perjantai 29. heinäkuuta 2016

Pihahommissa esimiehen johdolla

Kesämalvikki

Pari päivää on kulunut rattoisasti yläpihan hiekkapintaisia käytäviä putsatessa. Laskeskelin, että edellisestä kivituhkan uusimisesta alkaa olla kymmenisen vuotta. Silloin laitoin käytäville ja autopaikalle maanrakennuskankaan, jonka päälle kärräsin ja lapioin ja harasin selkä vääränä kivituhkaa. Aika monta vuotta pinta pysyi siistinä, vaikka en ihan riittävän ahkerasti hiekkaa olekaan harannut ja putsannut. Hiekalla itävät rikat on toki helppo nypätä pois, mutta näin loppukesästä kasvuston tiheys alkaa olla sitä luokkaa, ettei mitenkään jokaista alkavaa ruohoa ja ratamonlehteä irti saa.

Esimies osoittaa siistimisen kohteita

Pensaiden varjostamissa kohdissa erilaiset sammaleet ovat löytäneet hyvän kasvupaikan, eikä niitä saa irti nyhtämälläkään. Haratessa tuloksena on sammal-kivituhkamassaa, joka on korjattava kokonaan pois ja se taasen ohentaa hiekkapintaa pitkän päälle merkittävästi. Lisäksi kivituhka kulkeutuu vähitellen haravoidessa ja lunta luodessa pois käytäviltä, joten kohta alkaa olla aika tilata uusi kuorma.

Esimies tarkkailee välillä myös pörriäisten työskentelyä
  
Unelmissa on kaikkien hiekkakäytävien ja -alueiden pinnoittaminen jollain kivetyksellä. Sen verran runsaasti noita päällystettäviä paikkoja meidän yläpihalla on, ettei budjetti taivu siihen ilman lottovoittoa. No, eurojackpot on taas vetämässä. Ihan siistiä tuli kuitenkin suurimpien rikkojen nyhtämisellä, käytäville kiemurtelevien suikeroalpien ja kehvätkaihonkukkien lyhentämisellä ja poistamisella sekä käytävien haravoimisella. Loppujen lopuksi pienillä teoilla saa taas joksikin aikaa siistiä ja mielensä rauhalliseksi.

Piika on hoitanut hommansa, esimies voi keskittyä räkättien vahtimiseen

Oikeastaan homma oli aika hauskaa, sillä laitoin patteriradion aina sellaiselle etäisyydelle, että saatoin kuunnella sieltä tulevaa ohjelmaa. Alkuun kyykistelin käytävillä, mutta pian alkoi selkä valittaa ja jatkuva kumarteleminen helteisessä säässä huipata päässä. Niinpä hain pienen pallin, jonka päällä istuen työ luisti mukavammin. Siirsin pallia sitä mukaa, kun sain paikkoja putsatuksi. Vieressä oli rikkaämpäri. 

Kun olin putsannut isomman alueen, harasin ja haravoin sen siistiksi ja siirryin seuraavaan kohtaan. Aurinko lämmitti mukavasti, ei ollut kiirettä minnekään ja välillä saattoi vain katsella ympärillään pörrääviä ötököitä ja perhosia. Varmasti myös viisastuin kuunnellessani radiosta jos jonkinlaisia haastatteluja ja tarinoita musiikilla höystettynä.

Kesämalvikin nuppu. Viehättävä, eikös olekin!

Iltapäivällä alkoi ulkona sade. Ei onneksi mitään kaatosadetta. Hiljakseen ripsii ja taivas on synkeän harmaa. Helle taisi mennä menojaan, mutta toivotaan, että kesä silti vielä jatkuu.  (Tämä säätilanne siis torstailta).

Mukavaa viikonloppua kaikille!
 

27 kommenttia:

  1. Ihanan vihreää... täällä alkaa olla keltaista, kun on kuivaa. Osa kasveista vielä sinnittelee vihreinä onneksi! Seuraava sateen mahdollisuus on la-su välisenä yönä, mutta sekin näyttää olevan 40 % todennäköisyydellä. Kun meillä isommistakin todennäköisyyksistä tulee usein vain harmaa pilvi ja hieman suurempi ilman kostetusprosentti, saa nähdä miten käy.
    Ihanan näköiset nuo käytävät, todella kaunis on kivituhka. Olisiko kiveys sitten kauniimpi... helppohoitoisempi se olisi. Lapsuudenkodissani kitkutettiin sorakäytäviä puhtaiksi raudalla joka kesä.
    Voi Juusoa, se on niin täydellisen suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaankin vihreää, sillä vetyä on satanut kesän mittaan runsaasti ja nytkin lämmöstä huolimatta on hyvin kosteaa. Mietin juuri, että oikein kuivasta kesästä on jo vuosia aikaa. Siis sellaisesta, jolloin koivut pudottivat keltaiset lehtensä ja kukat lotkottivat ankeina kahisevan kuivuuden keskellä. Harvoin täällä on tarvetta perennapenkkejä suihkutella.

