Vetämättömissä

Äidin sydänläppäleikkaus tehtiin keskiviikkona ja se meni ihan hyvin. Sairaalassa on puhuttu äidin kotiutuksesta alkuviikosta, mikä minusta kyllä tuntuu liian aikaiselta. Lähettää nyt puolikuntoinen vanhus toisen puolikuntoisen vanhuksen seuraksi. Olen toiminut yhteyshenkilönä äidin, sairaalan, isän ja muiden sisarusten välillä. Sekä soitellut yhteen jos toiseenkin paikkaan löytääkseni apua vanhemmilleni kotiin. Äiti on väsynyt ja haluaisi vain levätä rauhassa. Isä väittää selviytyvänsä kotihommista, vaikka saattaa unohtaa puurokattilan kiehumaan täysille hellalle, eikä ole ikinä joutunut ottamaan kokonaisvastuuta kodin tehtävistä. Ei kelpaa ruoka-apu, ei siivousapu. Toisen mielestä selvitään ihan itse, toisen mielestä ei missään nimessä. Ja sitten mukana sopassa on joukko eripuraisia sisaruksia. Seikkaile nyt sitten tässä mielipiteiden viidakossa ja koita saada jotain järkevää aikaan. 

Olen saapunut uuteen tilanteeseen ja ajanjaksoon, jonka nimenä lienee "mistä ja millaista apua vanhuksille".

Kiitos tunnustuksesta!

 

Sain tämän tunnustuksen eilen Henkkumaarialta Mummula matkan takana -blogista ja tänään Konnadonnalta Konnadonnan kotona ja puutarhassa -blogista. Tunnustukseen liittyy tehtävä. Pitää kertoa seitsemän asiaa itsestään ja nimetä blogeja, joille annan tämän tunnustuksen eteenpäin. 

Tässä seitsemän tunnustusta:

1.  Olen pikkutarkka perfektionisti, joka johti työelämässä totaaliseen loppuunpalamiseen.  Se on opettanut hölläämään tahtia ja sallimaan niin itselle kuin muillekin epätäydellisyyttä ja keskeneräisyyttä.

2.  Pelkään vieraita koiria. Olin 13-vuotias, kun ystäväni koira yllättäen hyökkäsi päälleni ja puri minua. Koira oli isokokoinen ja luonteeltaan hiukan arvaamaton, oli tehnyt saman tempun toiselle jo aiemmin. Olkapäähäni jäi arpi ja mielen taka-alalle pelko.

3.  Tykkään kaikesta kauniista (kukapa ei tykkäisi), vaikka tuskin kaikkea tykkäämäni itselleni koskaan hankkisinkaan (ei kyllä ole mahdollistakaan).

4.  Lottoan silloin tällöin pienellä summalla siinä toivossa, että voisimme tehdä kylppäriremppaa - ja vähän kenties muokata keittiötäkin.

5.  Aina välillä sorrun ostamaan suklaata tai jotain muuta karkkia ja syön sen Ukkokullalta salaa. Toki toisinaan sitten jaan herkut hänen kanssaan.

6.  Istun ihan liikaa tietokoneen ääressä. Hartiat ja ranteet eivät tykkää laisinkaan.

7.  Yksi parhaista arkielämän nautinnoista on sukeltaa väsyneenä puhtaiden ja viileiden lakanoiden väliin tietäen, ettei aamulla ole kiirettä mihinkään.

Tämä tunnustus näkyy kiertäneen jo aika monella, joten annan sen nyt vain kahdelle eli

Mökkipuutarhassa  -blogiin tuodakseni valoa synkkään päivään.
Puutarhan lumo -blogiin ihan muuten vaan.

