Ulkona sataa ja tuulee 25.1.2025 |
Suunnittelin käveleväni lauantaina kirjastoon palauttamaan luetut ja hakemaan uusia kirjoja. Jo yöllä kuuntelin tuulen ujellusta ja sateen roopinaa ikkunassa. Aamu ei muuttanut tilannetta mitenkään. Minua ei ole tehty sokerista, en sula sateessa. Ulkoilukin on mielestäni pitkälti pukeutumiskysymys, mutta mitäpä sitä suotta itseään kastelemaan kun voi kuivanakin olla. En siis lähtenyt reppu selässä sateessa kohti kirjastoa taivaltamaan.
Harmautta on katseltu ja sateen lotinaa kuunneltu jo useampi päivä. Tilanne ei alkavalla viikollakaan paljon kirkkaammaksi muutu. Ei ehkä helmikuussakaan, kun maamme yllä on parhaillaan polaaripyörre, joka pitää sään lauhana.
Värien kaipuu on jo kova. Sitä ei enää saa talttumaan villalankojen pyörittely ja puikkojen heiluttelu iltaisin telkun ääressä. Kovasti olen tuijottanut kylvöksiäni, mutta vasta yksi paprika on itänyt. Sen ohuen ohut pikkuinen vihreä varsi on aivan liian vähäinen värilisäys suureen kaipuuseeni. Vaikka toki iloitsen jo ensimmäisestä taimesta.
Niin sitten kaivauduin viime vuoden kuva-arkistoon tyydyttämään värikaipuutani. Sieltähän sitä väriä löytyi. Maalis-huhtikuun jätin väliin. Nehän ovat pian käsillä muutenkin. Hyppäsin suoraan toukokuuhun.
Kuvat ovat siis omiani. Aforismit ja runot Viisaita sanoja -sivustolta. Tiedot aforismien lausujista ja runoilijoista Wikipediasta.
Krookukset 3.5.2024 |
"Vähän kesää pitää säilyttää, myös keskellä talvea."
-Henry David Thoreau-
Henry David Thoreau oli yhdysvaltalainen luontokirjailija, yhteiskuntakriitikko ja filosofi, joka kannatti orjuuden lakkauttamista ja kansalaistottelemattomuutta.
Corydalis 'Beth Evans' - Pystykiurunkannus 3.5.2024 |
"Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia
lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
Ja tuoksua!"
-Katri Vala-
Katri Vala (oik. Karin (Kati) Alice Heikel o.s. Wadenström, 1901 – 1944 ) oli suomalainen opettaja, runoilija ja suomentaja.
Spiraea 'Double Play Big Bang' - Pensasangervo 5.5.2024 |
"Kunhan vain pääsen kotiin ja kaivamaan
puutarhaani, olen kunnossa.
Upeaa terapiaa,
puutarhanhoito."
-Peggy Lee-
Norma Deloris Egstrom, taiteilijanimeltään Peggy Lee oli yhdysvaltalainen laulaja ja näyttelijä.
Helleborus 'Double Ellen' - Jouluruusu 10.5.2024 |
"Puutarhuri kasvattaa muutamia kasveja,
maanviljelijä monia,
keskivertoviherpeukalo kaikkea."
Pulsatilla vulgaris 'Rode Glocke' - Tarhakylmänkukka 10.5.2024 |
"Saatamme luulla, että vaalimme puutarhaamme,
mutta todellisuudessa puutarhamme hoivaa meitä."
-Jenny Uglow-
Jennifer Sheila Uglow on englantilainen elämäkerran kirjoittaja, historioitsija, kriitikko ja kustantaja.
Tulipa humilis 'Persian Pearl' 10.5.2024 |
"Jos sinulla on puutarha ja kirjasto,
sinulla on kaikki mitä tarvitset."
-Marcus Tullius Cicero-
Marcus Tullius Cicero oli roomalainen poliitikko, puhuja,
filosofi, lakimies ja kirjailija. Häntä pidetään yleisesti
latinankielisen proosan mestarina.
Fritillaria imp. 'Lutea' - Keisarinpikarililja 18.5.2024 |
"Mitä olisi kesän lämpö, ilman talven kylmyyttä,
joka juuri tekee siitä niin suloisen."
-John Steinbeck-
John Ernst Steinbeck, Jr. oli yhdysvaltalainen kirjailija.
Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1962.
Erythronium 'Pagoda' - Koiranhammas 18.5.2024 |
"Puutarhalapioni
parantaa kaikki haavani."
-Ralph Waldo Emerson-
Ralph Waldo Emerson oli yhdysvaltalainen esseisti, runoilija, filosofi ja 1800-luvun transsendentalistisen liikkeen johtaja.
