torstai 18. heinäkuuta 2019

Silkkaa laiskottelua tai sitten energian keräämistä

Lavatera trimestris 'Silver Cup' - Kesämalvikki

Suunnaton laiskuuden painolasti istuu olkapäilläni, enkä saa mitään järjellistä aikaan. En kyllä järjetöntäkään. Luultavasti mieleni kerää energiaa paria isompaa projektia varten. Sisäänkäynnin kukkapenkin mittava uudistus odottaa vain lähtölaukaisua. Myöhemmin syksyllä myös lavakaulusmaa on kohennuksen kohteena. Hyvä siis vähän vetää henkeä ja pyöritellä asioita ennen lapionvarteen tarttumista.

Lavatera trimestris 'Silver Cup' - Kesämalvikki
  
Lavakaulukseen kylvämäni kesäkukkasuosikki kesämalvikki on vihdoin alkanut avata nuppujaan. Kasvilla ei ole vielä korkeutta 20 senttiäkään, mutta pääasia, että kukkii. Vettä on kyllä tullut ihan runsaasti ja kuivana kautena kastelin ahkerasti. Mikä lie kasvien mitassa jumittaa. Kosmoskukissa ei ole vielä nuppuja. Eikä kyllä kovin paljon korkeutta niilläkään. Pysyvätpä paremmin pystyssä.

Digialis purpurea - Sormustinkukka

Sormustinkukat sen sijaan ovat korkeita ja muhkeita. Niin korkeita, että on helpompi kuvata niiden yksityiskohtia, kuin mahduttaa koko kasvi objektiivin ulottuville. Tällaisista korkeiden kasvien kuvaamisesta muistuu aina mieleen erään valokuvauskurssin opettaja, joka kehotti unohtamaan Eiffelin kuvaamisen, ellei saa sitä mahtumaan yhteen kuvaan.

Rosa gallica 'Rosa Mundi' - Kirjoapteekkarinruusu

Vesisateet latistivat ja nopeuttivat ruusupensaiden kukintaa. Ahkerasti ruusujeni ympärillä pörräsin ahmimassa niiden kauneutta. Kirjoapteekkarinruusu aloitti hiukan muita myöhemmin ja yhä siinä on avautumattomia nuppuja. On se vain käsittämättömän kaunis kaikessa erikoisuudessaan.

Rosa rugosa 'Ritausma'
  
Ritausma on erityisen herkkä vesisateille. Tänä vuonna siinä on ollut valtavia kukkaryppäitä, joita vesisade on hakannut. Nuppuja ei ole sentään aukeamatta mädäntynyt, mutta monet kukat ovat ruskettuneeet varsin nopeassa tahdissa.

Rosa Sommerwind

Rinteessä kasvava maanpeiteruusu Sommerwind on vihdoin alkanut avamaan lukuisia nuppujaan. Yksittäinen kukka on pieni, mutta isoina määrinä ne ovat kaunista katseltavaa. Nämä pienet ruusut saavat talvisin valtavan kasan kolauslunta päälleen. Alkuun asia huolestutti, mutta pian sain todeta, että ruusut pärjäävät hyvin painavan lumen alla. Lyhyt- ja rentovartisina ne painuvat maata vasten, kunnes lumen sulaessa on aika ponnistaa kohti valoa ja uutta kevättä.
 
Sanguisorba obtuse - Nuokkuluppio

Kiemurapenkin nuokkuluppio aloittaa myös kukintaansa. Sille on tainnut jäädä villapaidan napit avaamatta, kun nuput ovat vielä "vatsan" päällä kiinni.

Verbascum chaixii - Ranskantulikukka

Myös Mama's Garden -blogin Minnalta saatu ranskantulikukka on avautumassa muutaman varren voimin. Minua on peloteltu tulikukkien valtaamasta puutarhasta, mutta toistaiseksi siementaimia ei ole ympäristöön ilmaantunut. Tulikukalla on nyt neljäs kesä puutarhassamme. 
 
