Näytetään tekstit, joissa on tunniste lyhty. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lyhty. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. lokakuuta 2024

Avoimet puutarhat - unessa

Physocarpus opulifolius 'Amber Jubilee' - Ruskaheisiangervo


Heräsin sunnuntaiaamuna kesken hassun unen. Unessa nukuin sängyssäni ulkosalla, alapihan toisessa reunassa. Havahduin moottorin pörinään ja nousin sängyn laidalle katsomaan, mikä sen aiheuttaa. Parhaillaan pihaan ajoi uutuuttaan kiiltävä, punainen turistibussi. Nousin mennäkseni sanomaan kuskille, että siirtäisi linja-auton varaparkkipaikalle. Ukkokullan pitäisi saada oma autonsa talon eteen. Kuski vastasi minulle, ettei hän aio kauaa viipyä. Kertoi noutavansa porukkaa, joka oli jo aiemmin saapunut tutustumaan puutarhaani Avoimet puutarhat -päivänä. 


Kaiketi olin nukkunut sikeästi, koska en ollut kuullut tai nähnyt, kuinka ihmisiä kulki pihassa ympäriinsä. Huolestuneena yritin saada heitä kiinni kertoakseni kasveista ja puutarhan rakentamisesta. Olisin halunnut myös selittää, että alapihan laidassa näkyvä rotko ja sen ylittävä riippusilta kuuluvat kaivosyhtiölle. Josta ei kuitenkaan ole minkäänlaista haittaa tai häiriötä meille.


Päätin tarjoilla vieraille mehua. Lähdin hakemaan juotavaa ja laseja sisältä. Siellä olikin jo porukkaa tutkimassa kaappejani ja seurustelemassa keskenään olohuoneessa. Muutama herra ja rouva seisoi avoimen jääkaapin edessä pohtien, mitä hyllyiltä ottaisi syötäväkseen. 

Unessa tapahtui paljon muutakin. Herättyäni olin vakuuttunut, että muistan tarinan vielä päivälläkin. Paljon muistan, mutta paljon ehdin unohtaa. Asia, joka unessa tuntuu selvältä ja ymmärrettävältä, ei sitä enää heränneenä olekaan. Moni asia ihmetytti jo unessakin, vielä enemmän aamulla unta muistellessani. Tunnelma oli kuitenkin unessa positiivinen. En herännyt painajaismaiseen oloon, vaan hymy huulilla. Hassu uni.

Vasemmalla Physocarpus opulifolius 'UMNHarbell' ja oikealla Physocarpus opulifolius 'Amber Jubilee'

Lauantaina satuin kameran kanssa alapihalle iltapäivällä, jolloin aurinko paistoi suoraan ruskaheisiangervon lehtiin (Physocarpus opulifolius 'Amber Jubilee'). Postauksen ensimmäisessä kuvassa näet auringon kultaaman loiston. 

Tässä oheisessa kuvassa oikealla on ruskaheisiangervo ja vasemmalla sen kumppanina kasvava purppuraheisiangervo (Physocarpus opulifolius 'UMNHarbell'), jonka ostin 2019 Puutarha Tahvosilla Raaseporissa käydessäni. UMNHarbell on koko kasvukauden tummalehtinen. Ruskaheisiangervon väri taasen vaihtelee keltaoranssista punaiseen.

Pensaiden istutuspaikka on aurinkoinen, mikä saa värit hehkumaan koko kasvukauden.

Viikonloppuna sain viimeisetkin verkot viritettyä kasvien ympärille. Vanhojen omenapuiden ympärille en ole enää aikoihin laittanut verkkoja. Niitä suojaa paksu kaarna ja oksatkin ovat korkealla. Sen sijaan kaikki koristepuut verkotan, nuoret ja vanhat. Pensaista laitan verkot ruusuherukoille, atsaleoille, safiirihortensialle, pensasmustikoille ja hunajamarjoille.

Toista kertaa laitan verkot alppikärhöjen ja tarha-alppikärhöjen tyvelle. Pari vuotta sitten jänikset söivät alppikärhön kaikki versot poikki. Kärhöt joutuivat aloittamaan kasvunsa alusta. Austin-ruusujen ympärille laitan myös verkot, jotta niille olisi helpompi virittää talvisuojaa.


