Perfektionisti siedättää

Aronia

 
Moni lukija on jo tullut huomanneeksi minun perfektionistisuuteni. Kaikki ei ole suinkaan täydellistä ja viivasuoraa sen enempää elämässä kuin puutarhassakaan. Täydellisyyteen minulla ei ole edes tarkoituksellista pyrkimystä. Minkäs sille voi, jos omaa pilkun viilaamiseen pakottavan luonteenpiirteen? Osaksi myös isältä geeniperintönä ja käytösmallina saadun tavan oikoa mattoja ja sanoja joka kädenkäänteessä. 

Spiraea betulifolia - Koivuangervo

Voin vannoa, ettei elämä ole perfektionistille aina kovin helppoa. Eikä hänen kanssaan eläville ja toimiville. Onnekseni olen saanut syntymälahjaksi annoksen empatiakykyä ja kiltteyttä. Kumpaakin olen myös opetellut ja oppinut vuosien varrella. Eniten varmasti kiusaan itseäni liian korkeilla kriteereillä. Etenkin kiiretilanteissa ja väsyneenä.

Idänunikot Vasenrinteen yläosassa

Puutarha on osoittautunut mainioksi kouluttajaksi. Vaatimustasoa on ollut pakko laskea, sillä luontoa ja säätä vastaan taistellessa ei yleensä pääse palkintosijoille. Puutarha on muokannut kykyäni nähdä ja hyväksyä erilaista kauneutta. Sinne tänne huojuvat unikot viehättävät kovasti siitäkin huolimatta, etteivät ne suostu kasvamaan niille aikomassani kukkapenkissä. Mieluummin ne valuvat vuosi vuodelta Vasenrinnettä alaspäin. 

Tämä idänunikoiden oranssinpunainen kallistelu on ollut tänä vuonna mieltä lämmittävää katseltavaa. Portaita noustessa ja laskeutuessa silmät hakeutuvat näihin silkkipaperimaisiin kukkiin mennen tullen.  

Asarum europaeum - Taponlehti ja Heuchera - Keijunkukka

Voin laatia hienoja istutussuunnitelmia, jossa kasvit on sijoitettu esimerkiksi koon mukaan matalimmat etualalle. Sitten huomaankin taponlehden innostuneen kasvamaan keijunkukan yli ja ympäri. Enkä edes ole taponlehteä tuohon istuttanut. Pieni taimi on ehkä tullut jonkun muun kasvin istutuksen tai siirron yhteydessä. 

En ole ajatellut tätä ryhmää nostaa ylös heitä erottaakseni. Taponlehden pyöreä muoto ja vihreys sopii oikein hyvin taustaksi keijunkukan tummanpuhuville teräväreunaisille lehdille. 

Microbiota decussata - Tuivio ja Parthenocissus inserta - Säleikkövilliviini

Huoltopihan muurin päällä kasvaa tuivioita, jotka viihtyvät erinomaisen hyvin. Jopa niin hyvin, että todennäköisesti joudun niitä leikkaamaan. Muuten loppukesästä ei enää mahdu kulkemaan kottikärrysolassa, naapurin aidan ja meidän tukimuurin välisessä paikassa. Tuivio ei siitä pahastu, eikä lopeta kasvuaan. On se ihme havu, joka kestää talvisin hurjan kylmän taakan kolatessamme sen päälle käytäviltä lunta.

Talon terassikulmassa kasvaa säleikköviini, jota joudun kesäisin leikkaamaan, ettei se kasvaisi kattorakenteisiin. Tapaan laittaa leikattuja oksia maljakkoon, jossa niille kasvaa juuret. Näin olen saanut säleikkövilliviinin taimia istutettavaksi muualle pihaan. Joitakin vuosia sitten istutin tällaisen villiviinin taimen tuivioiden vasemmalle puolelle. Sinne se on kotiutunut ja luikertelee nyt jo pitkän matkaa kohti alapihaa. Villiviini ei myöskään ole tyytynyt vain yhteen suuntaan, vaan kurkistelee tuivion joukosta. Tämä ei näytä häiritsevän tuivioita, eikä kyllä minuakaan.

Oikealla tuiviot Naapurimuurilla

Tässä kuva Kottikärrysolasta, jossa villiviini kasvaa tuivioiden toisessa päässä. Tarkoitus on, että se vähitellen viherryttää päässä olevan rinnettä. Hyvällä alulla tehtävässään jo onkin.

Naapurin tontti on tällä kohti reilusti meidän tonttiamme ylempänä. Vasemmalla näkyy osa naapurin monitasoisesta tukirakenteesta, jotta maa ei liikkuisi alas. Tukirakenteen yläreunalla on autokatos ja sen toisessa päässä holvikellari (sijoittuu kuvassa vasempaan yläkulmaan, ei näy tässä). Aikanaan istutin meidän puolelle pensaita, joka ei ollut hyvä ratkaisu. Sitten Ukkokulta rakensi tukimuurin, jonka ansiosta Kottikärrysola pysyy avoimena ja sen oikealle puolelle syntyi tasanne. Tukimuuriin istutin tuivioita. Yläoikealla kasvaa syreenejä, joiden takana maa laskeutuu Oikearinteenä alapihalle. Kottikärrysola on tärkeä kulkureitti yläpihan tästä päästä alapihalle. Talvella niin tuiviot kuin Kottikärrysolakin täyttyvät kolauslumesta.

