torstai 25. marraskuuta 2021

Ensilumi avasi joulukauden


Tiistaiaamuna herättiin valkoisessa maailmassa. Yön aikana oli satanut ensilumi. Ihan kunnolla sitä oli tullut. Pihalla pääsi kyllä hyvin kävelemään, mutta sisääntulosta oli käytävä lumi kolaamassa. Vieläpä kahdesti, kun aura kävi päivemmällä lykkäämässä lumipaakut kadulta ja jalkakäytävältä portille. Aina on varauduttava siihen, että pakkanen jäädyttää isot paakut. Silloin niitä ei kevyesti sivuun työnnetä, vaan jopa rautalapio on haettava avuksi. Parempi siis kolata auralumet mahdollisimman pian pois.

Kotikadun asukkaat ovat virittäneet jouluvaloja

Illaksikin oli hommia, kun pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen auto tuli kylän keskustaan taas hakemaan tavaraa. Viime vuoden keräyskierros jäi koronan vuoksi väliin. Tällä kertaa autoon sai viedä erilaisia kodin tavaroita, liinavaatteita, harrastuksiin ja askarteluun liittyviä tavaroita. 

Siivosimme kesällä kellaria, josta lähti monta kuormaa roinaa ihan kaatopaikalle, mutta myös kierrätykseen. Puutarhavälineet ehdin inventoida vasta siivousurakan jälkeen. Molempien vanhemmilta on kertynyt meille haravoita, lapioita, pari viikatettakin. Yhteen talouteen kolme haravaa riittää mainiosti, joten loput vietiin kierrätysautolle. Siivosin myös liinavaatekaappeja ja askartelutarvikevarastojani. Kummasti löytyi taas hyväkuntoisia tavaroita, joilla ei itselle ole käyttöä. Toivottavasti ne löytävät uuden kodin.


Kierrätysauton käynneille on selvästi tarvetta. Ihmisiä toi tavaraa niin autoilla kuin jalkaisin ihan ruuhkaksi asti. Mahtoiko auton 25 minuutin pysähdysaika edes riittää kaikkien tavaroiden vastaanottamiseen?

Amaryllis Rozetta

Viikko sitten kävin näyttelykeskus WeeGeessä Tapiolassa. Samalla poikkesin kauppakeskus Ainoassa sijaitsevaan kukkakauppaan, josta löysin viime vuonnakin Rozetta-amarylliksen. Niin myös nyt. Lämpimässä huonetilassa nuput avautuvat aika nopeasti. Pian ensimmäisen vanan kukat jo lakastuvat. Onneksi tyvellä on toinen vana tulossa.


Ruokakaupasta ostin valkoisen amarylliksen. Nyt näistä kaunottarista kannattaa iloita, kun niitä on hyvin tarjolla.


Joulukorttiaskartelun aloittaminen tökki poikkeuksellisesti pahasti. Yleensä niitä on ollut kiva tehdä ja ideatkin ovat löytyneet helposti. Ei tekeminen nytkään vastenmielistä ollut. Ehkä eniten haittasi turhan voimallinen saamattomuuden tunne.


Kaupoissa juokseminen ei houkuttele laisinkaan. Päätin kokeille korttiaskartelun alkuperäistä ideaa eli tehdä niistä materiaaleista, joita omista varastoista löytyy. Vuosien mittaan olen ostanut erilaisilla markkinoilla olevista korttiteltoista edullisesti myytäviä joulu- ja muita kortteja. Ovat suurelta osalta jääneet käyttämättä, kun olen askarrellut joulukortit itse. Nyt leikkasin niistä sopivia kuvia yhdistäen niinikään aiempina vuosina hankittuihin muihin materiaaleihin. Erään askartelukaupan poistomyynnistä pari vuotta sitten ostettuja korttipohjia kirjekuorineen löytyi juuri sopivasti. Värit ja kuviot olisivat voineet mätsätä paremmin yhteen, mutta näin tällä kertaa.


Muutama joulukortti syntyi vuosi sitten väsäämistäni helmitähdistä. Innostuin silloin pujottelemaan laatikosta löytämiäni helmiä netissä - olisiko ollut peräti täällä jonkun teidän blogissanne -  näkemäni idean pohjalta. Näihinkin kaikki materiaali oli kaivettavissa omista varastoista. Lähipiirin pikkulapset ovat sen verran harvassa, että omat askartelutarvikkeet vähenet turhan hitaassa tahdissa.

