tiistai 31. heinäkuuta 2018

Nyt niitä avautuu!

Kelloköynnös - Cobaea scandens
  
Pergolaa pidemmälle ei nyt tarvitse onnenhetkiä lähteä etsimään, sillä kelloköynnöksen lukuisat nuput ovat alkaneet avautumaan. Vikkelä näillä helteillä pitää olla, jos meinaa kukan aukinaisena ehtiä nähdä ja vielä kuvatakin. Niinpä pyörin köynnöksieni vierellä useita kertoja päivässä tarkkailemassa nuppujen pullistumista ja ennustamassa, mikä niistä kenties seuraavaksi olisi avautumisvuorossa.


Usein aamulla avautunut kukka on viimeistään seuraavana aamuna pudonnut maahan. Nuppuja on edelleen paljon ja osa niistä vielä pikkuruisia. Yllättävän nopeasti nuput kuitenkin kasvavat. Ajattelin ensimmäisten, lehtihangoissa sijainneiden nuppujen olevan harjoitelmia ja kenties voimattomia kasvamaan avautumiskykyisiksi nupuiksi. Väärin ajateltu. Hyvin kasvavat. 

En tiedä, onko kelloköynnös normaalistikin näin janoinen. Luultavasti, sillä onhan sillä mittaa ja leveyttä. Vaan toki jatkuvat +30 asteen paisteet saavat kenet tahansa  janoisiksi. Ihan joka ilta en isoja ruukkuja kastele, mutta melkein. Tunnustelen mullan kosteutta ja päätän kastelutarpeen vasta sitten. Pari kertaa viikossa annan vaaleanpunaista lannoitetta kastelun yhteydessä. 


Nuput ovat pullisteluvaiheessa vaaleita, eikä sinisestä väristä ole vilaustakaan. Ennen ensimmäisen kukan avautumista tuumasin, että taitaa olla kelloköynnöspussissani väärän värisiä siemeniä. Valkoinenkin kukka sopisi minulle hyvin, mutta kun nyt sinikukkaisen siemenpussukan olin ostanut, niin olin asennoitunut myös sinisiä näkemään. Nuppuvaihe on kyllä hieno ja seuraamisen arvoinen.


Avautuessaan kukka on edelleen melko vaalea, mutta sinistä sävyä on jo selvästi havaittavissa. Väri voimistuu ja tummuu kukan iän myötä. Yhtään pilvistä ja viileää päivää ei kelloköynnöksen kukinnalle ole osunut, joten en tiedä, onko jatkuvalla paisteella ja korkealla lämmöllä vaikutusta kukan värisävyyn. 


Aika ihania minusta. Tällaiset onnistumiset tuottavat iloa ja uskoa omiin taitoihin. Nämä kannattaa tallentaa muistiin ja ammentaa niistä niinä hetkinä, kun tuntuu, ettei mikään kasva ja kukoista.


Huomenna siirrymme elokuuhun. Lämpimältä näyttävät ennusteet elokuun alullekin, mutta vähän sentään taitaa viiletä. On tämä ollut melkoinen kesä. Koittakaahan pärjätä!

 

46 kommenttia:

  1. oih, miten ihana! Meillä ei vielä nuppuja näy. Nyt toivon vieläkin enemmän, että kukkisi :) Mukavaa viikonjatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvinkin olla, että sinunkin köynnöksestäsi nuppuja löytyy. Alkuun ne olivat niin pikkiriikkisiä, ettei ihan heti tajunnut nupuiksi.
      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Nuppu ja avautuva kukkakin ovat jotenkin niin herkän kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa Ansu, kelloköynnöksen nupun kasvua ja kehittymistä on ilo seurata.

      Poista
  3. Kelloköynnöksen kukka on minusta kaunis kaikissa vaiheissaan, nupusta lakastumiseen. Lehdistön syysväri on myös näyttävä, joten kauneutta riittää kukinnan jälkeenkin. Sinun kelloköynnöksesi näyttää erityisen elinvoimaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, näin on. Kelloköynnös on kokonaisuudessaan kasvi, jota on kiehtovaa katsoa sen kaikissa vaiheissaan. Tänä vuonna kelloköynnöksei on todella elinvoimainen. Mukavaa kerrassaan.

      Poista
  4. Onpa se todella kaunis kukkanen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnöksen kukka on todella kaunis. Se on myös jännän tuntuinen pudottuaan. Kuin siinä olisi ohut vahapinta.

