perjantai 3. heinäkuuta 2020

Mä ruusun sulle antaisin...

Rosa centifolia Muscosa - Sammalruusu

Laskin puutarhastani löytyvän 20 hyvinvoivaa pensasruusua. Lisäksi syksyllä istutin kaksi Austin-ruusua, joista toinen ei herännyt keväällä ja toinen on huonossa hapessa. Valamonruusun kaivoin loppukesästä ylös, koska se alkoi levitä juurivesoillaan naapurin puolelle. Sen siirsin tontin toiseen laitaan, puuvajarinteeseen. Ajattelin Valamonruusun jo menettäneeni, vaan pari päivää sitten huomasin sen olevan yllättävän pirteä. Pari nuppuakin siinä näkyi.

Rosa rugosa 'Sävel'

Tänä kesänä ruusuissa on aivan valtavasti nuppuja ja kaikki on kasvanut ihan silmissä. Osa ruusuista on jo lopettanut kukintansa, osa vasta aloittelee. Helle kiirehti nuppujen avautumista. Sade todennäköisti rapisuttaa jo avautuneita kukkia, mutta onneksi nuppuja riittää sateen jälkeiseenkin aikaan. Mikäli sade ei viikkotolkulla jatku, mitä epäilen.
 
Rosa rugosa 'Sävel'

Pahin ruusukuumeni ajoittuu vuosiin 2013-2015. Silloin minut valtasi himo saada puutarhaani uusia kotimaisia pensasruusuja. Sävel, Sointu, Lumo ja Ilo muuttivat meille Tove Janssonin ja Rosa Mundin ohella. Hyvä, että kuume alkoi laskea ja innostus suuntautui välillä muihinkin kasveihin. Alkoi jo tontin rajat paukkua.

Rosa 'Ilo' (Puistoruusu-ryhmä)

En ole kovin paljon pensasruusujani leikannut, sillä olen edelleen siinä suhteessa opiskeluvaiheessa. Kuolleet oksat leikkaan ja joitakin vanhimpia oksia. Pyrin myös leikkaamaan kukkineet kukat pois edistääkseni uusien kukkien muodostumista. Kaikissa ruusuissa tämä ei tietenkään päde.

Rosa 'Lumo' (Alba-ryhmä)

Ahneuksissani ja tyhmyyksissäni olen istuttanut osan pensasruusuista aivan liian lähekkäin. Istuttaessani Sointua, Lumoa, Iloa, Säveltä, neilikkaruusua ja kirjoapteekkarinruusua pyrin huomioimaan niiden kasvukorkeudet. Sävel on kuitenkin rohmunnut eniten tilaa kasvamalla leveäksi ja korkeaksi. Se peittää liiaksi viistosi takanaan kasvavaa Sointua. Kirjoapteekkarinruusu pienimpänä taasen tuppaa jäämään Ilon kainaloon.

Rosa Duchesse de Montebello - Ranskanruusu

Ruusupenkiksi kutsumallani istutusalueella on nyt siis tungosta sen verran paljon, että tiedossa on siirtotoimenpiteitä. Pensaiden siirtäminen on vähän tuhdimpaa hommaa verrattuna perennoihin, mutta tehtävän kypsyttely on jo pitkällä. Kunhan kesä lähenee loppuaan, ryhdyn toimeen. Sitä odotellessa nautin kukinnan kauneudesta.

Rosa rugosa 'Sointu'

Olen ajat sitten luopunut ajatuksesta, että puutarhani olisi valmis. Ei siitä valmista tule koskaan. Joskus mielessä käy, ettei meidän tontille myöskään mitään mahdu. Sekin on osoittautunut harhaksi. Kun antaa ajatusten lentää ja ideoiden kypsyä, huomaa mahdollisuuksia löytyvän. Myös aika, sää ja luonnon monenmoiset oikut teettävät tilaa niin uusille kasveille kuin vanhojen muutolle.

