perjantai 29. syyskuuta 2017

Pieni, nätti ja sinnikäs

Jouluruusu - Helleborus Double Ellen

Toissa keväänä ostin kaksi Double Ellen -jouluruusua. Taisi olla vasta maaliskuun alku ja lämpöisiin ilmoihin vielä runsaasti matkaa. Meidän kuivassa sähkölämmitystalossamme jouluruusut ovat sisätiloissa nopeasti entisiä, joten istutin Ellenit koriin, jonka laitoin terassille. Kaupassa jouluruusuja oli säilytetty viileässä ulkoeteisessä, joten ne olivat jo valmiiksi hiukan karaistuneet. Eivät siis joutuneet kylmään shokkihoitoon. Ajatus oli nostaa jouluruusut yöksi autotalliin, mutta täysin unohdin siirtelyn. Jouluruusut kasvoivat ja kukoistivat useamman viikon terassilla ja lopulta kunnon kevään koittaessa istutin ne pikkupuutarhan Kivipenkkiin.


Hyvin ovat Ellenit maassa pärjänneet. Keväällä ne kukkivat ensimmäisen kerran ja koko kesän kummassakin on ollut kukkia. Nytkin molemmat Ellenit ovat kukassa. Kivipenkki on vain sen verran syrjäinen paikka näille ihanuuksille, että taidanpa miettiä niille uutta istutuspaikkaa. Sellaista, jossa kaunokaiset saisivat ihailevia katseita ilman, että puutarhaemännän täytyy siitä erikseen mainita.

 
Ja kun löydän sen uuden ja sopivamman asuinpaikan Ellenille, vien jumppamaton heidän viereensä, jotta voin ihailla kauniita kukkia silmästä silmään. Sen verran matalalla kukat aina ovat, ettei konttaamatta niitä kunnolla näe.
 

38 kommenttia:

  1. Jumppamaton! Jouluruusut ovat kyllä suloisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumppamatto siksi, että kostealla nurmikolla on muuten ikävä maata. Sitähän ei tiedä, kuinka pitkään kerrallaan innostuu jouluruusuaan ihailemaan.

      Poista
  2. Ihana jouluruusu. Peitätkö jouluruusun talven ajaksi esim. ämpärillä?

    Jumppamatosta ja polvisuojuksista on toisinaan apua kuvatessakin =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole peittänyt mitenkään. Ellen kasvaa kohopenkissä ja sen vieressä on iso kivi, joka ehkä suojaa ja lämmittääkin.
      Ostin pari vuotta sitten oman jumppamaton ihan puutarhakuvaamista varten. Säästyy vaatteiden pesulta.

      Poista
  3. Ellenit ovat suloisista suloisimpia jouluruusuja. Kannattaa siirtää sellaiseen paikkaan, jonka ohi kulkee useasti päivässä. Muuten ne menevät vähän hukkaan jos pitää pihan perille ihan niitä varten kulkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kyllä kuljen useinkin Ellenin ohi, mutta vieraille se pitää ihan varta vasten esitellä. Siitä huolimatta ansaitsee kyllä näkyvämmän asuinpaikan.

      Poista
  4. Olen miettinyt, että jouluruusut olisivat hienoja esim muurilla, jossa niitä voi katsoa alhaalta päin. Näkisi kukkien sisään. Suloisia ne jouluruusut ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan jouluruusujen pitäisi kasvaa vähän ylempänä, sillä niiden sisälle ei muuten tahdo millään nähdä. Kuvatessakin yleensä tarvitsee molemmat kätensä, joten kukkia ei voi nostella paremmin nähdäkseen.

      Poista
  5. Niin kaunis on tuo jouluruususi, ihan huokailen täällä. Samaa mieltä, pihan perukoilla olevat jäävät aina vähemmälle huomiolle. Niitä pitää ihan erikseen käydä katsomassa, ja tuo jumppamatto-idea on ihan huippu :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ylempänä jo Sirpalle kommentoinkin, että ostin muutama vuosi sitten jumppamaton vartavasten puutarhassa kuvaamista varten. Se on ollut verraton apuväline ja säästänyt vaatteita likaantumiselta ja pesulta.

