perjantai 6. huhtikuuta 2012




Hauskaa, olen saanut uusia lukijoita. 
Tervetulleeksi Tuula ja muut tytöt!

Hyvää Pääsiäistä!

Espoolainen kukkakauppa oli pullollaan ihania pääsiäisasetelmia ja jouduin vaikean valinnan eteen: millaisen kimpun tai kukan ostaisin vanhemmilleni mennessäni heidän luokseen käymään. Lopulta päädyin kuvassa olevaan keltaiseen tulilatvaan. Se on kestävä ja näytti niin aurinkoiselta. Olen joskus tuuminut, että jos itse olisin kukkakauppias, tekisin myyntiin monenlaisia teemakimppuja. Lisäksi myisin kukkaruukkuja, maljakoita ja monenlaisia kukkiin liittyviä ja niiden oheen laitettavia lahjatavaroita.

Tänään ryhdyin viimein laittamaan tuijille varjostusverkkoja. Homma jäi kuitenkin kesken, kun taivaalta alkoi tulla rätin kokoisia räntälätsäreitä ja vaihdellen myös silkkaa vettä. Hetkessä olin litimärkä. Koska ilma oli melko kolea, jätin varjostusverkkojen levittämisen kesken ja tulin sisälle vaihtamaan pariin viherkasviin multaa.

Naapuri käväisi tuomassa pääsiäiskortin, ihan itse tehdyn ja niin hienon. Pehmoisia pajunkissoja. Moikkaamassa kävivät myös naapurin pienet lapsenlapset, eivät päässeet palmusunnuntaina.

Lunta maassa vähän on,
paju-untuvalla.
Pieni siili piikkinen
nukkuu pajun alla.
Aurinko nyt kurkistaa
pilvipeiton alta,
pieni siili piikkinen
nukkuu pajun alla.
Lumi hiljaa häviää,
sataa kaatamalla,
kevätsade herättää
siilin pajun alla.


- Varpu Lindström -

Kuulin tänään radiosta, että jossain päin oli tavattu kevään ensimmäinen siili. Missä, sitä en kuullut, mutta ehkä tuo siili voisi palata vielä hetkeksi takaisin pesäänsä. Vielä on luvattu yöpakkasia, eikä tuolla lumessa taida olla paras mahdollinen sää löytää ravitsevaa syötävää.

Meidän terassillamme, ulko-oven tuntumassa, lentää luudallansa noita. Ja toinen istuu kukkaruukussa muratin keskellä. Kun vihdoin viime kesänä sain terassille kaiteet, on mukava "sisustaa" ovensuuta erilaisten teemojen mukaan. Joulun aikaan oli tietenkin tonttuja ja saapa nähdä, mitä kesän saapuessa taas keksin.

Tättärää, noita tää,
tänä vuonna levähtää.
Pistän luudan varikolle,
itse menen hunningolle.
Jos mua haluat tuurata,
Kyöpelivuorelle ilmoita.
 
Hauskaa pääsiäistä!

Sain ystävältäni kasan erilaisia kangastilkkuja, joissa oli pitsejä ja brodyyrejä. Luultavasti ne ovat olleet jossain käsityö- tai kangaskaupassa malleina, sillä suurin osa oli liimattu kangastilkuille. Leikkelin niitä sopiviksi korttiaskarteluun ja tässä on nyt ensimmäiset tekeleet, jotka sain valmiiksi. En ole niitä kaikkein luovimpia ihmisiä, joten taidan noudattaa aina samaa tyyliä, olipa materiaali mitä tahansa. Omatekoisia kortteja on kuitenkin kiva lähettää ystäville ja läheisille. Tulee taatusti kutakin kortin saajaa ajateltua ihan kunnolla, kun häntä varten kaivan sakset, liiman ja muuta rekvisiittaa pöydälleni ja ryhdyn kasaamaan niistä sopivaa korttia. Yleensä liitän mukaan myös jonkun tekstin, joko runo- tai aforismikirjavalikoimastani. Tai nykyisin usein myös netistä poimien. Sääli, että nykyisin niin harva enää jaksaa lähettää postikortteja, kirjeistä puhumattakaan. Sähköposti, kännykkä ja sosiaalinen media ovat voittaneet kilpailun maapostin kanssa.

