Vallihautoja puutarhassa

Lumikellot omppupuun alla.

 

Pihalla alkaa piipottamaan siellä sun täällä. Lumi sulaa silmissä paljastaen talven aikana maahan lentäneitä risuja ja roskaa. Ei sentään omassa pihassa tarvitse energiajuomatölkkejä ja keksipahveja keräillä, kuten kylällä kävellessä tulee ajatelleeksi.

Esikkokin heräilee.

Piippojen jänissuojaksi viritetyt verkot ylettyvät paikoin muidenkin heräävien kasvien päälle. Maa on edelleen niin kohmeessa, ettei multaan voi työntää minkäänlaisia kepakkoja nostamaan suojaverkkoja vähän ylemmäs. Sitä varten täytyy käydä hakemassa rinteen vuorimäntyjen alta sinne keräämiäni kivenmurikoita.

Perjantaina hedelmäpuiden suojaksi oli ilmestynyt vallihautoja. En tiennytkään puutarhassani asuvan kriikunaherroja ja omppuneitoja, jotka haluavat asua linnasaarillaan ilman ainuttakaan vierailijaa. Eivät tajua, että rusakkovihollinen ylettyy napostelemaan puiden alle istuttamiani sipulikukkia. Rusakot eivät nostosiltoja tarvitse. Jos tarkkaan katsot, kriikunapuun oikealla puolella pilkottaa vihreää verkkoa, jotta ristihuulet eivät pääse lyhentämään nousevia krookuksiani.

Myös lavakaulusten väleihin vettä oli perjantaina kertynyt paikoin pienen erämaalammen verran. Lauantaina lampi oli poissa. Ei edes lätäkköä ollut jäljellä. Samoin hedelmäpuiden vallihaudat olivat kuivuneet.

Kasvaripolulle päästäkseen piti vuokrata soutuvene tai heittää talviturkki pois ja ryhtyä kroolaamaan. Ratkaisin ongelman kiertämällä paikan Kaivoruusupenkin taustapuolelta. Tämäkin vesieste oli lauantaina muisto vain.

Alapihan puiston puoleisessa kulmassa kasvavan vaahteran alle on kertynyt runsas määrä käpyjä. Männynkävyt ymmärrän, koska alapihan toisessa kulmassa kasvava suuri rajamänty tuottaa niitä. Tosin itsestään ne eivät pihan halki vaahteran alle kulkeudu, eikä mikään tuuli niitä tuollaisia määriä myöskään kymmeniä metrejä puhalla. Kuusia ei tontillamme ole ainuttakaan. Rajanaapurin autokatoksen kulmalla on yksi. Ja vastapäisen naapurin takaisessa metsässä laskematon määrä lisää. 

Veikkaan käpyjen kantajaksi tikkoja. Käpytikkoja meidän pihassa on talven aikana nakutellut päivittäin. Hyvällä tuurilla niitä on sattunut kaksi samanaikaisesti talipötköä kaventamaan. Harmaapäätikastakin on tullut vakiovierailiija.

Haarmaapäätikka 16.2.26

 
Oravat ovat tietenkin yksi tavallisimmista käpyjen kuskaajista. Niitä ei vaan meidän pihalla pahemmin näy. Ennen kunnan metsän muuttumista puistoksi oravat olivat yleinen näky sekä pihassa että ilmajohdoilla kulkemassa. Entinen metsä on ollut jo muutaman vuoden laakea, puuton puisto. Oravalla olisi kokonainen aavikko ylitettävänään suojaa kaivatessaan.

Joku eläväinen on tarvinnut kuumailmapalloa puutarhassa liikkumiseen. Onkohan propaani loppunut kesken lennon ja siksi pallo on hylätty. Enkä kyllä nähnyt gondoliakaan eli koria.

Lumen sulamisen jälkeen piha alkaa muistuttaa lännenelokuvan hylättyä kaupunkia. Tuuli kuljettaa käytävillä ja nurmikolla tumbleweed´eja eli arokierijöitä. Saatat tunnistaa nämä meikäläisen arokierijät tutuiksi syyshortensian kukinnoiksi. Nämä ovat kevyttä siivottavaa. Tarttuvat myös tehokkaasti haravan piikkeihin, jolloin tarvitaan vähintäänkin kaksi kättä - mutta ei sitä mainoslauseiden Black&Deckeriä - irrottamaan kukinnot pois haravasta. No, vielä ei ole kiire pihaa haravoimaan. Vaikka mieli jo kovasti siihen hommaan tekeekin.

