Tiikereitä puutarhassa

Lilium lancifolium 'Flore Pleno' - Tiikerililja

 

Pionien, ruusujen ja muiden kaunotarten kukkimista ihastellessa ihan unohtuu, että loppukesäksikin on odotettavissa monenlaisia hienoja kasveja. Keltaiset ja oranssit kukat ovat monen inhokkeja, mutta osa niistä on hyvinkin kauniita. Lisäksi keltaiset ja oranssit tuovat valoa ja paistetta loppukesän usvaisiin aamuihin ja hämärtyviin iltoihin. Perhosetkin tykkäävät monista alkusyksyn kukkijoista.

Lilium lancifolium - Tiikerililja

 

 

Aloituskuvan kerrotun tiikerililja Flore Plenon istutin syksyllä 2018. Se lähti heti seuraavana keväänä hyvin kasvamaan ja kukkimaan, kuten tekee nytkin. Sopii hienosti  kaveriksi perinteiselle tiikerililjalle, jota minulla on ollut jo pidempään. Se vain on kasvanut ihan oudoissa paikoissa, joista olen sitä yrittänyt huonolla menestyksellä siirtää. Olen myös kerännyt varren itusilmuja ja laittanut niitä mielestäni parempiin paikkoihin. Vihdoin nämä oranssit turbaanihatut näyttävät kotiutuneen Flore Plenon viereen.

Hemerocallis 'Pink Damask'

 

Tämä kesä ei ole ollut paras mahdollinen päivänliljoille. Yleensäkin niiden kukinta on hetkessä ohi. Nyt sekä kovat sateet että helteet ovat osuneet juuri parahiksi päivänliljojen kukinnan kanssa samaan aikaan. Jollei ehdi liljojaan kukkien avautuessa katsomaan ja kuvaamaan, onkin se jo myöhäistä ja tarjolla on ollut lähinnä lakastuvia jämiä. Onneksi nuppuja on useita, joten vähintään yhden kohdalla onni suosii.

Hemerocallis 'Stella d'Oro' - ehkä

 

Tämän keltaisen nimestä en ole varma. Puhuttelen häntä Stella d'Oroksi. Eipä tuo ole pahastunut. Toisinaan mielleyhtymät ovat enemmän tai vähemmän outoja. Minulle tulee jo tämän kukan nupuistakin ja viimeistään avautuneesta kukasta aina mieleen vähän yliaikainen banaani.

Lilium 'Spring Pink

 

Muisti tekee vähän väliä tepposiaan. Itsensä kanssa saa painia, kun ei ole muistanut kirjata kaikkia istutuksiaan ajoissa  kirjoihin ja kansiin. Ihan turha väittää itselleen muistavansa jonkun kasvin nimen ja paikan seuraavana keväänä, kun sitä ei muista enää parin kuukauden päästäkään. Olin täysin vakuuttunut istuttaneeni sisäänkäyntiä vastapäätä keväällä tiikerililja Sweet Surrenderiä. Siitähän tykkään tosi paljon. Niinpä olin niinsanotusti äimänkäkenä, kun liljat avauduttuaan eivät olleetkaan kermanvalkoisia. Potutukseen ei kuitenkaan ole aihetta, sillä Spring Pink on kaunis sekin. Katsokaa, miten hienostunut väri terälehdissä on. Erityisesti tuo ohuen ohuella siveltimellä piirretty viiva terälehtien tyvestä alkaen on upea.

Thalictrum 'Elin' - Jaloängelmä

 

Joku kasvi saa sydämen läikähtämään vahvasti heti ensikohtaamisella. Tällainen on jonkun blogissa näkemäni jaloängelmä Elin. Jostain syystä rakastan palluraisia nuppuja. Sellaisia on esimerkiksi lumikärhössä ja syysvuokossa. Katsokaa, miten ihanat pallurat Elinissä on. Ja miten herkän kaunis kukka siitä palluraisesta nupusta avautuu. Kun Elin vihdoin ja viimein Muhevaisella osui silmiini, oli ostopäätös siinä samassa sinetöity. Onnellisena kannoin Elinin kotipuutarhaan ja istutin sen Ruusupenkkiin. Siellä se huitelee melko korkeana ja vaikeasti kuvattavana. Saadakseni ikuistettua nuput ja avautuvat kukat, piti tallustella vähän aikaa sitten uuitun penkin kasvien välissä puutarhakengilläni, mutta oli se sen arvoista. Eikä onneksi mikään vahingoittunut.

Thalictrum rochebrunianum - Keijuängelmä

 

Jos on ihana Elin, niin yhtään vähemmälle rakkaudelle ei jää eräästä puutarhamyymälästä toukokuussa ostamani keijuängelmätkään. Nämä ovat pikkuisen matalampia, kuin Elin, vaan aika korkeita silti.

Kahden edellisen kesän helteissä kotilot kaivautuivat poteroihinsa, eikä niitä pahemmin näkynyt. Ehdin jo kuvitella päässeeni riesasta eroon. Tämä kesä on yhtä kotiloiden juhlaa. Sopivan lämmintä ja kosteaa, jotta kaikki kasvaa kohisten tarjoten hyviä piiloja ja muhimispaikkoja sekä runsaasti syötävää. Pesuainepurkki poikineen kulkee vakiovarusteena pihatöissä, jotta kaikki eteen osuvat kotilot on helppo pudottaa etikkaan marinoitumaan. 

