lauantai 15. helmikuuta 2014

Virpi Suutarin puutarhaelokuva


Kotipuutarha-lehti tarjosi kestotilaajilleen mukavan Ystävänpäivä-yllätyksen. Saimme mahdollisuuden nähdä ennakkonäytöksenä Virpi Suutarin puutarhadokumentin Eedenistä pohjoiseen. Elokuva esitettiin torstaina Helsingissä Lasipalatin Bio Rexissä. Virpi Suutari oli itse esittelemässä elokuvaansa ja kertomassa sen synnystä. Ohessa Finnkinon sivuilta kopsattu elokuvan synopsis:

"Eedenistä pohjoiseen on dokumentaarinen rakkauselokuva suomalaisista pariskunnista, jotka hoitavat yhdessä puutarhojaan. Komediallisesti viritetyssä elokuvassa kurkistetaan pensasaitojen sisäpuolella pariskuntien kertomuksiin pitkien parisuhteiden ristiriidoista ja iloista.

Puutarha on paikka, jossa elämä kulminoituu: päähenkilöt jakavat oman puutarhansa tarinan ja samalla tarinan itsestään. Yhdelle puutarhanhoito on terapiaa rakkaan menetyksestä, toiselle voimanlähde työelämässä kestämiseen. Mies vaipuu puutarhassaan hypnoosiin löytäen ihanan vaimonsa jokaisesta entisestä elämästään; nainen repii rikkaruohoja hyttysverkko päässään läpi yöttömän yön. Puutarhat kuvastavat heidän luonteitaan; yhdelle on tärkeää symmetriset kivipolut, toiselle suojaisat oleskelupaikat ja kolmas haluaa pitää puutarhansa mahdollisimman luonnonvaraisena. Kaikkia heitä kuitenkin yhdistää rakkaus kumppania ja luonnon kauneutta kohtaan. Puutarha kuvastaa elämän monimuotoista kukoistusta, mutta kääntyy myös luopumisen kohtauspaikaksi.

Elokuvan näkökulma aherrukseen ja intohimoiseen puutarhanhoitoon on lempeän humoristinen: lajitoveri rakentaa ja puolustaa reviiriään, mutta kokee kauneutta ja sisäistä rauhaa itselleen ja puolisolleen rakentamassaan paratiisissa.

Elokuvassa päähenkilöparien välille kasvaa näkymätön side; omilla tarinoillaan he kuuntelevat, kommentoivat ja lohduttavat toinen toistaan. Ihmiselämän arkisiin kamppailuihin päästään puutarhan kautta ilolla, vailla moralisointia ja osoittelevuutta.

Elokuvan puutarhakertomukset ovat ylistyslaulu hedelmällisyydelle, leikille ja rakkaudelle.

"Emännälle pitäisi jo jonkinlaisia rajoituksia laittaa, muuten homma karkaa käsistä." – Veikko

"Vaatteitakaan ei tartte niin paljoa, on jotenkin luontevampaa ostaa kukkia, kasveja ja pensaita." - Reijo."



Elokuvan ensi-ilta on 7.3.2014. En kerro leffasta sen enempää, mutta se kyllä kannattaa käydä katsomassa.


Ystävänpäivä oli eilen ja moni oli sen huomioinut blogissaan. Ystävänpäivästä on meillekin tulossa hyvää vauhtia varsinainen krääsämyyntipäivä. Itse pyrin pidättäytymään lähinnä korteissa ja kukissa. Ystävänpäivä sijoittuu oivallisesti parhaimpaan tulppaaniaikaan, joten sen kummempaa syytä ei tarvitse keksiä lähteäkseen kukkaostoksille. 

Pidän kovasti korttien askartelusta ja olenkin tehnyt niitä jo vuosikausia. Omatekoisissa korteissa on toki huonotkin puolensa. Nykyisin nimittäin en enää voi laisinkaan lähettää kaupan kortteja, sillä ystävät ja tutut ovat niin tottuneita saamaan itsetehtyjä, että tuppaavat pettymään kaikkiin muihin. Veljeni tytär kertoi kesällä, että hän aina tunnustelee saamiaan kirjekuoria ja niiden paksuudesta ja muhkuraisuudesta arvaa, milloin kortti on minun lähettämäni. Toisinaan on kyllä tavattoman vaikea keksiä kivoja korttiaiheita. Uusia välineitä ja materiaaleja korttiaskarteluun näyttää tulevan jatkuvasti, mutta en kuitenkaan ole järin innostunut investoimaan hirvittävästi rahaa yksittäiseen harrastukseen, joka ei edes ole suurin vahvuuteni. Parhaat kortit syntyvät kierrätystavarasta ja ylipäätään siitä, mitä omista laatikoista kulloinkin löytyy. 

