sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Aurinkoinen puutarhapäivä tämäkin


Naamaa kuumottaa koko päivän touhuaminen ulkona ja auringossa. Tänäänkin piti laittaa shortsit päälle, jotta selviäisi läkähtymättä muutamasta multakärryllisestä ja lapioimisesta. Multaan pääsivät puutarhamessuilta ostetut esikot ja jouluruusut sekä osa perjantaina postitse saapuneista Viherpeukalon kukista ja niistä Honkkarin taimista, joita täällä jo hehkuttelin.

Iso puutarharuukku painaa jo yksistään melkoisesti ja kun sen täyttää mullalla, ei sitä liikuteta riuskankaan naisen voimin. Hain kellarista jostain meille kulkeutuneet kaljankuljetuskärryt (enpä muuten ole niillä kaljaa kärrännyt, viiniä kyllä Tallinnan reissuilta pari-kolme laatikkoa mukaan tarttuu). Nitisivät ja natisivat, mutta ruukku siirtyi kärryillä sopivaan paikkaan.

 


Isoon ruukkuun istutin Fairy-maanpeiteruusun ja pari lewisiaa. Saavat viettää kesäpäiviä ruukussa patiolla ja syksyn tullen kaivan ne maahan. Eräällä ystävälläni on ollut jo vuosikausia ruusuja ruukuissa terassilla. Ne kukkivat aivan ihanasti ja tuovat eteläisten maiden tunnelmaa. Viime vuonna kokeilin Neilikkaruusua samaan tarkoitukseen, mutta se on liian pystykasvuinen. Katsotaan, miten onnistun Fairyn kanssa.


Jouluruusut laitoin syreenien edessä olevaan penkkiin, joka on puolivarjoisa ja sen verran suojaisa paikka, etten käy talvellakaan tuossa paikassa tallustelemassa. Edessä on esikoita ja Kevätkaihonkukkaa sekä sivussa Varjoyrttiä.

Ukkokulta katseli istutustouhujani ja totesi, että se on samanlaista kuin isäni täytekakun teko, kaikkea paljon ja sekaisin. Ehkä osa kukkapenkeistäni on tosiaan hieman sekaisen näköistä, ainakin tähän vuodenaikaan. Aloittaessani puutarhani rakentamista, en ollut kovin hyvin perillä kasveista, eikä minulla ollut mielessäni mitään erityistä suunnitelmaa, jota olisin alkanut toteuttaa. Kasvit ovat vaan tulleet ja istahtaneet jonnekin. Osa on lähtenyt alkuperäisistä paikoistaan kiertämään ja osa on jäänyt silleen. Jotkut ovat heittäneet henkensä ja jotkut ryhtyneet tekemään valloitustaan hyvinkin voimallisesti. Niin tai näin. Oikeastaan tykkään puutarhastani tällaisena täytekakkuna. Sitäpaitsi tähän aikaan vuodesta ei vielä voi sanoa ulkomuodosta paljon mitään. Palataan aiheeseen parin kuukauden päästä.

Ja mitä kaikkea maasta ponnistaakaan...

Ruohosipulia voi jo napsia

Punaherukka puhkeaa lehteen

Pionit punaisena puhkoo maata

Mukulaleinikki nupulla



Kissanminttu kutsuu kohta kylän kissoja kokoontumaan


Vuorenkilpi

Ainakin yksi jaloruusuista selvisi talvesta
Pikkusydämestäkin löysin tänään nuppuja

Norjanangervon kukat aukeavat lämpimällä seinustalla
Luonto on nyt todella kuiva ja vaikka näistä ihanista kevätsäistä nauttiikin, toivoisin sentään sadetta. Ei mitään hetkellistä rankkasadetta, jonka seurauksena vesi vierii kuivaa maata pitkin suoraan ojiin. Ei, vaan sellaista kosteaa ripottelua päivän pari. Ja tietenkin sen jälkeen taas lämmintä ja aurinkoa. Kyllä silloin kaikki suorastaan räjähtää vihreäksi.


Sailan uutta kirjaa on jo täällä blogimaailmassa muutaman kerran esitelty. Tilasin ja sain omani viime viikolla, mutta pikaista selaamista enempää en ole siihen ehtinyt tutustua. Kannesta pidän todella paljon, minusta se on tyylikäs ja kaunis. Usein puutarhakirjojen kannet ovat enemmän tummasävyisiä, vihreää ja liilaa. Tämä on niin valoisa ja kuten aina, sitä täytyy pyöritellä käsissä kunnolla ennen avaamista ja sisältöön tutustumista. Ehkä tänään jo...
 

20 kommenttia:

  1. Tänään oli meilläkin oikein kesäinen päivä, naama on saanut hehkeän punaisen sävyn :) Mukavasti on kesä alulla sinun pihassasi, ruusut ruukussa onkin hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmintä on tosiaan ollut, täytyy nauttia täysin palkein.
      Kaikki hyvät ideat kannattaa laittaa kiertämään. Vaikka ei itse käyttäisikään, joku toinen saattaa napata. Ystäväni ruusut ovat kyllä olleet upeita joka kesä, siksi ajattelin itse kokeilla samaa.

