Jospa jälleen avautuisin

Alapiha kasvimaan suunnasta, vasemmalla näkyy hieman rinnettä, joka jakaa ala- ja yläpihan.

Cosmos Puutarhakaaos -blogista heitti minulle 11 kysymyksen haasteen. Näihin kysymyksiin en olekaan vastannut, joten tässäpä taas totuuksia meikäläisen maailmasta (tässä bloggauksessa käyttämäni kuvat ovat vuosilta 2007 - 2009):

1. Kerro/kuvaile puutarhasi - kuinka iso, minkälainen (esim rinne), kuinka vanha (ennen sinua, sinun muokkaamana), vyöhyke, jne

•  Tonttimme sijaitsee 1a- ja b-vyöhykkeen rajamailla, koko on 1474 m (siis neliötä) muodoltaan suorakaide, jonka tien puoleiseen osaan talo rakennettiin. Talon alta jouduttiin kaatamaan sekametsää, kun taas tontin alapää on vanhaa lehmihakaa. Koska talo piti nostaa tienpinnan tasoon, jouduimme ajattamaan paikalle useita kuormia hiekkaa. Sitten eräs naapuri ehdotti, että kaivakaa talon alle kellari niin ei tarvitse loputtomiin hiekkaa tilata. Näin toimimme ja tontille muodostui ylä- ja alapiha. 
• Alapihalle rakentui varsinainen puutarha, jossa on omenapuita, marjapensaita, kasvilavat ja nyttemmin yhä laajeneva ja nurmikkoa vähitellen vähentävä pensas- ja perennapuutarha. Yläpihalla on taloa kiertävät hiekkapäällysteiset käytävät ja pensas- ja perennaistutuksia sekä tien ja talon välissä Pikkupuutarha, jossa alkujaan oli nurmikko, jota ryhdyin systemaattisesti täyttämään muilla kasveilla. Nyt siellä on pensaita ja kukkia, kriikunapuukin sekä kapeat polut, jotta pääsen hoitamaan istutuksia eikä laisinkaan nurmikkoa. Pikkupuutarha on vielä vaiheessa, kuten osittain muutkin yläpihan istutukset. 
• Tonttimme yhdellä sivulla on tie, toisella naapuri ja kahdella muulla kunnan metsikköä. Muutimme taloomme syksyllä 1986, jolloin minulla ei ollut pahemmin puutarhakokemusta. Kantapään ja kirjallisuuden avulla sekä muilta kyselemällä olen vähitellen oppinut monenlaista, mutta paljon on edelleen opittavaa. Olin pitkään vakavasti sairaana, jolloin puutarha kärsi - kuten kaikki muukin elämässäni. Toivuttuani muutama vuosi sitten puutarha ja minä olemme löytäneet toisemme uudelleen, mistä olen todella iloinen.

Alkusyksyinen alapiha portailta kuvattuna. Kukkapenkin takana kasvimaa.

 2. Lempipaikka puutarhassasi

•  Taitaa olla pation reuna, johon istahdan levähtämään heiluttuani riittävästi lapion kanssa pitkin tonttia. Siinä tulee riisuttua multaiset työhanskat, saappaat ja roskaiset sukat, hengähdettyä ennen suihkuun menemistä ja samalla myös mittailtua päivän aikaansaannoksia.

 3. Lempi puu

•  Ei minulla ole oikeastaan yhtään yksittäistä lempipuuta. Eniten ehkä olen iloinnut omenapuista ja siitä, kuinka loppukesän aamuina voi kerätä yöpaidan helmaan oman puutarhan hedelmiä. Lapsena kierrettiin syksyisin omakotialueilla kyselemässä puutarhan omistajilta, myisivätkö he omenoita. Monet myivät ja jotkut antoivat jopa ihan ilmaiseksi. Minusta oli jotenkin ihmeellistä, että jollain saattoi olla omenoita yli oman tarpeen.

Istutukset sisäänkäyntiä vastapäätä (kuva taitaa olla parin vuoden takainen)

4. Lempi perenna ja kesäkukka

•  Jos nyt ihan pakko on joku perenna asettaa ykkössijalle niin kenties se on sitten Kuunlilja. Se on niin helppo ja muodostaa nopeasti kauniin vihreän pöheikön. Ainakin meidän pihassa kuunliljat ovat menestyneet todella hienosti.
• Mieleisiä kesäkukkiakin on runsaasti, mutta omalla pihalla yksi tykätyistä on Riippabegonia, joka viihtyy hyvin sisääntulon varjoisissa amppeleissa. Tuo begonia kukkii runsaasti koko kesän ajan ja loppukesästä se yleensä rehottaa upeasti. Sitä ei tarvitse nyppiä, eikä pahemmin muutenkaan hoitaa. Ainoa haitta on, että kylmänarkana sen kanssa joutuu odottamaan alkukesän lämpenemistä. Minulla on ollut Riippabegoniaa valkoisena ja punaisen eri sävyissä. Suosittelen muillekin.

Yläpihaa patiolta leikkimökin suuntaan. Oikealta käynti puutarhaportista alapihalle.

 5. Lempi puska

•  Onpa erinomaisen vaikeita valintoja. Jos nyt tältä tontilta jotain pitäisi jonnekin mukaan ottaa niin kyllä se kaiketi olisi tuo anopin isänisän kotoa alkujaan lähtöisin oleva Juhannusruusu. Se on helppo, kiitollinen ja kaunis pensas. Sopii ja kuuluu suomalaiseen pihaan, perinnekasvi vailla vertaa.

 6. Lempi puuha puutarhassa, entä inhokki puuha?

•  Monet puutarhatyöt ovat aika raskaita, kuten lapioiminen, kärrääminen, kääntäminen kuin myös hikisiä ja sotkuisia. Pihatöihin mennessä on hyvä varustautua suosiolla saappaisiin ja työhanskoihin. Jos vaikka lähdenkin vain kiertelemään puutarhassa katsastaakseni nuppujen aukeamista tai mitä tahansa, lopputuloksena kykin nyppimässä rikkaruohoja ja kuihtuneita kukkia jonkun puskan juuressa manaillen samalla, kuinka olisi jälleen kerran pitänyt ottaa mukaan työhanskat ja ämpäri rikkaruohoja varten. Ehkä pitäisi sijoittaa ympäri pihaa työhanska- ja rikkaruohoämpäripisteitä, jolloin niitä olisi aina tarvittaessa lähellä. Silti minusta lempipuuhaa on nimenomaan puutarhassa käyskentely ja mittailu sekä kukkien valokuvaaminen. Siinä tulee iloittua kättensä aikaansaannoksista ja samalla viriää uusia hyviä - tai vähemmän hyviä - ideoita.
• Inhokki puuha? Taitaa varmaan olla mullan, hiekan tai minkä tahansa kärrääminen. Toivoisin, että minulla olisi ihan ikioma kärrääjä, joka pienestä vihjeestä toisi toivomani kuormallisen multaa tai mitä tahansa ja itse saisin keskittyä siihen, mitä tuolla kärräämisellä tavoitellaan oli se sitten uuden kukkapenkin rakentamista, oksahakkeen levittämistä tai haravoitujen lehtien kompostoimista. Vaan en silti välttele kärräyshommiakaan. Kuntohan kärrätessäkin kasvaa.

