perjantai 27. tammikuuta 2017

Jälkiä lumessa - eikä kaikki kovin toivottuja


Pihastamme on tullut peurojen uusi läpikulkureitti. Siinä ohi kulkiessa voi sitten käydä myös hiukan nutustelemassa lumesta työntyviä kasveja ja sorkallakin niitä pikkaisen pöyhäistä. Vakioreitti näkyy kulkevan alapihalta puuvajan ja kompostien välistä yläpihalle ja sieltä sitten tien yli vastapäisen naapurin takaiseen metsään. Yksi kaveri tykkää poiketa rinnettä ylös kavuten aronioiden ja syreenien välistä talon nurkalle. Kriikunapolun varressa kasvavaa Vanilla Fraisea on jäljistä päätellen peura käynyt lyhentämässä ihan reilusti (oma syy, kun en verkottanut). Sinänsä vielä ei suuria tappioita ole syntynyt, mutta kyllä pelottaa, mitä kevät ja kesä tuo tullessaan.


Pupujussit ovat aina olleet pihamme vakiovierailijoita. Niihin on tottunut ja niiden tuhoja oppinut varomaan. Kun sen yhden kirsikkapuun vuosia sitten ehtivät kuoliaaksi nakertaa, en enää ole unohtanut verkkoja syksyllä laittaa (paitsi sille Vanille Fraiselle, jonka en kuvitellut tulevan syödyksi - mutta syyhän ei ole pupujeni).


Jänikset olivat käynneet lyhentämässä talventörröttäjiä ja siinä ohessa norjanangervokin on saanut pientä kevätparturointia. Se ei haittaa, sillä norjanangervo ei pienestä pelästy. Saipahan palkkioksi joukon lannoitepapanoita.


Sen sijaan tämän aamulla paljastuneen möyhtintärupeaman tekijää en osaa sanoa. Lumen alta oli kaivettu sulkaneilikkaa ja pikkutalviota. Mitään jälkiä ei mistään löytynyt. Jänis on sen verran painava, että neitseelliseen lumeen siitä jälki jää. Omituinen asia. Metsähiiriä olen jokusen nähnyt hangen yli kipittävän, mutta saisivatko ne aikaan näin mittavan aukon lumeen? Epäilen.


Joka ikinen päivä jossain vaiheessa keittiön ikkunasta ulos katsellessa näkee tutun pörröhännän lintulaudalla ruokailemassa. Yhtenä päivänä tyhjää lintulautaa katsellessani olin ihan ällistynyt, mihin on kaveri kadonnut. Kunnes vilkaisin hiukan ylöspäin ja huomasin räystään reunalla liikettä. Siellähän se kurre istuskeli, hännänpää vain vipatti. Välillä tuijan runkoa kattoa kohti kiipeilee kaksikin oravaa. Parhaimmillaan olen olopihan puolella nähnyt kerralla kolme puuhkahäntää.


Juusokin on jo niin tottunut oravien temmellykseen, ettei niihin pahemmin reagoi. Joskus saattaa päästää muutaman matalan kurahduksen oravaa ikkunan läpi katsellessaan ja kääntyy sitten nopeasti kerjäämään mammalta rapsutuksia. 


Rhodoilla on varmaan nivelet hellinä jatkuvista lehtien ylös-alas -liikkeistä. Pakkasella ne ovat ihan supussa, mutta aika pian mittarin noustessa plussan puolelle, lehdet alkavat kohota vaakatasoon. Viime aikoina lämpötila on sahannut alituiseen muutamasta plusasteesta pieneen pakkaseen. Pitää varmaan tilata fysikaalinen hoito rhodoille, jos taas tästäkin talvesta hengissä selviävät.

Säätiedotuksen mukaan luvassa on jälleen lauhtuvaa. Alkaa varmaan piakkoin olla aiheellista laittaa varjostusharsot nuorimmille havuille ja rhodoille, etteivät liian aikaisin herää talviuniltaan. 