      Hiekka- ja kivituhkakäytävillä kävelemisestä syntyy kiva askelääni. Olopihalla ollessa kuulee jo pitkältä, kuinka joku on tulossa talon sivulta olopihaa kohti. Ääniin liittyy paljon tunteita ja muistoja ja hiekan rahina kenkien alla on minusta hyvin positiivinen ja kiva ääni.

      Olen todennut pitkävartisen heiluriharan parhaaksi hiekkakäytävien puhdistuslaitteeksi. Nyt olen laiskotellut senkin käytössä, joten piti ensin harjoittaa lähityöskentelyä isompien rikkojen nyhtämiseksi.

      Juuso on sellainen mamman karvainen herrasmieskaveri.

      Poista
  2. Sinulla on kyllä tehokas esimies, kun noin paljon olet saanut aikaiseksi. Minulla olisi kyllä sama juttu tehtävänä, siis tuo polkujen siistiminen. - Meillä satoi koko viime yön ja vieläkin satelee hiljakseen. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Radiota kuunnellessa homma hoitui mukavasti ja Juuso huolehti päällysmiehen tehtävistään mallikkaasti. Meillä oli oikein rattoisaa.
      Täälläkin satoi koko eilisillan ja yön, mutta tänään on ollut taas loistavan hieno kesäpäivä.

      Poista
  3. Ilman kunnon esimiestä jäisivät nuokin hommat puolitiehen :) Melkoinen urakka, mutta sitten voi tyytyväisenä ihailla kättensä töitä pihalla kulkiessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esimiehen rooli oli tässä tehtävässä oleellinen. Varmaan olisi iso osa rikoista jäänyt huomaamatta ilman pätevää johtoa.
      Vähemmän mukavien hommien loppuunsaattaminen tuottaa ison ilon.

      Poista
  4. Nuo kivituhkakäytävät vaativat kyllä aikamoista huolenpitoa. Meilläkin nuo etupihan reunat kaipaisivat kovasti siistimistä. Ärsyttävä homma, mutta kun sen saa tehtyä, kaikki näyttää siistimmältä.
    Olen huomannut työssäni, etteivät kiveyksetkään ihan helppohoitoisia ole. Saumoihin tulee rikkiksiä ja sammalta, jotka valtaavat helposti myös kiveyksen. Sitäkin joutuu joka kesä pesemään ja siistimään. Olen itse tullut siihen tulokseen, etten edes halua kiveystä. Niin työläältä sekin tuntuu. Meillä tosin on sama homma, alueet ovat niin laajoja, että hintaakin kertyisi melkein lottovoiton verran.
    Tuliskohan tuo sinun esimiehesi minuakin komentamaan, että saisin vähän vauhtia hommiin? Rapsutuksia Juusolle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Löytyi kaksi hyvää syytä tykätä nykyisistä kivituhkapäällysteisistä käytävistä: ei rahaa niiden kiveämiseen ja kivettyjenkin hoito on työlästä.

      Joo, olen katsellut sellaisten talojen kivettyjä pihamaita, joissa joko perustamistyöt on tehty surkeasti ja/tai niiden jälkihoito on unohdettu. Laattojen väleistä kasvava puolimetrinen heinä on melkeinpä kauheampaa kuin ratamot kivituhkassa.

      Ammattilaisena näet varmasti monenlaista ja joudut ongelmatilanteita ratkomaan. Tässä tuli taas tämän blogimaailman yksi tärkeä elementti esille; sitä on omaansa tyytymätön, kun ei ole kokemusta muusta ja puuttuu konkreettiset vertailukohteet. Kokemuksia jakamalla ja niistä keskustelemalla löytyy uusia näkökulmia. Nyt, kun hiekkakäytäväni on siistitty ja hetken aikaa voin olla niihin tyytyväinen, voin keskittyä unelmoimaan lottovoiton törsäämisestä vaikkapa uusiin kasveihin.

      Juuso inhoaa automatkailua, mutta ehkä voisin järjestää videokomennuksen. Täytyypä neuvotella karvakaverini kanssa aiheesta.

      Poista
  5. Hienot kuvat kukista ja kissasta !

