keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Toukokuu - ihana kevätkuukausi


Kruunu Vuokko Puutarhan Lumo -blogista antoi huhtikuuhaasteen. Yhden postauksen aiheen tiimoilta olen jo tehnyt, mutta mikään ei estä toteuttamasta haastetta toistamiseen. Ei näinä harmaina tammikuun päivinä liikaa aiheita päässä vilise, joten Suvikummun Marjan postauksesta ihastuneena palaan viime toukokuuhun. Sehän on kevätkuukausi siinä, missä maalis- ja huhtikuukin.


Mustaherukka - Ribes nigrum 'Pohjan  Jätti'

Kehityksen ja kasvun hurmaa

Toukokuu on ehkä kaikista kevään ja kesän kuukausista jännittävin. Alkukuusta puutarha on vielä melko kalpea ja viherrrys vasta tekee tuloaan. Säistä riippuen kasvu saattaa pitkäänkin olla hidasta tai sitten hiirenkorvat puissa räjähtävät hetkessä ilmoille. Loppukuusta ollaan jo hyvinkin täydessä kesässä ja kukinta puutarhassa vauhdissa. Kasvu ja kehitys on huimaavan nopeaa ja hurmaavaa.


Pionit ja kevätkirjotähdet

Lupauksia ja etsintää

Toukokuu on täynnä lupauksia ja etsintää. Tässä vaiheessa kevättä ei vielä laisinkaan tiedä, mitä ja miten kasvu käynnistyy ja edistyy. Puutarhurin kasvukauteen sisältyy aina myös pettymyksiä ja luopumista. Toukokuussa nekin ovat vielä piilossa. Ei siis huolta tässä vaiheessa. 

Rönsytiarella - Tiarella cordifolia

Pienten yksityiskohtien esiinmarssi

Miten ihanaa onkaan kulkea ja kiertää puutarhassa, kumartua ja kurkottaa. Paljon on pientä nousijaa ja niitä täytyy katsoa ihan läheltä nähdäkseen jokaisen yksityiskohdan ja saadakseen varmuuden, mikä sieltä mullasta oikeastaan on nousemassa.


Tarhakylmänkukka - Pulsatilla vulgaris
 
Toukokuussa on tilaa ja avaruutta pienten kauneudelle. Isot ja näyttävät kasvit ja kukat odottavat vielä vuoroaan.


Keltareunapikarililja - Fritillaria michailowskyi

Löytämisen riemua

Jokainen aamu, jokainen päivä, jokainen ilta tuo uutta ihmeteltävää. Yksi kierros päivässä puutarhassa ei riitä. Nähdäkseen ja kokeakseen kaiken mahdollisen, on tutkittava piha neliö neliöltä monta kertaa päivässä. Eikä sekään riitä. Aina joku ihanuus ehtii kasvussaan alkua pidemmälle ja puutarhuri pääsee kehitystä seuraamaan vasta myöhemmässä vaiheessa.


Mantelityräkki - Euphorbia amygdaloides

Pakahduttavaa kauneutta

Se, mikä maalis-huhtikuussa on ollut vasta harjoittelua, pääsee toukokuussa täyteen kukkaansa. Puutarha ja luonto kaikkinensa on täynnä voimaa; uusia versoja, nuppuja, tuoksuja, värejä, ääniä. Vaikea sitä pakahduttavaa aistimusten määrää on sanoin kuvailla. Se on vain koettava ja tunnettava. Joka kevät yhtä uusi ja ihana. Ja taas kerran edessä. 

Jumaltenkukka - Dodecatheon meadia

Haaste on jo kiertänyt monissa blogeissa ja itsekin sitä "Haasteena huhtikuu" -postauksessa jaoin. Mikäli et ole vielä haastetta saanut ja haluat sen toteuttaa, tästä sen voit vapaasti ottaa. Vielä on aikaa kevään ensi merkkeihin, joten hyvin ehdit. Mikäs sen mukavampaa, kuin palata menneen kevään kuviin ja kaivaa sieltä energiaa.

Tulipa Exotic Emperor
 
Haasteen säännöt saatesanoineen ovat seuraavat:
Huhtikuu on kuitenkin kevätkuu ja tämä haaste lähteköön kiertämään tuoden kevätmieltä tuokioksi lukijoille ja kirjoittajille! Haaste on yksinkertainen:
 
1. Tee postaus, ja kerro mistä haasteen sait

2. Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaimmin. Etelärannikolla kevät on jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa. 

Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi. Huhtikuu on tässä vain keskiverto.

3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia.

