Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ritausma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ritausma. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Paras ruusuni ikinä -haaste

Rosa Therese Bugnet 24.9.
 

Kukka ja kaali -blogin Pauliina kirjoitti mukavalla tavallaan mieluisista ruusuista. Samalla hän laittoi liikkeelle haasteen, jonka aiheena on Paras ruusu ikinä. Ideana on kirjoittaa omista luottoruusuista vaikka ylistämällä suosikkiruusua tai kirjoittamalla silkkaa faktaa ruusuista.

Puutarhani vanhin ruusu on anopin lapsuudenkodista tuotu juhannusruusu. Alkuaikoina istutin jonkun verran ryhmäruusuja, kuten monille tuttuja Europeanaa, Nina Weibullia,
Schneewittcheniä. Ne olivat kauniita, mutta eivät vieneet sydäntäni, kuten tekivät myöhemmin istuttamani lukuisat erilaiset pensasruusut.

Rosa Therese Bugnet aamusumussa 15.8.

Ruusukuume alkoi nousta blogiharrastuksen myötä. Kiihkeimmillään into istuttaa pensasruusuja oli vuosina 2012-2016. Sittemmin pahin kuume on laskenut ja olen keskittynyt enemmän tutustumaan ja hoitamaan olemassa olevia ruusuja. Kuluneena kesänä myös siirsin muutaman ison ruusupensaan siksi, että olin alun perin istuttanut ne liian ahtaaseen tilaan.

Rosa rugosa Therese Bugnet 2.8.20
 

Jonkinlaisen valinnan suosikkiruusuista olen tehnyt jo siinä vaiheessa, kun niitä olen pihaani istuttanut. Mieluisia ovat kotimaiset pensasruusut ja niistä erityisesti uudemmat jalosteet. Tätä haastetta työstäessäni ykköseksi valikoitui kuitenkin alunperin kanadalainen, yleisesti puistoissakin suosittu Teresanruusu eli Rosa rugosa Therese Bugnet.  

Teresanruusu on v. 1950 kanadalaisen kirjailijan ja ruusuharrastajan Georges Bugnetin jalostama ruusu, jonka hän omisti ranskalaisessa luostarissa nunnana asuvalle sisarelleen.

Rosa rugosa Therese Bugnet 18.7.20 (ruusu ei ole luonnossa näin lila)
 
Teresanruusu menestyy hyvinkin pohjoisessa (vyöhykkeet I-VII). Teresanruusu on vaatimaton  kasvupaikan suhteen ja sietää varjoakin. Se kukkii kesäkuun lopusta pitkälle syksyyn. Kerrotut kukat ovat suuria, eikä kiulukoita juuri tule. Pensas kasvaa noin 1,5-2 metriseksi ja leveyttäkin sille tulee helposti 150 cm. Piikkejä on vähän, eikä juurivesoistakaan ole pahemmin haittaa.

Rosa rugosa Therese Bugnet 9.8.20

Olen mieltynyt Teresanruusuun, koska se on todella helppo ja kaunis ruusu. Se kukkii ahkerasti ja vielä paremmin, jos muistaa leikata kuihtuneet kukat säännöllisesti pois. Tämän ruusun kuvaaminen on välillä hieman hankalaa, koska kukat keikkuvat korkean pensaan latvuksissa. Tykkään erityisesti siitä, että Teresanruusu näkyy hyvin työhuoneen ikkunasta katsellessa ja pihallakin keskeisen sijainnin vuoksi sen ohi tulee kuljettua useita kertoja päivässä.

Rosa rugosa Ritausma 29.6.

Kakkosen valinta ei ollut yhtään sen helpompaa kuin ykkösenkään. Hyvinä ehdokkaina olivat mm. Sävel ja Tove Jansson. Tove Janssonin kanssa kauneudessa on monien ruusujen vaikea kilpailla, mutta Toven kukinnan ajoittuminen lyhyelle alkukesän jaksolle pudotti sen kakkospaikalta. Sävel taasen kukkii aloitettuaan lähes taukoamatta loppusyksyn pakkasiin saakka, mutta Ritausman kukka on Säveltäkin näyttävämpi. Ritausman kukka on niin ruusumainen kuin ruusu vain voi olla. Herkkä, rimssuhelmainen prinsessa.