Talon ns. puistopääty. Oikealla portaa kellariin.

7. Milloin puutarhakärpäinen puraisi sinua?

•  Kyllä minä puutarhaa pyrin laittamaan ihan omakotitaloon muutosta saakka, mutta jotenkin tuntui, ettei aina ollut sielu hommissa mukana. Ehkä silloin oli pääosin tarve saada pihalle järjestystä ja siinä ohessa viihtyisyyttä, mutta elämässä oli silloin niin pajlon muitakin asioita, jotka veivät paljon aikaa. 80-luvun rakentamiseen ei pihasuunnitelman teettäminen kuulunut samalla tavoin itsestäänselvyytenä, kuten tänä päivänä. Eikä puutarhan ja pihan rakentaminen ollut myöskään muodikas harrastus, millaiseksi se viime vuosina on tullut.
• Minusta puutarhakärpänen puri oikein kunnolla joskus 2005-2006 ja sen jälkeen tuon pureman aiheuttama paukama onkin jatkanut kutisemistaan. Pihassa puuhailemisesta on tullut johdonmukaisempaa ja tietyllä tavalla suunnitelmallisempaa. Hyväksyn paremmin sen, ettei valmista tule tänä kesänä, eikä kyllä seuraavinakaan. Kasvimaailmasta löytyy jatkuvasti uusia tuttavuuksia ja vanhojakin ehkä oppii hoitamaan paremmin. Puutarhasta on tullut enemmän elämäntapa ja siellä touhutessa murheet jäävät taka-alalle, elämä asettuu ainakin hetkeksi rauhalliseen uomaan.

Alkukesän olopiha pari vuotta sitten

 8. Saatko tukea perheestäsi puutarhahommiin, vai onko tämä ainoastaan sinun harrastuksesi/intohimosi?

•  Kyllä tuo puutarha taitaa olla ihan minun oma juttuni. Ukkokulta kyllä pitkien perustelujen ja kovan väännön jälkeen tekee jotain rakentamiseen liittyviä hommia - ja taitavasti tekeekin, mutta muuten häntä puutarhakärpänen ei ole mitenkään puraissut. Hän sanoo kaikkia kasvejani kirjovehkoiksi. Oksien haketuksen ja puiden pilkkomisen hän sentään hoitaa ja joskus kääntää kompostinkin.

Sisäänkäynnin vieressä, keittiön ikkunan alla.

9. Onko sinulla muita harrastuksia?

•  Lukemaan opin ekaluokkalaisena ja siitä se sitten lähti. Aina on jokin kirja menossa, toisinaan useampikin samanaikaisesti. Telkkua katsellessa tulee tehtyä käsitöitä, nyt jo useamman vuoden ajan intohimona ovat olleet ristipistotyöt. Nuorempana neuloin puseroita, pipoja ja mitä milloinkin. Lasten myötä tuli ommeltua ja neulottua heille vaatteita ja 2000-luvun alussa innostuin kutomaan poppanoita. Pyöräily on myös kivaa, mutta huvikseen ei juurikaan tule lähdettyä, kun enin aika tuppaa kulumaan pihalla.

Pikkupuutarhaa alkukesästä muutama kesä sitten. Nykyisin taustalla on kasvamassa tuija-aita.

 10. Harrastatko myös huonekasveja ja jos niin mikä on lempi sisäkasvisi?

•  On meillä aina ollut myös viherkasveja, joskaan en niitä erityisemmin harrasta. Jotenkin vain kasvit tuovat kodikkuutta ja kai sitä aina pitää vähän olla peukalo mullassa. Sain pari vuotta sitten anopilta Soihtuköynnöksen, joka on todella kiitollinen kukkija. Viime syksynä anoppi muutti pienempään asuntoon ja antoi minulle myös tuon oman köynnökseni emokasvin, joten nyt minulla on kaksi iloista kukkijaa. Niiden lisäksi pari Kiinanruusua, pari joulukaktusta (vai olisivatko pääsiäiskaktuksia), yksi iso lehtikaktus, Aloe, iso Reunustraakkipuu ja anopilta jouluksi saatu Famingonkukka sekä työhuoneen amppelissa Kuparilehti. Joulukukkasista on vielä terhakkana Joulutähti ja toisesta Amarylliseksestä yksi vana yhä kukkii.

Tien puolelta muutama kesä sitten. Nykyisin sisäänkäynnin terassilla on kaiteet.

11. Unelmasi puutahaan liittyen

•  Pieniä unelmia on jonoksi saakka - kasvihuone, kiveyksiä yläpihan käytäville, katettu pergola sadepäivien kahvipaikaksi, ehkä vesiallas alapihalle - ja sähkö pumppua varten. Isompi unelma on kenties se, että pysyisimme Ukkokullan kanssa terveinä vuosia, vuosia eteenpäin, jotta pystyisimme asustamaan tässä omakotitalossa ja minä puuhaamaan puutarhassa.

 

 

Istutussuunnitelmia käsi tyynyn alla

Nostin autotallissa talvehtineet pelargoniat peräkamarin pöydälle nähdäkseni, tuleeko niihin vielä elämää. Hartaasti tietenkin toivon niin, sillä kaksi kirkkaanpunaista ovat elämäni ensimmäiset aivan siemenestä kasvattamani pelargoniat. Tuskin uskoin silmiäni saatuani nuo pelargoniat kasvamaan ja jopa kukkimaan. Ehken sentään ihan toivoton kasvattaja ole. Lisäksi sain syksyllä anopilta Mårbackan, joka kukki hänellä upeasti. Autotallimme on aika kylmä paikka, joten laitoin pelakuut avonaiseen laatikkoon ja lisäsin sanomalehtiä ruukkujen ympärille lämmikkeeksi. En ole kastellut niitä, sillä multa oli aika kosteaa tuodessani kukat myöhäissyksyllä autotalliin turvaan.

Tänään tehtiin Ukkokullan kanssa 1½ tunnin lenkki pirteässä -6 asteen pakkassäässä, käveltiin mm. läheisen järven poikki tiiraillen samalla rannoille nousseita uudenuutukaisia kivitaloja. Joitakin vanhoja rantasaunoja vielä on muistona entisestä kesämökkiasutuksesta, osa niistäkin romahtamaisillaan. Uusien talojen myötä rannoille on noussut myös hulppeita rantasaunoja, mikä sinänsä ihmetytti, sillä olen ymmärtänyt, ettei enää rannoille saisi rakentaa 50 metriä lähemmäksi vettä. Joitakin kuvia näppäsin kamerallani, mutta en nyt kuitenkaan kehtaa ruveta muiden asumuksia omassa blogissani julkaisemaan. Lisäksi taivaalla vellova pilvimassa teki olosuhteet valokuvaamiselle aika hämäriksi. Sitä ei oikeastaan tajuakaan pilvisen sään hämärtävää vaikutusta ennen kuin sihtaa maailmaa kameran objektiivin takaa.

