Varsin viluista on

Askeleet lumessa - Ukkokulta ja Juuso-kissa rinnakkain

Kovasti sää tänä keväänä keikkuu, sinne tänne. Eilen aamulla maa oli valkoisena, tosin tuo ohut lumikerros päivän aikana suli. Välillä satoi lunta, räntää ja eniten vettä. Vanha taivaskin pääsi ajoittain paljastumaan ja Espoossa käydessäni taivaalle syntyi komea sateenkaari.

Ulkona ei siis ole pahemmin tehtävää. Lunta olen levitellyt sulamisen edistämiseksi - ja onhan se melkoisesti sulanutkin. Alapihalla on vielä valkeaa ja portaiden kohdalla kasapäin lunta vaikka muille myytäväksi. Lumen koostumus on muuttunut jännän kiteiseksi ja höttöiseksi. Lienee lämmön ja vesisateen vaikutusta. Yläpihan aurinkoisella puolella ei lunta enää juurikaan ole ja sisääntulon varjoissakin kasat ovat huvenneet mukavasti. Hankien alle taipuneiden pensaidet oksat ovat nousseet likimain kaikki ylös. Jonkun verran on oksissa murtumia, mutta näyttäisi siltä, ettei suuria vahinkoja ole tapahtunut. Haravoimista ei vielä voi harrastaa, sillä lumen alta paljastuva maa on märkää. Kaikenmoista roskaa on kyllä riittämiin. Vuodenvaihteen myrskyt ovat putsanneet puita ylimääräisistä oksista ja muusta sälästä.

Mullasta tunkee sinnikkäästi kaikenlaisia kärkiä, punaisia, keltaisia, sinisiä. Sipulikukkiakin, mutta niiden nuput ovat supussa, ilmeisesti koleuden vuoksi. Hurjasti tekisi mieli jotenkin vaikuttaa kevään edistymiseen, mutta lumen levittämistä lukuunottamatta ei juuri muuta ole tehtävissä. Sieltä täältä voi poimia oksia, mutta muuten puutarhatyöt ulkosalla ovatkin lähinnä talon ympäri kävelyä. Alapihalle on turha mennä, sillä lumen alta paljastunut nurmi on märkää ja muuten onkin sitten sitä lunta.

Juuso nauttii keväästä varmasti yhtä paljon kuin minäkin. Se viihtyy ulkosalla pitkiä aikoja; tepastelee siellä kuin kuninkaallinen ikään. Kun se kuulee minun tulevan pihamaalle, se maastoutuu lehdettömän pensaan taakse kuvitellen ilmeisesti olevansa näkymätön. Saapuessani pensaan kohdalle se hyppää esiin selkä köyryssä ja häntä paksuna. No, täytyyhän sitä vähän näyttää pelästyneeltä, kissan iloksi. Sen jälkeen katti meneekin piehtaroimaan kivituhkaan. Jättääkö se kenties oman hajunsa naapurien kissoille vai muuten vainko tykkää pyöriä hiekassa. Ainakin se saa hienon turkkinsa totaalisen pölyiseksi.

Ukkokulta nousi kellarista pihamaalle ja päätti istahtaa keinuun, jolloin istuimen toinen pää romahti alas. Nyt sitten pihalta kuuluu sahan suhina, vasaran pauke ja ruuvivääntimen pörinä. Kohta on taas keinu kunnossa. Neljännesvuosisadan se on meitä palvellut ja ulkona kesät talvet viettänyt. Pari kesää sitten käsittelin keinun ruskealla puuöljyllä ja sen ulkonäkö parani melkoisesti. Kelpaa taas kohtapuoliin keinutella.

Viikonvaihteessa käväisin Tampereen puutarhamessuilla. Anoppi seurassani kierreltiin tungoksessa ja toki sieltä tarttui jotain mukaankin. Valokuvia ajattelin myös ottaa, mutta aina oli jonkun jalka tai käsi välissä. Tungin kameran kassiini ja keskityin tallentamaan upeimmat näyt muistoihini. Tarttuihan sieltä muutama mukula mukaankin ja nyt pitäisi käydä kaupassa ostamassa sen verran multaa, että pääsen esikasvatushommiin. Pihalla on multaa, mutta jäässä - tietenkin. Olisi pitänyt muistaa syksyllä laittaa vähän multaa kellariin kevättä varten. En muistanut. 

Lankesin ostamaan messuilta ihmekukan "porkkananmallisia" juurakoita. Ja maanantaina sitten eksyin netissä keskusteluun, jossa multasormet vaihtoivat mielipiteitä noiden juurakoiden talvettamisesta. Useimmat nostavat juurakot daalioiden tapaan ylös mullasta syksyllä, vaikka messuilla kovin väitettiin juurakoiden talvehtivan meilläkin maassa. Vankka mielipide nettikeskustelussa oli, etteivät talvehdi. Taas sorruin mainosmiesten puheisiin.

Messuilla oli myös tuoreita espanjalaisia mansikoita. Jättimäisen kokoisia. Tuoksuivat mansikalta, mutta mahtoivatko maistua? Olipa messuilla myös standi, jossa oli mahdollisuus nauttia mansikoita shamppanjan kera. Hinta oli kyllä turhan "makoisa" ja minähän olin liikkeellä autolla. Sen sijaan kahvipulla messujen taukokahvilassa oli harvinaisen tuore ja maistuvainen. Jäi siitä ihan hyvä mieli.

Pääsiäisenä maljakkoon tuomani omenapuunoksa puhkesi kukkimaan. Nyt vain kädet kyynärpäitä myöten ristiin, jotta myös omenapuut puutarhassa kukkisivat yhtä kauniisti ja tuottaisivat tulevana kesänä runsaasti herkullisia hedelmiä. Viime kesänähän sato oli suorastaan olematon. Laitettakoon se puiden lepäämisen tiliin. Eihän sitä joka vuosi jaksa kantaa raskasta taakkaa - omenapuidenkaan.

Nämä hienosti kasvavat taimet ovat tuottaneet minulle salapoliisitehtävän. En kuolemaksenikaan muista, mistä siemenistä nämä ovat peräisin. Mihin olen laittanut siemenpussin? Kaikki muut taimikylvöt olen merkinnyt ja tiedän, mitä missäkin on tulossa. Mutta en näitä tunnista. Jossain takaraivossa tiedän tiedon piileksivän, mutten saa sitä sieltä esiin. Seuraavaksi onkin vuorossa kastelutehtäviä. Yllättävän paljon vettä taimikylvökseni vaativat, vaikka useimmat eivät olekaan suorassa auringonpaisteessa. Siis, jos aurinko sattuisi paistamaan. 

Oikea käteni on kipeytynyt uudelleen. Sain siihen viikko sitten kortisonipiikin ja muutama päivä menikin hienosti. Olen välttänyt käden rasittamista ja siirtynyt hiiren käytössäkin vasempaan käteen. Eilen kuitenkin kämmenselkään nousi taas kipeä patti ja käsi on hivenen liikeherkkä. Täytynee ryhtyä pitämään tukea taas päivälläkin.