maanantai 9. huhtikuuta 2012

Hyvän mielen haaste

Vastaan Katjalta saamaani Hyvän mielen haasteeseen eli elämässäni hyvää mieltä tuottavat mm: 
Perhe eli Ukkokulta ja omillaan elelevät lapset

Hyvää mieltä tuottaa valtava määrä asioita, joita ei aina tule edes huomanneeksi. Siksi tällainen haaste onkin paikallaan liikuttamaan aivonystyröitä ja muistisopukoita; mikä minun elämässäni on hyvin ja millaisista asioista nautin. Ihminen tuppaa usein katsomaan elämäänsä mustien lasien läpi ja nostamaan pinnalle kaikki negatiiviset asiat, puutteet ja riidat, vaivat ja kolotukset.
Lemmikkikissa Juuso

Juuso täyttää alkukesästä 11 vuotta ja on pehmoinen ja fiksu kissa, kuten jokainen sanoisi omasta lemmikistään. Viime yönä Juuso oli kaikkea muuta kuin mukava katti, sillä se olisi halunnut ulos. Toki sen naukumista unen läpi kuullessani tajusin, että pitäisi nousta ja lähteä pissattamaan kattia. Sehän ei halua käydä hiekkalaatikollaan, vaikka sellaista uskollisesti kodinhoitohuoneessa kaiken varalta pidetäänkin. Olin niin väsynyt, etten saanut itseäni ylös sängystä ja lopulta Juuso sai Ukkokullan lähtemään aamuvarhaisella pihamaalle. Aamulla olin jo unohtanut yöllisen harmistukseni ja Juuso tuntui ihan yhtä rakkaalta kuin aina muulloinkin. Samalla tavoin tunteet heilahtelivat ylös ja alas nähdessäni viime kesänä Juuson käyneen nukkumaan kukkieni päälle. Sää oli kuitenkin hyvin helteinen ja kissallakin kuuma turkissaan. Se oli löytänyt hieman varjoa ja viileyttä kukkapenkissä; ja nousivathan nuo kasvit parissa päivässä, joten Juuson makuusta ei suurempia vahinkoja seurannut.
Koti



Oma koti lienee suurimmalle osalle ihmisistä suoja, turva, rauha. Toiset laittavat kodin ja sellainen se sitten on hamaan loppuun saakka. Toiset taas maalaavat, puleeraavat, sisustavat harva se päivä. Minä kuulunen johonkin noiden kahden tyypin välimaastoon. Saan innostuksen hetkiä ja silloin alkaa tuulemaan. Sitten taas saattaa mennä pitkä aika, että mielenkiintoni suuntautuu johonkin muuhun. Vuodenajat ja erilaiset juhlapyhät kuitenkin saavat minut vaihtamaan verhojen ja tyynyjen sekä kynttilöiden värejä. Ja kyllä sitä ohimennessään tulee aina jostain nypittyä ja jollei muuta, niin vaikka koriste-esineiden paikkaa vaihdettua.


Piha ja puutarha


Miettiessäni tämän bloggauksen kuvia, tuli selailtua mm. puutarhakuvia aika pitkälle taakse päin. Vuodenajat vilahtelivat ja piha näyttäytyi eri asuisena riippuen siitä, oliko kuvattaessa kesä tai talvi, satoiko vai paistoiko. Ajan kuluminen näkyi erityisen selvästi omenapuissa ja puutarhan rehevyydessä. Melkoisesti kasvit kasvavat muutamassa vuodessa. Totesin myös, että kuvia kannattaisi kaikesta huolimatta ottaa mieluummin liikaa kuin liian vähän. Eri kulmista, erilaisilla ilmoilla, eri vuorokaudenaikoihin ja miten nyt ikinä keksiikään räpsiä. Jäin kaipaamaan monia kuvia, mutta nythän asian voi korjata ainakin tulevaisuuden osalta.