Vähitellen alkaa tuntua, että kaikki julkaisukelpoiset omat kuvat on jo käytetty, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Vasta viikko sitten sain vihdoin siirrettyä rompuilta ulkoiselle kovalevylle loputkin digikuvani, mutta sen tarkemmin en ole ehtinyt kuvia katselemaan. Päällisin puolin vilkaistessani harmittelin, miten paljon olen tallennettavakseni hyväksynyt aika surkeita kuvia. Tärähtäneitä ja miten kuten alariman ylittäviä joutavuuksia. Pari ensimmäistä digikameraani olivat ominaisuuksiltaan aika heppoiset, mutta niinhän sitä sanotaan, että "hyvä kuvaaja ottaa hyviä kuvia huonollakin kameralla". Tästä voitaneen siis vetää sellainen johtopäätös, etten ole kummoinenkaan kuvaaja. Kunhan pelaan suurella kuvamäärällä ja tuurilla.

Tulevan kesän toive nro 1: Ritausma -ruusu

Olen muuten kehittänyt itselleni uuden nukahtamisseremonian. Kun iltasella on unilukemiseksi läpikäyty sopiva sivumäärä hyvästä kirjasta eikä uni sittenkään tahdo tulla, ryhdyn suunnittelemaan uusia istutuksia. Eilen illalla unijukka saapui vikkelästi, kun yritin sijoittaa sekä Ritausmaa että Valamon ruusua alapihalle. On niin paljon helpompaa astella lapion kanssa nurmikolla ja aloittaa kaivuuhommat kuin yrittää käsi tyynyn alla pohtia, mihin kohtaan sen uuden ruusun nyt tökkäisin. Yön pimeydessä lämpimien vällyjen alla tuntuu pihan mittasuhteet katoavan totaalisesti. 

Tulevan kesän toive nro 2: Valamon ruusu

 

Tulevaisuus tuntuu nyt huomattavasti selkeämmältä, kun olen vihdoin päässyt päätöksenteon makuun. Ritausman ja Valamon ruusun lisäksi olen ajatellut kokeilla kärhöjen istuttamista omenapuiden alle. Tai ainakin toisen kriikunan. Kärhökirjassa suositellaan ennakkoluulotonta suhtautumistapaa kärhöjen istuttamiseen. Alkuperäisessä elinpiirissähän kärhöt kiemurtelevat isojen puiden rungoilla ja oksistoissa. Josko hiukan matkisi tuota tapaa. Mietin myös yhden kärhön istuttamista kokeeksi alapihalla olevien norjanangervoiden taakse siten, että köynnös saisi alkuun valoa kyetäkseen kasvamaan ja sen jälkeen se levittäytyisi noiden angervopensaiden päälle. Norjanangervo kukkii alkukesästä, jonka jälkeen se keskittyy lähinnä olemaan vihreä. Voisi olla huikean näköistä saada tuon pensasryhmä "kukkimaan" myös oman aikansa jälkeen.

Sihtailin tänään pihalla syreenin oksaa, jossa nökötti vihreitä silmuja. Eihän nuo silmut oksiin viime päivinä ole tulleet vaan jo syksyllä. Silti ne näyttivät jotenkin hyvin objektiivisilta ikäänkuin huuhdahtaen "Mitäs tässä nyt pakkasesta ja lumesta välittämään. Kevättä kohden ollaan hyvää vauhtia menossa!" Mieleeni juolahti, ettei ehkä pitäisi niin kovasti kiirehtiä ajan juoksua ja tavoitella kevättä ja kesää. Tulevathan ne takuuvarmasti kiirehtimättäkin ja yhtäkkiä taas huomaamme, että sinne se meni, niin kevät kuin kesäkin. Pitäisikö yrittää pitää kiinni tästä hetkestä ja siitä, mitä hyvää tällä hetkellä on meille tarjota? Nyt on aikaa kerätä voimia istutustehtäviin, kalkin levittämiseen, ruohonleikkuuseen, kompostin kääntämiseen, oksasilppurin laulattamiseen. Hetken vielä ehtii lukea muutaman hyvän kirjan ja kääriytyä vaikka siihen joulupukin tuomaan torkkupeittoon. Hetken, ennen kuin jälleen alkaa työntäyteinen elämä pihamaalla. Vaikka siellä olisikin aikaa puutarhakeinussa istumiseen, ei monikaan viherturaaja malta kuitenkaan haraansa laskea, vaan vielä on kierrettävä muutama kukkapenkki ja nyhtämässä jokunen rikkaruoho.

Henkkumaarialla Mummula matkan takana -blogissa on arvonta 1.2.2013 saakka ja voittona on kaunis valokranssi. Käykääpä klikkaamassa onneanne!

Ilokseni olen saanut kaksi uutta lukijaa: Sailan ja Ritvan. Toivotan teidät kumpaisenkin lämpimästi jakamaan blogini vihertäviä iloja.

Oheisen vitsin varmaan monet ovat jo kuulleetkin, vaan laitanpa kuitenkin, koska se sopii erinomaisesti tähän hetkeen - oli nimittäin pilkkijät käyneet jäälle kairaamassa reikiä.

* * *

Blondi pilkillä

Vaaleaverikkö halusi mennä pilkille, joten kairan ja muut välineet
hankittuaan hän suuntasi lähimmälle jäätyneelle lammelle.

Saatuaan turkin päälleen mukavasti hän alkoi kairata avantoa, kun taivaasta kajahti ääni: 

"JÄÄN ALLA EI OLE KALOJA!"

Selvittyään säikähdyksestä ja saatuaan kupillisen kaakaota termospullosta siirtyi hän keskemmälle lampea ja alkoi kairata uutta reikää jäähän.

Ääni jylisi jälleen: "JÃÃN ALLA EI OLE KALOJA!"

Tällä kertaa, jo peloissaan, hän siirtyi lammen ääripäähän ja arveli kairatessaan, ettei tämä voinut olla totta. Kun taas, entistä jylhempänä, ääni kajahti: 

"JÃÃN ALLA EI OLE KALOJA!"

Peloissaan blondi käänsi katseensa taivaalle ja kysyi "Oletko se sinä, Herrani?"

Ja ääni vastasi: "En. Olen jäähallin vahtimestari."

* * *

 

Mielen latausta

Parin saamattoman päivän jälkeen sain tänään kangettua itseni liikkeelle ja ulos. Reppu selässä ja kamera kaulassa lähdin tarmokkaasti kävelemään kolmen kilometrin päässä sijaitsevaan asiamiespostiin. Otin myös kännykän taskuun ja handsfreen korviin, koska ajattelin soittaa matkalla pari puhelua. Joskus yksin käveleminen on tylsää, kun ei voi jakaa havaintojaan kenenkään kanssa. Jos on selkeä matkakohde, sujuu askeltaminen kohtalaisen rivakasti, mutta määränpäättä haahuilu yksinään ei ole oikein minun makuuni.

