tiistai 5. kesäkuuta 2018

Kesä alkoi virallisesti

Tarhakylmänkukka - Pulsatilla vulgaris

Aluksi kuvittelin olevani ainoa puutarhahörhö, joka on mennyt tyystin sekaisin ajankohdasta. Aivan kuin kesää olisi ollut jo viikkotolkulla. En sentään taida olla ainoa sekaisin oleva tämän aiheen tiimoilta. Auringonpaisteen ja helteiden merkeissä vietetty toukokuu näyttää sumentaneen yhden jos toisenkin käsityksen siitä, että kesä on oikeastaan vasta aluillaan. Muutaman päivän murehdin, kun en ollut ehtinyt kylvää mitään lavakauluksiin. Hetken jo tuntui, että koko kesä on menetetty, kun porkkanat ja kosmoskukat ovat kylvämättä.

Kylvökset on nyt kesäkurpitsoja lukuunottamatta tehty. Kurpitsantaimet odottavat vielä hetken lavakaulukseen pääsyä. Saavat minusta vähän vahvistua. Istukassipulitkin ovat yhä ostamatta. Jollen saa niitä pian hankittua, täytynee niiden tilalle laittaa lisää kesämalvikkia ja kosmoskukkaa.

Avomaakylvösten suhteen ei kannata olla laisinkaan huolissaan. Johan vanhan kansan vinkki kehottaa tekemään kylvökset maan lämmettyä kunnolla eli usein vasta kesäkuun puolella. No, sekin riippuu paikasta ja kasvista. Vaan hyvin vielä ehtii kylvää monia kasveja. 

Tarhakylmänkukka - Pulsatilla vulgaris

Ajantajun sekoittumiseen vaikuttaa paljon koko puutarhan pikakelauskasvu ja -kukinta. Välillä tulee sellainen tunne, että jos kaikki edistyy tätä vauhtia, jääkö loppukesälle ainuttakaan kukkijaa. Luontoasiantuntijat väittävät, että jää. Lohdullista. 

Monet lähempänä juhannusta kukkivat kasvit jo lopettavat. Jotkut näyttävät pitävän normaalin aikataulunsa ja jotkut taas laativat itselleen uusia aikatauluja. Vasemmassa rinteessä kasvava tarhakylmänkukkani on pääkukintansa jo aikaa sitten ohittanut, mutta tyvestä työntyy yhä uusia nuppuja avautumaan. Hauska veijari. 

Rhododendron 'Nova Zembla'

Mennyt kevät oli pitkästä aikaa erityisen ankara ikivihreille kasveille. Laitoin rhodoille ja havuille varjostusverkot aika aikaisin, mutta ilmeisesti sittenkin liian myöhään. Muutamassa havussa on pari pahasti ruskettunutta paikkaa, joita olen hoitanut havupuubalsamilla. Rhodoni kärsivät vieläkin enemmän. Niitäkin olen suihkuttanut ohjeiden mukaan samaisella havupuubalsamilla. 

Rhodoilleni kohtalonkysymyksenä on varmasti ollut niitä varjostaneen metsikön kaatuminen. Täysin paahteessa ne eivät edelleenkään kasva, sillä istutin muutama vuosi sitten niiden taakse tuijia muodostamaan tonttia rajaavan aidan. Lisäksi puiston ja tonttimme rajalla kasvava suurikokoinen tuomi antaa lehteen tultuaan mukavasti varjoa päästämällä kuitenkin sopivasti valoa lehvästönsä lomasta. 

Rhododendron 'Nova Zembla'

Rhodoissani oli syksyllä runsaasti nuppuja, joista valtaosa kuoli ahavan myötä. Jos on tappioita, aina joukkoon mahtuu myös voittoja. Terhakas Nova Zembla kukkii nyt ensimmäistä kertaa peräti kolmen kauniin kukan voimin.

Muutkin rhodot tuottavat uusia lehtipareja, vaikka osa vanhoista oksista ja lehdistä on kärsineen näköisiä.