Tänä vuonna en osta ainuttakaan kanervaa, callunaa tai muitakaan vastaavia. Talviset asetelmat ovat kauniita, mutta vähänpä niitä tulee pimeässä ja kylmässä katseltua. Etupihan korkeaksi venynyt marjakuusi kaipaa madaltamista, sillä lumella kuormitettuna sen oksat taipuvat pitkin pituuttaan. Pahimmillaan autojen päälle. Kunnon leikkaus tehdään myöhemmin, mutta nyt napsin latvuksista pätkiä pitkävartisella leikkurilla. Laitoin kukkalaatikkoon multaa, johon tökkäsin marjakuusia koristeeksi. Pikkujouluna laitan havuihin valosarjan.


Korkeisiin porttiruukkuihin  ostin pari viikkoa sitten sypressit. Nyt lisäsin sypressien tyven ympärille marjakuusen oksia. Sypresseihinkin on tarkoitus laittaa valosarjat.

Porttiruukut näyttävät rumilta, kun ruskea sokkelimaali hilseilee niiden pinnasta. Ostin ruukut vuosia sitten edullisesti. Niiden pinta oli käsitelty jollain harmaalla betonimaalilla tms, joka sekin hilseili. En saanut harmaata pintaa pois millään ilveellä. Lopulta maalasin ruukut sokkelimaalilla. Aika pian sekin osoittautui kestämättömäksi ratkaisuksi. Toisaalta sokkelimaali on irrottanut harmaata maalia. 

Kunhan muilta hommiltani ehdin ja viitsin, istahdan ruukkujen ääreen rapsuttamaan hilseilyä pois. Maalien alta paljastuu punatiilen värinen tasainen pinta, joka kelpaisi oikein hyvin.

Sain vihdoin kaikkien kanttausurien huollon tehtyä. Rikkaruohojakin kitkin. Yhtenä syksynä huolsin kanttausurat niinikään myöhään syksyllä. Keväällä ei tarvinnut kovin äkkiä ryhtyä kanttausuria siistimään. Rikkaruohoilta meni tovi, ennenkuin ne yltyivät valtaamaan alaa.

Köynnöshortensia


Saaripalstan Saila ihasteli postauksessaan naapurin köynnöshortensian syysväriä. Omani on monena syksynä ollut täysin keltainen. Toistaiseksi siinä on vielä paljon vihreää, mutta myös oranssinkeltaista. 

Kesällä köynnöshortensiasta jouduttiin leikkaamaan pitkät pätkät pois, kun se oli vaarassa romahtaa käytävälle. Vanhat versot pysyvät hyvin seinässä kiinni, mikäli ovat nuorina siihen kiinnittyneet. Jos vanhat oksat syystä tai toisesta irtoavat, eivät ne enää kiinnity. Silloin painavaksi kasvanut massa on vain leikattavat pois siihen osaan saakka, missä kiinnittymistä vielä on.

Köynnöshortensia on näyttävä kasvi. Se sopii hyvin myös maanpeitekasviksi. Aluksi köynnöshortensia on hidaskasvuinen. Näyttää, ettei siinä tapahdu minkäänlaista kehitystä. Sitten se vain ryhtyy venymään niin ylös kuin sivuillekin. Se siis tarvitsee aikaa.


Kannoin kellarista lyhtyjä ulos ja ripustelin niitä sellaisiin paikkoihin, joista niitä voi ikkunasta käsin katsella. Osaan laitoin jo patteritoimiset led-kynttilät. Osa saa olla tyhjillään, kunnes haen  kaupasta öljykynttilöitä. Ja kunnes päivät vielä lyhenevät. Öljykynttilät palavat kauan, enkä käy niitä päivällä sammuttamassa ja illalla taas sytyttämässä.

Kotikivi

Alapihan Kotikivellä olevaan rapistuneeseen puulyhtyyn laitoin isokokoisen led-kynttilän. Se näkyy olo- ja takkahuoneen ikkunaan sopivasta kulmasta kurkittuna. Puistossa kulkevat näkevät valon esteettä.

Kotikivi oli meidän Juuson lempipaikkoja. Kivellä oli hyvä valvoa mahdollisia hiiriä ja päästäisiä. Nyt kivellä istuu betoninen kissa, joka ei valitettavasti ole kestänyt kovin hyvin talvia. Toinen korva on jo rapautunut pois.

Kiveä tarkemmin katsellessa, huomasin sen sammalpinnassa pikkutorvijäkälää (Cladonia fimbriata). Englannissa tätä kutsutaan trumpettijäkäläksi. Moni tuntee tämän pikarijäkälänä. Yhtä moni varmasti yhdistää pikarijäkälän Helvi Juvosen kauniiseen runoon:

"Jäkälä nosti pikarinsa hauraan,
ja sade täytti sen, ja pisarassa
kimalsi taivas tuulta pidättäen.
Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:
Nyt malja elämämme rikkaudelle."
 