En sitten löytänyt rairuohoa varastoistani, joten korvasin sen kauralla. Hyvin tuo iti, vaikka onkin lojunut autotallissamme useamman vuoden. Toisen kauravadin nostan kohta lattialle, jotta Juuso pääsee rouskuttamaan ruohoa. Kas kummaa, ettei se ole vielä niitä ikkunalaudalta löytänyt!

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Puutarhakirjoja voitettavana

 Mikäli puutarhaus ja puutarhakirjat kiinnostavat:

http://elamaajaelamyksia.blogspot.com/2012/04/arvonta-julistetaan-alkaneeksi.html

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Lumi peittää tienoot

Tässä vaiheessa kevättä sakea lumisade pikkupakkasineen ei enää tunnu kovin mukavalta, mutta ei se ilmeisesti kuitenkaan ole kovin poikkeuksellista. Tutkailin puutarhapäiväkirjaani viime vuodelta ja vaikka silloin sade tulikin vetenä, oli lunta pihamaalla suurin piirtein yhtä paljon kuin nytkin. Lämpötilakin seilasi samoissa lukemissa. Itse odotan kuitenkin malttamattomana lumien sulamista ja pääsyä pihahommiin, pienikin lumisade tuntuu takaiskulta. No, netin säätutka lupaili sateen loppumista ja itse asiassa juuri nyt aurinko pilkistää takanani olevasta ikkunasta. Kylläpä se osaakin ilahduttaa.

Mörri tarkkailemassa
Eilen kävin tuttuni luona ensi kertaa vieraisilla. Tuulalla on pikimusta Mörri-kissa, joka ei laisinkaan tykännyt tulla syliin, mutta nuuski meitä vieraita ja pysytteli sinnikkäästi lähettyvillä. Mahtoiko sitä kiinnostaa meidän keskustelumme? Tuula oli leiponut lanttukukon ja kaksi perunakukkoa, joista toisen ilman lihaa. Nyt harmittaa, etten tullut ottaneeksi niistä kukoista valokuvaa, sillä komeita olivat ja maukkaita myös. Varsinais-Suomalaisessa ruokaperinnössäni kukkoruoka on vierasta, mutta toki olen joskus aiemminkin sitä syönyt. Erityismaininnan voisi antaa siitä mahtavasta työpanoksesta, jota Tuula oli naisporukkamme vierailun eteen tehnyt.

Tuo ulkona otettu lumikuva oli niin väritön, että kipaisin kuvaamassa osan puutarhakirjarivistöstäni. Luin aamupuuron ohessa puutarhalehdestä Suomeen kotiutuneesta englantilaisesta puutarhurista, Peter Joysta. Joy on ollut mukana kirjoittamassa Suomalaista ruusukirjaa yhdessä Pentti Alangon, Pirkko Kahilan ja Satu Tegelin kanssa. Tykkään tuosta ruusukirjasta, koska se on mielenkiintoisesti kirjoitettu ja tietenkin täynnä painavaa asiaa.

Oikeastaan luminen piha sopii tämän hetkiseen elämääni. Muutama viikko sitten pihajäätä hakkaamalla hankittu käsikipu ei ole helpottanut ja tänään sain tulehduskipukuurin ja käskyn pitää kättä levossa. Ei tämä naputteleminenkin kädelle hyvää tee, mutta ihan kohta siirryn muihin tehtäviin.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Virvon varvon...

Tänään on jälleen se päivä vuodesta, jolloin ovikello soi yhtenään ja varastossa on hyvä olla kasapäin suklaamunia, karkkia, jopa kolikoita. Virpojia meidän seudulla tuntuu riittävän. Monet ovat toki panostaneet naamioitumiseen ja nähneet paljon vaivaa virpomisvitsojensa koristeluun, osaavat myös virpomislorunsa hienosti. Näille lapsille annan mielihyvin suklaamunia tai muuta hyvää. Joka vuosi joukossa on kuitenkin niitä tenavia, joiden pääasiallinen tarkoitus on ilmeisesti saada kasaan mahdollisimman paljon herkkuja ja vielä mieluummin rahaa. Viis siitä, mikä risu on oven avaajalle annettavana, puhumattakaan teeman mukaisesta pukeutumista. Jälleen tänä vuonna oven takana käväisivät ne pari tyttöä, jotka eivät mitenkään malta odottaa oven avautumista. Heti ensimmäisen ovikellon kilautuksen jälkeen tytöt ryhtyvät hermostuneesti hakkaamaan nyrkeillä ovea. Tällä kertaa jätin oven heille avaamatta ja säästin nekin suklaamunat mukavammille lapsille.