Siperiankurjenmiekka - Iris sibirica

Tänä keväänä keskityin taimikasvatuksessa lähinnä tomaatteihin ja kurkkuihin. Energiani meni kasvivalaisimen avulla tapahtuvaan kellarikasvatuskokeiluun, joka itse asiassa onnistui ennakoitua paremmin. Yleensä olen jokusen perennankin kylvänyt keväällä ikkunalaudalle. Kylmäkäsittelin ainoastaan sinivaleunikon siemeniä, joista ei itänyt yhtään mitään. 

Olin sentään kylvänyt myös rohtosuopayrttiä, etelänruusuruohoa ja ruusunätkelmää. Niistä on kasvanut hyviä taimia, jotka saavat kuitenkin odottaa paikoilleen istuttamista. Maa on niin rutikuivaa, että multa kaivaessa vain pölisee ympäriinsä. Taimet selviävät hyvin purkeissaan, joissa niitä on helppo kastella. Juuriaan vahvistaessaan voin keskittyä miettimään, minne ne olisi järkevintä istuttaa sitten, kun maassa on riittävästi kosteutta.

Aiempinakin kesinä olen kylvänyt perennojen siemeniä pihamaalla ja antanut niiden kasvaa ja kehittyä syksyyn saakka purkeissaan. Sillä tavoin olen onnistunut ihan hyvin ja loihtinut esimerkiksi sinivaleunikon puutarhaani. Melkeinpä on mukavampi touhuta ulkona mullan ja ruukkujen kanssa, kuin kevättalvella varaston pakastimen päällä tai kellarissa. 

Tarha-alppikärhö - Clematis alpina 'Purple Dream'

Kärhöt kuuluvat niihin, joiden keväistä ilmestymistä tulee joka vuosi vahdittua mielenkiinnolla ja innostuksella. Kulunut toukokuu on kärhöihinkin laittanut vauhtia, sillä harvoin puutarhassani kärhöt ovat näin pitkällä tähän aikaan. Viime kesän ruukuissa viettäneistä ja syksyllä maahan siirretyistä yksi taitaa olla vainaa. Tai sitten se on päättänyt ilmaantua joskus myöhemmin.

Tarha-alppikärhö Purple Dreamissa on lukuisia nuppuja, jotka muhivat ja muhivat antaen minun odottaa niiden aukeamista. En ole vanhempia perennoja pahemmin tässäkään kuivuudessa kastellut. Kärhöille ryhdyin antamaan vettä ja tomaattilannoitetta luettuani aiheesta artikkelin viimeisimmästä Kotipuutarhalehdestä.  

Alppikärhö - Clematis alpina

Alppikärhöni joutui viime vuonna turhan rankalle koetukselle köynnöskaaren kaaduttua useampaan kertaan. Viimein sain kaaren juntattua tiukasti maahan harjaterästankojen avulla. Kaari on pysynyt sen jälkeen pystyssä ongelmitta. 

Alppikärhöä en ole kertaakaan leikannut, vaikka se on jo aika risuuntunut. Päätin antaa sen kukkia rauhassa keväällä. Tänä keväänä luulin jo, ettei köynnös viherry laisinkaan, mutta kohtalaisen hyvin niin tapahtui ja kukkiakin on ollut mukavasti. Valtaosa köynnöksen oksista ja versoista ovat kuitenkin nyt kuivia ja lehdettömiä. Kunhan keväinen kukinta päättyy, on aika leikata alppikärhö. Siten se ehtii kasvattaa kesän aikana uusia versoja ja luultavasti kukkii taas ensi keväänä ainakin vähäisessä määrin.

Juhannusruusu - Rosa pimpinellifolia
 

Tieremontti lähestyy ja lähipäivinä se on meidän kohdallamme. Silloin voi mennä useampi päivä, ettemme pääse autolla lähellekään kotia. Toivomme, että työmiehet tekevät katuosuutemme kaivuu- ja perustustyöt juhannukseen mennessä valmiiksi. Viime vuonna porukka lähti juhannuksesta useaksi viikoksi lomalle ja kaikki seisoi keskeneräisenä.

