maanantai 29. toukokuuta 2017

Tulppujen lomassa vähän aidankin pystytystä

Tulipa Silver Parrot

Kasvuvauhti puutarhassa on hurjaakin hurjempaa. Eiliset kuvat ovat tänään jo todellakin eilisiä, sillä muutos niin kasvin mitassa kuin kukinnassakin tapahtuu vähintäänkin vuorokaudessa, ellei tunneissa.

Tulipa Orange Cassini - vatukan lehden lomassa.

Nyt voisi olla hauska kokeilla jatkuvasti tallentavaa videokameraa, jolloin saisi ajantasaista kuvaa siitä, miten jokin kukka kasvaa mittaa ja avaa nuppunsa. Esimerkiksi kotkansiipisaniaisen avautumisen seuraaminen tiukalta rullalta heleänvihreäksi, puolimetriseksi kasviksi kutkuttaa vuosi toisensa jälkeen.

Tulipa Toronto

Tulppaanien nuput avautuvat toinen toisensa jälkeen. Sää heittäytyi sen verran koleaksi, että se onneksi pidentää tulppujen kukintaa. Muuten se olisi hetkessä ohi. Osa on vielä tiukasti nupulla, mutta osa jo lakastumisvaiheessa. Nyt huomaan, että olisi sittenkin pitänyt panostaa edellisvuosien tapaan enemmän ripsureunaisiin ja papukaijatulppaaneihin. Niistä minä tykkään. Käytännöllistä olisi tietenkin investoida vuosi toisensa jälkeen kukkiviin punaisiin ja keltaisiin Appeldoorn-tulppuihin. Vaikka monin tavoin käytännölliseksi ihmiseksi lukeudunkin, kukkien suhteen mopo karkaa jatkuvasti, eikä järki juurikaan kolkuta kukkia ostaessa.

Tulipa Sun Lover

Edellisenä vuonna ostin Sun Loveria Lidlin sipulihässäkästä, enkä ole katunut. Edelleen niistä toissasyksyisistä monta tulppua nousee. Ihastuin Sun Loveriin sen verran vahvasti, että viime syksynä istutin sitä lisää. Ei petä. Ihanan monisävyinen ja kerrottu tulppaani, joka seisoo tanakasti pystyssä. Joka keltaisen ja oranssin sävyistä ei tykkää, tämän unohtakoon. Muille se suokoon silkkaa tulppaanien ilotulitusta.

Tulipa Sylvestris

Sini K Kasvihormoni -blogista postasi keltaisen värin sopivuudesta keväiseen puutarhaan. Monille keltainen on inhokkiväri, mutta erityisesti kevään kukkijoissa ja keltaisissa tulppaaneissa se on hurmaava. Pitkän ja pimeän talven jälkeen värien tykitystä puutarhassa jaksaa ihastella. Luonto tekee omat coctailinsa ja siinä väriskaalassa ihan kaikki sopivat yhteen, eikä trendeillä ole mitään väliä.

Tulipa Abigaile

Puutarhassa alkaa olla melko kuivaa. Kastelen vain ruukkukasveja ja kasvimaalla sekä juuri istutettuja taimia. Muut selvitköön omin voimin ja niin ne yleensä tekevätkin. Ehkä kuivuudella on syynsä siihen, että moni kasvi on kooltaan edelleen aika pieniä. Ja moni kasvi ei ole vielä kunnolla edes noussut. Nyt onkin tärkeää, ettei kitke rikkaruohoina kaivattuja kukkia. 

Tulipa Zurel

Näin keväällä - vai pitäisikö jo ryhtyä puhumaan alkukesästä - sitä erehtyy kummastelemaan, missä kaikki rikkaruohot viipyvät. Keväthuumassa sitä saattaa jopa erehtyä kuvittelemaan, että koko elämänmittainen rikkaruohosota on jo voitettu. Ei suinkaan. Siellä ne ovat odottaneet mullassa vain oikeaa hetkeä ponnistaa kukkimaan ja kasvamaan. Se aika näyttää koittaneen, sillä enää ei voi pelkästään seikkailla puutarhassa kameran kanssa, vaan rikkaruohoihin on varauduttava vähintäänkin yhdellä ämpärillä. Seuraavaksi pitäisikin hakea kellarista rikkaruohovekotin ja ryhtyä kitkemistalkoisiin. Enää ei pelkästään käsivoimin kaikille rikoille, varsinkaan voikukille pärjää.