Kuvan vasemmalla puolella näkyy vihreitä pylväitä. Ne olivat edellisen naapurin lauta-aitaa varten maahan junttaamat metallipylväät. Ne on juntattu maahan jykevillä betonimöhkäleillä eli siellä pysyvät. Nykyinen naapuri purki lahoavan lauta-aidan. Nyt tilalla on verkkoaita. 

Akileija lehtikompostien kaverina

Akileija kuuluu puutarhan hippikasveihin sormustinkukan lailla. Akileijoja putkahtelee mitä omituisimmissa paikoissa. Tämä on leiriytynyt kahden puutarhakompostin väliin, meidän puolelle aitaa. Siellä saa olla. Marjapensaissa ja omenapuiden alla akileija tuppaa valtaamaan alaa pidäkkeettä. Marjapensaista kaivan innokkaimmat akileijat pois. Joka on akileijaa kaivanut, tietää sen kasvattavan tiukasti maahan jumittuneen juuren. Ihan pienenä akileijan saa nyhtäistyä kohtuullisen helposti. Vähänkin suurempi yksilö vaatii jo järeämpiä toimia.

Digitalis purpurea - sormustinkukka ja Myosotis - Lemmikki

Sormustinkukka on akileijan tavoin aikamoinen puutarhan hippi ja oman tiensä kulkija. Kuvittelin joskus saavani sen kasvamaan tietyssä paikassa. Jouduin luovuttamaan. Sormustinkukka haluaa itse valita asuinpaikkansa. Joinain vuosina sormustinkukkia on hyvin vähän. Sitten taas tulee vuosi, jolloin niiden lehtiruusukkeita on joka paikassa. Sormustinkukka on helppo nyhtäistä pois niin pienenä kuin isonakin. Pahoista paikoista sen kitkenkin, mutta kovin montaa niin pahaa paikkaa ei meiltä löydy.

Tämä sormustinkukka on päättänyt ryhtyä kukkimaan marjapensaissa. Jotain teerenpeliä sillä näyttää olevan nyt myös lemmikin kanssa. 

Myosotis - Lemmikki ja Bellis - Kaunokainen

Tämä kesä on selvästi lemmikkien kesä. Niitä on kukkinut yltäkylläisesti ihan joka nurkalla. Kukkivia lemmikkejä en kitke, vaikka saavatkin istutusalueet rönsyämään välillä liiankin hulvattomasti. Kaatuvat myös nurmikolle, jolloin osa lemmikeistä on vaarassa jäädä ruohonleikkurin uhreiksi. Ja jääkin niitä.

Nämä lemmikit ovat majoittuneet Ruusupenkkiin. Bellikset siellä yrittävät kurkistella hoikkavartisten lemmikkien tyvellä.

Nyt lemmikit alkavat jo vähitellen lakastua. Saavat olla, kunnes muuttuvat ruskeiksi. Siinä vaiheessa käyn kitkemässä niitä pois. Kitkeminen ei suinkaan vähennä tulevien vuosien lemmikkien kukintaa, kuten joskus luulin. Rapina vain käy, kun siemeniä putoaa takaisin kukkapenkkiin. 

Allium aflatunense 'Purple Sensation' 

Laukat eivät erityisemmin harrasta puutarhassa seikkailua. Paitsi kasvien siirtojen ja joskus myös lehtikompostimullan yhteydessä. Tiedän, etten ole aidan viereen tätäkään laukkaa istuttanut. Siinä se kuitenkin kasvaa ja könöttää. Kuten tekee toinen samanlainen lehtikompostin takana. En ole harkinnut kummankaan ylös kaivamista ja muualle siirtämistä. 

Pinus mugo - Vuorimänty

Käsillä on taas se aika kesästä, kun vuorimäntyjen vuosikasvut on typistettävä. Kuvan vuorimännyn ehdin jo typistää kuvauksen jälkeen. Oikeanrinteen kaverit yhä odottavat sateiden loppumista ja puutarhan kuivumista. 

Typistäminen on tylsää hommaa, jonka mielelläni ulkoistaisin jollekin toiselle. Tympimisestä huolimatta teen typistyksen joka vuosi, koska Oikearinteen vuorimännyt ovat erinomainen esimerkki, millaisia hirvityksiä näistä havuista tulee typistymättöminä. Pitkiä, sinne tänne sojottavia honteloita tupsupäitä. Osan rungoista poistimme vuosi sitten. Siedettävimmät saivat jäädä - toistaiseksi. Ainakin siihen saakka, kunnes keksin järkevämpää tilalle.

