keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Pitkäperjentain reippailua


Pääsiäisenä oli tarkoitus tehdä yhtä sun toista pihamaalla. Pariin otteeseen yritinkin, kun aurinko välillä paistoi niin kauniisti. Pian pihalle päästyäni taivas meni pilveen ja ajoittain maahan leijaili valkoisia lumihiutaleita. Tuuli on puhaltanut taatusti Jäämereltä, eikä lämpötila parhaimmillaankaan ole paljon nollan yläpuolelle kivunnut. Öisin on ollut ihan kunnon pakkasia. Aamullakin vielä -6 astetta. 


Pitkäperjantaina ohjelmamuutoksia tuli kesken kylämatkan ja teimme pikapäätöksen kurvata kotiinpaluun sijasta Nuuksion kansallispuistoon. Peruuntuneen pihagrillikauden avajaisten vuoksi olimme pukeutuneet ulkoilutamineisiin ja repussa oli tuliaisiksi tarkoitettuja eväitä. Kun vielä kamerakin oli matkassa mukana, päätös oli helppo.


Jos rauhaa ja hiljaisuutta kaipaa, Nuuksioon ei kannata mennä viikonloppuna eikä pyhinä. Silloin sinne ovat päättäneet mennä kaikki muutkin pääkaupunkiseudun luontoelämyksiä kaipaavat ihmiset. Aamuvarhaisella saattaa vielä pysäköintipaikan löytää helposti, mutta me emme ihan aamusta olleet liikkeellä ja hetken saimme pähkäillä, mihin auton tyrkkäisimme. 

Haukkalammen pysäköintipaikalle johtavan Haukkalammentien varressa pysäköinti on kielletty, sillä se on kapea ja Nuuksion kupeessa on myös kyseistä tietä käyttävää asutusta. Lisäksi pysäköinti saattaa tukkia reitin pelastusajoneuvoilta. Tästä huolimatta pysäköityjä autoja oli pitkin tien vartta. Ironisesti ajattelin, että pitäisikö metsää kaataa, jotta sinne saataisiin isompi parkkipaikka kaikille metsään haluaville?


Edellisen kerran Nuuksiossa olin puolitoista vuotta sitten. Sitä aiemmista käynneistä onkin sitten kulunut huikea määrä vuosia. Lapsuudessa Nuuksion kupeessa asuessa metsässä tuli käytyä marjastamassa joka kesä. Silloin se ei ollut kansallispuisto ja siellä saattoi kävellä tuntikausia törmäämättä ihmisiin. Ei myöskään ollut valmiiksi pohjustettuja ja merkittyjä kävelyreittejä, vaan silloin oltiin ihan aidosti aarniometsässä.

70-80-lukujen taitteessa kävin myös muutaman kerran marjastamassa Nuuksiossa. Edelleen metsäalue oli tuolloin melko koskematon, eikä mitenkään massojen suosima luontokohde. Sitten tulikin pitkääkin pidempi tauko, jolloin en Nuuksiossa käynyt ja jonka aikana siitä tehtiin kansallispuisto (v. 1994).


Haukankierros, n. 4 km.


Päätimme Ukkokullan kanssa aloittaa pitkäperjantain retkemme kävelemällä Haukankierroksen. Se on noin neljän kilometrin pituinen sinisellä merkitty Haukkalammen kiertävä rengasreitti, joka antaa ehkä parhaimman kuvan Nuuksion luonnosta. Alkutaipaleella muitakin kävelijöitä oli runsaasti, mutta pidemmälle päästyämme saimme nauttia myös ihan aidosta metsän hiljaisuudesta. Haukankierroksella korkeuserot ovat suuria ja kivien ja juurakoiden välissä mäkiä ylös tarpoessa pääsee kestävyyttään kokeilemaan ihan kunnolla.


Polut olivat pääasiassa sulat. Vain muutamissa varjoisimmissa paikoissa oli edelleen lunta ja jäätä. Siellä täällä purot kuljettivat rinteiltä lumesta sulanutta vettä iloisesti solisten kohti alavia maita ja ympäristön lampia. Jalkojen kastumista ei tarvinnut pelätä, sillä isompien purojen ja kosteikkojen yli on rakennettu siltoja ja pitkospuita.




