Näytetään tekstit, joissa on tunniste rikkaruohot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rikkaruohot. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. heinäkuuta 2022

Tehtyjä ja tekemättömiä

Thalictrum delavayi - Jaloängelmä


Kummallista tämä ihmiselämä. Toivot jotain ja sen saatuasi ruikutat liiallisuudesta. Kevään koleudessa oli niin helppoa jankuttaa olevansa valon ja lämmön ihminen. Niin olenkin, mutta olen myös tekevä ihminen. Kun aurinko paahtaa päivä toisensa jälkeen korkeissa lukemissa, sammuu tekemisen ilo sitkeimmänkin puutarhaihmisen sielusta. Ei vaan jaksa, vaikka tarvetta ja halua olisi.

Sydäntä särkee katsella puutarhan kuivuutta. Joka aamu katson 10 päivän sääennusteen ja iloitsen yhdestäkin sadepisarasta. Harmikseni ne kuivuvat ennusteista yhtä nopeasti, kuin kuivuisivat matkalla pilvestä janoiseen maahan. Tätäkö meidän kesämme ovat jatkossa? Äärimmäistä kuivuutta tai sitten päivätolkulla jatkuvia rankkasateita? Kaipaan kultaista keskitietä.


Aivan toimettomana en ole ollut. Toki on tullut pyykättyä vuodevaatteita, mattoja ja muita pitkän kuivumisajan vaativia tamineita. Mikä ilo onkaan ripustaa narulle tyynyjä tai paksun sängynpeitteen, kun kaiken saa kuivana ennen iltaa sisälle.

Talon ympäri kulkevat kivituhkakäytävät ovat suorastaan huutaneet kohennusta. Jotenkin katse aina karkaa istutusalueille, joissa tulee nypittyä ylimääräisiä helpommin pois ihan ohikulkiessa. Sen sijaan käytävät vaativat omat työkalunsa ja rupeamansa tullakseen siistityiksi. 

Huoltopiha eli talon autotallipääty on onneksi iltapäivällä suurimmaksi osaksi varjoinen, joten sieltä oli hyvä aloittaa käytäväkunnostus. Heilurihara on tärkein työväline. Sillä saa möyhennettyä kivituhkapintaa, jolloin myös suurin osa rikoista irtoaa. Seuraavaksi kerään irronneita rikkaruohoja rautaharavalla ja aivan viimeiseksi tasoitan pinnan lehtiharavalla. Paikotellen heiluriharaa saa liikutella useaan kertaan parhaan lopputuloksen takaamiseksi.

Huoltopiha putsattuna


Sain huoltopihan putsattua ja siirsin työvälineet jo nurkan taakse seuraavaan kohteeseen. Sielläkin pieni pätkä on jo siistiytynyt, mutta helteessä eteneminen olkoon luvalla hitaampaa.

Yleensä kärrään rikkaruohot alapihan lehtikompostiin. Kivituhkakäytäviltä irtoaa rikkojen mukana runsaasti myös kiviainesta. Siksi keräsin syntyneen moskan tyhjentyneisiin multasäkkeihin, jotka vien myöhemmin kaatopaikan puutarhajätekeräykseen. Muuten lehtikomposti täyttyisi tiiviistä aineksesta, jonka muhiminen vie turhan kauan.

Tänä kesänä oli tarkoitus tilata kuorma kivituhkaa, koska haravoinnin ja lumenkolauksen myötä kivituhkapinta hupenee ajan mittaan. Edellisestä pinnan uudistuksesta on jo ties kuinka pitkä aika. Näyttää kuitenkin siltä, että homma siirtyy joko syksyyn tai peräti ensi kevääseen. Katsotaan.

Lemmikit odottavat kitkentää herukoiden kupeessa


En ymmärrä, mihin kaikki aikani hupenee. Monen monta kertaa olen aloittanut rikkaruoho-operaation, mutta edelleen se jumittaa pahasti. Lemmikkien kukinta on ollut ja mennyt, mutta niiden kuivuneita varsia on siellä täällä runsaasti. Herukkapensaissa oli oikein kunnon lemmikkikeskittymä, jonka sinistä kukintaa jaksoin ihailla. Nyt pitäisi käydä nyppimässä lakastuneet varret pois. Tiedän, että tuo paikka on hetkessä siistitty. Kunhan pääsisin sinne saakka. Toisaalta olen ajatellut, että ehkä kuivuneet lemmikitkin tuovat edes vähän varjoa omilla sijaintipaikoillaan. Vaikka mitäpä hyötyä muutaman lemmikin varjosta on herukkapensaille?