10 asteen pakkasessa askeltaminen tuntui ihan mukavalta ja uskokaa pois - aurinko lämmittää jo. Alkumatkasta soitin anopilleni ja siinä sitten juttu kääntyi tuonne puutarhaosastolle. Tiesinhän minä, että meidän Juhannusruusumme on peräisin anopin lapsuudenkodin pihamaalta, mutta sitä en tiennyt, että sinne ruusu on tuotu hänen isoisänsä kotoa eli Juhannusruusumme juuret ulottuvat peräti 1800-luvulle. Paljon olen tykännyt ruusustamme, mutta tämän tiedon jälkeen taidan kunnioittaa sitä entistä enemmän.

Sussi Förmaaki ja puutarha -blogista antoi jokin aika sitten kirjavinkin eli kehotti lukemaan Riku Cajanderin Luontopiha - Ympäristöystävällinen piha ja puutarha -kirjan. Olen minä sen aiemminkin kirjastosta kotiin kantanut ja varmasti myös läpi selaillut, mutta tällä kertaa ryhdyin systemaattisesti tuota kirjaa lukemaan. Kirjassaan Cajander kertoo, miten voimme esimerkiksi omassa puutarhassamme pysäyttää luonnon köyhtymisen ja edistää eläinten ja kasvien lajirikkautta. Kirjassa on selkeästi esitelty monenlaisia puita, pensaita ja kukkia, joilla omaan pihaan istuttamalla voi houkutella perhosia, lintuja ja monia puutarhan kannalta hyödyllisiä hyönteisiä. Kirja on helppolukuinen ja sen kuvat ovat selkeitä ja kauniita.

En ole vielä päässyt kirjaa edes puoleen väliin, mutta muutamia tärkeitä ajatuksia on jo nyt mielessäni herännyt. Esimerkiksi keltaiset kukat tuntuvat olevan monille puutarhaharrastelijoille, jollei nyt suorastaan inhokkeja niin kuitenkin niitä vähemmän toivottavia istutettavia. Kuitenkin nimenomaan keltaiset kukat ovat usein perhosten suosimia. Onneksi löytyy myös monia muita tehokkaita perhoskasveja. 

Toinen mielenkiintoinen seikka oli Cajanderin mielipide kurtturuususta. Sitähän kaikki inhoavat, eikä kukaan halua omalle pihalleen moista moottoritiekukkaa. Cajander sanoo, ettei luonnonystävän puutarhassa useimmilla ruusuilla ole erityisempää merkitystä tarkoittaen tällä tietenkin kasvin houkuttelevuutta eläinten näkökulmasta. Kurtturuusu miltei koko kesän kukkivana houkuttelee mehiläisiä, kimalaisia, kukkakärpäsiä ja pieniä kovakuoriaisia. Kurtturuusun punaiset kiulukat maistuvat talvisin linnuille, joille pensas tarjoaa myös suojaa. Se, että ruusu on päässyt villiintymään ja muita kasveja tukahduttamaan, ei suinkaan ole tuon kasvin vika. Oikein istutettuna ja juuriversot kurissa pitäen Kurtturuusu ja siitä kehitetty Hansaruusu ovat hyviä luontopensaita.

Syy, miksi minun oli tänään postiin mentävä, oli Ateljé Margarethalta saapunut lähetys. Tilasin sieltä kolme espanjalaista "Labores del Hogar Punto de Cruz" -ristipistolehteä. Huomasinpa juuri, että lehden hinta Espanjassa on 3,70 € ja minä maksoin nettikaupassa 6,90 €/kpl. Eli jos joku sattuu reissaamaan etelän mailla, kannattaa varmaan tuoda käsityöihmisille tuliaisiksi ristipistolehtiä. Ne eivät homehdu eikä happane, vaikka olisivat vanhojakin ja niistä riittää iloa pitkäksi aikaa. Suomalaisissa lehtipisteissä ristipistolehdet ovat todella kalliita ja tarjonta varsin vähäistä. Tuota Labores del Hogar -lehteä näkyy yleisimmin, samoin englantilaista Cross Stitch -lehteä. Edellisestä pidän enemmän, koska se on monipuolisempi ja malleja on yleensä runsaammin. Britit näyttävät tykkäävän kovasti puolipistoista ja french knots -pistoista, joista minä en erityisemmin välitä.

Kävinpä kävelylenkilläni kurkkaamassa myös talviuiniavantoon. Monet sanovat, että avantouinti pitää terveenä, mutta se tulisi aloittaa riittävän varhain syksyllä ja ilmeisesti myös uimisen säännöllisyys on tärkeä tekijä. Flunssat ja muut taudit ovat näköjään alkaneet jo kaataa ihmisiä sängyn pohjalle, joten täytynee muistaa pestä ahkerasti käsiä ja toivoa parasta. En ole erityisemmin innostunut talviuintiajatuksesta, joten terveyttä täytyy vissiin vaalia kaikilla muilla tavoin.

Tässä eräänä iltana kaivoin kaapista puhtaan yökkärin ja ihmettelin sitä päälleni pukiessa, mistä tulee niin voimakas savun haju. Ehdin jo miettiä, olisiko takka pölläyttänyt jostain syystä savut sisälle, kunnes muistin, että tuo yökkäri oli kuivunut edellisen saunomisen jälkilämmössä. Meillä ei ole kuivauskaappia eikä -rumpua, sillä kesällä pyykit kuivuvat hyvin ulkona ja talvella tapaan laittaa pyykkitelineen saunaan kuivumaan. Kertalämmitteinen Aito-kiuas pitää saunan lämpimänä parikin päivää ja samassa muurissa oleva varaava takka vaikuttaa myös saunan lämpötilaan. Parempaa kuivauskaappia saa kyllä etsiä. Yleensä pyykit eivät haise savulle, mutta joskus Poika unohtaa siirtää pyykkitelineen pois saunasta aloittaessaan saunanlämmityksen. Silloin vaatteisiin tulee savuinen tuoksu, joka onneksi häviää seuraavassa pyykinpesussa.

Ai niin, meinasin unohtaa eilisillan ilonaiheen eli Lapsen heppa ravasi jälleen eilisissä kisoissa voittoon. Paljon on Lapsi heppansa eteen työtä tehnyt, joten kyllä he voittonsa ansaitsevat.

* * *

Neljä vanhaa ilkikurista mummoa, istui pöydän ääressä Ivalon vanhainkodissa. 

