keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Siemenkirje saapui

Yksi kelloköynnöksistä kaksi viikkoa sitten

Minulla on ollut ilo päästä osallistumaan peräti kahteenkin siemenkirjeeseen, vaikka vuosi on vasta näin aluillaan. Ensimmäisen siemenkirjeen laittoi liikkeelle Tuulikki Kukkia ja koukeroita -blogista. Toinen siemenkirje lähti Pihan vuosi -blogin aloitteesta ja se sisältää lähinnä perennan siemeniä. Monena päivänä olen postilaatikkoon toiveikkaana kurkistanut. Tänään keskiviikkona olin asian tyystin unohtanut ja postilaatikkoonkin kurkistin vasta tunti sitten. Siellähän se rapiseva kirje odotti.


Siemenkirje on oivallinen idea jakaa ylimääräisiä siemeniä ja toisaalta päästä osalliseksi toisten ylimääräisistä siemenistä. Kahden kirjeen kimppaan nyt osallistuttuani huomasin, että aika hyvin alkaa jo itselläkin siemeniä olla. Lienee niin, että muilla on ylituotantoa samoista siemenistä. Sehän on selvääkin, sillä monet tavalliset puutarhakasvit tuottavat runsaasti siemeniä ja taasen ne harvinaiset ja halutuimmat ovat varsin kitsaliaita annissaan.


Olen kahteen otteeseen saanut kirjailija ja puutarhaharrastaja Mari Möröltä siemeniä. Niitä on siis yli omien tarpeiden ja niinpä laitoin niitä jakoon. Jos muuten et ole aiemmin Mari Mörön kasviaiheisiin pakinoihin ja kirjoihin tutustunut, suosittelen lämpimästi niin tekemään. 

Esikasvatettavat ja kylmäkäsiteltävät saattavat olla jo tältä keväältä myöhässä, vaan tuleehan noita keväitä myöhemminkin. Lisäksi itse kasvatan perennoja kylvämällä niitä kesällä potteihin. Tilanpuutteen vuoksi se on kätevää ja olen onnistunut siinä hyvin.


Kirjeen sisältöä taasen verotin mm. akileijan ja tähtiputken siemenillä. Niinikään otin ruusunätkelmää, jonka kasvattamisessa viime kesänä epäonnistuin. Tai sain ne kyllä hyvin itämään, mutta kukkapenkkiin siirrossa jokin meni pieleen ja kasvit kuolivat. 

Isoin kelloköynnöksistäni on jo kertaalleen kieputettu tukikepin ympärille.

Pudotan siemenkirjeen aamulla postilaatikkoon, josta se toivon mukaan lähtee ajallaan ja ehtii seuraavalle vastaanottajalle jo ennen viikonloppua. Mukavaa postia on siis odotettavissa.
 

40 kommenttia:

  1. Ompas kivan näköinen sisältö :) Marista muuten olikin tänään ilmestyneessä Viherpiha-lehdessä juttu :) Kivaa viikonjatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, Viherpihalehti on toivon mukaan huomenna postilaatikossa.
      Kivaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Hyvällä alulla näyttää sinulle kasvit oleva, Onnea vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnökset ovat terhakkaita, mutta tomaatit ovat vielä aivan vauvoja.

      Poista
  3. Kuulostaa kivalta jutulta, en ole tällaisessa koskaan ollut mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka kerta minullekin. Toivottavasti idea laajenee. Kirjeen alkuun laittaminen vaatii oikeastaan vain yhden aktiivisen aloittajan.

      Poista
  4. Kiva lähetys mielenkiintoisine sisältöineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää oli kirje avata ja mukavaa laittaa taas eteenpäin.

      Poista
  5. Kiva kun löysit jotain kirjeestä . Ensivuonna sitten osataan kerätä vähän erilaisia nyt kun tietää varautua .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli siellä paljon mielenkiintoista, mutta vähän piti suitsia omaa ahneutta. Ei niitä kaikkia kuitenkaan ehdi kasvattaa.

      Poista
  6. Olen kyllä onnistunut ohittamaan nämä vaihdot, mutta kivalta kuulostaa. Täytyykin käydä omat siemenet läpi, ja tiedä vaikka laittaisikin liikkeelle kirjeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kannattaa laittaa useampikin ketju liikkeelle, sillä kirje paisuu helposti paksuksi ja kulku hidastuu. Kiva ja houkutteleva idea. Siksi siihen mukaan lähdinkin.

      Poista
  7. Mielenkiintoisen näköisiä siemeniä! Siemenkirje on kyllä loistoidea, iso ilo osallistujille. Hauskaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava lisä tähän muutenkin mukavaan harrastukseen. Täytyy kesän mittaan ottaa siemeniä omistakin kukista. Varmaan näitä siemenkirjeitä kulkee jatkossakin.