Papaver orientale 'Princess Victoria Louise' - Unikko raparperien vieressä

Kerään unikoiden siemenkodat vähän ennen kuin ne ennättävät lennättää siemenet pitkin penkkejä. Joku unikko ehtii senkin tehdä. Kerään kypsyneet siemenet rasiaan ja käyn niitä sitten kylvämässä haluamiini paikkoihin. 

Vaaleanpunaista 'Princess Victoria Louisea' en todellakaan ole kylvänyt raparperien viereen. Ihan itse se on sinne jollain keinolla kulkeutunut. Liian suuri mysteeri selvitettäväksi. Onneksi prinsessa kasvaa sopivasti kahden ison raparperipuskan välissä. Näin se ei haittaa rapskujen poimimista, eivätkä rapskut unikon ihailua. 

Magnolia stellata 'Susan'

Maanantaina huomasin magnoliassa uuden nupun. Ensimmäinen ainokainen ehti jo kuihtua. Kivoja tällaiset yllätykset.

Hyvää viikonloppua kaikille! 

Ansaitsevat tulla mainituiksi

Rhododendron 'Catawbiense Grandiflorum'

 

Meneillään oleva kesä alkoi ensin kylmänä muuttuen sitten pitkäksi hellekaudeksi ja nyt ainakin meidän nurkilla sataa päivä toisensa jälkeen ihan kunnolla. Niinpä sekä kasvien kuvaaminen että niistä kertominen on sujunut osittain läpihuutojuttuna. 

Yleensä sitä tulee esitelleeksi runsaskukkaisia ja näyttäviä kasveja. Samalla moni muu jää vähemmälle huomiolle, vaikka nekin ansaitsevat tulla mainituiksi. 

Rhododendron 'Nova Zembla'

Rhodoni kärsivät talvesta. Vanhemmissa lehdissä on paljon vioituksia. Muutenkaan rhodoni eivät ole mitenkään kaunismuotoisia. Yksi oksa sojottaa sinne, toinen tänne. Keväästä toinnuttuaan ne ovat piristyneet ja kasvattavat uusia lehtiä. Lila Catawbiense kukkii yhä kiitettävästi. Punainen Nova Zempla muutaman kukan voimin. Valkokukkainen Cunningham's White kukkii aina aikaisin, joten se on jo lopettanut. Se kukkii usein syksyllä uudelleen muutaman kukan voimin.

Mahonia

Myös mahonia otti talvesta nokkiinsa. Suojasin sen mielestäni ajoissa kevätauringolta, mutta siitä huolimatta moni oksa meni kokonaan ruskeaksi. Näin on tapahtunut kerran aiemminkin. Silloin surin asiaa täällä blogissa, jolloin sain ohjeita antaa mahonian rauhassa toipua. Sen se kyllä tekisi, kuten tapahtuikin silloin ja myös nyt. Leikkasin ruskeita oksia varovasti pois ja nyt pensaat puskevat reippaasti uutta kasvua. Kukinta jäänee väliin.

Epimedium Rubrum - Tarhavarjohiippa

Varjohiipoille en ole löytänyt pihasta sopivia paikkoja. Muutama vuosi sitten kokeilin istuttaa pari varjohiippaa Makkaripenkkiin. Tänä keväänä penkin kasvit olivat surkea näky. Ajattelin, että kasvihautajaisia on tiedossa lukuisia. Niin vain varjohiipatkin nousivat ja yllättäen jopa kukkivat. Ihan ensimmäistä kertaa pihassani.

Epimedium x youngianum 'Niveum' - Valkovarjohiippa

Niin tarhavarjohiipan punaiset kuin valkovarjohiipan valkoiset kukat ovat pikkuisia söpöläisiä. Kuvaaminen ei ollut ihan helppoa, kun niiden ääreen piti mennä polvilleen ja odottaa, ettei mistään tulisi pientäkään tuulenvirettä heiluttamaan herkkiä kukkia.

Hosta 'Frances Williams' - Kuunlilja ja Tiarella cordifolia - Rönsytiarella

Samaisessa Makkaripenkissä kuunlilja Frances Williams on vihdoin avannut lehtiruusukkeensa. Sillä on hiukan ahdasta, kun rönsytiarellat valtaavat kaiken aikaa enemmän ja enemmän tilaa. Rönsytiarella viihtyy selvästi tässä oikein hyvin, mistä iloitsen. Sitäkin olen istutellut eri paikkoihin löytääkseni sen parhaan. Ehkä nyt olen sellaisen löytänyt.

Hemerocallis lilo-asphodelus - Keltapäivänliljat ja Allium 'Purple Sensation' - Ukkolaukat

Etupihan Bermuda on tänä vuonna varsinainen sekasotku. Alueelta on menehtynyt useampi jaloangervo, syysleimu ja ilmeisesti kaikki salkoruusut. Vaikka hengissä säilyneet kasvit ovat kasvun myötä rehevöityneet, aukkopaikkoja on yhä. Keltapäivänlilja näyttää viihtyvän paahteisen kuivassa paikassa yllättävän hyvin. Kukinnan jälkeen sen lehdistö säilyy vihreänä ja peittää samalla myös ukkolaukkojen keltaisena nuutuvat lehdet.