Ohitse tepasteli vanha ukko.
Yksi mummoista huudahti: "Palijonko lyyhän vetova, ette met arvaamma minkä ikänen solet!"
Ukko tuumasi mummoille: "Rietas vie teillä vanahoilla houkilla ole mithän mahollisuutta sitä vain tietää...lyyhän vaikka satasesta! "
Yksi mummoista tuumasi: "No heleketti se vain soppii! Puotat vain housus ja kalsaris, niin met kerromma ikäs"

Hieman vaivaatuneena, mutta varmana siitä etteivät he pysty arvaamaan hänen ikäänsä, 

hän pudotti housunsa nilkkoihin. 

Mummot pyysivät kääntymään häntä ympäri ja hyppimään ylös alas useita kertoja, 

sitten mummot sanoivat kuin yhdestä suusta: 

"Tämä se vain oli heleppo nakki, solet 87 -vuotias!"
Ukko seisoi mummojen edessä housut nilkoissa ja kysyi ,
" Miten heleketissä tet sen arvasitta?"
Mummot virnuilivat keskenään ja kaikki neljä mummoa totesivat kuin yhdestä suusta:
" Molimma eilen sinun synttäreillä !"’

* * *

Sukat ja nupit järjestykseen

Lauantaiaamuna heräsimme kipakkaan pakkaseen, mittari näytti -29.7 pakkasastetta. Auringon myötä lämpötila nousi pysyen kuitenkin päivän ajan hiukan alle -20 asteen. Ulos toki teki mieli aurinkoa ihailemaan, mutta pakkaseen vedoten päätinkin pureutua sukkalaatikon siivoamiseen. Sisällä oli niin mukavan lämpöistä Ukkakullan lämmittämän takan ansiosta ja aurinkoinen sää sai kodin tuntumaan pitkästä aikaa taas valoisalta.

Meikäläisen siivoaminen on yleensä kuin dominopeli. Vaikka kuinka yhdestä paikasta aloittaisi, huomaa lopulta järjestäneensä monta muutakin paikkaa. Lipastossani on kuusi laatikkoa ja sukkia vain yhdessä. Luulisi, että moisen sukkalaatikollisen peittoaisi vajaassa puolessa tunnissa, vaan minulta menikin puoli päivää. Syynä ei suinkaan ollut hitaus tai aikaansaamattomuus vaan se, että sukkien lisäksi tuli siivottua kaikki tuon lipaston kuusi laatikkoa, pari vaatekaappia ja lopuksi myös muutama hylly työhuoneesta. 

Nilkkasukissa olen vuosien kokemuksen perusteella vihdoin oppinut tyytymään vain mustiin ja valkoisiin sukkiin. Tällä metodilla välttyy aika tehokkaasti parittomilta sukilta. Nytkin roskiin jouti vain yksi ainokainen musta sukka, jonka pari oli ilmeisesti kohdannut tiensä pään jo aiemmin ja nyt tämä hyvin ilmastoitu kaveri sai lähteä parinsa perään.

 
Jotta elämä ei ihan yksinkertaiseksi kävisi, vaihdoin lipastoon myös uudet vetimet vanhojen ja nuhraantuneiden mäntynuppien tilalle. Onpa taas hetken aikaa mukava haeskella puhtaita sukkia kun ei tarvitse pohtia, pitäisikö vanhat nupit hioa ja maalata vai pelkästään lakata. Nyt ne saavat odottaa uutta tulemistaan työkalupakissani.

Ostin vuodenvaihteessa uuden torkkupeiton kirjaston sohvalle, kun käsi ei edelleenkän salli jatkaa isoäidin neliöiden virkkaamista, enkä siis aivan lähiaikoina ilmeisesti saa valmiiksi tekeillä olevaa peittoa. Uusi harmaasävyinen peitto on todella pehmoinen ja mikä-lie-materiaali-nukka muodostaa ikäänkuin ruusun kaltaisia kuvioita. Ajattelin, että Juuso tykkäisi kölliä tällaisella pehmoisella alustalla seuranamme kirjastossa. Vaan eipä niin käynytkään. Levitettyäni uuden torkkupeiton sohvalle, ei Juuso mennyt enää laisinkaan kirjastoon nukkumaan. Eilen jäin katselemaan telkusta Avaraa luontoa, kun Ukkokulta meni Pojan kanssa saunaan. Juuso tuli katsomaan, mitä puuhasin ja hyppäsi oitis Ukkokullan tuolille, jossa se ei yleensä koskaan ole. Tämä lienee merkki, että nyt Mamman pitää välittömästi vaihtaa toisenlainen torkkupeitto hänen korkeutensa vakituiselle päiväunipaikalle. Annoin kissan jatkaa uniaan nojatuolissa ja kun pojat tulivat saunasta, ryhdyin asettelemaan sohvalle vanhaa fleecepeittoa. Kuin käskystä Juuso valpastui uniltaan ja loikkasi nojatuolista fleecepeiton päälle sohvalle.

Eilisillaksi luvattiin lumisadetta, meidän pihalla oli aamulla ainoastaan hyvin keveä kerros ilmavaa pakkaslunta. Nyt ulkona näkyy vähän tuulevan ja taivaalle on ilmestynyt vilkkaasti talon yli purjehtivien pilvien joukko. Muistin juuri, että unohdin torstaina ostamani taimimullan auton takapaxiin ja siellä se on edelleen. Kunhan saan loputkin tilaamani siemenet, ryhdyn katsomaan, mikä on milloinkin multaan laitettava. Olo on pikkaisen kuin juoksuradalla starttipistoolin pamahdusta odotellessa. Siitähän se matka kesään konkreettisesti alkaa, kun ensimmäiset siemenet on istutettu. 

Ja lopuksi muutama päivänpiristys!

 * * *

 

Säkylän Pyhäjärvellä pidettiin tamperelaisten ja turkulaisten välinen pilkkikilpailu. 

Järvi oli jaettu kahteen yhtä suureen alueeseen käsirysyjen ja asiattomien kommenttien ehkäisemiseksi. Heti kilpailun alettua ero näkyi selvästi. 

Tamperelaiset vetivät kalaa ylös minkä ehtivät, kun taas turkulaiset eivät saaneet sintin sinttiä. Lopulta turkulaiset päättivät lähettää vakoilijan tamperelaisten alueelle ottamaan selvää, mistä manselaisten menestys johtuu. 

Vakoilija lähti matkaan ja palasi hetken kuluttua kertoen kallisarvoisen tiedon: 

Kuulkka ny tytö ja poja, ne ova kairannu reikki jäähä!

* * * 

 

Turkulaismies käveli kaupungilla, kun sitä vastaan tuli kenguru. 

Turkulainen otti kengurun mukaansa, etsi lähimmän poliisin ja kysyi:

Mitä minä teen kengurulla?

Poliisi vastasi, että vie se eläintarhaan. 

Seuraavana päivänä mies tuli kengurun kanssa samaa poliisia vastaan ja poliisi kysyi:

Etkö vienytkään sitä eläintarhaan?

Mihin turkulaismies vastasi:

Veinhän minä ja nyt vien sen elokuviin.

