keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Kehtaanko edes kertoa...


...että lankesin vielä muutamaan sipulipussukaan maanantaisella kauppareissulla. Kun niin halvalla sain ja olivat ressukat ihan orpoina likimain tyhjässä hyllykössä. Eihän muutamaa sipulipussukkaa millään raaskinut yksin kauppaan jättää. 

Milloinkaan aiemmin en ole näin hillittömästi sipuleita ostanut. Maanantain koko päivän kestäneessä sateessa ajatus sipulihommista tuntui ihan realistiselta, mutta tiistaiaamuna mttari näytti -2 pakkasastetta. Pelkäsin jo pihamaalle mennessäni maan olevan liian koppuraista istuttamiseen. Olihan se pinnasta vähän kovaa, mutta istuttaminen sujui ongelmitta. Voipi olla, ettei näistä viime hetken sipuleista keväällä enää mitään tule. Vaan eipä ollut kallis lysti. Menee sitä rahaa turhempaankin. 

Anteeksi huonot ja heijustiksista kärsivät kuvat.
  
Krookuksia istutin sisäänkäyntiä vastapäätä pussillisen Botanicaa ja kaksi pussillista Pickwickiä. Bermudankolmion jättikuunliljan taakse laitoin pussillisen talventähteä. Ne ehtivät hyvin kukkia ennen kuunliljan kasvuunlähtöä. Niinikään sisäänkäyntiä vastapäätä laitoin myös 5 Narcissus Triandrus Haweraa. Keittiön ikkunan alla olevaan penkkiin upotin 8 Iris Hollandicaa, 5 kasvitieteellistä 'Praestans tub. Variety' -tulppaania  ja 7 Princess Irene -tulppaania. Valikoima on tällainen pelkästään siitä syystä, ettei kaupassa muita enää ollutkaan.


Ostin myös pussillisen onnenkäenkaalin sipuleita. Niitä en kuitenkaan istuttanut maahan, sillä tämä oxalis ei taida talvehtia ulkona. Mietin kuitenkin, säilyvätkö pikkuruiset sipulit/mukulat tuossa pussissa talven yli, vai pitäisikö ne laittaa turpeeseen tai multaan?


Syysmyrkkyliljat ovat kukkimisensa kukkineet, mutta niiden terälehdet ilahduttavat edelleen loistavina väripilkkuina kohmeisessa maassa kevätkaihonkukan vihreiden lehtien lomassa levätessään. Tässä kohtaa taputan itseäni ystävällisesti olalle kiittäen, että syksyn viime metreillä älysin hommata lisää syysmyrkkyliljoja. Jospa vielä näkisin sellaisen syksyn, jolloin ne kukkivat runsaana kasvustona muiden kukkien jo talveen syliin taipuneina.


Maanantai-iltana laskeva aurinko väritti taivaan punaiseksi. Palavaa taivasta katsellessani mietin, miten se vanha sanonta menee. Onko tiistaiksi tulossa kaunis sää vaiko vettä-räntää ja kenties jotain muutakin? Löysin iltaruskolle parikin sanontaa:

Iltarusko hyvä usko, aamurusko päivän pasko.
Iltarusko hyväks päiväks, aamurusko päivän pasko.

Ja niinhän se meni, kuten vanhan kansan sananlaskut viisaasti sanovat. Tiistaina aurinko paistoi kirkkaana siniseltä taivaalta aamusta iltaan. 

Maanantai-illan auringonlaskun värejä taivaalla.

Mukavaa viikkoa kaikille!
 

47 kommenttia:

  1. Meille kyllä kehtaat tällaisia asioita kertoa! <3 Me ollaan täällä vaan myötäonnellisia sun puolesta. ;) Ja sanotaan, että sipulikukkia ei voi kertakaikkiaan olla koskaan liikaa.
    Täytyykin pitää silmät auki kaupoilla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin, että täältä löytyy sielunkumppaneita tässä sipuliasiassa. Aika monella näyttää vielä sipuli-istutuksia olleen ja ihan sulaahan maa taas vaihteeksi onkin.
      Mukavaa isänpäiväviikonloppua Vaahteramäelle!

      Poista
  2. Nyt kun kukkasipulit ovat poistohinnoissa on vaikeaa kävellä niiden ohitse pysähtymättä. Enkä siis ihmettele jos näitä lankeemuksia tapahtuu 😉 ilta-auringon sävyttämät taivaat ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valikiomat on jo vähissä, mutta edullinen hinta korvaa senkin puutteen. Keväällä varmasti kiittää jokaisesta nousevasta piiposta.

      Poista
  3. Viikonloppuna kaivelin omat sipulit maahan, mutta eihän niitä ollut kuin muutama kymmenen. Mitään verrattuna sinun sipuliurakointiisi! 😃 Laittelet sitten sipulikukkamerestäsi kesän mittaan kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti keväällä ja kesällä joudutte kestämään sipulikukkapostauksia, jos vain noista edes osa nousee.