Kesä on nyt virallisesti alkanut ja monilla myös loma. Nautitaan ja iloitaan kesäpäivistä!
 

35 kommenttia:

  1. Täällä on ollut ajantaju myös vähän hukassa. Tuntuu koko ajan, että on myöhässä kaikesta. Helpotusta kuitenkin tuo edellisten vuosien muistiinpanot. Ei sitä olekaan niin myöhässä, luonto on vaan aikaisessa.

    Tsemppiä tieremonttiin!
    Ja olen niin iloinen, että kuulostat siltä, että olet suht kunnossa ja puuhailet jo puutarhassa. Olen lukenut kaikki postauksesi, vaikka en ole ehtinyt kommentoimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogista ja aiemmista muistiinpanoista on yllättävän paljon hyötyä. Niiden avulla saa itsensä palautettua kulloiseenkiin aikaan ja samalla myös niin ajatukset, kuin tekemisiin kohdistuvat vaatimukset asettuvat järkeviin mittoihin. Tänään suomalainen sääkin on palauttanut meidät tukevasti maan tasalle. Hiukan yli +10 astetta ja pohjoistuuli saivat meikäläisen hakemaan sukat jalkoihinsa.

      Tieremppa aiheuttaa melua, pölyä ja monenlaista haittaa, mutta se on ohi menevää. Olen iloinen, että vihdoin saadaan kauan odotetut kunnostukset ja valaistukset.

      Oli onni mukana onnettomuudessa ja siksi vaurioista selvitään lepäämällä ja ottamalla hitaasti. Siinä lienee minulle kaikkein suurin kompastuskivi, sillä mielelläni touhuaisin enemmänkin tai peräti täysillä. Sen verran vakavasta asiasta on kuitenkin kyse, että pyrin tottelemaan lääkärien ohjeita. Ehtiihän sitä uurastaa kukkien parissa myöhemminkin. Kuivuus ja helle sattuivat kannaltani hyvään aikaan, sillä aika vähän puutarhassa on voinut edes mitään tehdä. Maa on rutikuivaa ja se on estänyt rikkaruohojenkin aluevaltaukset.

      Riina, useimmat meistä vierailevat säännöllisesti toistensa blogeissa, mutta aina ei vaan ehdi kommentoida. Se on ymmärrettävää, eikä laisinkaan vaarallista. Toivotan sinulle oikein mukavaa kesäkuun alkua. Aamulla vilkaisin sääennustuksia ja näyttäisi se kesä taas takaisin palaavan.

      Poista
  2. Lämmin toukokuu teki niin ristiriitaiset ajatukset - olenko myöhässä, uskallanko jo kylvää/laittaa taimia avomaalle, elämän varrella olen kokenut kaikenlaisia touko-kesäkuita niinkin, että jo lämpimänä pitämäni kesäkuussa samettikukat ovat paleltuneet avomaalla. Varovainen olen nyt ollut, vaikka tuskastun, haluaisin kaikki jo paikoilleen, malttia siis kysytään.

    Kukkijat ovat tosi ajoissa tänä vuonna, mutta varmasti meille jää ihailtavaa kesän lopullekin ja usein kevätkukkijat tekevät toisen kukintasarja - joskin vaatimattomamman - loppukesällä. Tuo perennoiden kasvatus on tosi kivaa, mullakin on kasvussa punahattua 'Hula Hula' (hah) ja edelweissiä, molemmat hyvin taimella, perennamaisia yrttejäkin on tulollaan. Siemenistä on mukavaa lisäillä perennoita hiljalleen.

    Toivottavasti tieremotti valmistuisi ajoissa, onhan se melkoinen myllerrys, pölyn paljous ja meteli heti aamusta.