- Helvi Juvonen -



lauantai 5. lokakuuta 2024

Yksi laiska se täällä...

 
...taas töitään luettelee. Eikä ollenkaan itseään kehuakseen, vaan mm. kirjatakseen tänne blogiin talteen pihassa tapahtuneet asiat. Mikäs sen parempi paikka tarkastaa tarvittavat tiedot, kuin blogi. Toki useimmat olennaiset tiedot löytyvät myös pihakalenterista ja erilaisista ylläpitämistäni luetteloista. Blogin hyvä puoli on kuitenkin kuvat, jotka sanonnan mukaan kertovat enemmän kuin 1000 sanaa. 

Pörriäinen tankkaamassa ennen talvilevolle siirtymistä 1.10.24

 
Keväällä moni meistä toivoisi päiviinsä muutaman lisätunnin. Tai peräti viikkoonsa yhden ylimääräisen päivän. Minä kyllä ottaisin syksylläkin lisätunteja päiviini, ettei tarvitsisi alituiseen ihmetellä, mihin kaikki aika oikein livahtaa. Etenkin valoisille tunneille olisi käyttöä lisääntyvässä määrin pimeyden laskeutuessa yhä aikaisemmin. 

Pikkulinnut käyvät jo koputtamassa keittiön ikkunaan. Koittavat kovasti vihjailla olevansa siemenien tarpeessa. Saavat vielä odottaa. Pihalla työskennellessäni olen nähnyt runsaasti leppäkerttuja, joitakin pörriäisiä ja pieniä hyönteisiä. Multakaan ei ole vielä liian kylmää, koska vähänkin maata kääntäessä saa siirrellä matoja pois lapion tieltä.

Suurin osa kesäkukista on laitettu kompostiin tai talvetettavaksi joko kellariin tai työhuoneen ikkunalle. Miljoonakellot olivat melko räjähtäneen näköisiä saatuaan useita rankkasadekuuroja syliinsä. Vaikka alapihalla on ollut parina yönä pakkasta, ei hyinen kylmyys ole ylettynyt talon seinustalle. Sen sijaan edellisen viikonlopun sade- ja tuulimyräkkä kohtelivat korkeiksi venyneitä daalioita kovakätisesti. Leikkasin kukintoja maljakkoon, eikä varsiin sitten pahemmin lehtiä jäänyt. Niinpä nostin daalioiden juurakot ylös ja laitoin ne kellariin kuivumaan. Eivät ne ulkoilman kosteudessa kuivu.

Taimipotteja pesin elokuussa auringon paisteessa. Kerrankin ymmärsin, kuinka paljon mukavampi niitä on huljutella mullasta puhtaiksi lämpimässä säässä. Isommat ruukut ja kukkalaatikot pääsivät pesuun vasta tyhjentymisen myötä. Syyskuun lopussa oli jo huomattavasti viileämpää lotrata veden kanssa.

Kesäkukkamullista putsasin suurimmat juuret pois. Sitten möyhin mullan vähemmän möykkyiseksi ja kippasin sen mm. pensaiden tyvelle.

Sisäänkäynnin puolella kesäkukat ovat vielä paikoillaan. Olen vasta aloittanut miettimisen, milloin niiden on aika lähteä. Korkeiden ruukkujen herttamesilehti ei ole syyssäistä moksiskaan. Talvettamiseen se vaatisi valoisaa ja viileää paikkaa. Minulla on vain valoisia huoneenlämpöisiä paikkoja ja lämpimiä pimeitä paikkoja. Autotallissa on valoisaa, mutta lämmittämättömässä tilassa kovilla pakkasilla lämpötila laskee nollaan tai pahimmillaan asteen pari pakkasen puolelle. Otin jo muutaman pistokkaan kokeillakseni herttamesilehdeä talven yli huonekasvina.

Terassikaiteen laatikossa on amppelivaulaa ja jonkinsortin pehmytheinää. Vaulan pistin poikki, kun se kasvoi pitkällä maassa. Se olisi kannattanut laittaa amppeliin, jossa sillä olisi ollut enemmän tilaa venyttää versojaan. Ehkä sitten seuraavalla kerralla.


Pelaguut nostin viikko sitten työhuoneen ja takkahuoneen ikkunalaudoille. Jouduin useimpia leikkaamaan jonkin verran saadakseni ne mahtumaan. Kahdeksasta pelaguusta muut ovat virkeän oloisia, mutta Concolor Lace kellastuu hurjaa vauhtia. Mitähän sille pitäisi tehdä? Patteritkaan eivät vielä ole päällä eli ainakaan alakautta ei kasveille tule liikaa lämpöä.


