tiistai 8. elokuuta 2017

Hurraa harjaneilikoille!


Vuosia ihmettelin, miksi meidän pihalla harjaneilikat eivät menesty. Niiden sanotaan olevan helppoja, mutta jokin minulla niiden kanssa meni aina pieleen. Harjaneilikka on vanhojen pihojen perinnekasvi. Muistan sen hyvin jo lapsuudestani. Minulla ei kuitenkaan ole minkäänlaista verenperintöä tai mummon antamia oppeja kukkien kasvatukseen, joten harjaneilikankin kanssa olen mennyt kantapään kautta.


Kolme kesää sitten paneuduin harjaneilikkaan vähän intensiivisemmin. Kylvin siemeniä kesällä sekä potteihin että kasvimaalaatikkoon. Syksyn alkaessa siirsin taimiruusukkeet kukkapenkkeihin. Useampaan paikkaan lähinnä siksi, että näkisin, missä ne parhaiten alkavat viihtyä. Samaa metodia olen kokeillut monen muunkin kasvin kanssa. Esimerkiksi jouluruusut olen vihdoin saanut viihtymään, kun sitkeästi istutin niitä erilaisiin paikkoihin. Sillä tavoin löytyi parikin paikkaa, jossa jouluruusut ovat alkaneet runsastua.
 

Viime kesänä harjaneilikat kukkivat varsin vaatimattomasti. Ajattelin silloin, että näinkö meni jälleen pieleen niiden kasvatus. Tänä kesänä harjaneilikat ovat näyttäneet parastaan ja asiasta innostuneena on tarkoitus niiden määrää lisätä. Harjaneilikka, kuten kaikki muutkin neilikat ovat minusta kestäviä ja kauniita puutarhakasveja. 


Harjaneilikoissa riittää punaisen ja valkoisen värivaihtoehtoja. Monenlaisia lajikkeita kylvin, mutta nimet katosivat siinä vaiheessa, kun taimia siirtelin penkkeihin. Harjaneilikka vaatii siinä mielessä pitkämielisyyttä, että ensimmäisenä vuotenaan se kasvattaa lehtiruusukkeen ja kukkii vasta toisena vuotena. Kukkia odotellessa saattaa helposti käydä niin, että kitkee lehtiruusukkeet rikkaruohoina pois. Vähän samaan tapaan kuin sormuistinkukat.


Hyviä harjaneilikkavinkkejä löysin Kasvihormoni -blogista. Nyt toivon hartaasti, että harjaneilikka kotiutuisi puutarhaani, siementäisi ja kukkisi tulevat vuodet runsaana. Se on ihana väripilkku kesäisessä kukkapenkissä.


Synttäriarvonta blogissani jatkuu 19.8. klo 24 saakka. Arvontasivulle pääset oikeassa sivupalkissa olevaa kuvaa klikkaamalla. 

En ole ehtinyt erikseen käydä arvontaan osallistuvia kiittelemässä ja kommentoimassa, mutta aivan ihania kommentteja teiltä on tullut. Lämmin kiitos niistä! Tässä samalla toivotan lämpimästi tervetulleiksi kaikki blogini uudet lukijat yhdessä ja erikseen. Olen niin iloinen teistä jokaisesta.
 

36 kommenttia:

  1. Minustakin nämä ovat ihania. Niitä on kotona vain yhdessä paikassa, mutta täytyy niitä laittaa vähän muuallekin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän postauksen tulleiden kommenttien mukaan harjaneilikka leviää hyvin. Ei haittaa, leviämistä jopa toivon.

      Poista
  2. Kauniisti kukkivat harjaneilikat sinulla.
    Minä hankin aikoinani, joskus parikymmentä vuotta sitten kolme tainta, ja nyt niitä on joka paikassa, metsän laidassa, nurmikolla.. ja sieltä keväällä "poimin" niitä kukkapenkkeihin. Eli ovat varsinaisia karkulaisia, siis hyvässä mielessä. Varmaan karkulaisuus selittyy haravointijätteen kuljettamisella tiettyihin paikkoihin pihalla.
    Sama tyyli näkyy olevan suikeroalpilla, joka on levinnyt laajoina mattoina nurmikolle, ja sieltä sitten käyn vain hakemassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa kuulostaa hyvältä. Olisi mukavaa, jos harjaneilikka leviäisi ja sen taimia voisi poimia muualle siirrettäväksi. Suikeroalpi on meilläkin levinnyt, mutta ei mitenkään haitaksi asti.

      Poista
  3. Voi miten onkin nättejä nuo harjaneilikat onkin!! Kaunista elokuun alkua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Tänään onkin ollut kaunis kesäpäivä.

      Poista
  4. Harjaneilikat on minunkin lemppareita, niitä voi niin helposti siirrellä. Niissä on ihana tuoksukin, ja suloisia vaaleanpunaisia sävyjä. Mökillä on edelleen neilikoita karkulaisina, ja niistä aina käyn riuhtomassa omaan pihaan lehtiruusukkeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo toinen kommentoija, joka kertoo omasta harjaneilikkapankista. Siinäpä mukava tavoite minullekin.