.  







Minusta näytti, kuin edellisen käynnin jälkeen kaatuneita puunrunkoja olisi ollut enemmän. Pienen suoalueen kupeessa maahan romahtaneita kuusia oli sikin sokin ja pari polun yli kaatunutta oli selvästi sahattu poikki aivan vastikään. Kulkua haittaamattomat rungot saavat jäädä maatumaan ja muodostamaan osansa monimuotoisesta metsäelämästä. Paikoin oli aivan upeasti sammaloituneita runkoja.


Haukkalammen länsipuolella on noin 30 metrin pituiset teräsportaat. Ilman portaita kallion ylitys ja laskeutuminen sen toiselle puolelle olisikin aika hankalaa.









Haukkalammen alussa on komeat näkymät alas Haukkalammelle ja oheisessa kuvassa taasen reitin loppupuolella avautuva maisema Myllypuron laaksoon. Haukankierros jyrkkine nousuineen ja laskuineen tuntuu paljon pidemmältä, kuin vajaa neljä kilometriä. Huonokuntoisen ja jalkavaivaisen kannattaa miettiä, kokeileeko jaksamistaan ensin lyhyemmillä reiteillä.


Punarinnankierros, n. 2 km


Saavuttuamme Haukankierroksen päätteeksi jälleen Haukkalammen rantaan, päätimme kulkea vielä helpomman Punarinnankierroksen. Se on noin 2 km:n mittainen rengasreitti, jonka maasto on helppokulkuisempaa. Siellä on vähemmän jyrkkiä nousuja ja polut usein paljon leveämpiä. Kiviä ja juurakoita tämänkin reitin poluille osuu, joten ei se ihan helppo ole lastenrattaiden kanssa kulkijoille, vaikka niitäkin muutaman näimme.


Punarinnankierroksen opasmerkki on punainen. Sen varrelle osuu kuivaa kangasmaastoa ja tasaista kalliopintaa. Kiersimme reitin myötäpäivään siten, että kulku Valklammen rannalla osui matkan loppupäähän ennen saapumista Mustalammen nuotiopaikoille. 


Tuntui mukavalta, että lähes kaikki vastaantulevat kulkijat tervehtivät. Kuka milläkin kielellä. Useimmilla koiranomistajilla lemmikki oli sääntöjen mukaisesti kytkettynä, mutta aina joukossa on niitäkin, joiden mielestä säännöt eivät heitä koske. Eräs tällainen isompi naisporukka tuli vastaan lapsineen ja koirineen. Ensin pari kymmenvuotiasta poikaa hakaten ja ruhjoen kepeillä kaikkea ympärilla olevaa. Heidän perässään koirat irrallaan ja lopuksi naiset tyttöjen kanssa. 




















Punarinnankierroksen päätteeksi nälkä kurni vatsassa. Metsän suojissa kulkiessa kylmyys ei ollut haitannut, vaikka ajoittaisesta auringonpaisteesta huolimatta tuulikin välillä navakasti ja lämpötila oli aavistuksen nollan yläpuolella. Nuotiopaikalla oli paljon ihmisiä, joista useimmat tekivät jo lähtöä pois. Meidän ei tarvinnut sytyttää tulta, eikä hakea puita. Niitä oli jo valmiina. Tarvittaessa klapeja ja kirves löytyvät Mustalammen rannalla olevien nuotiopaikkojen kupeessa olevasta vajasta.
 

Saimme sopivasti suojaisan paikan ja pääsimme paistamaan makkaramme. Miten ruoka voikaan maistua taivaalliselta ulkona raittiissa ilmassa pitkän reippailun jälkeen. Makkarat syötyämme teimme tilaa seurueelle, joka nakkasi kilon painoisen marinoidun naudan ulkofileen makkararitilälle ja monenmoista pientä ruokakattilaa sen viereen. Sen verran hitaasti meidänkin makkarat paistuivat, että tuumasimme seurueen kenties yhä odottavan nuotiopaikalla lihansa kypsymistä.