Rosa F.J. Grootendorst - Neilikkaruusu

1500 neliön tontille ei loputtomiin pensaita istuteta. Tilaa kyllä löytyy, kunhan katselee tiluksiaan avoimin silmin. En kaipaa tasaista nurmikenttää ja sinne tänne ripoteltuja kukkapenkkejä. Sen sijaan haluan runsautta ja rehevyyttä, kasvien kirjoa ja iloisia yllätyksiä mutkien takana.

Rosa magnifica - Omenaruusu

Yläpihalta nurmikko alkoi pala palalta kadota puutarhan alkuaikoina. Nykyisin yläpihalla ei ole nurmikkoa ollenkaan. Alapihalla nurmikkoa on edelleen tunnin leikkuun verran, mutta se on enenevässä määrin muuttunut käytäviksi istutusalueiden lomassa ja ympärillä. Ensin nurmikko poistui hedelmäpuiden ja marjapensaiden ympäriltä. Seuraavaksi vähäiset istutusalueet alkoivat venyä ja levitä sekä uusia syntyä. Viime aikoina olen keskittynyt pitkälti alapihan alueiden rakentamiseen ja muokkaamiseen. Nyt kiinnostus on siirtynyt yläpihalle, jossa mielestäni on tilaa kohennukselle.

Rosa 'Ritausma' - Tarhakurtturuusu

Osa ruusupensaista muuttaa siis mahdollisesti yläpihalle. Vie taas vähintään vuoden pari, ennenkuin näkymät alkavat näyttää tyydyttäviltä. Ellei niin käy, laitetaan lapio heillumaan. Nyt vain pitää sietää muutama viikko sinne tänne vyöryviä ruusupensaita ja omassa päässä pyöriviä siirtosuunnitelmia.

Rosa Glauca - Punalehtiruusu

Muutama päivä sitten olo oli vähän kyllästynyt. Lötkötin sohvalla dekkaria lukien ja pohdin, mistä ihmeestä löydän riittävästi virtaa kastelemiseen ja rikkaruohojen kitkemiseen. Nyt tuo olotilan tilapäinen väsähdys on kokonaan poissa ja kiertelen taas puutarhassa katsellen kaikkea "sillä silmällä" eli mahdollisuuksia mielessä pyöritellen.

Rosa rugosa 'Hansa' - Hansaruusu

Hyvää viikonloppua kaikille!
 

Jotkut ihmiset jaksavat marista siitä, että ruusuissa on okaita.
Minä olen kiitollinen, että okaissa on ruusuja.

-Alphonse Karr-



42 kommenttia:

  1. Mukavaa, että löysit taas intoa puutarhaasi kohtaan! Eihän puutarha koskaan valmis ole ja hyvä niin. Riittääpähän askarreltavaa. Meillä päin on satanut kaatamalla ja monet kasvit makaavat toistensa päällä. Tukia olen niille rakentanut, ettei kaikki olisi aivan riipinraapin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhainto vaimenee ajoittain ja löytyy taas hetken päästä. Sellaista lienee kaikkien harrastuksen kanssa, että joskus vähän väsähtää.
      On täälläkin vettä tullut ihan kunnolla. Tänään on taas vaihteeksi aurinkoinen päivä, mutta pari seuraavaa ilmeisesti sateisia. Eipähän tarvitse kastella.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Kaunis kattaus siulla ruusupensaita! Tuo Omenaruusu on miulle vieraampi, kaunis on ja pittääpä panna nimi muistiin. Meilläkin ois tuon mäntävä paikka. Jännä miten nuo pensaat kasvaa erpaikoissa kokoa. Meillä 'Lumo' huiteloo melekein kolomessa metrissä ja se on näistä meillä olevista korkein, ei paljon hävvii 'Ilokaan'. Tiällä ollaan alussa muitten kanssa, Suviruusu ja Juhannusruusu on kukinnan lopettanu. Ihania ovat ja on siulla suunnitelmia pensaitten siirroissa. Kastella ei tiälläkäänpäin tarvii ihan heti, vettä on suatu jo ihan mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenaruusu on toistaiseksi aika pieni pensas, ei taida olla vielä metriäkään. Sen pitäisi kasvaa 3 metriseksi, ehkä on myös paikasta kiinni. Minusta se on kaunis ja väittävät sen myös tuoksuvan mukavasti hieman omenalle. Minulla ei hajuaisti toimi, joten en tiedä.
      Nyt ei täälläkään tarvitse kastella. Vettä on tullut niinsanotusti "kuin saavista kaataen" ja lisää on luvassa. Kasvit kiittävät ja hivenen myös kasvien kastelija.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Kauniita ruusuja annoitkin. Ruusut ovat nauttineet saamastaan runsaasta lämmöstä ja auringosta ja kukkineet nyt runsaasti ja näyttävästi. Minua harmittaa, kun muutama vuosi sitten siirtämäni mustialanruusu ’Rosa Minette’ alkoi siirron jälkeen juroa, eikä ole kukkinut kunnolla sen jälkeen.
    Hyvää viikonloppua myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirtämisessä on aina oma riskinsä. Toisaalta huono paikkakaan ei kohenna sen enempää ruusun kuin ruusun omistajankaan mieltä. Toivottavasti Minettesi lopettaa juromisen ja ryhtyy kukkimaan. Eräs omaiseni tapasi uhkailla huonekasveja kompostilla, jolloin ne alkoivat kasvamaan ja kukkimaan. Toimisikohan ruusupensaiden suhteen?

