lauantai 5. joulukuuta 2015

Juuson joulumatto


Laitan joulua kotiini asteittain ja nyt viikkosiivouksen yhteydessä päätin vaihtaa vessan maton punaiseen versioon. Nostin maton eteisen tuolille odottamaan, kunhan ensin saisin vessan siivottua. Enpä ehtinyt kunnolla selkääni kääntää, kun matto oli kiskaistu lattialle ja sen päälle oli asettautunut eräs ihana karvainen koemakoilija.


Juuso oli silmin nähden ihastunut joulunpunaiseen vessamattoon ja keikisteli eri asennoissa sen päällä.


Minulla ei todellakaan ollut sydäntä ryhtyä kiskomaan mattoa pois siihen tykästyneen kissan alta, vaan annoin toisen nautiskella.


Juuso köllötteli ja nukkui päiväuniaan matolla pitkälle iltapäivään. Toisinaan se kurkisti luomiensa alta minua ohi kulkiessani, toisinaan ei viiksenpääkään värähtänyt. Ja matto oli todellakin aivan keskellä eteistä ja kulkureittiä keittiöön. Lopulta Juuso päätti piristyä ja jätti maton eteiseen. Nostin sen paikalleen vessaan, mutta jätin oven hiukan raolleen.


Kun sitten myöhemmin kurkkasin vessaan, siellähän Juuso jälleen kelli punaisella matollaan. Ehkä vielä onnellisempana, sillä vessassa on lattialämmitys. Ilmeisesti vessanovea on jatkossakin pidettävä vähän raollaan, jotta Juuso pääsee halailemaan mattoaan.


 Juuso ja mammansa toivottavat kaikille mukavaa viikonloppua ja hyvää Itsenäisyyspäivää!

49 kommenttia:

  1. Voi Juusoa ♥ Ja voi Juuson ihania masu-untuvia ♥
    Tottahan toki Juuso-tontulla täytyy oma joulumatto olla. Ja lattialämmityksen päällä vielä, mainiota. Täysin kissadirektiivien mukaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, kissadirektiivi on mainio juttu ja sen toimivuudesta Juuso pitää huolen.

      Poista
  2. Juuso ymmärtää komian päälle ja taitaa olla aika pehmonen maatakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on pehmoinen ja sellaisesta Juuso tykkää.

      Poista
  3. Ihana Juuso! <3 Meillä on juuri samanlainen ja -värinen matto, mutta eipä se ole ikinä saanut samanlaista huomiota osakseen.

    Hyvää itsenäisyysp'ivää myös teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kissat tykkäävät sellaisista asioista, joita ihminen ei voi ymmärtää laisinkaan. Tuo mattojuttu sentään on vielä ihan normien rajoissa.

      Poista
  4. Heh heh, on ainakin oppinut itsepäisyyttä, Juuso nimittäin. Me vaan vietämme itseNäisyyttä. Kiva kun löytyi Juusolle mieluinen matto :)
    Mukavaa itsenäisyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat kyllä varsin itsepäisiä, mutta myös itsenäisiä olentoja.

      Poista
  5. Ihana Juuso! Mukavaa Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  6. Ihania ovat kissa ja matto. Meilläkin kissa ja koira vetävät makuualusikseen kaiken, mikä jää saataville. Varsinkin uusimmat ja puhtaimmat tekstiilit :)

    VastaaPoista
  7. Hyvää itsenäisyyspäivää Between Juuso ja matto niin ihana Juuso tykkää punasesta kun niin keikistelle matolla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väristä en tiedä, mutta maton kuosi näytti miellyttävän.

      Poista
  8. Haha, mahtavaa, Juuso näyttää todella tykkäävän matosta. Meillä mm. puhdas pyykki ja toki myös kaiken maailman pahvilaatikot vetävät kissoja puoleensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, puhdasta pyykkiä ei pidä jättää mihinkään vapaaseen tilaan könöttämään. Kohta se on vallattu. Myös kassit ja pussit ovat suosittuja noiden pahvilaatikoiden ohella.

      Poista
  9. Juusolla on jo selvästi joulunpunaista joulumieltä! Hyvä Juuso!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Juuso olisi halunnut sen joulupunaisuuden juuri keskelle eteisen lattiaa.