      Poista
  4. Kun halvalla saa, niin on se ostettava:) Ja sipuliden on mukavampi olla mullan alla toisten sipuleiden kanssa, kuin yksinään kaupan hyllyllä:)

    Aivan ihanat auringonlaskukuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ehdottomasti sipuleilla on parempi mullassa. Näyttivät niin yksinäisiltä siellä hyllyssä, että pakko oli kotiin tuoda.

      Poista
  5. Keväällä voit iloita myöhäisestäkin sipuli-innostuksesta. Niin kauan kuin maa ei ole jäässä ehtii vielä istutella, minäkin panin maanantaina valkosipulit multaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä aina pelästyy ensimmäisten lumien ja pakkasten myötä, että talvi saapuu. Vaan harvoin se tänne etelärannikolle tulee edes joulukuussa. Hyvin ehtii vielä maata kuopsuttaa.

      Poista
  6. Mie olen ylpeä sinusta, juuri noin pitääkin toimia. Ei ole kiva sipuleiden jäädä yksinään hyllyille kököttämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt on ihan hengenpelastajan tunne, kun sipulit on tuotu hyllyn yksinäisyydestä kotipihan multaan.

      Poista
  7. Pääsivät sipulit hyvään kotiin! Ja kyllä ne kukkii, vaikka itseä vähän epäilyttäisikin. Kumman sitkeitä sissejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on niin lämmintä ja maa täysin sulaa, joten enemmänkin voisi vielä istuttaa. Nyt saa minun osaltani tämän vuoden sipulit riittää. Joku raja sentään olla pitää...vai pitääkö?

      Poista
  8. Oi, olit näköjään löytänyt Hawera-narsissejakin, ne on narsissimaailman suloisimpia. Älä kadu sipuliostoksia, sipulit ei koskaan ole menetettyä rahaa. Minullakin meni tänä vuonna n. 100 € sipuleihin, kassatyttöä nauratti kun latasin Prismassa kaikki ne pussit hihnalle :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elmeri! En ole Hawera-narskuja aiemmin ostanutkaan, joten toivottavasti nousevat ja kukkivat. Tähän hätään en muista, oliko se Pioni vaiko joku muu, joka totesi, että taulutelevision hinnan verran voi hyvin sipuleihin upottaa. Taidan olla aika lailla vielä siitä summasta jäljessä.

      Poista
  9. Kauniit auringonlasku kuvat. Mikäs siinä sipulit maahan kun saatiin vielä jatkoaikaa puutarhaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vielä en ollutkaan talveen taipumassa, joten tämä jatkoaika on ihan mukavaa. Tosin nyt saa sipulit tältä syksyltä riittää.

      Poista
  10. Mukavaa viikon jatkoa sinullekin :) - kauniita kuvia <3

    VastaaPoista
  11. Hieno loppuhuipentuma, sipuli-ihanuus on keväällä niin ilahduttava.
    Täällä meidän marketissa ovat jo poiskorjanneet kaikki sipulit ja juurakot. Ei niitä yksinäisiä sipulipussukoita sovi jättää hyllyille kuivumaan, teit kyllä ihan hyvän työn.
    Upea ja toivoa antava auringonlasku ja tosiaan tiistai oli täälläkin aurinkoinen päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan on pelastajan olo, kun ne viimeiset sipulipussukat sieltä hyllystä kotiin kannoin. Johan tässä alkaa pikkuisen jännittää, millainen kukinta keväällä on tiedossa. Olisipa talvi sipuleillekin suotuisa. Näin toivotaan!

      Poista
  12. Kauniita aurinkolasku kuvia Kyllä sinun piha on keväällä kaunis. Kun halvalla saa, niin onhanse ostettava Niin minäkin tein samoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo sipuleiden istuttaminen vähän sellaista lottoamista, kun ikinä ei tiedä, miten talvi niitä kohtelee ja kuinka nousevat. Luultavasti voittomahdollisuudet ovat kuitenkin paremmat kuin lotossa. Ihanaa hullaantumista.

      Poista
  13. Ihanan värinen taivas! Ja hyvä jemmata sipuleita kun halvalla saa.
    Luulen, että käenkaalin mukulat saattaa kuivua pussissa, ehkä ne kannattaisi laittaa pieneen määrään multaa edes? Istutin tuota laatua keväällä pariin ruukkuun ja ne kukkivat vielä tässä loppusyksystä tosi nätisti, mutta nostin ruukut kumminkin jo kylmään eteiseen. Ehkä ne pitää siitä nostaa pahimmiksi pakkasviikoiksi ihan asuinhuoneisiinkin, pitääkin ottaa selvää, kestääkö tuo yhtään pakkasta.
    Ihanat kuurakuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Sitä vähän epäilinkin, että pikkuruiset mukulat eivät ehkä kuivumatta selviä. Laitan ne siis multaan.
      Nyt kyllä saa sipulien istutukset tältä syksyltä riittää, eikä päätös varmaa ole edes vaikeaa, kun vein vakiokaupoista ne viimeiset pussukat.

      Poista
    2. Minäkin olen pohtinut Käenkaaleja. Nyt on testissä, että siementäneet jäivät maahan, osa ruukuissa pimeään ja osa kuivatettuna sisällä. Luulen, että ruukuissa olevat säilyvät kuten ennenkin. Muut jännittää! Mutta on se niin kaunis kasvi! Täytyy Lidlistä hamstrata sitä keväällä lisää, jos kuolevat.... Ihania kuvia! Varsinkin nuo kuurat!