      Poista
  4. Ruusujen siirto on aina riski, itselläni osui siirrot helteille joten saa nähdä ovatko hengissä, osassa ei näy eloa hyvästä kastelusta huolimatta. Mutta ruusut yllättävät enkä ole menettänyt toivoa. Sen sijaan ruusujen alkuperäisestä paikasta nousee edelleen juurivesoja hyvään tahtiin vaikka niin olin muka kaivanut kaikki ylös. Täällä rosa mundi meinaa jäädä liikaa Soinnun kainaloon, en siirrä vaan karsin soinnun oksia ja aloin levittää mundia toiseen suuntaan laittamalla oksan piikeillä maahan kiinni jotta juurtuisi. Ilo-ruususta pohdin istutinko sen sittenkin vähän liian ahtaaseen paikkaan, Päivölässä se oli kookas pensas, voisin vielä siirtää kun pensas on vasta viime kesänä istutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan minua pelottaa, kuinka ruusujen siirrossa käy. Vaan ei tämäkään tilanne hyvältä tunnu, joten parempi kokeilla. Mielestäni mylläsin Valamonruusun vanhan istutuspaikan todella systemaattisesti, vaan niin vain sieltäkin muutama verso on yhä noussut. Olen saanut ne kohtuullisen hyvin pois, mutta vahtia pitää edelleen. Olen varautunut siirrettävien ruusujen jäljiltä jääviin versoihin. Paikalle jää kuitenkin osa ruusuista, joten versot ovat ehkä siedettävissä.
      Nämä kotimaiset pensasruusut ovat aika kookkaita, joten mieluummin liikaa kuin liian vähän tilaa. Muistan jostain lukeneeni, että isokokoisiakin pensasruusuja voi leikata, jos ne valtaa liikaa tilaa. Tulee vain sellainen olo, että onko se oikein ruusua kohtaan. Perusajatus kai on valita isolle ruusulle iso paikka. Kunhan nyt pohdin.