Muuten, nyt jo huomaa, kuinka suuren ongelman askartelutarvikkeiden hankinnassa Tiimarin poistuminen on tuonut. Mistä liimapuikkoja, värillistä kartonkia, 3D tarroja? Sinellin liikkeitä on harvassa ja markettien askartelutarvikevalikoimat ovat kyllä aika onnettomia.


Samettikukkien siemenet ovat itäneet ja mullan pinnalla on pieniä sieviä taimia. Aika monessa muussakin potissa on jo elämisen merkkejä. Kiirettä ei vielä ole, mutta monet ennustavat varhaista kevättä ja silloinhan saattaa olla mahdollisuus siirtää taimet päivähoitoon uuteen kasvihuoneeseen jo varhemmin. Ehkä kuitenkin odotan vielä pari viikkoa ja kylven seuraavat siemenet vasta maaliskuun alulla. Potteja sentään pyörittelin valmiiksi.

Taimipotit odottavat sisältöä


Tätä lauantai-iltapäivää ajattelin seuraavaksi jatkaa miettimällä, millaisia ruusupensaita tänä kesänä puutarhaani hankkisin. Toivon hartaasti kaikkien jo aiemmin hankittujen ja myös viime kesänä istutettujen selvinneen tästä omituisesta talvesta. Tässä luettelo puutarhani pensasruusuista:

  • Juhannusruusu Rosa Pimpinellifolia Plena
  • Suviruusu Rosa Pimpinellifolia
  • Hansaruusu Rosa Rugosa 'Hansa'
  • Neilikkaruusu Rosa Rugosa F.J. Grootendorst
  • Ritausma Rosa Rugosa 'Ritausma'
  • Valamonruusu Rosa Francofurtana 'Splenderns'
  • Kirjoapteekkarinruusu Rosa Gallica 'Rosa Mundi'
  • Sammalruusu Rosa Centifolia Muscosa
  • Tornionlaaksonruusu Rosa 'Tornedal'
  • Punalehtiruusu Rosa Glauca
  • Metsäruusu Rosa Majalis
  • Pohjantähti Rosa 'Pohjantähti' (köynnösruusu) 
Ruusupensasvinkit ovat aina tervetulleita. 

Mukavaa viikonvaihdetta ja kevään odottelua!
 

23 kommenttia:

  1. Täytyypä pitää mielessä tuo elokuva. Siellä on niin somasti potti poikineen, saamme varmaan ihailla kukkakuvia sitten kesällä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kylvökset onnistuvat. Ja lisää on tarkoitus laittaa.

      Poista
  2. Joko potissa on elämän alkua, sieltä ne versot nousevat.!?
    Minä kylvän kukkani myöhään vasta huhtikuun puolenvälin jälkeen tänne viileän vanhan navetan ikkunalle. Jos asuisin täällä maalla vakituisesti niin asia tietysti olisi ihan toisin.
    Kasvihuone on oivallinen kukkien esikasvatuspaikka.
    Varmaan ihan mielenkiintoinen tuo korttien askartelu ja kauniita kortteja olet tehnyt. Minä olen tehnyt kortteja omista valokuvistani muutamalla kuvankäsittelyohjelmalla, sekin on aika kivaa, kunhan ei jää koukkuun.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhan aikaisessa taidan olla noiden kylvösten kanssa, mutta kun en malttanut odottaa. Seuraavat potit täyttynevät vasta maaliskuussa.

      Poista
  3. Ihanat kortit! Ruusuista en kyllä tiedä muuta kuin, että sulla niitä on hienoja ruusuja ;) Nuokin ruusut ovat aivan ihanat!

    Kyllä tosiaan hankaloitui askartelutavaran osto, ei kävästä enää Tiimarissa. Täällä on onneksi askartelukauppa, mutta siinä on (ainakin ennen) ollut kalliimpaa kaikki. Vanhoista korteista ja papereista oon vielä leikellyt, eikä noita monia kortteja tarvitse tehdä, paitsi ehkä jouluksi.
    Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat kortit ja paperit sekä muutkin kelvolliset materiaalit onkin hyvä laittaa kiertoon, niin minäkin teen. Alunperin korttiaskartelu taisikin olla lähinnä vanhan kierrättämistä, mutta nyt siitä on näyttänyt tulleen aikamoinen business.