    Upeita kukkijoita pihallasi! Ihana valo tuolla juhannusruusulla ja kukka tosi herkkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime yö oli ollut kolea ja seuraava näyttää olevan samanlainen. Nyt sinunkin malttisi palkitaan, sillä hallaakin saattaa jossakin tulla. Toukokuun helteet sekoittivat puutarhurin pään ja aikataulut totaalisesti. Hienointa on, että kaikki on edelleen aluillaan ja edessä. Kävin blogissasi ihailemassa upeita lavakauluslaatikoita. Miten mahtava lahja ja miten valtaisa mahdollisuus kasvattaa vaikka mitä.

      Kesäiset perennojen siemenkylvöt ovat minusta mukavia. Voi istua vaikka puuvajan reunalla auringonpaisteessa ja sutata mullan kanssa mielin määrin. Mainitsessasi edelweissin huomaan, että sen on ilmeisesti talvi vienyt mennessään. Siitä ei ole merkkiäkään. Luultavasti kuivuus tuottaa lisää katoamisia, mutta sen näkee sitten myöhemmin.

      Tieremontin pitäisi valmistua lokakuun loppuun mennessä. Niin paljon on homma kesken, että vaikea on aikatauluun uskoa. Vaan niinpä viime vuonnakin laittoivat kesälomien jälkeen vauhtia toimintaan ja saivat aikataulua kiinni. Toki melu ja pöly välillä vähän rasittaa, mutta toisaalta on mielenkiintoista katsella isojen vempainten touhuja. Meillä on ilmainen teatterinäytös kaikkina arkipäivinä. Tai no, ei ihan ilmainen, sillä verovaroissahan näytöksen maksamme.

      Juhannusruusukuva on harvoja viime päivinä onnistuneita, sillä jatkuvasti tuulee ihan mahdottomasti. Kuvat tärähtävät toinen toisensa perään. Pitää siis käydä ihan livenä nuuskimassa ja ihailemassa silloin, kun kuvaaminen on hankalaa.

      Oikein mukavaa kesäkuun alkua sinulle!

      Poista
  3. Vähän aikaa kesti minulakin, ennen kuin sain ajantajuni ajan tasalle!
    Monena vuotena olen istuttanut lavakaulusmaalle kasveja vasta juhannuksen aikoihin ja nyt meinasi paniikki iskeä jo toukokuussa!!
    Nyt ovat kelit onneksi vähän normaalimpia, vielä kun sataisi lempeää sadetta pari päivää. Se riittäisi hyvin, ei mitään kuukauden sadekautta todellakaan tilata!
    Viime talvi ei ainakaan täällä vaikuttanut erityisen pahalta, mutta minullakin ovat atsaleat todella heikossa kunnossa, pari on ihan kokonaan kuollut. Ilmeisesti viime kesänä ei nuppuja kehittynyt edes kovin paljon ja nekin vähät paleltuivat jossain vaiheessa talven aikana. Kolme kärhöäkin on ilmeisesti kuollut talven aikana. Ei haittaa, niitä saa helposti hankittua uusia!
    Minulla on sama "vika" kuin Riinallakin; millään ei ole ollut aikaa käydä kommentoimassa blogeissa ja omakin blogi on jäänyt hyvin vähälle huomiolle.
    Eilen oli töissä normaali päivä, tähän asti koko toukukuun on ollut oikein superkiireistä, siinä on päivän jälkeen suht' kaikkensa antanut!
    Onnea kuitenkin Juusolle näin jälkikäteen minulta ja meidän karvkuonoilta!
    Kärsivällisyyttä teille sinne tieremontin keskelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuun helteet sekoittivat puutarhureiden päät ja ajantajun, mutta toisaalta kesä piteni todella mukavasti. Tänään suomalainen sää pudotti meidät takaisin todellisuuteen. Runsas +10 astetta ja kova pohjoistuuli laittoi kaivamaan sukat jalkaan. Onneksi ennusteiden mukaan sää lämpenee. Vettä saisi kyllä sataa vaikkapa muutaman yön perätysten. Järkyttävän kuivaa ja se näkyy myös kasveissa.