Tulipa Exotic Emperor

Sää veti sen verran koleaksi, ettei nyt pihamaalla pahemmin viitsi istuskella. Hyvä niin, sillä töitä riittää ja viileässä on parempi tehdä raskaitakin hommia. Aitaprojekti on laitettu alulle ja neljäsosa siitä on jo pystyssä. Kunhan tässä keritään, työ jatkuu. Aitaprojekti on hyvä kohde harjoittaa kohtuullisuutta. Mielelläni näkisin sen pystytettynä yhden ainokaisen päivän kuluessa, vaan se ei mahdollista. Aika ja voimat loppuvat kesken. Ei rakennu maailma yhdessä päivässä, eikä yksi aita.
 

59 kommenttia:

  1. Aivan ihania tulppaaneja!
    Upeat kuvat!
    Täällä paistaa aurinko, joten taidan lähteä pihalle touhuumaan.
    Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lähdit aamulla pihahommiin, sillä sää ei ainakaan ole ollut esteenä. Tuli tosi kesäinen maanantaipäivä.

      Poista
  2. Kertakaikkisen ihania, tuota Tulipa Sun Loveria ihastelen naapurinikin tulppaanipenkissä.
    Kunpa tulppaanikausi kestäisi pidemmän aikaa...:)

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Näin lämpimällä tulppujen kukinta on pian ohi, mutta osa on vielä nupulla ja nyt on koleampaa luvassa.

      Poista
  3. Ihania tulppaaneja! Kyllä mäkin syksyllä kokeile,josko toi meidän vesirotta jättäis ne rauhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se syksyinen sipulishow sen arvoista, jos edes osa istutetuista kukkii. Ainakin tietää yrittäneensä.

      Poista
  4. Kyllä sinulla on monta erilaista tulppaani lajia. Ja kiva on niitä katsoa. Itselläni ei ole tulppaaneja ollenkaan olen ajatellut, että ne häviävät jo muutaman vuoden kuluttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä nuo jalostetut tulppaanit montaa vuotta kestä. Ajattelen, että rahan voi turhempaankin törsätä, sillä keväinen sipulikukkien kukinta on kyllä niin kaunista. Sitä odottaa joka vuosi yhtä innoissaan.

      Poista
  5. Hienot kuvat ja kauniita kukkia. Meidänkin pitäisi koira-aitaus väkertää tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään saatiin aita viittä vaille valmiiksi. Oli siinä urakkaa, mutta ei niin kovaa, kuin alkuun näytti. Koko tonttia ei aidattu, joten ei ole koiranpitävä, mutta ei meillä ole koiraakaan.

      Poista
  6. Ihania tulppaaneja! Ovat niin kaikki kauniita, etten osaa nimetä suosikkiani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat tykätä ihan jokaisesta, ole hyvä!

      Poista
  7. Kauniita tulppuja sinulla!
    Hassu tuo multaepisodi tuolla aiemmassa postauksessa. Niin, tuijalle passaa tavallinen puutarhamulta. Kerran yritin siitä rivarinaapurille kertoa, kun olivat aikeissa ostaa multaa tuijalle. Eivät uskoneet minua kun marketin kesäpihan myyjä oli kertonut että ehdottomasti havumultaa ;)
    Unohdin tuolla aiemmin kommentoida kun sait kivesi takaisin. Mukava juttu, muistan kun se perään haikailit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kuvittelin, että tuija tarvitsee havumultaa, vaikka aina minulla ei sitä ole ollut. Ei ole vissiin kesäpihamyyjän koulutus mennyt ihan nappiin. Toisaalta, seurasin jokin aika sitten asiantuntijakeskustelua, jossa ammuttiin alas monta netin puutarhavinkkiä ja suosittujen puutarhapalstojen neuvoa. Yksi jos lähtee kertomaan jotain totuutena, eikä kukaan sitä tarkista ja oikaise, syntyy vääriä ohjeistuksia.

