Vallihautoja puutarhassa

Lumikellot omppupuun alla.

 

Pihalla alkaa piipottamaan siellä sun täällä. Lumi sulaa silmissä paljastaen talven aikana maahan lentäneitä risuja ja roskaa. Ei sentään omassa pihassa tarvitse energiajuomatölkkejä ja keksipahveja keräillä, kuten kylällä kävellessä tulee ajatelleeksi.

Esikkokin heräilee.

Piippojen jänissuojaksi viritetyt verkot ylettyvät paikoin muidenkin heräävien kasvien päälle. Maa on edelleen niin kohmeessa, ettei multaan voi työntää minkäänlaisia kepakkoja nostamaan suojaverkkoja vähän ylemmäs. Sitä varten täytyy käydä hakemassa rinteen vuorimäntyjen alta sinne keräämiäni kivenmurikoita.

Perjantaina hedelmäpuiden suojaksi oli ilmestynyt vallihautoja. En tiennytkään puutarhassani asuvan kriikunaherroja ja omppuneitoja, jotka haluavat asua linnasaarillaan ilman ainuttakaan vierailijaa. Eivät tajua, että rusakkovihollinen ylettyy napostelemaan puiden alle istuttamiani sipulikukkia. Rusakot eivät nostosiltoja tarvitse. Jos tarkkaan katsot, kriikunapuun oikealla puolella pilkottaa vihreää verkkoa, jotta ristihuulet eivät pääse lyhentämään nousevia krookuksiani.

Myös lavakaulusten väleihin vettä oli perjantaina kertynyt paikoin pienen erämaalammen verran. Lauantaina lampi oli poissa. Ei edes lätäkköä ollut jäljellä. Samoin hedelmäpuiden vallihaudat olivat kuivuneet.

Kasvaripolulle päästäkseen piti vuokrata soutuvene tai heittää talviturkki pois ja ryhtyä kroolaamaan. Ratkaisin ongelman kiertämällä paikan Kaivoruusupenkin taustapuolelta. Tämäkin vesieste oli lauantaina muisto vain.

Alapihan puiston puoleisessa kulmassa kasvavan vaahteran alle on kertynyt runsas määrä käpyjä. Männynkävyt ymmärrän, koska alapihan toisessa kulmassa kasvava suuri rajamänty tuottaa niitä. Tosin itsestään ne eivät pihan halki vaahteran alle kulkeudu, eikä mikään tuuli niitä tuollaisia määriä myöskään kymmeniä metrejä puhalla. Kuusia ei tontillamme ole ainuttakaan. Rajanaapurin autokatoksen kulmalla on yksi. Ja vastapäisen naapurin takaisessa metsässä laskematon määrä lisää. 

Veikkaan käpyjen kantajaksi tikkoja. Käpytikkoja meidän pihassa on talven aikana nakutellut päivittäin. Hyvällä tuurilla niitä on sattunut kaksi samanaikaisesti talipötköä kaventamaan. Harmaapäätikastakin on tullut vakiovierailiija.

Haarmaapäätikka 16.2.26

 
Oravat ovat tietenkin yksi tavallisimmista käpyjen kuskaajista. Niitä ei vaan meidän pihalla pahemmin näy. Ennen kunnan metsän muuttumista puistoksi oravat olivat yleinen näky sekä pihassa että ilmajohdoilla kulkemassa. Entinen metsä on ollut jo muutaman vuoden laakea, puuton puisto. Oravalla olisi kokonainen aavikko ylitettävänään suojaa kaivatessaan.

Joku eläväinen on tarvinnut kuumailmapalloa puutarhassa liikkumiseen. Onkohan propaani loppunut kesken lennon ja siksi pallo on hylätty. Enkä kyllä nähnyt gondoliakaan eli koria.