Ukkolaukat kukkivat tänä vuonna hämmästyttävän runsaina. Niitä nousi sellaisistakin paikoista, joihin olin jo unohtanut niitä istuttaneeni. 

Berberis thunbergii 'Atropurpurea' - Purppurahappomarja

Näin kerran istutusalueen, jossa purppurahappomarjat näyttelivät pääosaa. Ihastuin näiden pikkupensaiden lehtien kupariseen sävyyn. Kukathan ovat melko vaatimattomia, vaikkakin kauniita. Innostuin sitten ostamaan itsellenikin purppurahappomarjan. Tykkään siitä kovasti, mutta yhdellä puskalla ei helposti saa häkellyttävää näyttävyyttä. Voinhan joskus hommata niitä lisääkin. Ehkä.

Iris germanica

Valkokukkaiset saksankurjenmiekat pääsivät yllättämään minut kukinnallaan. Puuhaa on ollut riittämiin, eikä aina ehdi kiertää katsomassa kaikkia yksityiskohtaisesti. Saatan kierroksellani oikaista tutkimaan jotain näkemääni ja sitten sadekuuron yllättäessä kipaisen sisälle. Niin osa alueista jää tarkastamatta. Helteessä iriksen kukat putkahtelivat esiin nupuistaan vauhdilla ja samalla vauhdilla ne kuihtuivat.

Anemone tomentosa robustissima - Hopeasyysvuokko

Joka kevät odotan kiivaasti syysvuokon heräämistä. Parina keväänä on jo ehtinyt sydäntä kylmätä, että onko syysvuokko kuollut. Toissa vuonnako se taisi jättää kukinnan väliin. Vai onko siitä jo pidempi aika? Tänä keväänä syysvuokko heräsi muiden tahdissa. Se on taatusti tuplannut kokonsa. Sen lehtiä nousee kaempanakin.

Pahoittelen sotkuista näkymää. Kuvan ottamisen jälkeen kävin tukemassa oikealla rehottavan nuokkuluppion niin, ettei sen lehdet makaa muiden päällä. Lemmikit ovat jo kukkimisensa lopettaneet. Alkavat olla ruskeiksi kuivuneita. Kunhan kerkeän, käyn kitkemässä ne pois. Rapina vain kuuluu, kun siemenet sinkoilevat istutusalueille. Lemmikkien tulevakin elämä on taattu kitkennästä huolimatta.

Heuchera 'Hans' - Keijunkukka

Syyspenkin Hans onnistui sekin kasvattamaan kukkavanat yllätysnopeasti. Toivottavasti viime päivien viileys hidastaa niiden kukkimista. Takana pilkottaa hieman harjaneilikka. Niitä samaisessa penkissä on nyt runsaasti. Ensimmäiset jo avaavat nuppujaan. Ja minä kun ihmettelin pitkään, miksi en onnistu harjaneilikoiden kanssa. Suorakylvönä en saanut niitä kasvamaan. Sitten kokeilin esikasvatusta ja taimien istutusta penkkiin. Sillä menetelmällä sain harjaneilikat menestymään.

Rodgersia podophylla - Liuskavaleangervo

Yhdestä pikkuisesta liuskavaleangervon taimesta on kasvanut kokonainen keskittymä puistoreunan tuijien ja rhodojen väliin. Kasvi on levittäytynyt ilmeisesti hyvinkin laajalle, koska joka kevät ilmaantuu yhä uusia versoja. Tänä vuonna pääsen ihailemaan ihka ensimmäisiä kukkia.

Camassia leichtlinii - Isotähtihyasintti

Isotähtihyasintit kuuluvat niihin, jotka eivät oikein tykänneet talvesta. Tavallisesti ne kukkivat näin kesäkuun alussa runsaina. Nyt nousi vain muutama kukkavarsi Syreenipenkissä.

Isotähtihyasintti muistuttaa paljon tähkähietaliljaa. Tai päinvastoin. Tähkähietalilja saattaisi menestyä camassiaa paremmin meidän paahteisessa puutarhassamme.

Gillenia trifoliata - Perhoangervo

Perhoangervokin on jo aloittamassa kukintaansa. Noin metriset varret ovat sen verran hentoja, että kasvi on hyvä tukea. Muuten se kaatuilee muiden päälle, eikä tietenkään ole yhtä nätti, kuin pystyssä seisoessaan. Istutin näitä pari uutta Pikkupuutarhaan pari viikkoa sitten. Yksittäiset kukat eivät ole suuren suuria, mutta tämän pensasmaisen kasvin olemus on herkän kaunis.