Monarda didyma 'Cambridge Scarlet' - Väriminttu
  
Sen sijaan väriminttu meinaa vallata koko Kiemurapenkin. Se luikertelee juurillaan ympäriinsä ja pieniä taimia kurkistelee vähän joka välistä. Kitkeminen on sentään kohtalaisen helppoa. Senkun kiskaisee voimakkaasti, niin hyvin lähtee. Muutaman työlään kitkentäurakan jälkeen olen oppinut ottamaan vakavasti "helposti leviävä" -termin ihan kaikkien kasvien kohdalla. Mieluummin istutan kolme hitaasti leviävää, kuin yhden salamana kaiken alan valtaavan. Tietenkin paikka ratkaisee. Jos voi kiertää ruohonleikkurilla kasvin ympäriinsä, ei leviävyys ole niin suuri ongelma.
 
Gaillardia aristata 'Kobold' - Syyssädekukka
  
Vuosi sitten kävimme naapurin Maritin kanssa Kaisaniemen Kasvitieteellisessä museossa. Elokuun lopulla siellä loistivat monet syyskukkijat, kuten kuvan syyssädekukka. Näkymä oli huikean kaunis niin minusta kuin perhosistakin. Päätin, että omaan pihaan pitää saada jotain samanlaista ja niin syyssädekukka Kobold saapui meille. Pyrin kokoamaan syksyllä perustettuun Syyspenkkiin syyskukkijoita ja ylipäätään kasveja, jotka houkuttelevat pörriäisiä. Kobold on osoittautunut oikeaksi valinnaksi. Pörriäiset siitä tykkäävät ja niin tykkään minäkin. Tanakka, runsaskukkainen ja kaunis. Kuin lukuisia aurinkoja kukkapenkissä.

Echinacea purpurea 'Magnus' - Punahattu

Punahattuja olen istuttanut useampaan kukkapenkkiin vuosien aikana. Se on osoittautunut häilähteleväksi luonteeksi. Tai pikemminkin sen talvehtiminen on epävarmaa. Nyt sitä kasvaa Päivänliljapenkin ja Kiemurapenkin lisäksi myös Syyspenkissä. Päätin jatkossa keskittää punahattujen kasvustot pariin paikkaan. Kahteen siksi, että testaan, kummassa ne viihtyvät paremmin. Syksyllä istutin punahattuja olopihan Allaspenkkiin. Keväällä ymmärsin paikan olevan aivan väärä ja siirsin punahatut Syyspenkkiin. Siirrossa yksi menehtyi, muut sen sijaan ovat nuppuvaiheessa. Jospa joskus voisin ihailla perhosten valtaamaa punahattujen metsikköä.
 
Dianthus x hybridus 'Rainbow Loveliness'

Syksyllä 2014 ostin Lontoossa ollessani puutarhalehden, jonka välissä oli Raibow Loveliness -neilikan siemeniä. Vasta tänä kesänä huomasin laittaa siemeniä multaan ja yksi pikkuruinen hapsutukka sieltä nousi. Muutama päivä sitten tein samaisista siemenistä uusintakylvön ruukkuihin varmistaakseni tämän kukan jatkuvuuden. Toivottavasti itävät ja saan näitä hapsutukkia lisää. Siemeniäkin jäi vielä muutama.


Yhtenä aurinkoisena päivänä terassin pöydällä tepasteli hämmästyneen oloinen heinäsirkka. Kaipa sitä ihmetytti voimakkaan auringonpaisteen luoma varjokuva itsestään. Ei soitellut viuluaan, jotta olisin voinut testata kuuloani. 


Myös amiraaliperhonen laskeutui sormustinkukalle kameran kanssa puutarhassa kävellessäni. Ressukka on menettänyt melkoisen osan siivistään. 

Passiflora caerulea - Kärsimyskukka

Iltapuhteeksi piti lähteä kameran kanssa kiertämään puutarhaa. Sen verran navakasti taas tuulee, ettei tarkentaminen taida onnistua. Ehkä jatkan energian lataamista tulevia puutarhatöitä varten paneutumalla Anu Patrakan "Syyllisyyden ranta" -dekkarin pariin.


36 kommenttia:

  1. Energian kerääminen on oikea termi. Aina ei puutarhassa jaksa, huvita tai pysty ahertamaan. Ja suuret projektit vain ovat työläitä. Niitäkään ei aina huvita tehdä. Dekkarin lukeminen on ehdottomasti tärkeää kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoihin projekteihin on paras kerätä energiaa, jotta saa homman tehtyä. Välillä täytyy ihan vain laiskotella. Olen huomannut, että joskus on terveellistä touhuta muutakin ja pienen tauon jälkeen ideoita syntyy ja työ luistaa.