    VastaaPoista
  6. Se tunne kun saat sen lopulta tehtyä, sitä ei voita mikään! Hyvä sinä ja rapsutuksia esimiehelle, hyvin hoiti homman :D Meillä ei ole kivituhkaa, mut etupihalla ihan hiekka/sora piha ja siinä kyllä viihtyy rikkaruohot, pitäis taas käydä niiden kimppuun. Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina! Totta, tehdyn työn jälkeen on kyllä mahtava olo. Varsinkin tuollaisen, vähemmän miellyttävän tehtävän jälkeen.

      Poista
  7. Kun on noin hyvä pomo niin työkin luistaa :DD Mainio Juuso!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pomo oli kärsivällinen ja kannustava. Kiehnäsi pallin kulmalla siihen malliin, että pian pitäisi mamman lähteä ruokakuppia täyttämään. Piti laittaa vipinää kitkentään.

      Poista
  8. No olipas sinulla ihana pomo vahtimassa työntekoasi. Minullakin on aina pieni jakkara kitkentä hommissa. Selkä ei väsy niin nopeasti ja jaksaa painaa hommia pidempään. Itse odotan sadetta, kuin kuuta nousevaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaisten apuvälineiden käyttö on sallittua. Pallilla istuen tuo luisti hiukan kuin lomatunnelmissa. Ja säästi selkää.

      Kovin on epätasaista tuo veden tulo. Toisaalla on kuivaakin kuivempaa ja täällä vettä on tullut enemmän kuin riittävästi. Kunpa ylimääräisen voisi jakaa tarvitseville.

      Kivan pomon johdolla työ sujui rattoisasti.

      Poista
  9. On sitä pihassa hommaa jos jonkinlaista. Kivituhkaan tosiaan kasvaa jatkuvasti siemenrikkaruohoja. Haralla olen minäkin koettanut siistiä. Samoin kävi, kun sammalta harasin, vankat tollot lähti tavaraa, isäntä lapioi kärryyn suoraan. Vähenee se kivituhka väkisellä tuolla konstilla.
    Komia kissa sulla ja taitaa olla mukava työnjohtaja ;) Hauska tuo kuva, missä se tutkailee pörriäisiä: näyttää kuin kissalla olisi vaaleanpunaista karvaa päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsos vain, vaaleanpunainen näyttää olevan pikkusydämen kukinto. Juuso on pukeutunut prinsessa-lookiin.

      Välillä tuntuu, että pihamaa on pelkkä työleiri, mutta heti kun saa jonkun projektin pois päiväjärjestyksestä, ajatukset muuttuvat ja taas jaksaa.

      Poista
  10. Mainio esimies sinulla! Antaa varmasti alaisilleen vastuun työnteosta, eikä moiti ja opasta erikoisemmin. Työnkin saa alainen tehdä miten parhaaksi näkee. Toivottavasti sait esimieheltä kunnolla positiivista palautetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esimies tuli illalla sohvalle viereeni kehräämään ja puskemaan, joten parhaan mahdollisen palautteen häneltä sain.

      Poista
  11. Ei mikään ihme että työt sujuu mukavasti kun on niin valloittavaa seuraa. Vai oliko se nyt työnjohto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tapauksessa työnjohto toimi myös seurana. Taisi mennä hierarkia pihamaalla ajoittain vähän sekaisin.

      Poista
  12. Rikkiksiin ja sammaliin on kaksi ihan kelpo konstia: vesi-etikka-fairy -seos tai nestekaasutoholla kuumentaminen. Minä haraan kerran kesässä sorakäytävät, loput hoituu noilla kahdella konstilla. Siistit käytävät antavat saman efektin kuin leikattu nurmikko tai sisällä imurointi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän taloudessa etikat kuluu kotiloiden hukuttamismarinaadiin. Nestekaasutohoa voisi ajatellakin.

      Totta, käytävien siistimisen jälkeen on tismalleen samanlainen tunnelma, kuin nurmikon leikkauksen tai imuroinnin jälkeen.

      Poista
  13. Pitäisi tehdä sama rikkaoperaatio tälläkin tontilla. Polkujen pinta on pelkkää soraa ja siinä vuosikymmenten kertymä rikansiemeniä. Vaihtelevasti kitken ja annan kasvaa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joinain kesinä olen ollut ahkerampi käytävien haraaja, mutta nyt on aika mennyt kaikkeen muuhun. Kannatti pari päivää uurastaa, sillä taas on hetken aikaa siistiä.

      Poista
  14. Hyvä esimies =). Kaunis tuo malvikki.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!