torstai 29. marraskuuta 2018

Sopivaa sohvanurkkapuuhaa


Nämä nilkkasukat on kudottu punaisesta 7veikasta ja Novitan Jouluaatto-kausilangasta, jossa vaihtelevat valkoinen, punainen, harmaa ja vihreä. Kudoin yksivärisellä punaisella resorin, kantapään, kärjen ja joka neljännen kerroksen


Polvisukat kudoin sinisestä 7veikasta ja Raita-langan Ulappa-sävystä, jossa vuorottelevat harmaa, valkoinen ja sinisen sävyt. Resorin ja kantapään tein yksivärisenä. Resorissa on 64 silmukkaa. Resorin jälkeen lisäsin yhden silmukan, jotta sain 4 o, 1 n -mallineuleen tasalukuiseksi. Kavensin silmukoita varressa siten, että kantapäätä aloittaessa on 12 silmukkaa puikolla.


Viime talven jälkeen en ole tumppuja kutonut, joten välityönä piti kokeilla, vieläkö tumput onnistuvat.
Vasemmanpuoleiset on kudottu Gjestalin vaaleanruskeasta Janne-langasta. Resorissa on kaksi kerrosta ystävältäni saatua ruskeaa Tango Fani -pörrölankaa (jota ei enää valmisteta). 
Oikeanpuoleiset on kudottu viininpunaisesta 7veikasta ja sävyyn sopivasta Pohjola-langasta.


Lapselle sopivat röyhelösukat tein pinkistä Pirta-langasta ja valkoisesta Novitan Pilvi-langasta.
Punoin käyttämistäni langoista nauhan, jonka pujottelin röyhelön alapuolelle.
Röyhelö on Merja Ojanperän Juhannustanssi-sukasta ja ilmainen ohje siihen löytyy Raverlystä

Alkuperäisessä ohjeessa sukat on tehty ohuemmasta langasta 2,5 puikoilla. Muokkasin ohjetta paksummalle langalle siten, että röyhelön aloituksessa silmukoita on yhteensä 96 eli 24 silmukkaa puikkoa kohden.


Tykkään kovasti Merja Ojanperän Helmi-Orvokki -sukkamallista. Näitä olen tehnyt aiemminkin eri värisenä. Mustia vaatteita suosivalle kokeilin Helmi-Orvokkia kirsikasta ja mustasta 7veikasta. Hyvin värit sopivat yhteen, vaikka mustassa ei jalkaosion pitsikuvio näy kovin hyvin.


Kudoin toisetkin Helmi-Orvokit annettavaksi ihmiselle, jolta olen saanut paljon apua. Näiden värien ajattelin sopivan hyvin farkkujen kanssa. Lankana 7veikan harmaa ja Novitan sininen Eero-lanka.  


Kolme vuotta olen kierrättänyt omissa jaloissa kolmea sukkaparia. Hyvin ovat kestäneet ahkeraa konepesua ja jatkuvaa käyttöä, mutta nyt ne alkavat olla vähän kulahtaneen näköiset. Niinpä päätin vihdoin kutoa sukat itselleni. Olen mieltynyt tuohon Jouluaatto-kausilankaan ja sehän sopii oivallisesti kirkkaanpunaiseen väriin. Tein siis varren Jouluaatto-langasta siten, että yksivärinen punainen kulki mukana aina neljäntenä kerroksena.

Taponlehti - Asarum europaeum

Kutominen on mukavaa ja sopivaa ajanvietettä syksyn ja talven pimeinä iltoina. Yleensä otan kutimet käteeni katsoessani televisiota, mutta usein huomaan television unohtuvan ja ajatusten liitävän ihan muissa maailmoissa. Monimutkaisempaa mallia tehdessä katse ja mietteet täytyy välillä palauttaa takaisin käsityöhön. 

Perussukkaa tehdessä voi sen sijaan liidellä vaikka edessä olevassa keväässä. Kuten hahtuvaisella lumella koristetusta taponlehtikuvasta voi päätellä, kevääseen on vielä runsaasti haaveiluaikaa.
 