Lunta alapihalla pe 13.3.

Lunta oli perjantaina alapihalla laikkuina ja pieninä kasoina. Yläphalla enemmän, koska siellä kolattu lumi on tiivistynyt tiukoiksi paakuiksi. Niiden sulaminen kestää pidempään. 

Lauantaina näkymä oli tässäkin kohtaa huomattavasti vihreämpi. Lumen alta paljastunut maa on vielä kylmän koppurainen. Ei tunnu kulkiessa saappaan alla nurmikon pehmeyttä.

Magnolia stellata 'Susan' - Tarhamagnolia

Puutarhassani ei ole pajuja, joihin odottaisin kissoja tuleviksi. Sen sijaan Susan-magnoliassa on monen monta karvaista silmua. Tietämykseni ei riitä sanomaan, onko kyseessä lehti- vai kukkasilmu. Kumpi tahansa ilahduttaa minua. Nehän ovat merkkejä siitä, että kasvi on selvinnyt talvesta.

Lauantain kauppareissulla sain taas seurakseni hauskoja kavereita. Pikkuinen kissa kipitti erään talon pihasta luokseni rapsutettavaksi. Taisi olla kauppaan menossa hänkin, kun aikansa kintuisssani kiehnättyään jalkoi kulkuaan sinne, mistä itse olin parhaillaan tulossa.

Myös kolmen lampaan joukko oli nauttimassa aurinkoisesta lauantaipäivästä. Tämä valkoinen lammas tuli aivan aidan viereen tervehtimään. Sen kaksi kaveria keskittyivät kiskomaan paalista heinää suuhunsa, joten heitä en saanut kuvattua.

Kevään saapumisen kunniaksi ostin marketista kolme tete-narsissiruukkua. Laitoin ne ensihätään sisäänkäynnin laatikkoon tuivioiden seuraksi. Kunhan kerkeän, teen asetelmasta nätimmän.

 

Tekemistä olisi vaikka kuinka paljon. En vaan osaa päättää, mistä aloittaisin. Siirtyminen talven hiljaiselosta tekemisen meininkiin vaatii hiukan totuttelua.

 

Hölmö helmikuu

 
Harmaan ja lumettoman maiseman vastapainoksi ostin kaupasta kerrotun tulilatvan. Kukat ovat kuin pikkuisia ruusuja. Netissä kerrotaan, että tulilatvoja myydään lyhyen aikaa säilytettävänä ruukkukukkana. En ole saanut aiempia tulilatvoja kovin pitkään menestymään. Silti joka kerran vakaa aikomukseni on nauttia kasvista pitkään ja saada se jopa kukkimaan uudelleen. Jo ajatuskin lyhyen aikaa säilytettävästä ruukkukukasta ei tunnu kovin mukavalta.

Ensimmäiset kelloköynnökset on koulittu. Kylvin 16.1. viime vuotisista kelloköynnöksistä ottamiani siemeniä ja muutaman kaupan siemenen. Yhteensä 16 siementä. 13 on koulittu. Yksi on vielä niin pieni, että koulin sen myöhemmin. Kaksi ei ole itänyt - ainakaan vielä. Aika hyvä tulos.

Myös paprikoista koulin 2 Zazua, 4 punaista California Wonderia ja 3 keltaista California Wonderia. Muutama paprika saa vielä hiukan kasvaa ennen koulimista. Zazut harmittavat, sillä kylvin kaksi pussillista eli 8 siementä. Niistä vain kaksi on itänyt ja koulittu. Saapa nähdä, tuleeko lopuista kuudesta mitään. Muutama paprika on tarkoitus antaa pojalle.

Toin koulitut taimet takkahuoneeseen, jossa ne saavat jatkaa kasvua kasvilampun alla. Samassa paikassa ovat kylvökset jatkamassa heräämistään. Maaliskuussa kylvöt lisääntyvät. Silloin "avaan" kellarikasvattamon tehokkaine kasvivalaisimineen.

