto-ohjelmaa on jo seurattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnon seuraaminen on mukavaa ja nivoutuu saumattomasti puutarhahörhöilyyn.

      Poista
  2. Ai niin, puutarhaohjelma alkaa tänään - kiitos tuhannesti vinkistä! Nuo tulevat vain niin harmillisen aikaisin, saisivat tulla iltayhdeksän jälkeen - mulla jää nyt monesti puoli yhdeksänkin uutiset välistä, kun ei huomaa illan tullen, on niin valoisaa. Silloin pyörin vielä pihalla kuvitellen, että kello on jotain kuusi.
    Suloiset oravat, kiva seurata luontoa omalla pihalla. Voi Juusoa ♥ Aina syytetään pientä viatonta karvapalleroa, joka on täysin syytön kaikkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta puutarhaohjelmat voisi hyvinkin käynnistää heti joulun jälkeen. Pimeällä ja kylmällä niitä olisi aikaa katsella ja niiden tuottamia ideoita jalostaa omaan käyttöön. Nyt alkaa olla sellaiset ajat, ettei millään jaksa ankkuroida itseään telkun ääreen. Ainahan tietysti ohjelmia voi tallentaa, mutta meillä tuppaa nekin unohtumaan jonnekin vehkeiden syövereihin.

      Poista
    2. Pieni karvapallero on ihan viattoman näköinen, mutta siitä huolimatta sillä on omat pienet vinkkinsä, joilla mamman saa vikkelästi liikkeelle.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Oravien touhuja pääsee näköjään seuraamaan päivittäin. Tänäänkin.

      Poista
  4. Ihana Juuso hauskat kuvat kurresta:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos, että muistutit puutarhaohjelmasta, se olisi muuten jäänyt katsomatta. Hauskoja kuvia oravista, niidenkin puuhia on hauska seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä unohdan itsekin kaikki hyvät ohjelmat, joten hyvä on välillä nostaa niitä esiin.

      Poista
  6. Kivoja kuvia pihan vierailijoista.
    Hienoa kun muistutit puutarhaohjelmasta. Titchmarsh on suuri suosikkini.

    VastaaPoista
  7. Mukavaa ku voi seurata oravia klasista. Luulin että täältä olis oravat kuallu sukupuuttohon. En muita koska oon niitä nähäny. Näin kuitenki mettäs käpymättähiä, jois oli orava käyny ruakatunnilla...Kiitos! Olis menny hyvä ohojelma sivusuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oravia riittää ympäri vuoden. Nyt näyttävät olevan kovastikin kevätmielellä.

      Poista
  8. Pörröhännät vauhdissa. Orava on niin suloinen veitikka, näkis vaan useammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisikohan noita laittaa postipaketilla sinulle. Niitä nimittäin on täällä runsaasti.

      Poista
  9. mukava postaus. Kurret on ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurret ovat kuin pohjolan apinoita. Olen joskus jostain sellaisen sanonnan kuullut.

      Poista
  10. Kiitos puutarhaohjelmavinkistä,joka tuli kuin tilauksesta. Eilen katselin viimeiset varastoni. Oravia on kyllä kiva seurata, meidän kissat niistä ihan villiintyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oravia on niin usein ihan tässä pihapiirissä, ettei Juuso pahemmin jaksa niitä edes jahdata. Eikä kyllä flexinsä kanssa kiinni saisikaan. Aikanaan naapurin kissa oli taitava metsästämään oravia, mutta se kissapoika on jo paremmilla hiirestysmailla.

      Poista
  11. Minä olen vielä ruokkinut lintuja, kun niitä on niin kiva seurata, ja keväällä näkee paljon sellaisiakin, jotka ovat talvet muualla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on lintumaailmassa niin vilkasta, että harva se päivä näkee jotain uutta.

      Poista
  12. Se olikin mukava eläinpostaus. Kivoja kuvia. Katsoin juuri Rakkaudesta puutarhaan -ohjelmaan - lähes kyyneleet silmissä.

    VastaaPoista
  13. Täälläkin oravat kisaileavt puissa, mutta en ole yrittänytkään heitä kuvata. Tiedän olevani liian hidas. Kauniita eläinkuvia olet ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin minäkään olisin kuvaamisessa onnistunut, mutta oli ikkunalasi siinä välissä. Orava ei pelästynyt ja pysyi paikallaan.

      Poista
  14. Ihanat oravat. Taitaa olla kevättä niilläkin rinnassa!

    VastaaPoista
  15. Oravien leikkimistä minäkin olen täällä seuraillut. Ja lintujen. On niin ihana, kun puutarhassa liikuskelee ihania eläimiä. Meillä onneksi naapurin kissat tykkäävät olla meilläkin, joten saadaan kissailoakin ja hiiri/myyrä-jahtaajia. <3
    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina!
      Nyt on niin monenlaista tirppaa liikkeellä, että riittää ihmettelemistä ihan joka aamulle.

      Poista
  16. Meilläkin käy mustarastaita ja muita lintuja, mutta ei oravia.Tykkäisin oravistakin :)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!