Tiikereitä puutarhassa

Lilium lancifolium 'Flore Pleno' - Tiikerililja

 

Pionien, ruusujen ja muiden kaunotarten kukkimista ihastellessa ihan unohtuu, että loppukesäksikin on odotettavissa monenlaisia hienoja kasveja. Keltaiset ja oranssit kukat ovat monen inhokkeja, mutta osa niistä on hyvinkin kauniita. Lisäksi keltaiset ja oranssit tuovat valoa ja paistetta loppukesän usvaisiin aamuihin ja hämärtyviin iltoihin. Perhosetkin tykkäävät monista alkusyksyn kukkijoista.

Lilium lancifolium - Tiikerililja

 

 

Aloituskuvan kerrotun tiikerililja Flore Plenon istutin syksyllä 2018. Se lähti heti seuraavana keväänä hyvin kasvamaan ja kukkimaan, kuten tekee nytkin. Sopii hienosti  kaveriksi perinteiselle tiikerililjalle, jota minulla on ollut jo pidempään. Se vain on kasvanut ihan oudoissa paikoissa, joista olen sitä yrittänyt huonolla menestyksellä siirtää. Olen myös kerännyt varren itusilmuja ja laittanut niitä mielestäni parempiin paikkoihin. Vihdoin nämä oranssit turbaanihatut näyttävät kotiutuneen Flore Plenon viereen.

Hemerocallis 'Pink Damask'

 

Tämä kesä ei ole ollut paras mahdollinen päivänliljoille. Yleensäkin niiden kukinta on hetkessä ohi. Nyt sekä kovat sateet että helteet ovat osuneet juuri parahiksi päivänliljojen kukinnan kanssa samaan aikaan. Jollei ehdi liljojaan kukkien avautuessa katsomaan ja kuvaamaan, onkin se jo myöhäistä ja tarjolla on ollut lähinnä lakastuvia jämiä. Onneksi nuppuja on useita, joten vähintään yhden kohdalla onni suosii.

Hemerocallis 'Stella d'Oro' - ehkä

 

Tämän keltaisen nimestä en ole varma. Puhuttelen häntä Stella d'Oroksi. Eipä tuo ole pahastunut. Toisinaan mielleyhtymät ovat enemmän tai vähemmän outoja. Minulle tulee jo tämän kukan nupuistakin ja viimeistään avautuneesta kukasta aina mieleen vähän yliaikainen banaani.

Lilium 'Spring Pink

 

Muisti tekee vähän väliä tepposiaan. Itsensä kanssa saa painia, kun ei ole muistanut kirjata kaikkia istutuksiaan ajoissa  kirjoihin ja kansiin. Ihan turha väittää itselleen muistavansa jonkun kasvin nimen ja paikan seuraavana keväänä, kun sitä ei muista enää parin kuukauden päästäkään. Olin täysin vakuuttunut istuttaneeni sisäänkäyntiä vastapäätä keväällä tiikerililja Sweet Surrenderiä. Siitähän tykkään tosi paljon. Niinpä olin niinsanotusti äimänkäkenä, kun liljat avauduttuaan eivät olleetkaan kermanvalkoisia. Potutukseen ei kuitenkaan ole aihetta, sillä Spring Pink on kaunis sekin. Katsokaa, miten hienostunut väri terälehdissä on. Erityisesti tuo ohuen ohuella siveltimellä piirretty viiva terälehtien tyvestä alkaen on upea.

Thalictrum 'Elin' - Jaloängelmä

 

Joku kasvi saa sydämen läikähtämään vahvasti heti ensikohtaamisella. Tällainen on jonkun blogissa näkemäni jaloängelmä Elin. Jostain syystä rakastan palluraisia nuppuja. Sellaisia on esimerkiksi lumikärhössä ja syysvuokossa. Katsokaa, miten ihanat pallurat Elinissä on. Ja miten herkän kaunis kukka siitä palluraisesta nupusta avautuu. Kun Elin vihdoin ja viimein Muhevaisella osui silmiini, oli ostopäätös siinä samassa sinetöity. Onnellisena kannoin Elinin kotipuutarhaan ja istutin sen Ruusupenkkiin. Siellä se huitelee melko korkeana ja vaikeasti kuvattavana. Saadakseni ikuistettua nuput ja avautuvat kukat, piti tallustella vähän aikaa sitten uuitun penkin kasvien välissä puutarhakengilläni, mutta oli se sen arvoista. Eikä onneksi mikään vahingoittunut.