      Joo, kiveä haikailin takaisin vuosien mittaan useinkin ja täällä blogistaniassakin siitä mainitsin. Tänään sitä taas onnellisena taputtelin. Ikiomaa järkälettäni.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Ja lämpimät nimipäiväonnittelut näin jälkikäteen.

      Poista
  9. Ihania! :) Minun muutamat ainokaiset tulppaanit taisivat kuolla, kun siirsin ne paikasta toiseen kesken parhaan kasvun. Onneksi vanhempieni pihassa tulppaanit ovat kasvaneet todella hyvin, mutta niidenkin kukkimista saa vielä odottaa tovin. Terhakkaita nuppuja näkyi kuitenkin jo runsaasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, jos on jonkun muunkin piha, jossa voi tulppuja käydä ihastelemassa. Ilo ikäänkuin tuplaantuu.

      Poista
  10. Voi kun tulee ikävä tulppaaneja, niitä ei nyt sattuneesta syystä tälle keväälle meillä ole, mutta ensi keväänä on, jos yleensä tällä pihalla puuhailen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä sinulla onkin varmasti jo hyvät istutuspaikat katsottuna tulppaaneille. Nyt ne olisivat menneet hukkaan, kun olette uudistaneet pihaa.

      Poista
  11. Sun Lover on katseet keräävä tulppaani. Tuota Silver Parrotia on minullakin, mutta jo melkoisesti kutistuneena. Komeimmat tulppaanit eivät meillä nouse kovin monena vuonna.
    Ei haittaa vaikka taas viilenee. Minäkin pidän vähän viileämmistä työskentelyilmoista. Meillä ei ole nyt yhtään valmistumisjuhlia viikonloppuna. Lakkaispäiväksi tietysti toivoisi aurinkoista keliä.
    Sateitakin voisi tulla, niin pääsisi istuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos enää toisenakaan vuotena nousevat. Siinä mielessä on kyllä aikamoista rahan hassaamista. Mutta voisi sitä turhempaankin törsätä.
      Viileämmässä on mukavampi työskennellä. Tänään jatkettiin aidan pystytystä ja auringon helottaessa täydeltä taivaalta meinasi kunto loppua. Viime yönä ukkosti ja hetken satoi kaatamalla, vaan ei se paljon tuolla kuivuudessa näy.

      Poista
  12. Upeita! Aion panostaa Apeldoorneihin. Timpsureunat olivat pettymys. Eivät kuki kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaron kannalta taitaa olla fiksumpaa panostaa apeldoorneihin, mutta josko sinne joukkoon sitten jonkun muunkin laittaisi.

      Poista
  13. Ihana kukallinen postaus <3 mukavaa kesän odotusta sinulle :)

    RONJA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ronja! Kesään ei enää olekaan pitkä matka.

      Poista
  14. Kaunista tulppaaniloistoa, josta voin vain haaveilla. Meillä taantuneiden tulppujen osuus on kasvussa, mutta en todellakaan viitsi laittaa rahaa tulppuihin, kun ne kaikki syödään, jos en niitä jokaikistä jaksa riittävän ajoissa keväällä verkottaa. Mutta hyvä, että jossain päin tulppaaneista voi nauttia noin runsaina istutuksina. Juuri ajelin perjantaina Raumalta mökille päin ja ihan lähellä mökkiä näin ison perunapellon, joka oli kauttaaltaan "suojattu" keltaisella riistanauhalla. On siinä ollut kepittämistä! Peuroja on tällä alueella ihan valtavasti. Jostain kuulin, että sudet olisivat ne ajaneet pohjoisempaa mökkipaikkakuntamme suuntaan ja meillä päin ei susia ole näkynyt, joten täälläpä ne sorkkaeläimet nyt sankoin joukoin viihtyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peurat ovat kyllä tosi ikävä ongelma. Meillä muutama kulki vielä viime talvena, mutta metsän kaato ja mittava tienkunnostusprojekti on saattanut karkottaa ne lähimetsiin. Niin ainakin toivon. Kylän reunamien pelloilla peuroja näkee jatkuvasti ja niistä varoitetaan autoilijoita. Peura tai valkohäntäkauriiksi kai sitä pitäisi kutsua on tuotu Suomeen metsästettäväksi. Minusta sitä myös pitäisi metsästää enemmän, eikä antaa kantojen räjähtää, kuten nyt on käynyt.