Ystävät

Ystävät ovat tärkeitä ja useimmat heistä tuottavat hyvää mieltä. Ystäviä kerääntyy vuosien varrelta, opiskeluajoilta, työpaikoilta, harrastuksista, naapuristosta, lasten ystävien vanhemmista, sukulaisistakin. Joku ystävä saattaa jäädä lähinnä muistoksi elämäntilanteen muuttuessa, mutta kenties hän palaa taas muutaman vuoden kuluttua uudelleen. Suhtaudumme muihin ihmisiin sen mukaan, millainen oma elämäntilanteemme on. Joskus elämään mahtuu paljon muita ihmisiä, joskus taas omassa elämässä on niin paljon tekemistä, ettei enää jaksa ylläpitää ystävyyssuhteita. Hyvät ystävät ovat siitä ihania, että he ymmärtävät ja kulkevat välillä rinnalla, välillä vähän kauempana, mutta yhtäkaikki aina kuitenkin jollain tavalla läsnä.
Käsityöt: ristipistot, korttiaskartelu
Käsitöitä olen tehnyt oikeastaan koko aikuiselämäni. Nuorena aikuisena puikot ja lankakerä kuuluivat vakiovarustukseen ja lasten myötä nostin myös ompelukoneen pöydälle. Ystäväni kanssa kiertelimme kangaskauppoja tilkkuja ja kankaita hankkien. Kaupasta ostettiin Burdaa ja muita käsityölehtiä sekä tietenkin jaoimme osaamistamme. Oli kiva toisiamme tavatessa näyttää, mitä taas oli tullut ommeltua ja kumpaisenkin pienet lapset saivat toimia malleina. Heillehän me etupäässä vaatteita ompelimme.
Kirjallisuus, musiikki, hyvät elokuvat
Kirjat ovat aina tuoneet minulle hyvää mieltä. Olen kahlannut kirjallisuutta laidasta laitaan. Kotimainen ja ulkomainen proosa, runot, muistelmat, novellit, dekkarit ja tietenkin sanomalehdet ja myös aikakauslehdet. Joskus on ollut elämässä pätkiä, jolloin lukeminen ei ehkä ole ollut kovin aktiivista, mutta aina on kuitenkin joku kirja lojunut yöpöydällä ja loppuun jokainen niistä on tullut kahlattua. Ja sitten on ollut varsinaisia himolukemisen jaksoja, ahmimisen kylänennätyksiä. Kirjat ovat nykyisin aika kalliita, mutta kyllä niitä silti tulee myös omaan hyllyyn hankittua. Onneksi meillä Suomessa on myös erinomainen kirjastolaitos, ja sieltä haemme reppukaupalla lukemista. Tällä hetkellä lähinnä kotimaista proosaa, dekkareita ja harrastealan kirjoja - myös niitä puutarhakirjoja.

Jotenkin saumattomasti kirjojen myötä hyvää mieltä tuottaa myös musiikki ja elokuvat. Nuorena tyttönä kuuluin kahteen leffakerhoon ja sen lisäksi tuli katsottua myös normaaliin levitykseen tulevat leffat. Paljon olen mielestäni hyviä leffoja nähnyt, mutta mitä sanoisin, jos mieleenpainuvimpia kysyttäisiin. Ehkä ruotsalainen Fanny ja Alexander. Toisena islantilaisen laulajan, Björkin tähdittämä Dancer in the Dark.

Musiikin suhteen olen kaikkiruokainen, mutta toki minulla on mielimusiikkini. Syystä tai toisesta olen elämäni aikana tutustunut klassiseen ja kansanmusiikkiinkin. Ehkä kuitenkin kuunneltavakseni valitsisin Santanan tai jonkin muun 60-70 -lukujen bändin. Mielelläni kuuntelen myös näitä kotimaisia naislaulajia, Chisua, Anna Puuta, Jenni Vartiaista. Nyt on parempi lopettaa, sillä taitaisi olla helpompi luetella ne, joita ei välitä ihan ensimmäisenä cd-soittimeen ladata.
Puhtaat lakanat
Voi, paljon on asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Maukas ruoka, antoisa matka ja sohvalle


istahtaminen viikkosiivouksen jälkeen. Puhtaat lakanat, lintujen sirkutus, vastaleikatun ruohon tuoksu ja varhaisen aamun rauha. Hyvää mieltä tuovat myös monet mielenkiintoiset blogit, joiden lukemiseen voisi toivoa muutamaa ylimääräistä tuntia vuorokauteen.

Lähetän Hyvän mielen haasteen seuraaville blogeille:

Minnalle blogiinsa Ansaitut pullakahvit:
  •   http://ansaitutpullakahvit.blogspot.com
Konnadonnalle blogiinsa: 
  • http://konnadonnankotona.blogspot.com
Pionihulluutta ja puutarhaunelmia blogiinsa:               
  • http:/pionihulluuttajapuutarhaunelmia.blogspot.com
 Marjalle Suvikummun blogiinsa: 
  • http://risusydan.blogspot.com
 Höperölle hortonomille blogiinsa: 
  • http://hoperot.blogspot.com


(Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä vaikka sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa ja jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). 

Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

4 kommenttia:

  1. Kivoja hyvänmielenasioita on sinun vastauksessasi :)
    Kiitos haasteesta, vastailen ihan pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän mielen asioita on paljonkin, mutta eipä niitä aina tule arjessa huomanneeksi. Siksi tällainen haaste onkin ihan piristävä muistutus.

      Poista
  2. Minunkin mielestäni tällainen haaste on juuri sen vuoksi mukava,että se pistää pysähtymään ja pohtimaan niitä ihan oikeasti tärkeitä asioita,joita oma elämä pitää sisällään.

    VastaaPoista
  3. Hyviä asioita ei koskaan ajattele liikaa.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!