Thalictrum rochebrunianum - Keijuängelmä

 

Jos on ihana Elin, niin yhtään vähemmälle rakkaudelle ei jää eräästä puutarhamyymälästä toukokuussa ostamani keijuängelmätkään. Nämä ovat pikkuisen matalampia, kuin Elin, vaan aika korkeita silti.

Kahden edellisen kesän helteissä kotilot kaivautuivat poteroihinsa, eikä niitä pahemmin näkynyt. Ehdin jo kuvitella päässeeni riesasta eroon. Tämä kesä on yhtä kotiloiden juhlaa. Sopivan lämmintä ja kosteaa, jotta kaikki kasvaa kohisten tarjoten hyviä piiloja ja muhimispaikkoja sekä runsaasti syötävää. Pesuainepurkki poikineen kulkee vakiovarusteena pihatöissä, jotta kaikki eteen osuvat kotilot on helppo pudottaa etikkaan marinoitumaan. 

Luulisi, että käsityöihminen tykkää pitsisomisteisista kasvinlehdistä, vaan eivät ne minua erityisemmin ihastuta. Toisaalta olen jo niin tottunut yhteiseloon kotiloiden kanssa, etten jaksa niistä suurempaa stressiä ottaa. Mitään kasvia ne eivät ole onnistuneet kokonaan hävittämään. Päättymätön kotilotaistelu jatkukoon. Onhan se omanlaisensa murhe, mutta pientä monen muun asian rinnalla.

Pelkäsin menettäväni nämä kaksi viime syksynä istutettua kärhöä sekä mahdolliselle lakastumistaudille että kotiloille. Pikkutalvio kasvoi uhkaavasti kärhöjen tyveen kiinni ja sen kosteissa uumenissa kotilot viihtyivät pulskiksi lihoen. Vasemmanpuoleisen kärhön hyvin kasvanut varsi menehtyi. Pelkäsin kyseessä olevan lakastumistauti, mutta nyt kyllä uumoilen tuhon syynä olleen kotilot. 

Kaivoin ja kitkin pikkutalvion pois kärhöjen ympäriltä. Musta muovireuna ei ole kauneinta katsottavaa, mutta hätätilassa sain sillä rajattua kärhöjen multatilan. Netistä löytämässäni ohjeessa neuvottiin laittamaan kärhöjen tyvelle hiekkaa tai lecasoraa, jotta tyvi ei ole kosketuksessa kosteaan multaan. Minulla sattui olemaan säkki lecasoraa. 

Kumpikin kärhö saa nyt paremmin ilmaa ja kasvavat taas reippaasti. Näillekin kärhöille on uusi tuki tulossa. Kärhöjen ympäristö on hölmön näköinen, mutta se on väliaikainen ongelma. Tuo alue on yksi tämän syksyn kohennuskohteista.

Näin loppukesästä iristen lehdet retkottavat pitkin pituuttaan muiden päällä ja kaatuvat myös käytäville. Aamukasteessa ja sateen jälkeen niiden vieritse on tylsä kulkea, kun märät lehdet  lätsähtävät paljaille jaloille tai kastelevat housunlahkeet. Vuosia sitten näin netissä jonkun liittäneen iristen lehdet lyhdenipuiksi, jota ideaa olen sen jälkeen tyytyväisenä käyttänyt. Sitomiseen käytän muovitettua sidontalankaa, jonka voi käyttää kerta toisensa jälkeen uudelleen.

Dianthus amurensis - Amurinneilikka

 

Amurinneilikkani on vielä aika harvakasvuinen. Sen pitäisi houkutella perhosia. Yksi neitoperho tätä neilikkaa kuvatessani liihotteli lähistöllä, mutta se ei ollut kiinnostunut mallin roolista. Odotellaan siis perhosia puutarhoihimme ja nautitaan siinä ohessa näistä elokuun päivistä.