 

* * *

 

 

 

Pakkashuuruissa pohdittua

Maailmassa ei kai sitten tavallisena talvipäivänä ole muuta kuvattavaa kuin ison männyn oksa kuvaajan hengityshuurujen läpi iltasella ikuistettuna. Torstaisesta käsityökerhosta kotimatkalle lähtiessäni oli hetken odotettava auton lämpiämistä, jotta tuulilasista näkyisi muutakin kuin vastaantulevien autojen valoja ja pakkaskukkasia. Niinpä sitten räpsin kameralla aikani kuluksi parkkipaikan vieressä seisovan isokokoisen männyn huuruisia oksia. Käsityökerho oli sujunut leppoisasti kolmen rouvan kanssa puikkojen viuhuessa ja neulan aidakankaassa suhistessa. Samalla tuli parannettua puoli maailmaa ja kahvikuppia kallistellen pihan lintulaudan sirkuttajia ihmetellessä.

Tänä aamuna mittari näytti pakkasta -24.9. Tuntui varsin mukavalta löytää Ukkokullan aamuvarhaisella postilaatikosta noutama Hesari keittiön pöydältä. Kun kissakin tuntui tiedostavan ulkona olevan pakkasen purevuuden, tuntui ihanalta istahtaa aamukahvia nauttimaan tietäen, ettei ollut tarvetta lähteä yhtään mihinkään. No, täydellisestä vapaapäivästä ei suinkaan ole kyse. Sen verran villakoiria pyöri vakituisilla sijoillaan, että imurointikierros oli toki suoritettava ennen viikonvaihteeseen laskeutumista. 

Posti toi tullessaan Korpikankaalta tilatut siemenet. Joku paketti odottaa asiamiespostissa noutajaansa, mutta tuskin sentään Exotic Gardenin siemenet, koska ei siitä tilauksesta sentään niin suuri tullut, etteikö se postilaatikkoon mahtuisi. Jos tuota pakkasta olisi hieman vähemmän, lähtisin kävellen toimitusta noutamaan, mutta enköhän sentään nauti takan huokumasta lämmöstä ja ystävän kutomista pehmoisista villasukista. Viimein on myös aikaa istahtaa muutaman päivän tauon jälkeen tietokoneelle päivittämään niin blogia kuin naamakirjaakin. Ja kai nuo laskutkin pitää maksuun laittaa.

Kulunut viikko on ollut oikeastaan aika mukava ja muutamia iloisia tapahtumiakin siihen on sisältynyt. Lapsen heppa voitti tiistaina Teivossa, ilmoittauduin toukokuiselle tutustumismatkalle virolaiseen lankatehtaaseen (käymme myös Karnaluksissa) ja sainpa vihdoin istutettua multaan pitkään vesilasissa juuriaan kasvattaneen Soihtukäynnöksen lapsen. Ehdinpä myös toissa iltana kopioida rompuilta ulkoiselle kovalevylle loputkin digikuvista. Nyt kuvat ovat tallessa kahdessa paikassa. Valokuvia meillä on kyllä valtavasti. Kirjaston kaapista löytyy monta mapillista tekstitettyjä valokuvakansioita ja täältä työhuoneestakin löytyy kymmenkunta mappia tuoreempia kuvia ja diakuvat on arkistoitu vaatehuoneen hyllylle. Onneksi tuli tämä digikuva-aika, kuvat saa mahtumaan pienempään tilaan.

Tiina Pionihulluutta ja puutarhaunelmia -blogista muisti minua 11 kysymyksen haasteella ja mikä ettei, kysymykset ovat uudenuutukaiset, joten vastataan toki.

1. Kaikkien aikojen paras puutarhaohjelma?

•  Eiköhän lähes kaikista puutarhaohjelmista jollain tavalla tykkää. Ei niitä nyt niin paljon telkusta yhtenäkään vuonna ole tullut. Ehkä kuitenkin Arno Kasvi Viherpeukalot -ohjelmassaan (1986-1998) toi puutarhurin hommat kansan keskuuteen. Persoonallisella ja huumorintajuisella tyylillään hän jakoi tv-katselijoille runsaasti tietoa ja käytännöllisiä vinkkejä pihan ja puutarhan hoidosta.

 2. Luottotaimistosi?

•  Ensimmäiset taimeni olen ostanut Holger Tolppolan 1953 Pohjois-Espooseen perustamasta Tolppolan taimistosta, ja siellä tulee vieläkin silloin tällöin käytyä. Puutarhamyymälöitä on noussut viime vuosina sinne tänne ja ohi kulkiessa on kiva poiketa ihan uuteenkiin paikkaan. Lisäksi nettitarjonta on myös varsin runsasta. Ehkä kuitenkin parhaat taimet olen saanut ystäviltä, tutuilta ja naapureilta.

 3. Oletko innostuneempi puuvartisista vai perennoista?

•  Suoraan sanoen, milloin mistäkin ja välillä tuntuu jopa, että ihan kaikesta kasvavasta. Tämä puutarhainnostushan on täysin rajatonta, eikä laisinkaan pysty sanomaan, mikä seuraavana keväänä nousee mielenkiinnon kohteeksi. Yhden haasteen kun saa kukistettua, on jo viisi seuraava jonossa odottamassa.

 4. Kuulutko johonkin puutarhaseuraan tms?

•  En kuulu. Alueellamme ei ole omaa puutarhayhdistystä, enkä ole katsonut tarpeelliseksi liittyä naapurikaupungin yhdistykseenkään.

 5. Kuka on puutarhaguru, jonka kätten jäljet/filosofia on tehnyt sinuun vaikutuksen?

•  Enpä osaa sanoa yhtään yksittäistä osaajaa, jolla olisi ollut mieleenpainuvaa vaikutusta. Yksi on hyvä yhdessä, toinen toisessa ja omassa päässä kaikki nähty ja kuultu sekoittuu sopivaksi sekamelskaksi.

 6. Mikä on parasta talvisessa puutarhassasi?

•  Parasta, mitä talviselta puutarhalta voin toivoa, on kasveja suojaava lumi. Mieluummin kohtalainen hanki kuin jääriitteinen multakerros.

 7. Onnistutko kylvöissä ja taimien esikasvatuksessa? 

•  Toisinaan onnistun, mutta välillä tuntuu, että epäonnistumiset ovat enemmistönä. "Kaikesta oppii", on eräs käytetyimpä mottojani.

 8. Löytyykö puutarhastasi hedelmäpuu tai useampi?

•  Valkea kuulas  ja talviomena, jonka nimestä en ole ihan varma, istutettiin heti ensimmäisenä kesänä. Sitten Punakaneli ja hiukan myöhemmin Huvitus. Kirsikkakin oli ja se teki yhtenä kesänä hurjasti hedelmiä, mutta sitten pupujussi pääsi sitä jyrsmään ja siitä kirsikka ei enää toipunut. Myös Valkea kuulasta jänöjussi kerran söi niin pahasti, että se on tehnyt hiljaista kuolemaa. Jokunen oksa on vielä voimissaan, ja olemmekin istuttaneet uuden Valkea kuulaan. Myös pari Kriikunaa puutarhassa kasvaa.