35 kommenttia:

  1. Kyllä sukkien saajat ovat taatusti mielissään saadessaan oman näköiset sukat ja loistavaa, että maltoit kutoa/neuloa (en koskaan muista kumpi termi on oikea) itsellesikin kauniit sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nettimartta! Neulominen lienee se oikea termi, mutta lapsesta saakka olen oppinut puhumaan kutomisesta ja sitä käytän. Oikeastihan kutominen tarkoittaa kangaspuilla kutomista. Haitanneeko lipsuvat termit. Tärkeintä, että asia tulee ymmärretyksi.

      Poista
  2. Oletpa ahkerasti neulonut ja saanut aikaan kauniita sukkia, saajaa ajatellen. Neulominen on mukavaa puuhaa näin talven tullen. Itseään täytyy myö muistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kovasti kutomisesta ja siksi noita sukkia ja muita juttuja valmistuu. Mukavinta on kutoa jotain toista ihmistä ajatellen. Silloin kutoo ajatuksensa työhön.

      Poista
  3. Hienoja sukkia olet jälleen kutonut.
    Etenkin tykkään molemmista punakirjava sukista.
    Lapasia en ole kutonut vuosiin, pitääkin kokeilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin punakirjavat ovat niin raikkaat ja oikeastaan tähän joulunaikaankin hyvin sopivat.
      Lapaset valmistuvat vikkelästi. Nykylapset käyttävät kaupasta ostettuja, joita on helpompi hoitaa ja jotka kestävät paremmin kuraleikkejä ja kosteutta. Siksi kai tumpuille on vähemmän tilausta.

      Poista
  4. Kyllä se kutominen on rentouttavaa ja siinä mielikin puhdistuu kaikesta kummallisesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, rentouttavaa ja ajatuksia puhdistavaa. Lisäksi sormet pysyvät hyvässä kunnossa, kun joka ilta puikoilla lankoja tikuttaa.

      Poista
  5. Ihania värejä! Varsinkin nuo viininpunaiset, musta-kirsikat ja sini-harmaat sykähdyttivät silmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykästyit Helmi-Orvokeihin. Ne ovatkin kauniita ja siksi on nyt puikoilla kolmas pari. Väreinä kirkkaanpunainen ja keskiharmaa. Nätit tulee.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Sukkaa pukkaa ja välillä muutama tumppukin.

      Poista
    2. Huikea määrä! Minulla on ollut niin iltapainotteista töissä viime aikoina, että ihan harmittaa kun ei ole oikein ehtinyt neuloa ;)

      Poista
    3. Vielä tässä on talviaikaa kutomiseen käytettävissä. Kasvukaudella ei paljon käsityöt ole mielessä. Varmasti sinulta tulee taas hienot kirjoneuleet, kun ehdit kutimien pariin.

      Poista
    4. Joo. Tekee mieli kokeilla anelmaisia, mutta jos tekisi sellaiset säärystiminä.
      Kasvukaudella ei tosiaan ennätä ja varsinkin kun siirryn ensi keväänä takaisin puutarha-alalle. Ehkä luitkin siitä. Odotan siis kesää kuin se lehmä😃

      Poista
  7. Kauniita sukkia olet kutonut, lapasia tulee harvemmin kudottua. Mukavaa marraskuun viimeisiäpäiviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Lapasille on vähemmän käyttöä ja siksi niitä tulee myös vähemmän kudottua. Tumput kyllä valmistuvat vikkelästi, joten sopivat hyvin vaikka välitöiksi.

      Poista
  8. Ulappa-sävyiset sukat- harvinaiset värit -eli kauniit! Teen tumput samanlaisella, yksinkertaisella perusmallilla vaikka kansakoulun kiilalevennyksetkin vielä osaan.
    Katsoin- mitä monstereita- huurteisia Taponlehtiähän ne. hyvä kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnneliPunneli! Niin sukkien kuin tumppujenkin perusmalli on johonkin takaraivoon porautunut. Opettelin myös japanilaisen peukalon, mutta harvoin sellainen tulee tehtyä.
      Monsteri-munuaisia huurteisina - minulle tulee taponlehdestä aina mieleen munuainen.