      Poista
  4. Ai mahdoton, että sulla on jo taimet alulla ja mulla on vielä siemenet kaupassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin vielä ehtii, minä kun tuppaan aina hoppuilemaan.

      Poista
  5. Todella kauniita kortteja olet tehnyt.Oi miten paljon sinulla on ruusuja,kyllä sinun puutarhasi on kaunis kun kaikki kukkivat ja mikä tuoksu siellä ,on varmasti ihana! Minä en ole viellä laittanut
    siemeniä purkkeihin kohta puoliin rupean siihen tehtävään. Sinulla jo on komeita alkuja! ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolet ruusuistani on vielä aika pieniä, mutta muutaman kukan niistäkin jokainen teki jo ensimmäisenä vuotenaan. Toivottavasti pupujussit eivät ole napsineet suihinsa.

      Poista
  6. Kiitos leffavinkistä, tuohan täytyy ilman muuta käydä katsomassa. Itsetehdyt kortiti on kivoja, kyllähän niitä arvostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi Suutari tekee hyviä dokkareita ja mukava oli tämäkin. Suosittelen.

      Poista
  7. Nuo sanomalehdestä tehdyt taimipotit vaikuttavat käteville. Aion ainakin kylvää tuoksuherneen sellaiseen, sen juuristo on nimittäin tosi herkkä rikkoutumaan istutusvaiheessa.

    Pensasruusut ovat ihania! Minulla ei ole kovin montaa vielä, eikä ehkä kunnon paikkaakaan;)
    Miten olisi Teresanruusu? Siitä tykkään itse paljon. Viime syksyn hankinta oli 'Tove Jansson' tarhapimpinellaruusu, saapi nähdä miten se viihtyy mökkipuutarhassa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tuosta Tove Janssonista ja se saattaa ilmestyä minunkin puutarhaani. Sanomalehtipotit eivät ainakaan lopu kesken ja niitä on helppo pyörittää vaikka lasipullon tai -purkin avulla. Lisäksi ne voi siirtää multaan sellaisinaan, maatuvat helposti.

      Poista
  8. Tuo elokuva kyllä täytyy muistaa käydä katsomassa :)

    Korttisi ovat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marietta! Leffaa ei enää pitkään tarvitse odottaa, sillä ensi-ilta on 7.3. muistaakseni 20 paikkakunnalla.

      Poista
  9. Kiva postaus! Virpi Suutarin dokumenttielokuva täytyy ehdottomasti käydä katsomassa! Ruusuista; oletko tutustunut suomalaisen ruusuprojektin lajikkeisiin? Ideana pähkinänkuoressa oli käsittääkseni se, että jalostetaan yhtä kestäviä ruusuja kuin vanhat perinneruusut, mutta pidemmällä kukinta-ajalla ehostettuna. =) Jos sinulle tulee OmaPiha niin numerossa 3/2011 oli artikkeli tämän jalostustyön tuotoksena syntyneistä ruusuista. Minä haalin niitä itselleni kesällä -11 Haikalan puutarhasta. Pihallamme kasvaa tämän projektin seurauksena syntyneet "Ilo", "Sävel" ja "Sointu" Muistaakseni ainakin nämä, järjestelmällisyys nimien kanssa ei ikävä kyllä ole koskaan kuulunut hyveisiini ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KesäKukka vinkistä. Kaivoin heti tuon lehden ja luin artikkelin. Täytyy metsästää ko. ruusuja, niillä kun on niin mukavat nimetkin.

      Poista
  10. Onpa siellä tuleva kesä jo hyvällä alulla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ulkona tekee kevät tuloaan. Tintit visertävät, jopa mustarastas luritti tänään. Vettäkin sataa niin lahjakkaasti, ettei kohta ole lunta laisinkaan.

      Poista
  11. Minäkin ostelin jo siemeniä erinlaisia tomattiilajikkeita. Pitää kokeilla kaikenlaista. Hyvää sunnuntaita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä kasvatin talon seinustalla Tigarella -tomaattia ja hyvin onnistui. Nyt aion kokeilla muitakin lajikkeita, kun on tuo uusi kasvihuone.

      Poista
  12. Sielläpä onkin sinulla jo varusteet valmiina;) Todellakin Tiimareiden katoaminen on harmi täällä pienemmissä kaupungeissa! Nettikauppoihin täytyy tukeutua, mutta mielelläni kannattaisin paikallisia yrittäjiä!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!