Kirpparitavaraa ja omenoita, omenoita

Muutama päivä on kulunut kaappeja raivatessa, sillä kävin varaamassa viikoksi kirpparipöydän ja huomenna sinne voi ennen sulkemista viedä tavarat. Hiukan jo ehdin miettiä, olinko sittenkin liian kärsimätön, josko tavaraa ei yhteen pöydälliseen riittäisikään. Ei huolta, kamaa kertyi neljä isoa Ikea-kassillista. Käsittämätöntä, mitä ihminen säilöö varastoihinsa. Kaikki on muka merkityksellistä, täynnä muistoja tai muuten vaan "käytän-tätä-jonain-päivänä" -tavaraa. Vaatteita minulta ei nykyisin enää tule niin paljon, sillä olen alkanut harkita ostoksiani paremmin. Jos en heti tarvitsemaani löydä, en myöskään osta sellaista, joka kelpaa paremman puutteessa. Ne sellaiset ostokset tuppaavat joka tapauksessa jäämään kaappiin roikkumaan ja niihin käytetyn rahan voisi kuluttaa viisaamminkin - tai olla kuluttamatta laisinkaan. Sen sijaan löysin yllättävän määrän rihkamakoruja, erilaisia hiuskiinnikkeitä, koriste-esineitä ilman mitään tunnesidettä ja sukulaisten kaapeista kulkeutuneita astioita. Kellaristakin löysin kahvikuppeja ja aterimia, joita olen säästänyt ilman sen kummempaa tarkoitusta. Totaalisesti niiden olemassaolon jopa unohtaen. Tuppaan liiankin herkästi tallentamaan tavaroita, joihin on ihan pienen pienikin tunneside tai joiden kuvittelen joskus ehkä merkitsevän jotain. Olenpa säästänyt mm. aikanaan niin tutun pinkin Valintatalon muovikassin. Nyt se on ikuistettu valokuvaan ja saa siis mennä.
Suurin urakka kirpparimyynnissä on kyllä tavaroiden hinnoitteleminen. Jokaiseen kippoon ja kuppiin on kiinnitettävä lappu, jonka pitäisi niissä myös pysyä. Homma on nyt tehty ja huomenna lähtee kamat kirpparille.

Keskiviikkona kävin Espoon Ikeassa hakemassa yhden naulakon, äidille jättityynyn ja siihen tyynyliinoja. Äidin kun pitää leikkauksensa jälkeen nukkua jonkin aikaa selällään ja se on ehkä vähän helpompaa, kun voi nojata kunnollisen kokoiseen tyynyyn. Kauppaan mennessäni aurinko paistoi lämpimästi, tosin muutama tumma pilvi purjehti taivaanrannassa. Ikeassa oli tavarat sijoitettu taas uusiin asemiin ja huomaamattani aikaa kului jäädessäni näpräämään yhtä jos toistakin huonekalua ja tavaraa. Tavarat maksettuani lähdin kohti ulko-ovia ja totesin ulkona satavan aivan kaatamalla. Jäin siis hetkeksi odottamaan, josko sade taukoaisi, mutta kissan viikset, se vain yltyi. Lopulta lähdin kävelemään katoksen suojassa, jotta edes osan matkasta pääsisin kastumatta. Rankkasateesta huolimatta ilma oli varsin lämmin, eikä kastuminen saanut minua huonolle tuulelle. Päin vastoin, alkoi naurattaa nähdessäni varisten ja naakkojen kokoontuvan katokseen sadetta pitämään. Nauru kyllä hyytyi, kun kotiin päästyäni huomasin hukanneeni tyynyliinapakkauksen. Tietenkin vasta maksamisen jälkeen.

Kirpparitavaroita tänään hinnoitellessani Ukkokulta laittoi ruokaa ja pyysi minua tekemään salaatin. Sanoin, etten oikein ehtisi ja ehdotin, että hän tekisi sen puolestani. No, eipä tällaiselle salaatille voi ainakaan nenäänsä nyrpistää. Sen verran hyväntuulisen salaatin Ukkokulta oli lohimedaljongien ja perunamuussin seuraksi väsännyt. 

Pihalle en ole tällä viikolla ehtinyt kunnolla laisinkaan. Aamuisin käyn keräämässä pudonneet omenat ja joinain iltoina olen tehnyt pikaisen tarkastuksen, mutta siihen se sitten jääkin. Kovasti tuuli on tuonut lehtiä puista, mutta edelleen näyttää aika vihreältä. Kylillä kulkiessani olen nähnyt jo upeasti värittyneitä vaahteroita, mutta meidän vaahteramme ovat edelleen täysin vihreitä. Aronioissakin on vasta muutamia punertavia lehtiä.