Pioniunikoiden porukka kriikunan alla


Kriikunan alle nousee pioniunikoiden armeija. Osa noista kasvaa komeiksi kukiksi, mutta osa jää minikokoisiksi taimiksi. Joukossa näkyy kasvavan myös rikkaruohoja ja punalehtistä pihakäenkaalia. Paikoin jätän pihakäenkaalin kitkemättä, koska toisinaan se sopii hyvin muiden kasvien seuraksi. Tässä kriikunan alla pikkuiset taimet eivät aiheuta ihastuksen väristyksiä.

Suikeroalpi seikkailee


Hortensiapenkin päädyssä suikeroalpi aikoo tehdä Kriikunapolusta keltaisena kukkivan vihermaton. Ja näyttääpä se vyöryvän myös nurmikolle, mistä ei sinänsä ole harmia. En kuitenkaan halua suikeroalpimattoa Kriikunapolulle, koska alkuun päästyään kasvi juurtuu tehokkaasti, jonka jälkeen avioero siitä on turhan vaikeaa. Tämä työmaa odottaa vielä sopivaa hetkeä, joka ei liene kaukana.

Mehitähdet kurkottelevat

Siirsin toissakesänä Oikearinteestä muutaman mehitähden pikkuisen palluran Kotikiven tyveen. Paikka on kuiva ja paahteinen eli sopiva mehikasville. Hyvin ovat kasvaneet ja aikovat nyt kukkia. Sielläkin näkyy joukossa kaikenlaista pientä rikkaa, joka ei sinne  kuulu. Kiven vasemmalla puolella sijaitsevaan Syyspenkkiin kylvin muutama kesä sitten pallerokiurunkukkaa. Kiva pikkuinen kasvi, joka kukkii sinisenä. Ja siementää niin valtavasti, että taimia nousee jopa toiselta puolelta puutarhaa. Onneksi ne on helppo kitkeä pois luvattomista paikoista.

Janoinen tähtiputki

Voi tätä kuivuuden kurimusta. Pikkupuutarhan tähtiputki Sunningdale Variegated roikottaa surullisen janoisena päätään. Annnoin sen ja Kivipenkin muidenkin kasvien nauttia sunnuntaina sadettimen tarjoamasta kosteudesta. Koko Kivipenkki kaipaa kohennusta ja talveen menehtyneiden jouluruusujen aukkopaikat täydennystä. Apua on tulossa, älkää hätäilkö. Taimia on helpompi kastella purkeissa, kuin maahan istutettuina. Malttia siis.

Makkaripenkin kasveja

Syyskuinen kattoremontti vaati rakennustelineet talon ympärille. Istutuksia on keittiön ja makkarien ikkunoiden alla talon tienpuoleisella sivulla. Leikkasin rakennustelineiden alta kaikki kasvit maan tasalle ja joitakin kaivoin kokonaan pois, koska näiden alueiden uusiminen on ollut pitkään mielessä. Keittiön ikkunan alla oli vuosikausia kasvanut kotkansiivet, jotka kaipasivat uusiutumista nekin. Kaivoin juurakot pois.

Kumpikin alue on varjossa suurimman osan päivästä. Puuvartiset kasvit eivät sovellu, koska katolta tulee talvella lunta ja sitä on myös näille alueille kasattava kulkuväyliltä. Alueille istutetut köynnöshortensiat olin ohjannut penkin keskelle laittamaani pitkittäiseen tukeen ja pidin köynnökset matalina leikkaamalla. Nyt on tarkoitus käyttää köynnöshortensiaa lähinnä maanpeitekasvina.

Lisää makkaripenkin kasveja


Istutin näille alueille varjossa viihtyviä kasveja. Aiemmin olin jo istuttanut kuunliljaa, varjohiippaa, karhunlaukkaa, suikeroesikkoa ja rönsytiarellaa. Kotkansiipi on löytänyt tiensä Makkaripenkkiin ihan itsestään vähän liikaakin. Siitä aion kaivaa osan pois, jotta matalammat kasvit saavat enemmän tilaa. Uusina istutin sormivaleangervoa, valkotäpläimikkää, valkoista pikkusydäntä (jonka taidan sittenkin siirtää vielä pois), kääpiojaloangervoa ja tarhakalliokieloa. Sekä särkyneensydämen, joka sekin viihtyy myös varjossa. 

Seinustalla kasvaa vanha piippuköynnös, jonka leikkasin syksyllä aivan alas. Sieltä se nousee reippaana. Piippuköynnös tarvitsee tuen, se ei omin avuin kiipeile. Nämä seinustan istutusalueet eivät ulotu aivan kiinni seinään. Penkin ja seinän välissä on kapea kivituhka-alue, jota aion ehtiessäni hieman leventää.