Rosa rugosa Ritausma 12.7.20
 

Ritausma on terve ja helppohoitoinen latvialainen tarhakurtturuusu, joka kasvaa leveäksi ja noin 150 cm korkeaksi. Pensas kukkii hennon vaaleanpunaisin kukin heinäkuulta syyskuulle. Ritausma on hyvin piikkinen, eikä se muodosta kiulukoita. Se viihtyy aurinkoisessa paikassa ja kestää kuivuuttakin melko hyvin. Ritausmaa leikataan tarvittaessa keväällä, jolloin poistetaan kuivuneet ja paleltuneet oksat kokonaan. Muutaman vuoden välein voi poistaa vanhimpia ja heikoimpia oksia. Pensas kestää myös täydellisen alasleikkuun.

Rosa rugosa Ritausma 19.7.20

Jos jotain negatiivista Ritausmasta on sanottava, niin sen kukat kärsivät monien muiden ruusujen tapaan sateista. Kulunut kesä ei ollut kaikkein sateisimpia, mutta muutaman kerran jouduin leikkaamaan Ritausmasta kokonaisia nuppuryppäitä pois niiden pilaantumisen vuoksi. Onneksi pensas kukki valtavan runsaana ja kuihtuneiden kukkien sekä huonokuntoisten nuppujen pois leikkaaminen vain kiihdytti uusien nuppujen syntymistä. Seitsemäntenä kesänään Ritausma osoitti ansainneensa paikkansa puutarhassani.

Rosa Majalis - Metsäruusu 16.6.

Yhtään inhokkiruusua en keksi. Jos jonkun istuttamista haluaisin nyt miettiä uudemman kerran, se olisi metsäruusu - rosa Majalis. Tämä pensas on nopea- ja isokasvuinen. Sen parhaita puolia on runsas, toukokuinen kukinta ja hyvä tuoksu. Kukinta houkuttelee paljon kaikenlaisia pörriäisiä. 

Metsäruusu on turhan innokas kasvattamaan juurivesoja - ja pitkälle. Vaikka olen istuttanut  metsäruusun keskelle nurmikkoa ja pääsen ajamaan sen ympäri nurmikonleikkurilla, se ulottaa välillä juurivesansa kauempana oleville istutusalueille.

Rosa Majalis 16.6.20 - Metsäruusu
 
Jos siis nyt istuttaisin metsäruusun, huolehtisin tarkasti sen juurialueen eristämisestä. Mielestäni metsäruusu sopii paikkaan, jossa sillä on tilaa rehottaa ja jossa sen juurivesoista ei ole haittaa. Tällä kokemuksella en metsäruusua omaan pihaan istuttaisi, vaikka sen  kanssa toimeen tulenkin.

Rosa rugosa Ritausma 17.10.20
 

Haastan seuraavat blogit:

Anun puutarha
Päivänpesän elämää
Tuplasti terapiaa

Haasteen säännöt:

Kirjoita juttu luottoruusustasi. Jutun tyyli on vapaa. Se voi olla ylistyslaulu suosikkiruusullesi tai tiukkaa asiaa. Juttu voi olla yhden kuvan ja muutaman rivin mittainen tai pitkä esitys kaikista puutarhan parhaista ruusuista.

Jutun loppuun voit mainita myös, mitä ruusua et enää omaan pihaan hankkisi.

Ilmoita jutusta Kukka & Kaali -blogiin, jotta Pauliina voi linkittää jutun yhdeksi kokonaisuudeksi muiden kanssa.

Haasta mukaan 3–5 blogiystääväsi.

Voit ottaa kopin haasteesta, vaikka kukaan ei olisi haastanut sinua.

Rosa rugosa Therese Bugnet 15.8.20


Kiitos Pauliinalle kivasta haasteesta. Toivottavasti tämä haaste tuottaa lukuisia mielenkiintoisia ruusupostauksia, joista löytyisi myös uusia ideoita. 

 

torstai 18. heinäkuuta 2019

Silkkaa laiskottelua tai sitten energian keräämistä

Lavatera trimestris 'Silver Cup' - Kesämalvikki

Suunnaton laiskuuden painolasti istuu olkapäilläni, enkä saa mitään järjellistä aikaan. En kyllä järjetöntäkään. Luultavasti mieleni kerää energiaa paria isompaa projektia varten. Sisäänkäynnin kukkapenkin mittava uudistus odottaa vain lähtölaukaisua. Myöhemmin syksyllä myös lavakaulusmaa on kohennuksen kohteena. Hyvä siis vähän vetää henkeä ja pyöritellä asioita ennen lapionvarteen tarttumista.

Lavatera trimestris 'Silver Cup' - Kesämalvikki
  
Lavakaulukseen kylvämäni kesäkukkasuosikki kesämalvikki on vihdoin alkanut avata nuppujaan. Kasvilla ei ole vielä korkeutta 20 senttiäkään, mutta pääasia, että kukkii. Vettä on kyllä tullut ihan runsaasti ja kuivana kautena kastelin ahkerasti. Mikä lie kasvien mitassa jumittaa. Kosmoskukissa ei ole vielä nuppuja. Eikä kyllä kovin paljon korkeutta niilläkään. Pysyvätpä paremmin pystyssä.

