Lankavaraston vähentämistä

Sammal värjötteli pohjoistuulessa.

 

Puikkojen kilkuttaminen on vähentynyt merkittävästi. Pidemmiksi venyvät valoisat kevätillat houkuttelevat ulos ihmettelemään herääviä kasveja. Näin käy joka vuosi, joten siinä ei ole mitään kummasteltavaa. Siis siinä, että moni muu asia vetää nyt enemmän puoleensa.

Aivan tyhjin käsin en osaa olla. Illan suussa olemme katsoneet lähinnä Yle Areenasta joitakin sarjoja. Silloin puikot ja lanka ovat etsiytyneet hyppysiin. Kaupoissa käydessäni olen tarkoituksella ohittanut lankahyllyt ja -tarjoukset. Niiden aika olkoon taas syksyllä. Lankalaatikossani on yhä aloittamattomia lankakeriä ja lukuisia jämälankakeriä. Niitä olen pyrkinyt käyttämään nyt pois.

Huhtikuun alussa kudoin kahdet matalavarsisukat vajaista keltaisen ja oranssin langan keristä. Näistä olen kuvan jo aiemmin julkaissutkin. Ehkä pääsiäinen houkutteli noiden värien pariin.

Jossain aikakauslehdessä näin kivat kirjoneulesukat, joihin ajattelin voivani käyttää pieniä nöttösiä. Vaikka suunnitelmissa on tänä vuonna opetella kirjoneuleita, on päällimmäinen innostus siihen ollut kadoksissa. Toteutin lehden sukat ohjetta oikaisemalla. Ihan hyvät niistä silti tuli. Kivan keväiset.

Neljät seuraavat nilkkasukat on kaikki ns. jämälankasukkia. Kun käytän varteen pienempiä lankanöttösiä, saan yksivärisestä vajaasta kerästä sukkaparin. Isompaan sukkakokoon ei yksi kerä välttämättä riitä, mutta talven töistä on jäänyt kaksikin saman värin vajaata kerää. Parempi käyttää ne nyt kuin jättää odottamaan tulevia ideoita. Novitalla kun on tapana uusia lankakarttojaan siten, ettei samaa sävyä myöhemmin ole enää saatavissa. 

Itse asiassa kaikki tämän jutun sukkien yskiväriset langat eivät ole Novitan lankaa. Käytän jonkun verran myös Kaupunkilangan Kivijalkaa ja Lankavan Lystiä. Kummatkin ovat hyviä lankoja ja vastaavat vahvuudeltaan 7veikkaa.

Sormien nivelrikko on tänä talvena vaivannut aiempaa enemmän. Etenkin silmukoiden luominen on toisinaan varsinaista akrobatiaa. Puikot lentelevät sohvatyynyjen väliin ja kilahtavat lattialle. Ukkokultaa naurattaa, kun pyllistelen ja konttaan puikkoja etsien.

Aluksi kutominen on hidasta ja kivuliasta, kun turvonneet ja jäykät nivelet haraavat vastaan. Vähitellen kutominen alkaa sujumaan ja työ edistyy. Jonkin verran nivelongelma näkyy käsialassa. Resoriosuuksien nurin-oikein tuppaa olemaan välillä hankalaa. 

Niinkauan kuin suinkin mahdollista, aion kutoa. Nivelten liikuttaminen ylläpitää toimintakykyä ja vähentää kipua. Liikkeen sanotaan voitelevan niveliä ja vahvistavan ympäröiviä lihaksia sekä parantavan nivelruston aineenvaihduntaa. Pitkäaikainen liikkumattomuus jäykistää niveliä. Sen huomaa jo niinkin pian, kun ei hetkeen ota puikkoja käsiinsä. Aloitus on silloin entistä vaikeampaa.

Katsotaan, päättääkö nämä viimeisen kuvan nilkkasukat kevään puikkojen kilkuttamisen. Ehkä ei. Riippuu kevään etenemisestä ja sään lämpenemisestä. Mitä paremmat säät, sen innokkaammin minä touhuan puutarhassa. Syksyllä viimeistään langat alkavat taas houkutella. 

Tämän syksyn valmistuneet

Pyhäinpäivänä 1.11.25 sain kyläkierroksella "villaisia" katseita.

 

Niin on käynyt tänäkin syksynä, kuten aiempinakin jo vuosien ajan. Puutarhakauden lähestyessä loppuaan puikot ja langat etsiytyvät huomaamatta hyppysiin. En vain osaa istahtaa illalla sohvalle tyhjin käsin. 