Salaatti kukkii

Kasvimaata olen kastellut kesäkukkien ohessa eniten. Vähintään joka toinen päivä, vaikka joka päivä olisi parempi. Salaattia taisin tapani mukaan kylvää liikaa, sillä osa siitä on jo alkanut kukkimaan. Laitoin lavakaulukseen myös kaksi kaupan salaattijuurakkoa syötyämme suurimman osan lehdistä pois. Teen lähes joka aterialle salaatin. Usein isona annoksena, jotta salaattia voi popsia vaikka iltapalaksi. Silti pärjäisimme vähemmälläkin salaattikylvöksellä, mikä pitää varmaan kirjata muistiin tarkemmin ensi vuotta ajatellen.

Kurpitsa matkalla


Kurpitsat ovat lähteneet vaellukselleen. Tämä karkulainen taitaa olla Tom Fox. Kesäkurpitsat pysyvät paremmin laatikossa. Loppukesästä saammekin harrastaa kasvimaalla kurpitsaesteiden yli hyppelyä. Suosin lavakauluksissa kierrätystä eli sama kasvi ei kahta kesää pidempään kasva samassa laatikossa. Kurpitsojen osalta on joka kevät mietittävä, mihin ne sijoittaa, jotta niillä on tilaa luikerrella häiriintymättä ja häiritsemättä.

Ehdin jo murehtia, kukkivatko kurpitsat ollenkaan. Kyllä kukkivat. Ensimmäistä kesäkurpitsaa ei enää pitkään tarvitse odottaa. Hiukan ne ovat tänä kesänä myöhässä, sillä yleensä juhannuspöytään voi jo hakea kesäkurpitsaa omalta kasvimaalta. Nyt niin ei käynyt. 

Clematis Aljonushka

 
Tarhakellokärhö Ajonushka kasvaa alapihan Ruusupenkissä. Viime kesänä päätin siirtää sen, koska kärhö joutui oikealla puolella kasvavan pensasruusu Sävelen pahasti ahdistamaksi. Ison kasvin siirtämisessä on aina riskinsä, mutta joskus on parempi ottaa riski kuin voivotella jotain epämieluisaa juttua päivästä toiseen. Leikkasin kärhön matalaksi, kaivoin isoksi kasvaneen juurakon ylös ja istutin sen saman penkin oikeaan laitaan valmiiksi kaivamaani kuoppaan.

Keväällä jännitin, kuinka kärhö on suhtautunut uuteen istutuspaikkaan. Sieltä se versoi ja nyt siinä on jo muutama nuppu. Aljonushkalta menee vielä aikaa kasvaa entisiin mittoihin, mutta pääasia on sen selviytyminen.

Clematis Aljonushkan irtiotto, penkin takaosa yhä siivoamatta.


Jokunen päivä sitten kävin taivastelemassa Ruusupenkin resuista olomuotoa. Kitkin rikkaruohoja, leikkasin kukkineita tulppaaneja ja napsin pois kuivia lemmikkejä. Yllättäen löysin Aljonushkan entisestä asuinpaikasta tuoreen taimen. Siis  kärhöstä jäi kuitenkin juurenpaloja multaan ja nyt se sitten meinaa jatkossakin kasvaa Sävelen kainalossa.

Laitoin vanhan paikan Aljonushkalle tuen, jotta sen on mukavampi kasvaa maanmyötäisyyden sijasta ylöspäin. Käyn siivoamassa penkin takaosan ja trimmaamassa aidan alustan, kunhan helle vähän hellittää.

Oudon näköinen pionin nuppu


Pionien poksahtelusta jo raportoinkin. Coral Charm on helteen vuoksi kukkimisessaan loppusuoralla. Ehdin jo mainita, että vain toinen Coral Charm kukkii. Vaan löysinpä eilen sen toisenkin Coralin nupun. Samassa penkissä kasvaa myös keltainen pioni Bartzella. Se kukki viime kesänä ensimmäisen kerran. Kuvassa näkyvän nupun pitäisi kuulua Bartzellalle. Kovin on oudon näköinen, mutta ehkä sieltä vielä keltainen kukka kuoriutuu.

Paeonia l. Mme Emile Debatene


Viime vuoden toukokuussa istutin kaksi Shirley Templen juurakkoa, jotka kumpikin ovat nousseet, mutta eivät tänä kesänä kuki. Syksyllä istutin Liiteristä ostetut ja purkissa kesän viettäneet Alexander Flemmingin ja Mme Emile Debatenen. Kuvan pionin pitäisi olla jälkimmäinen eli Madame Emile Debatene. Netin kuvahaun perusteella istuttamani pioni on jokin muu kuin mainittu rouva. Hän on kaunis ja oikea nimikin ehkä joskus löytyy.

Kultakuoriainen - kamera tarkensi huonosti tuulessa


Puutarhassa touhuaa jos jonkinlaisia ötököitä. Harmillisimpia ovat omenankääriäiset, joita on ensimmäistä kertaa ompuissani oikein kunnolla. Koitin antaa niille lähtökyydin suihkuttamalla letkulla vettä, mutta huonoin tuloksin. Samanlaisia toukkaseittipusseja on myös koristeomena Makamikissa ja Aamuruskossa. Ruusupensaissa on paljon kirvoja, mutta niistä en jaksa kantaa huolta. Kukkivat kuitenkin ja leppäkerttuja näkyy nuppurykelmissä ruokailemassa.