Digialis purpurea - Sormustinkukka

Sormustinkukat sen sijaan ovat korkeita ja muhkeita. Niin korkeita, että on helpompi kuvata niiden yksityiskohtia, kuin mahduttaa koko kasvi objektiivin ulottuville. Tällaisista korkeiden kasvien kuvaamisesta muistuu aina mieleen erään valokuvauskurssin opettaja, joka kehotti unohtamaan Eiffelin kuvaamisen, ellei saa sitä mahtumaan yhteen kuvaan.

Rosa gallica 'Rosa Mundi' - Kirjoapteekkarinruusu

Vesisateet latistivat ja nopeuttivat ruusupensaiden kukintaa. Ahkerasti ruusujeni ympärillä pörräsin ahmimassa niiden kauneutta. Kirjoapteekkarinruusu aloitti hiukan muita myöhemmin ja yhä siinä on avautumattomia nuppuja. On se vain käsittämättömän kaunis kaikessa erikoisuudessaan.

Rosa rugosa 'Ritausma'
  
Ritausma on erityisen herkkä vesisateille. Tänä vuonna siinä on ollut valtavia kukkaryppäitä, joita vesisade on hakannut. Nuppuja ei ole sentään aukeamatta mädäntynyt, mutta monet kukat ovat ruskettuneeet varsin nopeassa tahdissa.

Rosa Sommerwind

Rinteessä kasvava maanpeiteruusu Sommerwind on vihdoin alkanut avamaan lukuisia nuppujaan. Yksittäinen kukka on pieni, mutta isoina määrinä ne ovat kaunista katseltavaa. Nämä pienet ruusut saavat talvisin valtavan kasan kolauslunta päälleen. Alkuun asia huolestutti, mutta pian sain todeta, että ruusut pärjäävät hyvin painavan lumen alla. Lyhyt- ja rentovartisina ne painuvat maata vasten, kunnes lumen sulaessa on aika ponnistaa kohti valoa ja uutta kevättä.
 
Sanguisorba obtuse - Nuokkuluppio

Kiemurapenkin nuokkuluppio aloittaa myös kukintaansa. Sille on tainnut jäädä villapaidan napit avaamatta, kun nuput ovat vielä "vatsan" päällä kiinni.

Verbascum chaixii - Ranskantulikukka

Myös Mama's Garden -blogin Minnalta saatu ranskantulikukka on avautumassa muutaman varren voimin. Minua on peloteltu tulikukkien valtaamasta puutarhasta, mutta toistaiseksi siementaimia ei ole ympäristöön ilmaantunut. Tulikukalla on nyt neljäs kesä puutarhassamme. 
 
Monarda didyma 'Cambridge Scarlet' - Väriminttu
  
Sen sijaan väriminttu meinaa vallata koko Kiemurapenkin. Se luikertelee juurillaan ympäriinsä ja pieniä taimia kurkistelee vähän joka välistä. Kitkeminen on sentään kohtalaisen helppoa. Senkun kiskaisee voimakkaasti, niin hyvin lähtee. Muutaman työlään kitkentäurakan jälkeen olen oppinut ottamaan vakavasti "helposti leviävä" -termin ihan kaikkien kasvien kohdalla. Mieluummin istutan kolme hitaasti leviävää, kuin yhden salamana kaiken alan valtaavan. Tietenkin paikka ratkaisee. Jos voi kiertää ruohonleikkurilla kasvin ympäriinsä, ei leviävyys ole niin suuri ongelma.
 
Gaillardia aristata 'Kobold' - Syyssädekukka
  
Vuosi sitten kävimme naapurin Maritin kanssa Kaisaniemen Kasvitieteellisessä museossa. Elokuun lopulla siellä loistivat monet syyskukkijat, kuten kuvan syyssädekukka. Näkymä oli huikean kaunis niin minusta kuin perhosistakin. Päätin, että omaan pihaan pitää saada jotain samanlaista ja niin syyssädekukka Kobold saapui meille. Pyrin kokoamaan syksyllä perustettuun Syyspenkkiin syyskukkijoita ja ylipäätään kasveja, jotka houkuttelevat pörriäisiä. Kobold on osoittautunut oikeaksi valinnaksi. Pörriäiset siitä tykkäävät ja niin tykkään minäkin. Tanakka, runsaskukkainen ja kaunis. Kuin lukuisia aurinkoja kukkapenkissä.