Pilosella aurantiana - Oranssikeltano

Keväällä puutarhuri odottaa ja kaipaa monia kasveja. Sitten on niitä, joita ei osaa kaivata, mutta jotka noin vain ilmestyvät kasvamaan ja kukkimaan. Tällainen pikkupersoona on oranssikeltano, jonka sain iäisyys sitten eräältä tuttavalta lapinvuokkona. Eihän se mikään lapinvuokko ole, mikä selvisi minulle nopeasti. Aluksi en ollut kovin ihastunut oranssiin rentoilevaan kukkaan. Sittemmin olen oppinut pitämään sen sinnikkyydestä. Lisäksi se on helposti monistettavissa uusiin paikkoihin, koska kasvi leviää hyvin. Riesaa siitä ei ainakaan minulle ole tullut. Ylimääräiset taimet on helppo nyhtää pois.

Pinus mugo - Vuorimänty

Kuvittelin olevani hyvin ajan tasalla puutarhahommissa. Säät ovat kuitenkin laittaneet kapuloita rattaisiin. Helteellä en millään jaksanut ryhtyä vuorimännyn typistykseen. Ja sitten tulikin kaatosateet. Vuosikasvut suositellaan typistettäviksi juhannukseen mennessä. No, onhan tässä vielä vajaa kaksi viikkoa aikaa.

Papaver orientale - Idänunikko

Idänunikkojen kukinta on likimain ohi. Vaaleanpunaiset Princess Victoria Louiset ja valkoiset Royal Weddingit sentään ovat vielä nupulla. Kunpa pysyisivätkin nuppuisina vielä muutaman päivän, ettei sadekuurot hakkaa niitä maahan makaamaan.

Kohti aurinkoisempia päiviä ja uusia kukkasia!

Pensasideoita aukkopaikkaan

Mustarastaita koivussa

 

Puutarhaihmisen kalenterissa on parhaillaan aika, jolloin pihalla ei tapahdu paljoakaan. Välillä on pientä pakkasta, välillä taivaalta leijailee lumihiutaleita. Kasvimaailmassa sen sijaan on hiljaistakin hiljaisempaa, talvilevon aika. Puutarhaa kiertäessä tuntuu vähän hassulta, kun mullan rapsuttaminen sormilla ei tuo ainuttakaan piippoa esiin. Ei vielä kuukausiin.

Alapiha 25.10.23.  Aika pian lumi suli pois.

Samaa puutarhaa ja pihaa iäisyyksiä rakentaneena, päällimmäisenä on tunne, että kaikki on jo tehty ja jokainen nurkka täytetty. Se ei pidä paikkaansa. Puutarha elää ja muuttuu kaiken aikaa. Yhtenä kesänä kaikki näyttää olevan just jetsulleen siten, kuin haluaa. Sitten tuleekin uusi kevät ja uusi kasvukausi. Jotain on muuttunut joko puutarhassa tai puutarhurin päässä. Aika tekee tehtävänsä niin kasveille kuin rakenteillekin. Silloin uusille ideoille ja pitkään muhineille ajatuksille on avautunut tie toteutukseen.

Oikealla Oikearinne 7.11.23

 
Meillä kasvaa Oikearinteessä vuorimäntyjä, joilla on ikää ainakin 25 vuotta, todennäköisesti enemmänkin. Niiden vuosikasvuja ei alkuvuosina typistetty, joten voitte kuvitella, minkälaisia honkkeleita niistä on kasvanut. Jossain vaiheessa ymmärsin tarttua sekatööreihin aina ennen juhannusta. Siten sain vuorimännyistä kohtuullisen hauskoja pallopäitä. Sopivasta suunnasta katsottuna näkymä suorastaan viehätti. Ja vähemmän sopivasta suunnasta taasen oli parempi ummistaa silmät. 

Vuorimännyllä hilsettä - ei suinkaan - luntahan tuo.

 
Kuluvan vuoden juhannus lähestyi uhkaavasti ja vuosikasvut oli typistämättä. Helteiden vuoksi ei innostanut sitten tippaakaan kiivetä korkeille tikkaille typistämään vuosikasvuja kädet kyynärpäitä myöten pihkassa. Suoritin sen, mikä oli ihan pakollista. Loput kohtasivat radikaalin päätöksen. Osa korkeimmista vuorimännyistä sai lähtötuomion.

Vuorimäntyalue 17.11.23

 
Elokuussa Ukkokulta sahasi pahimmat vuorimäntyhonkkelit tyvestä poikki. Syyskuussa lähti vielä lisää runkoja. Muutama matalampi runko vielä jäi. Pahoin pelkään, etteivät nekään kovin pitkään tuossa seiso.

Sahattujen vuorimäntyjen tilalle jäi ammottava aukko. Vielä suurempi aukko taisi syntyä puutarhurin sydämeen. Onneksi tuota sydämen aukkoa on voinut täyttää uusilla kasvi-ideoilla. Suunnitelma on vasta aluillaan ja varmasti muuttuukin vielä useaan kertaan.