      Poista
  10. Juuso sai joulumaton, aivan oikein :) Söpöliini ♥ Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle ja Juusolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minun täytyy laittaa Juusolle joku joulupunainen torkkupeitto sen suosimaan nojatuoliin.

      Poista
  11. Kuvista näkee, että matto on kissallesi todella mieluinen. Juusolla on hyvä värimaku.
    Hyvää viikonloppua ja itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Juuso tietää, että sen harmaa turkki näyttää hyvältä punaisella matolla.

      Poista
  12. Jospa Juuso on jo joulutunnelmissa ;)

    VastaaPoista
  13. :DD
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  14. Hyvä Juuso, näin sitä pitää osoittaa ihan heti mikä matto on mieleinen.
    Hyvää itsenäisyyspäivää ja alkavaa viikkoa, joulu tulee aina vain lähemmäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja missä sen mieleisen maton tulee sijaita. Mielellään keskellä eteisen lattiaa, jos Juusolta kysytään.

      Poista
  15. Juuso tietää, että nyt on joulumaton aika. Punaisen tietysti.
    Meilläkin Nipsu on usein nukkumassa vessassa, kun siellä on lämmin lattia. Vaikka meillä on harmaa matto. Kelpaa silti, taitaa hänelläkin jo vanhoja luita kolottaa....
    Hyvää itsenäisyyspäivää teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin vähän viilentyneet saunan lauteet ovat mukava loikoilupaikka. Meillä on totuttu pitämään vessan ovea kiinni, kun Juuso pienenä hyppäsi avoimeksi jääneeseen vessanpyttyyn. Onneksi pääsi sieltä omin avuin ylös, mutta varotoimenpiteenä ryhdyttiin varmistamaan, että ovet ovat kiinni.

      Poista
  16. Ihana kissa! Meillä monesti kun sohvalta takamuksensa nostaa niin koira on jo vallannut sen paikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat ja kissat rakastavat esilämmitettyjä paikkoja.

      Poista
  17. Voi Juuso-ihanuus! Tottakai Juuso nyt joulun värin tietää ja että nyt on aika köllötellä punaisella matolla!

    Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää teille myös! ja rapsutukset Juusolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuso oli täysin sitä mieltä, että matto on nimenomaan häntä varten siihen eteiseen tuotu. Omatoimisena nappasi sen tuolilta lattialle ja köllöttelemällä sen päällä varmisti, ettei ihan heti matto muualle lähde.

      Poista
  18. Ihana Juuso! Mukavaa itsenäisyyspäivää ja toista adventtia teille!

    VastaaPoista
  19. Miten kissa voikin noin rakastua johonkin... Hyvää Itsenäisyyspäivää sinulle ja terveisiä Juusolle!

    VastaaPoista
  20. Hyvää itsenäisyyspäivää!
    Juuso viettää todellista kissanelämää :)

    (Rasittava tämä Bloggerin kommentointi. Se tyrkyttää kommentoijaksi harjoittelublogini tunnusta ja kun vaihdan sen wordpressin tunnukseksi, niin kommentit katoavat välillä bittiavaruuteen ja kommentti pitää kirjoittaa uudelleen...)

    VastaaPoista
  21. Niin suloiset kuvat Juusosta!
    Hyvää itsenäisyyspäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
  22. Pikkuhiljaa on mukavaa rakentaa joulua. Itsekin ripustin tänään himmelin.
    Juuso testaa uutukaisen ja toteaa ostoksen onnistuneeksi.

    VastaaPoista
  23. Voi Juuso, sun silmistä paistaa tyytyväisyys, kun kellit punaisen maton päällä. Taitaa tuntua hyvältä turkin alla :) Kiitos, Between, hyvästä bloggailuun liittyvästä kirjoituksestasi aiemmin, viisaita sanoja, joihin voin hyvin yhtyä. Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa teidän koko perheelle!

    VastaaPoista
  24. Ihanat kuvat silminnähden onnellisesta Juusosta :)

    VastaaPoista
  25. Ihanat kuvat Juusosta - tunnelmallista joulun odotusta teille :)

    VastaaPoista
  26. Se on hassua kaiken uuden kanssa. Tekeeköhän kissa aina uuteen oman hajunsa.
    Esim. kun puhdas viikattu pyykki jää hetkeksi sängyn päälle, löydän siitä kissan. Tuntuisi että kissa hakee jonkin tutun tuoksun.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!