Tänään täytän 11 vuotta

"Kertakaikkiaan tylsä syntymäpäivä. 

Ulkona sataa ja tuulee ja kaikkialla on inhottavan märkää. 

Olisi niin hauska vaania auringonpaisteen lämmittämässä heinikossa hiiriä ja myyriä. 

Sen sijaan olla köllötän ikkunalaudalla katselemassa ulkona lentäviä lintuja, 

joihin minulla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä tassuiksi."

"Tämä ikkunalauta on aivan liian kapea kissojen päiväunia varten. 

Joudun vähän väliä vaihtamaan asentoa, 

jotta karvat pysyy silkkisinä ja häntä sopivan pörhöllään. 

Tuo Mammakin häärii kameransa kanssa ympärilläni. 

Ei tässä oikein voi rauhassa unelmoida ihanan harmaista ja mehukkaista hiiristä!"

"Hohhoijaa! 

Taitaa tuo sade vihdoin loppua. 

Nousen nyt kuitenkin istumaan, 

kun Mamma lupasi antaa minulle huomenna paistettua kanaa. 

Lämpimänä se on sitten herkullista. 

Melkein yhtä herkullista kuin itse pyydystetty hiiri."

"Nyt sitten pitäisi katsoa kameraan ja sanoa 'myyrä'. 

Kaikkea tuo Mamma keksiikin, virallinen syntymäpäiväkuva. 

Voihan miau!."

"Onkos näin hyvä?

Kaipa minä nyt muutaman kuvan verran voin Mammaa ilahduttaa.

Kohta Mamma lopettaa kuvaamisen 

ja lähtee keittämään iltapäiväkahvia.

Silloin minäkin saan taas muutamia Kissanminttunappeja. 

Niitä on mahdottoman hauska popsia 

ja nakkailla loput päivän annoksesta pitkin keittiön lattiaa."

Metsän tyttö tahdon olla, sankar jylhän kuusiston...

Vastaistutettu kuusiaita kulkee kasvimaan sivuitse ja jatkuu kasvimaan ja omenapuiden takana.

Meistä tuli eilen metsänomistajia. Istutin nimittäin 60 metsäkuusen tainta tulevaksi aidaksi. Sen sijaan, että olisin kaivanut kuopat lapiolla, käytin tehtävään puutarhakairaa 15 cm:n terällä. Joissakin paikoissa kaira upposi maahan kuin voihin, mutta joitakin reikiä sai vääntää ja kääntää täydellä voimalla. Lapiolla kaivuhomma olisi ilmiselvästi käynyt nopeammin, mutta kairalla se oli jotenkin siistimpää. Kairaamisen tuotoksena oli sopivan kokoinen reikä ja siitä noussutta multaa. Kun kaikki 60 reikää oli kairattu, vuorossa olikin sitten taimien istutus, joka hoitui nopeasti. Ukkokulta totesi, että kyllä kiinalaisten jalkapohjia kutitti, kun minä kairasin niin pitkään.

Kuusi-vauva (Picea ables)

Matka 30 senttisestä taimesta kunnon kuusiaidaksi vienee vuosikausia. Aktivoiduimme näkö- ja tuulisuojan saamiseksi vasta, kun kunta sai vihdoin valmiiksi suunnitelmansa pallokentän ja sinne johtavan kävelyreitin rakentamiseksi. Pusikoitunut pallokenttä kunnostetaan tonttimme päädyssä olevalle alueelle. Siitä pitäisi tulla aidattu ja valaistu harrastuspaikka lähiseudun asukkaille. Tonttimme toisella sivulla olevaan puistometsään rakennetaan hiekkapintainen ja valaistu kävelyreitti tuolle pallokentälle. Hyvää suunnitelmassa meidän kannaltamme on se, että kunnan puistoalueelta kaadetaan pahasti ränsistyneet ja pystyyn lahonneet puut. Ne alkavat olla jo vaarallisia ja Hannunmyrsky katkaisikin sieltä jo yhden ison kuusen ja romahdutti huonokuntoisia leppiä. Huonoa on tietenkin se, että tonttiamme suojannut metsikkö poistuu ja läpikulku lisääntyy. Rakentamisen pitäisi alkaa lähivuosina, mutta sekin taitaa riippua kunnan rahatilanteesta. Olemme toki tienneet kunnan suunnitelmista jo vuosikausia, mutta eipä ole tullut konkreettisesti mietittyä, mitä se meille merkitsee.

Samassa Viherpeukaloiden tilauksessa kuusien kanssa tuli Tornionlaakson ruusu ja 5 kpl  Syysleimu Europaa. Niitä varten tein uuden kukkapenkin alapihalle, omenapuiden toiselle puolelle. Tällä kertaa en kaivanut nurmikkoa pois vaan peitin sen sanomalehdellä. Ruusua varten kaivoin tietenkin vähän syvemmän kuopan ja kukille kairasin reiät. Päälle laitoin tuoretta multaa. Lisänä penkkiin siirsin toisaalta yhden Töyhtöangervon, Akileijaa, Suikeroalpia ja Taponlehteä. Tarkoitus oli kehystää penkki suodatinkankaalla, kivillä ja kivituhkalla, mutta juuri siinä vaiheessa alkoi sade. Olinkin jo jonkin aikaa katsellut taivaan pilvistymistä. Illaksi luvattiin vesisadetta, joten kaivuhommat piti saada loppuun.  Vaikka puutarhahommat jäivät vähän kesken, sade tuli sopivaan aikaan. Nyt ei tarvitse kastella juuri istutettuja taimia niin paljon.