      Meidän alueemme puutarhat sanovat, että miesmuistiin on ollut kiireisin toukokuu. Ihmisiä riitti jonoksi saakka ja myynti on ollut hyvää. Varmasti sama ilmiö on saanut ihmiset kukkakauppaan teilläkin. Ihan ymmärrettävää, ettei aina ehdi toisten blogeihin kommentoimaan, eikä edes omaa blogia päivittämään. Talvella voi sitten senkin asian korjata.

      Juuso kiittää onnitteluista ja hyrisee tyytyväisenä tässä työpöydällä. Näyttö ja mamman naama ovat irtokarvoja täynnä. Tuttua varmaan sinullekin.

      Hyvin siedämme tierempan, vaikka siitä kova meteli ja pöly päivittäin lähteekin. Iloitsemme kauan kaivatusta kunnostuksesta ja valaistuksen paranemisesta. Onpahan elävää teatteria seurattavana.

      Oikein mukavaa kesäkuun alkua sinulle!

      Poista
  4. Kaunis kukka 'Nova Zemblassa'. Meillä ei kumpikaan alppiruusuista edes tehnyt nuppuja. Toissa vuonna toisessa oli muutamia, mutta kuivetti ne. Muutenkin näyttävät hieman kituliailta. Epäilen, että kasvualusta on liian tiivis ja ajattelinkin nostaa ne varovasti ylös ja istuttaa uudelleen parannettuun maahan. Toki ovat vielä nuoriakin, mutta ehkä kasvualustan parantaminen tekee silti hyvää. Toukokuu menasi täälläkin sumentaa ajantajua,mutta tämänhetkinen säätila kyllä tiputti tehokkaasti maan pinnalle. Normaali kesäkuun alku: 5 astetta lämmintä, tuulee kylmästi ja sataa vettä vaakatasossa. Sade ja viileämpi sää tekee ihan hyvää kukkapenkeille, tuulesta voisin ilomielin luopua. Mukavaa viikkoa! Toivottavasti tieremppa sujuu joutuisasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhin alppiruusuistamme olla möllötti vuosia tekemättä ainuttakaan nuppua. Viime vuonna se ja muutkin rhodot vihdoin virkistyivät ja aloittivat varovaisen kukinnan. Tuskin siinä mitään häviääkään, jos kasvualustaa parantaa. Aina kannattaa kokeilla olosuhteiden parantamista.

      Kesäkuu todellakin palautti meidät suomalaiseen kesäsäähän ihan kunnolla. Viime yönä meidän alapihalla on ollut +0.8. Aika kylmää sanoisin. Tuulen suhteen olen samaa mieltä. Voisi välillä olla tyyntäkin.

      Eiköhän tuo tieremppa edisty. Kaivurit hurisevat parhaillaankin. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  5. Minäkin kylvin hirmukiireessä kasvilavoille joskus toukokuun puolivälin jälkeen, kun kuvittelin että on jo kesä. En ehtinyt saada hommaa loppuun ja se on vieläkin sitten vaiheessa. Tosin juuri mitään ei ole itänyt, on niin kuivaa ja olin viikon poissa kotoa kastelemasta.
    Heh, ei tässä oikein tiedä itsekään, missä järjestyksessä vuodenajat menevät - oli kesä-toukokuu ja nyt mittarissa 10,9 astetta, sormet kohmettuvat ulkona.
    Hitsi, yölle luvattu sade ei pudonnutkaan, ei pisaraakaan. Ääh.
    Toivottavasti saamme sadetta. Antoisia päiviä kasvien parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonosti on itämistä tapahtunut kasvimaalla, mihin lienee syynä ylenmääräinen kuivuus ja jatkuva tuuli. Olen kyllä kastellut kasvimaata, mutta aina se on ihan rutikuivaa.
      Hetki sitten meillä tuli muutama pisara ja taivas on edelleen paksussa pilvessä. Yöllä oli alapihalla lämpöä peräti +0.8 eli aika lailla ollaan ilmeisesti tyypillisessä suomalaisessa kesäsäässä. Sukatkin piti hakea jalkaan.

      Puutarha näyttää hiukan kärsineeltä ja kituliaalta, mutta kyllä siellä jaksaa kierrellä ja ihmetellä. Sellaisia hetkiä toivon sinullekin!