37 kommenttia:

  1. Haistaakohan ne peurat ihmisen? Vältteleekö ihmisiä? Jos laitat hiuksia puiden ja pensaiden oksille (esim. sukkahousuista tehtyjä palleroita)? Meillä ne ainakin auttaa jäniksille, ne hyppelee pihalla ja lähipellolla, mutta eivät syö oksia, jos hiuksia roikkuu pensaassa.
    Minäkin kävin jo saaren rhodoja tarkistamassa. Täytyy muistaa laittaa niille verkkoa. Eipä täällä vielä pahemmin aurinkoa näy.
    Harmi, kun meillä ei näy oravia. Pelkäävät ehkä kissoja, kun meidän lähettyvillä niitä asuu 10!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytynee ryhtyä hiustenkeräyshommiin, sillä pelottimia täytyy ripustaa pitkin pihaa. Peurat kiertävät etenkin alapihalla kaikki puskat ruokaa etsiessään.
      Oravat ovat tulleet tosi rohkeiksi. Meidän Juuso ei pihassa vapaana kulje, joten siitä ei ole pelottelijaksi. Sen sijaan naapurin Leevi kulkee säännöllisesti meidänkin pihamaalla, mutta orava senkun istuu lintupöntön päällä siemeniä napostelemassa. Ehkä orava ja Leevi ovat tehneet yhteistyösopimuksen siitä, että orava syö rauhassa lintujen ruoat ja Leevi vahtii, lentäisikö joku lintu kenties sen suuhun.

      Poista
    2. Minä otan joskus kampaajaltani hiukseni pussiin mukaan kotiin. Ja joskus sinne on laitettu roskiksesta muidenkin hiuksia. Ainakin meillä ne auttaa pupujen torjuntaan, ainakin ne jättävät puskat rauhaan.

      Poista
  2. Voi sielläkin peuroja! Ne tekevät kyllä suurta vahinkoa puutarhassa. Eikä niiden häätämiseen oikein auta kuin parimetrinen aita. Eläimiä on kyllä muuten hauska seurata pihalla, mutta saisivat ruokailun hoitaa muualla. Meillä saaressa peurat eivät lähde karkuun vaikka tulisi pihalle. Rouskuttelevat vaan. Täytyy huutaa ja juosta kohti. Ja silloinkin vain lönkystävät metsänreunaan odottelemaan, että häiriötekijä poistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kylän liepeillä peuroja on runsaasti ja yksi oli viime viikolla jäänyt kylän keskustassa auton alle. Meidän pihalla peuroista ei aiemmin ole ollut vaivaa, mutta mikä lie asia on saanut ne kulkemaan meidän pihassa.

      Poista
  3. No, voi harmi, jos ne peurat pitävät teidän puutarhaanne läpikulkureittinä. Niistä tulee koko ajan vaan rohkeampia. Eivät taida ihmisiä tai kissoja tai koiria paljon pelätä.
    Tuo kurre on kyllä suloinen, vaikka osaavat nekin tehdä kaikenlaisia kolttosia. Minä näen tästä työhuoneeni ikkunasta metsikköön, jossa ainakin 3 kurrea asustaa. Niiden touhuja on välillä aika hauska seurata. Ahkerasti menevät puita ylös ja alas, välillä ihan kilpaa.
    Voi rhodot ovat varmastikin fysikaalisen hoidon tai hieronnan tarpeessa. Meilläkin näyttää sama liikearata olevan käynnissä.
    Mukavaa tulevaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeita nuo peurat tosiaan ovat, sillä tässäkin on taloja runsaasti ja elämää aamusta iltaan. Toivon, että kesän korvilla alueellamme alkava tienparannusprojekti häätää peurat vähän kauemmaksi.
      Monet inhoavat oravia, koska ne aiheuttavat myös paljon tuhoja. Silti niitä on hauska seurata. Ovat kyllä sellaisia pohjoisen apinoita taiteillessaan välillä takajalkojen ja hännän varassa.
      Kiitos Riina, myös sinulle mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Toivottavasti peurat muuttavat reittiään kun kevään mittaan alkaa olla enemmän liikettä pihoilla. Täällä on myös maisteltu Vanille Fraisea ja muitakin kevätleikkauksia metsäkauriit ovat suorittaneet. Tuollaisia kuopimajälkiä ne jättävät kopeloidessaan harjaneilikkaa hangen alta, mutta jättävät myös sorkanjälkiä, ainakaan täällä ne eivät osaa lentää. Meillä on viisi oravaa vakiovieraina ja Nerokin on jo luovuttanut niiden suhteen, se vain katselee portailta puurottien puuhailuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se nyt vielä puuttuisi, että peurat olisivat oppineet lentämään. Ei ole vieläkään selvinnyt, mikä ötökkä on kasveja kuopinut. Mitään jälkiä ei lähellä ole.
      Harmittaa tosiaan nuo peurat. Ympäristössä on paljon hyviä ja rauhallisia metsiä niiden oleskella. Nyt luntakaan ei metsissä ole paljoa, joten luulisi sieltäkin syötävää riittävän. En voi väittää inhoavani mitään eläimiä, mutta en kyllä tykkää, jos huvikseen käyvät verottamassa puutarhaan.