      Poista
  8. Olen ehkäpä hidas tai harkitseva, molemmat siemenkirjeet kyllä näin, mutta päätin seurailla, miten toimii. No hyvin näyttää toimivan, joten ehkäpä ensi vuonna olen jo mukana:) Reipas kelloköynnös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin toimii. Siemenkirjeitä voisi hyvin laittaa kiertoon useamman, jolloin odotusaika lyhenisi ja mukaan mahtuisi enemmän porukkaa.

      Poista
  9. Kelloköynnöstä näyttää olevan yhdessä jos toisessa blogissa ;) Itselle se ei ole vielä tuttu, mutta blogeja seuraamalla tilanne varmaan muuttuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogien kautta kelloköynnökset minullekin tutuiksi tulivat. Kuten moni muukin kiva kasvi, mistä olen iloinen.

      Poista
  10. Tuulikin omaa mäki viälä orottelen. Hyvin o kelloköynnös kasvanu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä se siemenkirje kiertää kauan. Taitaa olla jo aikamoinen paketti.

      Poista
  11. Hienosti ovat kelloköynnöksesi kasvaneet kun ovat jo noin isoja. Minäkin täällä odottelen siemenkirjettä, vaikka en kovin monta lajia aio kasvattaakaan mutta odotan jonkun yllärin sieltä löytäväni. Kiitos linkityksestä toiseen siemenkirjeeseen, joka lienee kasvanut jo paketiksi asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun siemenkirjeesi on varmaan kasvanut kilon paketiksi. Toivottavasti pian palautuu takaisin sinulle. Tässä jälkimmäisessä kirjeessä on lyhyempi osallistujamäärä, joten se kiertää nopeammin.

      Poista
  12. Ompas siulla jo isot kelloköynnökset. Siemenkirjeisiin on mukava osallistuu, ja oon ollu klorofyllin siemenkirjeesä mukana joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi kelloköynnöstä on ottanut oikein kunnon kasvuspurtin ja muut kirivät perässä.

      Poista
  13. Oikein hyödyllinen idea tuo siementen vaihto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava idea tosiaan ja pakkohan niihin oli lähteä mukaan kokeilemaan.

      Poista
  14. Onpa tosi komeat kellokäynnökset sinulla!

    Tuulikin lähettämä siemenkirje on tosi muhkea, siihen osallistuin myös! Tosi mukava tapa laittaa ylimääräiset siemenet kiertoon ja saada samalla jotain kivaa vaihtarina :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Tuulikki kuvaa siemenkirjeen, kun se palaa hänelle. Onkohan siitä tullut iso paketti?

      Poista
  15. Kivoja tuollaiset kirjeet! Postia jota odottaa:) Hieno tuo kelloköynnös! Mukavaa päivää❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postia on aina mukava odottaa ja siemenkirjeposti se vasta mukavaa olikin.

      Poista
  16. Kelloköynnöksesi on jo kovassa vauhdissa. Minäkin odottelen malttamattomana kiertokirjettä postilaatikkooni, mitähän sieltä löytyykään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnöksellä on hurja vauhti kevääseen ja kesään. Toivottavasti ei sentään kattoon saakka hujahda ennen pihalle siirtoa.

      Poista
  17. Ihanat kelloköynnösen alut. Minun on vasta ihan minejä. Nuo siemenkirjeet onkin käteviä, itse en ennättänyt kumpaankaan mukaan. Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa sitten seuraavalla kerralla ehdit sinäkin mukaan. Saattaa olla, että ideasta innostuneita löytyy enemmänkin ja ensi keväänä siemenkirjeitä kulkee ristiin rastiin.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  18. Kiva seurata kirjeen matkaa blogien kautta. Jännittäviä lisäyksiä olet laittanut mukaan! Saa nähdä millainen paketti on kyseessä, kun kirje lähtee toiselle kierrokselle. Vaikka eihän sen teoriassa pitäisi paisua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenkirjeidea on oivallinen ja varmasti niille olisi tilausta enemmänkin. Toiseen siemenkirjeeseen en enää laittanut itseäni kakkoskierrokselle.

      Poista
  19. Hienosti on kasvussa kellokönöksesi. Kivoja nuo siemen kirjeet Hyvää viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kovasti iloinen, että tänä vuonna kelloköynnökset ovat itäneet hyvin ja kasvavat tarmokkaasti.

      Poista
  20. Hei, tää tuli mulle! Sain vasta tänään käsiini, oli ehkä tullut jo perjantaina, mutta olin koko viikonlopun pois. Laitan heti huomisaamuna postiin. Tämä ilta meneekin tätä ihmetellessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mukavaa ihmeteltivää. Toivottavasti kirjeestä löytyy sinulle mieluisia siemeniä.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!