      Poista
  5. Minulla ei ole oikein käsitystä siitä miten pensasruusua kuten Sointua tulisi hoitaa. Se on nyt innostunut kasvamaan todella yli mittojensa. Pensas ei ole edes vanha, se on istutettu syksyllä 2017 ja kukkii nyt kolmatta kesää. Kukkanuppuja tuli valtavasti ja suuri osa ehti kukkia ennen sateita, sade ja tuuli pieksi rentoja oksia sinne tänne ja tulos oli suorastaan ruma. Nyt puska on kohentanut itse itseään ja toivottavasti se jaksaa kukkia vielä syksyllä uudestaan.
    Sinulla on runsaasti erilaisia ruusuja ja intoa ajatella pensaitten siirtämistä ja ehkä kuritustakin. Se on kyllä täyttä työtä, pistää ne piikit oli miten varovainen tahansa. Tsemppiä siihen puuhaan....👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netissä sanotaan Soinnun leikkaamisesta näin: "Tarhakurtturuusu 'Sointu' leikataan tarvittaessa keväällä. Kuivuneet ja paleltuneet oksat poistetaan kokonaan. Muutaman vuoden välein kasvustosta voi poistaa vanhimpia ja heikoimpia oksia." Ja kukinnasta näin: " Pääkukinta alkaa Etelä-Suomessa kesäkuun lopulla ja jatkuu heinäkuun läpi. Etelässä kukinta toistuu vielä elo-syyskuussa." Eli varmaan sinunkin Sointusi jatkaa kukintaa ja mahdollisesti kukkii vielä syksylläkin.
      Osa ruusuista on hyvin piikkisiä, osassa taas varsin vähän piikkejä. Puen pitkälahkeiset ja -hihaiset vaatteet ja laitan ruusuhanskat käsiin alkaessani ruusujen kanssa touhuamaan. Pensasta on kuitenkin leikattava aika rajusti siirrettäessä, mikä helpottaa aika lailla. Kerään nyt kesän aikana energiaa siirtohommaan, sen aika on syksymmällä.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Molley - ja rapsutuksia kissoille!

      Poista
  6. Ihanat ruusut! Mutta sanomattoman tylsää, että Austinit ottivat nokkiinsa. Joskus voi olla niinkin, että ne ovat kesän taimikaupassa seistyään saattaneet jossain välissä kuivua ja voivat olla heikkoja sen takia. Siksi olen päättänyt siirtyä niiden kanssa syksyn aleostoista (joita voi silti LISÄKSI tehdä) keväthankintaan, tai ainakin kesä-. Näin ne ehtivät paremmin kasvattaa juuriakin ennen talven tuloa. Tosin viime talvi oli niin leuto, että routa ja jää niitä tuskin vaivasi. Ei sitä silti koskaan tiedä. Todella harmi, että ne osoittautuivat huonoiksi.
    Austinit ovat aika hyviä kukkapenkkiruusuja, kun niistä ei tule tuon kokoisia kuin pensasruusuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin Austinit 50 %:n syysalesta ja toinen oli jo silloin hiukan heikon näköinen. Kaivoin kruununprinsessa Margarethan ylös ja laitoin isoon purkkiin. Siinä on vielä elämää, joten en ole heittänyt toivoa sen suhteen. Ehkä ruusuissa kevät- tai kesäostos olisi turvallisempi, jotta saisivat muhevassa mullassa ja kesän lämmössä kasvattaa juuriaan.
      Nyt pitää miettiä kruununprinsessalle hyvä paikka. Netin mukaan se kasvaa n. 160 senttiseksi, mutta tuskin leveyttä tulee hurjan paljon.
      Onko Etelä-Suomessa puistoa tai muuta julkista paikkaa, jossa voisi käydä katsomassa Austin-ruusuja istutettuna? Austin-ruusujen kukat ja värit ovat niin upeita.

      Poista
    2. En osaa yhtään sanoa! Talvipuutarhan ruusupuistossakin lienee ryhmäruusuja eniten.

      Poista
  7. Kiitos kauniita ovat ruusut.Hyvää ja aurinkoista viikonloppua..🌞❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäinen puutarha tarjoaa silkkaa kauneutta, kun heti pioneista siirrytään ruusujen kukintaa.
      Tänään paistaa aurinko. Toivottavasti sinullekin!