Luulisi, että käsityöihminen tykkää pitsisomisteisista kasvinlehdistä, vaan eivät ne minua erityisemmin ihastuta. Toisaalta olen jo niin tottunut yhteiseloon kotiloiden kanssa, etten jaksa niistä suurempaa stressiä ottaa. Mitään kasvia ne eivät ole onnistuneet kokonaan hävittämään. Päättymätön kotilotaistelu jatkukoon. Onhan se omanlaisensa murhe, mutta pientä monen muun asian rinnalla.

Pelkäsin menettäväni nämä kaksi viime syksynä istutettua kärhöä sekä mahdolliselle lakastumistaudille että kotiloille. Pikkutalvio kasvoi uhkaavasti kärhöjen tyveen kiinni ja sen kosteissa uumenissa kotilot viihtyivät pulskiksi lihoen. Vasemmanpuoleisen kärhön hyvin kasvanut varsi menehtyi. Pelkäsin kyseessä olevan lakastumistauti, mutta nyt kyllä uumoilen tuhon syynä olleen kotilot. 

Kaivoin ja kitkin pikkutalvion pois kärhöjen ympäriltä. Musta muovireuna ei ole kauneinta katsottavaa, mutta hätätilassa sain sillä rajattua kärhöjen multatilan. Netistä löytämässäni ohjeessa neuvottiin laittamaan kärhöjen tyvelle hiekkaa tai lecasoraa, jotta tyvi ei ole kosketuksessa kosteaan multaan. Minulla sattui olemaan säkki lecasoraa. 

Kumpikin kärhö saa nyt paremmin ilmaa ja kasvavat taas reippaasti. Näillekin kärhöille on uusi tuki tulossa. Kärhöjen ympäristö on hölmön näköinen, mutta se on väliaikainen ongelma. Tuo alue on yksi tämän syksyn kohennuskohteista.

Näin loppukesästä iristen lehdet retkottavat pitkin pituuttaan muiden päällä ja kaatuvat myös käytäville. Aamukasteessa ja sateen jälkeen niiden vieritse on tylsä kulkea, kun märät lehdet  lätsähtävät paljaille jaloille tai kastelevat housunlahkeet. Vuosia sitten näin netissä jonkun liittäneen iristen lehdet lyhdenipuiksi, jota ideaa olen sen jälkeen tyytyväisenä käyttänyt. Sitomiseen käytän muovitettua sidontalankaa, jonka voi käyttää kerta toisensa jälkeen uudelleen.

Dianthus amurensis - Amurinneilikka

 

Amurinneilikkani on vielä aika harvakasvuinen. Sen pitäisi houkutella perhosia. Yksi neitoperho tätä neilikkaa kuvatessani liihotteli lähistöllä, mutta se ei ollut kiinnostunut mallin roolista. Odotellaan siis perhosia puutarhoihimme ja nautitaan siinä ohessa näistä elokuun päivistä.

Ei tylsää eikä yksitoikkoista

Lilja On Stage

Yritän tiukasti pitää kiinni ajatuksesta, että yhä on kesä. Elokuuhan on kesäkuukausi ja lämpötilakin sallii edelleen paitahihasillaan kulkemisen ulkosalla. Kesäajatuksesta kiinni pitäminen on kyllä joltisenkin hankalaa, kun navakka, puiden latvuksia taivuttava tuuli pudottelee puista keltaisia lehtiä pitkin pihakäytäviä ja koivunsiemeniä on patio jatkuvasti täynnä, vaikka kuinka niitä kävisi luutimassa. Päivittäin myös vettä ripsii säännöllisin välein, joten missään vaiheessa puutarha ei pääse liiemmin kuivumaan. Äkkipäätä pihamaalle katsoessa syksy hiipii väkisinkin mieleen.

Clematis Ville de Lyon

Pohdiskelin pihalla touhutessani, että kuuluuko puutarhurin mielenlaatuun jatkuvasti pienoinen tyytymättömyys. Sellainen aivojen takaosassa leijaileva ajatus, ettei joka paikka ole ihan just jetsulleen siten, kuin sen toivoisi olevan. Kun on toteuttanut jonkun isomman projektin, on hetken ihan rauhallinen olo ja sen rauhallisen olotilan vallassa pitää oikein käydä tepastelemassa tehdyn työn ääressä kerran jos toisenkin. Vaan kohta rauhallisuus on jälleen mennyttä vain ja päässä myllertää uudet ideat ja ajatukset.

Clematis Purple Dream

Hankalin minusta on vaihe, jolloin ei ole saanut itselleen täysin hahmotettua, missä nimenomaisessa kohdassa puutarhaa se tyytymättömyyden aihe sijaitsee. Onko kyseessä joku yksittäinen kasvi, joka aina ohi kulkiessa pistää oudosti silmään, jolloin sen siirtäminen ratkaisee pulman. Vai rehottaako rikkaruohojen armeija jossain puutarhan osassa kovin innokkasti, eikä ole ollut aikaa sen kitkemiseen. Vai pitäisikö kenties myllätä kokonainen kukkapenkki uuteen kuosiin. 