      Poista
  6. Tiälläkin on eletty kesäkuuta. Aina pit kalenterii kahtuu, missä männään.
    Meille kuivuuteen on vähän helepotusta suatu. Toissapäivänä ja eilen hissukseen kuuroja sato, sähköt ol yl kaheksan tuntii poikki. Yöllä ol satanu, yhteensä vajaa 10mm. Hyvä kun on tullu vettä hissukseen. Meillä suurin huoli on ollu tuolla peltoviljely puolella. Toivotaan saitta lissee ja koko suomeen.
    Meillä on leivinuuni lämpiimässä, ruileipä taikina on nousemassa, ja lämminkin suahaan. 8 astetta on pihalla lämmintä.

    Mie ostin tuon 'Nova Zemblan' alppiruusun, tiiän jotta se ei oo tään korkeuven kasvi. Kauniit punaset kukat on nyt auki ja puolivarjoon mehtäpuutarhan reunaan istutettiin. Mielenkiintoista seurata miten käyp. Yritän suojata talaveks. Kestävämmät ja vanhemmat ovat nyt kukassa.
    Kärhöt on nyt hyvin selevinny talavesta, oiskohan viimekesän satteilla ossuutta assiiseen. Saivat vettä riitävästi, kasvu on ollu huimoo.

    Toivottavasti tieremppa sujjuu hyvin, että tarvii pölystä ja mekkalasta pitkään kärsii!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki lämmin ja aurinkoinen kesä on mukavaa meidän ihmisten kannalta, mutta kuukauden sateettomuus on jo liikaa, varsinkin luonnolle. Ilman muuta toivon minäkin sadetta.

      Koleaksi sää muuttui kesäkuun myötä. Tänään on sentään vähän lämpimämpi kuin eilen, mutta silti piti vetää sukat jalkaan ja laittaa villatakki päälle. Eiköhän sää tästä kuitenkin vielä parane.

      Minun Nova Zemplani on myös aika nuori ja kukkii nyt ensimmäisen kerran. Se ei ole kovin suuri ja jäi talvella kokonaan lumen alle. Lumi varmasti suojasi sitä kevätahavalta, joka koitteli muita rhodoja.

      Mukavaa, että sinunkin kärhösi ovat selvinneet talvesta ja jaksavat kasvaa. Joka kevät sitä varautuu menetyksiin, jonka vuoksi jokainen kasvuun pyrähtävä kasvi tuottaa erityisen paljon iloa.

      Tieremppa etenee näköjään omaan tahtiinsa. Toki pöly ja melu ajoittain harmittaa, mutta se oli tiedossa. Syksyllä projektin pitäisi olla valmis ja sitten palaamme normaaliin päiväjärjestykseen.

      Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  7. Kyllä tuli aikaisin kylvettyä nyt harsoja päälle. Hyvää kesän alkua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harsojen käyttö on viisasta. Aika hyvin ne suojaavat ja pitävät lämmön kasveilla.
      Oikein mukavaa kesäkuun alkua sinullekin!

      Poista
  8. Niin meni ajantaju sekaisin ja olen kylvänyt lähes kaikki siemenet liian aikaisin. Ihan vaan vanhat siemenet, koska en nyt ostanut mitään uutta. Jotain on itänyt, kuten kehäkukat, kanariankrassit, ruusupavut. Omia siemeniä kaikki. Toivottavasti ne ei nyt palellu. Perunoitakin piilottelin penkkeihin.
    Voivoi, täällä on se 10.6. ollut se merkkipäivä jota ennen ei olisi tarvinnut kylvää. Mutta kun sitä innostuu, ja luulee että se kesä oli jo tässä :) Toivottavasti vielä lämpiää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hidasta näyttää itäminen olevan täälläkin. Luulen siihen olevan suurimpana syynä kuivuuden ja jatkuvan tuulen. Kehäkukka ja krassi ovat uskollisia itäjiä säästä ja vuodesta piittaamatta. Mukavaa, että niitä löytyy sinultakin. Nyt on kylmää ja tuulista, mutta ennusteiden mukaan lämpenemistä on luvassa.