Viherpeukaloista tilaamani sipulit ovat saapuneet postiin, mutten eilen ehtinyt niitä hakea. Meidän posti on asiamiesposti, joten sinne voin toki mennä huomennakin, ehkä menenkin kirpparimatkalla. Päässäni pyörii jokunen idea sipulien istutuksesta, mutta ehkä niitä ajatuksia pitää vielä jalostaa. Sipulitilauksesta on jo niin pitkä aika, etten enää sataprosenttisesti muista, mitä ylipäätään taas keksin ahnehtia.

Huomenna aion taas tehdä omenasosetta. Omiin varastoihin ei totisesti enää mitään mahdu, mutta Tytär lupasi vähän ottaa. Ehkä pojallekin jokunen rasia pakastimeen mahtuu. Omenoita on tullut naposteltua niin paljon, ettei paremmasta väliä. Ovat kyllä ihan mahdottoman hyviä.

Ukkokulta siivosi tietokoneeni ja asetukset ovat nyt hieman omituisia. Tavallisesti tänne bloggeriin kirjautuessani näen seuraamieni blogien uusimmat jutut. Nyt ohjelma ilmoitti, etten seuraa yhtään blogia. Joskus nämä tietokoneet kuvittelevat olevansa älykkäämpiä ja tietävämpiä kuin me ihmiset. Tiedän kyllä seuraavani useitakin blogeja, mutta en nyt alkanut kinaamaan koneeni kanssa. Sen tuo erimielisyys koneen kanssa kuitenkin aiheutti, etten tänään päässyt kommentoimaan muiden blogeja. Ehkä kone oli sittenkin älykäs, jospa se tajusi, että päiväni ovat olleet liian kiireisiä ja niin se järjesti minulle vähän vapaata. Jonka aion lähteä ihan nyt heti käyttämään.

Mukavaa lauantai-iltaa siis kaikille blogiystävilleni!.

Väriä puutarhatynkiin - eiku kynsiin

Olin eilen 9-vuotissynttäreillä, jossa kasvomaalauksen sijasta sai kynsimaalauksen. Synttärisankaria kukalliset kynnet eivät kiinnostaneet, mutta tottahan me aikuiset olimme valmiit kokeilemaan. Juhlasankarin äidillä oli pitkät, kapeat ja kauniit kynnet ja niissä punaisella pohjalla valkoiset kukat. Kysyessäni, kuinka kauan hienoudet kynsissä pysyvät, hän sanoi itsellään kestävän viikon verran, ellei hän sitä ennen kyllästymisen vuoksi vaihda väritystä. Siitä innostuneena päätin minäkin kokeilla näihin puutarhatynkiini piristystä. Tynkiini siksi, etteivät minun kynteni kestä yleensä yhtään mitään. Ne katkeilevat, liuskoittuvat ja näyttävät kaikkea muuta kuin kauniilta. Mitä enemmän touhuan puutarhassa ja liottelen käsiäni vesissä, sen lyhyemmiksi kynteni käyvät. Ajattelin, että monikerroksinen lakka pysyisi kynsissä paremmin ja pidempään. Vaan ei! Tämän päivän omppusoseen kanssa urakointi, kattiloiden pesu ja muu läträäminen osoittivat, ettei minun puutarhatyngilleni ole hetkittäistä kohennusta parempaa tarjolla. Niin kuluu kukat ja lakat kynsissäni, vaikka miten monta kerrosta olisi laitettu.

Synttäreitä ei vähään aikaan ole ollutkaan, joten korttiaskartelu oli hiukan ontuvaa. Aluksi en millään tahtonut keksiä sopivaa aihetta ja sitten sähelsin liimojan kanssa. Tarvikkeitani kaivellessa löysin laatikon, johon olin tallettanut ketjunpätkiä ja irronneita helmiä sekä narukerän. Kun juhlinnan kohde sattui vielä olemaan heppatyttö, syntyi tuo hevoskortti, johon kiinnitin kimalleliiman avulla noita korujämiä ja tietenkin sitä narua hännäksi ja harjaksi. 

Sunnuntai meni lähinnä kipujen kanssa kärvistellessä, eikä maanantaikaan heti meinannut käyntiin lähteä. Ulkona oli vuoroin pilvistä, vuoroin aurinkoista ja erittäin kova tuuli. Puiden lehtiä lenteli pihalla vaakasuorassa. Rintakipu oli laantunut jonnekin taka-alalle tuntuen kuitenkin tietyissä asennoissa. Lisäksi tuollaisen kivuliaan päivän jälkeen lihakset ovat ihan hellinä kaikesta varomisesta ja vähemmän kipua aiheuttavien asentojen hakemisesta, että alkuun tuskin kunnolla uskalsin hengittää. Minulla ei kuitenkaan yleensä ole suuriakaan käynnistysvaikeuksia ja hetken mietinnän jälkeen lähdin taas käyntiin. Olen jo pidemmän aikaa katsellut varsin harmaita ikkunoita ja kas, päätin pestä ainakin työhuoneeni ikkunan. Verhot olin jo pessyt muutama päivä aiemmin. Se kerrottakoon, että inhoan ikkunanpesua, mutta onnekseni niitä ei sentään joka kuukausi tarvitse pestä. Usein kaksi kertaa vuodessa riittää - ainakin välipinnoille. Keväällä taisi kuitenkin jäädä joistakin ikkunoista välit pesemättä, joten otin imurin mukaan urakkaan. Olisi helpompi sillä imaista kaikki kuolleet hämähäkit, kärpäset ja muut eläinkunnan edustajat. 