Echinacea purpurea 'Magnus' - Punahattu

Punahattuja olen istuttanut useampaan kukkapenkkiin vuosien aikana. Se on osoittautunut häilähteleväksi luonteeksi. Tai pikemminkin sen talvehtiminen on epävarmaa. Nyt sitä kasvaa Päivänliljapenkin ja Kiemurapenkin lisäksi myös Syyspenkissä. Päätin jatkossa keskittää punahattujen kasvustot pariin paikkaan. Kahteen siksi, että testaan, kummassa ne viihtyvät paremmin. Syksyllä istutin punahattuja olopihan Allaspenkkiin. Keväällä ymmärsin paikan olevan aivan väärä ja siirsin punahatut Syyspenkkiin. Siirrossa yksi menehtyi, muut sen sijaan ovat nuppuvaiheessa. Jospa joskus voisin ihailla perhosten valtaamaa punahattujen metsikköä.
 
Dianthus x hybridus 'Rainbow Loveliness'

Syksyllä 2014 ostin Lontoossa ollessani puutarhalehden, jonka välissä oli Raibow Loveliness -neilikan siemeniä. Vasta tänä kesänä huomasin laittaa siemeniä multaan ja yksi pikkuruinen hapsutukka sieltä nousi. Muutama päivä sitten tein samaisista siemenistä uusintakylvön ruukkuihin varmistaakseni tämän kukan jatkuvuuden. Toivottavasti itävät ja saan näitä hapsutukkia lisää. Siemeniäkin jäi vielä muutama.


Yhtenä aurinkoisena päivänä terassin pöydällä tepasteli hämmästyneen oloinen heinäsirkka. Kaipa sitä ihmetytti voimakkaan auringonpaisteen luoma varjokuva itsestään. Ei soitellut viuluaan, jotta olisin voinut testata kuuloani. 


Myös amiraaliperhonen laskeutui sormustinkukalle kameran kanssa puutarhassa kävellessäni. Ressukka on menettänyt melkoisen osan siivistään. 

Passiflora caerulea - Kärsimyskukka

Iltapuhteeksi piti lähteä kameran kanssa kiertämään puutarhaa. Sen verran navakasti taas tuulee, ettei tarkentaminen taida onnistua. Ehkä jatkan energian lataamista tulevia puutarhatöitä varten paneutumalla Anu Patrakan "Syyllisyyden ranta" -dekkarin pariin.


perjantai 3. heinäkuuta 2015

Ruusuja, ruusuja, ruusuja

Suviruusu - Rosa poppius

Voi, mikä ihana lämpö meitä helliikään - jo toista päivää. Hikoilen helposti, enkä todellakaan ole mikään intohimoinen auringonpalvoja, mutta kyllä kesällä saa olla lämmintä, jopa helteistä. Etenkin kolean ja kostean kesäkuun jälkeen kroppa suorastaan huutaa paljaita jalkoja ja hihattomia käsiä. Miten olikaan suurenmoista eilen illalla istua pihalla ilman, että olisi pitänyt kiskoa pitkähihaista päälle ja sukkia jalkaan. Poskilla tuntui lempeän lämmin tuulahdus, kuin jossain etelän illassa konsanaan. Nautinnollista.

Valamonruusu - Rosa francofurtana 'Splenderns'

Ruusupensaat puhkeavat kukkaan toinen toisensa jälkeen. Valamonruusu naapurin aidan luona luona on kasvanut pitkänhuiskeaksi ja oksien päissä on kussakin monen monta nuppua. Kaksi niistä on tänään avautunut. 

Ritausma - Rosa rugosa 'Ritausma'

Lähipäivinä ruusunkukkaonnea on tiedossa lisääkin, sillä Ritausma, Sävel, Sointu ja Sammalruusu ovat siinä hilkulla avautua. Niin ja Pohjantähti talon seinustalla on jo ensimmäiset valkeat kukkansa avannut. Kirjoapteekkarinruusun unohdin äskeisellä pihakieroksella tyystin katsastaa.


Pionien nuput niin ala- kuin yläpihalla ovat pientä poksahdusta vaille valmiita. Väriä oli jo näkyvissä. Uskallanpa väittää, että pionien varret ovat pidempiä, kuin koskaan aiemmin. Laitoin tuet jo ajat sitten ja silloin useimmissa kärjet olivat juuri ja juuri tavoittaneet tukien yläosan. Nyt täytyy käydä nostamassa tukia, jotta painavat kukinnot eivät katkaise varsia. Yleensä pionien kukkiessa tulee yksi tai useampi kunnon rankkasade, mutta toivotaan, ettei nyt niin kävisi.


