sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Säilöntäpurkista lyhdyksi


Aktiivinen kynttiläkausi on jälleen alkanut. Tuleehan sitä kesänkin mittaan kynttilöitä sytyteltyä, mutta runsaan valoisuuden vuoksi ulkona kuitenkin vähemmän. Kaivelin tuossa yhtenä päivänä kellarissa omia lyhtyvarastojani ja aika surkealta useimmat näyttivät. Metallista rapisee maalit ja värit ja ruoste ryhtyy niitä syömään. Puiset halkeilevat ja ripustuskoukut irtoilevat. Aikansa lyhtyjäkin voi korjailla ja kohennella, mutta joskus tulee eteen kylmä tosiasia, ettei ruostekaan enää riitä tuomaan tyylikkyyttä, käyttökelpoisuudesta puhumattakaan.


Kauppojen hyllyt ovat syksyn edistyessä täyttyneet erilaisista lyhdyistä, mutta mieleistäni en ole vielä nähnyt. Yhdellä lyhdyllä ei pärjää alkuunkaan ja niinpä muutamaan uuteen lyhtyyn saa sijoittaa euron poikineen. Ei siis ihan halpaa touhua uusia lyhtyvarastoja.


Lyhdyt mielessäni poikkesin naapurikylän halpakauppaan, jossa kierrellessäni huomasin II-laatuisia säilöntäpurkkeja myytävän eurolla kappale. Lasi on vihertävää ja paikoitellen siinä näkyy kuplia ja virheitä. Siitäkö se II-laatumerkintä sitten tulee? Ilman sen tarkempaa toteutusideaa nappasin kolme purkkia ja purjehdin niiden kera kassalle.


Kassa kysyi minulta, jäikö noita purkkeja vielä sinne hyllyyyn. Totesin muutaman jääneen ja hän sanoi hakevansa ne kohta itselleen, koska oli ajatellut tehdä purkeista lyhtyjä. Meinasin työntää peukaloni hänen peukaloonsa, kuten tehtiin ystävän kanssa lapsena keksiessämme tai sanoessamme samanaikaisesti jonkun asian. Tyydyin sitten toteamaan, että niinpä aion tehdä minäkin. Kassalla tuntui olevan kova kiire päästä minusta eroon. Ehkä hän pelkäsi jonkun vievän purkit hyllystä ennen häntä.


Kotimatkalla mietin, löytyykö työkalupakistani sopivaa rautalankaa ripustuslenkeiksi. Löytyihän sitä, mutta käyttämättä jäi, sillä noissa purkeissahan oli kaikki materiaalit valmiina. Tuon kannen ympärillä on säilöntätölkin sulkeva rautalanka, jonka otin kansista pois ja kiinnitin purkkien reunassa kulkevaan rautalankaan. Siitä sain kannattimen valmiiksi muotoiltuna. Kiristin vain kiinnistyskohtia, että pysyvät varmasti paikallaan. Lisäsin hiukan juuttinarua yläreunan koristukseksi ja lyhdyt olivat valmiit. Ylimääräiseksi jäi noita purkinkansia ja sulkijoita. Ehkä säilytän ne hetken aikaa, josko niillekin löytyisi hyötykäyttöä.


Nämä purkit ovat aika korkeita, mutta mahtuupa niihin sitten sellainen isompi öljykynttiläkoko. Sytyttämistä varten täytyy sentään hankkia pitkävartisia takkatikkuja tai kaasusytytin. Meinasi näpit palaa, kun en ehtinyt riittävän ajoissa kiskaista kättäni pois kynttilöitä sytyttäessä. Palaessaan nuo lyhdyt ovat kauniin näköisiä, eikä tuuli päässyt kynttilöitä sammuttamaan. Saman asian ajaisi tietenkin ylimääräiset hillopurkit, mutta kun ei kotoa riittävän suuria löytynyt. Kerrankin keksin ihan itse jotain kivaa ja vielä halvalla.

 

20 kommenttia:

  1. Sama meininki! Minäkin tein lyhtyjä tölkeistä viime viikonloppuna. Liimasin lyhdyn pinnalle läpikuultavaa kangasta, jossa on hopeisia tähtiä.

    VastaaPoista
  2. Aina on kiva, jos keksii itse tuunailla jotain eikä osta kaikkea valmiina! Nuo purkit on kivanmuotoiset, kun ovat korkeat ja kapeat!

    VastaaPoista
  3. Mahdottoman upea ja näppärä idea!
    Plus kaunis ja ekologinen!
    Hienoa :-)

    VastaaPoista
  4. Kivalta näyttää, kiitos ideasta.
    Sytytellään syksyn ekat kynttilät tuomaan valoa ja hitusen lämpöäkin pimeneviin syysiltoihin.

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä idea!
    Noissa kaunis kynttilän valo pääsee oikeuksiinsa. Taidan matkia suo...

    VastaaPoista
  6. Kivat purkit, neliskulmaisia ? Onhan noita koetettava värkätä, just kun mahtuu nuo öljykynttilätkin. Meidänkin lyhtyihin ei mahdu kuin tuikut ja toiseen ne lyhtykynttilät. Taitaa ollakin kookosöljypurkkeja valmiina :)

    VastaaPoista
  7. Kauniit kynttilälydyt.
    Tunnelmaista syksyä siellä jo näyttää olevan ♥ ♥

    VastaaPoista
  8. Kekseliäästi toimittu ja murto-osa tosiaan siitä hinnasta mitä valmiista olisit saanut maksaa.
    Ajattelin muuten kokeilla miten saisi kuvioita piimällä ja kakkupaperilla lasipurkkeihin. Nehän eivät tietystikään sovi ulkokäyttöön.

    VastaaPoista
  9. Kivan näköiset lyhdyt loihdit :)

    VastaaPoista
  10. Jestas, kuinka kauniit lyhdyt saa edullisesti!
    Omat ideat ovat monesti ne parhaat ja omannäköiset!
    Nauti syystunnelmasta! Ja hillopurkillinen lämpöä ja aurinko vielä täältä Hibiskuksen juurelta!

    VastaaPoista
  11. Kauniita lyhtyjä olet tehnyt! Minäkin olen huomannut, että pari vuotta kestävät meillä lyhdyt, sitten rikkoutuu joko lasit tai kehykset. Pitääkin kaivella komeroita, josko löytyisi sopivia lasipurkkeja:)

    VastaaPoista
  12. Oletpa tehnyt kauniin yksinkertaisia lyhtyjä

    VastaaPoista
  13. Nuohan ovat hienot lyhdyt, eikä tullut kalliiksi. Lyhtyjähän ei voi olla liikaa.

    VastaaPoista
  14. Ihanat lyhdyt, ja pikkurahalla!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!