keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Sinivalkoista -haaste

Omena Huvitus - Malus domestica

Tiiu Puutarhahetki-blogista antoi sinivalkoisen haasteen, jonka tarkoituksena on juhlistaa Suomi 100-juhlavuotta. Kauniita sinivalkoisia asioita on Suomi pullollaan. Minä lähestyn haastetta oman puutarhan sinisten ja valkoisten kukkien kuvilla.  

Valkovuokko - Anemone nemorosa

Valkovuokkoja on kasvanut naapurimetsikössä keväisin runsaasti. Ilokseni ne ovat vähitellen löytäneet tiensä myös omaan puutarhaan ja vieläpä täysin ilman minun apuani. Metsikkö on nyt kaadettu ja metsänpohja monenlaisten työkoneiden ja painavien rekka-autojen ansiosta tehokkaasti myllätty. Luulen, ettei siellä valkovuokkoja nähdä vuosikausiin, jos enää koskaan. Niinpä omalle pihalle muuttaneet valkovuokkomättäät ilahduttavat erityisen paljon.

Sinivuokko - Anemone hepatica

Sinivuokkomättään toin puutarhaani lohjalaiselta metsäpihalta v. 2000. Lisäksi ostin muutama vuosi sitten sinivuokkotaimia puutarhakaupasta. Kaupasta ostettu taimi on muhevoitunut isoksi mättääksi ja kukat näyttävät rotevammilta, kuin luonnosta tuomassani mättäässä. Pari uuttakin sinivuokkoesiintymää on pihastani löytynyt. Ovatko ne muurahaisten vaiko haravoinnin ansiota? En tiedä, eikä sillä ole väliäkään. Mukavia yllätyksiä kumpainenkin.

Kyläkurjenpolvi - Geranium pratense 'Splish-Splash'

Kyläkurjenpolvi on muistaakseni puutarhalehden lukijalahja. Se kasvaa aika korkeaksi ja kukinnan lopulla on myös vähän resuisen näköinen. Se kukkii runsaasti ja sen siniset kukat ovat kauniita.

Kyläkurjenpolvi - Geranium pratense 'Splish-Splash'

Sinisen kyläkurjenpolven ohessa oli yksi valkoinen yksilö. Sen kukat eivät ole täysin valkoiset, vaan terälehdissä on sinisiä laikkuja ja viiruja.

Merikohokki - Silene uniflora 'Weisskehlchen'

Naapurilta sain kesällä taimen, josta en tiennyt mitään. Onneksi on netti ja sieltä löysin seuraavan kuvauksen:

*Matala, runsaasti keskikesällä kukkiva kivikkokasvi. Korkeus 10-20 cm. Perhosten suosimat valkoiset kukat. Kestävä ja helppohoitoinen. Aurinkoinen, kuivahko kasvupaikka. Niukkaravinteinen hiekka- tai soramaa."

Merikohokki sai uuden kodin Vasenrinteen yläreunassa, jossa se alkoi pian istuttamisen jälkeen kukkimaan. 

Ahomansikka - Fragaria vesca

Ahomansikka on useimmille jo lapsuudesta tuttu kasvi. Se on ihan omatoimisesti löytänyt tiensä puutarhaan ja kiva niitä punaisia ja herkullisia marjoja onkin kesällä suuhunsa napsia. Välillä ahomansikan kasvu ryöpsähtelee yli minun sallivuuteni. Onneksi sen pitkistä rönsyistä on helppo tarttua kiinni ja kiskaista ylimääräiset kasvustot pois.

Päivänkakkara - Leucanthemum vulgare

Päivänkakkara on varsin sitkeä ja sinnikäs kasvi. Aikoinaan istutin sitä yhteen penkkiin ja käytännössä unohdin sinne. Sen kaatuileva kasvutapa ärsytti ja enimmäkseen kukat rötköttivät pitkin poikin penkkiä. Toissa kesänä kaivoin muutaman yksilön ja siirsin ne parempaan paikkaan. Eivät ne uudessakaan paikassa kovin hyvin pystyssä pysy, mutta kukkien varsia voi ohi kulkiessaan sommitella kurjenpolvien joukkoon. Saavat siinä tukea toinen toisistaan.