Eilen maalasin leikkimökin punamultaosuudet. Tänään oli tarkoitus jatkaa kunnostusta valkoisten osien maalaamisella, mutta enpä tuolla paahteessa viitsi maalihöyryjä haistella. Huomasin, että huopakatto oli auringonpuolelta revennyt ja sen alla oleva tukipuu kostuessaan lahonnut. Nyt siis leikkimökkiä odottaa myös pieni kattoremontti. Puuvajan rakentamista varten hankittua huopakatetta on sopivasti jäljellä, mutta se on vihertävää. Niinpä leikkimökin huopakate täytyy uusia kokonaan. Ukkokulta kyllä ehdotti, että laitettaisiin vain uusimista kaipaava puoli, mutta kyllä minua häiritsisi katon erivärisyys.

Haluaisin sisustaa leikkimökin jotenkin entistä nätimmäksi. Toisaalta tiedän, ettei meidän aikuisporukka siellä aikaansa viettäisi kuitenkaan ja mökissä leikkimässä käyvät lapset taasen tykkäävät kantaa mökkiin käpyjä ja milloin mitäkin ja kulkea siellä kenkäsillään. Uudet verhot kuitenkin aion ommella ja ehkä kuitenkin vähän tuunata myös sisälle kannettavia tavaroita.


Keskiviikkona teimme päiväretken synnyinsijoilleni Satakuntaan. Veimme vanhempani omien vanhempiensa haudoille laskemaan kukkakimppunsa. Kävimme myös Lapissa, Eskimon tehtaanmyymälässä ostoksilla. Sieltä kannattaa ostaa kilohintaan myytäviä II-laadun tuotteita, kuten kahvisuodatinpusseja, leivinpaperia, foliovuokia ja aivan erinomaista, paksuissa rullissa myytävää siivousliinaa. 


Euran pirtti - nuorisoseurantalo, otettu käyttöön 1908

Mielessäni olin ajatellut, että ottaisin muutamia kuvia synnyinseudustani, mutta olimme kuitenkin lähteneet matkaan vanhusten ehdoilla ja siihen ei kuvaaminen oikein tällä reissulla mahtunut. Niinpä hautausmaakäynnin ja ostosretken jälkeen ajoimme sovitusti serkkuni luokse vierailulle. Siellä jo odottivat kummivanhempani ja myöhemmin seuraan liittyi isän serkku vaimonsa kanssa. Tuskin näitä kasi- ja ysikymppisiä kovin montaa kertaa enää pääsee tapaamaan.

Päivänkakkarakaksoset

Kunhan sää viilenee illan myötä ja kirkkain auringonpaiste väistyy metsikön taakse, on aika mennä räpsimään puutarhaan kameran kanssa. Nyt varjot ovat liian jyrkkiä ja kovia, eikä kameran näytöltä tahdo edes mitään nähdä. 

Viettäkäähän leppoisa kesäinen viikonvaihde!

PS. Ariel, olet lämpimästi tervetullut blogini pariin.

 
 

tiistai 2. syyskuuta 2014

Vielä löytyy väriä

Kärhö - Clematis Rouge Cardinal

Olen ihan ääneenkin murehtinut, ettei omassa pihassa ole enää kukkijoita ja yleisväri alkaa kohta olla enemmänkin ruskea, kuin mitään muuta. Tulinpa puhuneeksi läpiä päähäni ja ihan julkisesti. Eilen tein pikaisen tarkistuskierroksen pihalla ja puutarhassa. Löytyihän sieltä väriä. Kärhö Rouge Cardinal näyttää olevan varsin innokas kukkimaan. Useita kukintoja on avoinna samanaikaisesti ja uusia nuppuja monen kokoisena. Samassa kartiossa kiemurteleva Multi Blue kukki aikansa, mutta sitten väsähti ja nyt näyttää lykkäävän pääasiassa vartta ja lehtiä.

Kärhö - Clematis Multi Blue

Naapurin aidan vieressä sijaitsevassa betonirenkaassa taasen Multi Blue kukkii oikein terhakkaasti. Tuon pajukartion toisella puolella taasen Joh Paul II ei ole tehnyt ainuttakaan kukkaa. Ei nupun nuppua. Vartta on sillekin kertynyt ja ihan hyväkuntoisen näköisiä. Katsotaan, selviävätkö nuo talvesta ja kukkivatko ensi kesänä. Samaan betonirenkaaseen laitoin muutamia krassin siemeniä, jotka sitten kasvaessaan meinasivat tukehduttaa kärhöt kokonaan. Niinpä niitä krasseja on täytynyt karsia vähän kovakouraisemmin. Ajattelin, että krassit peittäisivät ruman renkaan tehokkaasti, minkä ne kyllä ovat tehneetkin. Toisaalta myös keväällä renkaan ympäriltä tapille leikkaamani Norjanangervot ovat kasvaneet varmasti metrin ellei enemmänkin. Kohta ei betonirengasta ole tarpeen naamioida mitenkään.