      Mukavia ja aurinkoisia päiviä sinulle!

      Poista
  9. Minäkin huolestuin aivan äskettäin siitä, että lähes kaikki kesäkukat ovat vielä kylvämättä, kunnes tajusin, ettei suinkaan vielä ole lainkaan liian myöhäistä. Helteinen toukokuu siis sekoitti pään täälläkin.
    Kylvän itsekin lähes aina perennan taimet vasta melko myöhään kesällä. Saavat hyvän lähdön ja aikaa on enemmän niiden hoitoon, kuin muutoinkin kiireisenä keväänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla, että sinäkin harrastat perennojen kesäkylvöä. Mullan ja ruukkujen kanssa saa muutenkin touhuta kevättalvesta sisällä ihan tarpeeksi, joten hyvin ehtii perennoja kylvää ja hoitaa kesällä.

      Helteinen toukokuu sekoitti meidän kaikkien päät ja aikataulut. Se hyvä puoli siinä on, että kesään tuli mukavasti lisää mittaa.

      Leppoisaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  10. Samaa täällä on välillä tullut ajateltua että tämä on kohta ohi ja en ole tehnyt juuri mitään. Mutta sitten tulee onneksi järki joka sanoo että tämä on vasta alkua . Kaikkea ei saa kuitenkaan tehtyä mitä suunnittelee .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuu näyttää sekoittaneen useimpien aikataulut ja suunnitelmat. Nämä kesäkuun alun kylmät päivät taitavat palauttaa meidät lähtöruutuun ja tarjoavat tilaisuuden aloittaa uudelleen alusta.

      Nautihan sinäkin kaikista nyt kukkivista kasveista!

      Poista
  11. Kylmyys iski tänään päin naamaa urakalla, helteisiin ehti tottua ja kun niistä tykkään muutenkin olisin aamulla halunnut jäädä sänkyyn untuvapeiton alle. Mutta onneksi kylmä toi mukanaan vähän sadetta. Minunkin rodot kärsivät suojauksesta huolimatta, ahava oli ankara koko talven ja kevään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helteisen toukokuun jälkeen nämä +10 asteen tuuliset päivät tuntuvat sydäntalvelta. Piti hakea sukat jalkaan ja villatakki päälle. Kyllä se kesäinen lämpö vielä sieltä palaa, joten koitetaan kömpiä esiin untuvapeiton alta.

      Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  12. Kylmä on ollut tänään. Tuuli myös melkoinen. Joskus on tosin ollut kylmempiäkin säitä tähän aikaan vuodesta. Villasukat on minullakin jalassa. Ja takka lämmittää, kunlämpöjä ei halua nostaa, jos viikonloppuna taas lämpiää.

    Minulla pääsi harsot käyttöön. Piti laittaa varuilta tiiliskiviä niiden päälle.

    Toivotaan, että tieremppa ei jää teidän kohdalle seisomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli kylmä ja samanlaista tänään. Alapihan mittari näytti yöllä olleen +0.8. Onneksi ei sentään aamulla ollut lunta maassa. En millään viitsi laittaa takkaa päälle, enkä pattereitakaan. Yritän uskoa ja luottaa siihen, että pian taas lämpenee.

      Harsot pitääkin nyt kiinnittää kunnolla. Tuuli puhaltaa päivä toisensa jälkeen kovaa ja kylmästi.

      Kyllä tuo tieremppa tuosta etenee. Meikäläinen on vain välillä vähän turhankin kärsimätön.

      Poista
  13. Hei Between. Onnea, olet voittanut blogini puutarhakirja-arvonnassa Puutarhakirjeitä-kirjan. Se taisi olla sinulla toiveenakin. Laitan sinulle sähköpostia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, miten ihana uutinen kiitos. Päätin jo että ostan kirjan, mikäli onni ei suosi. Laitan sinulle yhteystietoni.