Enimmäkseen kudon sukkia, tumppuja, pipoja ja muita pienempiä juttuja. Villapuserot olisivat kivoja, mutta kun kaltaiselleni lämminveriselle ihmisellä ei ole niille käyttöä. Sukille näyttää olevan tarvetta. Niitä on mukava sujauttaa lahjaksi sukulaisille, ystäville ja kelle nyt kulloinkin keksii niitä antaa. Jouluna tapaan antaa vuoden aikana syntyneitä neuleita isän hoivakotiin hoitajille ja solun asukkaille. Useimmilla asukkaista kun ei ole omaisia tai he eivät käy vanhuksia katsomassa.

Merja Ojanperän Helmi-Orvokki -mallista pidän kovasti. Niitä olen kutonut lukuisia pareja eri värisinä. Nilkasta jätän virkatut kukat pois. Kahdesta syystä: olen surkea virkkaaja ja kukat tekevät nilkkaosuudesta liian paksun esimerkiksi pidempivartisiin jalkineihin käytettäväksi.

Nyt kudoin Helmi-Orvokit joulunpunaisena. Näistä tuli mielestäni niin nätit, että tein heti perään toiset samanlaiset. Ohjeessa jalkapöydälle tulee pitsikuvio, jonka voi halutessaan toistaa ohjetta useamman kerran. Vastavuoroisesti kuvion määrää voi myös vähentää. Näin sukan kokoa on helppo säätää.

Punainen lanka on 7veikka nro 549 ja valkoinen Kotikulta (ei numeroa tallessa).  

Vauhtiin päästyäni kudoin heti perään Helmi-Orvokit beigen värisinä. Laatikossani ei ollut ainuttakaan puhtaan valkoista lankakerää, joten käytin varressa luonnonvalkoista. Hyvin sekin sopii.

Helmi-Orvokin ohje on tehty 7veikalle tai vastaavan vahvuiselle langalle. Olen käyttänyt 7veikkaa tai Kotikultaa. Kotikullassa langan koostumus on 75 % villaa ja 25 % polyamidia. 7veikassa lukemat ovat 80 % villaa ja 20 % polyamidia.

Beige lanka on 7veikka nro 060 ja luonnonvalkoinen nro 010. 

Pitipä sitten kokeilla Helmi-Orvokkia myös sinivalkoisena. Tummansininen 7veikka on nro 170 ja valkoinen edelleen Kotikullan 7veikan vahvuista lankaa. Saatan tehdä vielä parin tai kaksi lisääkin Helmi-Orvokkeja.

Laatikostani löytyi Novitan pörröistä Pilvi-lankaa valkoisena, mustana ja vaaleanpunaisena. Pilvi-langan koostumus on 53 % akryylia, 38 % polyamidia ja 9 % polyesteria. Tätä lankaa saattaa jostain verkkokaupasta vielä löytyä, mutta tuotannossa se ei enää ole.

Kokonaista sukkaa en Pilvi-langasta kudo, mutta somisteeksi se käy. Vaaleanpunaisesta väristä tykkäävälle 11-vuotiaalle kudoin röyhelösukat. Varren sisemmän röyhelön tein vaaleanpunaisesta Pilvilangasta. Ohjeen röyhelöön löytää Merja Ojanperän Juhannustanssi -mallista. Ohje on myös Ojanperän Kauneimmat villasukat -kirjassa, kuten myös tuossa aiempana olevat Helmi-Orvokit.

Silppusin ruohonleikkurilla kriikunapuiden lehdet nurmikolla, jonka jälkeen haravoin paksuimmat keskittymät pensaiden alle ja osan vein kompostiin. Sormet eivät tykänneet pitkästä työsessiosta, mikä näkyi ja tuntui illalla kutomisessa. Käsialasta tuli epätasaista nivelten kiukutellessa. 

Tummanharmaasta (044) 7veikasta kudoin nilkkasukat, joissa varressa on mallina Jules-neule. jalkapöytää tehdessäni katsoin samalla telkkaria. Sen seurauksena menin laskuissa sekaisin, jolloin Jules-neule muuttui jokisikin muuksi. Toistin virheen toisessa sukassa. Näin sain kaksi samanlaista sukkaa. Sukkien koko on 42-43, vaikka ne näyttävät paljon pienemmiltä. 

Jämälankoja kertyy laatikon pohjalle, vaikka välillä keskityn pääasiassa niiden kuluttamiseen. 7veikan kerien pienennyttyä 150 grammasta 100 grammaan jämälankakerien määrä lisääntyi. Isomman koon sukkiin ei 100 g riitä. Kahdesta kerästä taasen jää yli sen verran, ettei sekään määrä riitä kokonaiseen tavalliseen sukkapariin.