      Poista
  6. Jouluruusut ovat ihania ja monesti ne kuitenkin jäävät vähemmälle huomiolle. Tuo jumppamatto on tosi hyvä idea, kiitos vinkistä. Minun ei kuitenkaan tarvitse mennä kuin varastoon ja kaivaa esille ns makuualustan ja näin saan mahdollisuuden kuvata kukkia ja myöskin muistella monia monia vaellusretkiä menneisyydestäni.
    Ostin keväällä yhden jouluruusun ja se on kukkinut tuossa sekapenkissä koko kesän, toivottavasti se jaksaa yli talven. Kesäkodissa on kasvanut monta vuotta jouluruusu ja se voi melko hyvin vuodesta toiseen ja se ikävä kyllä se ei ole paraatipaikalla.
    Edellinen postauksesi oli kivaa luettavaa ja tuo kukkasipulien määrä on vallan huikea. Keväällä sipulikukat ovat ilo silmälle mutta minusta syksyllä sipulien istutus ei e ollenkaan kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä sen mukavampi ajatus, kuin kuvata makuualustalla kukkia ja samalla muistella mukavia vaellusretkiä. Hiukan naurattaa, kun mietin, mitä aidan toisella puolella päivittäin kaivurin ohjaimissa istuva työmies ajattelisi nähdessään minun makaavan puskan juuressa jumppamatolla.
      Toivotaan, että uusi jouluruususi päättää selvitä talvesta ja ilahduttaa sinua tulevinakin vuosina.
      Niin, pikkuisen tuli sipuleita rohmuttua. Iso osa niistä oli pieniä ja niiden istuttaminen oli helppoa ja nopeaa. Jälleen kerran kyllä makasin itseäni, kun aina pitää lisätöitä itselleen hommata. Mutta kyllä niistä piipoista taas keväällä jaksaa iloita, joten kannatti ahertaa.

      Poista
  7. Sipulikukkien kanssa kannattaa ahertaa vaikka se aika puuduttavaa onkin, keväällä työ palkitaan. Suloinen jouluruusu, yritän taas yhden kanssa, tällä kertaa toivottavasti paremmalla menestyksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monta jouluruusua minullakin on ollut ennen, kuin alkoivat vihdoin pärjätä. Kannattaa siis yrittää.

      Poista
  8. Niin kauniit Ellenit. Toivottavasti uusi sijoituspaikka tulee olemaan suotuisa kaunottarille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Uusi paikka on vielä etsinnässä, kun näitä syystöitä on ihan jonoksi saakka.

      Poista
  9. Ihanat Ellenit! Yritän taas uuren kans. Pari kertaa on talavi viäny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokusen jouluruusun minultakin on talvi vienyt - tai sitten joku muu syy. Vihdoin olen niiden kanssa alkanut myös pärjäämään, joten kannattaa yrittää.

      Poista
  10. Nätit on Ellenit. Pittääpä miunkin käyvä kahtomassa näkkyykö mittään, ovat kuunliljojen takana piilossa. Oon miettiny strategiaa miten suan lehetkin kevväällä säilymään! Järveltä käyp tuuli ja se kuivovaa lehtiä. Sipulikukista on paljon illuu kevväällä, vaikka niisä on työtäkin ja jännitystä keksiikö myyrät niitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa Ellenissä lehdet ovat pysyneet hyväkuntoisina myös talven jäljiltä. Muissa sen sijaan lehdet tuppaavat menemään huonoon kuntoon lumen alla maatessaan.

      Poista
  11. Jouluruusuissa on sitä jotakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, joku niissä kiehtoo erityisen paljon. Eikä pelkästään kauneus, vaan niissä on jonkinlaista salaperäistä taikaa ja kauneutta.

      Poista
  12. Kun kohtaa kauniin kukan, sitä haluaa katsella vaikka sitten konttausasennossa. Ymmärrän hyvin, että jumppamatolla tulee olemaan käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Ellen ei suinkaan ole ainoa matala kukka, jota on tullut maassa mahallaan ihailtua.

      Poista
  13. Niin kauniita nuo jouluruusut..en ole tuollaista aiemmin nähnytkään:) Mukavaa syksyn jatkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana tuttavuus. Näin näitä muutama vuosi sitten jonkun blogissa ja kun törmäsin niihin kaupassa, en voinut vastustaa.

      Poista
  14. Minä en taitaisi uskaltaa sinuna siirtää noita jouluruusuja kun noin hyvin viihtyvät sijoillaan. Ostat hyvillä mielin uudet ensi keväänä😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Noin olen ajatellut joskus jonkun muun kasvin kohdalla, joten miksei nytkin. Kiitos erinomaisesta vinkistä.

      Poista
  15. Jumppamatto viereen, mikä ihana ajatus :D Puutarhassa kuvatessa pitäisi myös olla jumppamattoja otollisissa paikoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, usein se ainokainen jumppamatto on ihan väärässä paikassa, eikä tule lähdettyä sitä hakemaan.

      Poista
  16. Keväällä puutarhamessuilta ostettu jouluruusu on niin muiden kasvien suojassa, että olen aivan unohtanut sen vointia kurkistella. Ihana Ellen, hyvä, kun olet löytänyt jouluruusuillesi suotuisan paikan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jouluruususi voi hyvin ja ilahduttaa sinua keväällä runsain kukin.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!