Radiosta musiikkia ja uutisia kuunnellen pesin yhden ikkunan ja toisenkin. Koska homma eteni sen verran näppärästi, ja rintakipukin näytti jäävän taka-alalle, päätin pestä vielä yhden ja vielä yhden. Meillä on kolminkertaiset lasit, joten jokaisessa ikkunassa on kuusi pintaa. Itse kukin varmaan tietää, että ikkunanpesu on aika työlästä ja aikaavievää puuhaa. Kello kävi ja illalla oli synttäreille meno. Niinpä sitten päätin, että lopetan, kunnes olen saanut pihan puolen ikkunat pestyä ja siinä päätöksessä pysyin. Epämiellyttävissä töissä minua ajaa eteenpäin lopputuloksesta iloitseminen ja nauttiminen. Ai, että on nyt kiva katsella ulos ja puutarhaan, kun ikkunat on kirkkaat ja puolet syksyn inhottavimmasta tehtävästä on hoidettu. Tien puolen ikkunat pesen heti, kun saan taas itseni tsempattua sopivaan vauhtiin. Muuten tässä ei olisikaan mitään erityistä hoppua, mutta äitini menee ensi viikolla sydänleikkaukseen ja tiedän hänen tarvitsevan viimeistään kotiuduttuaan apuani. Silloin ei jää välttämättä aikaa näille omille hommille.

Omenat kypsyvät vauhdilla ja joka päivä täytyy käydä korin kanssa keräämässä pudokkaat. Tänään keitin toisen satsin omenasosetta. Huvitus ja Åkerå höyrystyvät nopeasti, mutta Punakaneli on huomattavasti kovempi, eikä sen pudokkaat ole kaikki edes kypsiä, joten tänään omenoiden pehmeneminen soseutuskuntoon kesti yllättävän kauan. Siinä odotellessa kävin keräämässä aroniapensaista marjoja ja lisäsin niitä mehumaijaan. Aroniamarjojen kerääminen on harvinaisen helppoa ja nopeaa. Senkun seisoo pensaan vieressä ja kiskoo kourallisen marjoja kerrallaan ämpäriin. Ei tarvitse kykkiä missään ja marjat irtoavat helposti.  Meillä juodaan varsin vähän mehuja, joten omenoista ja aronioista syntyneen mehun keitin hyytelöksi. Se taasen maistuu erinomaisesti vaikka puuron lisänä. Pakastin kyllä jo paukkuu liitoksistaan, eikä kunnollista hillokellariakaan ole. Hyytelöä mahtuu vähän jääkaappiin ja se säilyy talvella myös autotallissa, jossa ei ole  laisinkaan lämmitystä. Kunhan ei laita lattianrajaan, ettei pakkanen pääse hajottamaan purkkeja.

Toisinaan inhoan suuresti 26-vuotiasta keittiötämme. Kaukoviisaana päädyimme taloa rakentaessamme neutraaleihin väreihin ja keittiökaapistotkin valittiin valkeina. Tiesin jo silloin, ettei Ukkokulta ole mikään remonttimies ja kodinstailaaminen on hänelle tyystin epämieluista hommaa. Unelmoin lottovoitosta, jotta voisin palkata remonttimiehen ja kipaista tilaamaan uudet pöytätasot ja ehkä jopa uudet keittiökalusteet sen hartaasti toivomani kylppäriremontin lisäksi. Keittiöt ovat kehittyneet valtavasti sitten meidän talon valmistumisen, kuten ylipäätään rakennustapa ja materiaalit. Kyllä meillä on pidetty paikkoja kunnossa ja maalattu ja tapetoitu, mutta ihan viime aikoina on syntynyt toive toimivimmista kaapeista ja laatikoista. Tänään sentään totesin olevani kohtalaisen tyytyväinen tiskipöytääni ja sen kahteen kunnolliseen lavuaariin. Miten ihmeessä saisi kaikki mehumaijat, kattilat ja kapustat näin säilömisaikaan siististi tiskattua, jos olisi vain yksi pieni lavuaari, kuten nykyisin tuppaa keittiöissä olemaan?

Huomenna aion laittaa aronialiköörin tekeentymään. Marjat on jo kerätty, sokeria löytyy kaapista ja vodkaakin muistaakseni. Ehtii jouluksi valmiiksi.