perjantai 20. toukokuuta 2016

Aamuvarhaisella


Rankkaa tämä flunssan oheissairastaminen. Ukkokulta köhii yö toisensa perään niin ankarasti, että taitaa koko tienoo siihen herätä. No, minä ainakin. Eihän hän sille mitään voi, joten toivotaan pikaista paranemista.

Suikeroesikko jaksaa kukkia taponlehden rinnalla

En ole muistanut käydä katsomassa blogin roskapostikansiota. Sieltä löytyi kolme viestiä vuodelta 2013, joihin en luonnollisesti ole huomannut vastata. Miksi ne ovat roskapostiin menneet, on arvoitus. Älkää siis ihmetelkö, jos välillä vastaukset kommentteihin uupuvat kokonaan. Aina syy ei näköjään ole kiireessä tai laiskuudessa.

Pikkusydän

Aamuvarhaista täällä työhuoneessa viettäessäni olen nauttinut ulkoa kuuluvasta mustarastaan laulusta. Parina iltana käkikin on kukkunut ihan lähellä. Nyt on se aika vuodesta, jolloin jokaisena vuorokaudenaikana on mahdollisuus nauttia upeista ulkoilmakonserteista. Vähäinenkin annos tuottaa suurta iloa kuulijalleen.

Kaunokaiset ruukussa

Vilkaisin juuri ikkunasta ulos taivaan harmautta ihmetellen. Siellä sataa. Ei rankasti vaan sellaista sopivan kastelevaa verkkaista ripottelua. Päiväksi on luvattu aurinkoista ja viikonlopuksi jopa aika lämmintä, joten tällainen aamusade on silkkaa iloa puutarhan kasveille.

Toinenkin bellis ruukussa

Blogini on saanut jälleen uusia lukijoita. Toivotan lämpimästi tervetulleiksi ainakin Me Liken, Ville Preiskarin ja Kaisa L:n ja ilman muuta kaikki ne, joita en ole aiemmin maininnut. Lukijalista näyttää omituisuuksia, joten ihan tarkkaan en uusia nimiä pysty haarukoimaan. Blogger on muutenkin viime päivinä jumittanut oikein kunnolla, joten lieneekö keväästä mennyt sekaisin.

Oikein ihania kevätpäiviä ja mukavaa viikonloppua kaikille!
 

43 kommenttia:

  1. Täällä Tampereen suunnalla paistaa aurinko näin aamuvarhaisella. Ihana kattaus hempeitä kukkakuvia, tästä lähtee hyvä päivä käyntiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin taivas selkenee. Nyt suihkuun ja menoksi. Mukavaa päivää sinulle Saraheinä!

      Poista
  2. Kauniita kukkasia, tuollainen suikeroesikko on uusi tuttavuus. Pikaista paranemista ukollesi:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istutin suikeroesikon viime kesänä, joten aika uusi se on minullekin. Tykkään kovasti.
      Paranemista ukolle toivon minäkin. Alkaa jo väsyttää tämä oheissairastaminen.
      Mukavaa päivää sinulle Helinä!

      Poista
  3. Aurinko herätteli aamulla täällä Tampereen liepeillä, mukava päivä tulossa (saikuttelen ja hissuttelen, hammas leikattiin eilen). Voi että on hempeän ihania kukkijoita, hiljalleen ropiseva sade ja auringonsäteiden kirkastama taivas, linnunlaulu ja heräävä kevät tuoksuineen ovat sellaista kevään juhlaa jota niin kauan odoteltiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä toukokuun säät ovat kyllä hellineet meitä ruhtinaallisesti ja lisää samanlaista on luvattu. Hoida hammastasi ja nautiskele!

      Poista
  4. Voi mitä kaunokaisia! Nuo punaiset näyttävät kuin leijuisivat ilmassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suoraan päältä kuvattu, joten varsi ei näy. Ilmankos leijuvat.

      Poista
  5. Kauniita kukallisia kuvia :) onnellista viikonloppua sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija. Ihan hyvin näyttää viikonvaihde alkavan.

      Poista
  6. Mustarastaitten ihana konsertti alkaa meillä siinä klo 3.00 - niin viime yönäkin. Onneksi sain vielä nukuttua... Kiitos aamun hempukoista - mukavaa päivää sinulle Between!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo ennen auringonnousua näköjään aloittavat ihanan konserttina.
      Mukavaa päivää sinullekin Riitta!

      Poista
  7. Huomenta! Kateellisena katselen noita kevätkukkijoita. Minulta tosiaan bellikset hävisivät kukkapenkistä. Kaipaan niitä kovasti ja odottelenkin jospa siementaimina nousisi. Mukavaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa Leena sinun ei tarvitse minua kadehtia, sillä bellikset on ostettu muutama viikko sitten puutarhamyymälästä ja ne kukkivat terassin ruukussa. Omista nimittäin ei näy talven jälkeen vilaustakaan.
      Perjantai on alkanut ihan mukavasti. Toivottavasti sinullakin.

      Poista
  8. Mukavasti kauniit kukkakuvasi taas sulostuttavat aamukahvihetkeäni. Täällä aurinko paistelee ihanasti moen sateisen harmaan päivän jälkeen. Mukavaa ja flunssatomampaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisi Ukkokullan flunssa tosiaankin jo helpottaa. Alkaa käymään fysiikan päälle tämä sivusta seuraaminen.

      Poista
  9. Hyvin sun hyasintit kukkii. Oon niitä ennenki ihastellu. Ny onki ympäristö linnunlaulua täynnä. Ollahan ihimetelty pääskyysten piäntä määrää, mutta tänä aamuna, niitä oli jo palio enemmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannukseen saakka yleensä on parhaat konserttiapajat luonnon helmassa. Kyllä sitä musiikkia kuuntelee mielellään.