Pääsiäiskortit on askarreltu ja huomenna käyn ostamassa niihin postimerkit. Ideat olivat nyt tiukassa ja jouduin pyörittelemään tarpeita pöydälläni miltei kuukauden, enkä sittenkään ole lopputulokseen tyytyväinen.

Nyt kannattaisi käyttää huonot ulkoilusäät vaikka korttien askarteluun, sillä kohta aika kuluu pihalla multahommissa, eikä sieltä millään malta tulla sisälle. Vaikka tässä pari päivää on ollut melkoisen kylmää, kesä tulee takuuvarmasti. Aamuviideltä oli vielä miltei -10 astetta pakkasta, eikä päivälläkään lämpöasteita ole kovin paljon ollut. En minä yleensä ole ulkolämpömittaria aamuvarhaisella tutkimassa, mutta tänään Juusolla oli kova hätä ja ulos oli ihan pakko päästä. Meidän kattihan ei vilkaisekaan sisällä olevaan hiekkalaatikkoonsa vaan sen kanssa on mentävä ulos. Juuso kun ulkoilee valjaissa ja flexissä kuin lemmikkikoirat konsanaan. Jäljellä olevat lumihanget olivat umpijäässä, eikä metsässä isojen puiden alla ollut juurikaan sen helpompi kuoppia kaivella. Yöpuvussa ja kylpytakissa alkoi tulla varsin kylmä kissan vessapuuhien onnistumista odotellessa. Ehdin jo manailla, että jos joskus vielä uuden kissan otan, se taatusti saa luvan oppia käyttämään myös hiekkalaatikkoa. 

Sen verran virkistyin flexin päässä odottaessani, että aistini alkoivat vastaanottaa ympäristön ääniä. Illalla olin nauttinut mustarastaan lurituksista kevään ensimmäistä lakanapyykkiä narulle ripustaessani, mutta nyt metsäkyyhky huhuili komeasti kumppaniaan. Aikoinaan tänne nykyiselle asuinpaikallemme muuttaessani ihmettelin, huhuilevatko pöllöt päivisinkin. Kuuntelin korvat höröllä huu-huu -huutoja ja odottelin innostuneena näkeväni ihan livenä tuon suurisilmäisen linnun. Eräänä päivänä istuimme Ukkokullan kanssa terassilla ja kotikoivun oksalle lennähti isokokoisen pulun näköinen lintu alkaen siinä yläpuolellamme huhuilemaan samoin kuin oli metsässä tehnyt. Sain siis todellisen lintumaailman oppitunnin ja pääsin tutustumaan oikein lähituntumalta metsäkyyhkyyn. En ole koskaan väittänytkään tunnistavani lintuja, mutta tässä metsäkyyhky -asiassa en ole ainut. Pari muutakin henkilöä on erehtynyt luulemaan pöllön huhuiluksi. Näin ollaan luonnosta etääntyneitä oikein joukolla.

Odottelen edelleenkin kangaskaupan viestiä aida-kankaan saapumisesta. Varastoistani löytyy nyt vain pieniä jäännöspaloja, joita olen aikani kuluksi hyödyntänyt. Muutama lila sydänkortti valmistui täydentämään ristipistokorttivarastoani. Toivottavasti niistä myös muut pitävät. Kaksi olen myynyt ja muutaman lähettänyt onnittelujen kera läheisilleni.

Ulkona sataa parhaillaan lunta ja mittari on pudonnut miinukselle. Huomiseksi luvattiin huonoja ajokelejä, eikä kesärenkaita ole syytä vielä vaihtaa. Surkeaa, mutta ei anneta sen häiritä puutarhakauden odottamista. Joka vuosi on kesä tullut ja niin se tulee tänä vuonnakin.

Ihana naapurini tuli Omapiha -messuilta ja toi tullessaan minulle näin upean Jouluruusun. Voi, että on hauska odottaa multahommia, kun on tällaista istutettavaa. Ja voi, että on ihanaa omistaa tällaisia naapureita!


"Viherpeukalo voitelee kädet rasvaisella perusvoiteella ennen puutarhatöitä. Tällöin lika on helppo pestä pois."

Että niiden sormijakoiset lehdet
odottavat supussa
ja sitten aukeavat kuin viuhka
se on joka kevät yhtä suuri ihme
kuin vastasyntyneet sormet
ja varpaat

-Helena Anhava-

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Lämmin kiitos!



