keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Puutarhanhoito poropeukaloille


Into Kustannus Oy on julkaissut Merja Turusen ja Sirpa Ylösen "Puutahanhoito poropeukaloille" -kirjasta uusintapainoksen. Ensinäkemällä voisi kuvitella kyseessä olevan huumoripitoinen kevyen sarjan puutarhakirja, mutta ei suinkaan. Kirja on ihan pätevä opas puutarhaharrastusta aloitteleville, mutta kyllä opuksen sivuilta löytyy hyvää tietoa myös pidemmälle ehtineelle.


Kirja on pokkari, josta ei ole suuria värikuvia, vaan muutamia selkeitä mustavalkopiirroksia. Kirja toimiikin hyvin vaikka ilta- tai matkalukemisena. Se on helppo ahmia kannesta kanteen ja toisaalta se toimii myös hakuteoksena, johon tarvittaessa voi palata uudelleen.

Kirjasta löytyy hyvin kaikki tarpeellinen kasvin kasvattamiseen, maaperän tunnistamiseen ja parannukseen, kasvien valintaan, kylvämiseen ja istuttamiseen, rikkaruohojen, tuholaisten ja tautien torjuntaan sekä palkitsevaan sadonkorjuuseen. 


Kirjoittajat eivät ole ammattilaisia, vaan lapsuudesta saakka mullan ja kasvien parissa möyrineitä harrastajia. Kirjan sisällön on tarkastanut monien tuntema puutarhakirjailija Ulla Lehtonen.


Kirjasta on tietoisesti jätetty pois erikoistermit ja tieteelliset nimet, jotta kirja ei heti alkuunsa pelottaisi vasta-alkajaa. Latinankieliset nimet on tarvittaessa löydettävissä helposti kasvien suomalaisia nimiä käyttämällä. Erikoistermitkin tulevat aikaa myöten tutuiksi, jos puutarhaharrastukseen innostuu ja sen tiimoilta tietämystä haluaa syventää.

Vaikka kirja on tekijöiden mukaan suunnattu aloitteleville puutarhureille, sen lukeminen kannattaa kyllä pidempään puutarhaa harrastaneillekin. Löysin kirjasta monia oivallisia ja itselleni uusia asioita. Tälle kirjalle on siis paikkansa. Puutarhakirjoja ei vain ole liikaa.

24 kommenttia:

  1. Olet oikeassa, puutarhakirjoja ei ole koskaan liikaa! Sisustuskirjoista voin luopua, mutta kaikki hankkimani puutarhaan liittyvät taitavat olla hyllyissäni. Tämä kirja voisi olla matkalukemisena ihan paikallaan. Israeliin mennessäni minulla on usein Välimeren kasveista kertova kirja mukana. Tai niitä on parikin saman tyylistä ja paljon tutkin niistä kasveja, joita päivittäin kuvauslenkilläni löydän. Oi, voi, matkakuume nousee, mutta eipä nyt onnistu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkoille tapaan ottaa pokkarin mukaan, sillä se menee pieneen tilaan ja painaa vähän. Unelmissani on matka Madeiralle ja tämä kirja olisi oiva ajankulu lentokoneeseen. Kevyt kirja täynnä painavaa asiaa. Kyllä, matkakuume nousee oitis, kun vähänkin ihania kohteita ajattelee.

      Poista
  2. Olisi varmaan hyvä kirja tällaiselle "huonommalle puutarhurille" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppotajuinen ja kivasti kirjoitettu kirja. Ei ole pakko ahmia kerralla, mutta niin siinä voi kuitenkin käydä. Suosittelen!

      Poista
  3. Totta, puutarhakirjoja ei koskaan ole liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella on tosiaan paikkansa. Tämä on lisäksi kotimaisin voimin suomalaisiin oloihin tehty kirja, joka on aina plussaa.

      Poista
  4. Mä olen joskus ihmetellyt näitä tällaisia puutarhakirjojen nimiä. Tietyt jutut on hyvä ammattilaisenkin tarkistaa silloin tällöin kirjoista. Varsinkin kaikki leikkaamiseen liittyvä on suht haastavaa. Kirjan sisältö oli musta kyllä varsin oiva. Plussaa aina piirroksista, joista asia välittyy tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä pitää moni asia tarkastaa kirjasta, kun ne tuppaavat talven aikana unohtumaan. Ja tuo mainitsemasi leikkaaminen on tosiaan niitä asioita, joita pitää opiskella vuosi toisensa jälkeen.

      Poista
  5. Tämä voisi olla ihan lukemisen arvoinen kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisältö on painavampaa kuin voisi nimestä päätellä. Helppo ja nopea lukea.

      Poista
  6. Se on totta, että jokaisesta puutarhakirjasta löytää joitakin ideoita poimittavaksi omaa puutarhaa varten. Varmasti tästäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin vain selasin tätä kirjaa ja yhtäkkiä huomasin lukevani systemaattisesti ja kiinnostuneena. Monet asiat olivat toki tuttuja, mutta kivasti sieltä löytyi uusiakin vinkkejä.

      Poista
  7. Tuo on niin totta, mitä muutkin jo totesivat ettei puutarhakirjoja voi olla liikaa ja niistä tosiaan löytyy aina jotain uutta. Itselläni 'Suomalainen puutarha-kirja' on ensimmäinen hankkimani alan kirja ja edelleen tarkistelen sieltä asioita keväisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviin tietoteoksiin tulee palattua monta kertaa uudelleen. Siksi puutarhakirjoja onkin mukava hankkia.

      Poista
  8. Oon pari päivää lukenu, omasta hyllystä, vanhaa puutarhakirijaa. Välistä löytyy erellisehen puutarhahan tehtyjä suunnitelmapiirroksia. Taittaavat olla 90-luvun aluusta. Mutta kirija on taas ku uusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrätystä parhaimmillaan, kun omasta hyllystä löytää uudenveroista lukemista.

      Poista
  9. Varmasti kirja on hyvä kaikki niin selkeästi nevottu. Tosiaa aina löytyy jotain hyviä ohjeita jokasesta kirjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhatieto ei välttämättä vanhene ja omiakin tietoja on hyvä välillä tarkastaa.

      Poista
  10. Ihana kirja. Tähän täytyykin tutustua. Tietäisin just sopivan henkilön jolle sen voisin antaa. hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että löysit kirjalle hyvää käyttöä. Erinomainen kirja antaa lahjaksi.

      Poista
  11. Niin, ja jos ei löydy uutta tietoa niin ainakin tulee muistutuksia vanhoista. Jotkut asiat vaan unohtuvat ja on hyvä kun kirjaa lukiessa muistaa. Itse unohdin viime kesänä omenapuiden oksien taivutuksen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monia kirjoja ensimmäistä kertaa lukiessaan ei välttämättä kaikkea tietoa heti edes omaksu. Siksikin on hyvä palata samaan opukseen myöhemmin uudelleen.

      Poista
  12. Kuulostaa tarpeelliselta kirjalta. Olen kanssasi samaa mieltä, että puutarhakirjoja ei voi olla liikaa.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!