      Poista
  5. Voi ei, peurat ovat kyllä hurjan harmillisia, jos ne syövät kaiken puutarhassa. Mutta mielestäni olisi myös jännittävää ajatella, että omalla pihalla kulkee yöllä sellaisia kauniita salaperäisiä eläimiä. Olisin ehkä kytiksellä ikkunassa kesäöisin odottamssa näköhavaintoa. (Lapsuudenkotimme puutarhassa näkyi satunnaisesti jonkin pienen kauriin jälkiä, ja minä usein istuinkin illat odottamssa, josko joskus näkisin sen. En ikinä nähnyt. Naapurin pihassa se kuulemma kävikin sitten säännöllisesti verottamassa koristekasveja. Naapuri olisi varmasti mielellään suonut sen asettuvan meidän puolellemme kuljeskelemaan.)

    Peura tosiaan kyllä haistaa ihmisen ja varoo kontaktia. Esimerkiksi juuri tuolla ylempänä kommenteissa mainitut hiuspallot vaikkapa sukkahousujen sisällä voivat toimia. Jos niiden yhteyteen lisää vielä ihmisen kuvan (vaikkapa aitoon kokoon tulostettu naamakuva pensaaseen kätkettynä, ikään kuin kurkkaamaan sieltä) ja esim. ripauksen hajuvettä, niin saattaa toimia.

    Kaikki riippuu tosin alueen peurakannan tiheydestä. On seutuja, joissa mikään ei oikein tepsi enää, sillä eläimiä on vain liikaa. (Sen arvellaan johtuvan osin tehometsätaloudesta: hakkuuaukot ja niille istutetut taimikot tarjoavat kaikille hirvieläimille ihanteellisia ruokailupaikkoja, ja niitä on nykyään vain ihan liikaa - siinä missä suurpetoja on ihan liian vähän.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun alla yksi peura oli meidän makkarin ikkunan alla syömässä. Kieltämättä eläintä oli kiva katsella, mutta silti en kaipaa niiden aiheuttamia tuhoja. Täällä peuroja on runsaasti ja viime viikolla yksi oli jäänyt kylän keskellä auton alle. Ihan kuin jokin olisi nyt sekoittanut niiden vakioreitit. Aiemmin peuroista ei ole meidän pihalla ollut ongelmaa.

      Poista
  6. Vilskettä on olut pihallasi ihana kurre:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä eläimiä riittää, vaikka onkin aika tiheästi rakennettua aluetta. Iltaisin liiketunnistinvalo vilkkuu, kun pupujussit ravaavat pitkin pihaa.

      Poista
  7. Minunkin Vanille Fraise saa jokavuotisen parturoinnin, tosin rusakoilta, en muistanut taaskaan suojata sitä!!! Makuuhuoneen ikkunan alla on alppiruusu pensas ja sen lehdistä on hauska aamuisin arvioida lämpötilaa. Aikas erikoinen jumppa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei puput ole koskaan syöneet syyshortensioita, joten siksi en ole niitä suojannut. Peuran vierailut pihamaalla on uusi ilmiö. Sen verran ne ovat isoja ja ulottuvat korkealle, joten ihan pienillä verkoilla niitä ei estetä. Harmillista.
      Vähän jo rhodojen tilanne säälittää. Pelkkää jumppaa viime päivät ovat niille tarjonneet.

      Poista
  8. Kauniita kuvia. Ihanat nuo oravakuvat. Toivotaan, etteivät peurat aiheuta sen pahempia tuhoja. Meillä temmeltävät vain rusakot. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon, että kevät vie peurat lähimetsiin, pois minun puutarhastani. Puput täällä temmeltävät kesäisinkin, mutta näin talvella niiden reitit on helppo nähdä.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  9. Oi rodot, hauska kuva:)
    Harmillisia nuo peurat, meillä niitä ei ole harmina mutta rusakoita rittää, en verkottanut luumupuuta kun se on jo niin iso, täytyy viedä Nassupallot haisemaan oksille, aika hyvin pysyvät niillä poissa.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen verkottanut myös isot hedelmäpuut, sillä kunnon rusakko ylettyy aika korkealle ja nakertaa alimmat oksat. Myös tervapahvin kiertäminen rungon ympärille estää vähän kuoren syömistä. Kirsikkapuu oli aika iso, mutta niin vain sekin kelpasi jäniksille.
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  10. Meillä ei sentään peuroja tässä ole käynyt, pupujusseja ja oravia kyllä näkyilee välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut meilläkään aiemmin peuroista ongelmaa, vaikka niitä kylällä paljon liikkuukin. Mikä lie tuonut niiden reitin pihamme halki. Harmillista. Toivotaan, että se on tilapäinen ilmiö.