      Poista
  2. Onpa muhkea sormustinkukka ja hauska tuo kirjava ruusu! Hienoa että osaat välillä laiskotella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä kesänä puutarhassani on tavallista vähemmän sormustinkukkia, mutta aika muhkeita ne vähät. Siemeniä siis tiedossa jatkoa silmällä pitäen.
      Olen vähän huono laiskottelemaan, kun puutarhassa on niin mukava touhuta. Mutta rajani minullakin näköjään.

      Poista
  3. Energian lataaminen kuulostaa hyvältä. Kun täällä kärvistellään uskomattomassa kuivuudessa niin tuntuu ihanalta kuulla että edes jossain on saatu vettä. Meidän kaikki sateet ovat olleet eilisen tyylisiä, alle 1mm vettä joka haihtui samantien kuivasta maasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihmeessä sateet eivät ole teille ulottuneet. Täällä vettä on tullut usein ja kerralla taivaan täydeltä. Tekee hyvää puutarhalle, joka oli viime kesänä aivan hädissään. Sen kokemuksen jälkeen ei yhtään sureta muutama sateissa lionnut ruusunkukka.
      Toivottavasti saatte vettä. Se tekee puutarhurin ja puutarhan onnelliseksi.

      Poista
  4. Laiskottelu ja energian kerääminen on välillä todella tarpeellista ja suotavaa! Katjan kanssa samoissa kuivuustilanteissa mennään. Ritausma kasvaa ja kukkii täällä kauniina, mutta kyllä saa vettä kantaa tämän vuoden istutuksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen luvannut itselleni muutaman lomapäivän ja dekkarille aikaa. Nyt on sen verran lämmintäkin, ettei puutarhassa kauaa jaksa mitään tehdä.
      Loputon kasteleminen on tuoreessa muistissa viime kesältä. Eikä niin paljon jaksanut edes kastella, mitä olisi pitänyt. Vain tärkeimmät saivat vettä ja muiden suhteen piti toivoa parasta. Onneksi vaurioita tuli aika vähän ja tämän kesän vesisateet ovat kiitettävästi korjanneet niitäkin.
      Toivottavasti vesisateet ulottuvat teillekin. Kyllä luonnon tarjoama kastelu helpottaa melkoisesti puutarhurin töitä.

      Poista
  5. Tuo ranskantulikukka on niin kaunis väriltään. Minulla on kokemusta siitä miten noiden tulikukkien kanssa saattaa käydä. Olen juuri tekemässä siitä juttua:)
    Mukavia lukuhetkiä dekkarin parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä käydä lukemassa juttusi sen ilmestyttyä. Jos tulikukista on vaara tulla ongelma, saavat lähteä pihastani. Ihan riittävästi on vaikeita kasveja ennestäänkin.
      Dekkari tuli luettua ja nyt on jo toinen kirja menossa.

      Poista
  6. Aivan mahtavaa kukkaloistoa!
    Otin kuvista kaiken ilon irti :-)

    VastaaPoista
  7. Molempia pitää välillä teherä, laiskotella ja kerätä voimia :) Kyllä sitte taas lapio heiluu, ku sen aika koittaa. Yritän välttää innokkahimpia leviäjiä. Rauhallisemmiski o tekemistä. Hianoja kukkijoota, jospa mullaki ens kesänä kukkiis sormustinkukat. Olin löytävinäni siämentaimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä helteillä on parempi keskittyä keräämään energiaa vaikka vaakatasossa keinussa.
      Sama juttu, innokkaita leviäjiä en enää yhtään enempää kaipaa.
      Sormustinkukilla on oma rytminsä. Kovin montaa ei meillä tänä kesänä kuki, mutta ehkä taas ensi vuonna.

      Poista
  8. Sinulla on ihan valtavasti erilaisia kasveja! Punahattujen aukeamista odotan innolla minäkin. Niissä on jo hyvät kukka-alut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasveja on tullut vuosien ajan kerättyä ja aina vaan uusia tekee mieli. Mikäs sen mukavampi harrastus.
      Punahatut ovat loppukesän kaunottaria. Ensimmäinen on minulla jo avannut kukkansa. toivottavasti saat sinäkin pian nauttia punahattujen kukinnasta.