      Poista
  15. Sinä kutsut sitä rikkaruohovekottimeksi, minä voikukkakilleriksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikukkakilleri onkin hyvä nimi. Otsikon sen oitis käyttöön, kiitos!

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Ole hyvä. Väriterapiaa ei ole koskaan liikaa.

      Poista
  17. Mopo kyllä tosiaan lähtee syksyn sipulikaupoilla käsistä, mutta on niistä moninkertainen ilo! Upeasta kukinnasta saat nautiskella, kiitos ihanista kuvista. Tuo Zurel oli juuri sitä mitä hain Flaming Flagilla penkkiin. Se osoittautui turhan vaaleaksi, mutta Zurel näyttää kuvassasi juuri oikealta. Syksyn listalle sekin. Ja näistä voisi ottaa kyllä kaikki:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flaming Flagissa taitaa olla samat sävyt, mutta Zuerelissa voimakkaammat ja lilan osuus suurempi. Minun Zuerelin istuttamisestani on jo useampi vuosi, mutta uskollisesti tuo yksi kukka nousee vuosi toisensa jälkeen. Minne lienevät kaverit jääneet.

      Poista
  18. Voi miten kauniit Tulppaanit. Tuntuu, että tänäkin vuonna täällä Tulput on jotenkin hieman kitusia.. no suurin osa vielä onneksi nupulla, josko ne siitä innostuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ehkä ole paras mahdollinen tulppukevät, mutta osa on täälläkin vielä nupulla. Toivottavasti sinunkin tulppujen pian avautuvat.

      Poista
  19. On ne vaan kauniita, kaikenlaiset tulppaanit! Minä olen myö menettänyt sydämeni tuolle Sun Loverille, en vaan enää löytänyt niitä viime syksyllä, joten täytyy tyytä kuviin ja muutamaan vanhaan yksilöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin tilata Sun Loverin Exotic Gardenilta etsiessäni Texas Flamea, joka olikin loppu. Harmillista, ettei seuraavana vuonna useinkaan enää löydä toivetulppujaan. Ehkä pitää tilata niitä ulkomaisista kaupoista.

      Poista
  20. Kauniita tulppaaneja. Minulla on keltaisia ja muuten tykkään mutta en siitä että loistavat kilpaa yhtäaikaa kukkivien voikukkien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on onneksi aika vähän voikukkia. Oma tontti on sen verran pieni, että ylimääräiset voikukat on helppo kitkeä pois. Kieltämättä keltaisia tulppuja voi olla hankalaa erottaa voikukista.

      Poista
  21. Tulppaanisi ovat upeita ja kuvat niistä vielä upeampia. Olin jotain tulppaaneita istuttanut syksyllä mutta taas kävi niin etten ehtinyt näkemään kukintaa lainkaan. Siispä ei enää tulppaaneita mökille vaan joskus sitten sinne omakotitalon pihaan kunhan sopivan löydämme.

    Viime viikonlopun vietin pääsääntöisesti rikkaruohojen parissa. Uudemmista kukkapenkeistä sitä puski yllin kyllin mutta aikaisemmat jo kiittävät ahkerasta kitkemisestä. Tuleehan niitä mutta todella paljon vähemmän kuin juuri valmistumisen jälkeen. Joskus julkaisinkin siitä blogissa, että tuli hankittua todella rikkaruohopitoista multaa. Mutta viihdyn kyllä kitkentäpuuhissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaankaan kannata istuttaa tulppuja mökille metsäneläinten ihasteltavaksi. Mieluummin jotain sellaista, josta pääsee nauttimaan itse mökillä ollessaan.
      Rikkaruohojen kitkeminen kyllä palkitsee, sillä säännöllisesti kitkettynä niiden määrä vähenee. Ei niistä kokonaan eroon pääse, mutta työ helpottuu vuosi vuodelta. Kitkemisen jälkeen on kiva katsella hetken aikaa siistejä penkkejä.

