Viikonlopun säät ovat olleet parasta A-luokkaa. Aurinko on paistanut täydeltä taivaalta laittaen elohopean kipuamaan lähes t-paitalukemiin.
Pari piippoakin löysin pihasta. Lähikuvaa ei kannata suurin odotuksin tuijottaa, sillä totuus paljastuu seuraavasta.
Piipon löytää kumartumalla riittävän lähelle lumen ja jään alta paljastuvaan pälveen. Suurennuslasia ei sentään tavitse, kunhan osaa kohdistaa katseensa oikein. Nämä ensimmäiset piipot saavat kevätihmisen ihan villiksi. Ehkä ne siksi ilmestyvät hitaaseen tahtiin. Muuten puutarhaihmiset olisivat maanantaina aivan naatteja hypittyään koko viikonlopun tasajalkaa ilosta.
Rinteen jouluruusukin näyttää heräämisen merkkejä. Todennäköisesti nuppu on kasvanut jo syksyllä, mutta peitttynyt sitten lumen alle. Edellisenä talvena tämän jouluruusun lehdistä valtaosa pysyi vihreinä. Nyt kaikki ovat harmaita ja koppuraisia. Mustarastaat hyppivät kuivien lehtien päällä lintulaudalta putoavia siemeniä etsimässä.
Tässä jälleen kuva todellisuudesta, ettei jouluruusun nuppua katsellessa ihan halkeaisi kateudesta. Vasemmalla näkyy lumen alta paljastunut alue, jossa jouluruusukin kasvaa. Edessä taasen on alapihalle johtavat portaat. Jossain tuolla kolatun lumen alla. Kutsumme tuota "lumenkaatopaikkaa" lentokentäksi tai helikopterikentäksi.
Huvituksen varpaat ovat aivan jäässä. Koitin tihrustella, näkyisikö jään keskellä edes yksi ainokainen lumikello rohkeasti nostamassa päätään. Ei näkynyt, enkä sitä ihmettele. Kuka nyt haluaisi päätään palelluttaa, kun saa torkkua lämpimässä mullassa. Jos se nyt lämmintä on sekään.
Ei ole Plantsun mainos, ei todellakaan. Samaisen Huvitus-omenapuun alle olen istuttanut kirjopikarililjoja. Tarkoitus ei ollut pakastaa sipulipussin nimilappua, vaan jättää se istutuspaikan merkiksi. Tuleepa nyt kokeiltua samalla lapun kylmänkestävyys.
Siellä ne ovat, krookukset. Keltaiset Fuscotinctucset. Huomaat kyllä, jos tarkkaan katsot. Kamera suostui tarkentamaan vain ja ainoastaan verkkoon, jonka laitoin ennen lumien tuloa suojaamaan mullasta nousseita krookuksia jäniksiltä.
Kuvasin isojen vuorimäntyjen tyveltä ilmestyneen pälvipaikan. Mietin, menestyykö joku sipulikasvi neulasmassan happamoittamassa maassa? Juuriakin taitaa risteillä tuossa paikassa niin paljon, ettei ainakaan isoja sipuleita ole helppo istuttaa. Tässä olisi joka kevät ensimmäisten joukossa lumesta paljastuva paikka. Tosin tuonne alapihalle on kahlattava hangessa kukkia ihailemaan, mutta minulta se kyllä onnistuu.
Vajaa kaksi viikkoa sitten leikkasin omenapuita ja jätin oksat hangelle pupujen kaluttaviksi. Hyvin ovat kelvanneet. Kääntelin oksista syömättömiä osia päällepäin. Pupuilla näyttää ruoansulatus toimivan vilkkaana. Oksia syödessä toinen pää tuottaa papanoita.
Aurinko sulattaa lunta ja jäätä omaan tahtiinsa. Pitäähän asukkaan käydä siinä puuhassa vähän avittamassa. Kevään edistämiseen kuuluu hakata jäätä pihalla mennen tullen ja välillä ihan vartavasten valmistautuneena. Alkuun kitkuttelin jäätä petkeleellä, mutta sittemmin olen todennut kunnon rautalapion sopivan toimeen paremmin. Muutaman isomman lohkareen voi lapiolla nakata kauemmas, johonkin auringon lämmittämään paikkaan. Aika nopeasti jää sulaa paikalleen jätettynäkin, kunhan sitä lohkoo pienempiin osiin.
Tein mittatikun havainnollistaakseni pihajään paksuutta. Viivat ovat 5 sentin välein eli kuvan kohdassa jään paksuus on noin 7-8 cm. Aamupäivällä jäälle on turha näyttää lapiota. Ei pure, ei millään. Iltapäivällä aurinko on paahtanut jäätä hauraammaksi, jolloin reunasta saa jo helpommin lohkareita irtoamaan. Ai, että tuntuukin mukavalta saada kunnon paakku irti. Tosin olkanivelet eivät tykkää tärähtävästä liikkeestä.