Iltapäivällä nauroimme hassulle kissallemme. Ostin sille eilen muovisen tarjottimen, johon sijoitin Juuson ruoka-astiat. Tähän saakka olen käyttänyt kuppien alustana ribbikangasliinoja, jotka voi nakata pyykkiin niiden likaannuttua. Kissallahan on usein tapana nostaa ruoka kupista lattialle - mieluummin vielä matolle - ja syödä sitten siitä. Tuloksena on sotkua ja lattian jynssäämistä. Ystäväni käyttää koirien ruokakuppien alustana tarjotinta, jolla on helppo siirtää kupit pestäväksi ja samalla huuhtaista alustakin. Tuumin sen olevan hyvä idea ja päätin kokeilla Juusolle samaa juttua. 

Ilmeisesti Juuso ei oikein tykännyt muovisesta tarjottimesta, sillä ensin se hiipi kohti ruokapaikkaansa sen näköisenä, että vähintäänkin siellä olisi odottamassa jotain valtavan pelottavaa. Seuraavaksi se venytti itsensä pitkän pitkäksi ja ojensi tassunsa ruokakuppiin napaten kiireesti kynsiinsä joko pehmoruokaa tai raksuja siirtäen ne sitten entistäkin kauemmaksi lattialle ja söi ruokansa kaukana koko ruokapaikasta. Tuloksena on siis enemmän sotkua ja huomattavasti laajemmalla alueella. Taidan palata niihin ribbikangasliinoihin.

Parasta aikaa -blogissa arpajaiset

 

Mielenkiintoinen arvonta menossa Parasta aikaa -blogissa! 

Käy kurkkaamassa ja osallistumassa.

10 kuvaa kesään

Marraskuun kuva

Pyhäinpäiväviikonloppu on kulunut harmaassa ja melko lämpimässä säässä. Mittari näytti päivällä parhaimmillaan +5 astetta ja ajoittain tuntui, että kohta alkaa sade, mutta ei sitten alkanutkaan. Haravoin alapihalta omenapuiden lehdet ja yläpihalla leikkasin joitakin perennojen varsia. Alapihalle mennessäni Ukkokulta totesi, että ota kellukkeet ja snorkkeli mukaan. En ottanut, mutta jos paljasjaloin olisin siellä tepastellut, vesisuihkut olisivat pursuneet varpaiden välistä. Niin märkää, niin märkää.

Alkuviikosta leikkasin humalan pois puutarhaportista. Sen limaiset lehdet lätsähtivät ikävästi naamalle portista alapihalle kuljettaessa. Kovin alkaa olla puutarhassa alastonta. Mutta vähänpä pihamaalla tähän vuodenaikaan tulee oltua. Tänään sain luultavasti syksyn haravoinnit hoidettua, ehkä jotain pientä säätöä käyn jossain vaiheessa tekemässä, mutta nyt voi minun puolestani talvi tulla.

Sisustusnavetan synttärit ja jouluavajaiset

Kävin tänään ystäväni kanssa Nummelassa, Ojakkalantien varressa sijaitsevan Katin sisustusnavetan 1-vuotissynttäreillä, jotka samalla olivat navetanvintin jouluavajaiset. Alakerrassa oli synttäreiden kunniaksi tarjolla lämmintä kurpitsakeittoa ja täytekakkua kyytipoikanaan mehua. Paikalla oli melko runsaasti asiakkaita ja varmasti myös Katin ystäviä ja tuttuja. Jonkun verran tunnistin esineistöä samaksi kuin runsas kuukausi sitten edellisen kerran käydessäni, mutta paljon oli myös uudempaa tavaraa. Siis iältään vanhaa, mutta minulle uutta. Tykkään tästä Katin sisustusnavetasta juuri sen vuoksi, että hän näkee vaivaa tavaroiden esille laittamisessa. Suurin osa tavarastahan on ihan tavallista kirpparikamaa; siis tavalla tai toisella sisustamiseen liittyvää esineistöä tai muuta kodin käyttötavaraa. Ei vaatteita eikä tekstiilejä ylipäätään kovin paljoa.