Lumen sulamisen jälkeen piha alkaa muistuttaa lännenelokuvan hylättyä kaupunkia. Tuuli kuljettaa käytävillä ja nurmikolla tumbleweed´eja eli arokierijöitä. Saatat tunnistaa nämä meikäläisen arokierijät tutuiksi syyshortensian kukinnoiksi. Nämä ovat kevyttä siivottavaa. Tarttuvat myös tehokkaasti haravan piikkeihin, jolloin tarvitaan vähintäänkin kaksi kättä - mutta ei sitä mainoslauseiden Black&Deckeriä - irrottamaan kukinnot pois haravasta. No, vielä ei ole kiire pihaa haravoimaan. Vaikka mieli jo kovasti siihen hommaan tekeekin.

Lunta alapihalla pe 13.3.

Lunta oli perjantaina alapihalla laikkuina ja pieninä kasoina. Yläphalla enemmän, koska siellä kolattu lumi on tiivistynyt tiukoiksi paakuiksi. Niiden sulaminen kestää pidempään. 

Lauantaina näkymä oli tässäkin kohtaa huomattavasti vihreämpi. Lumen alta paljastunut maa on vielä kylmän koppurainen. Ei tunnu kulkiessa saappaan alla nurmikon pehmeyttä.

Magnolia stellata 'Susan' - Tarhamagnolia

Puutarhassani ei ole pajuja, joihin odottaisin kissoja tuleviksi. Sen sijaan Susan-magnoliassa on monen monta karvaista silmua. Tietämykseni ei riitä sanomaan, onko kyseessä lehti- vai kukkasilmu. Kumpi tahansa ilahduttaa minua. Nehän ovat merkkejä siitä, että kasvi on selvinnyt talvesta.

Lauantain kauppareissulla sain taas seurakseni hauskoja kavereita. Pikkuinen kissa kipitti erään talon pihasta luokseni rapsutettavaksi. Taisi olla kauppaan menossa hänkin, kun aikansa kintuisssani kiehnättyään jalkoi kulkuaan sinne, mistä itse olin parhaillaan tulossa.

Myös kolmen lampaan joukko oli nauttimassa aurinkoisesta lauantaipäivästä. Tämä valkoinen lammas tuli aivan aidan viereen tervehtimään. Sen kaksi kaveria keskittyivät kiskomaan paalista heinää suuhunsa, joten heitä en saanut kuvattua.

Kevään saapumisen kunniaksi ostin marketista kolme tete-narsissiruukkua. Laitoin ne ensihätään sisäänkäynnin laatikkoon tuivioiden seuraksi. Kunhan kerkeän, teen asetelmasta nätimmän.

 

Tekemistä olisi vaikka kuinka paljon. En vaan osaa päättää, mistä aloittaisin. Siirtyminen talven hiljaiselosta tekemisen meininkiin vaatii hiukan totuttelua.

 

Piippojahdin aloitus

Iris ret. 'Katharine Hodgkin' - Kevätkurjenmiekka

 

Kevään ensimmäinen piippojahti tuotti tuloksia. Aurinkoisesta Oikearinteestä lumiraja on paennut vauhdilla paljastaen altaan kuivia lehtiä, mutta myös reippaana nousevia kevätkurjenmiekkoja. Näiden pitäisi olla 'Katharine Hodgkineja'. 

Galanthus 'Flore Pleno' - Lumikello

Myös Huvitus-omenapuun alla lumikellot ovat tulleet esiin. Itse asiassa osa näistä nousi jo joulukuussa, jolloin laitoin niille verkon suojaamaan jäniksiltä. Pelkäsin myöhemmin sataneen lumen painaneen lumikelloja niitä vahinoittaen. Niin ei ollut onneksi käynyt. 

Perjantaina mittari näytti etelän puolelle lämpöä +8.9℃. Talon varjoisammallakin puolelle lämpö kohosi +5℃ asteeseen. Öisin on muutama aste pakkasta ja auton ikkunat aamuisin umpijäässä. Samoihin lukemiin mittari nousi myös lauantaina.

Kävin kuvaamisen jälkeen laittamassa kevätkurjenmiekoille verkon päälle. Jäljistä päätellen jänikset loikkivat jatkuvasti pitkin pihaa ruokaa etsimässä. Paras varmistaa, etteivät pääse napsimaan varhaisia kukkiani. 