Sinipiikkiputki - Eryngium planum

Sinipiikkiputki on kasvi, johon ihastun kesä kesältä enemmän. Omat sinipiikkiputkeni olen kasvattanut siemenestä, joka ehkä lisää kiintymyksen tunteita. Sinipiikkiputkea ei ehkä voi sanoa kauniiksi, mutta hurmaava se minusta on. Kukkien melkeinpä metallinhohtoinen sinisyys on parhaimmillaan kukkien avauduttua kokonaan. Kukinta ajoittuu heinä-elokuuhun, tänä vuonna vielä syyskuussakin kukat olivat hyväkuntoisia. Sinipiikkiputki on hyvä perhoskasvi. Joskin perhosia siinä en ole nähnyt, mutta mehiläisiä ja muita öttiäisiä sitäkin enemmän.

Vuorikaunokki - Centaurea montana

Vuorikaunokki on aika uusi tulokas puutarhassani. Minua varoitettiin sen voimakkaasta leviämisestä, mutta toistaiseksi se on pysynyt hyvin paikallaan. Kukinnan lähestyessä kasvia kannattaa vahtia, jotta ehtii tukea kukkavanat ajoissa. Muuten varret ja lehdet kaatuvat muiden kasvien päälle, eikä lopputulos ole kovin kaunis. Varret voi kukinnan jälkeen leikata, jolloin kasvi käyttää energiansa uusien versojen kasvattamiseen. Näin vältytään rönsytaimien kasvamiselta - toivon mukaan.

Myskimalva - Malva moschata

Myskimalva on kaunis perinneperenna, jota löytyy myös vaaleanpunaisena. Mikäli mietit, miten erottaa myskimalvan, ruusumalvan ja harmaamalvikin toisistaan, kurkkaapa Sarin puutarhat -blogiin. Sieltä löytyy hyviä tunnistusvinkkejä.

Loistotädyke - Veronica austriaca

Toissa kesänä istutin Vasenrinteeseen taimen, josta löytyy taimilappu ja tarkat istutustiedot. Siitä huolimatta tänä keväänä selitin niin itselleni kuin muillekin, että minttu siinä kasvaa. Jossain vaiheessa aloin epäillä omia jankutuksiani ja hetken salapoliisityön päätteeksi oikea nimi kasville löytyi. Varret ovat turhan innokkaita makaamaan pitkin pituuttaan, mutta kukka on tosi nätti ja kukintaa riittää kesä-heinäkuussa pitkään. Kasvin korkeus on noin 30-50 cm (minulla lähempänä 30 cm) ja se sopii hyvin aurinkoiseen kivikkoistutukseen.

Punatähkä - Liatris spicata

Punatähkää minulla on punaisena ja valkoisena. Punatähkän sanotaan olevan mehiläisten ja perhosten suosiossa. Punatähkät kukkivat heinä-elokuussa. Kuluvana kesänä niiden nuput eivät tahtoneet aueta millään. Onneksi syyskuussa oli vielä lämmintä ja se auttoi punatähkää avaamaan osan nupuistaan.

Lilium 'Sweet Surrender'

Toki puutarhastani löytyy muitakin sinisiä ja valkoisia kasveja, kuin mitä tässä on esitelty. Liljoja, pioneja, ruusuja, syyshortensioita, kärhöjä ja monia muita tulee pitkin kesää kuvattua runsaasti ja niiden kauneutta hehkutettua kerta toisensa jälkeen blogissakin. Annettakoon siis välillä tilaisuus olla huomion kohteena näille muuten vähän vähemmälle esittelylle jääneille kasveille.