Ötököiden lempeä


Sudenkorentoja näkee iltaisin lentelemässä, jos istumme pergolassa. Ennen juhannusta noustessani autosta oman kylän kaupan parkkiksella, näin pääskysen jahtaavan ilmassa taitavasti surenkorennon näköistä lentävää hyönteistä. Tekivät kaikenlaisia silmukoita ja jyrkkiä käännöksiä, kunnes jahti etääntyi minusta niin kauas, etten enää nähnyt lopputulosta.

Nokkosperhonen jättiverbenassa


Nokkosia kasvaa tontin laidalla ja muutamassa muussakin paikassa vähäisemmässä määrin. Olen suonut nokkosille oman paikan, jotta edesauttaisin mm. nokkosperhosten toukille alun elämään. Ehkä olen onnistunut, kun nokkosperhoset pysähtyvät ruokailemaan jättiverbenan kukalle harva se päivä.

Loki-vanhus pohtii

Sisällä on näillä helteillä muutenkin aika tukalaa, kun lämpö varastoituu talon kiviseiniin. Tytär lähti Islantiin ponivaellukselle ja hänen kissansa ovat meillä hoidossa. Siksi emme voi pitää ovia ja ikkunoita auki. Näin tiiviisti asutulla alueella kissojen vapaana pitäminen ei ole toivottua, emmekä myöskään halua päästää hoitokissoja karkuun. 17-vuotiaista kissaveljeksistä Loki liikkuu vähemmän ja se myös nukkuu enemmän. Sillä on ilmeisesti nivelrikkoa, eikä se koskaan ole ollut veljensä tavoin vilkas.

Nemon kyttäyshetki


Nemo sen sijaan on ollut pienestä pitäen varsinainen adhd-katti. Siinä riittää virtaa, uteliaisuutta ja menoa vähintään kolmen kissan verran. Nemo ymmärtää hyvin, kun sitä kielletään menemästä ruokapöydälle. Se ei vain muista kieltoja viittä sekuntia pidempään. Lokin puolesta ikkunoita voisi hyvin pitää raollaan. Nemo taasen räpsyttää tassullaan pientäkin rakoa niin kauan, että se saa päänsä mahtumaan ulos. Ei siis ikkunoita edes raolleen. Nemo on ollut entisessä elämässään jonkinlainen Houdini, sillä se taikoo itsensä vapaaksi kummallisistakin paikoista. Se on mestari avaamaan ovia päästäkseen haluamiinsa paikkoihin. 

Karvoja kummastakin lähtee tajuttomat määrät. Ne tykkäävät harjaamisesta, joten jokapäiväiseen ohjelmaan kuuluu kunnon kisssankarvasessiot. Karvaa riittää harjaan, kissaan ja kissanhoitajan silmiin ja suuhun.

"Onko viikset hyvin?"


Uusi viikko on alkamassa. Säähän on luvassa viilennystä, joten kenties voimme jatkaa ikkunanpuitteiden maalausurakkaa. Tuuletusikkunat ja ulkopuolen muutamat listat ovat sutimatta. Ihminen ei vaan selviydy +30 asteen paisteessa selvin päin maalaushommissa. Ja maalikin jämähti noissa lukemissa pensseliin.

Täällä toivotaan ja odotetaan puutarhaa kastelevaa ja elvyttävää sadetta.
Mukavaa heinäkuun alkua kaikille!


tiistai 27. kesäkuuta 2017

Nyt on kantattu ja kitketty

Omenapuiden ja marjapensaiden alustat putsattu.

Viikko sitten tuskailin tekemättömiä töitä ja manasin ajan puutettu. Koin rikkaruohojen saaneen yliotteen ja hetken tunsin lannistavaa epätoivoa. Ei siinä mitään uutta ole, eikä myöskään siinä, että kun toimeen tarttuu, valmista tulee ja suhteellisen lyhyessä ajassa.

Päivänliljapenkkikin on päässyt hetkeksi rikkaruohojen ikeestä.

Juhannusviikolla ja juhannuksena oli vihdoin aikaa pureutua rikkaruohoihin ja puutarhan siistimiseen. Muullakin tavoin kuin nurmikonleikkuulla. Laitoin työvälineet kottikärryihin ja parkkeerasin ne aluksi omenapuiden lähistölle. Kanttasin pienen alueen kerrallaan, kitkin rikkaruohot ja möyhensin mullan.

Entäs sitten ruusupenkin reuna, melkein suora.