Clematis Pink Fantasy

Pari-kolme kesää olen ahertanut aika intensiivisesti alapihan kimpussa. Toki yläpihallakin on kaikenlaista tullut tehtyä, mutta vähemmän keskittyneesti ja suunnitelmallisesti. Kun käyttää kaiken aikansa ja voimavaransa johonkin tiettyyn kohtaan tai alueeseen, luonto tekee sillä aikaa kujeitaan muualla. Kasvit kasvavat ja levittäytyvät ja näkymät muuttuvat. Yhtäkkiä sitä vain havahtuu, että kappas, tuokin penkki alkaa olla käsittelyn tarpeessa. Joskus yksinkertaisesti tulee sellainen tilanne eteen, ettei enää pelkällä yksittäisten kasvien nyppimisellä saa hyvää lopputulosta, vaan on ryhdyttävä jakamaan ja siirtämään vanhoja istutuksia.

Clematis Nelly Moser

Olopihan puutarhaportin vasen puoli on jo pitkään vaivannut minua. Olen kuitenkin kiiruhtanut sen ohi ja siirtänyt ongelman ratkaisua jatkuvasti eteenpäin. Tänään tartuin sitten härkää sarvista, vaikka mitään kovin suurta en vielä ole saanut aikaan. Aloitin ongelman ratkomisen kaivamalla penkin takaosaan ison kuopan ja siirsin siihen kesän isossa piharuukussa viettäneen Nelly Moser -kärhön. 

Kärhö oli kasvattanut hurjan määrän juuria purkkiin ja pelkään nyt vahingoittaneeni niitä vähän liikaakin, sillä kärhö ei millään halunnut pois ruukusta, enkä minä halunnut rikkoa isoa ja mieluista ruukkua. Kärhön latvuksissa oli muutamia uusia nuppuja, jotka ruukkutaistelussa vaurioituivat. Leikkasin kärhöstä muutaman pisimmän oksan kokonaan pois, koska ajattelin, että sen on parempi käyttää voimansa uuteen paikkaan juurtumiseen kukkimisen sijaan.

Oranssi päivänlilja - mikä lie nimeltään?

Kärhön istuttamiseksi jouduin tallomaan vähän liikaakin rehottavaa kurjenpolvea ja kaivamaan ylisuuria aluevaltauksia tehneitä irispaakkuja pois. Alkoi satamaan ja olin jo tehnyt yhtä sun toista, eikä muutenkaan enää ollut aikaa jatkaa pihahommia. Homma siis jäi totaalisesti kesken ja nyt tuo kukkapenkki tai pikemminkin istutusalue on entistäkin rumempi. Kumma kyllä se ei haittaa minua laisinkaan, mikä johtunee siitä, että vihdoin sain konkretisoitua tyytymättömyyden kohteen. Olen jälleen kerran laittanut yhden tapahtumavyöryn alulle ja se tulee päättymään, kun istutusalue on mieleiseni. Tai ainakin sinnepäin. 

Tällainen päivänlilja - eikä ole nimeä tällekään.

Olen monta kertaa yrittänyt hahmotella kukkapenkkisuunitelmia paperille, mutta minulla sellainen työskentely ei näköjään toimi. On vain mentävä lapion kanssa kohteen viereen ja hetken pyörittävä aloituspaikkaa etsien. Siitä se kuitenkin aina lähtee. Lopulta lapio uppoaa maahan ja alkaa tapahtumaan. Kasvit nousevat ja laskevat sen mukaan, onko niiden tarkoitus tulla vai lähteä. Kokonaisuus hahmottuu pala palalta työn edetessä. 

Harvoin mikään yksittäinen paikka valmistuu ilman dominoefektiä. Kun ryhdyn tekemään jotain tiettyä istutusaluetta, oli se kuinka pieni tahansa, se poikii kaivamista ja istuttamista useimmiten myös yhteen tai useampaan toiseen paikkaan. Jo tässä vaiheessa, vaikka olen vasta muutaman lapionpiston uuden projektin eteen tehnyt, dominopalikat kaatuilevat niin, että kolina käy. 

Pilkullinen tiikerililja

Yhtään ei harmita, vaikka ehdin vasta aloittaa kukkapenkin kunnostuksen. Suuret voimat on laitettu liikkeelle ja päässä risteilee erilaisia mahdollisuuksia ja toteutuksia. Ehkä on parempikin, ettei kerralla kerkeä tehdä hommia alusta loppuun, sillä näin niille jää aikaa jalostua ja lopputulos saattaa muuttua melkoisesti siitä, mihin alunperin kenties tähtäsi.

Monta päivää vaivannut tyytymättömyys on tipotiessään. Toimintatarmo nakuttaa takaraivossa ja kädet odottavat pääsyä jatkamaan alulle laitettua projektia. Ei ole putarhurin elämä tylsää ja yksitoikkoista. Ei todellakaan.