      Poista
  9. Oot tehnyt ihania sukkia ja lapasia. Mäkin käytin tota pörrölankaa kans sukkiin ja lapasiin, varsiin. Punaiset ovat niin jouluiset.
    Ihana kuva koristeellisesta kasvista, taitaa olla lunta vai kuuraa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pörrölanka on minusta kiva pienissä määrin, mutta kokonaiseen neuleeseen se on työlästä käsiteltävää. Varsinkin, jos joutuu purkamaan. Sääli, ettei lankaa enää valmisteta.
      Taponlehden haituvat on kevyttä pakkaslunta. Enempää ei meillä ole vielä satanut.

      Poista
  10. Voi, miten ihana lankanimi "Tango-fani". Vaikken osaa itse tehdä mitään sukkia ja lapasia voisin ihan vaan nimen vuoksi ostaa tuon nimistä lankaa. Tosi hauska. Se tekee lapasiin kivan tyylikkään pilkahduksen. Kiinnostava!

    Sinulta näyttää kaikki hyvin sujuvan. Kauniita kaikki käsityöt. NUo ihka ekat villasukat on mun silmään niin kauniit ja jouluisat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos et sukkia ja lapasia osaakaan tehdä, paljon muuta hienoa sitten osaatkin.
      Minustakin Tango-fani on hauska ja innostava nimi langalle. Ajattelepa, miten kivaa lankasuunnittelijoilla on ollut uusia nimiä keksiessään.
      Ekat villasukat on tosiaan raikkaat ja jouluiset. Tykkään niistä itsekin.

      Poista
  11. Siellä on sukka poikineen valamistunu. Kauniita ovat ja varmasti mieluisia suajille. Lapasetkin on tarpeellisia. Miekin, joka en oo neuloja immeisii, tein sukat netin ohjeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloittaessani kutomista vuosikausien tauon jälkeen, netti oli hyvänä apuna. Toki perusasiat oli muistissa, mutta moni yksityiskohta tarvitsi vahvistusta. Ja netistä löytyy lisäksi kivoja ideoita pilvin pimein.

      Poista
  12. Jouluaattokausilangassa on kyllä niin oikea joulun tunnelman sävy.
    Oletpa ollut ahkera ja luova. Toivotaan että tontutkin ovat tämän huomanneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahkeruudssta en tiedä, mutta puikot taitavat kasvaa käsiini aina talvikaudella. Mukava harrastus, joka pitää nivelet liikkuvina.

      Poista
  13. Voi minkä määrän oletkaan taas kutonut kauniita sukkia. Helmi-Orvokit ovat tosi kivat.
    Mukavaa alkavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Orvokit ovat tosiaan niin nätit. Olen nyt tehnyt niitä eri värisinä ja yleensä ilman alkuperäisen mallin virkattua koristekukkaa. Moni ei sitä halua, koska kukalla koristellut sukat istuvat huonosti esimerkiksi saappaissa.

      Poista
  14. Mahtavat 💗
    Hrlmi- Orvokissa tuli mieleen Naukulan Helmi Orvokki 💔❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana nimi niin sukalle kuin kissallekin. Kissathan ovat oikeita helmiä.

      Poista
  15. Oi, miten taitava olet! Huikean kauniita sukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutomiseen näyttää pätevän sanonta "työ tekijäänsä opettaa". En ole kovin luova, mutta väreillä on kiva leikkiä.

      Poista
  16. Ihania sukkia ihanan paljon! Itse olen onnellinen, kun sain yhdet valmiiksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Muistan hyvin ajan, jolloin yhden sukan sai hyvin valmiiksi, mutta toisen kanssa olikin ja tekemistä. Onneksi olen siitä vaiheesta päässyt yli.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!