 9. Entäpä jonkinlainen vesiaihe tai oletko aikeissa tehdä/hankkia sellaisen?

•  Usean vuoden ajan yläpihalla oli allas suihkulähteineen. Pidin siitä kovasti, mutta vieressä kasvava iso koivu tuotti altaaseen niin paljon roskaa, että altaan siivoaminen alkoi ottaa pattiin ja nyt allas odottaa kellarissa aikoja parempia. Uskon, että vielä jonain päivänä vesiaihe pihasta löytyy, mutta antaa sen idean nyt muhia.

 10. Oletko valmis näkemään vaivaa jonkin tietyn kasvin vuoksi (esim talvisuojaus) eli kokeiletko arempiakin kasveja vai hyväksytkö puutarhaasi vain ns. varmoja menestyjiä?

•  Kyllä meillä on hedelmäpuita suojattu alusta lähtien verkoilla pupujusseilta, joten mitenkään vierasta esimerkiksi talvisuojaus ei ole. Uusien ja arkojenkin kasvien kokeileminen on ihan mielenkiintoista, enkä sitä pelkää. Olen todennut, ettei ns. varmoja kasveja olekaan. Helpponakin pidetty kasvi on saattanut meidän pihasta kadota.

 11. Selkeää ja modernia vai rönsyävänhallittua kaaosta?

•  Ehkä mieluummin rönsyävänhallittua kaaosta. Sitähän meidän puutarha taitaa jo ollakin.

Takametsä tulessako? Ei, kirkkaan pakkaspäivän jälkeen tuo merkillinen valoilmiö eli aurinko aloittaa matkansa horisontin taakse. Ja arvatkaapa, kello on jo vähän yli neljä, joten selkeästi päivä on jo pidentynyt.

Talvisen tiistain saamattomuutta

Muutaman kimalluksen onnistuin hangelta vangitsemaan

Merkillinen flegmaattisuus on iskenyt heti joulun jälkeen. Elo tuntuu leppoisalta ainoastaan sohvalla ja omassa sängyssä. Päässä pyörii monenlaista täytymistä, mutta mistään ei oikein saa kiinni eikä mitään aloitetuksi. Enemmän menee aikaa jonkun asian aikomiseen kuin itse toteutukseen. Eilenkin olin koko päivän lähdössä lenkillä, enkä sitten saanut edes kenkiä jalkaani. Tosin aamulla kävin pikaisesti labrassa - autolla, joten sitä ei lasketa liikkumiseksi laisinkaan.

Säät ovat liikkumiseen ja ulkoiluun mitä mainioimmat. Pakkasta alle -10 astetta, ei oikeastaan tuule, mutta ei kyllä aurinkoakaan näy. Paljon olisi tekemistä ja vielä enemmän sellaista, jota ei ole vielä ihan loppuun suunniteltukaan. Yhä se 9 litran maaliämpäri odottaa kellarissa, jotta ryhtyisin Pojan entistä makkaria maalaamaan. Ja vähän muutakin, vaan miten on aloittaminen niin vaikeaa. Kun ei ole pakko. Sukkalaatikko kaipaa läpikäyntiä, kuten moni muukin paikka. Vaan on niin paljon mukavampi kääntää kylkeä sohvalla ja uppoutua dekkarin jännitykseen. Ja sitten illalla siirtyä telkkarin ääreen kanavilla seikkailemaan ja etsimään mieleistä viihdykettä.

Siellä ne hautuvat lumen alla - kasvimaalaatikot.

Iltapäivällä sain itseni vihdoin punnerrettua ulkovaatteisiin ja kävelemään kirjastoon. Voi, miten hyvä mieli tuosta tuli ja heti on virkeämpi olokin. Kamerakin oli reppuun pakattu, mutta niin oli hämärän tuntuinen päivä ja samat pystyyn kuivuneet korret kirjastoreitin varrella, ettei innostus kuvaamiseen virinnyt laisinkaan. Väriä alkaa jo vähitellen kaipaamaan itse kukin tähän tammikuiseen harmauteen. 

Sorruin sitten minäkin siementilaukseen. Kuvittelisi, ettei muutamaan siemenpussiin kovin suuria summia saa tuhlatuksi, mutta niin vain oli muistettava maltti säilyttää, ettei ihan velan puolelle elämä menisi siementen vuoksi. Kun tässä olisi muutakin hankittavaa ja siinä sivussa syöminenkin saattaisi pitää ihmisen paremmin pystyssä. Tulipa vain mieleeni sellainen kysymys, että ovatko esimerkiksi Korpikankaan tai Exotic Gardenin siemenet parempia kuin markettisiemenet? Hinta kun on selkeästi korkeampi. Sanokaa te, joilla on enemmän vertailevaa kokemusta. Itse olen enimmäkseen hankkinut markettisiemeniä tai käynyt hakemassa Plantagenistä. Jotkut itävät hyvin, jotkut eivät laisinkaan, mutta syy ei aina liene siemenissä vaan niiden multaan tökkijässä eli minussa itsessäni.

Tulipa tilattua Aitokissanminttua, paria Akileijaa, Alppipiikkiputkea, Jänönhäntää, Harjaneilikkaa, Kiinanneilikkaa, Isosamettikukkaa, Kuuruohoa, Maurinmalvaa ja Myskimalvaa sekä Sinivaleunikkoa ja Tuoksuhernettä. Vielä pitää inventoida viime kesältä jääneet siemenet ja miettiä tuo keittiökasvipuoli. Tilli, persilja, tomaatti yms. Sekä krassit ja kehäkukat, joita kasvimaalla pitää aina kasvaa. Ei tässä kuulkaa pitkään mene, kun on jo aika ryhtyä mullan kanssa touhuamaan.

Nyt kun lunta ei ole vähään aikaan satanut, on hangen pinnalla nähtävissä jos jonkinlaisia jälkiä. Pupujussit nyt ovat arkipäivää, mutta monenlaista pienempää piipertäjääkin näyttää pihalla temmeltäneen. Toivottavasti ovat tyytyneet vain hangella kipittämään, etteivät ole järsineet taas varsia siellä hangen alla. Ainakin metsämyyrät liikkuvat talvella myös hangella, vaikka ovatkin siinä altiina joutua syödyiksi. Meillä on isot metsät sen verran lähellä, että eiköhän täällä liiku niin pöllöjä kuin kettujakin.

Arastelen kertoa ääneen suunnitelmistani, sillä pelkään niiden jäävän toteutumatta. Tämä on kai sitä suomalaiseen luonteeseen kuuluvaa jähmeyttä ja kasvatuksen mukanaan tuomaa vähättelyä. Eihän sitä nyt sovi omilla tekemisillään leveillä, eikä ainakaan etukäteen. Ihan varmasti seuraa epäonnistuminen, jos rupeaa suunnitelmillaan pullistelemaan. No, se ei ole todellakaan tarkoitus, mutta eräs blogisti totesi painonpudotus- ja elämäntaparemontista kertoessaan, että projektille tulee ikäänkuin ulkoinen seuranta ja kannustus, kun sen pukee sanoiksi. Ehkä pettymyksetkin on helpompi kohdata, kun ne jakaa muiden kanssa ja etenkin, kun huomaa, ettei ole ainoa epäonnistuja maailmassa. 