      Poista
  2. Minullakin oli viime kesänä ruusu ruukussa parvekkeella, hyvin menestyi, mutta kukinta olisi voinut olla runsaampaa, jos sinne paistaisi vähän enemmän aurinko. Mökillä jo mukulaleinikit kukkivat, keltaisia täpliä siellä täällä niityllä. Kivaa viikkoa, kohta koittaa toukokuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut taitavat olla aika persoja auringolle. Neilikkaruusu tosiaan kukki viime kesän ruukussa, mutta maanpeittoruusut saattavat olla kauniimpia niiden lamoavan muodon vuoksi. Aika näyttää.
      Hurjaa vauhtia tämäkin kevät taas etenee, kohta on tosiaan toukokuu. Sitä kohti siis!

      Poista
  3. Puutarhassa riittää jo ihanasti katseltavaa. Saisi tähänkin suuntaa jo tulla sadetta. Nyt lupaa sadetta tiistaille, mutta saa nähdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadetta toivotaan täälläkin. Niin on kuivaa ja pölyistä. Tälle päivälle luvattiin tänne sadetta, mutta toistaiseksi ei ole tullut. Pilviseksi ilta näyttää kääntyvän ja tuuli yltyvän. Yösade olisi aika mukava.

      Poista
  4. Voi miten paljon maasta jo kasvaa kaikenlaista !
    Mun jouluruusut ei ole itänyt ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusuni on messuilta isoina ostettu, joten takuuvarmasti vielä kukkivat. Katsotaan, miten menestyvät ensi kesään. Vanha jouluruusunikin alkoi kukkimaan. Täytyy laittaa siitä kuva blogiin. Tällaista tämä puutarhaintoilijoiden touhu on; välillä kukat menestyy ja välillä ei. Aina ei löydy minkäänlaista selitystä.

      Poista
  5. Tämä aika on kuin aarteiden etsintää ja niin antoisaa kun myös tekee jatkuvasti löytöjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, välillä tuntuu, että sitä on ihan lapsellisen innostunut muutamasta vihreästä versonkärjestä. Eipä ole kallista huvia - tai sitten on, kun aina pitää uutta saada.

      Poista
  6. Samassa vaiheessa näyttäisi kevät olevan täälläkin! Mirrinmintut ja mukulaleinikit näyttävät täällä ihan samanlaisilta nyt.....
    Minulla oli viime kesänä valkoinen maankateruusu ruukussa kuistilla. Se on ollut talvehtimassa Mansikkapaikan varastossa, juuri eilen katselin, että se on alkunut jo kasvattaa uusia versoja siellä. Lisäksi siinä oli kirvoja. höh! Pitää ottaa käsittelyyn ja tehdä kevätleikkaus samalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirvat ne löytävät hyvin tiensä, ruusuihin etenkin. Ei muuta kuin mäntysuopasuihkeet valmiina niitä suihkimaan. Tuo olisikin pohtimisen arvoinen vaihtoehto talvettaa ruusut jossain muualla, eikä siirtäisikään niitä maahan.

      Poista
  7. Minulla on ihan sama täytekakku -tapa istuttaa kukkia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, eihän ne kasvit luonnossakaan luotisuorassa kasva kukin omalla sarallaan. Sikin sokin ovat ja hienolta näyttävät.

      Poista
  8. Siellähän on jo täysi tohina päällänsä! Meillä on kasvu myöhemmässä, perennoista ei kovinkaan moni osoita elonmerkkejä vielä. Vettä kaivattaisiin jo kipeästi. Ihanat jouluruusut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä lämpimät ja aurinkoiset säät ovat saaneet kaiken pullahtamaan mullasta ylöspäin. Mutta niin on kuivaa, että sade tekisi todella hyvää. Myös ihmisille, jotta tuo siitepölykin vähän laantuisi.

      Poista
  9. Onhan siellä paljon jo pidemmällä kasvu kuin täällä. Mutta kyllä ne hiljalleen nousevat nuo kukat täälläkin. Tuo seinän läheisyys lämmittää:) Sade olis poikaa täälläkin, isännän uudet nurmikot sais vettä, sellanen pieni tihku ois aluks poikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinän läheisyys todella lämmittää kasveja. Viime vuonna kasvatin tomaattejakin talon seinustalla ja hyvin kypsyivät. Hitaasti tosin. Niitä oli sitten kiva ihailla pihalla istuessa. Sadetta toivotaan ja sitähän on luvattu. Toistaiseksi ei ole näkynyt. Millään ei viitsisi ryhtyä vielä mitään sadettamaan.

      Poista
  10. Täytekakkupuutarha on ehdottomasti paras!
    On ollut hurjaa kasvua puutarhassa viime päivinä, ihanaa :)
    Mukavia löytöjä olitkin tehnyt taimiostoksilla. Tuosta edellisen postauksen kellopeipistä sanoisin että se on hurja paikanvaltaaja. Tätini kerran laittoi sen kaveriksi ritarinkannuksille, muttei heille jäänytkään kasvutilaa ;)
    Kiva että Juusolla on kaikki hyvin. Kyllähän aina karvakorvien vaivat huolettavat kun eivät voi kertoa....

    VastaaPoista
  11. Kaikkea paljon ja sekaisin, siinä hyvä ohje puutarhan hoitoon ja varsinkin kukkapenkkiin.
    Koskaan ei ole kasveja liian paljon ja onhan luonnossakin kaikki tavallaan ihan sekaisi ja sikin sokin.
    Ihanasti jo kukkapenkkisi "kukoistaa"

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!