      Poista
  9. Eihän sitä koko kesää jaksa lapion varressa heilua! ;). Hieno tulikukka kun väri on erikoinen. Minulla oli joskus peruskeltainen ja nyt parin vuoden jälkeen puskee siementaimia. Viime syksynä siirsin soraikosta pari lehtiruusuketta oikein hyvään kukkapenkkiin kun aluksi erehdyin luulemaan niitä sormustinkukan aluiksi. No nyppäsin keväällä ne siirrokkaat pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulikukka on tosiaan taimena sormustinkukan näköinen. Onneksi huomasit ajoissa ja ehdit nyhtää pois. Pitääkin olla nyt tarkkaavainen tuon oman tulikukan kanssa, ettei muodostu ongelmaksi. Olkoon kuinka kaunis tahansa, satoja tulikukkia en sentään kaipaa.

      Poista
  10. Välillä täytyy kerätä energiaa. Upeita kukkia sinulle niin mahtava sormustinkukka. Mukavaa heinäkuun jatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirryin sopuisasti energian keräämisen puolelle, kun aurinko helottaa helteisesti taivaalla. Ei jaksa lapion kanssa heilua.
      Mukavaa heinäkuuta sinullekin!

      Poista
  11. Välillä täytyy henkäistä ja ihan vaan nauttiavkesän kauneudesta 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja sen nautinnon lomassa aivot kuitenkin työstävät tuleviakin projekteja. Ihan viisasta ottaa pieni aikalisä ennen aloittamista.

      Poista
  12. Onpa niin paljon ihania kukkasia puutarhassasi!Meille on käynyt juuri niin, että tulikukka meinaa vallata koko puutarhan. Se on kaunis, mutta harmillinen juuri siitä syystä, että se vain leviää ja leviää
    Kukkaista viikonvaihdetta, Between!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, alkaa hissukseen pelottaa koko tulikukan kauneus sivuilmiöineen. Laitan kasvin tarkkailun alle ja pohdin sen poistamista.
      Kiitos, samoin sinulle leppoisaa viikonloppua!

      Poista
  13. Energian kerääminen on ehdottomasti oikea termi. Heinäkuu on vähän sellaista aikaa aina, että työt seisahtuvat. Kasveja ei mieluusti jaa tai siirtele helteiden ja/tai kuivuuden takia enkä mielelläni muutenkaan kesken kasvukauden häiritse niitä, jos ei ole ihan pakko. Kevät ja alkukesä menee yleensä ahkeroidessa, kun talven jälkeen on täynnä energiaa ja uusia suunnitelmia. Vaikka päällisin puolin näyttäisi siltä, että puutarhuri vain laiskottelee heinäkuun ajan, niin päässä pyörii kuitenkin kaikenlaista. Kasveja tarkkaillaan ja ideoita työstetään, jotta sopivan hetken tullessa alkaa taas tapahtua vauhdilla. Ainakin itselläni se menee aina niin.

    Minä olen istuttanut punahattuja jo kolmeen eri kukkapenkkiin, jotta edes jossain selviäisivät talvesta. Viime syksynä istutettu yksilö ei pärjännyt paikassa, jonka piti olla täydellinen talvehtimiseen. Toivottavasti nämä tavalliset kaunopunahatut ovat reippaampia. Kaunis ranskantulikukka. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin se menee minullakin. Puutarhassa kulkiessa tulee tehtyä huomioita, joden pohjalta ajatukset työstävät ideoita eteenpäin. Olen ihan tyytyväinen, etten vielä ole lapiota multaan uuden projektin merkeissä työntänyt. Kävin tänään kiviliikkeessä ja syntyi uusia ja myös parempia ideoita. Kannattaa siis pohtia aikansa kunnolla ja vasta sitten ryhtyä konkreettiseen työhön. Sitäpaitsi nyt on ihan liian kuuma lapiohommiin.

      Tavalliset kaunopunahatut ovat pärjänneet minulla paremmin. Supeerior ei meinannut nousta pintaan laisinkaan ja sen tehtyää heitti henkensä.