Satoaikaan

Mansikat on jo pakastimessa ja seuraavana näyttää kypsyvän herukat. Punaherukoita meillä on viime vuosina tullut runsaasti yli oman tarpeen. Siksipä kaivoin viime kesänä kaksi punaherukkaa naapurin aidan vierestä pois ja perustin paikalle ruusupenkin. Jäljelle jäi vielä kolme isoa herukkapensasta, joiden sadolla pärjätään enemmän kuin hyvin. Yhden pensaan jo keräsin tyhjäksi, mutta kaksi muuta vielä odottaa. Kunhan tästä kerkeän.

Valkoherukka ei ole kovin montaa vuotta meillä ollut. Se on kasvanut hurjan nopeasti isoksi ja tuottaa jo melkoisesti marjaa. Pensas on roteva ja pystykasvuinen. Pidän valkoherukan marjoista enemmän, kuin punaherukasta.

Vanhat mustaherukat kaivoin muutama vuosi sitten kokonaan pois, sillä niissä olevasta äkämäpunkista en päässyt mitenkään eroon. Kyllästyin nyppimään äkämiä kerta toisensa jälkeen. Kolme vuotta sitten sain äitienpäivälahjaksi kaksi Pohjanjätti-mustaherukkaa. Pensaat ovat edelleen aika pieniä ja tämänvuotinen sato taitaa jäädä kymmeneen marjaan. Pohjanjätin marjat ovat todellakin jättikokoisia ja aika miedon makuisia.

Karviaispensaita on kaksi ja kumpaiseenkin marjoja tulossa runsaasti.

Vadelmakin alkaa kypsyä. Pensaita ei ole kovin montaa, joten saalis on aina pienenlainen. Lisäksi vadelmat kypsyvät niin eri aikaan, että niitä on muistettava käydä poimimassa harva se päivä. Enimmäkseen menee suoraan suuhun, kun muutamaa marjaa kerrallaan ei tule pakastimeen laitettua. Kunnan metsikön lisääntynyt varjostavuus näkyy kasvimaalla. Vadelmat kaipaavat selvästi enemmän aurinkoa.

Kasvihuoneessa alkavat tomaatit hiljalleen kehittyä. Kasvarikin kärsii selvästi valon puutteesta, mutta minkäs teet, kun kunnan metsää ei voi omin luvin mennä harventamaan tai kaatamaan. Kasvihuone on tänä kesänä hiukan vajaakäytöllä, sillä kasvatin vain osan hyötykasvitaimista itse. Loput tilasin paikalliselta yrittäjältä, jonka kanssa homma ei mennytkään ihan putkeen. Ensi keväänä palaan omavaraiseksi taimikasvatuksessa.

Ensimmäiset kurkut alkavat valmistua. Viime kesänä saimme kasvarista hyvin kurkkuja. Nyt taimia on vähemmän ja sato myöhäisempää. 

Munakoiso kukkii

Lisäksi kasvarissa on paprikaa, yksi munakoiso ja yrttejä. Pienen kasvarin sato ei välttämättä tuo taloudellista hyötyä, mutta on niissä itse kasvatetuissa vihanneksissa aivan oma makunsa. Vaikka ei tulisi ainuttakaan kypsää tomaattia, mikään ei voita sitä fiilistä ja tuoksua, jonka aistii tomaattien tukilankoja kiristellessä ja varkaita pois napsiessa. 

Viljelylaatikoissa kasvaa salaattia, pinaattia ja kahta eri lehtikaalia. Yksi satsi retiisejä on jo syöty ja seuraavat unohtui kylvää. Ukkokulta on istuttanut kahteen laatikkoon valkosipulia. Yhdessä laatikossa on kesäkurpitsaa, josta pitääkin käydä tsekkaamassa satotilanne.

Viljelylaatikoiden vieressä on pieni avokasvimaa, jonne kylvin monivuotisten ruohosipulin ja lipstikan viereen persiljaa ja tilliä. Siemenpussit olivat vanhoja, eikä persilja noussut lainkaan. Kylvin toukokuun lopun helteisinä päivinä ja laiskottelin kastelun kanssa. Itseäni saan luultavasti syyttää sadottomuudesta tältä osin.

Yhteen laatikkoon kylvin kukkia. Harjaneilikan ja leijonankidan siemenet olivat nauhoissa, eivätkä kumpainenkaan itäneet. Sen sijaan kesämalvikit, kosmoskukat ja erilaiset unikot ovat jo nuppuvaiheessa. Illalla huomasin ensimmäisen unikon jo auenneen.