Istutussessio kesti useamman tunnin. Toki kävin välillä syömässä Ukkokullan valmistamaa ruokaa. Palasin takaisin puuhaan, jotta saisin päivän hommat tehtyä. Tykkään tehdä jonkun urakan alusta loppuun samalla kertaa ja mennä sitten sen jälkeen suihkuun. 

Näin siis eilen. Tänään aamu valkeni tuulisena ja sateisena. Vettä onkin tullut yön ja aamupäivän aikana todella rankasti. Alapihalla kävellessäni jalkojen alla litsahteli ylenmääräinen märkyys. Sinänsä sadepäivä ei harmita, sillä puutarha tarvitsee välillä vettä ja ihminen lepoa. Sainpa taas työhuonetta siivottua ja paikkoja järjesteltyä. Samalla Ukkokulta siivosi tietokonettani.

Sade on hakannut pensaat raparperin päälle

Tykkään erilaisista maanpeitekasveista, koska ne tuovat puutarhaan vihreyttä sellaisiinkin paikkoihin, joissa maa olisi muuten esimerkiksi mulloksella. Maanpeitekasvit säästävät vaivaa kasvaen aikaa myöten tiiviiksi matoiksi ja estäen siten rikkakasvien kasvun. Varjoisimmissa paikoissa meillä menestyy hyvin Taponlehti ja Pikkutalvio. Kevätkaihonkukka on osoittautunut erinomaiseksi ja se on levinnyt hyvin moniin paikkoihin puutarhassani. Myös Taponlehti tuntuu viihtyvän myös puolivarjossa ja yllättäen minulla on sitä aivan aurinkoisissakin paikoissa. Jonkin verran meillä on myös Maahumalaa, jota näyttää löytyvän ihan luontaisesti meidän nurmikolta. Tapaan laittaa sitä keväisin joihinkin kesäkukka-asetelmiin ja sehän kasvaa mittaa uskomattomasti syksyyn mennessä. Tämän hetken "maanpäällystysprojekti" on talon toisessa päässä, jota varjostaa isot puut. Siellä on jo nyt pari rhodoa, joista toinen hyvin pieni. Sinne istutin viime kesänä maanpeitteeksi Rönsyansikkaa ja Rönsytiarellaa, joista ansikka on lähtenyt hyvin leviämään.

Poistin aikoinaan tältä talon ja tien väliseltä alueelta nurmikon. Ensin pala palalta istuttamieni pensaiden ja perennojen tieltä ja lopulta ihan kokonaan kun jäljellä oli olematon pläntti, jota oli turhauttavaa ajaa leikkurilla. Paikka on hieman varjoisa ja tyrkkäsin sinne kokeeksi Pikkutalviota. Myöhemmin sinne on jostain tarttunut myös Taponlehteä. Koska tällaisia isoja alueita on hankala hoitaa tallomatta kasveja, tein alueelle polun ja paikka sai nimen Pikkupuutarha. Se on edelleen eräänlainen kokeilupaikka, mutta vähitellen löytää muotonsa ja kasvinsa. Tarkoitus oli jossain vaiheessa keksiä sopivia pensaita tai perennoja tähän kulkuväylän reunaan, mutta hyviä ideoita odotellessa maanpeitekasvit valtasivat paikan. Tällä hetkellä näin saa olla. Paikka näyttää rehevältä ja vihreältä koko kesän.

Samaisen alueen toinen pääty on ollut pitkään hieman ongelmallinen, koska kesän myötä Syyshortensia lehteen päästyään varjostaa muita kasveja. Takana oikealla on isoksi kasvanut marjakuusi ja sen vieressä Norjanangervoa, välissä vuorimänty. Angervon takana kulkee yksi Pikkupuutarhan poluista vierellään Kriikuna. Näiden kaikkien takana on tien vierelle muutama vuosi sitten istutettu tuija-aita (ei vielä näy tähän kohtaan) sekä vanha mänty ja jostain sinne yllättäen kasvanut sireeni. Olen antanut ahomansikan levitä aluskasviksi Syreenihortensian alle, koska se näyttää siellä menestyvän. Vasemmanpuoleisen syyshortensian naposteli toissa talvena myyrä tai pupujussi maantasalle. Viime kesänä se sieltä nousi ja kukkikin, mutta on vielä aika hontelo. Tässä kuvassa kaikki näyttää sekavalta, mutta niin ei todellisuudessa ole. Aluetta reunustaa Kuunliljat, joiden takana kuvassa näkyvä Lehtosinilatva ja tulppaanit sekä liljat kasvavat. Alulla ovat myös Ritarinkannukset ja Purppurapunalatva, joka kerää loppukesästä perhoset kukkiinsa.

Puutarhaportti 2.5.2012

Puutarhaportti 2.6.2012

Näkymä puutarhaportista, yläpihalta alapihalle näin kesäkuun alussa. Aika vehreältä jo näyttää. Vertailun vuoksi alaoikealla sama näkymä tasan kuukausi sitten. Tämän jälkeen Ukkokulta laittoi porttiin nuo yläosan poikkipuut, jotka viime kesänä jäivät laittamatta. Minun piti petsata poikkipuiden päät, mutta toistaiseksi se on tekemättä ja näyttää pahasti siltä, että tältä erää homma jää. Humala nimittäin kasvaa sellaista vauhtia, etten ehdi sutineni paikalle.

Peipponen laulaa ulkosalla ihanasti ja tuulikin taitaa olla laantunut. Vähään aikaan ei ole satanut, mutta pilviseltä yhä näyttää. Jos huomenna ei sada, meikäläinen lähtee taas puutarhahommiin. Johan sitä kaipaakin, kun yksi päivä on näin kulunut sisätehtävissä.