Joulukaktukset, vai ovatko marraskuun kaktuksia, kukkivat runsaina. En tullut kiikuttaneeksi  näitä viime kesänä ulos, mikä ei heitä näytä vaivaavan. Tykkäävät nyt katsella ulos, kun pesin olopihan puolen ikkunat niin ulkoa kuin sisältäkin. Välit jääköön kevääksi. Ulkopintoja on nykyisin pestävä monta kertaa vuodessa, kun tuuli roiskii aina sadevedet suoraan ikkunoihin. Auringon paistaessa ei sielu siedä katsella harmaita ja läikikkäitä ikkunoita kovin pitkään.


Joulutohina on ollut kaupoissa ja telkussa vilkasta jo pidemmän aikaa. Kausivaloja minäkin olen sytyttänyt niin sisälle kuin uloskin. Runsas viikko sitten viritin valosarjat pariin pihatuijaan, alapihan portaiden porttiin ja muutamaan muuhun paikkaan. Laitoin ne syttymään pimeän tullen ajastimilla. Kylän asukkaat ovat koristaneet valosarjoilla pihojaan ahkerasti. Näin pimeään aikaan niistä riittää iloa niin itselle kuin naapureillekin.

Lumimaisema ti 23.11.

Keskiviikkona tätä postausta kirjoittaessani mittari näyttää +3 astetta ja vesi tippuu iloisesti räystäiltä. Lumi sulaa vauhdilla, vaan saapa nähdä, sulaako kaikki. Ennusteiden mukaan täällä etelässä on torstainakin reilusti plussaa ja vesisadetta eli rapa roiskuu ja harmautta riittää. Sen jälkeen mennään jälleen pakkaselle. En kaipaa valtaisia lumimassoja. Muutaman sentin lumikerros toisi valoa, kaunistaisi maisemaa ja suojaisi kasveja. Sellaista siis toiveissa.

Pelargonia Rasberry Ripple

Laitettakoon joulu- ja talvijuttujen jälkeen kevennykseksi kuva Rasberry Ripplestä, joka kukkii työhuoneen ikkunalla muistuttamassa, että "talven jälkeen on kevät taas..."

Mukavia marraskuun lopun päiviä teille kaikille!


22 kommenttia:

  1. Lunta minä jäin kyllä hieman kaipaamaan oli jo niin valoisaa mutta nyt pitää meidänkin valot saada aikaiseksi ulos. Ne tosin on siellä jo valmiina mutta muuntajat pitää etsiä. Olisi hyvä ennenkuin jos lunta saadaan lisää korjailla mitä tarvitsee ja kenties nostaa jotain kepeillä vähän ylemmäs, tämän takia me emme ole niitä edes pois ottaneet meillä on niin korkeat nuo tuijat kun niitä ei aikoinaan tullut leikattua.
    Ihana tuo amarylliksen kukka minäkin ajattelin ostaa kun kauppaan mennään ja kenties orkidean nyt kun on vielä plussaa.
    Meidän vanha "iita kaktus" kukki vain neljä kukkaa vaikka viettikin ulkona aikaansa. Ja minullakin on tämä Raspberry Ripple siemenestä kasvatettu mutta vein sen kellariin.
    Kauniita joulukortteja olet tehnyt minä ostan kaikki mitä lähetän mutta ne on huomattavasti vähentyneet kun ihmiset on siirtynyt muihin viesteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän päivän sade on vienyt lähes kaikki tiistaina sataneet lumet. Tunti sitten kotiin ajaessani oli järkyttävän pimeää. Pihoille ja ikkunoihin sytytetyt valosarjat tuovat kirjaimellisesti iloa pimeyteen. Huomenna laitan kyntteliköt ikkunoille.
      Valosarjojen laittaminen korkeisiin tuijiin on melkoista tikkailla keikkumista. Meillä on onneksi korkeat A-tikkaat, joiden avulla pääsen aivan tuijien viereen. Naapurin kuusessa oli kunnon lamput vuosia. He sytyttivät ne aina jouluksi palamaan. Uusi asukas joutui leikkaamaan rikki menneen valosarjan pois, sillä puun kasvaessa johtoja ei enää saanut muuten pois. Lopulta koko kuusikin kaatui eräässä syysmyrskyssä.
      Osta ihmeessä amarylliksiä. Kaupoissa niitä näyttää olevan nyt runsaasti erilaisia. Orkidean voisin hankkia itsellekin. Hyvä, että mainitsit asiasta.
      Samoin minun vanhin kaktukseni kukkii vain vajaalla kymmenellä kukalla, kun aiempina vuosina se on ollut aivan täynnä. Kaktuksella on jo ikää ties kuinka paljon. Muutama kesä sitten siitä lohkesi ulkotuulessa iso osa, josta sain taas poikasia.
      Joulukorttien saaminen ja lähettäminen on vähentynyt merkittävästi. Tykkään joulukorttiperinteestä ja siksi aion pitää siitä kiinni ainakin toistaiseksi. Toki muutamia joulutoivotuksia tulee lähetettyä sähköisestikin.

