Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyytelö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyytelö. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. syyskuuta 2019

Mehua kriikunoista ja aronioista

Prunus domestica subsp. insititia - Kriikuna

Kriikunat kukkivat toukokuussa valtoimenaan. Enemmän, kuin koskaan aiemmin. Yläpihan pikkupuutarhassa on yksi kriikunapuu ja alapihalla kaksi. Puut ovat muuttaneet 2001 meille lähellä olevalta autiotontilta. Pysähdyimme aina lenkillä napsimaan tien varrelle ulottuvista puista kypsiä hedelmiä ja samalla juttelimme ääneen, kuinka puut jäisivät suunnitellun leikkipuiston rakentamisen jalkoihin. Kuten sitten kävikin. Autiotonttia vastapäätä olevan talon asukas sanoi kerran minulle, että kaiva siitä itsellesi taimet. Niitähän riittää. Näin tein ja nyt saan poimia oman puutarhan kriikunoita syötäväksi.

Prunus domestica subsp. insititia - Kriikuna

Keväisen kukinnan pölyttyminen onnistui täydellisesti. Viime viikolla keräsin alapihan kahdesta puusta kaksi ja puoli ämpärillistä kriikunoita. Pohdin kovasti, mitä niistä tekisin. Kriikunat ovat luumun sukulaisia, mutta pienempiä. Olisi aika työlästä ottaa jokaisesta kivi pois vaikkapa hilloamista varten. Googletin vaihtoehtoja ja päädyin mehuun.

Aronia mitschurinii - Marja-aronia

Myös aronia tuottaa tänä vuonna valtavasti marjoja. Meillä on ylä- ja alapihaa jakavan rinteen yläosassa 20 metrin matkalla aroniapensaita. Osa on selvästi koristearoniaa, osa marja-aroniaa. Koristearoniassa marjat ovat pienempiä, eivätkä kaikki niissä vielä edes kypsiä. Sen sijaan marja-aronioissa oksat notkuvat terttujen painosta. Yhden marja-aronian (kuvassa) marjat ovat himmeitä ja isokokoisia. Rinteen toisessa päässä on muutama pensas, joissa marjat ovat hivenen pienempiä ja kiiltävämpiä.


Vuosia sitten teimme aronioista viiniä. Siitä ei tullut erityisen hyvää, joskin aika vahvaa. Aronioista saa kyllä hyvääkin viiniä. Ehkä emme paneutuneet asiaan riittävän syvällisesti. 
Nyt marjoja on niin paljon, että tuntui haaskaukselta jättää niitä hyödyntämättä.

Aronia sisältää huikean määrän antioksidantteja, enemmän kuin mustikassa. Siinä on myös C-vitamiinia, karotenoideja, folaattia, E-vitamiinia ja lukuisia kivennäis- ja hivenaineita, kuten magnesiumia, kaliumia, mangaania ja rautaa. Vaikka koristearonian marjat ovat pienempiä, niiden terveysvaikutukset ovat samankaltaiset.

Aronian tehoaineet suojaavat virtsatietulehduksilta, vaikuttavat myönteisesti verenpaineeseen ja lisäävät hiusverisuonten verenkiertoa, mikä suojelee esimerkiksi silmiä samaan tapaan kuin mustikka.


Samaan aikaan, kun itse keikuin korkeilla tikkailla keräämässä kriikunoita puista, Ukkokulta tyhjensi aroniapensaita marjoista. Yhdistin mehumaijaan aina puoli ämpärillistä kriikunoita ja puoli ämpärillistä aronioita. Koska tarkoitus oli pakastaa mehu, en lisännyt siihen sokeria. Sokeroin sitten tarpeen mukaan myöhemmin. Mehua tuli runsaasti ja se on yllättävän hyvän makuista. Ei välttämättä kaipaa sokeria ollenkaan. Ilmeisesti kriikunoista tuli mehuun makeutta, sillä aronian maku on aika mieto ja vähän karvas.