 

Pihalla jälleen - kuinkas muuten!

Näitä ihastuttavia omenankukkia tulee nyt kuvattua ihan joka suunnasta.

  

Päivä on ollut aurinkoinen, mutta ei erityisen lämmin. Se ei ole tahtia haitannut, sillä nyhdin rikkaruohoja pari ämpärillistä ja kärräsin oksahaketta hedelmäpuille ja marjapensaille. Ja siinä ohessa ihailin omenapuiden kukintaa. Kaunista, kerrassaan kaunista. Huvitus aloitti ensimmäisenä ja osa sen kukkien terälehdista jo varisee. Punakaneli ja vuosi vuodelta riutuva Valkea kuulas tulivat mukaan kukkimisen huumaan Antonovkan vielä pidätellessä nuppuisena. Pikkuinen Uusi Valkea Kuulas ei tänä vuonna ole jaksanut tehdä ainuttakaan kukkaa, syynä lienee pupujussin talttahampaat, jotka napsaisivat jokaisesta oksasta palasen. Vanha Valkea kuulas joutui vuosia sitten samoin pupujussin hampaisiin vaurioituen pahoin. Siitä on kuollut oksa toisensa jälkeen, mutta sinnikkäästi se edelleen yrittää valaa voimaa jäljellä oleviin oksiin. Ja nyt jopa kukkii runsaana.

Taidan olla ihan pimeä ihminen, kun päivä toisensa jälkeen lapioin, kärrään raskaita kottikärryjä, hikoilen ruohonleikkurin tai trimmerin kanssa ja kiskon puutarhaletkua perässäni saadakseni sen ulottumaan mahdollisimman pitkälle. Ja tämä vain siksi, että haluan ympärilleni vihreyttä, runsautta, kukkia ja pensaita. Vuosi toisensa jälkeen. Täysin vapaaehtoisesti ja useimmiten vielä varsin hyvällä tuulella ja päivä toisensa jälkeen uusia raskaita työvaiheita vaativia suunnitelmia laatien. 

 

Kielometsä on saanut ylleen valkean pilkkupeitteen Tuomen varisevista terälehdistä. Nupullaan olevat kielonkukinnot katoavat kokonaan pilkulliseen maailmaan. Nyt on puutarhassa niin paljon nupullaan olevia kasveja, että mieleen jo hiipii, jääkö loppukesään enää yhtään kukkijaa.

Taponlehtien rykelmät pörhistelevät pyöreyttään. Taponlehti on uskomattoman kiitollinen maanpeitekasvi. Joistakin paikoista se miltei hävisi talven ankaran lumikuorman runtelemana, mutta niin vain maasta taas työntyy uusia taimia. Parhaiten Taponlehti näyttää viihtyvän varjoisalla paikalla, mutta yllättäen se pärjää myös aurinkoisissa paikoissa. Pieniä taimia ilmestyy ajoittain hiekkakäytävällekin, josta niitä on helppo siirtää purkkiin tai uuteen paikkaan vahvistumaan. Ystäväni ovat saaneet kasvilisäystä puutarhoihinsa noista käytäväkarkulaisista.

Naapurin aidan vieressä kukki rehevänä orvokki, näyttäisi villiintyneeltä Tuoksuorvokilta. Puutarhassamme oli joskus alkuvuosina tuoksuorvokkia, mutta siitä on vuosia, enkä enää  aivan tarkkaan edes muista, mihin sitä silloin istutin. Kaivoin tuon orvokkituppaan aidan viereltä ja siirsin kukkapenkkiin toissa kesänä. Onpa mukavaa, että sen siirto onnistui. Ja sinne aidan viereenkin taisi jäädä juuria, sillä nyt sielläkin kukkii ihan hienon näköinen pehko.

  

Humala tavoittelee taivasta

Humalalla on hurja vauhti.  Se taitaa kasvaa puoli metriä päivässä ja tavoittelee puutarhaportissamme jo taivaita. Vähään tyytyvä ja helppohoitoinen köynnös, joka tekee hauskoja pähkylöitä syksymmällä. Yritän tänä vuonna ohjata humalaa niin, ettei se hyökkäisi karheilla oksillaan armottomasti kaikkien portin alitse kulkevien kimppuun. Ukkokulta sanookin sitä tappajakasviksi.

Herukka kukkii taas runsaasti ja tiedossa on siis paljon punaisia marjoja. Tarkoituksena on ollut hankkia uusia mustaherukkapensaita, mutta se on jäänyt tekemättä. Mikä laji ei olisi altis äkämäpunkille? Edelliset mustaherukkamme kärsivät jatkuvasti äkämäpunkeista, eivätkä pahemmin tuottaneet satoa. Jäljellä on enää yksi mustaherukka, jonka kohtalo on vielä auki. Kenties sekin tulee ylöskaivetuksi. Tänä vuonna pakastan marjoja enemmän kokonaisina, sillä meillä ei mehua kulu.

Herukka kukki taas runsaana

Radion siitepölytiedotuksessa kerrottiin tänään, että koivun kukinta jatkuu edelleen voimakkaana koko maassa. Myös kuusi kukkii ja mäntykin aloittelee. Kellertävän, kaikkialle tunkeutuvan pölyn määrä ei siis ainakaan vielä lopu. Kuinkahan monta kertaa olen pyyhkinyt ikkunalaudat ja lakaissut terassit. Ja kuinka monta kertaa vielä joudun pyyhkimään ja lakaisemaan. Usein iltaisin viriää tuuli, joka lennättää uuden annoksen siitepölyä päivällä puhdistetuille pinnoille. 