En yhtään tykkää keskeneräisistä projekteista. Tyyliini kuuluu ratkaista ongelmat mahdollisimman pian. Tällä kertaa - kuten varmaan aina muulloinkin - on ollut hyvä, ettei ole ollut aikaa rynnätä taimikauppaan ostoksille. Olen seisonut rinteen vierellä katsomassa ja miettimässä. Punnitsemassa paikan tarjoamia etuja ja haittoja. Pohtimassa, mitä haluan, mikä on järkevää tai mikä ei missään nimessä käy.

Näkymä alapihalle portaiden yläpäästä.

Puutarhassani on riittävästi istutusalueita perennoille. Kasvikaruselli pyörii pihassani vuodesta toiseen. Yhä enemmän olen tykästynyt erilaisiin pensaisiin. Eivät nekään täysin hoidotta puutarhassa viihdy, mutta usein pensaat ovat aika helppoja. Ne täyttävät isonkin tilan nopeasti, ovat näyttäviä ja tuovat kaivattua kerroksellisuutta. Pensaat sopivat hyvin rinteeseen istutettaviksi, koska ne sitovat juuristollaan maata. Lisäksi pensaat eivät tarvitse perennojen tapaan niin paljon hoitotoimenpiteitä. Riippuu tietenkin pensaasta - ja perennasta.

Ylä- ja alapihan erottava rinne on melko jyrkkä, aurinkoinen ja kuivakin paikka. Maa on syvälle hiekkaa. En halua hurjan korkeita pensaita, vaan ne saisivat peittää jäljelle jääneiden vuorimäntyjen alaosan. Pensaan tulisi olla kaunis koko kasvukauden ja erityisesti toivon näyttävää syysväriä. Ehdokkaita on tällä hetkellä kolme, joista yksi on jo vaarassa pudota pois.

Pallesorvarinpensaan kuva lainattu netistä.

 
Sorvarinpensaista minulla ei ole lainkaan omakohtaisia kokemuksia. Niihin tutustuin tänä kesänä blogimaailmassa. Pallesorvarinpensas (Euonymus alatus) on nyt ykkösehdokkaana. Se olisi kooltaan sopiva (korkeus 100-150 cm). Sen bonuksena on loistava syysväri. Miinuksena taasen se, että se on jänisten herkkua. Toisaalta, lähellä kasvaa jo entuudestaan ruusuherukka, joka sekin vaatii verkotuksen.

Kirsikkasorvarinpensaan kuva lainattu netistä.

Kirsikkasorvainpensas (Euonymus planipes) on myös kiinnostava ja istutusolosuhteisiin sopiva pensas, mutta se taitaa kasvaa liian korkeaksi (3-4 m). Vaikka näkymä yläpihalta alapihalle ei kovin helposti vaarannu jyrkän pudotuksen vuoksi, en halua rinteen kasvien yläpihalta katsottuna nousevan merkittävästi yli tietyn rajan. Siksi kirsikkasorvarinpensas saattaa hävitä pelin.

Valkokirjokanukan kuva lainattu netistä.

Kolmas ehdokas on valkokirjokanukka (Cornus alba 'Ivory Halo'), jollaisen näin lokakuussa Tampereen Pispalassa kierrellessäni. Tästä sanotaan, ettei se siedä pitkäkestoista kuivuutta. Sitähän meillä on ollut useana kesänä peräkkäin. Hiekkainen rinne kuivuu taatusti ensimmäisenä.

Olen jo pitkään ihaillut siellä täällä näkemiäni valkokirjokanukoita. Kaksivärinen lehti on minusta niin upea, etenkin hämärtyvässä illassa. Ivory Halo toisi hienon säväyksen syksyisellä ruskavärillään. Kooltaan Ivory Halo on samanlainen kuin pallesorvarinpensas. Ehkä istutan kummatkin.

Olisi järkevää työntää lapio useampaan kohtaan nähdäkseni, missä vuorimäntyjen juuret luikertelevat. Sinnehän ne jäivät maahan, vaikka maanpäälliset osat lähtivät. Juurista saattaa muodostua uusien istutusten kannata ongelma. Olen kaivanut pikkupuutarhassa muutamia pienempien vuorimäntyjen juurakkoja pois. Saattaa käydä niin, että pensasunelmani haihtuvat maassa luikertelevien juurakoiden myötä. Sitten on vain keksittävä jotain muuta.

Maa ei tuossa edesmenneiden vuorimäntyjen kohdalla ole vielä jäässä, mutta koekuoppien kaivelu jääköön keväälle. Aivonystyröillä on hyvää aikaa hieroa suunnitelmaa talven aikana. Taimimyymälöiden keväällä avautuessa voin sitten lähteä ostoslistan kanssa liikkeelle.

Pitäkäähän itsenne lämpiminä.
Hyvää viikonloppua kaikille!

 

Kanttaamista ja havujen leikkausharjoittelua

Sorbus Dodong - Tuurenpihlaja

Ehdin jo miettiä, vaihtaako Tuurenpihlaja ylleen ollenkaan syysasua. Vaihtoihan tuo, vikkelästi vielä. Torstaina otetussa kuvassa vasta pari lehteä oli värjääntynyt punertavaksi. Nyt koko puu kilpailee loistosta Musta Rudolfin kanssa.

