lauantai 7. toukokuuta 2016

Tuleehan ne sieltä


Tämä upea auringonpaiste ja lämpö taitaa olla sekoittanut meikäläisen pään täydellisesti. Yllättävä lämpöjakso on myöskin tuonut puutarhaelämään vähän tarpeetontakin hosumista ja edeltäelämistä. Kun maailma huokuu jatkuvasti lisääntyvää vihreyttä ja humisevaa kasvua, ihminen ajattelee kesän olevan tässä ja nyt. Tavallaan se onkin, mutta kasveilla on omat rytminsä. Toki lämpö varmasti edesauttaa kasvun vauhdittumista, mutta ehkä meidän ihmistenkin on hyvä muistaa elävämme edelleen suomalaista toukokuun alkua. Eli on se päivä vielä huomennakin.


Syksyllä istutetut hyasintit ovat jo viittä vaille valmiina avaamaan nuppunsa. Sen sijaan edellissyksyiset alkavat vasta nyt heräämään ja työntävät hissukseen nenäänsä mullasta. Ehkä ne ovat ajatelleet, ettei ihan ensimmäisten lämpimien päivien vuoksi kannata hosua. Tutkailevat multamaassa talviunesta heräillessään kalenteria ja toteavat, että vastahan tässä mennään toukokuun alkupäiviä. Ei siis hätäännytä, vaikka ihan jokaisessa kukkapenkin kulmassa ei vielä viherräkään. Joku voi olla vähän hidas heräämään.


Kovin ovat kasvit myös valikoivia, missä ja milloin avaavat nuppunsa. Naapurin rinteessä kevätvuohenjuuret ovat kukkineet jo useamman päivän ja täällä, tien toisella puolella edelleen pähkäilevät nuppuisina. 

  
Metsikkö on täynnä valkovuokkoja, kierteellä nököttäviä kieloja ja miljoonia vaahteravauvoja. Lisäksi metsäpohja on niin rutikuivaa, että siellä kävellessä askelten rapina kuuluu taatusti kilometrin päähän. Hiljaa mielessäni toivon, ettei yksikään koiranulkoiluttaja keksi nakata tupakantumppiaan näreikköön. Siinä olisi hetkessä pieni metsä ilmiliekeissä - ja myös muutama ihmiskoti siinä ohessa.

  
Postausten tahti pakostikin hiipuu, sillä valoisa vapaa-aika menee pihalla touhutessa. Pakolliset arkihommat eivät anna armoa ja jossain välissä pitää hoitaa kotityötkin. Tosin kämppä pysyy siistimpänä, kun asukkaat ovat etupäässä pihalla. 

  
Eilen illalla tietokone otti ja sekosi. Ties kuinka monennen kerran sitten Windows10:n jälkeen. Eikä sitä edes ole koneelleni asennettu, eikä asennetakaan. Se vaan tunkee väkisin mainoksiaan ja päivitysehdotuksiaan hidastaen koneen käyttöä. En halua kymppiä, koska useampi ammattilainen on kertonut sen aiheuttamista hankaluuksista. Hissukseen alan kallistua Linuxin käyttäjäksi. Yksi Linux-kone meidän huushollissa jo onkin. Onneksi taloudessa on myös asiantuntija, ettei tarvitse yksin näiden kanssa pähkäillä. Hermo menee jo näinkin.


Kyllä minä tekniikasta tykkään. Varsnkin, jos se helpottaa arkisia hommia ja tuo muutakin monipuolisuutta elämään. Sitä vain välillä ihmettelen, miten valtavasti kaikenlaiset härpäkkeet vievät aikaa. Nykyinen älykännykkäni esimerkiksi huutaa vähintään kerran viikossa latamaan päivityksiä. Yksinkertaisinta olisi tietenkin klikata "lataa kaikki" nappulaa ja sitten vain odottaa, kunnes vehje on tehtävänsä tehnyt. En vain halua niitä lukemattomia ohjelmia, joita minulle tarjotaan. Haluan itse päättää, mihin kännykkä akkuaan törsää. Niinpä pitää painaa "päivitä" ja "hyväksy" ja "avaa" ja ties mitä. Ja siinä välissä odottaa ja vahdata puhelinta, jotta kaikki on taatusti mennyt taiteen sääntöjen mukaan. Ja olla valmiina peruuttamaan, jos nakkisormi onkin painanut väärin. Oman päänsärkynsä tuo myös se, että nykyisten vempainten nappuloita painaessa pitää miettiä, onko tämä ja tuo ihan viisasta ja seuraako tästä kenties virustulva tai muuta mittavaa häiriötä. Näin yksinkertaistettuna.