Alppikärhö - Clematis alpina

48 kommenttia:

  1. Kevät on täynnä juuri noita pieniä, mutta niin merkityksellisia ja kauniita alkuja. Nämä keväiset kuvat meinaa ihan pakahduttaa näin ruudun lävitsekin, saati sitten oikeassa elämässä. Kohta alkaa se kausi, kun me puutarhurit haahuillaan puutarhassa koko ajan, etsien josko jotain uutta olisi ilmestynyt esiin. Ja enemmän taidetaan olla takapuoli taivasta kohden, kuin selkä suorassa, kun kaikki pienimmätkin ihanuudet täytyy ihastella ja valokuvata.
    Nyt ei tekisi mieli edes katsoa ikkunasta ulos, täällä on ainakin todella ärsyttävä lumimyräkkä ja aivan harmaata.
    Mukavaa keskiviikkoa säästä huolimatta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on koko päivän tullut ihan kaikista ilmansuunnista. Yhdet lumityöt käytiin tekemässä ja nyt on toiset edessä, jotta aamulla pääsee taas pois pihasta. Nyt pitää toivoa, ettei kaikki lumi sula ja puutarha muutu jäätiköksi luvattujen pluskelien myötä.
      Kyllä se kevät sieltä tulee, vaikka tänään vähän pyryttää.

      Poista
  2. Olet kuvannut täydellisesti toukokuun tunnelmaa. Sehän on juuri tutkimista ja ihastelua kaiken uuden edessä. Ja siitä ei haluaisi jäädä mistään hetkestä paitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari, kevään tunnelmat ovat kaikille puutarhureille tuttuja ja toivottuja. Lumipyrystä huolimatta tuntuu hienolta mennä taas kohti toukokuisia tunnelmia.

      Poista
  3. Juuri oikeanlaista terapiaa tähän lumituiskuiseen päivään! Viimeinen kuvasi on paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumipyryisenä päivänä ei tosiaankaan ole helppo uskoa, että toisenlaiset näkymät ovat aika lähellä. Ammennetaan siis voimaa kevätkuvista.

      Poista
  4. Kyllä, toukokuu on ihanista ihanin, kuten kuvasi kertovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttiisi ei ole mitään lisäämistä. Näin se on.

      Poista
  5. Oih..mitä enemmän näitä ihania postauksia katsoo niin sitä enemmän tulee ikävä kevättä ja kesää:) Niin kauniit kuvat♥ Mukavaa talvipäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Niin omien kuin toistenkin kevätkuvien parissa on ollut mukava viettää joulujälkeisiä aikoja. Helpottaa kevätkaipuuta ja innostaa muutenkin suunnittelemaan uutta kasvukautta.
      Mukavaa talvipäivää sinullekin!

      Poista
  6. Toukokuu on todellakin ihanin ja ne kaikki pienet kasvivauvat ovat niin hellyyttäviä, täynnä uutta kasvuvoimaa♥
    Juuri nyt toukokuu tuntuu niin kaukaiselta, meillä on yön ja päivän aikana satanut lunta varmaan enemmän kuin pariin viime vuoteen yhteensä! Onneksi miehellä on tänään vapaapäivä...tuo lumi on aika raskasta kolattavaa kun nyt sade tulee jo lähes vetenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, teillä se on jo muuttunut vesisateeksi. Täällä on vielä aste pakkasta ja lumi edelleen kohtuullisen kevyttä. Paljon lunta on päivän aikana tullut ja kinostunut paikoin mittaviksi keoiksi. Toivottavasti ei kuitenkaan kaikki sula pois ja piha muutu jäätiköksi.

      Poista
  7. Kauniit kuvasi piristävät tätä lumimyräkkäpäivää!
    Tarhakylmänkukka on niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on tosiaankin ollut aikamoinen lumipyry. Tuuli on lennättänyt lunta joka suunnasta.
      Tarhakylmänkukka on ihastuttava. Toivon, että viime kesänä istuttamani selviävät noiden vanhojen rinnalla tulevaan kesään.

      Poista
  8. Postauksesi on piristys juuri tähän paikkaan,ulkona on tosi myteri ja toukokuu tuntuu kaukaiselta unelmalta.
    Herkät kuvat kevään airueista, mutta tuossa mustaherukan juuri auenneissa lehdissä tuntuu kuin sen eteerinen tuoksu tulisi tänne saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen lumipyry on täälläkin vellonut koko päivän. Yhdet lumityöt on tehty ja toisen kohta alkamassa, muuten ei pääse huomenna pihasta pois.
      Eikö olekin jännä, miten joistakin kasveista saattaa tuoksun tunnistaa jo kuvassa. Mustaherukka kuuluu ehdottomasti niihin kasveihin.

      Poista
  9. Niin upeat kuvat. Todellinen piristys tähän lumituiskupäivään. Keltareunapikarililja on aivan upea. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltareunapikarililja on aika uusi tulokas pihassani. Syksyllä istutin niitä lisää ja toivottavasti viihtyvät ja lisääntyvät.
      Lunta on tänään saatu paljon ja toivon, ettei kaikki sula luvatuissa plussakeleissä. Näin olisi huomattavasti kauniimpaa ja valoisampaa.