Rikkaruohot laitoin vieressä olevaan ämpäriin, jonka täytyttyä kippasin sen kottikärryihin. Kottikärryt kävin taas välillä tyhjentämässä kompostiin. Mukana kulki myös etikalla varustettu pesuainepurkki, jonne pudotin löytämäni kotilot. Ihmeekseni niitä ei kovin paljon tällä siivouskierroksella ollut.

Hortensiapenkki niinikään siivottuna.

Kanttaamisessa käytän tavallista pistolapiota. Pari vuotta siten ostin kanttausraudan, mutta en vain ole oppinut sitä käyttämään. Lapiolla kanttaaminen sujuu näppärästi, joten miksipä sitä hyvästä keinosta luopuisi. Pitkillä suorilla osuuksilla saatan käyttää laudanpätkää, jota pidän toisella jalalla paikallaan samalla, kun lapiolla kanttaan. Lauta helpottaa siinä, ettei kanttaukseen tule paljon mutkia. Pienet mutkat eivät haittaa ja pian ne kuitenkin kasvavat umpeen.

Kriikunapolku

Myös oksasakset ja pitkävartinen rikkarautavempain olivat käden ulottuvilla. Hommat tulee hoidettua helpommin heti, jollei niihin tarvittavia työvälineitä tarvitse hakea pihan toiselta puolelta tai kellarista. Heti, kun työn ääreltä poistuu, saattaa matkalla tulla yllättäviä mutkia ja alkuperäinen asia unohtuu. Rikkaruohovempaimella saa hyvin voikukat ja leinikit juurineen pois. Aina puutarhassa kulkiessa löytyy myös kuivuneita oksia, jotka on näppärä siistiä samalla pois, kun muutenkin töitä tekee.

Etualalla Vasenrinne ja taaempana Oikearinne. Oikealla Kurgaani.

Yhden päivän ahkeroin muutamaa lyhyttä taukoa lukuunottamatta aamusta iltaan. Siistiä tuli, mutta ei vielä valmista. Jatkoin seuraavina päivinä, jolloin pääsin työskentelemään lyhyemmissä jaksoissa. Välillä sadekuurot ajoivat suojaan ja välillä oli palattava muun elämän pariin. Kuvassa rinteen alaosa on vielä läpikäymättä ja tänäkin päivänä edelleen pieni pätkä vuorimäntyjen takana odottaa käsittelyä.

Pikkupuutarha kivipenkkeineen

Yläpihalle ja Pikkupuutarhaan pääsin käsiksi vasta toisena juhannuspäivänä. Pikkupuutarhassa ei kovin paljon rikkaruohoja vielä ollut, sillä siellä tuli touhuttua enemmänkin touko-kesäkuun vaiheessa, jolloin kunnostin kuvassa näkyvää kivipenkkiä. Kohotin kivipenkin rajausta korkeammalla muovinauhalla ja lisäsin kivet nauhan sisäpuolelle. Kiviä nyt sattui olemaan ylimääräisiä ja minusta ne tekevät tuosta muovisesta reunanauhasta vähemmän ruman. Jokin reuna penkillä on pakko olla, sillä muuten sade ja kastelu veisi mullan hieman kaltevassa paikassa olevasta penkistä ja pian kukkapenkki ja kivituhkakäytävät olisivat yhtä ja samaa sekamelskaa. Reunanauhan avulla sain myös tasattua penkkiä paremmin ja lisättyä uutta multaa kasveille.

Huomattakoon, että joka kerta, kun olen harannut yläpihan ja pikkupuutarhan hiekkakäytävät, tulee tuuli ja kaikki paikat ovat täynnä vaahteroista lentävää roskaa.

Vasemalla Kurgaani, oikealla Kiemurapenkki, taustalla Päivänliljapenkki.

Alapiha ja yläpiha käytävineen ja Pikkupuutarhoineen on nyt siivottu ja kitketty. Tältä osin. Kohta varmaan voi jo aloittaa uuden kierroksen. Uusia rikkaruohoja tulee vääjäämättä, mutta omaa työmääräänsä voi vähentää kitkemällä säännöllisesti. Kun ei päästä rikkaruohoja villiintymään ja valloittamaan kukkapenkkejä, niiden kitkeminen on kohtalaisen helppoa. Varsinkin monivuotiset rikkaruohot vähenevät ahkeralla kitkemisellä tehokkaasti. 

Nurmikko kannattaa erottaa kukkapenkeistä, sillä äkkiä se ryömii sinne perennojen joukkoon ja sitten onkin isompi homma saada se kukkien välistä pois. Nurmikon erottamiselle kukkapenkeistä on monia tapoja. Kanttaaminen on aika helppo ja halpa keino. Muutaman vuoden kantanneena huomaan, että kanttausten ylläpitäminen on vuosi vuodelta helpompaa ja se kyllä estää hyvin nurmikon valtausyritykset.