      Poista
  8. Oih, mitä puutarharuusujen lumoa! <3
    Minä olen vasta viimevuosina rakastunut ruusujen maailmaan.
    Floristina ruusu tuntui vain...tylsältä ruusulta kukkakaupan hyllyllä, mutta viimein olen minäkin löytänyt niiden sielun!
    Puutarharuusujen lajikkeet kun vihdoin löysivät tiensä sinne kukkakaupiaan hyllyillekin. ;)

    Ihanaa kesäviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Ostan harvoin kukkakaupasta ruusuja vaikkapa vieraisille mennessäni. Ylioppilaille tietenkin, mutta minusta on kiva valita monia muita kukkia. Taitava floristi tekee kauniita ja kekseliäitä kimppuja kukasta kuin kukasta. Kuten sinunkin kuvistasi olen usein nähnyt.
      Kiitos, samoin sinulle paistetta ja lämpöä!

      Poista
  9. Hieno ruusukokoelma! :) Pensaissa käy varmaan melkoinen pörinä.

    Tulin istuttaneeksi pari uutta ruusua tänä kesänä, köynnösruusu Lykkefundin (vähän riski, saa nähdä pärjääkö se talven yli, mutta pakko oli kokeilla) ja kapusiiniruusun, johon aika ex tempore ihastuin puutarhaliikkeessä. Viime kesän hankinta on varmaan sama sammalruusu kuin sinullakin, Vaarala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pensaissa pörisee varsinkin aurinkoisina hetkinä.
      Eikö Lykkefund ole kohtalaisen kestävä ruusu? Toivottavasti ilahduttaa sinua vuosia eteenpäin.
      En ole saanut selville sammalruusuni nimeä. Lapussa luki Centifolia Muscosa, ei muuta. Saattaa hyvinkin olla Vaarala, kun olen verranut netistä löytyviin kuviin. Kaunis on joka tapauksessa.

      Poista
  10. Ihania ruusuja! Minua on hillinnyt lisäämästä mökkipihan ruusuvalikoimaa pensaiden piikkisyys; piikkisiä pensaita on vaikeampi hoitaa. Yhden uuden ruusun istutin viime kesänä ja nautin toki nykyisten kukinnasta kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä joissakin ruusuissa on piikkejä runsaanlaisesti. Varsinkin Ritausma on aikamoinen piikkipensas. Loppujen lopuksi ruusujen hoitaminen on melko vähäistä. Sain kerran kokeiltavaksi ruusuhanskat, jotka osoittautuivat oivallisiksi. Niistä on ollut paljon apua.

      Poista
  11. Kiitos ruusukuvista, kauniita ruusuja esittelitkin.
    Piha elää ja muuttuu, sehän se taitaa ollakin homman idea. Ei minusta ainakaan olisi istumaan ja valmista katsomaan kovin pitkäksi aikaa. Omassa pihassa saa rönsytä ja välillä vähän höyrähtääkin, ruusukuume on totinen tauti. Ihan kuin pionipoltekin jota olen potenut jo useamman vuoden.

    Minulla on muutama nimetön ruusu, ilmeisesti olen jemmannut säleen juurakon mukana syvälle multaan. Onneksi valtaosassa on nimi. Yritän näistä ruusupostauksista bongata tutun näköisiä kukkia ja verrata oman kuvajemman räpsyihin. Yhtä veikkaan kyllä Mineteksi mutta ihan varma en ole vieläkään.

    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, minä taatusti tylsistyisin, jos pitäisi iän ja kaiken tyytyä olemassaolevaan. Joskus saatan hetken aikaa ajatella, että juuri nyt on hyvä. Vaan piankos taas huomaa ideoiden pyörivän päässä ja se on menoa. Myös kasvit muuttavat muotoaan, jotkut kuolevatkin jättäen tyhjiä aukkoja. Ei minulla olisi tällaista puutarhaa, jos vuosia sitten olisin päättänyt tyytyä sen hetken tilanteeseen. Mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi.
      Jännästi ne nimettömätkin saavat jollain aikavälillä identiteetin. Toisia ei haittaa ollenkaan, vaikka kasveilla ei ole nimeä. Minulla on päähänpinttymä, että haluan tuntea kasvini ja mielellään ihan täydellisillä nimillä. Hulluutta on montaa sorttia.
      Viikonloppu on alkanut ihan mukavasti. Toivotan sinullekin antoisia kesäpäiviä!

