Pääsiäisenä oli tarkoitus tehdä yhtä sun toista pihamaalla. Pariin otteeseen yritinkin, kun aurinko välillä paistoi niin kauniisti. Pian pihalle päästyäni taivas meni pilveen ja ajoittain maahan leijaili valkoisia lumihiutaleita. Tuuli on puhaltanut taatusti Jäämereltä, eikä lämpötila parhaimmillaankaan ole paljon nollan yläpuolelle kivunnut. Öisin on ollut ihan kunnon pakkasia. Aamullakin vielä -6 astetta.
Pitkäperjantaina ohjelmamuutoksia tuli kesken kylämatkan ja teimme pikapäätöksen kurvata kotiinpaluun sijasta Nuuksion kansallispuistoon. Peruuntuneen pihagrillikauden avajaisten vuoksi olimme pukeutuneet ulkoilutamineisiin ja repussa oli tuliaisiksi tarkoitettuja eväitä. Kun vielä kamerakin oli matkassa mukana, päätös oli helppo.
Jos rauhaa ja hiljaisuutta kaipaa, Nuuksioon ei kannata mennä viikonloppuna eikä pyhinä. Silloin sinne ovat päättäneet mennä kaikki muutkin pääkaupunkiseudun luontoelämyksiä kaipaavat ihmiset. Aamuvarhaisella saattaa vielä pysäköintipaikan löytää helposti, mutta me emme ihan aamusta olleet liikkeellä ja hetken saimme pähkäillä, mihin auton tyrkkäisimme.
Haukkalammen pysäköintipaikalle johtavan Haukkalammentien varressa pysäköinti on kielletty, sillä se on kapea ja Nuuksion kupeessa on myös kyseistä tietä käyttävää asutusta. Lisäksi pysäköinti saattaa tukkia reitin pelastusajoneuvoilta. Tästä huolimatta pysäköityjä autoja oli pitkin tien vartta. Ironisesti ajattelin, että pitäisikö metsää kaataa, jotta sinne saataisiin isompi parkkipaikka kaikille metsään haluaville?
Edellisen kerran Nuuksiossa olin puolitoista vuotta sitten. Sitä aiemmista käynneistä onkin sitten kulunut huikea määrä vuosia. Lapsuudessa Nuuksion kupeessa asuessa metsässä tuli käytyä marjastamassa joka kesä. Silloin se ei ollut kansallispuisto ja siellä saattoi kävellä tuntikausia törmäämättä ihmisiin. Ei myöskään ollut valmiiksi pohjustettuja ja merkittyjä kävelyreittejä, vaan silloin oltiin ihan aidosti aarniometsässä.
70-80-lukujen taitteessa kävin myös muutaman kerran marjastamassa Nuuksiossa. Edelleen metsäalue oli tuolloin melko koskematon, eikä mitenkään massojen suosima luontokohde. Sitten tulikin pitkääkin pidempi tauko, jolloin en Nuuksiossa käynyt ja jonka aikana siitä tehtiin kansallispuisto (v. 1994).
Haukankierros, n. 4 km.
Päätimme Ukkokullan kanssa aloittaa pitkäperjantain retkemme kävelemällä Haukankierroksen. Se on noin neljän kilometrin pituinen sinisellä merkitty Haukkalammen kiertävä rengasreitti, joka antaa ehkä parhaimman kuvan Nuuksion luonnosta. Alkutaipaleella muitakin kävelijöitä oli runsaasti, mutta pidemmälle päästyämme saimme nauttia myös ihan aidosta metsän hiljaisuudesta. Haukankierroksella korkeuserot ovat suuria ja kivien ja juurakoiden välissä mäkiä ylös tarpoessa pääsee kestävyyttään kokeilemaan ihan kunnolla.
Polut olivat pääasiassa sulat. Vain muutamissa varjoisimmissa paikoissa oli edelleen lunta ja jäätä. Siellä täällä purot kuljettivat rinteiltä lumesta sulanutta vettä iloisesti solisten kohti alavia maita ja ympäristön lampia. Jalkojen kastumista ei tarvinnut pelätä, sillä isompien purojen ja kosteikkojen yli on rakennettu siltoja ja pitkospuita.
Minusta näytti, kuin edellisen käynnin jälkeen kaatuneita puunrunkoja olisi ollut enemmän. Pienen suoalueen kupeessa maahan romahtaneita kuusia oli sikin sokin ja pari polun yli kaatunutta oli selvästi sahattu poikki aivan vastikään. Kulkua haittaamattomat rungot saavat jäädä maatumaan ja muodostamaan osansa monimuotoisesta metsäelämästä. Paikoin oli aivan upeasti sammaloituneita runkoja.
Haukkalammen länsipuolella on noin 30 metrin pituiset teräsportaat. Ilman portaita kallion ylitys ja laskeutuminen sen toiselle puolelle olisikin aika hankalaa.
Haukkalammen alussa on komeat näkymät alas Haukkalammelle ja oheisessa kuvassa taasen reitin loppupuolella avautuva maisema Myllypuron laaksoon. Haukankierros jyrkkine nousuineen ja laskuineen tuntuu paljon pidemmältä, kuin vajaa neljä kilometriä. Huonokuntoisen ja jalkavaivaisen kannattaa miettiä, kokeileeko jaksamistaan ensin lyhyemmillä reiteillä.