Joskus kokeilin myös kivireunuksia erottamaan nurmikon kukkapenkeistä, mutta kiviä sai alituiseen olla nostamassa pois, jotta niiden välistä pääsi kitkemään rikkaruohot. Oli sen verran työlästä, että luovuin kivireunuksista. Jos kiviä käytänkin, asetan ne mullokselle, kanttauksen kukkapenkin puoleiseen reunaan.  

Olen miettinyt nurmikon ja kukkapenkkien väliin tasaisia kivireunuksia, joita pitkin ruohonleikkurin toinen pyörä kulkisi helpommin. Kivet ovat kalliita ja niiden asentamisessa aikamoinen homma. Eräässä puutarhaohjelmassa oli tuo kanttausrako valettu betonilla, jolloin rikat eivät siinä idä ja nurmikonleikkuu on helppoa. Suhtaudun varauksella niin järeisiin ja lopullisilta tuntuviin ratkaisuihin. Sellaisen betonimäärän poistaminen puutarhasta saattaa olla työlästä, ellei mahdotonta. 


Harvemmin laitan blogiin yleisnäkymäkuvia puutarhastani, sillä laajempien näkymien kuvaaminen ei vain tahdo minulta onnistua. Aina on liikaa valoa tai varjoa tai epätarkkuutta tai milloin mitäkin. Toki otan yleiskuvia ihan jo senkin vuoksi, että niistä on apua uusia suunnitelmia ja muutoksia tehdessä. Kuvista voi myös tarkistaa erilaisia kukkimisvaiheita ja muutenkin niitä on kiva katsella.

Toinen syy on se, että vaikka useimmiten olen kohtalaisen tyytyväinenkin puutarhaani ja viime aikoina hivenen jopa ylpeä, olen silti hyvin kriittinen omaani kohtaan. Harrastan liikaa vertailua ja usein sellaisiin kohteisiin, joiden kanssa en edes voisi olla samoilla kalkkiviivoilla. Yritän aktiivisesti opetella olemaan vähemmän vaativa ja luottamaan siihen, ettei minun tarvitse saada muiden hyväksyntää. Riittää, että itselle kelpaa. 

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Lämpimiä ajatuksia kesäkuun alun kylmyydessä

Clematis atragene 'Columnella'

Toukokuu vaihtui kesäkuuksi, mutta lämpöä saamme edelleen odotella. Sade sentään kasteli puutarhaa toukokuun viimeisenä päivänä ihan mukavasti ja ensimmäinen ukkonenkin jyrähteli runsaiden salamien saattelemana jokunen yö sitten. Kesäkuu alkoi nippa nappa viiden plusasteen ja toistuvien rae- ja sadekuurojen merkeissä. Parina päivänä olen vakaasti harkinnut laittavani sähköpatterit takaisin päälle, mutta ei vaan anna sielu periksi. Villasukat on kuitenkin kiskottava jalkaan, ettei varpaat jäädy.

Koristeomena - Malus purpurea 'Royalty'

Kylmyys varmasti hidastaa kasvua ja kukkimista, mutta kumman sinnikkäästi kasvit jaksavat toimia kalenterin mukaisesti. Kahdesta koristeomenapuustani Royalty on tänäkin vuonna antoisa peräti yhden kukkarykelmän verran. Aamurusko on päättänyt pitää minut jännityksessä, josko sitten ensi kesänä.

Akileija

Sinne tänne levinneet akileijat pukkaavat jo ahkerasti nuppujaan. Erikoisemmat versiot ovat vielä vähän talviunessa. Niistä en mene sanomaan, mikä on mikäkin, sillä lehdistä en niitä erota ja tunnista. Kirjanpitokin harvoin kulkee pihamaalla mukana, joten ihan oman harvan pään varassa kasvien nimiä muistelen.

Kellukka - Geum 'Mai Tai'

Viime kesänä hankittu kellukka Mai Tai esittelee pian ensimmäiset kukkansa. Kolmesta istutetusta taimesta yhdestä ei ole vilaustakaan. Muutenkin monessa kukkapenkissä on vielä aika väljää. Ei pahemmin uskalla kitkeä mitään pois, kun olemattoman kokoisista vihreistä lehdistä ei välttämättä pysty sanomaan, mitä niistä on kasvamassa. Tuleeko rakkaudella istutettu kukka vaiko rikkaruoho, jonka mielellään nyppäisi kompostin täytteeksi.

Jumaltenkukka - Dodecatheon meadia

Myös jumaltenkukan hankin viime kesänä. Se yllätti minut aikaisella kukinnallaan, mutta kun tämän kasvin kohdalla ei ole aikaisempaa kokemusta, en vertaile kukkimisaikaa mihinkään. Voipi siis olla ihan ajallaan.