Glaucidium palmatum - Sinikämmen 18.5.2024 |
"Kaikki huomispäivän kukat ovat tämän päivän siemenistä."
Pulsatilla vulgaris - Tarhakylmänkukka 18.5.2024 |
"Taivas on kaikkialla.
Pilvet kukoistavat pelloilla.
Päivä polttaa jalkojeni alla.
Jokaisesta lätäköstä välkkyy aurinko."
-Maila Pylkkönen-
Maila Annikki Pylkkönen (o.s. Pylkkönen, vuodesta 1971 Pylkkönen-Suomi, 1931 - 1986) oli suomalainen runoilija
Malus 'Makamik' - Koristeomenapuu 22.5.2024 |
"Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna,
istuttaisin tänään omenapuun."
-Martti Luther-
Martti Luther oli saksalainen munkki ja teologi, jonka
opetukset käynnistivät reformaation katolisessa kirkossa ja johtivat
protestanttisen luterilaisen kirkkokunnan syntymiseen.
Tulipa 'Sun Lover' 22.5.2024 |
"Omistaa vähän maata,
raaputtaa sitä kuokalla,
kylvää siemeniä ja katsella niiden heräämistä eloon
siinä ihmisen yksinkertaisin ilo,
miellyttävintä mitä hän voi tehdä."
-Charles Dubley Warner-
Charles Dudley Warner oli yhdysvaltalainen esseisti, kirjailija ja Mark Twainin ystävä.
Helleborus niger - Vaaleajouluruusu 22.5.2024 |
"Jos haluat olla päivän onnellinen, juo itsesi humalaan.
Jos haluat
olla vuoden onnellinen, mene naimisiin.
Jos haluat olla koko elämän
onnellinen, aloita puutarhan hoito."
-Kiinalainen sananlasku-
Malus 'Aamurusko' 25.5.2024 |
"Paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä vuotta sitten.
Toiseksi paras aika on nyt."
-Kiinalainen sananlasku-
Ribes sanquineum - Ruusuherukka 25.5.2024 |
"Mikään ei ole kovin tärkeää paitsi puutarhanhoito,
eikä sekään ole kovin tärkeää."
-Kiinalainen viisaus-
Clematis alpina 'Willy' 29.5.2024 |
"Mene metsään
ilo istuu siellä puiden siimeksessä
ja tarjoaa kättään jokaiselle."
-Timo Pusa-
Timo Tapani Pusa (1951 – 1996 Kotka) oli suomalainen kirjailija.
Caragana arborescens 'Pendula' - Riippahernepuu 29.5.2024 |
"Aurinko ei paista vain muutamalle puulle ja kukkaselle
vaan koko avaran maailman iloksi."
-Henry Waard Beecher-
Henry Ward Beecher oli yhdysvaltalainen kongregationalistinen saarnaaja.
Geum 'Mai Tai' - Tarhakellukka 31.5.2024 |
"Mutta maa säteili ihmeellistä kauneutta.
Suurten, koskemattomien metsien näkymättömistä kukista
nousi värisevä tuoksu."
-Katri Vala-
Katri Vala (oik. Karin (Kati) Alice Heikel o.s. Wadenström, 1901 –1944 ) oli suomalainen opettaja, runoilija ja suomentaja.
Crataegus 'Paul's Secret' - Ruusuorapihlaja 31.5.2024 |
"Metsään menin.
Puille nöyrästi kumarsin.
Nyt on astiani marjoja täynnä."
-Helvi Juvonen-
Helvi Inkeri Juvonen (1919 –1959) oli suomalainen runoilija, joka sodanjälkeisen modernin lyriikan ensimmäisiä tekijöitä Suomessa.
Pihalta puistoon 22.5.2024 |
Lauantaina en ehtinyt pihabongaukseen. Tehdään se sitten tänään.
Mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa!
"Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan", sanotaan vanhassa sananlaskussa. Niinpä, myös puutarhanhoidossa, saamme hellää hoivaa puutarhalta, kun hoidamme sitä hyvin. Eikä tarvitse edes niin täydellisen hyvin hoitaa, vähäkin riittää, niin puutarha palkitsee hoitamalla hoitajaansa. Puutarha on ymmärtäväinen, mutta olemmmeko me armollisia sitä kohtaan, hyväksymmekö sen epätäydellisyydet? Onkohan kaikki hoitaminen sellaista, että jo hoitaessa saa itse hoitoa? Eikä niin, että ensin hoitaa, sitten istuu alas odottamaan, että milloin sitä hoitoa alkaa tulla vastapalvelukseksi.