Tuon iltatuulen vuoksi toin etuterassilta keraamisen kissan ovenpönkäksi, ettei tuuli paiskaisi pihaovea kiinni. Niin vain kävi minulle ja Ukkokullalle, että Ovikissa pelästytti meidät kerran jos toisenkin. Eihän se näytä laisinkaan oikealta kissalta, mutta siinä pihaoven edessä istuessaan jotenkin vain hätkähdytti. Se on myös tavattoman painava esine eikä sitä yhdellä kädellä siirretä mihinkään. Siirsin sen lopulta takaisin etuterassille ja toin sieltä pienemmän otuksen tilalle.

 

Tulipa mieleeni, että blogissa olisi hyvä olla jonkinlainen muistutussysteemi. Sen voisi esimerkiksi linkittää johonkin sanaan siten, että tiettyyn ennalta määriteltyyn aikaan alkaisi vaikka näytöllä vilkkua tuo linkitetty sana kirkkaasti. Tämä ajatus putkahti, kun katselin tänään Norjanangervopensaitani. Kauniisti ne kukkivat, mutta jotkut niistä kaipaavat ehdottomasti leikkausta. Alaosat ovat risuuntuneet ja osa vanhoista oksista on osittain jo ihan paljaita. Muistelen, että minun piti leikata pensaat jo viime vuonna, mutta mihin lienee aikomus jäänyt. Olisiko hyvä leikkausaika heti kukinnan jälkeen vai vasta syksyllä? Jos leikkaan ne kohtapuoliin, on pitkään aika paljaan näköistä. Jos leikkaan syksyllä, uudet versot tulevat vasta kesällä. Siis paljasta silloinkin. Eilen luin netistä, ettei kukinnan jälkeinen leikkaaminen välttämättä ole ihan hyväksi, koska pensaat ovat jo tehneet tämän kevään energiakasvunsa, eivätkä ne välttämättä jaksaisi pukata uusia oksia yhtä tehokkaasti kuin mitä taas seuraavana kevään. Ehkä siis leikkaankin vasta loppukesästä. Sitten, kun piha alkaa muutenkin vähitellen siirtyä syksyyn. Jos nimittäin muistan ilman blogissa pongahtavaa vilkkuvaa muistutusta.

Norjanangervo-pensaan alaosat alkavat olla melko risuuntuneita.

"Minua voisi rapsuttaa yhtä paljon kuin noita puskia."

Laitoin viikko sitten muutaman Jättikurpitsan ja Kesäkurpitsan siemen multaan taimettumaan siirrettäväksi kesäkuun puolella kasvimaalle. Ne nousivat jo kahden päivän päästä hurjalla voimalla mullasta työntäen kärjissään siemenenkuorta. Toivoa saattaa, että pian tulisi sopivan lämmintä kurpitsojen ulos siirtoa varten. Muuten saamme kohta väistellä joka paikkaan kiertyviä lonkeroita ja kurpitsakärhiä.

Eihän kissat vielä 11-vuotiaina ole vanhoja ja raihnaisia? Eihän? Juuson nimittäin tuntuu tylsistyneen ulkona olemiseen ja heti minut  nähdessään kerjää sisälle. Istuin hetken terassin reunalla ja toivoin saavani kissan rapsutettavaksi, mutta se kellahti parin metrin päähän minusta ja kiehnäsi hiekalta kaikki mahdolliset siemenet ja muut roskat karvoihinsa marssien sen jälkeen topakasti sisälle. Voinette arvata, miltä sen ympärillä näytti, kun se ravisti irtonaiset roskat pitkin eilen imuroitua lattiaa. Sitten ruokakupille ja perähuoneeseen nokosille. Kun me Ukkokullan kanssa iltasella lähdemme hammaspesulle ja kohti sänkyä, Juuso ilmaantuu näkösälle virkeänä ja aktiivisena vaatien, että nyt pitäisi päästä pissalle ja vähän ulkoilmaa haistelemaan. Raivostuttavaa – todella raivostuttavaa.

Juuso - meidän uusi rikkaimurimme

Eilen, nurmikonleikkauksen jälkeen seisoin alapihalla ja katselin aikaansaannoksiani. Tunsin tyytyväisyyden valtaavan mieleni. Paljon olisi tekemistä, eikä mikään ole mitenkään täydellistä, mutta ei pidä ollakaan. Sanonnan mukaan puutarha ei tule koskaan valmiiksi ja siihen minunkin on tottuminen. Täydellisyyshakuisuuteni joutuu jatkuvasti venymään ja joustamaan. Luonto on laittanut minut koetukselle ja siinä taistelussa taidan jäädä hienosti toiseksi. Hyvä niin. Tärkeää ei ole täydellinen puutarha vaan ilo ja tyytyväisyys, jota puutarhassa möyriminen tuottaa.

PS. 
Blogisysteemin muokkausominaisuudet voisivat olla hiukan monipuolisemmat. Tänään oli runsaasti ongelmia fontin koon ja rivivälien kanssa.

Aamusella

Eilisiltana kirjoitin toisella koneella päivityksiä, jotka oli tarkoitus siirtää tänne blogiin. Niin vain kävi, että onnistuin kadottamaan koko tekstin. Mennyttä on turha murehtia, joten nyt vain kohti uusia juttuja.

Lämpimät päivät lienevät tältä erää hetkeksi ohi. Tänä aamuna mittarissa oli vajaa viisi astetta ja kolealtahan se tuntuu. Ukkokullalle tuumasin, että moinen lämpöaalto sai olon tuntumaan kesälomalaiselta ja vasta on toukokuu. Siihen Ukkokulta tokaisi, että siinä se kesä saattoi sitten ollakin. No, eiköhän noita lämpimiä päiviä vielä ole edessäkin.