Haukkalammen infopiste ja luontotupa olivat kiinni. Tarvittaessa aukioloajat voi tarkastaa Nuuksion kansallispuiston verkkosivuilta. Nuuksioon pääsee hyvin myös julkisilla, mutta esimerkiksi Haukkalammen luontotuvalle, josta meidänkin kiertämät rengasreitit lähtevät, on lähimmältä bussipysäkiltä matkaa noin 2 km. Voimat täytyy siis mitoittaa siten, että itse retken lisäksi jaksaa vielä kävellä takaisin bussipysäkille.


Nuuksion kansallispuisto on hieno luontokohde, jonne meneminen ja jossa kulkeminen on tehty tosi helpoksi. Samanlaisia luontoelämyksiä löytyy varmasti monesta muustakin paikasta ja ehkä aidompana, kuin mitä Nuuksio tänä päivänä edustaa. Itselleni oli toissasyksyinen Nuuksiokäynti täysine parkkipaikkoineen ja kaikkialle levittäytyvine ihmismassoineen aikamoinen pettymys, sillä muistin lapsuudestani sen koskemattoman ja aidon aarniometsän, jonka kauneus ja kesyttämättömyys veti hiljaiseksi ja nöyräksi. Kun sitten aikuisiän uusintakäynnillä törmäsin kaikkialla näkyvään kuluneisuuteen, ihmisten taukoamattomaan pölinään ja heidän jättämiinsä jälkiin, tunsin jonkun tärkeän illuusion lopullisesti särkyneen.


Maailma muuttuu, niin hyvässä kuin pahassakin. On hienoa, että meillä on kansallispuistomme ja että niihin meneminen ja niissä kulkeminen on tehty helpoksi. Kaikista ei ole extreme-retkeilijöiksi, mutta kaikille luontokokemukset tekevät hyvää. Vaikka Nuuksio nykyisessä olotilassaan saakin minut hiukan surulliseksi, olen siitä silti ylpeä. Jollei siitä olisi tehty kansallispuistoa, rakennusmaata hamuavat pääkaupunkiseudun kunnat olisivat varmasti sinne jo rivitaloalueineen ja marketteineen levinneet. Nykyisellään se on aikamoinen hengitysaukko ruuhkaisimman Suomen sydämessä. Vaikka olen asunut vuosikausia aivan Nuuksion kupeessa, en ole siellä käynyt. Nyt, kun olen sen löytänyt ikäänkuin uudelleen aion varmasti vierailla siellä säännöllisesti. 
 

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Sulo Vilénit eli kun halvalla saa...


Viime viikkoisen, Espooseen suuntautuneen asiointipäivän päätteeksi poikkesin Honkkariin ostamaan uusia oksasaksia rikkoutuneiden tilalle. Löysinkin tarvitsemani, joiden kanssa olin jo menossa autolla, kun päätin käydä katsastamassa ulkopihan tarjonnan. Pensaita ja kausikukkia oli jo hyllyt ja myyntipöydät pullollaan. Meillä on kuitenkin maa vielä jäässä, joten istuttamaan ei hetkeen pääse. Enkä päällisin puolin vilkaistuani edes nähnyt mitään kiinnostavaa.

Sen sijaan ulkopihan yhdessä nurkassa törmäsin jättikokoiseen keramiikkakurpitsaan. 40 x 40 senttiä kanttiinsa, jos nyt tuollaista ympyriäistä voi siten mitata. Kurpitsalaatikoiden vieressä oli hintalappu -80 %. Kurpitsan hinnaksi tuli 4 euroa. Kiersin ja kaarsin kurpitsoita ja mietin, mitä sellaisella tekisin. En yhtään mitään. Lähdin jo kohti ulkopihan porttia ja palasin takaisin. Taskussa kilisi parkkikolikoita. 4 euroa!!! Eihän se ole hinta eikä mikään. Kyllä meidän puutarhaan yksi keramiikkakurpitsa sopii.


Kannoin painavan ja pölyisen kurpitsan kassalle. Totesin tytölle, että ehdin juuri edellispäivänä pestä ja siivota auton niin ulkoa kuin sisältäkin. Hyväntuulinen myyjä ojensi minulle kaupanpäällisiksi ison muovikassin, vaikka kurpitsa ei sellaiseen mahtunutkaan. Kassilla sain kuitenkin suojattua autoa sen verran, ettei kurpitsan pölyt päässeet tarttumaan kangasosiin. 

