Tarkkailua pihamaalla

Tänään olikin vähän eilistä valoisampi päivä, jopa aurinko yritti hiukan kurkkia pilvien takaa siinä kovin hyvin onnistumatta. Oli ihan pakko lähteä ulos haukkaamaan raitista ilmaa ja siinä ohessa tuli kerättyä Eino-myrskyn pihalle nakkaamia kuivia oksia ja kuusenkäpyjä. Loppujen lopuksi huomasin heiluvani taas haravan kanssa ja likimain täyden kottikärryllisen sain rahdattua eloperäistä tavaraa kompostin täytteeksi. Jotta ei ihan heti tarvitsisi sisälle palata, yritin keksiä tikusta asiaa ja saapastelin hitain askelin ympäri tonttia miettien niitä näitä.

Kävin tervehtimässä alapihan pikkuruista kirsikkapuuta, joka on joutunut kalterien taakse ihan oman turvallisuutensa vuoksi. Pitäähän puulle antaa mahdollisuus selvitä talven rusakkopopulaatiosta, kun se kerran päätti herätä kuolleista ja ryhtyä jälleen elämään (enemmän tarinaa tästä kirsikkapuusta).

Ensi kesänä sormustinkukka nousee näköjään herukkapensaan juurelle. Vielä joku aika sitten kuvittelin kykeneväni hallitsemaan sormustinkukkien kasvua ja siirtelin niiden taimia ahkerasti kukkapenkkeihin. Kävi vähän samalla tavoin kuin akileijankin suhteen. Kukkia ilmestyy penkkeihin, mutta melkeinpä enemmän ihan kaikkialle muualle. Totesin, että mitä sitä turhaan luontoa vastaan taistelee ja nykyisin meidän pihamaalla saavat vapaasti vaeltaa niin akileijat kuin sormustinkukatkin. Tai ei nyt ihan vapaasti, hiekkakäytäviltä kitken taimet pois, mutta jos niissä vähänkin elon kipinää näkyy, pääsevät multavammille alueille jatkamaan kasvuaan. Itse asiassa on aika hauskaa katsella, miten kekseliäisiin paikkoihin sormustinkukka itsensä taiteilee. Sellaista ahkeruutta ja sinnikkyyttä pitänee ihan kunnioittaa.

Pikkupuutarhan ison kiven päälle on kasvanut pieni havumetsä, sammaleinen sellainen. Oikeastaan sammaleetkin ovat varsin mielenkiintoisia ja tutkimisen arvoisia eläviä. Kävisikö siinä kuitenkin niin, että jos niitä tieten tahtoen ryhtyisi viljelemään, eivät enää kasvaisikaan näin nätisti, kuin esimerkiksi juuri tuon kiven päällä.

Aika moni on viime päivinä julkaissut hienoja kuvia havuistutuksistaan. Tällaiseen harmaaseen aikaan havujen upea vihreys kieltämättä piristää. Nyt onkin oiva ajankohta miettiä uusia havuistutuksia, sillä tätä paljaampaa vuodenaikaa ei taida ollakaan. Vuorimänty on kyllä yksi kestävimmistä havuista pieneenkin puutarhaan. Se selviää paksusta lumipeitteestä ja kesän helteistä ja näyttää tuuhean vihreältä, kunhan vain muistaa typistää uusia versoja vuosittain. Meidän pihalla kasvaa vuorimäntyjä, joita en ole alkuvuosina tarpeeksi typistänyt ja niinpä niiden varret ryömivät maata pitkin oksattomina tai jokunen laiha neulastupsu pitkänhuiskean oksan päässä. Vähitellen olen leikannut kaljuja varsia kokonaan pois, sillä ei niihin tule neulasen neulasta. Vuorimäntyressukat opettavat näin minulle, että heitä on hoidettava, muuten heistä kasvaa sellaisia raaskuja, ettei kukaan surematta kestä heitä katsella.

Posti toi minullekin tuoreen Pihakalenterin. Tämän vuotista kalenteria taisin jo keväällä täällä hehkutella, sillä tykästyin siihen kovasti. Tämä on enemmän kuin tavallinen kalenteri. Se on täynnä puutarhatietoutta, kivoja kuvia ja silti se on myös täysin toimiva kalenteri. Siitä löytyy tilaa kirjoitella ja sen väliin mahtuu lappuja talletettavaksi. Kalenterista löytyy suomalaiset nimipäivät sekä juhlapäivät, auringon nousut ja kuun vaiheet. Kierreselkä sallii sivujen huolettoman kääntelemisen ja A5-kokoisena kirja mahtuu arkisempaan käsilaukkuunkin. Kuluvan vuoden puutarhakalenteristani on tullut myös puutarhapäiväkirja ja muistio, josta tulevaisuudessa varmasti tulen etsimään sinne talletettuja tietoja. Sillä on jo paikka työhuoneen hyllyssä, jonne se pääsee helposti löydettäväksi heti, kun otan uuden kalenterin käyttöön.

Viikko sitten sain naapurilta kimpun ihania ruusuja. Ne ovat osoittautuneet kestäviksi, iloa niistä taitaa riittää vielä muutamaksi päiväksi.