Pinus mugo - Vuorimänty

En koe olevani erityisen taitava havujen leikkaamisessa. Enpä ole aiheeseen kovin pontevasti paneutunutkaan. Vuorimäntyjenkin suhteen ymmärsin jokakesäisen versotypistyksen vasta sitten, kun muutama raasku alkoi liiaksi ärsyttää.

Oikearinteen vuorimännyt ovat kasvaneet paikallaan 30 vuotta. Naapurista katsottuna ne ovat kohtuullisen hyvän näköisiä. Vaikka en näistäkään typistänyt alkuun vuosikasvua säännöllisesti, jälkeenpäin alkaneella hoidolla on ollut myönteinen tulos. Typistän vuosiversot joka kesä juhannukseen mennessä. Toimenpide vaatii korkeat tikkaat ja runsaasti aikaa.

Pinus mugo - Vuorimänty

Vasenrinteen suunnasta samat vuorimännyt ovat vähemmän kauniita. Olen harkinnut korkeimman haaran leikkaamista pois kokonaan. Se on oivallinen esimerkki siitä, millaiseksi vuorimänty kasvaa ilman vuosiversojen säännöllistä typistystä.

Vasemmalla Thuja Brabant (kartiotuija), keskellä ja oikealla Thuja Smaragd (timanttituija)

Monissa blogeissa on kuvia hienosti leikatuista havuista. Tuijiin pätee sama sääntö, kuin vuorimäntyihinkin eli kannattaa aloittaa leikkaaminen mieluummin puiden ollessa nuoria kuin niiden kasvettua suuriksi.

Timanttituijan kasvutapa on luonnostaan kaunis, eikä se välttämättä kovin paljon kaipaa leikkaamista. Kartiotuija sen sijaan kasvaa helposti harvaksi ja toispuoleiseksi riippuen kasvupaikasta. 

Vasemmanpuoleista kartiotuijaa olen vasta nyt alkanut leikata. Elän toivossa, että saan siitä ajanoloon tuuheamman ja tasaisemman. Laitimmaisista tuijista leikkasin latvan, jotta ne pysyisivät matalampina. Näin niiden leikkaaminen on jatkossakin helpompaa. Keskimmäinen tuija saa vielä hetken pitää latvansa.

Thuja Brabant - Kartiotuija

Naapurin aidan vieressä kasvaa yksi kartiotuija ja kuvaajasta kauempana kaksi timanttituijaa. Timanttituijista napsin niinikään latvat ja muutenkin tasasin niistä sivulle harottavia oksia. Etummaisena olevaa kartiotuijaa olen muutaman kerran leikannut rohkeammin. Vanhemman tuijan muotoilemista aloittaessa koen paremmaksi jakaa leikkaamisen pidemmälle ajalle. Perusteellinen rykäisi kerralla saattaa tuottaa peruuttamattomia vahinkoja.

Kesällä tuli laiskoteltua sekä helteen vuoksi, että ihan muuten vaan. Rikkaruohot eivät kuivuudessa kovin paljon tilaa vallanneet. Vasta elokuun sateiden myötä kanttausurat alkoivat huutaa huoltoa osakseen. Nyt olen systemaattisesti kantannut istutusalueita. Itse asiassa hedelmätarhassa on enää yksi pidempi osuus läpikäymättä.

Kanttausurat alkavat pysyä kohtalaisen hyvässä kunnossa, kunhan ne käy läpi pari kolme kertaa kasvukaudessa. Joissain paikoissa nurmi yrittää ulottaa lonkeronsa istutusten sekaan, mutta niistä ne on helppo kitkeä pois. Olen huomannut, että kanttausurat kannattaa silloin tällöin möyhentää, jotta maa-aines ei tiivisty liikaa. Näin rikat eivät pääse juurtumaan syvälle ja tiukkaan. Möyhentäminen sujuu varrellisella haralla selkää säästäen. Varsinainen rikkojen kitkeminen urista on paljon työläämpää ja vaatii kykkimistä.

Lauantaina leikkasin nurmikon ja siinä ohessa silppusin kasapäin vaahteranlehtiä. Leikkasin myös kaistaleen nurmikkoa kunnan puolelta, sillä aidanvierus oli täynnä vaahteranlehtiä. Tuuli olisi tuonut osan niistä meidän puolelle, joten tulipa sekin mahdollisuus hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Vielä en laittanut ruohonleikkuria talviteloille, koska lehtiä on runsaasti hedelmäpuissa ja monissa muissakin puissa.

Taustalla Rudbeckia laciniata - Kultapallo, etualalla Cotonaester - Tuhkapensas

 
Olen kuullut vinkin, jonka mukaan kultapallon voi leikata juhannuksen jälkeen puoliväliin, jolloin siitä ei tule niin korkeaa ja silti se kukkii. Vinkkiä en vaan koskaan muista kokeilla. 