Punahattu - Echinacea 'White Swan'

Tiiun haaste menee näin: "Haasteen tarkoituksena on juhlistaa Suomi100-juhlavuotta sinivalkoisin kuvin/postauksin. Kuvien ei ole pakko olla kukista ja puutarhasta, vaan kaikki kauniiksi ajattelemasi sinivalkoinen käy." 

Haasteen säännöt: 
  1. kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)
  2. tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
  3. haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
  4. käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki-Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään
    Laitan haasteen seuraaville:

    Pirkolle Elämää ja elämyksiä -blogiin
    Marketalle Rakkautta ja maan antimia -blogiin

    Lumikärhö - Clematis 'Paul Farges'

    Puutarhani sinisten ja valkoisten kukkien myötä toivotan kaikille iloa, lämpöä ja ilman muuta lempeäkin!

    45 kommenttia:

    1. Kauniita sinivalkoisia kaikki. Tuo merikohokkisi on ilmeisesti jokin jalompi muoto merenrannoilla kasvavaan luonnonlajiin verrattuna? Kukka on todella kaunis tuossa sinun yksilössäsi.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Olet oikeassa. Istuttamani merikohokki on taimikaupan tuote ja kukka on erilainen, kuin luonnonlaji. Kasvi on matala ja kukkakin aika pieni. Muistan hämmästyneeni kukan kauneutta ladatesssni kuvaa kamerasta koneelle. Tässä tuli taas konkreettisesti koettua, kuinka paljon kauneutta voi löytää katsomalla lähelle.

        Poista
    2. Upeat kukkavastaukset sinivalko haasteeseen!
      Lilium on todella Suloinen antautuja.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos Sirpa!
        Sweet surrender on yksi lempililjoistani.

        Poista
    3. Kaikki hyvin kauniita sinivalkoista Mukavaa viikonjatkoa.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos Irma! Samoin sinulle mukavaa viikon jatkoa.

        Poista
    4. Tätäkin haastetta on ollut mukava seurata. Upeita sinivalkoisia kukkia sinulta löytyy. Tuo sinipiikkkputki on niin mun lemppari.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Hienosti bloggarit ovat löytäneet tähän haasteeseen omia kuviaan.
        Sinipiikkiputki on niin hieno ja ansaitsee huomionsa.

        Poista
    5. Kauniita kuvia, kyllä siniset ja valkoiset niin kuuluvat tänne Suomeen:)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Ja sinisten ja valkoisten lisäksi kaikki muutkin ihanat kukat.

        Poista
    6. Kauniita kasveja Suomen väreissä. Tuli kesää ikävä.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Arvaa vaan, kuinka haikeaa oli seikkailla kesäkuvien parissa.

        Poista
    7. Puhtaan sinisiä kukkia on aika vähän, sinivuokot tietysti, sinivaleunikko ja ruiskukka ja kurjenpolvi, on toki muistakin. Valkoiset kukat ovat minun makuuni. Sinivalkoista kesää odotellessa...

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Sinisten kukkien kohdalla meinasin ottaa mainitsemasi sävyasian esille, mutta se jäi. Useimmissa sinisissä kukissa on vähintäänkin lilaa mukana. Netistä luin, että Suomen lipun sininen väri kuvaa lukuisia vesistöjämme. Usein kuulee mainittavan lipun sinisen olevan taivaan sinen väri. Vaan mitäpä näillä saivartelemaan. Kauniita sinisiä kukkia kaikki, sävystä viis.

        Poista
    8. Hieno Suomi100 haaste, jonka voi kertoa kuvin. Ne puhuvat paljon. Kiva sukellus kesään tuli tämän postauksen myötä.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Oli kyllä tosi mukavaa ja haikeaa seikkailla kesäkuvien parissa.

        Poista
    9. Kivat sinivalakooset kuvat oot tähän valinnu, eikä kaikki oo ihan taviksiakaa. Sinivuakot erittäävät jotaki ainetta, johon muurahaaset on iha himona ja samalla levittäävät siämeniä.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Ahaa, tuo tieto sinivuokoista olikin ihan uusi asia. Täytyykin ensi kesänä kiittää murkkuja hyvästä työstä.