Osa tavaroista on todellakin vanhoja ja monet oikeaa antiikkia. Joukossa toki arvokkaitakin esineitä, mutta ihan varmasti jokainen löytää omalle kukkarolleen sopivaa tavaraa. Itse asiassa minusta tuntui, että monet astiat, kipot ja kannut olivat täällä halvempia kuin useimmilla tavallisilla kirppareilla. Tavaksi kirppareilla näyttää tulleen, että jos vain tavarassa on Arabian leima tai jonkun tunnetun suomalaisen suunnittelijan nimi, sille laitetaan aivan liian korkea hinta missä tahansa nurkkakirppiksellä. Kunnosta, iästä ja tavaran yleisyydestä viis. Ehkä ne sitten joutuvatkin jobbareiden varastoihin odottamaan aikoja parempia tai sitten seisovat viikosta toiseen täyttämässä kirpparihyllyjä. Ei kaikki suomalainen ole antiikkia eikä harvinaista designia. Kohta kaikilla on kotonaan mariskooleja, kivituikkuja ja teema-astioita. Miksi enää hankkia kirpparilta kolhittuja tavaroita kovaan hintaan kun kaupasta saa jatkuvasti samanlaisia uunituoreina 20 %:n alennuksella.

Olin viikolla vähän aikaa kolmen ikäiseni naisen seurassa ja meillä syntyi keskustelu siitä, miten nuorena tuli vannottua, ettei koskaan hanki kotiinsa kristallikruunua tai itämaisen maton tyyppistä plyysimattoa. Eikä mitään pitsiä, krumeluuria tai kultauksiakaan. Vaan niin aika muuttaa ihmistä, sillä hissukseen ovat mielipiteet muuttuneet ja isovanhempian ja vanhempien krumeluurit löytävät tiensä meikäläisenkin kotiin. Osittain siksikin, että ne ovat täynnä muistoja ja niihin liittyviä tunteita. Osittain siksi, että mieli ma maku on muuttunut, eikä enää jaksa olla niin ehdoton kuin nuoruudessa.

Jonkun verran sisustusnavetassa on ihan uutta tavaraa, lähinnä erilaisia käsitöitä tai muunlaisia kädentuotoksia. Yllä olevassa kuvassa on mm. kattotiilistä tehtyjä tauluja. Lisäksi navetasta löytyi villasukkia, tyynynpäällisiä, itse tehtyjä kynttilöitä ja muuta pientä sisustustavaraa. Nuo villasukat taisivatkin olla ainoat vaatteeksi luokitellut. Tai olihan siellä muutama huovuttaen tehty hattu.

Vintissä oli kävijöille tarjolla glögiä kera joulupipareiden. Vintti oli somistettu jouluiseksi erilaisin valoin ja havuin sekä jouluisin esinein. Vinttiin oli alakerran tapaan rakennettu kekseliäästi erilaisia asetelmia. Yhdistävänä tekijänä saattoi olla väri tai materiaali. Tunnelmaa lisäsi kynttilät, havujen tuoksu kuin myös taustalla soiva joulumusiikki. Tässä vaiheessa marraskuuta siihen ei vielä ole ehtinyt kyllästyä.

Niin navetassa kuin vintilläkin lattia on epätasainen ja siinä on yllättäviä korkeuseroja, joten kannattaa olla varovainen ja ehkä jo etukäteen valmistautua käyntiin helppokulkuisin kengin. Lisäksi pihamaa oli aikamoisen kurainen, mikä lienee osittain viime aikaisten vesisateiden syytä.

Katin sisustusnavetta on kyllä mukava ja vähän erilainen kirpparipaikka, jossa taidan käydä säännöllisin väliajoin bongaamassa kauniita esineitä vaikkapa lahjaksi annettavaksi.

Makunsa kullakin

Viime viikolla ajelin Nurmijärven suunnalla ja bongasin tällaisen räiskyvän siniseksi maalatun hirsitalon. Makuasioista ei todellakaan pidä kiistellä, mutta tämä väri nousee maisemasta ihan minä vuodenaikana tahansa. Vielä en kyseistä taloa ole talven lumimaisemassa nähnyt, mutta pelkäänpä, että kauaksi silloinkin väri näkyy.