Löysin tiedostoistani nipun aforismeja ja tähän sopisi vaikkapa: "Kannattaa mieluimmin kysyä tyhmiä kysymyksiä kuin korjata tyhmiä virheitä."

Olen vastannut useampaan 11 kysymyksen haasteeseen, mutta kenellekään en ole haastetta laittanut eteenpäin. Nämä kysymykset nappasin Konnadonnan blogista ja vastaanpa nyt niihinkin, kun näin talviaikaan tätä jutunjuurta puutarhasta ei ihan helppo ole omasta päästä vääntää.

1. Laitatko ruokaa puutarhassasi?

•  Kyllä kesällä tulee vähintäänkin grillattua, ehkä jatkossa enemmän sillä ostin viime kesänä kunnon kaasugrillin. Ja vaikka emme ruokaa pihalla valmistaisikaan, syömme kyllä pihalla aina kun se on mahdollista.

 2. Kumpi on mieluisampi asukki puutarhassasi: tomaatti vai ruusu?

•  Ruusulle löytyy nykyisellään enemmän sopivia paikkoja, mutta tomaatteja yritän kasvattaa talon seinustalla. Minulla kun ei ole sitä kasvihuonetta, joka kyllä on laitettu toivelistalle.

 3. Käykö puutarhassasi kutsumattomia vieraita?

•  Käyhän siellä. Myyriä enimmäkseen ja myös pupujusseja. 
• Muutama kesä sitten pari naapurin alakouluikäistä tyttöä kävi ainakin kahtena päivänä pihallamme riipimässä kukkia, niin perennoja kuin ruukkuihin istuttamiani kesäkukkia jättäen varret kukkapenkkiin, mullat terassille ja jalanjälkensä tallottuihin sammalleimuihin. Pian sain tytöt selville, mutta vanhemmat kiistivät tiukasti, ettei heidän tytöt sellaista tee. Samat tytöt olivat käyneet muidenkin pihalla ja keränneet aiemmin keväällä mm. sipulikukkia käyden niitä sitten myymässä ovelta ovelle. Minua otti niin paljon päähän moinen turhanpäiväinen ilkeys, että ilmoitin vanhemmille siirtäväni asian käsittelyn kotirauhan rikkomisena poliisille. Tytöt pelästyivät ja tunnustivat vanhemmilleen. Illalla vanhemmat tulivat soittamaan ovikelloa ja kehottivat tyttöjä pyytämään anteeksi. Tytöt saivat anteeksi, mutta vanhempien olisin suonut vähemmän vähättelevän tyttöjen tekemisiä.

 4. Ovatko kukkapenkkisi viivottimella vai siveltimellä vedettyjä?

•  Ei kun puutarhaletkulla nurmikkoon hahmoteltuja. Yläpihalla hiekkapintaiset kulkualueet on erotettu istutusalueista lautarakenteilla ja ne ovat kyllä suoria. Lautaa kun on vaikea kaarelle taivuttaa. Ajatuksena on joskus kivetä kulkureitit. Sitten kun lotossa on voitettu enemmän kuin se yksi euro, jonka joulukuussa kenolla onnistuin voittamaan.

 5. Tunnetko kaikki puutarhasi kasvit nimeltä?

•  Tunnen kyllä, mutta tuppaan osan aina talven aikana unohtamaan. Etenkin latinankieliset nimet. Kesän aikana ne taas muistuvat, kun kasvien kanssa touhuaa lähes päivittäin. Joidenkin nimet muistaa vaikeuksitta, sitten on niitä, joita joutuu aina hetken mielessään tapailemaan.

 6. Mikä oli ensimmäinen pihallesi istuttama kasvi?

•  Eiköhän tuo ollut nurmikko, mutta seuraavana tulikin sitten Norjanangervot.

  7. Onko värillä väliä?

•  Kyllä värillä vaan on väliä. Eniten tuntuu miellyttävän valkokukkaiset kasvit ja kakkosena tuleekin sitten vaaleanpunaiset ja sinisävyiset. Toisaalta lähes kaikki kukat ovat kauniita oikeassa ympäristössään.

 8. Riittääkö kukkapenkistäsi kukkasia myös maljakkoon asti?

•  Nykyisin riittää. Aikanaan ei millään raaskinut taittaa ainuttakaan kukkaa maljakkoon, kun tuntui, ettei niitä riitä tarpeeksi edes pihalle kukkimaan. Kyllä maltan jo pionejakin maljakkoon kerätä ja jopa syreenistä olen kukkivan oksan taittanut.

 9. Mitä teet kaikista mieluiten pihallasi?

•  Kesäiltana on todella mukava kiertää katselemassa, mitä mistäkin kohtaa mullasta nousee ja onko johonkin tullut uusia nuppuja. Siinä sitten nousee uusia ideoita ja tarpeita jatkossa jalostettavaksi. Usein saatan mennä pihalle vain käväisemään tai vaikkapa postilaatikolla käymään. Lopputuloksena on monta kourallista rikkaruohoja ja nypittyjä kukanrääppeitä sekä käymätön reissu postilaatikolle.

 10. Puu vai kivi?

•  Kivi ja puu. Kivistä pidän kovasti ja toivoisin niitä olevan tontillamme enemmän. Jonain päivänä keksin keinon saada alapihaa tasoittaneen traktorin metsään nakkaama suuri kivi takaisin pihalle. Puullakin on oma roolinsa. Esimerkiksi terassilla puu tuntuu jalan alla mukavammalta kuin kivi.

 11. Pidätkö puutarhajuhlia?

•  En varsinaisesti. Mutta juhlat kesällä siirtyvät automaattisesti pihalle, jos sää sen vain sallii. Muutama vuosi sitten juhlin pyöreitä vuosia ja pihalle oli viety pöytiä kattauksineen. Kesä oli aurinkoisen helteinen ja sateeton, mutta auta armias, kun vieraat ryhtyivät pihamaalla kahvittelemaan, tuli koko kesän rankin sadekuuro, eikä sille meinannut loppua näkyä laisinkaan. Muistavatpa vieraat ainakin nuo juhlat.

Ehkä olen nyt vastannut riittävästi kysymyksiin, enkä ryhdy keksimään edes uusia kysymyksiä muille vastattavaksi. Juuso tuossa pyörii sen näköisenä, että nyt pitäisi päästä pihalle pissimään. Jollen kohta lähde, se hyppii repimään tapettia. Katti tietää, millä mammaan saa liikettä.

Sääntö numero 1: Älä murehdi pieniä asioita.

Sääntö numero 2: Kaikki asiat ovat pieniä.