        Poista
    10. Kiitos hirmu paljon haasteesta! Otan sen hieman pelonsekaisesti vastaan, koska en juurikaan pidä sinisestä väristä ja sitä ei meiltä löydy kauheasti kotoa ainakaan. Mutta onneksi varmaan löytyy jotain puutarhakuvia ja luonnosta napattuja... hmm! ='D

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Tässäkin haasteessa on lupa venyttää luovuuden rajoja.
        Sininen ei kuulu minunkaan lempiväreihini, mutta kukkia sentään löytyi mukavasti.

        Poista
    11. Siniset ja valkoiset kukat ovat suosikkejani, mutta valkoisia on joskus vaikea saada kuviin, niin että niiden koko kauneus tulisi esiin. Näissä kuvissa on ihanaa herkkyyttä, esimerkiksi kalpea kyläkurjenpolvi on haaleudessaan hieno pienine pilkkuineen! Kuvasarjassa nähdään niitä aitoja suomalaisia kukkia, jotka toisinaan jäävät komeitten tulokkaitten varjoon!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Puutarhan komistuksia on niin helppo kuvata. Vaatimattomammat yksilöt jäävät huomiotta vaille, vaikka sitä ansaitsisivat. Kurjenpolvet ovat kaikki jotenkin hyvin kuvauksellisia.

        Poista
    12. Kauniita kukkia olet pihaltasi kuvannut, sinisiä ja valkoisia.
      Kiitos haasteesta, otan sen mielelläni vastaan.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Alkuun haaste tuntui ylivoimaisen vaikealta, mutta kesäisistä kukkakuvista löytyi apu ja ratkaisu.

        Poista
    13. Todella kauniisti toteutettu postaus! Kiitos, että otit haasteen vastaan!💙 Lisäsin postauksesi linkin haasteeseen vastanneiden listalle blogiini. Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos Tiiu! Tämä ei ollut ihan helppo haaste, mutta lopulta löysin ratkaisun kesäisistä kukkakuvista.
        Mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

        Poista
    14. Vastaukset
      1. Kiitos Sylvi! Haasteen myötä tarjoutui tilaisuus seikkailla kesäisten kukkakuvien parissa.

        Poista
    15. Ihana kesätuulahdus tuli tästä postauksesta:) Niin kauniita kuvia ja kukkia♥ Mukavaa viikon jatkoa sinne!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos! Minustakin oli mukavaa selata kesäisiä kuvia ja aistia valon ja lämmön.
        Mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

        Poista
    16. Upeat kuvat ♥ RONJA

      http://valokuvauksenlumo.blogspot.fi

      VastaaPoista
    17. Kuviesi myötä tuli kesä pimeään aamuun, kiitos tästä.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos Ansu! Mukavaa oli näitä kuvia valikoida ja päästä hetkeksi takaisin kesään.

        Poista
    18. Kaunis kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle! <3
      Ja kyllä nuo sinivalkoiset kukat taitavat olla meidän monen suomalaisen lemppareita ja jotenkin eniten sydäntä lähellä olevia kukkia.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos Riina! Oli ihana seikkailla kesäisten kukkakuvien parissa.

        Poista
    19. Kiitos haasteesta :)
      Olet tehnyt niin huikean postauksen, että ei voi kuin ihmetellä. Sulla on kukkia mitä kuvata.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos Pirkko! Kukkakuvia on niin kiva katsella, ettei haittaa, vaikka samaa kukkaa olisi kuvannut monen monta kertaa. Kuten kyllä tulee tehtyäkin.

        Poista
    20. Sinivalkoinen on kaunis väripari.
      Niin kesäinen tunnelma! :)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Marraskuiseen harmauteen kesäkuvat ovat oivallista terapiaa.

        Poista

    Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
    kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
    Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
    Kiitos Sinulle vierailustasi!