Kevätkurjenmiekat Kurgaanissa

Piippoja on sitten edellisen kuvauskierroksen (31.1.) noussut lisää. Kurgaanissa kurkkii muutama kevätkurjenmiekka. Todennäköisesti nämä ovat Katharine Hodgkineja, mutta myös muita olen tuohon paikkaan istuttanut. Laitoin näille verkon.

Vapaapenkissä on joukko kultasahrami Romanceja. Näillekin laitoin verkon, koska jänisten reitti kulkee tästä yli. Peurakin oli kiertänyt pihaa tiistai-aamuna, jolloin maassa oli yön aikana satanut hento lumipeite. Seurasin jälkiä nähdäkseni, mistä peura oli pihallemme tullut. Uskokaa pois. Se oli ryöminyt verkkoviritelmäni ali. Laitoin verkkoa alemmas, vaikka nyt vaarana on, että peurat loikkaavat yli. 

 
Kiersin suihkuttamassa TricoGardenia tuijiin ja myös verkkoihin. Jospa haju saisi sorkkajalat kääntymään takaisin puiston puolelle.

Ostin loppukesästä kunnon paineruiskun nimenomaan TricoGardenia varten. Pieniin sumutinpulloihin mahtuu nestettä vähän ja toimivatkin usein aika satunnaisesti.

Istutin toissa kesänä Huvitus-omenan alle Lappalainen etelässä -blogin Nilalta saatuja esikoita. Siellä ne pukkaavat maailmaan uusia lehtiä. Menkäähän nyt takaisin nukkumaan! Ei vielä ole soipiva aika herätä.

Jouluruusujen nuput eivät yllätä, mutta ilahduttavat sitäkin enemmän. Oikeassa yläkulmassa näkyvä tummapunainen pötkylä lienee jouluruusu 'Anna's Red'in ilmoille pyrkivä lehtikäärö. Tuollaisia se teki viime keväänäkin.

Nämä ovat minun talventörröttäjiäni. Ovat lumien, sateiden ja pakkasten maahan vaivuttamia komeamaksaruohoja. Yleensä leikkaan komeamaksaruohot syksyllä lyhyeksi. Nyt jäi tekemättä.

Lähempi tarkastelu osoittaa, että tyvestä on nousemassa pieniä suukkosuita. Tällaiset löydöt saavat puutarhaihmisen sydämen lepattamaan näkemisen ilosta. Pakko komentaa itseään rauhoittumaan. Niin kivoja kuin nämä heräämiset ovatkin, saattavat ne koitua pikkuisten hengenmenoksi. Kasvattajana komennan suukkosuut malttamaan, etteivät jäädy helmikuisiin pakkasiin.

Niinikään Lappalainen etelässä -blogin Nilalta saatu pystykiurunkannus 'Craigton Blue' on Vattupenkissä terhakkaana. Vesipisarat kimaltavat timantteina sen hennoilla lehdillä. Tosi kiva, että ovat hengissä. Jaksakaa, jaksakaa ja kukkikaa sinisinä kevään tullen.

Lilakukkainen tarhakylmänkukka Vasenrinteen alareunassa on sekin ymmärtänyt leudot talvipäivät ihan väärin kurkkiessaan kuivien varsien välistä. Aikooko se olla nimensä veroinen eli kylmänkukka ihan sanan varsinaisessa merkityksessä? Onhan se toki kevään ensimmäisiä kukkijoita. Ei siis mikään arkajalka.

Tuurenpihlajakin on  kasvattanut isot lehtikääröt. Saattaa olla, että se tekee niin joka vuosi. En ole tullut sitä aiempina vuosina tähän aikaan tarkkaileeksi. Alapihalla on yleensä lunta vähintäänkin sen verran, että kuomat hörpäävät lunta helposti.

Tuumasin, että kun maa on kerran paljaana, voi hyvinkin tehdä jotain hyödyllistä puutarhan eteen. Hain kellarista tammikuussa huolletut kunnon oksasakset ja ryhdyin metsäruusun juurakoita pilkkomaan. Turhaa äheltämistä. Muutamat yöpakkaset ovat jähmettäneet sateiden kastaman mullan, eivätkä juurakot liikahtaneet mihinkään. Pari juurenpätkää laitoin säkkiin ja lopetin urakan siihen. Jatkukoon myöhemmin keväällä.