Tiikerinlilja

Liljat ovat jo kukintansa loppusuoralla ja joidenkin varsia olen jo leikannut kokonaan pois niiden muututtua täysin ruskeiksi ja vähän limaisiksikin runsaiden sateiden myötä. Tämä tiikerinlilja, jonka nimeä en ole laittanut muistiin, on avannut vihdoin pulleiksi turvonneet nuppunsa. Se on kasvattanut varttakin niin pitkälti, että piti laskeutua polvilleen hänen hienoutensa alle saadakseni kuvan tuosta etupuolesta.


Ruukkuun istutetut messusipulit ovat kaikki kukintansa hoitaneet kunnialla ohitse. Ainoastaan yksi sipuli työnsi vartensa vähän myöhemmin esiin ja kasvatti pari nuppua, joista sitten sukeutui tällaisia kaunottaria syyskuun alkumetreille ihailtaviksi.

Maurinmalva - Malva sylvestris mauritiana

Maurinmalvan pitkän hujoppi varsi makaa kukkapenkissä pitkin pituuttaan, mutta enpä ole raaskinut sitä käydä pätkäisemässä, sillä yksittäisiä kukkia varresta tulla tupsahtelee tasaiseen tahtiin. Josko viikonvaihteessa ehtisi kerätä siemeniä siitä ensi kesää varten. 

Verikurjenpolvi - Geranium sanguineum

Myös verikurjenpolvet kehittävät yksittäisiä kukkia syyspäivien iloksi.

Tarhakurtturuusu - Rosa Ritausma

Ritausmassa on runsaasti nuppuja ja kyllä se ne vielä avaa. Tällä pensaalla ei vielä ole kokoa paljoakaan mihinkään suuntaan ja sade painoikin sen painavia kukkanuppuryppäillä varustettuja oksia maahan, jolloin avautuvat kukat pilaantuivat nopeasti. Yritin kyllä tukea oksia, mutta kun niillä on niin vähän mittaa, niin matka multaan oli varsin lyhyt. Nämä uudet nuput ovatkin pensaan korkeimmalle ulottuvissa oksissa, joten ehkä pääsen kuvaamaan ehjiä kukintoja.

Tarhakurtturuusu - Rosa rugosa 'Sointu'

Keväällä hankitut kotimaiset uutuusruusut eivät paljon ole kukkineet. Tämä Sointu on nyt syksyn tullen innostunut muutamilla avautuneilla kukinnoilla. Pääsen vähän herkuttelemaan sillä, mitä nämä ruusupensaat mahdollisesti tulevaisuudessa tarjoavat.

Maanpeiteruusu - Rosa Sommerwind

Maanpeiteruusut siirsin kesäruukuista Oikeaan rinteeseen muutama viikko sitten. Silloin ajattelin, että hyvästi kukinta. Pidin kuitenkin tärkeämpänä sitä, että ruusut ehtisivät juurtua hyvin ennen talvea. Ilmeisesti siirto ei niitä paljon kiusannut, sillä kukkia on tullut kaiken aikaa lisää. Nyt vain toivotaan, että selviävät tulevasta talvesta.

Jaloruusu

Siirsin myös pari jaloruusua Kurgaanista Kärhöpenkkiin, jotta saisin näiden ruusujen jalostuskohdat syvemmälle multaan. Kurgaanissa ne ovat kasvaneet rinteessä, josta sade näyttää huuhtovan multaa pois. Tämän ruusun olen saanut nimettömänä, mutta ajattelin, että menee syteen tai saveen, sen mahdollisuudet ovat paremmat muualla kuin Kurgaanissa. Eipä ainakaan kukinta häiriintynyt, vaan uusia nuppuja on tulossa yhäkin.

Kaunokainen - Bellis perennis

Kaunokaisia en ole koskaan aiemmin saanut meidän puutarhassa menestymään. Kukkivat kesän ja katoavat sitten tyystin. Keväällä löysin varastoistani pussillisen kaunokaisen siemeniä ja laitoin ne itämään. Lämpimien tultua vein itäneet versot kasvimaalle ja annoin niiden vahvistua siellä purkeissaan. Heinäkuussa tyrkkäsin taimet erään kukkapenkin reunaan ja ajattelin, että siinä niille on hyvä paikka. Jos vaikka leviäisivät nurmellekin. Taisivat tykätä, sillä nepä riehahtivat kasvamaan ja kukkimaan. Katsotaan, näkyykö Kaunokaisia ensi keväänä. Ja jos kasvavat, leviävätkö nurmelle.

