sunnuntai 1. lokakuuta 2023

Ilon läikähdyksiä

Anemone tomentosa Robustissima - Hopeasyysvuokko

Kesä ja sen myötä kasvukausi alkaa olla ohi. Kuluneisiin viikkoihin on sisältynyt monenlaisia asioita. Ensimmäisenä mieleen nousee tietenkin sää, josta riittää puhetta ja pulputusta vuosiksi eteenpäin. Touko-kesäkuun pitkään jatkunut sateettomuus ja kuumuus verotti niin puutarhurin kuin puutarhankin voimia. Sitten siirryttiinkin täysin vastakkaiseen eli vettä tuli harva se päivä, kovaa ja kauan. Ainakin täällä etelässä.

Sääilmiöitä marmattelin ehkä liiankin usein täällä blogissani. Silti väitän, että mennyt kesä oli jälleen kerran kaikin puolin hieno. Ainoa haitta on se, että kesä jälleen loppui. Positiivista taasen, että uusi kesä on jälleen edessä. Ehkä sitä odotellessa aika saattaa tuntua turhan pitkältä. Käytännössä jo heti vuodenvaihteessa voi ryhtyä uutta kasvukautta suunnittelemaan ja ottamaan vastaan.

Austin-ruusu 'Carolyn Knight'


Kasveihin liittyvissä asioissa tein muutamia suuresti mieltä ja silmää ilahduttavia hankintoja. Ensimmäinen niistä on japaninkirsikka 'Royal Burgundy', jonka istutin Pikkupuutarhan Kriikunapenkkiin. Valitettavasti puusta ei ole yhtään kunnon kuvaa, kun en ole onnistunut korkeaa ja melko leveääkin puuta saamaan onnistuneesti ikuistettua. Jos tuo tummalehtinen kaunotar kotiutuu ja viihtyy puutarhassani, se tulee eittämättä aiheuttamaan samanlaista iloa kuin tuurenpihlajat ovat tarjonneet jo runsaan kolme vuotta.

Sitten vähän matalampiin ihastuksen kohteisiin. Austin-ruusuihin. Minulla oli jo kerran Austin-ruusu Crown Princess Margaret. Se heitti henkensä, mistä saanen syyttää itseäni. En panostanut ruusun istutukseen enkä istutuspaikkaan.

Austin-ruusu 'Carolyn Knight'
 

Austinit jäivät kuitenkin kaihertamaan aivojeni sopukoihin. Olen suorastaan kuolannut muutamissa blogeissa Austin-ruusujen ihanuutta. Käänteentekevän sysäyksen sain nähdessäni Saaripalstan Sailan blogissa kuvia Lady of Shalottista. Lähes siltä istumalta lähdin ajamaan myymälään, jossa Austin-ruusuja tiesin olevan. Onni suosi rohkeaa eli Lady of Shalott saapui kotiin. Myöhemmin hain sille kaveriksi Carolyn Knightin.

Carolynin ensimmäiset avautuneet kukat eivät ole väriltään niin persikkaisia, mitä kuvissa ja tiedoissa luvattiin. Ehkä siihen vaikuttaa jatkuvat sateet tai kotiutumisen ensiaskeleet. Ensi kesänä saanen nähdä enemmän kukkia ja kenties persikkaista väriäkin.

Austin-ruusu 'Lady of Shalott'

 

Esiteltäköön sitten tämän kesän ensimmäinen Austin-ruusuni, Lady of Shalott. Se kukki elokuusssa muutaman nupun voimin. Sitten se piti kukinnassa taukoa ja keskittyi pituuden venyttämiseen. En ole versoja mitannut, mutta silmämääräisesti arvioin korkeudeksi 70-80 cm. Lady pysyi tanakasti pystyssä, kunnes syyskuun toiseksi viimeisen viikon rankkasade ja samanaikainen tuuli kallisti korkeat varret kaarelle. Laitoin ruusulle tuen.

Austin-ruusu 'Lady of Shalott'


Uusia nuppuja on runsaasti, peräti 22 kappaletta. Nyt täytyy käydä katsomassa ruusua päivittäin, sillä muuten saattaa jäädä avautunut kukka näkemättä. Ruusut eivät oikein tykkää sateesta. Nuput varsinkin tuppaavat pilaantumaan. Onneksi edelleen on niin lämmintä, että uskon ainakin osan nupuista vielä ennen kylmyyden saapumista avautuvan.

Austin-ruusu 'Lady of Shalott' - toinen nuppukierros avautuu.