Päätin tehdä välityönä polvisukat, joihin sain uppoamaan pari vajaata Raita-lankakerää. Yhdistin värilliseen lankaan yksivärisen luonnonvalkoisen, jolloin Raita-lanka riitti. Siitä jäi parin metrin pätkä.

Tämän syksyn aiemmista töistä olen raportoinut 30.9.2025. Silloin olivat valmistuneet ylemmän kuvan Polka-langasta tehdyt polvisukat ja alemman kuvan Raita-langan pidemmällä varrella varustetut nilkkasukat. 

Yläkuvan polvisukat menevät isän hoitotiimin naisille. Alemman kuvan sukat annoin naapurin Maritille synttärilahjaksi. Hänelle on kiva antaa omia neulomuksia, sillä hän iloitsee aidosti saamastaan. Hän on myös monien värien ystävä, mikä helpottaa myös tekijän lankavärivalintoja.

 

Cladonia fimbriata - Pikkutorvijäkälä

Alapihan kotikiven sammaloituneella pinnalla kasvaa pikarijäkälää, jonka virallinen nimi on pikkutorvijäkälä. Tätä jäkälää katsoessani mieleeni nousee hyvältä työkaverilta saamani onnittelukortti, johon hän oli kirjoittanut Helvi Juvosen (1919-1959) runon Pikarijäkälä, joka on yksi Juvosen rakastetuimmista runoista. Mitä en lainkaan ihmettele. Lukekaa vaikka.

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan
ja sade täytti sen, ja pisarassa
kimalsi taivas tuulta pidättäen.
Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:
Nyt malja elämämme rikkaudelle.

 

Hyvää viikonloppua kaikille ja leppoisaa Isänpäivää isille!

 

Ei bongailla ei

Meidän kylän linnut ovat päättäneet protestoida pihabongausta vastaan. Ovat agitoineet oravatkin samaan kimppaan. Mikä lie jekku niillä on protestinsa taustalla, kun yhtä aamullista talitinttiä lukuunottamatta ei ruokintapaikoilla ole vieraillut minkäänlaista siivekästä tai hännäkästä. Ei edes sitä tikkaa, joka harva se päivä käy nakuttamassa talipötkylää.

Juuson juoksunaru kokee käytön puutetta

Taivas on yhtä harmaa kuin eilenkin. Silloin tällöin taivaalta sataa ihan harvakseltaan lumihiutaleita, mutta muuten sää on kuin paikalleen jämähtänyt. Pakkasta sentään -8 astetta, joka pariin edellisviikkoon verrattuna tuntuu suorastaan lämpimältä. Eilen uumoilin tuulenhenkäysten pudottavan puista kaiken lumen ja huurrekuorrutuksen, mutta ei sentään. Ulkona on yhä aivan yhtä kaunista, kuin jo pitkään on ollut. Ja tänään tuntui upealta katsoa aamulta puoli yhdeksältä ulos, kun siellä oli valoisaa. Ei aurinkoista eikä kirkasta, mutta valoisaa. Tuntuu ihan tosissaan siltä, että joulu on taas taakse jäänyt ja kohti kesää mennään vauhdilla.

Ikkunaruudun toisella puolella

Juusokin on huomattavasti virkeämpi ja eilen se jo vietti tunnin verran ihan itsekseen pihamaalla. Tosin aika loukkaantuneelta se näytti, kun menin sitä vihdoin sisälle hakemaan. Ei tapansa mukaan kiehnännyt jaloissani eikä mennyt angervopuskan taakse "muka-piiloon-minua-pelästyttämään" vaan ryntäsi suoraan ohitseni kohti takaovea nopeammin kuin ehdin flexin kanssa perässä. Ikkunalla se jaksaa jo tiirailla pimeämpien aikojen jatkuvan makoilun sijasta.

Toissa iltana sain valmiiksi polvisukan, johon en missään vaiheessa ollut tyytyväinen. Sukkaa aloittaessani päätin kutoa siihen kuvion, joka mallissa näytti mukavalta. Kuvio kuitenkin kiristi sukan vartta sen verran, että silmiä olisi pitänyt olla puikkoa kohti enemmän, jotta sukka olisi käynyt aikuisen jalkaan. Niinpä sitten muutin systeemiä niin, että laitoinkin kuvion vain keskimmäisille puikoille eli sukan etuosaan. Ja kudoin sukan loppuun saakka. Sitten silittelin sitä jonkun tovin käsissäni, enkä tullut yhtään tyytyväisemmäksi. Sen sijaan, että olisin ryhtynyt kutomaan sukalle kaveria, purin sen viimeistä silmukkaa myöten. Totesin, että mieluummin kudon kauniita sukkia, kuin irvistelen inhoten rumille. Kun on kerran mahdollisuus valita.