Ohhoh, nyt meni puutarhajutut täysin sivuraiteelle. Josko sitä lähtisi silittämään aikamoista pyykkivuorta, jotta huomenna voisi jatkaa pation öljyämistä. Tänään kun päivä kului mummoikäisten luona äitienpäiväkahveja ryystäessä.
 

16 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. On kyllä kuivaa metsässä nyt. Meillä tuossa vieressä Hannusmetsässä oli eilen metsäpalo, ilmeisesti poikien nuotioleikeistä lähtöisin. Onneksi ihan lähellä ei ollut taloja ja metsän puutkin kuulemma elpyvät. Rajavartiolaitoksen helikopteri haki järvestä sammutusvettä ja paloautojen letkuja jatkettiin useilla jatkopaloilla, aikamoinen sammutusoperaatio siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin Hannusjärven palosta radiosta. Oikeastaan tajusin kuivuuden vasta tuolla metsässä liikkuessani. Tänään tuli uutisissa juttua Kanadan metsäpaloista, joiden laajuus on jo pääkaupunkiseudun kokoinen alue. Yksikin menetetty koti on jo liikaa, puhumattakaan sadoista.

      Poista
  3. Ihanan keväistä ja lämmintä. Kauniita kuvia ja mainintasi kevätvuohenjuurista sai minut tajuamaan, että missä minun kasvini luuraa. Jos olisin kotona, menisin saman tien tarkistamaan niiden tilanteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löydät vuohenjuuresi. Ne kyllä hukkuvat aika tehokkaasti muuhun vihreyteen, kunnes alkavat kukkia.

      Poista
  4. Kieloja puskee täälläkin. Ovat kuin salaa nousseet ihan muutamassa päivässä.
    Asensin jo kerran windows 10:n koneelleni, tai siis melkein. Kannettavani on liian vanha siihen, uusi käyttöjärjestelmä ei suostunut asentumaan loppuun asti. Nyt kärsin myös jatkuvista päivitysmuistutuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittavinta on, ettei niitä päivitysmuistutuksia tahdo saada millään pois. Jumittavat koneen ja siinä sitten kaikki muut hommat seisoo.

      Poista
  5. Hyvä muistutus tuo, että elätään vasta toukokuun alun päiviä. Odottelen mm. hyasintteja, mutta ehkä varjoisa paikka antaakin odotuttaa vähän myöhempään. Tai sitten ei. Onneksi ihasteltavaa riittää puutarhassa muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ne hyasinttisi sieltä vielä putkahtaa. Minunkin vanhemmat hyasinttini ovat vähän viileämmässä paikassa ja kasvavat selvästi hitaammin. Toisaalta näin sitten iloa riittää pidemmäksi aikaa.

      Poista
  6. Huoh, onneksi mulla ei ole älypuhelinta enkä aio sellaista hankkiakaan ellei ole ihan pakko jostain syystä, jota ei tähän asti ole ilmennyt - pärjään loistavasti ilman.
    Osa kasveista on vielä visusti maan sisällä, täytyy koko ajan uusia kasveja maahan työntäessä pitää syksyn istutuspiirroksia käsillä ja rukoilla, että ne ovat ajan tasalla. Paloittelusurmia tulee tehtyä joka kevät vahingossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään minäkin vanhalla puhelimella vetkuttelin, mutta sitten sorruin. Onhan älykännyissä kaikenlaista kivaa ja hyödyllistäkin, mutta kyllä ne myös nielevät aikaa ja toisinaan myös hermoja.

      Tähän saakka olen pärjännyt kasvilistoilla, mutta nyt huomaan kaipaavani tarkempia karttoja. Siinä projekti tälle kesälle. Kasvimurhien lisäksi puutarhailu vaatii välillä salapoliisitoimintaa.

      Poista
  7. Minä latasin sen Windows 10:n. Ja olen niin katunut! Valokuvien kanssa on ongelmia, kone tekee omia albumeitaan jne. No, näillä mennään!
    Mun täytyisi tehdä myös jonkin näköisiä karttoja siitä, mitä missäkin kasvaa. Luulen aina muistavani, mutten tietenkään muista. Hyötykasveja esikasvatukseen laittaessani, kaksi purkkia jäi jostain syystä ilman merkintää. Ei mitään hajua, mitä niihin laitoin. Lähimuisti hieman pätkii! Täytyy vain odotella ja katsoa, mitä niistä nousee! ='D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä muistiin ole luottamista. Minullakin jäi pari tomaattia merkitsemättä. Varmaan ajattelin muistavani, kun viereisissä purkeissa oli laput. Mutta kun niitä purkkeja tulee siirrettyä, ei enää tiedäkään, mikä kasvaa missäkin. Enkä näytä tästä vuosien mittaan yhtään oppivan. Joka kerta samat virheet.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!