Omenoita näyttäisi tulevan mukavasti. Ellei nyt joku ötökkälauma löydä niihin tietään ja tee sadosta selvää. Raakileita oli runsaan kukinnan jälkeen paljon, mutta puut ovat harventaneet itse raakileitaan. Huvitus alkaa jo hennosti punertamaan. Rakastan omenoita ja erityisesti oman puutarhan omenoita. Siksi syömäkelpoinen sato on minusta yhtä juhlaa. 

Tavallisesti olen leikannut kesän aikana kehittyneet vesiversot pois elokuun lopulla. Nyt luin erään puutarhurin ohjeen, jonka mukaan vesiversot voi napsia pois vaikka heti. Jonkun vesiverson olen ohi kulkiessani juhannuksen tienoilla pois kiskaissutkin, mutta olen aina ajatellut, että kehittäköön omenapuut satoaan rauhassa. 

  
Tässä vaiheessa en suostu mainitsemaan sitä s:llä alkavaa sanaa, jonka vääjäämättömän lähestymisen näkee jo näin heinäkuun puolivälin jälkeenkin. Koivun siemeniä saa taas luutia patiolta kahdesti päivässä ja sateiden hakkaamia, ylikasvaneita perennoja lojuu kulkuväylien päällä. Niinpä niputin irikset lyhteiksi, jotta pysyvät paremmin omalla tontillaan, eikä tule houkutusta lyhentää niitä vielä tässä vaiheessa kompostin täytteeksi.

Mukavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti!
 

Ahkerointiputki päällä

Pioni 'Jan van Leeuwen'

Mitäpä sitä puutarhaihminen kauniilla ilmalla muuta tekisi kuin ahkeroisi. Toki joskus mielessä välähtää, että kesälomalla on tapana ottaa lungisti, istua auringossa kirjaa lukien ja paljaita varpaita heilutellen. Sattumoisin olen sellainen tyyppi, joka viihtyy paremmin touhuten ja mielellään vieläpä jotain näkyvää aikaansaaden.

Pioni 'Sarah Bernhardt'

Eilen kävin pesemässä muutaman maton ja sängynpeitteet. Muut vuodevaatteet ehdin pestä jo alkukesästä. Missään järven tai meren rannassa en ollut pyykillä, enkä edes matonpesupaikalla. Kävin Espoon puolella naapurin vinkkaamassa itsepalvelupesulassa lykkäämässä pyykit koneeseen ja sitten istuskelin tabletilta lehtiä lukien odottamassa pesun päättymistä. Eipä tarvinnut edes pesuainetta itse laittaa, eikä konetta käynnistää. Sen hoiti pesulan työntekijä. Aika helppoa itsepalvelua.

Pioni 'Duchesse de Nemours'

Maanantaina ei aamupäivällä satanut ja niinpä menin pihalle toteuttamaan jo jonkin aikaa päässä muhinutta muutosta Pikkupuutarhaan. Siellä olevan ison kiven ympärillä on kasvanut vuorenkilpiä. Sinänsä minulla ei ole mitään vuorenkilpiä vastaan, mutta jotenkin ne ovat kaiken aikaa tökkineet juuri tuossa paikassa. Lapio kouraan ja hommiin. Vuorenkilvet saivat kyytiä.

Samalla levensin Pikkupuutarhan tuossa osiossa olevia polkuja, sillä niin se vain on, että kottikärryjen kanssa tulee päästä mahdollisimman lähelle sellaisia paikkoja, joissa joutuu vähänkin jotain kuskaamaan. Multaa tuossa kiven juurella on todella hyvin, sillä Pikkupuutarhan rakentamiseen saakka kaikki tilatut multakuormat kipattiin noille sijoille ja aina niistä jäi osa odottamaan aikoja parempia.

Tuo vihreä muovinen reunanauha ei ole niitä kaikkein kauneimpia virityksiä, mutta jollain oli pakko erottaa kivituhkapintainen polku ja multatila. Kasvien rehevöidyttyä reunanauha peittyy. Reunanauhaa on myös ruskeanmustana, mutta eipä nyt kellarista ensimmäiseen hätään sopivia sävyjä löytynyt, joten hyödynsin tuossa kivipenkin reunassa aiemmin olleet materiaalit. Kyllä sitä puutarhaan saa rahaa hukkumaan ihan riittävästi muutenkin, joten välillä on pieni pakko nuukailla.