Alapihan iso vaahtera on karistanut lukuisia käpyjä maahan. Onko sillä menossa lajinvaihdos? Vaahterasta yhdistetyksi kuuseksi ja männyksi? Ei tietenkään. Veikkaan tikan kuskanneen puuhun käpyjä nokittavaksi. Vaahterassahan se koputtelee harva se päivä. 

Käpyjä on ympäriinsä puun alla. Hetken jo mietin, hakisinko haravan ja siivoaisin kalutut kävyt pois. Mitäpä sitä helmikuussa maata rapsuttelemaan. Todennäköisesti haravan heiluttaminen ei olisi jäänyt tähän kohtaan. Itseni tuntien olisi kohta kiertänyt koko alapihan tuulen sinne tänne riepottelemia oksia ja roskia siivoillen.

 
Tikkoja näkee meidän pihan talipötköissä päivittäin. Pihalle mennessä niitä näkee nakuttelemassa myös tontin puistorajan isoissa puissa. Tammikuun viimeisen viikonlopun BirdLifen pihapongauksessa näin tunnin aikana peräti neljä käpytikkaa. Harmaapäätikka vierailee silloin tällöin, eikä pikkutikkakaan harvinainen vieras meillä ole.

Valtaosa tämän postauksen kuvista on otettu perjantaina, jolloin päivällä oli edelleen plussaa. Sen jälkeen onkin sitten siirrytty muutaman asteen miinuskauteen. 

Tuosta puiston puolella olevasta koppuraisesta lumikasasta hain rautalapiolla ämpärillisen lunta. Sitä hienonsin käsissä ja ripottelin kasvihuoneeseen siirtämieni talvikylvösten päälle, etteivät kuivu. Siitä ei taida olla pelkoa, kun aurinko pysyy jatkuvasti pilvien takana.

Ensimmäiset lumikellot kurkkivat Huvitus-omenan alla. Nekin saivat verkon suojakseen, kun jänikset loikkivat jatkuvasti puun alla syötävää etsimässä. 

Runeberginpäivä on jo ohi, mutta mikään laki ei kiellä syömästä torttuja vaikka koko viikon. Ainakaan vielä. Vaan eihän sitä tiedä, mitä yksi tötteröhuuli valtameren toisella puolella päänmenoksemme keksii. 

Viettäkäähän mukava viikonloppu.

Talipötköstä joulukorttiaskarteluun

Onpa ollut viime aikoina sähellystä jos jonkinlaista. Äiti on edelleen sairaalassa ja voi kohtalaisen hyvin. Kävimme häntä eilen isän kanssa katsomassa. Toki toipuminen tulee viemään kuukausia, sillä jo pelkästään rintalastan luutuminen ottaa oman aikansa. Lääkäri totesi äidille ennen leikkausta, että elinaikaa on ilman leikkausta kaksi vuotta ja leikkauksen jälkeen vähintään 15 vuotta. Se on paljon kahdeksankymppiselle. Kunpa äiti jaksaisi kuntouttaa itseään kotiin päästyään; sydänleikkauksen läpikäyneillä kun on vaara masentua. Vanhempien asioiden hoitaminen on sen verran vienyt aikaa ja tarmoa omilta hommilta, että enimmäkseen luultavasti pyörin turhan panttina. Eilen sentään sain vihdoin aloitettua joulukorttien väsäämisen. Mieleistä mallia en keksinyt enkä mistään löytänyt, mutta mennään paremman puutteessa vanhoilla ideoilla.

Harvemmin tulee iloittua yksinkertaisista asioista, mutta tänään totesin tyytyväisenä, kuinka hyvä on omistaa iso työpöytä - puhumattakaan kokonaisesta työhuoneesta. Taloa rakentaessamme isäni ehdotti yhden varaston liittämistä itse asuntoon väliovella. Meille kun rakennettiin yllättäen talon kokoinen kellari, koska taloa piti nostaa tien pinnan tasoon aiottua enemmän. Kellarin myötä asuntoon liitetylle varastolle ei enää ollutkaan entisenlaista tarvetta ja välioven rakentamisella ja ikkunan suurentamisella pienestä huoneesta tuli erinomainen työhuone talon toiseen päähän. Ihan alussa pikkuhuone taisi toimia vierashuoneena. Ukkokulta myös väittää tämän huoneen olleen aluksi hänen työhuoneensa ja minä olen sen häneltä "varastanut". Voi hyvinkin olla, että näin on käynyt. Minulle tällä huoneella on ollut varmasti kaikkein eniten käyttöä ja tarvetta. Täällä on tietokoneeni, askarteluni, ompelukoneeni ja tietokoneeni sekä hyllyt kaikenmaailman arkistomapeille, joihin tuppaan tarvittavia ja tarpeettomia papereita säilömään. Parasta on, että oven voi sulkea, ellei ehdi tai halua siivota pöytää. Toisinaan haaveilen ovellisista kaapeista ja tyylikkäämmästä pöydästä, mutta sitten totean, ettei tämä ole mikään sisustusnurkkaus vaan työhuone, jossa teen monenlaista työtä.

