perjantai 9. toukokuuta 2014

Pikainen pihakierros sateen lomassa


Olipas juhlallista katsoa aamulla lämpömittariin ja todeta sen näyttävän +7 lämpöastetta, eikä yölläkään ole ollut pakkasta. Ulkona tuntui heti ihan erilaiselta kuin aiempina päivinä, vaikkei aurinkoa tänäänkään ole näkynyt. Nyt iltapäivällä lupaava kajastus on jälleen muuttunut raskaiksi pilviksi, jotka hetki sitten purkautuivat kunnon sateena. Eilisen +5 on tuplaantunut, eikä tänään puhalla kylmääkin kylmä tuuli.

Vaahtera

Variksen kanssa kierrettiin pihaa ja tiirailtiin, mitä uutta mahdollisesti olisi tullut näkyviin. Yleisilme alkaa olla  kaikkea muuta kuin harmaa tai ruskea. Vihreää pilkottaa ihan joka kantilla ja puihinkin alkaa tulla hiirenkorvien tilalle ihan oikeita lehtiä.

Tuomi     
 
Tuomi on jo näin vihreänä

Omenapuu Huvitus

 Osa varjoliljoista puskee vasta mullasta esiin... 



...ja osa on jo avannut lehtiruusukkeensa.

Kotkansiivelläkin on erilaisia olomuotoja


Helmililjat
Kun ulkona sataa, nauttii Juuso sohvapaikastaan, johon se on vaihteeksi perustanut nukkumapaikkansa. Siinä on hyvä loikoa, mamman istuskellessa iltaisin sohvan toisessa päässä.




Hyvää viikonloppua ja äitienpäivää kaikille!
 

11 kommenttia:

  1. Kiitos samoin sinulle! Ihanat keväiset kuvat. Meillä ei ihan vielä olla noin pitkällä! Juuso nauttii lokoisasta kissanelämästä:) Tyttäreni sanoi joskus pienenä, että hän voisi olla kissa, kun niillä on niin helppo elämä:)

    VastaaPoista
  2. Voi miten kauniit kuvat Juusosta! Taitaa nähdä nautinnollisia unia.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Juuso-kissa ja kaikkea hyvää sinne teille..........

    VastaaPoista
  4. Tänään oli meilläkin suorastaan lämmintä! Eiliseen verrattuna, joka tuntui suorastaan kevään kylmimmältä päivältä, illalla sai lämmitellä taas pitkän tovin saunassa.Tänään ei paleltu töissä yhtään, oli taas niin mukava olla töissä!
    Meillä eivät pihakoivut viherrä vieläkään oikeastaan ollenkaan. Muutaman lämpimän päivän jälkeen ne varmaaan suorastaan räjähtävät vihreiksi.
    Juusolla on niin kissanpäivät ♥
    Lokoisaa viikonloppua ja mukavaa äitienpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
  5. Kevät alkaa puskea nyt täydellä teholla, sade ja nousevat lämpöasteet tekevät hyvää!
    Noita kotkansiiven syheröitä pitäisi muistaa kuvata! Ihania vihreitä sävyjä postauksessasi!
    Juuson kuvia pitäisi aina katsoa iltasaduksi, mikä taito rentoutua!
    Mukavaa juhlaviikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Kiitos ihanasta pihakierroksesta. Hienot kuvat ja ihana Juuso.
    Kuulin tänään ensimmäistä kertaa käenkkuvan ja pääskysiäkin on tullut.
    Hyvää äitienpäivää.

    VastaaPoista
  7. Onpas teillä jo vihreää! Voi ihana Juuso!!!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
  8. Ihanat keväiset kuvat ja Juusolla on niin rento saento. Kiitos, samoin Hyvää Äitienpäivää :)

    VastaaPoista
  9. Nukkava kissa on niin suloinen näky! Hyvää äitienpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
  10. On se kasvien kasvu teilläpäin edellä mutä meillä on. Siinä se äitiepäivä meni sukkelaan.
    Hyvää maanantaita.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!