      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  14. Aivan ihanat kuvat ja tietysti kuvien kohteetkin.
    Helteellä varsinkin pitää kerätä voimia, ja luoda uusia ideoita. Ei se mitään laiskuutta ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinäkuu on ollut täällä melko viileä, mutta nyt tuli helteinen sää. Ei siis puhettakaan lapiohommista, vaan vapaa-aika energiaa keräten ja ideoita päässä pyöritellen, dekkarin lomassa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  15. Joskus on hyvä vetää vähän henkeä, tehdä suunnitelmia ja vain nauttia. Ja mikäs sen parempaa siihen, kuin hyvä kirja. Patrakan tuotantoon en olekaan vielä tutustunut, pitääkin laittaa korvan taakse. On harmillista, että punahatut ovat niin oikukkaita. Minun kaikki punahattuni selvisivät kyllä talvesta, mutta kasvavat tällä hetkellä hyvin kitukasvuisesti. Näinköhän kukkivat lainkaan tänä vuonna. Syyssädekukka on ihastuttava, samoin ihana hapsutukka neilikka <3 Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa energian lataamisesta on ollut hyötyä, silli kiviliikkeessä käydessäni suunnitelma on hieman muuttunut. Ja minusta vielä parempaan suuntaan.
      Olen huomannut, että punahatut ovat jotenkin hitaita tässä alkuvaiheessa. Kiemurapenkissä kasvavat punahattuni ovat melko matalia, mutta yleensä ottavat ennen täyttä kukintaa kasvuspurtin. Toivottavasti niin tapahtuu sinunkin punahatuillesi.
      Syyssädekukka on erinomainen hankinta. Olen hiukan vältellyt oranssia väriä, mutta nyt löysin oikean paikan, jossa ne loistavat ja viehättävät.
      Samoin sinulle, mukavaa viikonloppua!

      Poista
  16. Kyllä kesällä puutarhuri voi akkuja ladata nauttimalla ihanista kasveista ja tekemällä vain "aivotyötä". Usein vaan käy niin, että huomaa yhtäkkiä olevansa sen lapion varressa! Punahattujen joukko on nopea hupenemaan, niitä saa olla tämän tästä kylvämässä lisää, ainakin minulla kukinnot taantuvat hyvin nopeasti - voi olla myös maaperän syytä. Rohkeasti olen lisännyt ranskantulikukkia ja uusina tulokkaina viime kesältä ovat värimintut. Katsotaan, olenko pian pulassa jommankumman tai molempien kanssa!! Varoitettu ainakin on! Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhassa on toisinaan vaikea vain levähtää, sillä hetken jossain istuttuaan tulee lähdettyä nyppimään ja sille tielle sitä jää. Ei kai se haittaa,jos itse on tyytyväinen.
      Jotkut asiat täytyy ilmeisesti kokea kantapään kautta. Ja voihan olla niinkin, ettei kaikki kukat joka paikassa leviä hanakasti. Toistaiseksi minulla ei ole ollut ranskantulikukista ongelmaa. Sen sijaan värimintut tuppaavat valtaamaan koko penkin. Ovat kyllä kohtalaisen helppoja kitkettäviä. Onnea sinulle väriminttujen kanssa. Kauniita ne ovat.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  17. Minun mielestä nyt on hyvä aika rentoutua puutarhassa. Alkukesän kiire kitkemisineen, avomaankylvöineen, kasvarihommineen on ohi, joten tarhurin on syytä levähtää ja nauttia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, varsinkin nyt vallalla oleva lämmin auringonpaiste ei edes houkuttele lapio- tai muihin hikisiin hommiin. Loppukesästä ehtii taas niihinkin. Oikeastaan tuntuu aika hedelmälliseltä antaa aivojen työstää projekteja. Ehkä siten tulee tehtyä vähemmän turhaa työtä ja vältettyä virheitä.

      Poista
  18. Ei laiskottelua,
    vaan energian keräämistä!!! ;)..pitkän syksy/talven varalle;)
    Minulla neljäs kärsimyskukka-kärsivällisyydenkukka:)) aukesi tänään.
    Ihanaa nautinnollista,kukkais viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että pääset nauttimaan kärsimyskukan kukkimisesta. Niiden erikoista kauneutta jaksaa kyllä ihastella.
      Leppoisaa ja kukkaisaa viikonvaihdetta sinulle!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!