Juttelin tuossa hetki sitten pikkuveljeni kanssa silittämisestä. Hän kun hoitaa heidän perheessään silitystouhut. Tuumasin, että silittäminen on ihan mukavaa, jos on aikaa, eikä mitään erityistä vaivaa. Viimeksi pöytäliinaa silittäessäni silitysrauta suihkaisi höyryn mukana ruskeita tahroja vaalealle liinalle niin näkyvälle paikalle, että liina oli laitettava pyykkiin. Hieman harmitti. Silitysrauta pääsi tietenkin puhdistusoperaatioon ja laitoin vesisäiliöön kalkinpoistajaa. Lisäksi putsasin raudan pohjan erityisaineella, jota olen joskus hankkinut. Hyvä tuli, mutta nyt hirvittää ryhtyä uuteen silityssessioon, josko sieltä tuleekin taas samanlaista mönjää.

Ukkokullan kanssa käymme usein keskustelua, jonka aiheena on kankainen pöytäliina/kerniliina. Ehkä eniten pidän pöydästä täysin ilman liinaa, mutta toisinaan innostun käyttämään kankaisia liinoja. Kankaalla on helppo luoda väriä ja lämpöä keittiöön. Vaan auta armias! Kankainen liina suorastaan vetää puoleensa kaatuvia kahvikuppeja ja putoavia voileipiä. Salaattikastikkeen roiskuttamisesta en suinkaan voi moittia muita sen enempää kuin itseänikään. Ei ole kerta ensimmäinen kun olen avannut pöytäliina-pesuun -projektin suttaamalla omilla eväilläni puhtaan liinan. Kernit ovat tänä päivänä kauniita ja käytännöllisiä. On sellaisia, joita voi pestä koneessa ja silittääkin. Joista tahra lähtee pyyhkäisemällä. Mutta kun kankainen tuntuu niin paljon mukavammalta. Niinpä sitten innostun säästämään kangasliinaa ja laitan sen päälle tabletit. Ainakin oman porukan läsnäollessa. Vähän samaan tyyliin kuin englantilaiset laittavat kokolattiamaton päälle toisen maton. Ehkä säästääkseen alempana olevaa materiaalia, ehkä lisätäkseen lämmön tunnetta, ehkä kuitenkin vähentääkseen omaa työtaakkaa.

Tänään on ollut monin tavoin hyödyllinen päivä. Hartioita toki särkee tietokoneen ääressä istuminen, mutta uusia asioita on tullut opittua useita. Löysin Picasasta kätevän keinon pienentää kuvia niin, etteivät ne turhaan vie tilaa ja latautuminenkin on ihan toista luokkaa pienennyksen jälkeen. Tästä hyödyllisestä taidosta saan kiittää niitä ahkeria bloggaajia, jotka jaksavat opastaa myös muita ihmisiä. Ehkä voin jossain vaiheessa puolestani tehdä palveluksen ja helpottaa jonkun taivalta täällä tietotekniikan ihmemaassa.

Ulkona on ollut aurinkoisen kaunis pikkupakkassää. Täytin linnunruoka-automaatit ja vein uuden talipötkön leikkimökin päätyyn, syreeniin. Löysin eräästä kaupasta juuttinarurullan ja illalla virkkasin toisen verkkopussin talipötkölle. Linnut kyllä syövän hurjan paljon siemeniä, mutta onpa niitä tinttejä kiva katsella. Tultuani takaisin sisälle, talipötkylään oli ilmestynyt tikka ruokailemaan, mutta enpä ehtinyt kameran kanssa ajoissa kuvaamaan. Onneksi jäi kiva muistijälki.