Juuso - ikioma kuorsaava kotikissa pörheänä

Mutta tämäpä karvainen kukka se kukkii päivästä toiseen. Taitaa kissan vanhenevia luita paleltaa, sillä ulkona se ei enää viihdy laisinkaan. Heti, kun mamma ilmestyy näköpiiriin, alkaa sen päiväinen rutiseva naukuminen, että sisälle pitäisi päästä. Iltaisin on mamman mukava nukahtaa sänkyynsä, kun selkää lämmittää pehmoinen karvakerä. Muuten Juuso viihtyy olohuoneen pöydän alle sijoittamassani korissa. Korin ostin Juuson ollessa pentu, mutta ei se siellä juurikaan edes käynyt, nukkumisesta puhumattakaan. Ehkä kori oli väärässä paikassa tai mikä lie väärin. On se vaan kotoisaa katsella telkkua ja kutoa sukkaa, kun pöydän alta kuuluu miehekäs kuorsaus. Eikä siellä Ukkokulta kuorsaa. Ei, kyllä hän istuu siinä vastapäätä toisella sohvalla. Juuso siellä kuorsaa nousten aina välillä istumaan ja vaihtamaan asentoa jatkaakseen jälleen moottoroituja uniaan.


lauantai 9. elokuuta 2014

Vielä on kesää jäljellä

Rosa rugosa 'Ritausma'

Pienen tauon jälkeen tietokonekin on jälleen kunnossa. Rikkoutuneen ulkoisen kovalevyn tilalle Ukkokulta asensi koneeseeni ylimääräisen kovalevyn ainoastaan kuvien ja varmistusten käyttöön. Vielä en ole kopioinut rompuilta kuvia kovalevylle, sillä se on aikaa vievä ja uuvuttava homma. Onneksi kuvani ovat olleet kahdessa eri paikassa, sillä olisi kyllä äärimmäisen huonoa tuuria, jos kaikki romput hajoaisivat samanaikaisesti kovalevyjen kanssa.

Maanpeiteruusu Sommerwind

Helteet ovat jatkuneet, joskin torstaisen ukkosen jälkeen muutaman asteen viileämpinä. Enää ei paistatella kolmenkymmenen asteen lukemissa, ainoastaan +27 auringossa, mikä sekin riittää aivan erinomaisesti. Helteen vuoksi pihalla ja puutarhassa puuhaaminen on jäänyt varsin vähäiseksi, vaikka jonkinlaista aktivoitumista on selvästi nähtävissä.

Ukkonen lähestyy (to 7.8.14)

Päivittäin on tietenkin täytynyt kastella ruukkuistutuksia ja kasvihuoneessa. Enpä muista sellaista kesää aikoihin, jolloin olisin näin paljon kantanut vettä harva se päivä. Jossain vaiheessa mietin, tarvitseeko yksi puutarha niin monta kastelukannua, kuin mitä meille on siunaantunut. Kyllä tarvitsee, tällaisena hellekesänä. Ei ole tämä emäntä kahvakuulajumppaa iltaisin kaivannut, kun kannu kummassakin kädessä on tullut kierrettyä ympäri puutarhaa. Äärimmäisen vähän olen kastellut maahan istutettuja kasveja. Pyrin noudattamaan Arno Kasvin ohjetta, jonka mukaan kasvit työntävät juurensa syvälle ja selviävät voimakkaastakin kuivuudesta, kun niitä ei ala alunperinkään istutuskastelujen jälkeen vedellä suihkimaan. Ainoastaan ruusuille ja kärhöille olen välillä käynyt vettä kaatamassa.

Kärhö 'Multi Blue'

Meillä päin on satanut todella vähän. Ukkoset ovat kiertäneet tämän kylän varsin kaukaa. Jonkun kerran on kuulunut kaukaista kumua ilman ainuttakaan vesipisaraa. Muutaman viikon takainen sunnuntaiukkonen jyristi puolentoista tunnin ajan. Sen mukanaan tuoma kaatosade oli niin rankka, että vedet taisivat enimmäkseen valua suoraan ojiin kuivumaan ehtimättä kastelemaan istutuksia. Torstainen ukkonen pyöri jonkin aikaa kolkuttelemassa, mutta kovaksi sitä ei voi kutsua. Sadetta tuli aika maltillisesti hetken aikaa.