      Poista
  10. Voi miten ihanin ja osuvin sanoin kuvaatkaan niitä kevään tuntoja mitä varmasti liikkuu jokaisen meistä puutarhaa ja sen kasveja rakastavien päässä. Sinulla kun on loistava kirjoittamisen taito, jota aina ihailen blogissasi vieraillessani.
    Kauniit kuvat ja kiitos kun tartuit haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Tämä(kin) on ollut kiva haaste ja kevätkuvia on ollut mukavaa selata. Kuvien parissa on alkanut hiukan myös hahmottua, mitä uudistuksia ja kunnostuksia ensi kesänä mahdollisesti haluaa puutarhassa tehdä.
      Olen opiskellut kirjoittamista myös aikuisiällä ja aina kirjoittanut paljon. Pidän kirjoittamista. Mukavaa, että tekstini on luettavaa ja joku nauttii siitä.

      Poista
  11. Toukokuu on mahtavaa aikaa <3 Ihana postaus ihanasta kuukaudesta! Ja oih, mitä kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatiaiskanasen Elämää! Toukokuu on ihana kuukausi ja siitä taidamme kaikki olla yhtä mieltä. Pian se on taas edessä. Tuskin maltan odottaa.

      Poista
  12. Kohtapa tuo toukokuu on jo täällä. Viikon kuluttua voidaan sanoa, että ensi kuu on maaliskuu = kevät! Jes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Satu, voisiko tuota positiivisemmin enää ilmaista. Pian on siis maaliskuu ja lähes yhtä pian toukokuu. Mahtavaa aikaa.

      Poista
  13. Mä tein tämän haasteen, huhtikuusta.
    Meillä oikeastaan alkaa vasta toukokuussa kevättää.
    Viime keväänä meni pitkäksi, kun oli märkää/jäätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin sen lukemassa. Viime viikolla kommentointi jäi usein väliin bloggerin hitauden vuoksi. Nyt asia näyttää korjaantuneen, hyvä.

      Poista
  14. p.s En huomannut äsken kirjoittaa:
    oletko käynyt osallistumassa blogissani arvontaan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muistutuksesta, meinasi mennä ohi. Nyt olen osallistunut.

      Poista
  15. Toukokuu on minusta kevätkuu parhain Olet laittanut ihania kuvia ja tekstiä
    Tänään on ollutkin kova myräkkä.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma! Toukokuu on tosiaankin ihana kuukausi ja tämän päivän lumimyräkässä sitä on ollut suorastaan ikävä.

      Poista
  16. Toukokuulla mennähän nii lujaa, ettei meinaa peräs pysyä ja kasvu on nii voimakasta, että aiva kohina kuuluu :) Ei tosiaankaa riitä kerran päiväs kiärtämine. Muutamas tunniski kerkiää tapahtumahan vaikka mitä.
    Keltareunapikarililija on mullekki suht uus tuttavuus ja soisinki sen talavehtivan ja lisääntyvän hyvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain blogista tuon keltareunapikarililjan muutama vuosi sitten bongasin ja syksyllä istutin sitä toistamiseen. Kivan näköinen ja varmasti vielä nätimpi, jos/kun runsastuu.

      Poista
  17. Ihana toukokuu, ja niin mukava postaus! Toukokuussa alkaakin toden teolla näkymään kevään merkit, niin nopeaa on kasvu luonnossa ja pihamaalla. Ja jos vielä sattuu satamaan, niin kasvu on aivan käsin kosketeltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin toukokuun sade saa luonnon viheriöimään voimalla. Ihan jo se hiirenkorvien tuoksu tulee mieleen...

      Poista
  18. Ihania kuvia ja toukokuun tunnelmia! Nämä kevätpostaukset lämmittävät mieltä talvisin. Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tällaisista kukkien ja vihreyden kuvista saa ammennettua kummasti voimaa ja intoa tulevaa kasvukautta varten. Ja jaksaa nämä talviset päivät.

      Poista
  19. Olet oikeassa. Pakahduttavan kauniita aistimuksia, joista ei saa tarpeeksi. Aina riittää ihmeteltävää ja ihasteltavaa. Sellainen on toukokuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieniä onnenkokemuksia riittää jokaiselle päivälle. Ihanaa aikaa.

      Poista
  20. Vastaukset
    1. Kiva oli kuvia tähän postaukseen etsiä ja kiva on pian niitä taas luonnossakin katsella.

      Poista
  21. Kauniita toukokuisii kuvia. Kyllä toukokuulla on kaikki kovassa kasvussa, ei meinoo perässä pyssyy. Kiireinen kuukaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, toukokuu on myös kiireinen. Monessa mielessä. Täytyy taas muistuttaa itseään siitä, että kaikkien kevättouhujen lomassa on syytä välillä pysähtyä ihan vain nauttimaan.

      Poista
  22. Toukokuu on yksi lempparikuukausistani joka on sattumalta myös minun synttärikuukausi :) ihanat kuvat <3

    Suvi

    http://suvittarenblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  23. Toukokuuta minäkin odottelen, silloin on puutarhassakin oikeasti jo elämää. Kauniita, herkkiä kuvia pikkuruisista kasveista, jotka talven jälkeen taas näyttävät voimansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhtikuu on vasta kevään harjoittelua, mutta toukokuussa mennään jo täysillä. Voi, sitä voimaa, mikä luonnossa silloin näkyy kaikkialla.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!