Tuli siis tehtyä "Sulo Vilénit" eli hommattua jotain, mitä ei välttämättä tarvitse, mutta kun kerran halvalla sai. Monet Tankki täyteen -ohjelmaa aikanaan katsoneet varmasti muistavat, kuinka Sulolla oli tapana sortua välillä vähän kyseenalaisiinkin hankintoihin vain siksi, kun oli niin halpaa.

Nyt kurpitsa seisoo pergolan sivupöydällä odottamassa tulevaa sijoituspaikkaansa, joka on vielä mietinnässä. Laitoin kurpitsalle pienen kruunun, jotta se ei tuntisi oloaan yksinäiseksi kylmän kolealla pihalla kyyhöttäessään. Minusta kurpitsa on aika söötti ja olen tyytyväinen edulliseen ostokseeni. Ikinä en kyllä täyttä hintaa siitä olisi maksanut.

PS. Yllätysostos muistutti minua myös siitä, miksi yleensä auton takapaksissa kulkee työhanskat ja pari jätesäkkiä. Täytyypä taas muistaa palauttaa ne talven jäljiltä takaisin autoon. Kesäkaudella autoon tuppaa ilmestymään vähintäänkin multaisia yllätyksiä.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pitsisukkia - ja yhdet raidalliset


Monet pitsineulemallit vaikuttavat ensinäkemältä vaikeilta ja monimutkaisilta. Kun sitten istahtaa oikein kunnolla ohjetta lukemaan ja kokeilee sitä käytännössä, saa usein huomata, että aika helppoja ne ovatkin.

Tämän vaaleanpunaisen nilkkasukan lankana on Novitan Suomalainen sukkalanka, 
puikot 3½ .

Mallineule:
1.-3. krs: 3 o, 1 n
4. krs: lk, 3 o yhteen, lk, 1 n
Siivosin eilen ohjemappini, enkä nyt löydä tämän mallin ohjetta mistään, joten lisään sen heti, kun löydän. Näin se muistaakseni meni.


Kaaripitsi-sukat valmistuivat Novitan 7veikka-langan sävystä vadelma.
Puikot 3½.
Kantapää ristiinvahvistettuna (näkyy huonosti).

Mallineule:
Luo 54 silmukkaa siten, että kahdella puikolla on 13 s ja kahdella 14 s. 
1. krs: 2 n, lk, 5 o, 2 o yhteen
2. krs: 2 n, 1 o, lk, 4 o, 2 o yhteen
3. krs: 2 n, 2 o, lk, 3 o, 2 o yhteen
4. krs: 2 n, 3 o, lk, 2 o, 2 o yhteen
5. krs: 2 n, 4 o, lk, 1 o, 2 o yhteen 
toista kerroksia 1-5. 


Sirkka-sukat Novitan 7veikan Aapo-langasta, puikot 3½.

Mallineule (kuudella jaollinen):
1. krs: 1 o, lk, 2 o takareunoistaan yhteen, 3 o
2. krs: 2 o, lk, 2 o takareunoistaan yhteen, 2 o
3. krs: 3 o, lk, 2 o takareunoistaan yhteen, 1 o
4. krs. 4 o, lk, 2 o yhteen takareunoistaan
5. krs: 3 o, 2 o yhteen, lk, 1 o
6. krs: 2 o, 2 o yhteen, lk, 2 o
7. krs: 1 o, 2 o yhteen, lk, 3 o
8. krs: 2 o yhteen, lk, 4 o


Välityönä aina jotain helppoa ja yksinkertaista.
Vihreäsävyiset nilkkasukat yksivärisestä Novitan 7veikan Eero-langasta ja 
Novitan 7veikan vihreäsävyisestä Polkka-langasta (joka on poistunut valikoimasta).