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi! Ruusut ovat ihastuttavia.
      Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  13. Välillä pitää tehdä jotain muuta. Ruusujen kaivaminen vaatii kunnon suojautumista, joten se onkin hyvä homma syksylle. Kuinka isoksi Duchesse de Montebello on kasvanut sinulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljain käsin ei parane mennä ruusujen kanssa touhuamaan.
      Montebello ei ole kovin suuri, eikä siitä ilmeisesti valtavaa pensasta tulekaan. Nyt Montebello on ehkä metrinen, joskaan ei leveä. Sen pitäisi kasvaa noin 100-150 senttiseksi. Se on ollut melko hidaskasvuinen ja taitaa tänä kesänä kukkia ensimmäisen kerran kunnolla. Nuppujen avautuminen on sekin hidasta, mihin varmasti vaikuttaa nyt nämä sateet. Ei onneksi ehtinyt avautua helteiden aikaan. Täytyykin käydä huomenna tsekkaamassa kukkien tilanne.

      Poista
  14. Tämä oli kiva lukea! Ruusukuvasi ovat kauniita, mutta heräsi kyllä suuri kiinnostus nähdä, miltä sävel ja sointu kumppaneineen näyttävät vähän kauempaa katsottuna. Istutin keväällä sävelen ja soinnun ja mittasin näiden välin netissä olevien kasvutietojen mukaan. Nyt rupesin miettimään, että olisiko pitänyt jättää vielä enemmän tilaa näille.
    Ruusuhanskat alkoivat kiinnostaa tosi paljon, oletko hankkinut ne puutarhamyymälästä?
    Sinulla on kattava määrä erilaisia ruusuja, itse laskeskelin, että en pääse noihin lukuihin, mutta minulla on samaa lajia useampi kappale monessa ruusussa. Vielä on tilaa tämän vuoden ruusualueella laajentamiseen, joten pitää katsella ruusuja ”sillä silmällä”.
    Toivottavasti toipilaasi virkistyy ja henkensä heittänyt vielä yllättäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain kesällä 2016 kokeiltavaksi Tegeran ruusuhanskat (postaus niistä: https://rikkaruohoelamaa.blogspot.com/2016/07/ruusuhanskat-vihdoinkin.html). Ovat osoittautuneet hyviksi. Käytämme näitä hanskoja (Ukkokulta hoitaa usein oksien haketuksen, jolloin piikkiturvalliset hanskat ovat tarpeen) hanskoja lähinnä ruusujen hoitotoimien yhteydessä, johon ne ovat oivalliset. En ole aikoihin katsonut, onko niitä vielä saatavissa ja mistä, mutta se varmaan selviää Tegeran sivuilta.

      Täytyypä käydä ottamassa kuva Ruusupenkistä, jossa on tungosta. Vaikka istuttaessa mielestäni huomioin kasvuvaran, käytännössä näin ei tapahtunut eli itseäni saan pitkälti tungoksesta syyttää.

      Sinun puutarhassasi ruusupensaatkin pääsevät hyvin esille, kun niitä voi sijoittaa vaikka ympäri kierrettäväksi. Jatka siis ruusujen vilkuilua "sillä silmällä".

      Vettä olemme ilmeisesti saaneet vähäksi aika riittävästi, joten aurinkoista viikonloppua Sinulle!

      Poista
  15. Olen aikoinani ollut oikea ruusuhörhö ja olin perehtynyt ruusuihin todella perusteellisesti noihin aikoihin ;-)

    Ajan myötä olen ajatunut nauttimaan niistä ruusuista (ja muistakin kasveista), jotka viihtyvät pihallamme ilman suuria ronkelointeja. Tarvittaessa niitä saa siirtää ja jos eivät kestä siirtämistä, niiden tilalle on tullut sopeutuvampia kasveja. Mutta puutarha ei silti ole koskaan valmis. Se elää ja muuttuu, kuten kaikki muukin ympärillämme :-) Ihana niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ja elämä on opettanut minuakin ja niinpä entisenlainen kasvikohtainen hifistely on keventynyt sallivampaan suuntaan. Pääasia, että kasvit ja ihminen viihtyvät .
      Sen ymmärtäminen ja hyväksyminen, että puutarha elää siinä, missä kaikki muukin, on ollut avartavaa ja helpottavaa. Ympärillä olevasta nauttii enemmän.

