Olin eilen 9-vuotissynttäreillä, jossa kasvomaalauksen sijasta sai kynsimaalauksen. Synttärisankaria kukalliset kynnet eivät kiinnostaneet, mutta tottahan me aikuiset olimme valmiit kokeilemaan. Juhlasankarin äidillä oli pitkät, kapeat ja kauniit kynnet ja niissä punaisella pohjalla valkoiset kukat. Kysyessäni, kuinka kauan hienoudet kynsissä pysyvät, hän sanoi itsellään kestävän viikon verran, ellei hän sitä ennen kyllästymisen vuoksi vaihda väritystä. Siitä innostuneena päätin minäkin kokeilla näihin puutarhatynkiini piristystä. Tynkiini siksi, etteivät minun kynteni kestä yleensä yhtään mitään. Ne katkeilevat, liuskoittuvat ja näyttävät kaikkea muuta kuin kauniilta. Mitä enemmän touhuan puutarhassa ja liottelen käsiäni vesissä, sen lyhyemmiksi kynteni käyvät. Ajattelin, että monikerroksinen lakka pysyisi kynsissä paremmin ja pidempään. Vaan ei! Tämän päivän omppusoseen kanssa urakointi, kattiloiden pesu ja muu läträäminen osoittivat, ettei minun puutarhatyngilleni ole hetkittäistä kohennusta parempaa tarjolla. Niin kuluu kukat ja lakat kynsissäni, vaikka miten monta kerrosta olisi laitettu.
Synttäreitä ei vähään aikaan ole ollutkaan, joten korttiaskartelu oli hiukan ontuvaa. Aluksi en millään tahtonut keksiä sopivaa aihetta ja sitten sähelsin liimojan kanssa. Tarvikkeitani kaivellessa löysin laatikon, johon olin tallettanut ketjunpätkiä ja irronneita helmiä sekä narukerän. Kun juhlinnan kohde sattui vielä olemaan heppatyttö, syntyi tuo hevoskortti, johon kiinnitin kimalleliiman avulla noita korujämiä ja tietenkin sitä narua hännäksi ja harjaksi.
Radiosta musiikkia ja uutisia kuunnellen pesin yhden ikkunan ja toisenkin. Koska homma eteni sen verran näppärästi, ja rintakipukin näytti jäävän taka-alalle, päätin pestä vielä yhden ja vielä yhden. Meillä on kolminkertaiset lasit, joten jokaisessa ikkunassa on kuusi pintaa. Itse kukin varmaan tietää, että ikkunanpesu on aika työlästä ja aikaavievää puuhaa. Kello kävi ja illalla oli synttäreille meno. Niinpä sitten päätin, että lopetan, kunnes olen saanut pihan puolen ikkunat pestyä ja siinä päätöksessä pysyin. Epämiellyttävissä töissä minua ajaa eteenpäin lopputuloksesta iloitseminen ja nauttiminen. Ai, että on nyt kiva katsella ulos ja puutarhaan, kun ikkunat on kirkkaat ja puolet syksyn inhottavimmasta tehtävästä on hoidettu. Tien puolen ikkunat pesen heti, kun saan taas itseni tsempattua sopivaan vauhtiin. Muuten tässä ei olisikaan mitään erityistä hoppua, mutta äitini menee ensi viikolla sydänleikkaukseen ja tiedän hänen tarvitsevan viimeistään kotiuduttuaan apuani. Silloin ei jää välttämättä aikaa näille omille hommille.
Omenat kypsyvät vauhdilla ja joka päivä täytyy käydä korin kanssa keräämässä pudokkaat. Tänään keitin toisen satsin omenasosetta. Huvitus ja Åkerå höyrystyvät nopeasti, mutta Punakaneli on huomattavasti kovempi, eikä sen pudokkaat ole kaikki edes kypsiä, joten tänään omenoiden pehmeneminen soseutuskuntoon kesti yllättävän kauan. Siinä odotellessa kävin keräämässä aroniapensaista marjoja ja lisäsin niitä mehumaijaan. Aroniamarjojen kerääminen on harvinaisen helppoa ja nopeaa. Senkun seisoo pensaan vieressä ja kiskoo kourallisen marjoja kerrallaan ämpäriin. Ei tarvitse kykkiä missään ja marjat irtoavat helposti. Meillä juodaan varsin vähän mehuja, joten omenoista ja aronioista syntyneen mehun keitin hyytelöksi. Se taasen maistuu erinomaisesti vaikka puuron lisänä. Pakastin kyllä jo paukkuu liitoksistaan, eikä kunnollista hillokellariakaan ole. Hyytelöä mahtuu vähän jääkaappiin ja se säilyy talvella myös autotallissa, jossa ei ole laisinkaan lämmitystä. Kunhan ei laita lattianrajaan, ettei pakkanen pääse hajottamaan purkkeja.
Toisinaan inhoan suuresti 26-vuotiasta keittiötämme. Kaukoviisaana päädyimme taloa rakentaessamme neutraaleihin väreihin ja keittiökaapistotkin valittiin valkeina. Tiesin jo silloin, ettei Ukkokulta ole mikään remonttimies ja kodinstailaaminen on hänelle tyystin epämieluista hommaa. Unelmoin lottovoitosta, jotta voisin palkata remonttimiehen ja kipaista tilaamaan uudet pöytätasot ja ehkä jopa uudet keittiökalusteet sen hartaasti toivomani kylppäriremontin lisäksi. Keittiöt ovat kehittyneet valtavasti sitten meidän talon valmistumisen, kuten ylipäätään rakennustapa ja materiaalit. Kyllä meillä on pidetty paikkoja kunnossa ja maalattu ja tapetoitu, mutta ihan viime aikoina on syntynyt toive toimivimmista kaapeista ja laatikoista. Tänään sentään totesin olevani kohtalaisen tyytyväinen tiskipöytääni ja sen kahteen kunnolliseen lavuaariin. Miten ihmeessä saisi kaikki mehumaijat, kattilat ja kapustat näin säilömisaikaan siististi tiskattua, jos olisi vain yksi pieni lavuaari, kuten nykyisin tuppaa keittiöissä olemaan?
Huomenna aion laittaa aronialiköörin tekeentymään. Marjat on jo kerätty, sokeria löytyy kaapista ja vodkaakin muistaakseni. Ehtii jouluksi valmiiksi.