      Poista
  5. Kauniit sävyt harjaneilikoissa.

    VastaaPoista
  6. Harjaneilikka on tämän vuoden uutuus penkissäni, katsotaan miten viihtyy vai joudunko vaihtelemaan paikkaa. Pitääkin lukaista Kasvi Hormonin vinkit.
    Aivan ihastuttavia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon harjaneilikan viihtymistä ja lisääntymistä omassa puutarhassani. Se on mukavan tanakka kasvi ja näyttää kukkivan tosi pitkään.

      Poista
  7. Äidilläni kasvoi joka kesä upeat harjaneilikat pihapenkissä ja kauniita ne ovatkin, todellisia perinnekasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti ovat monelle tuttuja kukkia ihan lapsuudesta saakka. Iloitsen kovasti, että vihdoin sain kukkivia harjaneilikoita omaan puutarhaani.

      Poista
  8. Hyvä kun onnistuit harjaneilikoihen kanssa. Miullakin on muutamii ja toivon jotta ne kulukis pitkin pihhoo. Kestäät maljakossakin pitkään. Tuoksukin on hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullakin on monta hyvää syytä kasvattaa harjaneilikkaa!

      Poista
  9. Noita mun pitäis saada tarhaani. Tykkään ihan mahdottomasti niistä ja monesta väristä. Talvi tahtoo viedä vain ne.
    Ihanan värisiä neilikoita !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjaneilikkaa saa myös taimena. Minä olen kasvattanut siemenestä ja onnistuu näköjään sekin.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Niin nättejä, että toivoisin niiden menestyvän ja lisääntyvän.

      Poista
  11. Minä yritän varjella pikkuruisia harjaneilikoita mökkipihalla, hyvin heikolla menestyksellä... Sinun neilikkasi näyttävät huikeilta, pitäisiköhän yrittää saada myös kotipihalle moisia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjaneilikat palkitsivat sitkeyteni. Ehkä sinunkin kannattaa kokeilla vielä kerran, kenties toisenkin.

      Poista
  12. Harjaneilikat on niin ihania, olen yritttänyt monta monituista kertaa. Nyt virosta tuli taas taimi mukasn, jonka toivon viihtyvän. Toinen, minkä kanssa mulla on vaikeuksia on sormustinkukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään meni, että sain sormustinkukat menestymään. Ja yhtä pitkään näytti vievän harjaneilikoiden kanssa. Joskus se näköjään kolahtaa, kun riittävästi yrittää.

      Poista
  13. Minullakin on mökkipihassa noita. Minulla on vain tummemman punaisia, haluaisin muunkin värisiä. Sade piiskasi kukat rumaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisia tummanpunaisia ja sen lisäksi valkoisia olisi minun toivelistallani. Sade laittoi vähän kaiken rumaksi, mutta nyt onneksi paistaa jo toista päivää. Kukat ja ihmiset tykkää.

      Poista
  14. hienoa kun sinnikkyytesi palkittiin, harjaneilikat ovat todella kauniita. lapsuudenkotini pihapiirissä niitä on kasvanut niin pitkään kuin muistan ja ihan ilman minkäänlaista hoitoa. parhaillaan saan ihastella niitä riippapihlajan alla:)
    minä taisin tänä kesänä kitkeä rikkaruohona sormustinkukan taimeni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ne vissiin mitään hoitoa tarvitsekaan sen jälkeen, kun saa ne vihdoin ja viimein kasvamaan. Seuraava tavoitteeni on saada lisää uusia värejä ja tietenkin olemassa olevat runsastumaan.

      Poista
  15. Harjaneilikka on yksi minun lempparikukka tosin nyt se on hävinnyt melko tyystin kesäkodin kukkapenkeistä. Täällä rivarin pihalla se yrittää sinnitellä.
    Kauniin värisiä nuo sinun neilikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjaneilikka on kyllä kaunis kukkapenkin piristys. Toivottavasti minun harjaneilikkani eivät ala sinnittelemään, vaan kasvavat täydellä teholla tulevinakin vuosina.

      Poista
  16. Harjaneilikat ovat upeita keski-ja loppukesän kukkijoita. Väreissä löytyy monenmoista, varmasti jokaiselle sopivaa ja mieluista sävyä.
    Siemeniä kannattaa roiskia penkkeihin vuosittain, näin säilyy kukinta. Onko ne sitten pelkästään 2-vuotisia, en ole varma, mutta näin varmistan kukinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytpä täytyykin tyhjentää olemassa olevat siemenpussit kukkapenkkeihin, jotta varmasti kukkii tulevinakin vuosina. Kiitos vinkistä!

      Poista
  17. Mielettömän hienot harjaneilikat! Minulla eivät ole onnistuneet, mutta tämän postauksen perusteella voisin tehdä vielä kylvökokeiluja.

    VastaaPoista
  18. Harjaneilikat ovat upeita väripilkkuja ja nytpä löysin kauttasi pari vinkkiä, miten niiden kanssa onnistuisi paremmin. Napakan tumma punainen kukkii juuri nyt ja uusia lehtiruusukkeita on kasvamassa. Kiitos taas!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!