Omenapuut ovat täynnä kukkia ja toivotaan, että pölyttäjät löytävät tiensä niihin. Tässä jokin sarvijaakko on saapunut tutustumaan valkeaan maailmaan. Myös juhannusruusussa on joitakin nuppuja. 

Unikoissa on  jo isot nuput, mutta ehkä viilennyt sää hidastuttaa niiden aukeamista.

Vaikka viime päivinä on tullut heiluttua lapion varressa, on aikaa riittänyt myös askartelulle. Kesä-heinäkuussa on paljon läheisten syntymä- ja nimipäiviä, joten kortteja on hyvä olla valmiina. Korttitehdas seilasi pihapöydän ja takkahuoneen pöydän väliä, kunnes eilen illalla korjasin pahvit, sakset ja muut tarvikkeet pois. Varastossa on nyt sen verran valmiita kortteja, että vähäksi aikaa riittää. Aina ei askartelukaan suju ja niinpä täytyy käyttää kaikki innostuneet hetket hyödyksi.

Päivä kutsuu arkisten tehtävien pariin. Toivottavasti tästä tulee kaikille hyvä päivä!

Kesäisen lämmin toukokuun päivä

Tänään on ollut niin helteistä, että päivä on mennyt lähinnä lorvailun merkeissä. Pesin kyllä kaksi koneellista pyykkiä, mutta konehan ne hoiti ja minä vain ripustin narulle tuulessa liehumaan. Ja hetkessähän nuo kuivuivat. Istuin pihapöydän ääressä askartelemassa onnittelukortteja ja välillä vain siirtelin Juuso-kissaa varjoisampaan paikkaan. Aikansa se jaksoi viihtyä omenapuun alla, mutta auringon siirtyessä sen makuupaikalle, se hermostui ja halusi sieltä pois. Ymmärrän hyvin, sillä varjossa meidän mittari näytti 22 astetta, auringossa lienee siis ollut huomattavasti enemmän.

Juuso varjoa etsimässä tuijan alla - ja alareunsasssa selvästi vuohenputki.

Juuso on vaihteeksi keksinyt ihan kelvollisen varjopaikan täältä yläpihalta. Viime kesänä sillä oli tapana maata "kielometsässäni", jolloin kielot ruttaantuivat parhaassa kukintavaiheessa. Ja kyllä kissa tykkäsi myös sammalleimu-maksaruoho -matosta ja jokunen liljakin joutui patjamateriaaliksi. Mitä silmäni tässä kuvassa näkevätkään! Alareunassa on aivan selvästi vuohenputki. Niitä on jostain ilmaantunut pihallemme ja viime vuonna löysin ensimmäiset myös tästä penkistä. Kohta lähden pihalle nyhtämään kuvan yksilön pois niin tehokkaasti kuin se vain on mahdollista. Todennäköisesti sillä on kavereita, joten niille myös kyytiä.

Kielon nuput - ja siitepölyä täälläkin

Tässä on taas hyvä esimerkki kasvimaailman naamioitumiskyvystä. Voikukka on lyöttäytynyt Kevätvuohenjuuren joukkoon ja ilmeisesti kuvittelee, ettei tulisi löydetyksi. Kuinkas ollakaan, kuljin parhaillaan tästä ohi voikukkaraudan ja ämpärin kanssa ihan tietyissä aikomuksissa. Viime kesänä ryhdyin poistamaan voikukkia nurmikolta ja missä niitä nyt sattui kasvamaankaan. Niillä kun on ollut ikävä tapa siirtyä myös kukkapenkkeihin. Kovin montaa voikukkaa ei ainakaan toistaiseksi ole nurmikolle noussut kukkimaan. Varmasti vielä nousee, mutta huomattavasti pienemmällä työllä nyt pääsen. Tietenkin naapureilla kasvaa edelleen voikukkia ja sieltä niitä siemeniä lentää meillekin. Voikukka on ihan kaunis kukkiessaan, ei siinä mitään. Liikaa ja vääriin paikkoihin levitessään se on kuitenkin rikkakasvi, joka kasvattaa juurensa Kiinaan saakka. Siis kukkikoon, kunhan ei kuki minun pihallani.

Helena Laurikainen: Tanssin loppu

Ystävälläni oli huhti-toukokuun ajan taidenäyttely Espoossa, Jorvin sairaalan ala-aulassa. Kävin näyttelyn avajaisissa ja äitiäni sairaalassa käyttäessäni kuljin joka kerran esille ripustettujen taulujen ohi. Minua miellyttäviä tauluja oli useita, mutta taidemesenaatin ura vaatisi vähän enemmän kahisevaa, mitä minun kukkarostani yleensä löytyy. Varasin itselleni näyttelyn pienimmän akryylityön, nimeltään "Kissa puussa". Se kissahan siinä viehätti - kissaihminen kun olen. Helenan purkiessa näyttelyään viikko sitten, lähdin noutamaan kissatauluani. Monta maalausta hän oli näyttelystään myynyt. Juuri niitä, jotka minuakin ihastuttivat. Jäljellä oli kuitenkin tämä Tanssin loppu, joka puhutteli minua heti sen nähdessäni. Ja sille sattui olemaan kodissamme sopiva paikka sinisine värisävyineen. 