 Luminen lauantainäkymä terassilta

Tänään heitin lauantaisaunassa käyneen Peräkamaripojan takaisin kotiinsa ja paluumatkalla kävin Plantagenissa ihastelemassa siemenvalikoimaa. Ja muistin ostaa myös sitä kylvömultaa, josta olen tainnut jo liikaakin puhua. Siemeniä taitaa olla kohta seuraavaakin kesää varten, vaikkakin vihannesosuus on vielä kokonaan miettimättä. Mitä nyt pari pussukkaa tomaatinsiemeniä olen hankkinut.

Eikä sitten muuta tällä kertaa, kuin oikein reipasta viikkoa kaikille!
 

 

Kadonneen sukan arvoitus

Tykkään pyykin ripustamisesta ja kuivan pyykin viikkaamisesta - mikäli ei ole mihinkään kiirettä. Ripustaessani sukkapyykkiä kuivumaan, pyrin etsimään kullekin sukalle parinsa. Näin niiden narulta pois korjaaminen on helpompaa ja tarvittaessa puhtaita sukkia kaipaava voi kipaista hakemassa uuden parin suoraan narulta. Sukkia ripustaessani käyn samalla läpi niiden kuntoa. Rikkinäiset joutavat roskiin. Kummasti aina jalkaan löytyy reiällisiä sukkia ja itse ainakin päätän joka kerran rikkinäistä sukkaa jalassani katsoessani, että heitän sen taatusti illalla pois. Jostain syystä hyvä aikomus tuppaa unohtumaan iltaan mennessä ja huomaamatta reiällinen sukka seilaa pyykkikoriin ja sieltä pesukoneen kautta takaisin jalkaan. Pyykkiä ripustaessa näyttää olevan ainoa hetki poimia rikkinäiset pois ikuisuuskierrosta. Meidän taloudessamme ei siis yleensä tarvitse puhtaita sukkia kaapista hakiessa etsiä niille paria. Pari päivää sitten oli taas isohko sukkapyykki koneessa pyörimässä. Olen kuullut, että monissa perheissä on "sukkia syövä pesukone", mikä käytännössä tarkoittaa alituiseen kadoksissa olevia sukkapareja. Etenkin aamulla, kun muutenkin olisi kiire päästä liikenteeseen. Pesukoneen ohjelman päätyttyä ryhdyin siis lajittelemaan sukkia pareittain ja ripustamaan niitä narulle. Kumma kyllä, viimeinen sukka ei löytänyt pariaan ja se oli kaiken lisäksi oma sukkani. Tutkin pesukonerummun ja pesukoneen yltympäriinsä. Ei yhtään sukkaa. Tutkin pyykkitelineen ja sinne ripustamani pyykit. Ei ollut sukkaa hupparin hupussa eikä paidan hihassa. Enkä ollut parittanut sukkia väärin, en edes heittänyt yhtään rikkinäistä sukkaa pois. Niitä piti olla parillinen määrä, mutta ei ollut. Käsittämätöntä. Tuumasin, että arvoituksen on pakko joskus ratketa, mutta miten. No, tänään ajattelin pitää siivouspäivän. Ensin pitäisi kuitenkin tyhjentää narulta siellä kuivuvat sukat ja muut vaatteet. Päätin samalla hoitaa silitettävätkin pyykit pois, etten enää imuroinnin jälkeen pöllyttäisi vaatteita. Viimeistä poolopaitaa silittäessäni sen kaulus tuntui omituisen jäykältä. Ja kuten arvata saattaa, sieltähän se kadonnut sukka löytyi. Olivat kumpikin kuivuneet, sukka ja paita. Hienosti tuo sukka oli sijoittanut itsensä poolopaidan kaulukseen sileäksi nauhaksi, jolloin sitä oli vaikea sieltä havaita. Kummastelin sentään sitä, ettei se paitaa ravistaessani ollut kuitenkaan lentänyt pois. Ei se kadonnut sukka suurta murhetta aiheuttanut, mutta pari päivää ehdin ajoittain pohtia, mihin kummaan voi yksi sukka kadota.