Samaisella Nurmijärvi-reissulla kuvasin Klaukkalan kirkon, jonka on suunnitellut arkkitehti Anssi Lassila. Tämä kirkko sai vuonna 2004 vuoden betonirakennus -kunniamaininnan. Rakennustyöt vaativat tiettävästi yhden kuolonuhrin, kun rakennustyöntekijä putosi katolta. Ensimmäisen kerran ko. rakennuksen nähdessäni ajattelin sen olevan kenties jonkinlainen vesitornin korvike.  Sisällä en ole käynyt ja sieltä se ehkä on kaunis, mutta tällainen massiivinen, mustan puhuva möhkäle on kyllä aika ruma.

Linnut ovat joukolla käyneet nauttimassa auringonkukansiemenistä ja talipötkylästä. Yhtenä päivänä paikalle pyrähti myös närhi, mutta sen kuvaaminen osoittautui varsin vaikeaksi. Vaikka tähtäilin lintua keittiön ikkunasta, se tuntui havaitsevan pienenkin liikkeen ja lehahti heti lentoon. Sain siitä kyllä useamman kuvan, mutta oikeastaan tämä oli ainut tärähtämätön kuva närhestä. Komea lintu ja hieno sininen vauhtiviiva kyljessä. 

Vielä alkuviikosta oli pientä pakkasta ja hento kerros lunta maassa. Keskiviikkona lämpeni ja sää muuttui sateiseksi. Tänäänkin mittarissa on ollut miltei +6 astetta.

Kulunut päivä on ollut aamusta alkaen niin pimeä, ettei ilman sähkövaloa ole laisinkaan pärjännyt. Vettä on satanut kaatamalla, eikä kissakaan ole suostunut menemään ulos. Omenapuut ovat vihdoin varistaneet lehtensä ja niitä toivoin voivani mennä haravoimaan, mutta kuka tuonne sateeseen viitsii mennä. Huomiseksi on luvattu poutaisempaa säätä, mutta silloinkaan en taida ehtiä puutarhatöihin, sillä ajattelin mennä Nummelaan Katin sisustusnavetan vintin jouluavajaisiin katsomaan, mitä kaunista sinne on laitettu. Selvähän se, että jouluun valmistautuminen on virallisesti aloitettu ja kuka tahansa voi kaupoissa käydessään nähdä metrien pituiset suklaakonvehtipinot ja -jonot. 

Pimeyttä ja jouluhössötystä tai ei, kynttilöitä voi itse kukin sytyttää valaisemaan marraskuista iltaa ja miksei päivääkin, kuten minä tänään tein. Ja tunti sitten kävin sytyttämässä ulkolyhtyihinkin kynttilät, siellä ne loistavat pimeydessä kauniisti.

* * *

”Minkä ikäinen olette?” kysyi virkailija.

”Hetkinen,” sanoi nainen,

”minun täytyy oikein laskea. 

Olin 20 kun menin naimisiin ja mieheni oli tuolloin 30.

Hän täyttää helmikuun alussa 60, eli on kaksi kertaa vanhempi kuin silloin.

Eli minä olen nyt 40-vuotias.”

* * *

Mukavaa viikonloppua ja valaisevia kynttilöitä! 

Saippua-arvontaa

 

Ihanien käsintehtyjen saippuoiden arpajaiset Elämää ja elämyksiä -blogissa. Käy vilkaisemassa!

Välitila-aatoksia

Lokakuu lähestyy loppuaan, enkä oikein tiedä, elääkö nyt syksyä vai talvea. Jotenkin haahuilen kaikissa asioissa jonkinlaisessa välitilassa. Iltaisin otan vuorotellen käsiini virkkaustyön ja ristipiston, teen hetken ja vaihdan jälleen hommaa. Tutkin tuokion aikaansaannoksiani ja mietin, miten etenisin, enkä sitten etene mitenkään. Päässä pyörii monenlaisia ajatuksia ja ideoitakin, mutta en oikein saa mistään niin kiinni, että kokisin olevani tekemisessä mukana. Vasen peukalo ja ranne kiukuttelee jatkuvasti virkkaustyölle, eikä se oikein tykkää ristien pistelemisestäkään. Olen syönyt runsaan viikon aamuin illoin buranaa, mutta siitä on vain hetkellinen apu. En millään jaksaisi taas ruikuttaa aikaa terveyskeskuksesta kortisonipiikkiä varten. Toivon käden paranevan ja kivun jättävän minut.