Pikkupuutarhan kriikunapuu on vielä tyhjentämättä ja aronioista täyttyisi varmasti vielä useampi ämpärillinen. Aion kerätä vielä jonkun verran aronioita pakastettavaksi sellaisenaan, sillä ne ovat oiva lisä talvella smoothiessa. Myös makeampien marjojen ohessa aronioita napostelee vaikkapa puuron päällä. Ehkä teen vielä muutaman purkin hyytelöä aronioista lisäämällä joukkoon pienen määrän kriikunoita. Jonkun verran jätän aronioita pensaisiin lintujen naposteltavaksi. 

 

tiistai 18. syyskuuta 2012

Väriä puutarhatynkiin - eiku kynsiin


Olin eilen 9-vuotissynttäreillä, jossa kasvomaalauksen sijasta sai kynsimaalauksen. Synttärisankaria kukalliset kynnet eivät kiinnostaneet, mutta tottahan me aikuiset olimme valmiit kokeilemaan. Juhlasankarin äidillä oli pitkät, kapeat ja kauniit kynnet ja niissä punaisella pohjalla valkoiset kukat. Kysyessäni, kuinka kauan hienoudet kynsissä pysyvät, hän sanoi itsellään kestävän viikon verran, ellei hän sitä ennen kyllästymisen vuoksi vaihda väritystä. Siitä innostuneena päätin minäkin kokeilla näihin puutarhatynkiini piristystä. Tynkiini siksi, etteivät minun kynteni kestä yleensä yhtään mitään. Ne katkeilevat, liuskoittuvat ja näyttävät kaikkea muuta kuin kauniilta. Mitä enemmän touhuan puutarhassa ja liottelen käsiäni vesissä, sen lyhyemmiksi kynteni käyvät. Ajattelin, että monikerroksinen lakka pysyisi kynsissä paremmin ja pidempään. Vaan ei! Tämän päivän omppusoseen kanssa urakointi, kattiloiden pesu ja muu läträäminen osoittivat, ettei minun puutarhatyngilleni ole hetkittäistä kohennusta parempaa tarjolla. Niin kuluu kukat ja lakat kynsissäni, vaikka miten monta kerrosta olisi laitettu.

Synttäreitä ei vähään aikaan ole ollutkaan, joten korttiaskartelu oli hiukan ontuvaa. Aluksi en millään tahtonut keksiä sopivaa aihetta ja sitten sähelsin liimojan kanssa. Tarvikkeitani kaivellessa löysin laatikon, johon olin tallettanut ketjunpätkiä ja irronneita helmiä sekä narukerän. Kun juhlinnan kohde sattui vielä olemaan heppatyttö, syntyi tuo hevoskortti, johon kiinnitin kimalleliiman avulla noita korujämiä ja tietenkin sitä narua hännäksi ja harjaksi. 

Sunnuntai meni lähinnä kipujen kanssa kärvistellessä, eikä maanantaikaan heti meinannut käyntiin lähteä. Ulkona oli vuoroin pilvistä, vuoroin aurinkoista ja erittäin kova tuuli. Puiden lehtiä lenteli pihalla vaakasuorassa. Rintakipu oli laantunut jonnekin taka-alalle tuntuen kuitenkin tietyissä asennoissa. Lisäksi tuollaisen kivuliaan päivän jälkeen lihakset ovat ihan hellinä kaikesta varomisesta ja vähemmän kipua aiheuttavien asentojen hakemisesta, että alkuun tuskin kunnolla uskalsin hengittää. Minulla ei kuitenkaan yleensä ole suuriakaan käynnistysvaikeuksia ja hetken mietinnän jälkeen lähdin taas käyntiin. Olen jo pidemmän aikaa katsellut varsin harmaita ikkunoita ja kas, päätin pestä ainakin työhuoneeni ikkunan. Verhot olin jo pessyt muutama päivä aiemmin. Se kerrottakoon, että inhoan ikkunanpesua, mutta onnekseni niitä ei sentään joka kuukausi tarvitse pestä. Usein kaksi kertaa vuodessa riittää - ainakin välipinnoille. Keväällä taisi kuitenkin jäädä joistakin ikkunoista välit pesemättä, joten otin imurin mukaan urakkaan. Olisi helpompi sillä imaista kaikki kuolleet hämähäkit, kärpäset ja muut eläinkunnan edustajat. 