Olen pitkään kiertänyt Majalispenkkiä odottaen tarmonpuuskaa, jonka avulla saisin sinne tänne juurivesoja tekevän metsäruusun kukistusprojektin alulle. Viikonloppuna sellainen tuli. Niks-naks vain, kun korkeiksi ja leveiksi kasvaneet oksat saivat kyytiä. Sormet oli täynnä piikkejä ja hiuksia sai vähän väliä kiskoa irti ruusupuskasta. Ruusu lähti, mutta vasta maanpäälliset osat. Jos saan uuden tarmonpuuskan, ryhdyn kaivamaan juuria pois. Epäilen vahvasti, että vaikka vielä ennen maan jäätymistä aloittaisin, työtä riittää keväällekin.

Jää keväällä pohdittavaksi, mihin sijoitan metsäruusun oikealla puolella kasvaneet perennat. Nekin on pakko nostaa ylös, koska metsäruusun juurivesoja nousee myös niiden välistä ja ympäriltä. Työtä on tiedossa, mutta myös uusia mahdollisuuksia.

Rinteen ainoa aronia on vielä täynnä marjoja. Mustarastaat ovat ilmestyneet niitä syömään. Ampuvat sitten takalistostaan tummansinisiä läiskiä käytäville ja terassille. Aronioita on ollut rinteen yläosassa pitkä rivi. Muun kasvillisuuden vuosien myötä lisääntyessä, osa aronioista ei ole jaksanut kilpailla tilasta ja energiasta muiden kanssa. 

Rinteen naapurin puoleisessa päässä aroniat ovat rehottaneet valtoimenaan. Jostain kumman syystä en ole niitä leikannut vuosikausiin, vaikka harva se päivä olen huomannut puskien venyneen liian pitkiksi. Alaosat ovat olleet lehdettömiä ja yläosat marjoista notkuen maanneet nurmikolla. Syyskuussa Ukkokulta leikkasi aroniat mataliksi ja syötti oksat silppurille. Nyt on vähän turhankin avaran näköistä. Sieltä ne pensaat taas ponnistavat reippaaseen kasvuun, kunhan kevät koittaa.


Pimeitä iltoja ilahduttamaan on kiva laittaa lyhtyjä puutarhaan. Parissa lyhdyssä on ajastettavat patterikynttilät. Voisi kuvitella, etteivät patterit kauaa kestä hyisessä ulkoilmassa. Vaan kestävät kuitenkin. Kuvan lyhdyssä kaksi AA-sormiparistoa jaksoi valaista lyhtyä koko viime kauden eli lokakuun alusta maaliskuuhun. 

Puiden ja pensaiden pudottaessa lehtensä, lisään lyhtyjä eri paikkoihin. Pian voi jo laittaa myös kausivaloja. Jouluvalojen aika tulee sitten myöhemmin.

Hosta 'Frances Williams' - Kuunlilja

Keväällä tulee ihailtua maagisen kaunista valoa, joka siilautuu hienosti kasvien lehtien läpi ja niiden pinnoille. Onpa valossa taikaa myös näin syksyllä. Aurinko paistaa jo paljon ennen laskeutumistaan varsin alhaalla. Isot Frances Williams -kuunliljan lehdet näyttävät niin kauniilta, ettei niiden ohi voi ihastelematta kulkea.

Geranium sanguineum - Verikurjenpolvi sinnittelee yksittäisin kukin


Syyslaulu (Höstvisa)

 
Kotimatka pitkä niin, ei vastaantulijaa.
Illat sammuvat kylmään hämäryyteen.
Jo tule lohduttamaan, synkkä mieli pujahtaa
syksyiltani yksinäisyyteen.
 
Kas, pimeähän saa sitä ajattelemaan,
mitä muuten ei muistaisi kai lainkaan.
Nyt muistan miten paljon mä tehdä tahdoinkaan,
miten vähän siitä aikaan mä sainkaan.
 
Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie.
 
Etsin jotain mitä meiltä unohtunut on,
minkä avullasi löytää mä voisin.
On kesä lyhyt niinkuin haave saavuttamaton
siitä mikä oisi voinut olla toisin.
 
Kai tulet pian ennenkuin pimeään mä jään
- eihän kaikki kai ole mennyt hukkaan.
Jos löytäisimme toisemme, silloin ehkä nään
keinon jolla kaiken vielä saamme kukkaan.
 
Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie.
 