      Poista
  2. Kierrätys on hieno asia, sillä itselle jo tarpeettomaksi käynyt tavara voi toiselle olla hyvinkin tarpeen.
    Kivan värinen amaryllis ja ihanasti kukkiva marraskuunkaktus. Näin pimeänä aikana kukista nauttii ihan erityisen paljon.
    Kauniita joulukortteja olet jo myös tehnyt. Saapa nähdä tuleeko itse tehtyä joulukortteja tänä vuonna lainkaan ja lähtevätkö kortit muutoinkin etupäässä sähköisessä muodossa?
    Ihanaa valosarjojen tuomaa tunnelmaa puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin huonoa en laita edes kierrätykseen. Nyt kiertoon lähti hyväkuntoisia esineitä, tavaroita, liinavaatteita. Turha niillä on kaappeja ja varastoja täyttää, jollei itse käytä eikä tarvitse. Lapsillakin on talouksissaan kaikki tarvittava, ja nykynuoret ovat meitä vanhempiaan minimalistisempia.
      Talviaikaan viherkasvien ja leikkokukkien merkitys on suuri. Sijoitin Rozetta-amarylliksen siten, että illalla kutoessa voin tv:n sijaan katsella kaunista kukkaa.
      Tykkään joulukorttiperinteestä ja sen vuoksi yritän pitää siitä kiinni vielä jonkun aikaa. Tosin lähettämieni korttien määrä vähenee vuosi vuodelta. Jokusen sähköisen joulutervehdyksen varmasti korttien lisäksi lähetän.
      Lumisessa maisemassa jouluvalot ovat tosi kauniita, mutta kyllä ne ilahduttavat juuri nytkin sateen ropistessa ulkona.

      Poista
  3. Lunta oli meilläkin pihassa tiistaiaamuna ja aura-autot huristelivat moneen kertaan. Tänään on ollut lämpöasteita, mutta lumi on pysynyt maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää vaihtelee laidasta laitaan. Eilen vettä tuli kaatamalla, nyt hipsii lunta hiljakseen pikkupakkasessa.

      Poista
  4. Kauniita kortteja ja kukkia! Itsetehdyt kortit ovat mullekin perinne, josta on kiva pitää kiinni, kun tietää saajien niitä odottavan. Tiistaina askartelin yhden ystävän kanssa kortteja yhdessä, mutta tuli vähän sama tunne kuin sulla, että ei oikein lähtenyt lentoon. Mutta vielä tässä ehtii parin viikon aikana jotain tehdä.
    Mukavaa adventtiaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsetehtyjen korttien lähettämistä ei oikeastaan edes voi lopettaa. Tulee niin paljon palautetta, että "miksi lähetit kaupan kortin?"
      Kortteja on kiva askarrella ystävän kanssa. Siinä ohessa voi vaihtaa kuulumiset ja parantaa maailmaa. Toivottavasti saitte ideoita toinen toisiltanne. Hyvin kortteja vielä ehtii askarrella. Sinulle myös hyvää adventtiaikaa!

      Poista
  5. Hyvä, että muistutit Amarylliksestä! Täytyy hankkia kotiin myös itselle sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos postauksestani oli sinulle iloa ja hyötyä. Amaryllikset ovat nyt parhaimmillaan.