VastaaPoistaNo niin, Between, huomaatko? Teit ainakin minusta onnellisen pikkufilosofin niin kauniisti sielua silittävällä jutullasi! Kiitos!
Kiitos Anna! Sinulla on miellyttävä taito kirjoittaa kommentteja, jotka ilahduttavat ja toisinaan saavat liikuttumaan.
PoistaTätä postausta tehdessäni mietin hetken, onko se turhaa hölynpölyä ilman puutarhablogiin sopivaa asiaa ja käteviä vinkkejä. Päätin siirtää pragmaattisuuteni sivuun ja keskittyä aforismeihin ja runoilijoiden lausumiiin. Se kannatti, jos edes yhdessä ihmisessä herää onnellinen pikkufilosofi.
Esitit paljon hyviä kysymyksiä, joita taidan pohtia vielä syvemmin. Kiitos!
Aivan ihanasti sanottu: "kauniisti sielua silittävä juttu"!
PoistaIhana postaus kuvineen ja aforismeineen😍Oikein moneen kertaan piti lukea ja tutkia kuvia. Vaikea nostaa mitään yksittäistä kuvaa tai aforismia/runoa ykköseksi. Niinkuin Anna yllä hienosti totesikin: kauniisti sielua silittävä juttu!
VastaaPoistaKiitos Liisa! Aforismeista/runoista sinun ei tarvitse asettaa ainuttakaan ykköseksi. Voit valita vaikka kaikki. Jokaisessa niistä on viisautta ammennettavaksi.
PoistaKannattaa näköjään uppoutua edellisten kesien värikkäisiin kuviin. Sain ihan uutta energiaa ja toivon näin käyneen muillekin.
Olipa ihania mietteitä ja kuvia...
VastaaPoistaEniten kosketti ja upposi Repolaisen❤️
"Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna,
istuttaisin tänään omenapuun."
"Aurinko ei paista vain muutamalle puulle ja kukkaselle
vaan koko avaran maailman iloksi."
"Mene metsään, ilo istuu siellä puiden siimeksessä
ja tarjoaa kättään jokaiselle."
Kiitos Repolainen! Eikö olekin hienoja aforismeja. Niitä voisi lukea vaikka aamupalan yhteydessä evästykseksi kullekin päivälle.
PoistaKauniita aforismeja olet kerännyt tänne meidän iloksemme. Kiitos niistä.
VastaaPoistaKiitos Puikoillanikin! Kiva, että ilahduttavat sinuakin.
PoistaIhania kuvia ! - ja mukavia tammikuun viimeisiä päiviä sinulle !
VastaaPoistaKiitos Suvi! Viimeinen viikko alkoi mukavasti. Toivotan sinulle valoisaa helmikuuta.
PoistaTämän kaiken harmauden keskellä tuntuu melkein epäuskottavalta, että jostain voisi taas alkaa pilkahtelemaan värejä, tai edes vihreyttä. Kevät on aivan paras vuodenaika, kun talven voi jälleen selätetään.
VastaaPoistaAamupäivän lenkillä ympärillä oli vain harmautta ja tienvieret täynnä likaista lunta. Yksi hujaus niin pientareilla leskenlehdet alkavat tunkea itseään esiin. Kevät on minustakin ihanin vuodenaika. Valo ja värit palaavat.
PoistaMeilläkin on satanut vettä ja on harmaata. Keräämäsi mietelmät piristivät kovasti kera kauniiden kuvien, jotka toivat kevään ja kesän lähemmäksi. Voi, miten olisin jo valmis puutarhatöihin ja kevään väreihin.
VastaaPoistaSormethan tässä jo syyhyävät tarttua työkaluihin. Kiertelin aiemmin tänään puutarhassa ja mietin, josko jatkaisin metsäruusun kaivamista. Maa on aivan sulaa, vaikka siinä päällä on kevyt loskalumikerros. En kuitenkaan ryhtynyt hommiin. Koitetaan malttaa vielä hetki. Keskitytään vaikka kylvöihin ja taimien hoivaamiseen.
PoistaKiitos, Between ihanasta päivityksestä kuvina ja aforismeina.
VastaaPoistaAi että, ihania värejä! Näitä kyllä kaipaa!
VastaaPoistaMiten se iskeekin jo näin aikaisin tänä vuonna tämä värien kaipuu🤔 Lämpimät kelit ja lumettomuus sen varmasti aiheuttavat. Nyt kannattaisikin vierailla kasvitieteellisissä ja kaikissa vastaan tulevissa kukkakaupoissa. Ja itselleni myös tosi tärkeitä nämä somen kuvat. Juuri aamulla löysin Instagramista ihanan tanskalaisen kukkakaupan😍
VastaaPoista