Päivänlilja, keltainen - Hemerocallis

Keltainen päivänlilja työntää jo kukkavanojaan kohti korkeuksia. Nuppujen aukeamiseen saattaa mennä vielä aikaa. Varsinkin, jos on näin kylmää. Nämä keltaiset kukat aukeavat ja kuihtuvat päivässä. Siitäkö se nimi tulee? Pidän kukan tuoksusta.

Rhododendron Cunningham's White

Rhodojen kukintaa olisi tarkoitus mennä katsomaan kahteenkin paikkaan. Haagan rhodopuistoon ja Lohjalla sijaitsevaan Arboretum Magnoliaan. Jälkimmäinen siirsi rhodojen katseluajankohtaa kesäkuun toiseen viikonloppuun, koska pensaat eivät vielä kuki. 

Omassa puutarhassa Cunningham's White kukkii muutaman nupun voimin, kuten se näköjään tekee uskollisesti joka kevät. Tavallisista lilakukallisista rhodoista toiseksi vanhin aikoo vuosien tauon jälkeen kukkia tänä keväänä, mistä olen erityisen iloinen.

Sudenmarja - Paris quadrifolia

Sudenmarja ilmestyi viime kesänä pikkupuutarhaan kolmen yksilön voimin ja nyt niitä on jo kymmenisen kappaletta. Luin Luontoportista, että sudenmarja on mainio maaperän ravinteisuuden mittari, sillä maan täytyy olla vähintään kohtuullisen viljavaa jotta laji ylipäätään menestyy. Marja on ihmiselle myrkyllinen: jo muutamasta marjasta voi saada oireita. Marjojen ällöttävä maku estää onneksi tehokkaasti kohtalokkaan määrän syömisen. Lisäksi marjoja on sudenmarjan latvassa vain yksittäin, joten kukaan tuskin tulee keränneeksi niitä kourakaupalla epähuomiossaankaan.

Syyshortensia - Hydrangea paniculata 'Vim's Red'

Viime keväänä myös syyshortensioiden herääminen oli kiikun kaakun. Vanillasta jouduin leikkaamaan kaikki isommat ja vanhimmat oksat pois, sillä niissä ei ollut elämän pilkahdustakaan. Tyvestä pensas kuitenkin kasvatti uusia oksia, joista pari jopa kukki syksyllä. Vim's Red kärsi myös edellisestä talvesta, mutta selviytyi kaveriaan Vanillaa paremmin. Nyt kumpainenkin on ihan reippaasti tekemässä lehtiä. Myös viime kesänä pihaan hankittu Mustilanhortensia on jo virkeänä.

Varjolilja - Lilium martagon

Varjoliljat ovat mukavan aikaisia kasvuunpyrähtäjiä. Nuppujakin niissä jo näkyy, vaikka varsinaiseen kukintaan on vielä aikaa.

Keisarinpikarililja - Fritillaria imperialis

Yläpihan Syreenipenkissä on pihani vanhimmat varjoliljat ja viime kesänä yksi niistä kehitti aivan valtaisan paksun varren ja siihen jättimäisen kukinnon. Kun sen vierestä alkoi tänä keväänä kasvaa uutta vartta, ajattelin superyksilön tekevän comebackin. Vaan luultavasti niin ei nyt käykään. Paikalle nousi punainen keisarinpikarililja, jonka kirjanpitoni mukaan pitäisi kasvaa alapihan Kriikunapolun varressa. On tainnut syysväsymys sekoittaa kirjanpitäjän pään.

Vuorikaunokki - Centaurea m. 'Grandiflora'

Vuorikaunokkikin on jo kehittänyt jännät nuppunsa lehtiensä lomaan. Ihan en ole varma, saako tämä kukkapuska viettää jatkossa eloaan Ovaalipenkissä, sillä se on aikamoinen leviämään. Lisäksi se ei tahdo millään pysyä pystyssä, vaan etupäässä makaa retkottaa pitkin penkin reunaa ja haittaa nurmikonleikkuuta. Pitääpä muistaa käydä tukemassa ja sitomassa vuorikaunokkipuska ennen, kuin se alkaa lakoilemaan sinne tänne.

Vuorimänty - Pinus mugo

Havupuiden kukinta on meneillään ja sen tietää vähintäänkin siitä, että pation ruskeat lattialaudat ovat jatkuvasti harmaana. Tai pikemminkin keltaisena. Samoin ikkunalaudat ja oikeastaan ihan kaikki pinnat. Vesisateen jälkeen pinnat ovat mielenkiintoisesti laikukkaat sadepisaroiden roiskiessa siitepölyä ympäriinsä. Patiota siivotessa käväisee mielessä pienoinen kateus lasitettujen terassien omistajia kohtaan. Heiltä jää ainakin muutama ylimääräinen puunaus väliin, kun ei tarvitse alituiseen kaikenlaista luontotöhnää pihakalusteista siivota.