Olen iloinen ja onnellinen hankittuani nämä Austin-ruusut. Saattaa olla, että joku puutarhahulluuteen vihkiytymätön hymähtää tällaiselle käytökselle. Se ei minua hetkauta senttiäkään. Voiko ihanampaa hulluutta ollakaan! 

On mahdollista, että sanonta "ei kahta ilman kolmatta" toteutuu. Austin-ruusukuumeeni ei ehkä ole vielä nähnyt tiensä päätä. Katsotaan, miten käy ensi kesänä.


Voiko näin upeaa linnunpönttöä ollakkaan? Tämän uniikin keramiikkatyön on tehnyt Saaripalstan Saila. Valtavan kasvitietouden lisäksi hänellä on monenlaisia taitoja ja kykyjä, joista käsityöt ovat hänen bloginsa seuraajille varmasti tuttuja. Keramiikkaharrastuskin on välillä vilahtanut blogijutuissa. Muutamia pieniä Sailan keramiikkatöitä olen ostanut häneltä mm. joulumarkkinoilta.

Millainen maailma olisikaan ilman lämminhenkisiä ihmisiä? Heihin voi tutustua milloin missäkin, kunhan suhtautuu elämään avoimin mielin ja antaa uusille asioille mahdollisuuden. Olen tavattoman ylpeä ja iloinen tutustumisestani Sailaan.

Parhaan ja pitkäaikaisimman ystäväni nuorempi tytär meni vihille elo-syyskuun vaihteessa. Häitä on siirretty koronan vuoksi useampaan kertaan, mutta vihdoin ne toteutuivat. Juhlat järjestettiin Pohjois-Italiassa, Milanon lähellä sijaitsevassa Feriolon  kylässä, Maggiore-järven rannalla. Puitteet ovat mitä mainioimmat. Kävimme ystäväni kanssa katsastamassa paikkoja vuosi sitten. Valitettavasti emme Ukkokullan kanssa voineet olla läsnä tilaisuudessa.

Viime jouluna etsin sopivaa kohdetta, jonne voisin ohjata summan joululahjojen ostamisen sijaan. Löysin Kapua-tiimin, joka keräsi rahaa Malawin tytöille. Vuoden 2024 kapuamiskohde on Nepal.

Yhtenä lahjoitusvarojen kartutuskeinona oli myös Pirjo Revon askartelemat kortit (Repolaiset reissaa ja Räpeltää -blogi). Kerroin Pirjolle vihille menevistä nuorista erilaisia asioita. Niiden pohjalta Pirjo teki kuvan onnittelukortin, johon kaikki olennainen on koottu kattavasti ja kauniisti. Mikä parasta, Pirjo ja Jussi toivat kortin minulle henkilökohtaisesti. Olipa kiva tavata nämä välittömät ja uskomattoman aktiiviset ihmiset.

Phlox paniculata 'Creme de Menthe' kera koraköynnöskuusaman - 'Lonicera heckrottii'

Ilonaiheita riittää pitkin vuotta isoja ja pieniä. Niitä pikkuisiakaan ei parane yhtään väheksyä. Mustilasta 2020 ostamani kirjavalehtinen syysleimu Creme de Menthe kerää katseeni niin aamulla kuin illallakin. Creme de Menthen lehdet tuntuvat luovan valoa ympärilleen ja se erottuu hämärässä illassakin pitkälle. Tapaan kurkata sitä ennen nukkumaanmenoa ikkunasta.

Creme de Menthe oli jo hiukan hätää kärsimässä, kun hölmöyksissäni istutin sen eteen salkoruusun. Joka taasen venyi korkeutta ja leveyttä niin paljon, että syysleimu jäi varjoon sen taakse. Vihdoin ymmärsin siirtää salkoruusun muualle. Siitäpä syysleimu on selvästi piristynyt ja ryhtyi pian tekemään nuppuja. 

Kuvasta voisi kuvitella koreaköynnöskuusaman olevan uusi syysleimun ahdistelija. Ei ollenkaan. Köynnöskuusamalla on hyvin tilaa olla ja kasvaa Creme de Menthen takana. Muutama verso on sateiden hakkaamana pudonnut syysleimun lomaan. Minusta yhdistelmä on hauska. Samalla se on kiva esimerkki, kuinka luonto järjestää satunnaista silmäniloa.