Pari päivää sää on taas ollut viehättävimmillään. Vuoroin sataa silkkaa vettä ja vuoroin märkiä lumirättejä. Eilen lähdin urheasti aamupäivälenkille, mutta siitä tuli odotettua lyhyempi, sillä vartin kuluttua olin jo aikamoisen märkä. Silmälasit ovat sateella erinomaisen hankalat käytettävät. Jos joku fiksu ihminen keksisi niihin vaikka pyyhkijät, jotta näkisi eteensä hieman paremmin. Käännyin puolesta matkasta takaisin kotimatkalle, mutta se toinen vartti tiheässä vesisateessa kasteli minusta loputkin kuivat kohdat. Kenties kunnon froteepyyhe olisi tehnyt askelluksen mukavammaksi. Olisi voinut kuivata otsalta noruvat vesivirrat ennen niiden saapumista silmälasien päälle. Koska myös tänään on sää ollut edellisten päivien kaltainen, jätin suosiolla päiväkävelyn tekemättä ja keskityin kodin siivoamiseen. Kuntoiluahan sekin.

Onneksi näiden sadepäivien joukkoon on mahtunut myös muutama kohtalaisen mukava ulkoilupäivä. Pakkasta on ollut parhaimmillaan kymmenisen astetta, eikä lumessa ole tarvinnut kahlata. Yhtenä päivänä kävin vilkaisemassa kylän avantouintipaikkaa. Ketään ei ollut juuri silloin polskuttelemassa, mutta tiedän avantouinnin olevan meidän kylillä suosittu harrastus. Järvellä näyttäisi olevan jää ja sen päällä kerros lunta, mutta en kyllä suosittelisi ketään edes kokeilemaan jäällä kävelemistä. Niin vähän on kunnon pakkasia ollut ja nekin harvat pakkasjaksot ovat aina keskeytyneet vesisateisiin. 

Omaa pihaa katsellessani olen miettinyt, kuinka kasvit selviävät näin leudosta ja sateisesta talvesta. Paksut lumikinokset ja pakkanen tarjoaa monille kasveille niiden tarvitseman lepoajan lumen suojissa. Kun tietää lumikerroksen kasveja suojaavan vaikutuksen, suorastaan sielua korventaa katsellessani jäähileistä puutarhaani. Vaikka pari edellistä talvea olikin runsaslumisia ja melko kylmiäkin, lienevät tällaiset sateiset ja leudot talvet ilmastomuutoksen mukanaan tuomia hankaluuksia. Ihmisistä on tietenkin mukavaa, kun ei tarvitse uurastaa jatkuvien lumitöiden parissa, mutta luonnon järjestystä tällainen meno vääjäämättä muuttaa. Ja toki sitä itsekin talvella mieluusti menisi hiihtämään ja luistelemaan. 

Sain ystävältäni ihanan joululahjan, vanhan soittorasian. Ystäväni oli löytänyt sen vanhojen tavaroiden kaupasta. Soittorasia on hyvin painava ja mikä parasta, se toimii erinomaisesti. Se soittaa Fûr Eliseä rauhallisessa tahdissa ja aika pitkään. Sen sisäosa on vuorattu punaisella sametilla ja koneiston vieressä on pieni syvennys vaikka muutamalle korulle tai jollekin tärkeälle pienelle esineelle. Soittorasia tuli postin mukana ja ilmeisesti sen paino oli osittain rikkonut kirjekuorta. Onneksi soittorasia oli rikkoutuneesta kuoresta huolimatta pysynyt kuoren matkassa ja saapui eheänä minulle. Joskus joku esine viehättää, usein ei laisinkaan. Harvoin eteen tulee sellainen esine, johon ihastuu heti ensisilmäyksellä. Tämä soittorasia on juuri sellainen, johon helposti ihastuu. Kun sain sen käteeni, tiesin saaneeni jotain ainutlaatuista - jotain sellaista, joka yksinkertaisesti viehättää. Nostan soittorasian usein sohvalla istuessani käteeni, avaan sen ja kuuntelen muutaman soinnun. Punnitsen esineen painoa kädessäni ja mietin, mikä on sen historia. Kuka on sen tehnyt, missä ja kenelle? Ehkä jonain päivänä menen soittorasian kanssa johonkin antiikkiliikkeeseen etsimään esineen alkuperää. Se ei ole kovin tärkeää, enkä usko, että rasialla suurta rahallista arvoa on, mutta kuitenkin haluaisin tietää tuosta soittorasiasta vähän enemmän.