Aikoinaan monet ranskalaiset taiteilijat hankkivat itselleen viiniä ja leipää antamalla maksuksi maalauksiaan. Ei esimerkiksi Vincent Van Gogh tiennyt, miten arvokkaiksi hänen taulunsa myöhemmin tulisivat. Helena ei nyt ollut aivan viinin ja patongin tarpeessa, mutta varsin edulliseen maksusopimukseen hänen kanssaan pääsimme ja niin tuo taulu matkasi tänne kotiini. Ja kenties hänenkin työnsä ovat joskus myös rahassa mitattuna arvokkaita.

Helena Laurikainen: Kissa puussa

Radiosta tulee parhaillaan perjantai-illan tapaan Puhelinlangat laulaa. Mummomusiikkia kenties, mutta siitä tulee aina kesäviikonlopun tunnelma. Ikään kuin olisin valmistelemassa mökille lähtöä saunanlämmitys ja vedenliplatus laiturin alla mielessäni. Ei ole minulla mökkiä eikä laituria, jonka alla laine liplattelisi. Sellainen tunnelma kuitenkin valtaa minut kuunnellessani Puhelinlankojen laulua ja tulen hyvälle mielelle. Tulee sieltä muutakin kuin tangoja, nykyisin varsin monipuolista musiikkia. Vanhoja rockin klassikoita, tämän päivän kotimaisia naislaulajia (Suvi Teräsniska, Chisu, Annan Puu ym.) ja paljon muuta. .

Mukavia aikaansaannoksia

Varjoliljakin on saanut osansa siitepölystä

Kevät on muuttunut kesäksi ja piha kutsuu luokseen. Niinpä tämä tietokoneen ääressä istuminen on jäänyt minimiin, sillä illan tullen ei enää välttämättä jaksa ryhtyä kirjoituspuuhiin. Sää ei enää voisi hienompi olla ja siitä olemme Ukkokullan kanssa nauttineet piha-aherruksen lomassa lintujen laulua kuunnellen ja kaikkea vihreyttä ympärillämme ihaillen. Jos nyt miinuksia on pakko etsiä, niin siitepölyä saisi olla vähemmän. Sitä on ihan joka paikassa ja kaikki pinnat ovat puhdistuksen jälkeen hetkessä kellanvihreän pölyn peitossa. Myös hyttyset ovat ilmaantuneet kiusaksemme ja ne tuntuvat olevan todella kiukkuisia.

Tänään saimme vihdoin viljelylaatikot paikoilleen. Valmiina ne ovat olleet jo jonkin aikaa, mutta ensin piti odottaa maan kuivumista, jotta sitä pääsisi muokkaamaan. Ukkokulta rakensi laatikot raakalaudasta ja sen jälkeen hän käsitteli ne tervalla. Täytyy sanoa, että laatikot näyttävät varsin tyylikkäiltä. Asettelimme ne kasvimaalle ja upotimme yhden laudan verran muuta maata alemmaksi ja lapioimme niihin multaa. 

Nurmikonleikkaamisen helpottamiseksi laitoin vasemman puolen pitkän sivun reunukseen suodatinkankaan, kiviä ja hiekkaa. Näin ruohonleikkurin pyörä voi kulkea hiekka/kivi- reunuksen päällä ja reunus pysyy siistinä. Käytäville laitoimme kasteltua sanomalehteä ja sen päälle oksahaketta. Ensin pohdimme käytävien kattamista suodatinkankaalla ja kivituhkalla, mutta se tuntui kovin lopulliselta ratkaisulta. Päädyimme sanomalehti-hake -vaihtoehtoon ainakin tämän kesän osalta. Meille ei enää tule jokapäiväistä sanomalehteä ja harmikseni laitoin kaikki lehdet viikko sitten lehtikeräykseen. Niin sitten kävi, että sanomalehdet loppuivat käytävän kattamisessa ihan kesken. Onneksi naapuri oli kotona ja häneltä saimme pinon käyttökelpoisia lehtiä. Olisi ollut harmi jättää urakka kesken, varsinkin kun olimme molemmat Ukkokullan kanssa orientoituneet siihen, että tänään viljelylaatikot saadaan paikoilleen ja ympäristö valmiiksi.

Koska kasvimaa on ollut lähinnä Ukkokullan aluetta, jaoimme laatikot 3/1 eli minä saan yhden käyttööni. Ajattelin laittaa sinne ainakin tilliä ja persiljaa sekä kehäkukkaa. Muusta en vielä tiedä

Ukkokulta on harjoittanut kasvimaallamme vuoroviljelyä ja ainakin näyttää, että multa on aika hyvää. Sinne on vuosien mittaan kärrätty  kompostia ja rikkaruohojen määrä on oleellisesti vähentynyt. Lähinnä juolavehnää tuntuu joka vuosi tulevan, mutta kuivina kausina siitä on ollut jopa hyötyä maan varjostajana ja kosteuttajana. Katsotaan nyt, mihin noiden laatikoidemme kanssa joudumme, mutta ainakin ne ovat selkäystävällisempiä.

Jollen nyt suorastaan hykertele niin ainakin tunnen suurta tyytyväisyyttä, koska muutaman päivän aikana olemme saaneet hyvin paljon aikaan. Vihdoin sain viikonvaihteessa tämän Ruusukivipenkiksi kutsumani kukkapenkin reunustettua. Tai en ihan, sillä toisessa päässä on pieni pätkä tekemättä, kun aika ei enää riittänyt, mutta sen ehtii. Perennojen osuus on nyt tehty. Kaivoin tällekin kukkapenkille reunukseksi ensin syvennyksen, jonka katoin suodatinkankaalla. Päälle ladoin kiviä ja vielä kivituhkaa, jota kenties joudun myöhemmin lisäämään, kun sade sitä painaa ja tasoittaa. Penkissä on kasvamassa Päivänliljaa, Unikkoa, Valkotäpläpeippiä. Ja tuolla päässä Mökinruusua ja vaaleanpunaista juhannusruusua.