Vuosi sitten kyllästyin jatkuvasti kulkuväylälle kaatuvaan kultapalloon.Siirsin ison tuppaan tontin toiseen kulmaukseen, vastapäätä urheilukenttää. Siellä se voi tarvittaessa nojata tuhkapensaaseen, vatukoihin, töyhtöangervoon ja vaikkapa aitaan. Ihmeen hyvin kultapallo pysyy nyt pystyssä, eikä todellakaan kellahda kulkijan eteen.

Aronia

Aroniaa meillä kasvaa rinteen yläosassa ja Oikearinteen päädyssä. Rinteen yläosan aroniat leikkaan muutaman vuoden välein matalaksi. Sen sijaan näitä päädyn aronioita en ole leikannut vuosiin ollenkaan. Nyt ne palavat syysruskassaan ja notkuvat marjoista. Monena vuotena olen kerännyt marjoja keitettäväksi mehuksi ja pakastettaviksi sellaisenaan. Nyt puutarhan satoa tuli runsaasti muutenkin, joten aroniat jätin linnuille. Tosin ohimennessäni napsin niitä maistiaisiksi. Mukavan makeita ovat.

Taustalla naapurin haapa

Oma puutarha on tarjonnut kauniita ruskasävyjä. Myös ympäröivä luonto tuo omat värinsä kehystämään näkymiä. Haavat ovat tänäkin syksynä kauniin keltaisia. Kuvan haapa kasvaa itse asiassa rajanaapurimme naapurissa. Isona puuna siitä riittää kauneutta meille kaikille.

Physocarpus opulif. Diabolo - Purppuraheisiangervo

Minulla kasvaa heisiangervoja alapihan kummassakin päässä. Diabolon istutin 2017 ja seuraavana vuotena sen viereen Andren, joka on minusta ihan samanlainen, kuin Diabolo. Kumpikin on hontelokasvuisia. Mietinkin, oletteko miten leikanneet heisiangervoja? Äkkiä googlettaen purppuraheisiangervon pitäisi sietää tarvittaessa alasleikkauksenkin. Voisin ensin kokeilla vähemmän radikaalia tapaa.

Edessä Physocarpus op. UMNHarpell, takana Physocarpus op. Amber Jubilee

Puiston puoleisessa päädyssä, kasvimaan reunalla kasvaa 2019 istutetut purppuraheisiangervo UMNHarpell, joka on kuvan etualan tummalehtinen pensas ja takana ruskaheisiangervo Amber Jubilee. Nämä kasvavat tuuheammin, mikä ehkä johtuu runsaasta valosta.

Physocarpus op. Amber Jubilee - Ruskaheisiangervo

Kummankin heisiangervon lehdet ovat kauniita läpi kasvukauden. Pensaiden vieressä kasvaa espanjankurjenpolvi Wargrave Pink, jonka vaaleanpunaiset kukat ovat hienon näköisiä kummankin heisiangervon lehtien lomassa.

Physocarpus ob. UMNHarpell - Purppuraheisiangervo

Purppuraheisiangervo UMNHarpellin ostin Puutarha Tahvosten vierailulla Raaseporissa loppukesästä 2019. En ole myöhemmin törmännyt samannimiseen heisiangervoon missään. Jollei minulla olisi taimilappua, epäilisin keksineeni nimen jonkun unen jälkimainingeissa.

Helleborus - Jouluruusu

Jouluruusuni eivät häiriintyneet helteistä eivätkä elokuun sateista. Jokaisen lehdet ovat komeita ja ehjiä. Muutama päivä sitten innostuin tutkimaan jouluruusujen tilaa lähempää. Sekä Pikkupuutarhan Kivipenkin vaalea jouluruusun että Double Ellenin tyvestä löytyi jo nuppuja. Muualla asuvista jouluruusuista en vielä nuppuja löytänyt.

Helleborus - Jouluruusu

Katsokaa nyt, miten komeat lehdet Double Ellen on kasvattanut. Laitimmaisena vasemmalla on vaalea jouluruusu. Siinäkin on runsaasti ehjiä ja hienoja lehtiä, vaikka puskan koko Double Elleniin verrattuna on paljon pienempi.

Rosa spinosissima Plena - Juhannusruusu

Ruusuista Sävelen, neilikkaruusun ja Soinnun vielä kukkiessa, juhannusruusu on sonnustautunut syysasuun. Tässä puskassa kasvaa myös omenaruusua ja Hansa-ruusua. Taustalla kasvaa myös punalehtiruusu, joka on vielä kellanvihreä.

Lokakuu on alkanut säiden puolesta hienoissa merkeissä. Välillä paistaa aurinko ja mittarilukemakin keikkuu +10 nurkilla. Ulkona on kiva ahertaa ja nauttia kauniista ruskaväreistä. 

Syksy merkitsee ylenpalttista siivoamista puutarhassa. Toisaalta kaikki nyt tehdyt toimet ovat valmistautumista uuteen kevääseen. Katsellessani puutarhan vaipumista talvilevolle, olen jo innoissani odottamassa kevättä itsekin.