Colchicum autumnale 'Waterlily' - Syysmyrkkylilja


Syysmyrkkyliljat järjestävät joka vuosi ylimääräistä jännitystä puutarhurin elämään. Jossain vaiheessa sitä alkaa kierrellä puutarhassa huolestuneena miettien, eivätkö omat myrkkyliljat jaksa laisinkaan herätä. Yhtenä päivänä ei näy vilaustakaan, ei kukan kärkeä, ei mitään. Sitten sitä pihalla kulkiessaan yllättäen huomaa silmäkulmassaan oudon väripilkun, joka on tietenkin käytävä tarkemmin tutkimassa. Syysmyrkkyliljahan siellä puskee kukkiaan kohti yläilmoja.


Näiden kasvien sielunelämä ei ole minulle kunnolla avautunut. Yhtenä syksynä nousee yksi Waterlily tiettyyn paikkaan. Muutaman päivän päästä toinen toisaalle. Seuraavana vuotena näissä paikoissa ei nouse mitään, kun taas jossain muualla ollaan niin topakkana kukkimassa. Päätän istuttaa syysmyrkkyliljoja joka vuosi lisää, mutta niitä ei noin vain kaupoista löydy. Tänä vuonna tilasin sipuleita ulkomailta, mutta harmikseni unohdin myrkkyliljat kokonaan. Ensi vuonna sitten.

Villiviini aidalla. Näkyy siellä yksi villiporkkanakin.


Syysruska on aina yhtä odotettu. Edellisvuosien kuviin verrattuna ruska on nyt myöhässä. Muutamassa vaahterassa väriä jo löytyy, mutta esimerkiksi oman pihan vaahterassa on enää nippanappa kolmasosa lehdistä puussa. Varmaan väriä ehtii tulla muualle vielä lisää. Jos ruska jää tänä vuonna vähemmälle, onpahan saatu uskomattoman lämpimiä päiviä aivan kuun loppuun.

Hydrangea paniculata 'Grandiflora' - Syyshortensia

 
Syyshortensia Grandiflora punastelee aina Vanille Fraisea hillitymmin.
Tämän kauniin puskan kera toivotan kaikille valoisaa alkavaa lokakuuta!


18 kommenttia:

  1. Vettä on satanut aika reippaasti täällä kainuussakin ,sataa tällä hetkelläkin. Ihmeellisintä on ettei meillä ole ollut yöpakkasia vielä ollenkaan , on ollut todella lämmin syksy. Sinulla kukat kukkivat vielä kauniisti ja nuo ruusut on aivan ihania. Sateista alkavaa lokakuuta sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutisissa uumoiltiin, että mennyt syyskuu saattaa olla yksi mittaushistorian lämpimimpiä. Saamme tietää, kunhan tilastot valmistuvat. Vesisateita on syyskuussa riittänyt täälläkin, mutta viime päivinä on onneksi ollut valoisaa ja poutaista.
      Minua ilahduttaa, että kasvit jaksavat kukkia vielä näin myöhään.
      Poutapäiviä lokakuuhusi!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! Aurinkoisia poutapäiviä lokakuuhusi!

      Poista
  3. Ooh - niin on monimuotoinen puutarhasi ja nuppujakin vielä ja hups... olihan siellä jotain tuttuakin!! Lämmin kiitos vielä kerran niin meidän, kuin Malawin tyttöjen puolesta, että sain hääkortin tehdä ja niin ihanan persoonallisen ja uniikin...
    Se tuntuu tehdessä parhaimmalta ja jännittävimmältä, että onnistuuko tavoittamaan edes jotain saajien maailmasta!! Lämpimät onnittelut HEILLE meiltäkin ja totta - kyllä oli ihanaa tavata!! Lokoisaa lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kiitokset ja kehut kuuluvat ansaitusti sinulle. Kortti oli aivan ihana ja sisälsi nuorten elämästä monta tärkeää elementtiä. Olet uskomattoman taitava kortintekijä. Mikä parasta, saimme edes hivenen autettua Malawin tyttöjä.
      Monenlaista kiirettä mahtuu lokakuuhumme, mutta eiköhän sinne joku lokoisampikin väli mahdu.

      Poista
  4. Sailan tekemä keramiikka on kaunista, lisäksi tykkään niiden värimaailmasta. Syyskuu oli ihanan lämmin, se innosti puutarhatöihin laimeamman elokuun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sailan lintumökki on tosi kaunis. Joudun painimaan itseni kanssa, raaskinko sitä edes pihamaalle viedä. Joku tikka tai harakka pudottaa ja rikkoo koko komeuden.
      Harvinaisen hieno syyskuu. Tänään paistaa aurinko. Onneksi lokakuu ei alkanut shokkihoidolla eli liian kylmällä.