Ruohonleikkurin kunnostusta odotellessa Mökinruusu on lähtenyt vaeltamaan kukkapenkistä isoon maailmaan. Eikä sen tarvitse yksikseen nurmea valloittaa, sillä myös kriikunat ovat aika epeleitä tekemään juuriversoja. Tänään kuitenkin Ukkokulta sai ruohonleikkurin siihen kuntoon, että saatoin suorittaa kesän ensiajelun pitkäksi venähtäneen nurmikon turmioksi. Siinä sai kyytiä niin ruusun kuin kriikunankin taimet. Ja myös ne Rentoakankaalit, jotka tekevät tutkimusmatkaansa nurmikolle. Heti tuli huomattavasti siistimmän näköistä, vaikkakin minusta koko nurmikko kaipaa kunnostusta. Se on muuttunut muhkuraiseksi ja osin hyvin sammaloituneeksi. Sammal on kyllä kauniin vihreää, mutta siinä tuppaa kuitenkin kasvamaan korsi siellä ja toinen täällä, joten ei sekään jatkuvasti hyvän näköisenä pysy.

Tästä nurmikon taimikasvattamosta olen useammankin akankaalin siirtänyt parempaan paikkaan. Suoritettuani aamuisen nurmikonleikkuun, akankaalit hukkuivat melko hyvin vihreään nurmeen. Olisihan minulla paikkoja, joihin akankaali mahtuisi leviämään, mutta kaikki aikanaan. Miten nyt tuntuukin, että varsin moni osa puutarhaani kaipaa lapiota ja uusia suunnitelmia. Kun yhden kohdan saa mieleisekseen, voikin jo aloittaa seuraavan kohteen, ja seuraavan, ja seuraavan...

Lemmikit ovat aloittaneet kukintansa. Kukkapenkissä ei vielä kovin montaa auennutta kukkaa ole, mutta naapurin aidan vierustalla on aurinkoinen paikka, jossa Lemmikit aina ensimmäisenä avautuvat. Jännää, miten yhdessä varressa saattaa olla kolmenväirisiä kukkia: sinisiä, liloja ja valkoisia. Sieltä aidan vierestä olen lemmikkejä kukkapenkkiin siirtänyt ja kovin hyvin ovat viihtyneet. Jopa niin hyvin, että syksyllä olen aika surutta niitä suorastaan repinyt kompostiin. Tuppaavat valtaamaan liiaksikin maata itselleen. Lemmikki on oikeastaan yksinkertaisen kaunis, herkkä kasvi. Lemmikin sininen, helppo ymmärtää.

Nyt näitä kukkijoita tulee päivittäin lisää. Omenapuissa on aika paljon nuppuja ja toivoa saattaa, ettei tule hallaa pilaamaan kukkimista. Kriikunoissa kukat ovat jo auenneet, mutta niitä tuntuu tänä vuonna olevan edellistä vähemmän. Lisäksi yksi kolmesta kriikunasta näyttää voivan huonosti. Jo viime vuonna siitä kuoli yksi iso oksa ja nyt toinen samanmoinen. Pari talvea sitten jänöjussi naposteli kriikunan runkoa, joten olisiko sillä osansa. Jos on jotain huonoa, aina myös hyvää eli kolmas kriikunani kukkii ensimmäisen kerran ihan kunnolla. Se on istutettu myöhemmin ja tuntuu olevan vähän hitaanlainen. On meillä neljäskin kriikuna, jonka olen istuttanut yläpihan Pikkupuutarhaan. Pikkupuutarha sijaitsee talon ja tien välissä. Se on syntynyt vähitellen, kun paikalta kaadettiin pois ensin isot kuuset ja sitten poistin vähitellen myös nurmikon. Muutama kesä sitten rakensin Pikkupuutarhaan kävelypolkuja, ettei tarvitse kasvien päällä talloa. Pikkupuutarha on edelleen suunnittelun ja työn alla. Se etsii vielä muotoaan.

Tämä valkea maanpeitekasvi on muistaakseni Kaukasian pitkäpalko. Oikeastaan sen lehdistö on kukkaakin kauniimpi vihreine valkosävytteisine lehtineen. Minulla tämä kasvi ei tunnu leviävän kovin tehokkaasti, sillä se on pysytellyt tässä samassa rinnenurkkauksessa vuosikausia melko samanlaisena. 

Tulppaanit alkavat jo lopetella kukkimistaan puutarhassani. Minulla ei kovin paljon tulppaaneita edes ole. Innostus johonkin kasviin tuppaa tulemaan syklittäin. Joinakin vuosina kiinnostaa jokin tietty kasvi erityisesti, mutta kiinnostus saattaa hiipua tai siirtyä kokonaan johonkin toiseen kasviin ja palata jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen. Onneksi tarjontaa on niin paljon, ettei vaihtoehdoista ole pulaa.