PS.
Mallineuleet eivät ole minun luomiani. Kerään vinkkejä lehdistä, blogeista ja somesta ylipäätään. Harvoin toteutan mitään ohjetta sellaisenaan, vaan vähintäänkin kokoa sovellan.
Ohjeet ovat siis vapaasti muidenkin käytettävissä.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Päivittäisiä ilonaiheita

Talventähti - Eranthis hyemalis

Pienet nukenkaulukselliset auringonpaisteet ilahduttavat autotallin nurkalla joka ikinen päivä. Kyllä kannatti istuttaa niitä paikkaan, jonka ohi tulee kuljettua päivittäin, välillä useaankin kertaan. Koska aurinko paistaa tähän kohtaan ainoastaan aamulla, kukat avautuvat hitaasti ja ilmeisesti myös kukkivat pidempään. Myöhemmin tuohon paikkaan nousee kieloja. Täytyypä muistaa laittaa talventähtiä syksyllä lisää, jotta koko paikka olisi keväisin aivan täynnä näitä keltaisia ihanuuksia.

Kevätvuohenjuuri - Doronicum orientale

Viikonloppuna haravoin yläpihan hiekkakäytävät. Lumi ja jää on vihdoin sulanut ja hiekkakin kuivahtanut kevättuulen tuiverruksessa. Rapsuttelin maltillisesti myös jäästä vapautuneita kukkapenkkejä. Lähinnä yritin ottaa suurimmat ja päällimmäiset oksanpätkät ja vaahteranlehdet. Sen jälkeen ripottelin kukkapenkkeihin multaa ja kummasti ne näyttävät ihan siisteiltä.

Koristemansikka - Fragaria x rosea 'Pink Panda'

Alapihalla on vielä isoja jäälaattoja, jotka tosin pienenevät ja pakenevat aivan silmissä. Portaita pitkin ei vielä alapihalle pääse laskeutumaan, sillä ne ovat osittain tiiviiksi kolatun lumen peitossa. Joinain vuosina viimeiset lumikokkareet portaiden alapäässä ovat sulaneet vapun aikaan. Miten käy tänä vuonna?

Pioni - Paeonia lactiflora 'Louis van Houtte'

Vaikka kaikki jää ei täysin ole kukkapenkeistä sulanut ja multa on hyvin märkää, tunkee sieltä jo kaikenlaista kasvua. Olen kyllä iloisesti yllättynyt, jos tuo kuvan punainen pioninkärki on se miksi sitä luulen eli 1003puutarhaa -blogin Sirpalta saatu pioni Louis van Houtte. Istutin samaan penkkiin viime vuonna myös Bowl of Beautyn, mutta nimitikut ovat siirtyneet paikoiltaan. Kumpi on tulossa? Toivottavasti kumpikin, mutta aika näyttää.

Vuorikaunokki - Centaurea montana

Alapihan Ovaalipenkissä harmaanvihreitä lehtiä kasvattalee jo vuorikaunokki. Ovaalipenkkiin olen kerännyt sinisiä kukkijoita. Vuorikaunokin suhteen en ole aivan varma, haluanko sen jatkavan eloaan puutarhassani. Se on aikamoisen herkkä leviämään. Sen kukat eivät myöskään pysy pystyssä ja viime kesänä tuppasin hermostumaan, kun nurmikkoa leikatessani sain aina tukea ja väistellä kukkivaa vuorikaunokkia ja sinne tänne retkottavia lehtiä.

Mustaherukka - Ribes nigrum 'Pohjan Jätti'

Mustaherukka Pohjan Jätissä on jo isot silmut. Tämä on kahden Pohjan Jätin kolmas kesä puutarhassamme. Sain pensaat pojalta äitienpäivälahjaksi, kun jouduin äkämäpunkin vuoksi hävittämään vanhat mustaherukkamme. Pohjan Jätin marjat ovat suuria ja makoisia. Viime kesänä isoa satoa ei vielä tullut, mutta muutama marja kuitenkin.

Kevätpikkusydän - Dicentra eximia tai Kesäpikkusydän - Dicentra formosa

Pikkusydämet puskevat punaisia versojaan mullasta niin hurjaa vauhtia, että kohina kuuluu miltei sisälle saakka. En ole varma, ovatko pikkusydämeni kevät- vai kesäsorttia. Voisin jossain välissä tutustua aiheeseen paremmin, miten kevät- ja kesäpikkusydämet eroavat toisistaan.