Liljakukko

Luonto on siis äärimmäisen kuiva. Täytyy vain toivoa, ettei yksikään koiranulkoiluttaja keksi heittää tupakantumppiaan lähimetsän polulle siellä kulkiessaan. Monien perennojen kukinta on ollut varsin vikkelää. Yhtenä päivänä nuput, seuraavana kukka ja kolmantena voikin sitten jo käydä keräämässä pudonneita terälehtiä. Lämpö ja kuivuus ovat nopeuttaneet kukintaa ja tuoneet myös alkavan syksyn sävyjä puutarhaan. Sekä runsain mitoin koivunsiemeniä, joita saa lakaista terassilta monta kertaa päivässä. 

Liljakukkoja on ollut tänä vuonna hurjan paljon. Tuota kuvassa olevaa yksilöä en enää edes viitsinyt nirhata hengiltä, kun tuntuu, ettei se vaikuta mihinkään. Oli pakko leikata kukkineiden liljojen varsia pois, koska monista oli lehdet kaluttu kokonaan tai sitten ne olivat täynnä toukkasotkua. Kuinkahan monta toukkaa onkaan tullut listittyä talouspaperin sisään ohi kulkiessa.

Päivänlilja - mutta mikä?

Heinäkuu ja tämä elokuun alkupuoli on ollut harvinaista lomailua. Helteen vuoksi on monet puutarha-urakoinnit täytynyt siirtää tuonnemmaksi ja päivät ovat olleet usein totaalista lötköttelyä. Milloinkahan olisimme viettäneet näin paljon aikaa vain olemalla? Ja mitenkä ihmeessä taas syksyn tullen tottuu siihen, ettei pihamaa olekaan ympärivuorokautisessa käytössä, vaan ovia ja ikkunoita on ryhdyttävä kunnolla sulkemaan lämmön pitämiseksi sisällä? Joinain päivinä pihapöydän ääressä kahvitellessamme olen miettinyt, että aivan kuin olisimme olleet jossain Välimeren rannikon apartementoksessa lomailemassa viikkotolkulla.

Jaloruusu 'Kimono'

Toteutin vihdoin erään pitkään pohtimani hankinnan ja ostin itselleni tabletin. Edullisen, jossa on kuitenkin paikka sim-kortille. Nyt voin lukea uutisia ja blogeja sekä googlettaa kaikenlaista mieltä kaihertavaa vaikka olohuoneen sohvalla tai pihalla. Ja tarvittaessa myös muiden seurassa tarvitsematta sulkeutua yksinäiseen työhuoneeseeni talon toiseen päähän. Kännyssäni on kyllä ollut nettiyhteys, mutta olemattoman pienen näytön näpyttely nakkisormilla on ollut ajoittain sen verran ärsyttävää, että se on jäänyt kokonaan. Huomaan silti, että esimerkiksi blogien kommentointi on kohtalaisen hidasta ja työlästä talbetillakin, kun on tottunut käyttämään kunnon näppistä ja kymmensormijärjestelmää. Tämä puolustuksena siihen, että olen kyllä ahkerasti lukenut blogejanne, mutta vähemmän niitä kommentoinut.


Juusokin on ottanut kesän lomailun kannalta. Se on maannut joko ruusupuskassa tai hakekasassa aamusta iltaan. Sitten se on kömpinyt esille ja sisälle ja syönyt tupla-annoksen, jonka jälkeen se onkin siirtynyt pesuhommiin olohuoneen pöydän alle. Luulisi, että koko päivän loikoilun jälkeen kissakin kaipaisi aktiivista menoa, mutta eikö mitä. Ahkera lomailu ja varjossa makailu väsyttää kissan kuin kissan ja Juuso on nukkunut autuaan onnellisena pitkiä öitä. Pari kertaa on sentään täytynyt käydä tutustumassa mamman korttiaskarteluihin. Pitäähän sitä käydä jättämässä oma tassunjälkensä tai ainakin kasa irtokarvoja tutuille lähtevien onnittelukorttien väliin.


Jälleen on viikonloppu käsillä. Monilla lomat on pidetty ja koulutkin alkavat useimmilla ensi viikolla. Elokuussa on kuitenkin edelleen kesä ja minun puolestani se voisi jatkua syyskuunkin. Tuntuu ihan hirveältä ajatella pian alkavaa pimeyttä ja kylmyyttä. Siispä en ajattele, vaan nautin käsillä olevasta kesästä, kukista ja auringonvalosta. Nauttikaa tekin. 

Mukavaa viikonloppua kaikille!