Syksyn tuuli mukanaan vie kesän muistotkin,
nyt jo turhaan sä kysyt minne viekään.
Nyt rakastan kai vähemmän kuin ennen rakastin,
mutta enemmän kuin koskaan saat tietää.
 
Nyt majakat me näämme kun myrskyt raivoaa,
tuuli vaahtopäinen äänen tänne kantaa
- ja tärkeintä on sydämemme ääntä noudattaa
ja kaikkemme toisillemme antaa.
 
Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie."

Teksti: Tove Jansson, suomennos: Esko Elstelä, sävellys: Erno Tauro, esitys: Anki ja Cumulus

Sorbus ulleungensis 'Dodong' - Tuurenpihlaja


Mukavaa viikonloppua kaikille!


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Säilöntäpurkista lyhdyksi


Aktiivinen kynttiläkausi on jälleen alkanut. Tuleehan sitä kesänkin mittaan kynttilöitä sytyteltyä, mutta runsaan valoisuuden vuoksi ulkona kuitenkin vähemmän. Kaivelin tuossa yhtenä päivänä kellarissa omia lyhtyvarastojani ja aika surkealta useimmat näyttivät. Metallista rapisee maalit ja värit ja ruoste ryhtyy niitä syömään. Puiset halkeilevat ja ripustuskoukut irtoilevat. Aikansa lyhtyjäkin voi korjailla ja kohennella, mutta joskus tulee eteen kylmä tosiasia, ettei ruostekaan enää riitä tuomaan tyylikkyyttä, käyttökelpoisuudesta puhumattakaan.


Kauppojen hyllyt ovat syksyn edistyessä täyttyneet erilaisista lyhdyistä, mutta mieleistäni en ole vielä nähnyt. Yhdellä lyhdyllä ei pärjää alkuunkaan ja niinpä muutamaan uuteen lyhtyyn saa sijoittaa euron poikineen. Ei siis ihan halpaa touhua uusia lyhtyvarastoja.


Lyhdyt mielessäni poikkesin naapurikylän halpakauppaan, jossa kierrellessäni huomasin II-laatuisia säilöntäpurkkeja myytävän eurolla kappale. Lasi on vihertävää ja paikoitellen siinä näkyy kuplia ja virheitä. Siitäkö se II-laatumerkintä sitten tulee? Ilman sen tarkempaa toteutusideaa nappasin kolme purkkia ja purjehdin niiden kera kassalle.


Kassa kysyi minulta, jäikö noita purkkeja vielä sinne hyllyyyn. Totesin muutaman jääneen ja hän sanoi hakevansa ne kohta itselleen, koska oli ajatellut tehdä purkeista lyhtyjä. Meinasin työntää peukaloni hänen peukaloonsa, kuten tehtiin ystävän kanssa lapsena keksiessämme tai sanoessamme samanaikaisesti jonkun asian. Tyydyin sitten toteamaan, että niinpä aion tehdä minäkin. Kassalla tuntui olevan kova kiire päästä minusta eroon. Ehkä hän pelkäsi jonkun vievän purkit hyllystä ennen häntä.


Kotimatkalla mietin, löytyykö työkalupakistani sopivaa rautalankaa ripustuslenkeiksi. Löytyihän sitä, mutta käyttämättä jäi, sillä noissa purkeissahan oli kaikki materiaalit valmiina. Tuon kannen ympärillä on säilöntätölkin sulkeva rautalanka, jonka otin kansista pois ja kiinnitin purkkien reunassa kulkevaan rautalankaan. Siitä sain kannattimen valmiiksi muotoiltuna. Kiristin vain kiinnistyskohtia, että pysyvät varmasti paikallaan. Lisäsin hiukan juuttinarua yläreunan koristukseksi ja lyhdyt olivat valmiit. Ylimääräiseksi jäi noita purkinkansia ja sulkijoita. Ehkä säilytän ne hetken aikaa, josko niillekin löytyisi hyötykäyttöä.


Nämä purkit ovat aika korkeita, mutta mahtuupa niihin sitten sellainen isompi öljykynttiläkoko. Sytyttämistä varten täytyy sentään hankkia pitkävartisia takkatikkuja tai kaasusytytin. Meinasi näpit palaa, kun en ehtinyt riittävän ajoissa kiskaista kättäni pois kynttilöitä sytyttäessä. Palaessaan nuo lyhdyt ovat kauniin näköisiä, eikä tuuli päässyt kynttilöitä sammuttamaan. Saman asian ajaisi tietenkin ylimääräiset hillopurkit, mutta kun ei kotoa riittävän suuria löytynyt. Kerrankin keksin ihan itse jotain kivaa ja vielä halvalla.