Näiden ruusujen myötä toivotan kaikille naisille 

Hyvää Naistenpäivää! 

Olette ruusun ansainneet, ihan jokainen. 

 

Joulukuun pajunkissat ja piipot

Mehitähdet kylpevät lauantain auringonpaisteessa.

 

Joulunpyhistä ollaan jo vauhdilla siirtymässä nakki-perunasalaatti -juhlaan eli uuteenvuoteen. Meillä tuskin syödään kumpaakaan, kun joulupöytään tuli hankittua kystä kyllä. Jatkamme siten rosolli-lanttulaatikko-graavikala-linjalla vielä päivän pari muita särpimiä lautasen reunalle kasaten. 

En ahtanut itseäni joulupöydässäkään aivan täyteen. Tein jo Tapaninpäivän iltana päätöksen, että lähden lauantaina kunnon lenkille. Oli helppo pysyä päätöksessä, kun aurinko nousi lauantaiaamuna ilahduttamaan harmauteen tottuneita ihmisiä. 

Teimme Ukkokullan kanssa puolentoista tunnin kyläkierroksen. Mediassa on ollut kuvia pajunkissoista, joita leuto sää on houkutellut esille. Nyt näin niitä itsekin. En taittanut ainuttakaan oksaa luodakseni kotiin pääsiäistunnelmaa. Sille ei ole vielä tarvetta. Kunhan ensin siivoan joulunkin pois.

Galanthuksia eli lumikelloja Huvitus-omenan juurella.

Kotipihaan saavuttuamme noukin pihalyhdyistä sammuneet öljykynttilöiden kuoret pois. Sitten lähdin puutarhakierrokselle kameran kanssa. Itse asiassa en edes yllättynyt löytäessäni Huvitus-omenan alta pintaan nousseita lumikellopiippoja. Hain puuvajasta palan verkkoa, jolla suojasin piipot vierailulle tulevilta jäniksiltä. Esitin piipoille toiveen pysytellä vielä matalina. Luvassa on kylmempiä säitä. Niin kivaa kuin kukkivia lumikelloja olisikin katsella, on niiden parempi odotella mullan suojassa vielä jokunen viikko.

Krookuksia marjapensaspenkissä.

Krookuksetkin ovat nousseet marjapensaspenkissä. Näillekin laitoin verkkoa suojaksi. Nyt huomaan unohtaneeni Vapaapenkin tsekkauksen. Sinnekin olen istuttanut krookuksia, jotka nousevat keväisin ensimmäisten joukossa. Kirjoitan tätä postausta illan pimeydessä. Huomenna on käytävä kiertämässä unohtuneet paikat.

Nämä piipot kuuluvat todennäköisesti kevätkurjenmiekka Katharine Hodgkinille.

Oikearinteestä löysin iriksiä. Niillekin on laitettava verkko suojaksi. Sen hämmennyksissäni unohdin. Vaikka tulisi luntakin, rinne lämpiää auringonpaisteessa nopeasti ja sopivalla säällä lumet kaikkoavat. Silloin vihreät piipot houkuttelevat talttahampaita.

Komeamaksaruoho

Nämä vihreät pylpyrät kuuluvat komeamaksaruoholle. Se on keväälläkin aika virkku. Nyt sen kelloa pitäisi siirtää parilla-kolmella kuukaudella eteenpäin. Näitä en verkota.

Näitä vihreitä narrinhattuja veikkaan keltapäivänliljoiksi. Piti sitten niidenkin maailmankirjojen mennä sekaisin herättäen kasvit nousemaan kohti valoa ja lämpöä. Valoa on varmasti tarjossa tulevinakin päivinä. Lämpöä ei ole odotettavissa. Ei ainakaan niin paljon, että kasvien kannattaisi hosua heräämisensä kanssa.