      Poista
  5. Oi miten ihanasti nuppuja Lady of Shalottissa. Toivottavasti mahdollisimman moni niistä avautuu!
    Ihanaa, että tykkäsit pöntöstä. Kortti on aivan mainio! Ja ihana kode hyväntekeväisyyteen.
    Ihana tuo syysleimu todella, se loistaa, ja kuusama on sille ihana pari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeen hyvin Ladyn nuput avautuvat. On se vaan upea ruusu.
      Lintumökki on niin ihana, etten ole ainakaan toistaiseksi raaskinut viedä sitä ulos. Pelkään jonkun tikan tai harakan pudottavan ja rikkovan. Ainakin talven aion katsella mökkiä sisätiloissa.
      Pirjo Revon tekemä kortti onnistui hienosti. Toivottavasti Malawin tytöille kortin avulla lahjoittamani pieni summa auttaa heitä edes vähän.

      Poista
  6. Ompa todella kauniita ruusuja minäkin olen ihaillut niitä Sailan puutarhassa .
    Häät Italiassa meidän lempimaassa kuulosti mahtavalta . Kauniin henkilökohtaisen kortin saivat .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady of Shalott on aivan ihastuttava. Kävin sitä muutama tunti sitten taas katsomassa. Nuput avautuvat nopeaan tahtiin, joten säännöllinen tsekkaus on tarpeen.
      Harmi, ettei päästy Italiaan häihin. Kuvia olen nähnyt ja kokemuksia tapahtumasta kuullut. Taatusti unohtumaton kokemus.

      Poista
  7. Myrkkyliljoista en ole kuullutkaan. Enkä kyllä monesta muustakaan ihanuudesta, joita sinulla näyttää kasvavan. Onneksi saan piipahdella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko alastonimpi ehkä tutumpi nimi tuolle syysmyrkkyliljalle? Toisten blogien lukemisen hienoja puolia on uusien tuttavuuksien löytyminen. Niin kasvien kuin ihmistenkin suhteen.
      Kiitos, että jaksat piipahtaa blogissani.

      Poista
  8. Olen ihaillut Saaripalstan Sailan ruusukaunotarta Lady of Shalottia. Nyt saan ihailla samaa sinunkin blogissasi! On yksi upeimmista ruusuista ja sen väri on niin kaunis! Syysleimu Creme de Menthe on hieno, erikoinen väritykseltään, ei ole koskaan tullutkaan vastaan missään taimistoilla. Tuo mukavaa lisäväriä syyspuutarhaan. Ruska saattaa jäädä vaisuksi tänä vuonna, kun osa lehdistä jo putoilee ja hallaöitä ei ole vielä ollut ainuttakaan. Daaliapehkot kiittävät, että ovat saaneet näin pitkään kukkia! Ja en ole yhtään harmitellut ruskan vähyyttä, kun on ollut niin ihanan lämmintä! Mukavaa lokakuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady of Shalott on minusta todella kaunis. Kesti hetken sisäistää Austin-ruusujen erilaisuus verrattuna tuttuihin tertturuusuihin. Sitten menetinkin sydämeni niille täysin. Saapa nähdä, mihin uusi rakkaus johtaa?
      Törmäsin Creme de Mentheen Mustilassa v. 2020. Olen miettinyt useamman uuden taimen hankkimista, mutta en ole siihen kaupoissa törmännyt. Tosin kovin systemaattisesti en ole etsinytkään.
      Totta, ruska näyttää jäävän tänä vuonna vähiin. Vaahteroista putoaa lehdet ennen värittymistä, samoin monista muista puista, pensaista ja kasveista. Minäkään en valita, sillä lämmin syyskuu on ollut tosi mukavaa.
      Lempeitä lokakuun päiviä sinulle!

      Poista
  9. Ihanaa, että vieläkin löytyy ilon aiheita puutarhasta!
    Minä huomasin tänään töistä kotiin palatessa, että syysmyrkkyliljat pilkistävät sormustinkukkien lehtimättäiden seasta, jihuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikkeuksellisen lämmin syyskuu on lykännyt talven tuloa merkittävästi.
      Syysmyrkkyliljat tuottavat melkeinpä ylimääräisiä onnenhetkiä, kun ne tupsahtavat esiin aivan yllättäen. Iloisia jihuu-hetkiä sinulle lisääkin!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!