      Poista
  6. Kierrätys on kerrassaan kannatettavaa ja hyvä, että sitä helpotetaan mm. tuollaisilla järjestetyillä keräyksillä. Minä olen vasta suunnitellut korttien askartelua, minäkin ajattelin hyödyntää vanhaa varastoa niihin kortteihin, mitkä teen. Sait kaunista aikaan. Tuo kuva pihasi kausivaloista on kaunis, minä olen surkea kuvaamaan valoja pimeässä, pitäisi ehkä osata tehdä kameraan jotain säätöjä?
    Meillä on eilisen lumisateen jälkeen maassa ihan kunnon lumikerros. Hyvä juttu ajatellen ennustettua pakkasjaksoa, saavat aremmat kasvit lumisuojan. Oikein hyvää viikonloppua ja alkavaa adventtiaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrätysautolla huomasi, kuinka sille on tarvetta. Ihmisillä oli autot täynnä kierrätettävää.
      Kyllä minulla on edelleen paljon oppimista kuvaamisessa, eikä pimeän kuvaus suju ollenkaan taiteen sääntöjen mukaan. Pitäisi harjoitella enemmän. Nyt kokeilin erilaisia säätöjä, mutta näpit jäätyivät ja harjoittelu keskeytyi ennen aikojaan.
      Hyvä, että teille jäi lunta kasveja suojaamaan. Täällä lähes kaikki on mennyt, mutta onneksi uutta näyttää hissukseen taas satavan.

      Poista
  7. Ihana tuo pelargoni tuomassa kesää talven keskelle! Tai syystalvessa vasta ollaan, mutta kuvistasi tulee ihan talvimieli. Kauniita nuo valosarjat, niin sinulla kuin naapureillakin! Niistä tulee paljon iloa.
    Onpa hienoa, että kierrätyskeskuksen auto tekee tuollaisia kierroksia, jotta ihmisten ei tarvitse viedä tavaroita, kaikilla ei ole omaa autoakaan.
    Kauniit kortit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä talvimieli valtaa alaa väkisinkin, kun ikkunasta ulos katsoo. Tiistain lumi on lähes muisto vain, mutta uutta ripottelee parhaillaan ja mittari on muutaman asteen pakkasella.
      Valosarjoista on paljon iloa tänä pimeänä aikana. Yritän pitää maltin mielessä, ettei homma mene ylenpalttiseksi brassailuksi - tai kilpavarusteluksi.
      Kaikilla ei todellakaan ole omaa autoa, jolla tavaraa voisi kuskata kierrätykseen tai kaatopaikalle. Minusta kierrätys- ja sorttiautot voisivat kiertää tiheämmin, jolloin ihmisille ei tulisi kiusausta kipata vanhoja sohviaan ja käytöstä poistettuja jääkaappejaan luontoon.

      Poista
  8. Hei!
    Sielläkin näyttää talviselle. Hyvä aika siis haasteelle? Sellainen olisi tarjolla blogissani :)
    https://puutarhaterapiaa.blogspot.com/2021/11/kuusi-kuvaa-kesasta-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrassaan mainiota, suuri kiitos! Alkaa olla jutut vähissä, kun ulkona on kylmää ja pimeää. Muutaman kerran olen jo kesäkuviin sukeltanut ja kokenut sen hyvin virkistäväksi. Pääsenpä uusimaan tuon virkistyskierroksen.

      Poista
  9. Tiistain lumesta on enää rippeet jäljellä, mutta taivaalta leijailee silloin tällöin vähän uutta. Ehkä saamme sittenkin vielä valoisamman maiseman.

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos! Vauhtiin päästyäni sain kortit mukavasti valmiiksi.

      Poista
  11. Täälläkin tuli tänään lunta, kolaamaan ei sentään vielä päässyt.
    Korttihommat eteni hitaasti täälläkin ja päädyin jo ennalta suunnitellusti kotoa löytyviin materiaaleihin. Nyt on valmista, mutta ei vielä kirjotettu.
    Kierrätysauto on varmaan hyvä juttu, kun kaikilla ei ole autoja, joilla kuljettaa.

    VastaaPoista
  12. Pakkasen raikasta marraskuun jatkoa, sekä leppoisaa joulun odotusaikaa. Minullakin joulukortit valmistunevat kaikesta, mitä varastoista löytyy ja niitähän löytyy. Voipi olla, että pari ostokorttiakin sekaan päätyy, niinkuin aina askarteluvimman tyssätessä. :)

    VastaaPoista
  13. Meillä on lunta ehkäpä vajaat 10 senttiä, lumitöitä on tehty vain käytäviltä:) Meilläkin käväisi alkuviikosta plussalla, mutta nyt on jo 12 pakkasta, eli ihan hyvä että on vähän lunta puutarhakasvien suojana.
    Kausi- tai jouluvalot ovat kyllä ihania katsella sekä omalla, että muidenkin pihalla:)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!