Lauantain auringonpaiste oli niin hurmaavaa ja erikoista, että unohdin säätää kameran nappulat oikeisiin asentoihin. Talon pääty ei sentään kuvassa täysin "palanut puhki". Nurmikon ja havujen vihreys hivelee katsojan silmää kerta toisensa jälkeen. Eipä ole ihan tavallista joulun aikaan tällaisia näkymiä katsella. Ei edes näinä ilmastomuutoksen aikoina.

Luoteistuuli puhalsi iltapäivällä puuskissa melko navakasti. Ajoittain pilvet peittivät auringon. Hetken kuluttua taivas oli taas likimain kokonaan sininen. Mitä nyt pilvimöykkyjä purjehti taivaankannen yli tasaiseen tahtiin. Illaksi on luvattu kohtalaista räntäsadetta. Seuraavina päivinä siirrytäänkin pikkupakkaselle. Mikäli ennusteet pitävät paikkansa.

Vielä viimeinen vilkaisu aurinkoiseen puutarhaan ennen paluuta sisälle. Omat siemenvarastot on inventoitu. Seuraavaksi on tarkoitus miettiä, mitä siemeniä on tilattava. Sitten vain tilaus vetämään.

Sisällä odottaa iltapäiväkahvin kanssa puolikas Charlotte Russe. (Charlotte russe on hyvin perinteinen leipomus, joka on alunperin kehitetty jo 1800 -luvulla Venäjän keisarin ranskalaisen kokin toimesta). Ensimmäinen puolikas syötiin Tapaninpäivän vieraiden kanssa.

Kuvassa olen juuri keikauttanut Charlotte Russen kulhosta lautaselle. Minun Charlotteni rakentuu kaupan unelmakääretortusta. Täytteeksi laitan rahkaa, vaahdotettua kermaa, pakastimesta menneen kesän mansikoita, vaniljasokeria ja hyydytystä varten liivatelehtiä. 

Kalenterin mukaan sunnuntai 28.12. on Viattomien lasten päivä. Sopii olla kiltisti, vaikka lahjat onkin tältä vuodelta jaettu. Koitetaan olla kiltisti lahjomattominakin vuoden jokaisena päivänä.

Leppoisaa sunnuntaita ihan jokaiselle! 

Kevätpäivä parhaimmillaan

 
Viikonlopun säät ovat olleet parasta A-luokkaa. Aurinko on paistanut täydeltä taivaalta laittaen elohopean kipuamaan lähes t-paitalukemiin.

Pari piippoakin löysin pihasta. Lähikuvaa ei kannata suurin odotuksin tuijottaa, sillä totuus paljastuu seuraavasta.

Piipon löytää kumartumalla riittävän lähelle lumen ja jään alta paljastuvaan pälveen. Suurennuslasia ei sentään tavitse, kunhan osaa kohdistaa katseensa oikein. Nämä ensimmäiset piipot saavat kevätihmisen ihan villiksi. Ehkä ne siksi ilmestyvät hitaaseen tahtiin. Muuten puutarhaihmiset olisivat maanantaina aivan naatteja hypittyään koko viikonlopun tasajalkaa ilosta.

Rinteen jouluruusukin näyttää heräämisen merkkejä. Todennäköisesti nuppu on kasvanut jo syksyllä, mutta peitttynyt sitten lumen alle. Edellisenä talvena tämän jouluruusun lehdistä valtaosa pysyi vihreinä. Nyt kaikki ovat harmaita ja koppuraisia. Mustarastaat hyppivät kuivien lehtien päällä lintulaudalta putoavia siemeniä etsimässä.

Tässä jälleen kuva todellisuudesta, ettei jouluruusun nuppua katsellessa ihan halkeaisi kateudesta. Vasemmalla näkyy lumen alta paljastunut alue, jossa jouluruusukin kasvaa. Edessä taasen on alapihalle johtavat portaat. Jossain tuolla kolatun lumen alla. Kutsumme tuota "lumenkaatopaikkaa" lentokentäksi tai helikopterikentäksi.