Sormustinkukka - Digitalis purpurea

Yksi suuri tulevan kesän jännityksen aiheista on sormustinkukkien tilanne. Pieniä taimia on pitkin tonttia mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Kuinka moni niistä päättää kasvaa ja kukkia? Ja minkä värisinä? Viime kesänä kukkivia sormustinkukkia oli tasan kaksi, mutta edelliskesänä sitäkin enemmän. Näinhän se sormustinkukilla menee. Yhtenä kesänä kukitaan ja levitetään siemeniä maailmalle. Toisena kesänä sitten kasvatetaan taimiruusukkeita ja kerätään voimia seuraavaa kukintaa varten.

Suikeroesikko - Primula Pruhoniciana-ryhmä 'Wanda'

Esikot kuuluvat niihin ihaniin kevätkukkijoihin, joihin en ole erityisemmin panostanut. Ilmeisesti en vain ole  kerennyt, kun kaikkea kaunista ja kiinnostavaa on niin paljon, ettei yksi kesä niiden keräämiseen ja tutustumiseen mitenkään riitä. Ei taida riittää edes yksi elämä. Ne muutamat esikot, jotka puutarhastamme löytyy, ovat lähinnä kukkivina sisälle hankittuja ja jotenkuten kevääseen elossa selvinneinä sitten siirretty multaan. Suikeroesikko, joka kuvassa heräilee Teresanruusun kupeesta, on sentään ihan puutarhaan varta vasten istutettavaksi ostettu.

Posliinihyasintti - Puschkinia scilloides

Olen surkea piippotunnistaja ja ensimmäiset piipot ovat minulle vain piippoja. Tai ei suinkaan "vain" -piippoja, vaan piippoja ilman nimeä, kunnes olen syksyn istutuspaikkalistasta saanut selvitettyä, mitä mistäkin pitäisi tulla. Ja kunnes niistä jo muutenkin vähän ulkonäköä saattaa erottaa. Tunnistustehtävää voisi toki hiukan helpottaa yhdistämällä useamman vuoden listat niin, että keväällä tajuaisi samasta paikasta nousevan myös vuosia aikaisemmin multaan laitettuja sipulikukkia. Ei vain niitä edellissyksyisiä.

Alppikärhö - Clematis alpina

Viime kevät oli aikamoista kärhökyttäysaikaa. Moni kärhö kärsi hankalasta talvesta ja jollei jäänyt kokonaan nousematta, niin ainakin nousi hyvin myöhään. Kärhöjen vahtaaminen jäi jotenkin selkäytimeen ja luultavasti tulen tänäkin keväänä polvet kurassa kyykistelemään jokaisen kärhöpaikan edustalla, jotta tuleeko sieltä jotain vai eikö tule. Alppikärhö sentään on aika turvallinen herääjä. Nyt jo silmujaan pullistelee.

Komeamaksaruoho - Sedum 'Herbstfreude

Eräs puutarhan helpoimmista ja ihanimmista kasveista on kyllä komeamaksaruoho. Heti lumen sulattua se on valmiina uuteen kasvukauteen ja ihastuttaa minua koko kesän jokaisessa olomuodossaan. 

Jalopähkämö - Stachys macrantha

Myös jalopähkämö on varmasti maannut lumen ja jään alla vain odottamassa hetkeä, jolloin se voisi päästää kasvunsa valloilleen. Pienet karvaiset lehdet ilmestyivät oitis, kun pahin jääkerros penkistä suli pois. Nämä ovat vielä niin pieniä, että piti kumartua ihan lähelle lehdet nähdäkseen.

Kellukka - Geum `Mai Tai´

Alapihan kiemurapenkki on vasta alkanut vapautua jääpeitteestään. Heti sieltäkin alkaa vihreää pukata ilmoille. Yllätyin, että ensimmäisenä nousijana tässä penkissä on viime kesänä istutettu Kellukka 'Mai Tai'. Vuosi sitten uudistin kiemurapenkin kokonaan ja keväällä sieltä ei kovin runsasta kasviryntäystä ollut. Saapa nähdä, kuinka käy nyt.

Poimulehti - Alchemilla

Poimulehtikin jo peukuttaa auki laskostuvilla lehdillään alkavaa kasvukautta. En tiedä, mistä se Pikkupuutarhan Kivipenkkiin on ilmestynyt, mutta olkoon siellä. Kova se on siementämään ja sitä myöten leviämään, joten omia teitään on tuonnekin tullut.