Tänään piti lähteä puutarhamessuille, mutta aamuksi tuli muita tehtäviä ja lähtö siirtyi mahdollisesti huomiseen. Niinpä sitten laitoin pesukoneen pyörimään, vaihdoin lakanat ja pöllytin matot ulos tuulettumaan. Sitten imuri päälle ja normaali kierros kodissa. Kumma, miten viikossa syntyy pölyä ja roskia nurkkiin. Kun viikkosiivous oli hoidettu, kastelin vielä viherkasvit ja vilkaisin taimipottejani. Hyvin voivat. Sunnuntaina on jälleen pienten noitien aika luritella virpomisrunojaan ja jaella vitsojaan. Sulkaamunat odottavat eteisessä ja muutenkin koristelin kotia pääsiäistipuilla. Toissa päivänä otin muutaman oksan kaadetun pihlajan runnomasta sireenistä ja kas, siinä on jo pullean vihreät silmut. Vihdoin muistin myös laittaa rairuohon itämään. Tosin en mitenkään saattanut muistaa, mihin olen rairuohosiemenpussini laittanut. Niinpä sitten hain autotallista pussillisen kauransiemeniä, joita sain tuttavani hevostallilta. Niistä tulee ihan mukavaa pääsiäisruohoa; jämäkkää ja myös Juuson mieleen.

Eipä tuohon siivoamiseen koko päivää kulunut, joten ehdinpä myös pihamaalle jäätä särkemään. Hyvin on sulamisprojekti edistynyt, vaikka yöllä olikin pakkasta, eikä tämä päiväkään järin lämmin ole ollut. Hain kellarista haravan ja kottikärryt ja ryhdyin siivoamaan pihlajan kaatamisesta syntyneitä roskia. Siitä se taas alkaa; pihalla nyhjääminen. Sain kottikärryllisen sopivaa roipetta kompostiin, jossa maatumisprosessi on jälleen alkanut. Biojätteiden pinta on kummasti vajennut ja taas mahtuu tavaraa.

Metsäkyyhkytkin ovat aloittaneet kujerruksensa. Muiden lintujen sirkutuksen lomassa tuttu huhuilu metsiköstä ikäänkuin loksautti palaset taas paikalleen. Suomalainen vuodenkierto on pitkä ja monivivahteinen, mutta niin vain kevät aina yllättää.



Oi, kiitos! Olen saanut Konnadonnalta ( http://www.konnadonnankotona.blogspot.com/) ensimmäisen puutarhablogitunnustuksen. Tuntuupa mukavalta.
 

 1. Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?

Rakensimme tämän kotitalomme 26 vuotta sitten. Ukkokultani sanoo aina, että hän kantoi tavarat paikalle ja appiukko teki niistä talon. Tontista osa oli sekametsää ja osa vanha lehmihaka. Olen monilapsisesta, melko varattomasta perheestä, joka joutui muuttamaan asunnosta toiseen aina uuden lapsen syntyessä perheeseen. Pääkaupunkiseudulle suuntautui kova muuttoliike ja kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista oli kova pula. Vaikka olen lapsuudessani asunut myös omakotitalossa, puutarha missään muodossa ei koskaan ole mitenkään kuulunut kasvuuni. Ennen tämän omakotitalon rakentamista asuimme paritalossa, jossa ensi kerran sain kosketuksen pihaan. Silloin istutin pensaita, muutamia ruusuja, käynnöksia ja tietenkin sipulikasveja pienelle pihallemme. Lapsemme, poika ja tyttö syntyivät ja vietin kotiäitinä kuusi vuotta. Tein paljon käsitöitä ja ompelin lapsille vaatteita. Tuttu puutarha-alan ammattilainen laati meille istutussuunnitelman ja aika pitkälle lähdimmekin sitä noudattamaan. 80-luvulla ei kuitenkaan piharakentaminen ollut vielä samalla tavoin muodissa kuin nykyisin. Emme myöskään huomioineet pihavalaistusta aloittaessamme pihan rakentamista. Niinpä se onkin edelleen lapsipuolen asemassa tontillamme. Kuten monilla rakentajilla, raha oli meilläkin tiukassa. Emme tajunneet budjetoida pihan rakentamiseen juuri lainkaan ja niinpä on monia asioita, joita nyt tekisin totaalisesti toisin.