Huvituksen varpaat ovat aivan jäässä. Koitin tihrustella, näkyisikö jään keskellä edes yksi ainokainen lumikello rohkeasti nostamassa päätään. Ei näkynyt, enkä sitä ihmettele. Kuka nyt haluaisi päätään palelluttaa, kun saa torkkua lämpimässä mullassa. Jos se nyt lämmintä on sekään.

Ei ole Plantsun mainos, ei todellakaan. Samaisen Huvitus-omenapuun alle olen istuttanut kirjopikarililjoja. Tarkoitus ei ollut pakastaa sipulipussin nimilappua, vaan jättää se istutuspaikan merkiksi. Tuleepa nyt kokeiltua samalla lapun kylmänkestävyys.

Siellä ne ovat, krookukset. Keltaiset Fuscotinctucset. Huomaat kyllä, jos tarkkaan katsot. Kamera suostui tarkentamaan vain ja ainoastaan verkkoon, jonka laitoin ennen lumien tuloa suojaamaan mullasta nousseita krookuksia jäniksiltä.

Kuvasin isojen vuorimäntyjen tyveltä ilmestyneen pälvipaikan. Mietin, menestyykö joku sipulikasvi neulasmassan happamoittamassa maassa? Juuriakin taitaa risteillä tuossa paikassa niin paljon, ettei ainakaan isoja sipuleita ole helppo istuttaa. Tässä olisi joka kevät ensimmäisten joukossa lumesta paljastuva paikka. Tosin tuonne alapihalle on kahlattava hangessa kukkia ihailemaan, mutta minulta se kyllä onnistuu.

Vajaa kaksi viikkoa sitten leikkasin omenapuita ja jätin oksat hangelle pupujen kaluttaviksi. Hyvin ovat kelvanneet. Kääntelin oksista syömättömiä osia päällepäin. Pupuilla näyttää ruoansulatus toimivan vilkkaana. Oksia syödessä toinen pää tuottaa papanoita.

Aurinko sulattaa lunta ja jäätä omaan tahtiinsa. Pitäähän asukkaan käydä siinä puuhassa vähän avittamassa. Kevään edistämiseen kuuluu hakata jäätä pihalla mennen tullen ja välillä ihan vartavasten valmistautuneena. Alkuun kitkuttelin jäätä petkeleellä, mutta sittemmin olen todennut kunnon rautalapion sopivan toimeen paremmin. Muutaman isomman lohkareen voi lapiolla nakata kauemmas, johonkin auringon lämmittämään paikkaan. Aika nopeasti jää sulaa paikalleen jätettynäkin, kunhan sitä lohkoo pienempiin osiin.

Tein mittatikun havainnollistaakseni pihajään paksuutta. Viivat ovat 5 sentin välein eli kuvan kohdassa jään paksuus on noin 7-8 cm. Aamupäivällä jäälle on turha näyttää lapiota. Ei pure, ei millään. Iltapäivällä aurinko on paahtanut jäätä hauraammaksi, jolloin reunasta saa jo helpommin lohkareita irtoamaan. Ai, että tuntuukin mukavalta saada kunnon paakku irti. Tosin olkanivelet eivät tykkää tärähtävästä liikkeestä.

Sisäänkäynnin puolella näkymä saa ajattelemaan, että Napajäätikölläkö tässä asutaan. Aurinko paistaa tähän kohtaan iltapäivällä, mutta se ei nyt riitä pehmentämään jäätikön pintaa. Lisäksi katolta on pari kertaa rysähtänyt isompi lumimassa siten, ettemme ole heti huomanneet käydä sitä poistamassa. Osa lumesta on ehtinyt tallaantua osaksi tiukkaa jääkenttää.

Viikonlopun aikana Ukkokulta on siirtänyt sisäänkäynnin vastapäisestä hangesta kymmeniä kolallisia lunta puistoreunaan. Siellä se sulaa paremmin, eikä sulavesi valu  käytäville. Joka ikinen lumitalvi päätämme, ettemme kolaa tai lapioi lunta tuohon paikkaan. Emmekä ensimmäisten lumien aikaan kolaakaan. Vaan kun lunta tulee lisää ja lisää, alkaa paikat täyttyä ja hyvät päätökset unohtua. 