Lehtokotilo - Arianta arbustorum

Näitä kotiloinhokkeja on jo löytynyt penkkien siivoamisen myötä yllin kyllin. Kohmeisia kavereita vielä ovat ja monet mökit jopa tyhjillään. Yksi viime kesältä jäänyt etikkaliemipurkki oli onneksi heti käsien ulottuvilla, joten hukuttamissessiot alkoivat oitis. Talven aikana olen säästänyt tyhjentyneitä pesuainepurkkeja ihan vain kotilomarinointia varten. Seuraavan kerran pihahommiin lähtiessäni täytyy laittaa pariin purkkiin etikkaa ja sijoitella niitä talon eri puolille. Kun purkki on lähellä työskentelykohdetta, ei purkinnoutolaiskuus yllätä ja tule houkutusta nakata kotiloita jonnekin kauemmas. Sillä tavoin ne eivät yhtään vähene, päinvastoin.

Posliinirikko - Saxifraga x urbium

Metsäpuutarha - olen nimennyt talon puistopäädyn uudelleen, sillä kunnan metsikköön rajoittuvana ja aika varjoisana paikkana se on oivallinen metsäpuutarha. Sinne onkin jo automaattisesti kerääntynyt metsäpuutarhaan soveltuvia kasveja ja nyt olen tietoisesti ryhtynyt tekemään paikasta meidän metsäpuutarhaamme.

Metsäpuutarhan käytävän laidalla kasvaa Auring*n ihanat -blogin Inkalta saatua posliinirikkoa. Että minä tykkään tästä kasvista. Se on pysynyt lumen allakin vihreänä ja tanakkana. Vanhemmissa lehdissä on laidoilla punaista ja jos tarkkaan katsoo, punainen reunus on noissa muissakin lehdissä. Parasta näissä saaduissa kasveissa on se, että joka kerran kasvia katsoessa, tulee sen antaja mieleen.

Rhodo 'Catawbiense Grandiflorum'

Metsäpuutarhassa kasvavat rhodot talvi laittoi jälleen koville. Maahan lamoavien oksien päälle oli kasaantunut todella tiukkaa jäätä, joka suli vasta pari päivää sitten. Liian myöhään huomasin, että jossain vaiheessa märkä lumi oli paakkuuntunut varjostuskankaiden päälle ja painoi lisää rhodoja. Yhtään oksaa ei ole katkennut, mutta lehtiä kyllä karsiintunut. Tulevana syksynä täytyy laittaa jonkinlainen kehikko rhodoille, jotta alimmatkin oksat pysyvät koholla ja jotta rhodojen päälle on helpompi kevättalvesta laittaa varjostusverkot.

Jouluruusu - Helleborus 'Double Ellen'

Viime maaliskuussa ostin kaksi Double Ellen -jouluruusua, jotka istutin terassille ruukkuun. Kesällä siirsin ne Pikkupuutarhan Kivipenkkiin, jossa ne kukkivat pitkään ja hartaasti. Toinen on vihreäsävyinen, toinen pinkkisävyinen. Ainakin toinen Ellen on hengissä ja tunkee joko uutta versoa tai nuppua mullasta. 

Nämä tällaiset havainnot ovat niitä kevään upeita hetkiä, joiden vuoksi jaksaa koko pitkän ja pimeän talven. Tuntuu, kuin koko kroppa päästä varpaisiin olisi saanut uutta energiaa ja kaiken vapaa-ajan viettäisi pihamaalla. Päivät vain tahtovat loppua ihan kesken. 
 

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Arno Kasvi: Palstalta parempaa


Kevät on alkanut loistavien puutarhakirjojen merkeissä. Tuskin ehdin saada Sonja Lumpeen Tomaatti-kirjan käsistäni, kun jo siirryin Arno Kasvin tuoreeseen 'Palstalta parempaa' -kirjaan. 

Arno Kasvi taitaa olla useimmille puutarhaharrastajillekin tuttu henkilö. Onhan hänellä mittava ura Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhurina, jota ennen hän työskenteli pitkään Ruotsissa, mm. Uppsalan kasvitieteellisessä puutarhassa. Edellisten lisäksi Kasvi on työskennellyt myös Naantalin Kultarannassa Suomen tasavallan presidentin kesäasunnolla.