      Poista
  10. Puutarhabloggaajat jumittavat bloggeria kukkakuvillaan :D Ihanat bellikset, minulla memehtyi talveen kaikki punaiset, muutaman valkoisen olen löytänyt nurmikolta, viime kesänä niitä kasvoi sentään mattona nurmikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ne sinun belliksesi sieltä vielä runsastuvat. Kesähän on vasta aluillaan. Minulla ei näy minkäänlaista eloa ja siksi ostin taimia kaupasta. Ne viettävät toistaiseksi aikaansa terassin purkeissa.

      Poista
  11. Kauniita kukkasia. Aurinkoista viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin Riitta. Aurinkoa onkin luvattu ihan mukavasti.

      Poista
  12. Istutin juuri eilen taponlehteä suikeroesikon viereen. Kiva huomata kuvastasi, että näyttävät sopivan hyvin yhteen.

    Pikaista paranemista miehellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tuota taponlehteä alkaa olla ihan joka paikassa. Itse se on suikeroesikon viereen tullut, mutta hyvin on kumppaninsa valinnut eli kivan näköinen.
      Paranemista on jo näköpiirissä, mutta yskä edelleen ihan karmea.

      Poista
  13. Heh, kolme vuotta on vähän pitkä aika odottaa kommenttiinsa vastausta :-D Mutta parempi myöhään!
    Ihana tuo hyasintti, ja mustarastaan laulu on myös. Toivottavasti Ukkokulta paranee pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En lähtenyt vanhoihin kommentteihin enää vastaamaan, sillä vastaanottaja saattaisi olla aika ymmällään moisesta. Unohdettu, mikä unohdettu.
      Joo, niin minäkin toivon Ukkokullan pikaista paranemista. Alkaa jo ottaa omallekin fysiikalle jatkuvat yöheräilyt mahtavaan köhimiseen.

      Poista
  14. Jos ei olekaan flunssaa vaan siitepölyallergiaa...Ystävltäni meni ääni ja viikon hän oli saikulla äänettömyyden takia, koska on koulukuraattori ja ääit on työkalu. Sen jälkeen määrättiin kuuri, sillä vaikka muita flunssan oireita ei ollut, tila katsottiin sitä vaativan. Lääkräi epäili vakavaa siitepölyallergiaa, jota ystäväni ei edes tiennyt sairastavansa.

    Ihania nuo esikot<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkokullan tauti on ilmeisesti B-influenssaa. Hän kävi tänään muissa merkeissä lääkärissä, joka totesi tautia olevan nyt erittäin paljon liikkeellä. Jollei mitään jälkitauteja tule, ei mielellään lääkkeitäkään anneta. Ihan kotikonsteilla ja apteekin käsikauppatuotteilla kannattaa yrittää selviytyä.

      Poista
  15. Kaunokaiset ovat niin kauniita!

    Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimensä mukaisia sulostuttajia.
      Aurinkoa onkin luvattu. Samoin sinulle mukavaa viikonloppua!

      Poista
  16. Lohjalla ei ole satanut, mutta juuri purjehti harmaita pilviä ohitse. Näyttivät sadepilviltä - toivottavasti huomenna ei sada, kun meillä juhlitaan puutarhassa kolmekymppisiä.
    Suloisia vaaleanpunaisia kukkijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ainakaan huomiseksi luvattu sadetta. Katson täsmäsäästä aina Lohjan ennustukset, koska ne pitävät täällä meillä paremmin paikkansa. Kotikunta on sen verran pitkä ja etelässä meri, joten olemme todenneet Lohjan todenmukaisemmaksi.
      Oikein mukavaa puutarhajuhlaa teille!

      Poista
  17. Ihania kukkia! Täällä paistoi aamupäivällä ihanasti aurinko, mutta nyt taivas on alkanut vetäytyä pilveen...harmi! Yskä on kyllä ärsyttävä, mulla oli aikaisemmin kova yskä ja harmitti itseänikin , kun mies heräili siihen, meninkin sitten muutamana yönä alakertaan nukkumaan (lue: yskimään..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöllähän se yskä aina köhityttää, kun pitkällään ollessa lima ilmeisesti tukkii hengitystiet.
      Täällä vuorotellen paistaa, vuorotellen on pilvessä. Ihan kaunis ja lämmin sää kuitenkin.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  18. Kyl noi kaunokaiset ovat nimensä mukaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat. Nämä minun ovat vasta muutama viikko sitten kaupasta kotiin kannettuja, joten kukkien kokokin on suurempi, kuin mitä yleensä puutarhassa kasvavilla.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  19. Voi mies-parkaa, itsekin sairastin flunssaa 4 viikkoa, jonka jälkeen mahataudin. Bellikset ovat niin ihania, kuin pieniä karkkeja. Paranemista sinne päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. B-influenssaa on paljon liikkeellä ja lisäksi sen jälkitauteja.
      Eiköhän se Ukkokullan toipuminen kohta ala.

      Poista
  20. Taas kaikkea kivaa ja kaunista olet kuvannut. Hyvää viikonloppua sinne teille ja Juusolle tuplarapsutukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän postaustahti hidastu, kun meidän porukka saa taas kunnolla kuluttua.
      Mukavaa viikonloppua sinulle ja kissoille!

      Poista
  21. Tämä onkin vuoden parasta aikaa. Pieni aamusade on hyväksi vaan. Onko sinulla korvatulppia? Minä käytän ahkerasti. Hyvää viikonvaihdetta ja kauniita unia!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!