      Poista
  14. Kyllä sai monet kerrat itselleen muistuttaa, että on vasta toukokuu, ei kiire mihinkään pihan kanssa. Silti olen tehnyt jo kaiken ;) Rhodot kärsi lumesta ja koirien muutamasta läpijuoksusta...kukkia ei nyt taida, mutta uutta lehteä pukkaa...kärhöt lähti sittenkin kaikki kasvamaan, vaikka luulin jo parin olevan vainaa...minulla vain niin kiire, luonnolla ei ehkä sittenkään ;)
    Mukavaa viikonjatkoa rempoista huolimatta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, että sinunkin rhodosi ja kärhösi jatkavat kasvuaan. Minun rhodoni ovat vähän kärsineen näköisiä kevätahavan vuoksi, mutta hengissä jokainen. Siinä on jo ilonaihetta riittävästi.

      Viikko etenee mukavasti ja niin tekee tieremppakin. Meikäläinen vain turhaan välillä hätäilee.

      Poista
  15. Lämmin toukokuu on todellakin sekoittanut pään. Koko ajan tuntee olevansa myöhässä. Kesäkukkien kylvöjen osalta yritin juurikin muistutella itseäni, että vielä on aikaa tehdä kylvöjä. Nyt ei kannata kylvää mitään, maa on rutikuivaa eikä yhtään sadepilveä näy säätiedotteessa tuleville päiville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylväminen ja istuttaminen on tosiaankin nyt aika turhaa. Maa on äärimmäisen kuivaa ja kaikkia istutuksia pitäisi kastella tiheästi juurtumisen ja kasvun varmistamiseksi. Hyvin ehtii myöhemminkin, yritetään vain maltaa mielemme. Meillä tuli hetki sitten muutama pisara. Ehkä viisi. Ei taida riittää.

      Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  16. Tuntuu tosi oudolta, kun sää kylmeni. Rodot ovat nyt kauneimmillaan. Tykkään niistä kovasti, varsinkin, kun ne soveltuvat niin hyvin happamaan mökkimaastoon. Täytyykin käydä tarkastamassa omat kärhöt. Ne kaipaavat varmasti tukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rhodot sopivat tosiaan erinomaisesti mökkimaisemaan ja happamaan maahan. Muutamana edellisenä vuotena olen käynyt Helsingissä, Haagan alppiruusupuistossa ihastelemassa valtaisia rhodoja mäntyjen lomassa. Se on mykistävän kaunista katseltavaa.

      Poista
  17. Minä laitoin jo pavut ja kesäkurpitsat penkkiin. Osa on jo itänyt eli taisi olla ihan hyvät olot. Nyt kyllä kylmeni huomattavasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kesäkurpitsani ovat edelleen kasvihuoneessa ja saavat nyt muutaman päivän ollakin, sillä yöt ovat tosi kylmiä. Toivottavasti sinun papusi ja kurpitsasi selviävät öistä ja jatkavat kasvuaan.

      Poista
  18. Täällä aika on mennyt toikokuun lopusta tänne kesäkuun toiselle viikolle ilmoja ihmetellessä. Tuntuu että aina on säiden suhteen jokin ääri-ilmiö menossa. Ensin oli kova hellekausi ja sen jälkeen tuli ihan puskista kamala kylmyys, tuuli muttei sadetta kuitenkaan. Kesäkukkasia ei ole vielä kunnolla päässyt istuttamaan ollenkaan ja se asia on vähän kaivertanut mieltä. Nimittäin jos joku asia viivästyy eikä pääse suunniteltuun aikatauluun.
    Sinulla on niin kaunista ja monipuolista kevätkukkijaa, ja olet kasvattanut monivuotisiakin siemenestä. Onkin hyvä pitää perennojen taimet ruukuissaan, jos ei heti niille paikkaa löydä niin valeistutus ruukuissaan on hyvä ratkaisu.
    Tuo tieremontti on harmillinen jatkuessaan noin pitkään, mutta hiljaa hyvä tulee koita kestää.
    Oikein mukavaa loppuviikkoa sinulle Between.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!