      Poista
  14. Hyvin kehtaat kertoa, sillä ostokset pysyvät tasapainossa, sillä minä en ole ostanut yhtään mukulipussukkaa. Taivas oli komean punainen, sait ikuistettua upeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siis mikään kauhun tasapaino, vaan sipulien ostamisen tasapaino. Lupaan jakaa keväällä sipulikukkien kuvia, jotta käyttämäni summa jakaantuu edes katsomisen ilona vähän useammalla.

      Poista
  15. Kauniit kuvat oot suanu laskevasta auringosta. Halavalla kun suap, niin kyllä kehtovaa kertoa. Teillä on odotettavissa upeaa kukintoo kevväällä! Alakuviikosta miekin istutin viimeset sipulit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, toivotaan. Siis, että kukinta on yhtä runsasta, kuin multaan upottamani sipulien määrä. Harvoin sitä keväällä murehtii niitä, jotka jäävät tulematta. Enemmän iloa antaa jokainen, joka sieltä mullasta esiin punnertaa.

      Poista
  16. Kiva, kun kerroit. Itsekin pohdin, että jos vastaan tulee edullisia sipuleita, niin saatan vielä ostaakin. Ei tuo talvi tästä näytä tekeytyvän vaikka vähän uhkasikin silloin lokakuun lopuilla.
    Kyllä pikkupakkanen kuuraa kauniisti kukkapenkit. Sinullakin on kaksi kaunista kuurakuvaa. Ja tuo taivas on sitten upean punainen.
    Kuunliljojen väliin sopii mainiosti pikkusipuleita. Kyllä sieltä penkeistä aina joku rako löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin jo viimeiset sipulit ostaneeni, mutta eilen näin eräässä kukkakaupassa kulhollisen sipulipussukoita. Olivat kyllä ihan normaalihintaisia. Ja onneksi olin niin kaukana muutenkin, ettei käsi pussukoihin ylettynyt.
      Eipä näillä leveysasteilla talvi vielä tule. Harvoin enää jouluksikaan. Sopii minulle näinkin, sillä siihen liukastelemiseenkin tuppaa kyllästymään.

      Poista
  17. Nyt vain innolla odottellaan kevättä ja mitä kaikkea kaunista sieltä pihalta nouseekaan! Nuo auringonlasku kuvat on aivan upeita! Mukavaa torstai päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Kevään odottaminen on kaksin verroin mukavampaa, kun on piilottanut itselleen vahdittavaa pitkin puutarhaa.
      Mukavaa torstaita sinullekin!

      Poista
  18. Hyvin kehtaa. Mietin juuri itsekin, että voisin vielä hamstrata alesipuleita, jos kelit pysyvät plussan puolella. Sain ne aiemmat sipulini lopulta onnellisesti multiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maa on ihan sulaa ja sinne saa hyvin tungettua vielä sipulin poikimaan. Postitse ei enää uskalla tilata, kun säät ovat niin arvaamattomat. Mutta jos kaupasta löytyy, niin ehdottomasti kannattaa vielä ostaa.

      Poista
  19. Haa, joku muukin lankeaa:) Viime viikolla Prismassa -70%, mukaanhan niitä lähti, vaan ei tälle vielä riittänyt: Tänään menin Honkkariin ja eikös oven pielessä ollut iso korillinen pilkkahintaan! Kävelinkö vain ohi- arvaa?:D Mitäs, kun kerran ei talvesta tietoakaan, niin puutarhahommathan voivat jatkua! Kauniita taivaskuvia, nyt onkin ollut upeita aamu- ja iltahetkiä, kun aurinkoakin on näkynyt.Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähimmästä Honkkarista minäkin alesipuleita löysin ja ostin viimeiset. Prismassa ei enää ollut. Ei alesipuleiden ohi pysty kävelemään. Ja miksi pitäisikään.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  20. Oi kuin kaunis taivas.
    Kiva on keväällä katsella kukkiasi. eihän sinne olekaan pitkälti aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät alkaa tuossa tuokiossa ja sipuli-investointien vuoksi sitä on entistäkin mukavampi odotella.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  21. Oi Oi, mukuloita ei ole koskaan liikaa:) voi kun saisi oikean kukkameren narsisseista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, ei laisinkaan liikaa. Narsissimeri on kyllä mahdollinen, mutta taitaa vaatia aikaa ja työtä. En nyt millään muista, missä aina keväisin kukkii valtavasti narsisseja. Jossain Hanko-Tammisaari -suunnalla paikka oli.

      Poista
  22. Hyvähän se on, että sait nuo orvot hyvään kotiin! Ihania iltaruskoja!

    VastaaPoista
  23. Minulle kävi ihan samoin tänään:)

    VastaaPoista
  24. Varmasti hiljentää, kun kerroit. Täällähän näitä kanssahamstraajia löytyy. Keväällä sitä on kiitollinen, että syksyllä panosti 😍

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!