Radiosta musiikkia ja uutisia kuunnellen pesin yhden ikkunan ja toisenkin. Koska homma eteni sen verran näppärästi, ja rintakipukin näytti jäävän taka-alalle, päätin pestä vielä yhden ja vielä yhden. Meillä on kolminkertaiset lasit, joten jokaisessa ikkunassa on kuusi pintaa. Itse kukin varmaan tietää, että ikkunanpesu on aika työlästä ja aikaavievää puuhaa. Kello kävi ja illalla oli synttäreille meno. Niinpä sitten päätin, että lopetan, kunnes olen saanut pihan puolen ikkunat pestyä ja siinä päätöksessä pysyin. Epämiellyttävissä töissä minua ajaa eteenpäin lopputuloksesta iloitseminen ja nauttiminen. Ai, että on nyt kiva katsella ulos ja puutarhaan, kun ikkunat on kirkkaat ja puolet syksyn inhottavimmasta tehtävästä on hoidettu. Tien puolen ikkunat pesen heti, kun saan taas itseni tsempattua sopivaan vauhtiin. Muuten tässä ei olisikaan mitään erityistä hoppua, mutta äitini menee ensi viikolla sydänleikkaukseen ja tiedän hänen tarvitsevan viimeistään kotiuduttuaan apuani. Silloin ei jää välttämättä aikaa näille omille hommille.


Omenat kypsyvät vauhdilla ja joka päivä täytyy käydä korin kanssa keräämässä pudokkaat. Tänään keitin toisen satsin omenasosetta. Huvitus ja Åkerå höyrystyvät nopeasti, mutta Punakaneli on huomattavasti kovempi, eikä sen pudokkaat ole kaikki edes kypsiä, joten tänään omenoiden pehmeneminen soseutuskuntoon kesti yllättävän kauan. Siinä odotellessa kävin keräämässä aroniapensaista marjoja ja lisäsin niitä mehumaijaan. Aroniamarjojen kerääminen on harvinaisen helppoa ja nopeaa. Senkun seisoo pensaan vieressä ja kiskoo kourallisen marjoja kerrallaan ämpäriin. Ei tarvitse kykkiä missään ja marjat irtoavat helposti.  Meillä juodaan varsin vähän mehuja, joten omenoista ja aronioista syntyneen mehun keitin hyytelöksi. Se taasen maistuu erinomaisesti vaikka puuron lisänä. Pakastin kyllä jo paukkuu liitoksistaan, eikä kunnollista hillokellariakaan ole. Hyytelöä mahtuu vähän jääkaappiin ja se säilyy talvella myös autotallissa, jossa ei ole  laisinkaan lämmitystä. Kunhan ei laita lattianrajaan, ettei pakkanen pääse hajottamaan purkkeja.

Toisinaan inhoan suuresti 26-vuotiasta keittiötämme. Kaukoviisaana päädyimme taloa rakentaessamme neutraaleihin väreihin ja keittiökaapistotkin valittiin valkeina. Tiesin jo silloin, ettei Ukkokulta ole mikään remonttimies ja kodinstailaaminen on hänelle tyystin epämieluista hommaa. Unelmoin lottovoitosta, jotta voisin palkata remonttimiehen ja kipaista tilaamaan uudet pöytätasot ja ehkä jopa uudet keittiökalusteet sen hartaasti toivomani kylppäriremontin lisäksi. Keittiöt ovat kehittyneet valtavasti sitten meidän talon valmistumisen, kuten ylipäätään rakennustapa ja materiaalit. Kyllä meillä on pidetty paikkoja kunnossa ja maalattu ja tapetoitu, mutta ihan viime aikoina on syntynyt toive toimivimmista kaapeista ja laatikoista. Tänään sentään totesin olevani kohtalaisen tyytyväinen tiskipöytääni ja sen kahteen kunnolliseen lavuaariin. Miten ihmeessä saisi kaikki mehumaijat, kattilat ja kapustat näin säilömisaikaan siististi tiskattua, jos olisi vain yksi pieni lavuaari, kuten nykyisin tuppaa keittiöissä olemaan?

Huomenna aion laittaa aronialiköörin tekeentymään. Marjat on jo kerätty, sokeria löytyy kaapista ja vodkaakin muistaakseni. Ehtii jouluksi valmiiksi.