Aamulla kävin lenkillä, ja yhdistin siihen samalla kauppareissun ja kuvausretken. Kuljin kamera kaulassani, enkä mielestäni nähnyt yhtään mitään kuvattavaa. Oikein pinnistelin, josko siten saisin silmieni eteen jotain oivallista, kuvauksellista. Maisema näytti harmaalta ja tyystin samalta kuin kaikkina muinakin päivinä. Mikään ei noussut esille huutamaan, että "kuvaa minut, ikuista, ikuista!" Yksi orpo kurre kipitti sähkölankaa pitkin, mutta annoin senkin mennä, koska olin jo lannistuneena ehtinyt laittaa kameran reppuun. Kipaisin kaupassa ja palasin toista reittiä kotiin.

Kotipihalle palattuani aurinko paistoi vielä kirkkaasti, mutta sää oli selvästi muuttumassa pilvisemmäksi ja leudommaksi. Katselin puutarhaani hiukan tyytymättömänä, pakkanen ja ohut lumikerros oli tullut jotenkin kesken syyspuuhien. Muut omenapuut olivat pudottaneet lehtensä, mutta Huvitus rehotti edelleen vihreänä. Tai oikeastaan vihertävänharmaana, sillä sen lehdet ovat viittä vaille putoamista. OIkein kunnon puhallus, niin lehdet kirmaavat maata pitkin tuulen riepoteltavana. Ilman lämpeneminen sai lumen kimaltamaan ja kiteytymään kasvien lehdille. Vihdoin kaivoin kameran repusta ja ajattelin, että ainakin näitä kiteitä voisin yrittää kuvata.

Kesä on ohi ja syksykin on ohi. Hiljakseen siirrymme talveen. Talvi on mielessäni enemmän harmaata, sinistä, valkoista, vähemmän kirkkaita värejä. Joulu siinä välissä on lämpöä ja punaista, mutta myös runsaasti velvoitteita ja täytymisiä. Kesän touhuamisen jälkeen on outoa olla enemmän sisällä ja elää lyhyemmässä päivässä. Ulkona olevaa pimeyttä on vaikea saada valaistua kynttilöilläkään. Odotan, että loksahdan johonkin uraan, joka vie minut jälleen kevääseen...

Siirretään kelloja

Kuulin ystävältäni että kelloja pitää siirtää tunti...toin just makkarin kellon olkkariin ja vein olkkarin kellon kylppäriin...mikron kello oli vaikein..nyt se on makkaris ja vaikee käyttää. Menikö oikeen..kyl siinä se tunti meni, eikö niitä pitäny tunti siirtää?? Oon ihan puhki, toivottavasti tein oikeen.. :D Tää on niin turhanpäiväistä. Nyt odotan taas koko talven että saan mikron takas keittiöön...

Muistathan, että kelloaikaa siirretään ensi yönä tunti taaksepäin! 

 

Ensilumi tulee kuudelta...

Kirjattakoon, että täällä pääkaupunkiseudulla ensilumi satoi viime yönä, ei siis Hectorin laulun sanoin kuudelta. En ole mikään sääprofeetta, mutta eilen illalla Juuson kanssa ulkona ollessani katselin nousevaa kuuta ja tuumin, että ihan lumelta tuoksuu. Ei sitä mitenkään kasaspäin ole satanut, mutta sen verran kuitenkin, että maa on kyllä valkea ja pihalla kävellessä jalanjäljet jäävät näkyviin. Jopa kissan, vaikka se keveästi asteleekin. Eilen lämpötila pysyi koko päivän pakkasella ja niin on pysynyt tänäänkin, vaikka aurinkokin on ajoittain paistanut ihan kirkkaalta taivaalta. Ehdin kuvata vain muutaman otoksen omalla pihalla, mutta pakkohan oli käydä tallentamassa lumitilanne mahdollisia tulevia sääkinaamisia varten.