Tässä omakotitalossamme asuessamme yritin olla täydellinen kaikessa, josta tulikin minulle aikamoinen kompastuskivi. Hyvä äiti, hyvä vaimo, hyvä tytär, sisar ja ilmanmuuta myös täydellinen työssäni. Sairastuin vakavaan masennukseen ja siinä tohinassa puutarha tuli hoidettua ylimalkaisesti. Masennus oli varsinainen helvetti, ei ainoastaan minulle vaain myös perheelleni ja läheisilleni. Sairauden pyörteissä meni 15 vuotta ja vihdon alkoi toipuminen. Työelämään minusta ei ollut enää palaajaksi, mutta monta vuotta olen tehnyt vapaaehtoistyötä yhdistyselämässä muiden mieleltään sairastuneiden parissa. Nyt iäkkäät vanhempani tarvitsevat apuani ja siinä ohessa elelen Ukkokultani ja Juuso-kissan kanssa vähän rauhallisempaa elämää. Lapset ovat aikuisia ja asuvat jo omillaan.

Olin - ja olen vieläkin - aika amatööni näissä puutarha-asioissa. Luen paljon puutarhalehtiä, googletan ja juttelen tuttujen kanssa oppiakseni lisää. Syksyllä tuppaan väsähtämään pihatöihin, mutta talven kääntyessä kevääksi olen jälleen innostusta täynnä. Joka kesälle on uusia projekteja tiedossa ja niinpä puutarhamme tuntuu jatkuvasti elävän. Suunnitelmissa on kasvilavojen rakentaminen hyötykasveja varten. Kasvimaa on ollut Ukkokullan aluetta ja hänen selkänsä ei oikein tykkää kumarassa kykkimisestä. 

Kirjoittaminen on aina kuulunut tavalla tai toisella elämääni. Muutamia vuosia sitten ryhdyin kirjoittamaan puutarhapäiväkirjaa. Olen myös harrastanut valokuvausta ja digikameroiden myötä valokuvien hyödyntäminen moniin eri asioihin on tullut mahdolliseksi. Kukkia on ihana kuvata, ne hurmaavat minut joka kesä uudelleen ja uudelleen. Kummityttöni ryhtyi kirjoittamaan blogiaan ja siinä yhteydessä hän heitti minulle ehdotuksen omasta blogista. Mistäpä muusta kirjoittaisin kuin puutarhasta ja Juuso-kissasta. Näin voin myös jakaa rakkauttani kukkiin muiden samalla tavoin hurahtaneiden kanssa.

 2. Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi? 

Ensimmäisiä pihaamme istuttamiani perennoja oli Kuunliljat. Eivät ne ole erikoisia, ihmeellisiä tai harvinaisiakaan. Kuunliljat ovat kuitenkin hyvin helppohoitoisia ja yllättävän kiitollisia kasveja. Vuodesta toiseen ne putkahtavat maasta vihreinä ja runsaina. Olen jakanut niitä ja monistanut uusiin paikkoihin ja ainakin meidän pihallamme Kuunliljat ovat sietäneet kuivuutta ja sateita nurkumatta. Kukinto Kuunliljassa on melko vaatimaton, mutta se ei minua haittaa. Istuessani keittiössä iltapäiväkahvilla, tuntuu mukavalta katsella sisäänkäyntiä reunustavia Kuunliljoja. Ne ovat niin rauhoittavia tuuheassa vihreydessään.

3. Mikä on puutarhafilosofiasi?

Puutarhafilosofiani? Ei minulla ole sellaista sanoin puettavaksi. Puutarha on minulle enemmänkin paikka ladata akkuja, rauhoittua, nauttia yksinkertaisista asioista: tuoksuista, äänistä, tunnelmista. Usein minulta katoaa ajantaju lähes kokonaan lähtiessäni pihalle jotain puuhaamaan. Oli sitten kyse haravoinnista, istuttamisesta, rikkaruohojen nyppimisestä, kasvimaan hoitamisesta. Uppoudun puuhaan täydellisesti ja unohdan muun maailman. Mikä sen antoisampaa kuin kiertää puutarhassa ja tutkia, mitä muutoksia sitten edellisen kierroksen on tapahtunut. Vaikka tuosta edellisestä kierroksesta olisi vain tunti aikaa. Ihmeitä riittää ja se vasta on ihmeellistä!