      Poista
  16. Ihana ruusukattaus <3 Ruusujen kohdalla aina toivoisi, että kuviin saisi tuoksun mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään ihmettelisi, vaikka tuoksunkin vielä jossain vaiheessa saisi kuviin. Sepä olisi hieno asia.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  17. Kiitos Suvi! Huomasin, ettei lukuluettelossani ole uusinta blogiosoitettasi, joten korjasin asian. Kävin myös ihastelemassa kauniita ruusukuviasi.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  18. Vau, yli 20 ruusupensasta. On siinä ihailemista ja tuoksua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa ruusupensaista on koottu ryhmiin, joten ihan koko pihaa ei tarvitse kiertää. Tosin minun pihani ei niin suuri ole, että kiertämisessä väsyisi. Muutaman vuoden takaisessa ruusukuumeessa puskia tuli hamstrattua.

      Poista
  19. Kauniita ruusuja sinulla. Siirtohommat on aika työlästä puuhaa mutta mekin siirsimme pari vuotta sitten neljä suurta mustaviinimarjapensasta eri paikkaan kun marjapensaat oli istutettu liian lähekkäin ja onnistui loistavasti. Minullakin on muutamia ruusuja (Ritavuoren juurella blogista Marjalta saatuja) ja olen ne tahallaan istuttanut melko lähekkäin saa nähdä teinkö minäkin väärin mutta kun on ne visiot päässä 🤗😁. Ruusuhanskat kuulostaa käteviltä pitää googlettaa. Täällä sataa niin nyt on aikaa vähän täälläkin kirjoitella. Minullakin oli tässä joku aika sitten vähän kiinnostuksen puute puutarhaan ja blogiin mutta nyt se on taas palannut. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyväksi koettuja Teregan ruusuhanskoja löytyy ainakin Bauhausista (ruusuhansikas Tegera 90050)
      Vettä tulee nyt harva se päivä, joten aurinkoisella säällä tulee rynnättyä pihahommiin. Sateella onneksi ehtii kirjoittaa postauksia.
      Kaikki ruusupensaat eivät kasva valtaviksi eli riippuu puskasta, kuinka lähekkäin niitä kannattaa istuttaa. Minun visioni eivät aina kulje käytännöllisyyden kanssa yhtä matkaa - valitettavasi.
      Isojen pensaiden siirtäminen on työlästä, mutta onnistuu kyllä. Olen siirtänyt useamman norjanangervon, joka on kyllä hurjaa kaivamista. Kerään nyt voimia loppukesää varten ja ryhdyn sitten työhön.

      Poista
  20. Kaunista ruusujen kukintaa. Se on hassua, miten puutarha levittäytyy vuosi-vuodelta laajemmalle alueelle ja silti tuntuu, että tilaa ei ole riittävästi :) Täälläkin on pyöritelty siirtelymietteitä. Koskaan ei tule valmista, mutta juuri siksi myös homma pysyy aina mielenkiintoisena. Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, muutokset puutarhassa pitävät työn mielenkiintoisena ja jännittävänäkin, kun keväällä saa pohtia kasvien selviytymistä. Kummasti tilaa löytyy, vaikka välillä sen eteen saakin aivonystyröitään hieroa.
      Samoin sinulle mukavaa kesää!

      Poista
  21. Ruusut on kyllä kauniita. Piharuusuissa on tosi voimakas tuoksu verrattuna kaupan ruusuihin. Jouduin juuri kantamaan saamani ruusukimpun ulos, kun koko talossa tuoksui aivan liiallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisällä monet voimakkaat tuoksut eivät tunnu hyvältä. Vaikka minulla ei ole hajuaistia, silmäni alkavat kirvelemään voimakkaista tuoksuista. Ulkona ruusuilla on tilaa loistaa ja tuoksua.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!