      Poista
  11. Harmi, että sinne teidänkin pihaanne ovat peurat löytäneet tiensä ja alkaneet samalla tihutöitään tekemään. Onneksi täällä meillä päin ei noita vierailijoita ole ainakaan vielä toistaiseksi näkynyt. Jänikset sen sijaan ovat lähes jokatalvinen riesa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmaan jänisten juoni. Ovat houkutelleet peurat meidän pihalle päästäkseen vähemmillä haukkumisilla. Nyt tuntuu, että jänisten tuhoja voi sentään torjua, mutta iso peura saa paljon enemmän harmia aikaan.

      Poista
  12. Fysikaalinen hoito alppiruusuille. Toivottavasti kasvot selviävät.
    Todella harmi, jos peurat alkavat vierailla teillä jatkuvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppuvuodesta peurojen käynneistä raportoidessani joku sanoi, että niillä on tapana kulkea vakioreittejä. Ilmeisesti ovat löytäneet meidän pihan poikki uuden mieluisan reitin. Harmillista. Toivotaan, että kevään tullen löytävän jonkun toisen paikan.

      Poista
  13. On sitten kesä tai talvi, aina on jonkinlaista selviämistä noiden luonnon asukkaiden kanssa, kesällä ovat vain kovin pieniä otuksia. Kivahan olisi pupujen ja peurojen puuhia seurailla, kun vain osaisivat erottaa meidän ja niiden kasvit. Oravat on myös kivoja, mutta osaavat olla myös hankalia; yksi oli tekemässä pesäänsä viime talvena meidän räystään alle, repinyt jo välikatosta tavaraa. Siitä ei tää emäntä pitänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on. Pelkonani on nyt, että kun peurat ovat tiensä puutarhaani löytäneet, syövät sitten kesälläkin kukkia ja kasveja. Viime kesänä oli jo ainakin yksi vierailu, josta alkuun syytin rusakoita. Olikin peura käynyt napostelemassa kukkia. Kotiloissa olisi ollut riesaa tarpeeksi.
      Oravat voivat tosiaan tehdä hallaa vaikkapa lämpöeristeille.

      Poista
  14. Hortensiat on jänöjen herkkua. Mutta en suojaa niitä koska suojista on pulaa. Hortensiat ovat kestäneet syömisen hyvin, osa kukkii jopa vain paremmin harventamisen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä puput ovat meillä jättäneet hortensiat rauhaan. Siksi en niitä ole suojannutkaan. Ja hortensioiden latvat kestävät kyllä lyhennystä. Teen sitä keväällä ilman jäniksiäkin.

      Poista
  15. Nuo puput ovat tosi harmillisia. Kokemusta on täälläkin.
    Teillä on muuten paljon lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulihan sitä lunta viimein kasvien suojaksi. Meidän pihaan lumi kinostuu tehokkaasti, mutta ei sitä kovin paljon lopulta ole.

      Poista
  16. Toivottavasti peurat eivät kovin pahasti kasvejasi tuhonnut! Meilläkin päin noita peuroja liikkuu. Ihana tuo kuva hännästä!

    VastaaPoista
  17. Kauniita, mutta ei niin kivoja vieraita, nämä peurat. Viikolla näin peuran tien toisella puolella olevan omakotitalon pihalla, jonkin aikaa se siellä touhuili. Meidän rivarin pihalle ei niin vain tullakaan.

    Ihanat kurrekuvat!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  18. Vai on peurat ny pesiintyny teillekki. No, toivottavasti kesääset häiriöt ne viimmeestänsä karkottaas. Meillei oo pihas peuroja, ei jäniksiä eikä pitkähäntiäkää. Oravia olis kyllä kiva kattella.
    Tairan heittää kans suajan rodoolle, että kukkisivat eres tänä kesänä.

    VastaaPoista
  19. Kyllä on paljon liikennettä siellä teidän pihassa. Eläimet ovat niin ihania, ymmärtäisivät vaan pysyä erossa istutuksista.

    VastaaPoista
  20. Suloinen orava! Toivottavasti peurat eivät aiheuttaisi kovin paljon tuhoa puutarhassasi.

    VastaaPoista
  21. meidän Riku saa pupuista ja peuroista isot hemulit aikaan, se luulee olevansa suurriistan metsästäjä:)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!