Mitäkö kasveja penkkiin istutin. Siirsin toukokuisen Marketanpuiston tuliaisen eli ruusuherukan kiven viereen ja sen toiselle puolelle viljaminkeltaruusun. Lisäksi istutin kasvihuoneeseen jokin aika sitten huonosta paikasta pelastetut pionit kiven toiselle reunalle. Ja lopuksi vielä kahdessa saviruukussa kesäänsä viettävät kruunuvuokot ja anopilta saadun äitienpäiväruusun. Tähän hätään ne saavat kelvata, kunnes keksin penkkiin muuta. 

Alimman kuvan alareunasta lähti siis viljaminkeltaruusu ja samalla siirsin myös pensashanhikit riviin polun reunaan. Niitä ressukoita on tässä pihassa riepoteltu sinne tänne, eivätkä oikein mistään löydä sopivaa sijaa. Ilmankos ovat aikamoisia ruppanoita, mutta ihan vielä en niitä kompostiinkaan raaskinut nakata. Kevätkaihonkukkien päällä on nyt sitten tepasteltu oikein urakalla, mutta kokemuksesta tiedän niiden kummasti virkistyvän. Jos ehtivät, sillä kuvan alalaitaan olisi tarkoitus hankkia pari ruusua.

Tämän päivän urakkana olikin sitten Ukkokullan rakentaman puuvajan edusta. Pitkään olen miettinyt, mihin sijoittaisin vuosikausia toimettomana lojuneet seitsemän harmaata betonilaattaa. Nyt niille löytyi käyttöä. Nehän painoivat aivan tajuttoman paljon ja kärräsin ne lehtikompostin takaa sellaisella vironlaivaviinakärryllä. Mistä meille sellainenkin on tullut, sillä enpä juuri harrasta kalja- sen enempää kuin viinalaatikoidenkaan rahtaamista. Viiniä olen tuonut, mutta ei siihen mitään kärryjä tarvita. Joka tapauksessa kärryt säästivät niin selkää kuin käsiäkin. Yksinään betonilaatat olisivat olleet hiukan tylsät, joten väleihin laitoin aiemmin kesällä jäätelölaatikoilla tekemiäni pitkulaisia betonikiviä ja somisteeksi vielä muutama pikkuinen kivenmurikka. Väleihin kivituhkaa, jota luultavasti pitää vielä vähän tuoda lisää.

Arvatkaapas, mitä laitoin tuonne alle, kun kellarissa ei ollut palaakaan maanrakennuskangasta? Siellä uinuu tummansininen parisängyn patjansuojus. Pehmoista froteeta, joka oli pesuissa nukkaantunut ja odotti kohtaloaan. Nytpä sen sitten kohtasi. Ehkä upotan vielä tuohon etureunaan muutamia kivenmurikoita, jotta kivituhka olisi paremman näköinen ja ruohonleikkuri ei veisi sitä mennessään.

Ukkokulta on koko päivän korjannut leikkimökin kattoa. Viimeiset huopaviipaleet alkavat kohta olla naulaamista vaille. Onhan sitä näiden isompien touhujen lomassa tullut tehtyä monenlaista pientäkin, mutta sellaiset puuhat kuuluvat jokapäiväiseen elämään. Eilen illalla sentään muistin käydä sitomassa irikset lyhteiksi, kun sateiden jäljiltä rojottivat kulkuväylillä. 

Tänään on ollut siitä merkillinen päivä, että aurinko on paistanut taivaan täydeltä lämmittäen kesäiseen malliin. Eikä ole satanut laisinkaan. Ei pisaaraakaan. Matot ovat viittä vaille kuivat ja kohta käyn hakemassa ne sisälle yöksi, sillä ei mannaa mahan täydeltä eli en luota siihen, etteikö myöhemmin illalla tahi yöllä sataisi.

Juuso oli aamupäivän kanssani alapihalla, mutta sitä ärsytti silmin nähden metsikön takaa kuuluva naapurin kattoremontista johtuva pauke ja meteli. Siirsin Juuson yläpihalle ja sieltä se löysikin sopivan varjoisan nukkumapaikan. Ukkokulta joutui kyllä omalla kattotyömaallaan väistelemään Juuson flexiä ja juoksunarua, mutta sellainen on meillä arkista touhua.