Sisäänkäynnin puolella näkymä saa ajattelemaan, että Napajäätikölläkö tässä asutaan. Aurinko paistaa tähän kohtaan iltapäivällä, mutta se ei nyt riitä pehmentämään jäätikön pintaa. Lisäksi katolta on pari kertaa rysähtänyt isompi lumimassa siten, ettemme ole heti huomanneet käydä sitä poistamassa. Osa lumesta on ehtinyt tallaantua osaksi tiukkaa jääkenttää.
Viikonlopun aikana Ukkokulta on siirtänyt sisäänkäynnin vastapäisestä hangesta kymmeniä kolallisia lunta puistoreunaan. Siellä se sulaa paremmin, eikä sulavesi valu käytäville. Joka ikinen lumitalvi päätämme, ettemme kolaa tai lapioi lunta tuohon paikkaan. Emmekä ensimmäisten lumien aikaan kolaakaan. Vaan kun lunta tulee lisää ja lisää, alkaa paikat täyttyä ja hyvät päätökset unohtua.
Sitäpaitsi kaikki lumeen ja jäähän liittyvä on tänä talvena ja keväänä tupla-,super-, ekstra- ja ties millä etuliitteillä kuvattuna runsasta.
Sisäänkäyntimme on kotitietä alempana. Niinpä myös jalkakäytävältä valuu sulavesiä pihamme autopaikalle. Kun maa on tiukassa roudassa ja käytävien reunoillakin lumi sulaa, vesi valuu kulkuväylille. Hiekoitushiekka painuu päivän lämmössä sulavan jään sisään, jolloin kulkuväylillä pääsisi etenemään helpommin luistimilla. Auto seisoo päivät keskellä lampea ja yöllä jäätiköllä.
Jää on niin paksua ja tiukkaa, ettei siihen pure lapio, ei rautakanki. Ukkokulta piikkasi jäähän uoman autopaikalta sisäänkäynnin editse kohti talon päätyä. Siinä on luonnostaan pieni alamäki, johon kevään sulavesi on yleensä itse kovertanut kulku-uoman. Nyt luonto on laiskotellut ja kyllästyimme odottamaan uoman syntymistä. Sille piti saada alku, jota virtaava vesi syventää ajan kanssa itsestään.
Piikattavaa uomaa on tarkoitus jatkaa ja syventää. Kuvassa näkyy rännistä ylitse vuotavan veden tekemä uoma, johon piikattava uoma liitetään. Metri tai pari vielä uupuu.
Hyvin pitivät meteorologien lupaukset. Talon varjoisemmallakin puolella mittari näytti sunnuntaina +9.5℃. Kevään edistämishommien eli jään kolkuttelun ja lumen siirtämisen ohella pesin pihan puolen ikkunoiden ulkopinnat. Täydellistä kirkastusta se ei elämään tuonut, sillä harmautta on myös ikkunoiden väleissä ja sisäpinnoilla. Toisen kerran sitten jatkan niiden parissa.
Pesin ja tuuletin osan talvivaatteista. Tämän viikonlopun lämpötilat eivät taida vielä olla jokapäiväistä mannaa, mutta silti uskallan siirtää paksuimmat takit vaatehuoneeseen.
Kannoin osan pihakalusteista kellarista pergolaan. Pehmusteilla ei vielä ole kiire. Syksyllä tyhjennettiin patio ja pergola tavallista tarkemmin, kun piti tehdä tilaa telineille kattoremonttia varten.
Olen miltei unohtanut erään tavallisesta keväästä poikkeavan jännityksen aiheen. On nimittäin mielenkiintoista nähdä, nouseeko ja mitä talon seinustan istutusalueilla. Köynnöshortensiaa typistettiin rankemmalla kädellä sekä rempan vuoksi että myös siksi, että osa päädyn hortensiasta oli itsestään romahtanut alas. Samoin kaivoin pois liian lähelle kulkuväylää kasvaneita kotkansiipiä. Ne kun tuppasivat kaatumaan ja rötköttämään käytävällä. Hetken aikaa putsatut istutusalueet voivat näyttää paljaita ja ankeilta. Tai sitten innostavilta mahdollisuuksilta. Minustahan se on kiinni.
 |
| Pelaguu Inspire Pink |
Kaikkinensa oli kerrassaan hieno kevätpäiväntasaus-viikonloppu. Kevätpäiviä parhaimmillaan. Vieläkin auringon lämpö tuntuu poskien iholla. Tästä ilolla ja toiveikkaana eteenpäin!