Vuonna 2009 Arno Kasville myönnettiiin puutarhaneuvoksen arvonimi. Tutkimus- ja kehittämistyön lisäksi Kasvi on tullut suurelle yleisölle tutuksi monista opaskirjoistaan, artikkeleistaan, esiintymisistään ja luennoistaan messuilla ja eri tilaisuuksissa sekä radio- ja tv-esiintymisistä. Moni omassakin puutarhassa käytössäni oleva ohje on peräisin puutarhaohjelmista, joissa Arno Kasvi meitä leppoisan persoonalliseen tapaan opasti.


Palstalta parempaa -kirja käsittelee hyötyviljelyä. Se on sopiva perusteos niin aloittavalle harrastelijalle kuin pidemmällekin ehtineelle omavaraiskasvattajalle. Kirja on hyvin selkeä ja helppokäyttöinen. Liikkeelle lähdetään ihan alusta eli mullasta ja kylvämisestä ja pohditaan myös kysymystä: "Miksi taimet eivät kasva?" Ensimmäisessä osiossa käsitellään kattaminen, kastelu, lannoitteet, tuholaisten torjuminen, erilaiset työkalut ja kasvatuspaikat.



Toinen osio käsittää kasvit alkaen salaattikasveista kaalien, juuresten, kurkkujen, sipulien, palkokasvien ym. kautta maustekasveihin. Maustekasveista omanaan esitellään vielä kasvit, jotka soveltuvat monikäyttöisiksi pikkupensaiksi, perhos- ja koristekasveiksi.

Kunkin kasvin osalta käydään läpi mm. kylvö, hoito, tuholaiset, sato, säilytys ja käyttö. Vaikka Arno Kasvi mainitseekin, ettei kirja ole keittokirja, löytyy monen kasvin kohdalta myös jokin kiva reseptivinkki.



Jokaisen kasvin kohdalla on vihreä tietolaatikko, joka sisältää latinan- ja suomenkielisen nimen lisäksi kasvattamisen kannalta olennaista tietoa.



Useimmista kasveista on myös lajikesuositukset, mikä helpottaa ainakin aloittelijaa valitsemaan oloihimme sopivia ja hyviksi havaittuja lajikkeita.



Vinkkilaatikot ovat yksityiskohta, josta itse pidän kovasti. Lukiessani kirjaa törmäsin yksinkertaisiin vinkkeihin, jotka esimerkiksi helpottavat ja lisäävät monien kasvien käsittelyä ja säilyttämistä. Vinkit ovat aina kullanarvoisia tietoja, joita ei vältämättä löydy kirjoista, vaan ne siirtyvät pitkään jatkuneen kokeilun ja siitä karttuneen kokemuksen antina. Arno Kasvi on tässä suhteessa varsinainen vinkkien tietopankki.



Luin tätä Arno Kasvin Palstalta parempaa -kirjaa monena päivänä peräjälkeen. Se ei ole kirja, jonka tieto olisi tarkoitus takoa päähän ulkoaopittuna. Tähän tietokirjaan voi palata monen monta kertaa uudelleen ja niin aionkin tehdä. Ajankohta on mitä parhain tähän kirjaan tutustumiselle, sillä juuri nyt sen tiedoista ja vinkeistä pääsee konkreettisesti ammentamaan. Tämä on kirja, joka tulee tarpeeseen omassa hyötyviljelyssäni. Uskallan suositella kirjaa muillekin.


Kirjan kuvat: Pasi Leino

Arno Kasvi: Palstalta parempaa
Kustantaja: Readme.fi
ISBN: 9789523213777


PS. Tämä Arno Kasvin kirja yhdistää Sonja Lumpeen "Tomaatti" -kirjan ja Kati Jukarainen-Maria Kesänen-Hanna Sumari: "Hyötypuutarha - siemenestä lautaselle" -kirjan hyötypuutarhakirjojen kolmikoksi, joista jokainen toimii toki yksinäänkin, mutta yhdessä ne täydentävät toinen toisiaan kerrassaan mainiosti.