Särkynyt sydän on kyllä tavattoman kaunis kukkiessaan. Aiemmin särkynyt sydämeni kasvoi yläpihalla hiukan liiankin varjoisassa paikassa. Kaivoin sen ylös ja siirsin tähän uuteen kiemurapenkkiin toissa kesänä. Juurakko oli valtava ja niinhän siinä kävi, että siitä jäi osa yläpihan penkkiin, josta se on pongaissut jälleen kasvamaan. Ihan hyvä. Jos siinä viihtyy niin viihtyköön. Ylipäätään minun kukkapenkkini ovat mallia "sitä sun tätä". Tarkoitus on ollut tehdä oikeaoppisia istutuksia, jolloin korkeat kasvit olisivat takana ja siitä sitten mataloituisivat etureunaa kohti. Malttamattomuuksissani olen kaivanut jonkun mielestäni huonossa paikassa olevan kasvin ylös ja siirtänyt toisaalle. Tai se ei ole menestynyt. Tyhjään paikkaan olen tyrkännyt jonkun muun kasvin. Niin sitten kukkapenkeistäni on tullut "sitä sun tätä" -penkkejä. Niitä voisi tietenkin nimittää gottage garden -tyyppisiksi. Olkoon "sitä sun tätä" -tyyppiä ja ihan vapaita sellaisia.

Jos on nyt katseltavaa, on myös nuuhkittavaa. Talon päädyssä kasvava Tuomi aloitti kukintansa viikonvaihteessa. Tuomi on kasvanut valtavaksi ja parhaiten sen kukinnan näkee menemällä tielle, jonne paljon taloa korkeammalle kurkottava tuomi näkyy täydessä kukassaan. Pihalla istuessa tuuli tuo kukkien tuoksun. Maljakkoon en tuomen oksia kerää, sillä sisällä tuoksu muuttuu kyllä haisuksi. Meidän tuomemme ei ole koskaan kääriytynyt kehrääjäkoin harmaaseen verkkoon. Ja nyt sitten pitäisi koputtaa puuta, ettei niin tapahtuisi nytkään.

Myös Norjan angervoja pihallamme on monessa paikassa. Niiden tuoksusta pidän kovasti ja tänä vuonna voisi ajatella jopa muutaman oksan leikkaamista maljakkoon, sillä aion siivota osin risuisiksi muuttuneita puskia leikkaamalla. Haluan kuitenkin nauttia kukinnasta ja angervohan kestää kyllä hyvin alaskin leikkaamista. Onhan sen valloittama alue sitten vähän aikaa hiukan ankea ja aukea, mutta pian pensas taas puskee vihreänä ja entistä ehompana.

Mahonia olla möllötti monta vuotta ja ehdin jo ajatella, että taitaa olla aika tylsä kasvi. Nyt se on innostunut kukkimaan. Tänä vuonna vielä edellistäkin runsaammin. Kukinnan jälkeen se kasvoi ja teki viime vuonna runsaasti uusia lehtiä, joten ehkä niin käy nytkin. Sitkeydestä Mahonia ansaitsisi kunniamerkin, sillä lumi kohtelee sitä armottomasti. Toisaalta paksu lumikerros voi myös olla sen selviytymisen tae. Lumi peittää, lämmittää ja suojelee mahoniaani.

Juuso köllötti yläpihalla Vuorenkilpien alla koko sen ajan, kun Ukkokullan kanssa ahersimme viljelylaatikoita kasvimaalle. Saatuamme homman valmiiksi, kissa halusi käydä arvioimassa työn laatua. Sillä on ollut tapana lannoittaa kasvimaata ja siten lennättää istutettuja siemeniä ja taimia pitkin nurmikkoa. Jätimme sille multatilaa laatikoiden ulkopuolelle, ja arvattavaksi jää, innostuuko se kuitenkin kiipeämään laatikoihin. Nyt se ei sitä tehnyt, vaan istui ajatuksiinsa vaipuneena nurmikon reunalla kaukaisuuteen katsellen.

Tämä päivä ei ole ollut aivan niin lämmin kuin eilinen, mutta ihan riittävän kuuma tuli multaa lapioidessa ja kiviä kärrätessä. Iltapäivällä virisi taas navakan puoleinen tuuli, joka parhaillaankin kilkuttaa terassin tuulikelloa. Ehkä tuulinen sää kuuluu luonnonjärjestykseen, jotta kaikki siitepöly lentäisi mahdollisimman laajalle mahdollisimman tehokkaasti.

Lämmin, aurinkoinen kevätpäivä

Tänään on ollut aurinkoinen ja lämmin kevätpäivä. Niin, kevätpäivä, olemmehan vielä toukokuussa. Aika on mennyt siivillä pihalla puuhatessa ja nyt tuntuu, että huomaamatta kasvot olisivat saaneet aurinkoa. Shortseissa ja T-paidassa tuli tuolla touhuttua. Kävin aamupäivällä läheisellä puutarhalla ostamassa muutamia kesäkukkia. Voi, miten ihania kukkia oli tarjolla. Meinasi taas harkinta pettää pahasti.

Koivunkukintojen maahan laskeutuminen lienee vähenemään päin. Pesin olopihan terassit vihreänkeltaisesta siitepölystä ja jonain päivänä ne pitäisi vielä käsitellä puuöljyllä. Homma kerrallaan, enempää ei ehdi eikä jaksa. Pitänee ryhtyä annostelemaan työtehtäviä vähän pienemmällä kädellä, jotta aikaa jää myös nauttimiseen. Useimmiten lähden illansuussa kiertämään puutarhaan, koska auringon siirtyessä metsän taakse, tulee parempia valokuvia. Naapuriston ihmiset hidastavat tahtiaan ja äänet vaimenevat. Mustarastas tapaa laulaa jonkun lähipuun latvassa ja sitä on mukava kuunnella.

Tulevalle viikolle on luvattu hienoja ilmoja, mutta valitettavasti tässä elämässä täytyy tehdä muutakin kuin liihottaa kukkien keskellä. Eiköhän tämän päivän aurinkoannoksella sentään jaksa taas vähän eteenpäin.