Tarhakylmänkukka - Pulsatilla vulgaris

Puutarhan kasveja ei kannata hylätä senkään jälkeen, kun ne ovat kukkimisensa kukkineet. Esimerkiksi tarhakylmänkukka on varsin ihastuttava kukinnan jälkeenkin. Vähän samaan tyyliin, kuin kärhöt, sen kukinnosta tulee hauska karvapöheikkö.

Pioniunikko - Papaver somniferum

Ensimmäiset rikkaruohosessiot meidän puutarhassa on jo tänä keväänä vietetty. Muutama päivä sitten sain pikkupuutarhan putsattua sadoista - tai ainakin melkein - vaahteravauvoista ja jokusesta voikukasta ynnä muusta sinne kuulumattomasta roikaleesta. Alapihalla olen ehtinyt vasta pari kukkapenkkiä käydä läpi. Tai pikemmikin niiden kanttaukset on siistitty. Siinä maan rajassa kykkiessäni ihmettelin, mikä kumma on siementänyt lukuisia ipanoita omenapuun alle, kunnes keksin. Pioniunikkohan se siellä kasvattelee huojuvia varsiaan. Jätin kasvamaan. Kun tulppaanit aikanaan lopettavat, ovat pioniunikot jo ehtineet saada mukavasti kokoa ja mittaa.

Purppurapunalatva - Eupatorium purpureum

Joka vuosi unohdan, miten hidas purppurapunalatva keväisin on. Kierrän ja kumartelen ja ihmettelen, onko se menehtynyt talven ankaruuteen. Tuijotan edellisen vuoden kuivia varrenpätkiä kuin ajatuksen voimalla saisin purppurapunalatvat ilmestymään mullan pinnalle. Ja sitten se tapahtuu. Sieltä ne ilmestyvät. Ensin pikkuisina lehtiään supusta hiljakseen avaavina kääröinä ja lopulta hurahtavat pituutta ihan silmissä. Ja juuri tätä kirjoittaessani tajuan, että näitähän voisi hankkia lisää ja istuttaa myös alapihalle perhosia houkuttelemaan. Sillä purppurapunalatvoista perhoset todella tykkäävät.


Jälleen kerran nousevat myös Hortensiapenkkiin neljä vuotta sitten tyrkkäämäni purkkihortensiat. Ihan tavalliset kukkakaupan ruukuissa kasvaneet kukat, jotka olen loppukesästä istuttanut maahan. Jokainen kolmesta on noussut mullan pintaan. Yksi niistä on kerran tehnyt yhden kukankin. Ei haittaa, vaikka eivät kukkisikaan. Pidän niiden runsaasta vehreydestä. Sopivat hyvin hortensiapensaiden alle ikäänkuin isosiskojensa huomaan.

Vuorenkilpi - Bergenia

Vuorenkilvet kärsivät viime talvesta oikein kunnolla. Kummassakin päässä rinnettä niitä on reilu kasvusto, mutta vain jokunen yksilö on niinsanotusti normaalikokoinen ja jopa kukkii. Valtaosa kasvustosta on ruskeanmustaa juurakkoa, joka ei niin kauniilta näytä. Ripottelin päälle tuoretta multaa ja sieltä niitä uusia lehtiä on alkanut ilmaantua. Ei varmaan mene kuin hetki, niin taas vihertää. Vuorenkilvessä on voimaa vaikka muille jakaa.

Särkynytsydän - Dicentra spectabilis

Särkyneellesydämelle voisi antaa kasvamisen nopeudesta ykköspalkinto. Yhtenä päivänä mullasta näyttää mönkivän jotain punaisenruskeaa. Seuraavana päivänä kukkapenkissä on jo viisisenttinen taimi ja pian se taimikin pukkaa kukkanuppua. Nyt alapihan puska näyttää jo ihan kunnon särkyneeltäsydämeltä avautuneine lehtineen ja nuokkuvine kukkavarsineen. Hiukka lisää lämpöä ja koko kukkavana on valloillaan.

Kirjopikarililja - Fritillaria meleagris

Kirjopikarililjojen kukinta on ollut tänä keväänä runsasta ja ihastuttavaa. Useimmat alkavat jo olla kukintansa lopulla, mutta yksi ainokainen vielä sinnittelee keittiön ikkunan alla. Siellä on vähän viileämpää ja varjoisampaa, joten tämä aloittikin muita myöhemmin.

Tämän kylmemmäksi ei kai kesän aloitus enää voi mennä, joten toivon ja uskon, että kohta lämpenee. Niin ainakin on luvattu. Öisin kylmyys vielä kuulemma jatkuu eli kasvarin lämmitin täytyy iltaisin käydä laittamassa päälle ja harsokummituksiakin taidetaan nähdä niin kasvarissa, kasvimaalla kuin patiollakin.

Mukavaa viikonloppua kaikille juhlijoille ja juhlimattomille!