Sitäpaitsi kaikki lumeen ja jäähän liittyvä on tänä talvena ja keväänä tupla-,super-, ekstra- ja ties millä etuliitteillä kuvattuna runsasta.

Sisäänkäyntimme on kotitietä alempana. Niinpä myös jalkakäytävältä valuu sulavesiä pihamme autopaikalle. Kun maa on tiukassa roudassa ja käytävien reunoillakin lumi sulaa, vesi valuu kulkuväylille. Hiekoitushiekka painuu päivän lämmössä sulavan jään sisään, jolloin kulkuväylillä pääsisi etenemään helpommin luistimilla. Auto seisoo päivät keskellä lampea ja yöllä jäätiköllä.

Jää on niin paksua ja tiukkaa, ettei siihen pure lapio, ei rautakanki. Ukkokulta piikkasi jäähän uoman autopaikalta sisäänkäynnin editse kohti talon päätyä. Siinä on luonnostaan pieni alamäki, johon kevään sulavesi on yleensä itse kovertanut kulku-uoman. Nyt luonto on laiskotellut ja kyllästyimme odottamaan uoman syntymistä. Sille piti saada alku, jota  virtaava vesi syventää ajan kanssa itsestään.

Piikattavaa uomaa on tarkoitus jatkaa ja syventää. Kuvassa näkyy rännistä ylitse vuotavan veden tekemä uoma, johon piikattava uoma liitetään. Metri tai pari vielä uupuu.

Hyvin pitivät meteorologien lupaukset. Talon varjoisemmallakin puolella mittari näytti sunnuntaina +9.5℃. Kevään edistämishommien eli jään kolkuttelun ja lumen siirtämisen ohella pesin pihan puolen ikkunoiden ulkopinnat. Täydellistä kirkastusta se ei elämään tuonut, sillä harmautta on myös ikkunoiden väleissä ja sisäpinnoilla. Toisen kerran sitten jatkan niiden parissa. 

Pesin ja tuuletin osan talvivaatteista. Tämän viikonlopun lämpötilat eivät taida vielä olla jokapäiväistä mannaa, mutta silti uskallan siirtää paksuimmat takit vaatehuoneeseen.

Kannoin osan pihakalusteista kellarista pergolaan. Pehmusteilla ei vielä ole kiire. Syksyllä tyhjennettiin patio ja pergola tavallista tarkemmin, kun piti tehdä tilaa telineille kattoremonttia varten. 

Olen miltei unohtanut erään tavallisesta keväästä poikkeavan jännityksen aiheen. On nimittäin mielenkiintoista nähdä, nouseeko ja mitä talon seinustan istutusalueilla. Köynnöshortensiaa typistettiin rankemmalla kädellä sekä rempan vuoksi että myös siksi, että osa päädyn hortensiasta oli itsestään romahtanut alas. Samoin kaivoin pois liian lähelle kulkuväylää kasvaneita kotkansiipiä. Ne kun tuppasivat kaatumaan ja rötköttämään käytävällä. Hetken aikaa putsatut istutusalueet voivat näyttää paljaita ja ankeilta. Tai sitten innostavilta mahdollisuuksilta. Minustahan se on kiinni.

Pelaguu Inspire Pink

Kaikkinensa oli kerrassaan hieno kevätpäiväntasaus-viikonloppu. Kevätpäiviä parhaimmillaan. Vieläkin auringon lämpö tuntuu poskien iholla. Tästä ilolla ja toiveikkaana eteenpäin!

Eka piippo - kevät tulee sittenkin!!!

Hyytävän kylmistä öistä ja koleista päivistä huolimatta usko ja luottamus kevään saapumiseen on palannut. Löysin nimittäin ensimmäiset piipot omasta pihasta. Ihan vahingossa silmä osui talon nurkalla sulaan paikkaan ja siellä ne oletettavasti krookuksen piipot kurkkivat. Ihanat piipot, pelastitte päiväni. Kenties jopa koko maaliskuun, joka onneksi kaikessa talviudessaan alkaa jo vetää viimeisiään.