Saimme tänään hoidettua normaalin viikkosiivouksen Ukkokullan kanssa mukavan sutjakasti. Matot raikastuivat imuroinnin ajan ulkona riippuessaan ja Juuso muisti naukaista joka kerran pihalla sen ohi kulkiessani. Nosteli tassujaan vuoron perään sen näköisenä, kuin olisi sanonut  "Päästä mamma minut sisälle, varpaat jäätyy!" Se kun ei erityisemmin tykkää imurin ulinasta, ajattelin, että parempi sen on olla siivouksen ajan pihalla. Kun siivousurakka oli ohi, kissa sai ruokaa ja pääsi nojatuoliin köllöttämään. Siinä se selällään kellistellen ilmeisesti uneksi jostain herkullisesta, kun kieli seikkaili nenänpäätä hipoen ja kuului samanlainen naksutus, kuin joskus ikkunalaudalta ulkona pörrääviä lintuja tiiraillessa. Mikäs oli kissan nautiskellessa, kun aurinko paistoi sen nukkumapaikkaan lämpimästi ja vatsa oli täynnä hyvää ruokaa.

Sain vihdoin väsättyä myös pari onnittelukorttia, askartelufiilis on ollut pitkään kadoksissa. Olen vain virkannut isoäidinneliöitä ja tehnyt ristipistoja, vaikka vasen käsi ei sitten alkuukaan tykkää virkkaamisesta. Se peukalon ojentajalihas tai mikälie nyt olikaan on erittäin kipeä ja liikearka. Pitäisi kuulemma antaa levätä, mutta eihän peukaloa lepuuttamalla tule mitään valmista, ei kivaa eikä vähemmän kivaakaan. Päässä risteilee monenlaista mielenkiintoista tekemistä, mutta harva niistä etenee, kun nämä fyysiset rajoitteet ovat niin voimakkaasti nykyisin kuvassa mukana.

TIEDONKULKU ORGANISAATIOSSA

Ilmoitus pääjohtajalta johtajille

Huomenna klo 9.00 on täydellinen auringonpimennys. Tällaista ei tapahdu joka päivä, joten henkilökunta saa kokoontua toimitalon pihalle, siististi pukeutuneina sitä katsomaan. Osoittaakseni kiinnostustani asiaan, tulen itse opastamaan heitä. Jos sataa, ei auringonpimennystä voi nähdä yhtä hyvin. Siinä tapauksessa henkilökuntaa pyydetään kokoontumaan ruokalaan.

Ilmoitus johtajilta tuotantopäälliköille

Pääjohtajan määräyksestä on huomenna klo 9.00 täydellinen auringonpimennys. Jos sataa, emme näe sitä niin hyvin ulkona ja siististi pukeutuneina. Siinä tapauksessa auringon katoamista käsitellään henkilökunnan ruokalassa. Sellaista ei tapahdu joka päivä.

Ilmoitus tuotantopäälliköiltä toimistopäälliköille

Pääjohtajan määräyksestä käsittelemme siististi pukeutuneina auringon katoamista henkilökunnan ruokalassa klo 9.00 huomenna. Pääjohtaja kertoo meille, sataako ulkona. Tällaista ei tapahdu joka päivä.

Ilmoitus toimistopäälliköiltä vastuuhenkilöille

Jos henkilökunnan ruokalassa sataa huomenna, mitä ei tapahdu joka päivä, pääjohtaja katoaa siististi pukeutuneena klo 9.00.

Ilmoitus vastuuhenkilöiltä työntekijöille

Huomenna klo 9.00 pääjohtaja katoaa. Harmi, ettei sellaista tapahdu joka päivä. 

Viettäkää leppoisaa viikonloppua!