      Poista
  22. Upeita tulppaaneja! Täällä tulppaanit ovat vielä tiukasti nupussa, mutta eivätköhän ne lähiaikoina vähitellen avaudu. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään viileys on hidastanut tulppujen kukintaa täälläkin, mutta nyt ne ovat päässeet vauhtiin. Eiköhän niin käy sinunkin puutarhassasi pian.

      Poista
  23. Ruudun takaa kuulostaa, että teidän aitaprojektinne on edennyt varsin nopeaa vauhtia, kun nyt sitä jo pystytetään.
    Tulput ovat sen verran ihania, että niissä kannattaa sijoittaa omiin lemppareihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aitaprojekti lähti rullaamaan odotettua nopeammin ja muutaman päivän aikana on saatu suurin osa pystyyn. Pari osaa on vielä laittamatta ja hienosäätö tekemättä. Teimme aidan 2 metrin valmiselementeistä, joten se nopeutti hommaa aikalailla.

      Poista
  24. Voi että, sinulla on niin ihania tulppuja! En ole keltaisen ystävä, mutta tuo Tulipa Sylvestris on mun yksi suosikeistani juurikin tuon ihanan nuokkuvan, lähes ranskalaisen tulppaanin tapaan kukkiva ihanuuskeltainen ja keltainenkin on haastava, on olemassa myös oikean keltaisia :D niistä minä tykkään!

    Tuo edellisen postauksen tapahtuma kyllä ilahdutti ja tuntui niin tutulta...arkisen elämän helmiä joita on mukava muistella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös tulipa sylvestris (metsätulppaani) ole niitä, jotka jaksavat kukkia vuodesta toiseen? Aiemmin minulla ei sitä ollut, mutta jonkun blogista viime vuonna bongasin ja ajattelin kokeilla, josko siitä tulisi puutarhaani pitkäaikainen asukki. Minusta sen nuokkuva olemus on viehättävä, kuten sanoitkin.

      Säkkiepisodi jaksaa naurattaa. Tosin sen tapahtuman ollessa kuumimmillaan olin enemmänkin h-moilasena, kuten sanotaan eli ihmetystä täynnä.

      Poista
  25. Hih, ei tosiaan tulppaanien sipulien ostoksia tehdessä järki paljoa päätä kolkuta :D. On aina joku ihana väri joka on ihan pakko saada. Ei tosiaan Appeldoorneissa ole väreissä paljoa valinnanvaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipulikukkien suhteen voi näin keväällä tehdä ihan millaisia päätöksiä hyvänsä. Syksyn luetteloiden ilmestyessä kaikki hyvät ideat ovat kuin tuuleen pyyhittyjä.

      Poista
  26. Ihanaa tulppaanien väriloistoa ja kauneutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Kuvaan loput, kunhan aukeavat.

      Poista
  27. kauniita! Tuo sun lover pitää pistää mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun Liverpool on ihana, kerrottu tulppu. Kuvasin sitä eilisaamun sateessa ja nuppuun solahtaneenakin se on ihana.

      Poista
  28. Oi kun kauniita tulppaaneja. <3 Ei kuki meillä vieläkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on vähän koleaa, joten tulppujenkin kukinta viivästyy ja pitkittyy. Kyllä ne sieltä.

      Poista
  29. Ihania tulppaaneja, niitä ei voi koskaan olla liikaa! Paitsi ehkä syksyllä sipuleita istuttaessa.. Mutta vaivannäkl palkitaan onneksi moninkertaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä koko syksyn istutusrumba on tyystin unohtunut. Onneksi, sillä muuten emme pääsisi nauttimaan kukkaloistosta.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!