Punarinnankierros, n. 2 km
Saavuttuamme Haukankierroksen päätteeksi jälleen Haukkalammen rantaan, päätimme kulkea vielä helpomman Punarinnankierroksen. Se on noin 2 km:n mittainen rengasreitti, jonka maasto on helppokulkuisempaa. Siellä on vähemmän jyrkkiä nousuja ja polut usein paljon leveämpiä. Kiviä ja juurakoita tämänkin reitin poluille osuu, joten ei se ihan helppo ole lastenrattaiden kanssa kulkijoille, vaikka niitäkin muutaman näimme.
Punarinnankierroksen opasmerkki on punainen. Sen varrelle osuu kuivaa kangasmaastoa ja tasaista kalliopintaa. Kiersimme reitin myötäpäivään siten, että kulku Valklammen rannalla osui matkan loppupäähän ennen saapumista Mustalammen nuotiopaikoille.
Tuntui mukavalta, että lähes kaikki vastaantulevat kulkijat tervehtivät. Kuka milläkin kielellä. Useimmilla koiranomistajilla lemmikki oli sääntöjen mukaisesti kytkettynä, mutta aina joukossa on niitäkin, joiden mielestä säännöt eivät heitä koske. Eräs tällainen isompi naisporukka tuli vastaan lapsineen ja koirineen. Ensin pari kymmenvuotiasta poikaa hakaten ja ruhjoen kepeillä kaikkea ympärilla olevaa. Heidän perässään koirat irrallaan ja lopuksi naiset tyttöjen kanssa.
Punarinnankierroksen päätteeksi nälkä kurni vatsassa. Metsän suojissa kulkiessa kylmyys ei ollut haitannut, vaikka ajoittaisesta auringonpaisteesta huolimatta tuulikin välillä navakasti ja lämpötila oli aavistuksen nollan yläpuolella. Nuotiopaikalla oli paljon ihmisiä, joista useimmat tekivät jo lähtöä pois. Meidän ei tarvinnut sytyttää tulta, eikä hakea puita. Niitä oli jo valmiina. Tarvittaessa klapeja ja kirves löytyvät Mustalammen rannalla olevien nuotiopaikkojen kupeessa olevasta vajasta.
Saimme sopivasti suojaisan paikan ja pääsimme paistamaan makkaramme. Miten ruoka voikaan maistua taivaalliselta ulkona raittiissa ilmassa pitkän reippailun jälkeen. Makkarat syötyämme teimme tilaa seurueelle, joka nakkasi kilon painoisen marinoidun naudan ulkofileen makkararitilälle ja monenmoista pientä ruokakattilaa sen viereen. Sen verran hitaasti meidänkin makkarat paistuivat, että tuumasimme seurueen kenties yhä odottavan nuotiopaikalla lihansa kypsymistä.
Haukkalammen infopiste ja luontotupa olivat kiinni. Tarvittaessa aukioloajat voi tarkastaa Nuuksion kansallispuiston verkkosivuilta. Nuuksioon pääsee hyvin myös julkisilla, mutta esimerkiksi Haukkalammen luontotuvalle, josta meidänkin kiertämät rengasreitit lähtevät, on lähimmältä bussipysäkiltä matkaa noin 2 km. Voimat täytyy siis mitoittaa siten, että itse retken lisäksi jaksaa vielä kävellä takaisin bussipysäkille.
Nuuksion kansallispuisto on hieno luontokohde, jonne meneminen ja jossa kulkeminen on tehty tosi helpoksi. Samanlaisia luontoelämyksiä löytyy varmasti monesta muustakin paikasta ja ehkä aidompana, kuin mitä Nuuksio tänä päivänä edustaa. Itselleni oli toissasyksyinen Nuuksiokäynti täysine parkkipaikkoineen ja kaikkialle levittäytyvine ihmismassoineen aikamoinen pettymys, sillä muistin lapsuudestani sen koskemattoman ja aidon aarniometsän, jonka kauneus ja kesyttämättömyys veti hiljaiseksi ja nöyräksi. Kun sitten aikuisiän uusintakäynnillä törmäsin kaikkialla näkyvään kuluneisuuteen, ihmisten taukoamattomaan pölinään ja heidän jättämiinsä jälkiin, tunsin jonkun tärkeän illuusion lopullisesti särkyneen.
Maailma muuttuu, niin hyvässä kuin pahassakin. On hienoa, että meillä on kansallispuistomme ja että niihin meneminen ja niissä kulkeminen on tehty helpoksi. Kaikista ei ole extreme-retkeilijöiksi, mutta kaikille luontokokemukset tekevät hyvää. Vaikka Nuuksio nykyisessä olotilassaan saakin minut hiukan surulliseksi, olen siitä silti ylpeä. Jollei siitä olisi tehty kansallispuistoa, rakennusmaata hamuavat pääkaupunkiseudun kunnat olisivat varmasti sinne jo rivitaloalueineen ja marketteineen levinneet. Nykyisellään se on aikamoinen hengitysaukko ruuhkaisimman Suomen sydämessä. Vaikka olen asunut vuosikausia aivan Nuuksion kupeessa, en ole siellä käynyt. Nyt, kun olen sen löytänyt ikäänkuin uudelleen aion varmasti vierailla siellä säännöllisesti.