Yksi piippo johtaa toiseen eli ensimmäisen bongauksen jälkeen oli kierrettävä tontti ja syynättävä joka ikinen pälvipaikka. Kovin kummoista saalista ei kierros tarjonnut, mutta yksi pikkuinen lisäpiippo sentään törötti mullasta vetäytyvän hangenreunan kupeessa.

Auringonpaisteesta huolimatta mittarin asteikko on kivunnut plussan puolelle varsin niukasti. Vaan on sillä auringolla ihan ihmeellinen voima ja vaikutus lumeen. Yksikin tumma oksanpätkä hangella muodostuu pian pälvipaikaksi. Pitkän talven hangen alla levänneet kasvit tunkevat itseään esille ja saavat lumen hiukankin huvetessa aikaan mukavia aukkopaikkoja, joista kurkistella.

Helmikuussa ämpärissä jäädytetty tulppaaniasetelma muuttaa jatkuvasti muotoaan. Edellisen yön pienoisen lumisateen huputtamana jääpaakku muistuttaa nyt lähinnä lumeen uponnutta ja värinsä menettänyttä kärpässientä. Sen vierellä ilmoja haistelee taimitikku, joka vielä muutama päivä sitten oli täysin näkymättömissä. Lumipinta vajoaa, hurraa!

Jos ilahduin kevään ensimmäisistä piipoista, yllätyin myös kasvarin lämpötilasta. Sunnuntaina kävin kasvihuoneessa ja hetken siellä seisoessani tuli melkein hiki. Kiinnosti tietää, millaisia lämpötiloja kasvari näin kevätaurinkoisina päivinä sisällään pitää ja vein sinne mittarin. +29 astetta on tämän päivän tulos. Seuraavaksi pitää käydä ostamassa uusi minimi-maximi -mittari syksyllä rikki menneen tilalle, jotta näen yö- ja päivälämpötilojen eron. Johan tässä herää ajatus, pitäisikö kasvarin lämpöä jotenkin hyödyntää ja viedä sinne kasveja päivähoitoon. 

Jokin aika sitten voivottelin kompostorin jäätymistä ja sen lämpötilan putoamista nollaan. Edelleenkin alaluukku on jäässä, enkä saa sitä auki. Luultavasti alaluukun takana oleva massa on niinikään jäässä ja tuskin sitä pois saisin, vaikka luukku aukeaisikin. Kompostori painaa tyhjänäkin melkoisesti ja täysinäisenä vielä enemmän. En siis jaksa rahdata sitä aurinkoisempaan paikkaan, jonka vinkin myös kyselyihini sain. 

Tutkin kompostorin käyttöohjetta ja netistä löytämiäni keskusteluja jäätyneen kompostorin herättämiseksi. En voi laittaa säiliöön kuumavesipulloja, sillä ei sinne enää mitään niin kookasta mahdu. Sen sijaan lisäsin huoneenlämpöistä talvikuiviketta ja kas, mittari alkoi kohoamaan.

Kompostoria ei pidä unohtaa oman onnensa nojaan. Se vaatii huomiota ja hoitamista. Alan vähitellen päästä jyvälle sen ajatusmaailmasta ja muutamilla korjausliikkeillä meistä tulee varmaan ihan hyviä kavereita.  Aina ohi kulkiessani taputan sen kantta hellästi ja kerron jatkossa tyhjentäväni sitä ahkerammin, jotta sen ei tarvitse kiukuspäissään murjottaa itseään jäätymispisteeseen.  

Jotenkin minusta tuntuu, että pääsiäinen on kevään edistymisen suhteen käännekohta. Siihen uskon ja sitä toivon. Ystävät, bongatkaa piippoja ja syökää mämmiä, rahkaa ja suklaamunia. Kukin makunne ja mieltymystenne mukaan. Mukavia pääsiäispyhiä!