      Poista
  5. Kelloköynnös on tänä kesänä elementissään lämmin ja aurinko on sille välttämätön. Minullakin köynnös on voimissaan ja nuppuja on paljon mutta vielä ei ole yhtään avonaista kukkaa.
    Nyt kelloköynnös sinua palkitsee komealla kukinnallaan ja se varmaan tuntuu mukavalle ja tuo mukanaan onnistumisen ilon.
    Kelloköynnös on vanha koristekasvi ja jo vuonna1965 siihen törmäsin ensimmäistä kertaa ja se oli mielestäni kuin tropiikista.
    Täällä naapurini Eilalla on kaksi tosi komeaa kelloköynnöstä, harmi vain ne ovat seinustalla jonnei aurinko ei pääse paistamaan ja ainakaan vielä ei niissä ole yhtään nuppuja eli aurinkoa kelloköynnös rakastaa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley, todellakin kelloköynnöksen jatkuvasti kasvavat ja avautuvat kukat tuottavat suurta iloa, myös onnistumisen iloa. Tänään aamulla katselin keinussa istuen, kuinka hurja energia köynnöksessä piilee, kun se kiemurtelee pergolan kattorakenteissa. Auringosta kelloköynnös näyttää tykkäävän, joten hyvä, että älysin sijoittaa köynnökset seinustan sijasta pergolan sisäänkäyntiin.

      Poista
  6. Kaunis kellokukka minullakin yksi jo auki nuppuja on paljon. Mukavaa viikon jatkoa.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritva, sinäkin pääset siis iloitsemaan köynnöksen ihastuttavista kukista.
      Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  7. Viime vuonna kelloköynnös ehti hädintuskin kukkia. Jätin sen tänä vuonna pois kylvettävien listalta, mutta hienolta tuo kyllä näyttää. Ja tämä kesäkin suosii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kasvatin kelloköynnöstä viime vuonna ensimmäisen kerran ja yhden yksilön sain talon seinustalle kesäksi. Teki yhden ainokaisen nupun, joka ei sitten ehtinyt/jaksanut avautua. Meinasin tänä keväänä jättää kylvämisen, vaan onneksi sen tein. Nyt se palkitaan hienolla kasvulla ja runsaalla kukinnalla.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. On se kaunis. Kuvani eivät edes tee kukalle täyttä oikeutta.

      Poista
  9. Kannatti odottaa kukkien avautumista, upeita ovat! Kellokukka- kuten muutkin eläväiset- saa lisävoimaa kun ihminen hyörii ympärillä. Ja toisinpäin, ihminen voimaantuu kun saa läheltä kokea kasvun ihmeen kaikkine sävyineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti sanottu Anneli! Juuri nyt tuntuu, että tarvitsen kaiken voiman ja energian, joten taidanpa hyöriä kelloköynnöksen ympärillä entistä enemmän.

      Poista
  10. Suloisia nämä kelloköynnoksen kukat! Vain päiväksi tai hetkeksi avautuvat kukat tuntuvat jotenkin arvokkailta - niin paljon vaivaa on nähty sen kukan eteen ja sitten se on nopeasti ohi. Nyt kannattaa tuon tuostakin viivähtää siinä köynnöksen äärellä noita kallisarvoisia ihanuuksia seuraamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka ilta käyn köynnöstä ihailemassa. Jännityksellä seuraan, miten kukinta jatkuu ilmojen mahdollisesti viilentyessä. Ehkä yksittäinen kukka jaksaa pysyä paikallaan vähän pidempään, kuin näillä helteillä.

      Poista
  11. Ovat ne vaan niin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ehdit niin tule uuteen blogiini vierailulle. Tiedät kyllä kuka tässä on :)

      Poista
    2. Ilman muuta ehdin eli kävin jo. Sinun kuvasi kelloköynnöksen kukista ovat niin kauniita. Ilo ja nautinto päästä kuvia ihailemaan.

      Poista
  12. Ihana kelloköynnös! Kukinta tuntuu olevan tosi ajoissa, mutta onkohan edes näin. Kylmä edellisvuosi on vertailukohtana huono. Huomasin myös kelloköynnöksessäni viikonloppuna vaalean kukan, täytyykin mennä tarkistamaan, onko se jo värjäytynyt violetiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa kelloköynnös liittyä muiden kasvien joukkoon eli 2-3 viikkoa etuajassa toisten malliin. Aika nopeassa tahdissa kelloköynnöksen kukan väri muuttuu ja syvenee, joten käy ihmeessä katsomassa.

      Poista
  13. Aivan upeita! Minäkin olen ihastellut omaani ;). Sen kasvatus onnistui hyvin siemenistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sinäkin pääset kelloköynnöksestä iloitsemaan. Tänä vuonna itämisen ja kasvatuksen kanssa ei ollut mitään ongelmia. Se kannustaa yrittämään jatkossakin.

      Poista
  14. Tuo on kyllä upea kesäköynnös, sitä täytyy joskus vielä kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa kokeilla. Blogimaailmasta minäkin tartunnan sain ja sillä tiellä olen myös tässä kelloköynnöskuumeessa.

      Poista
  15. Minuun ei ole vielä kelloköynnöskuume iskenyt vaikka onhan se kaunis. Olen niin surkea kesäkukkien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkukissa onkin tänä kesänä ollut hoitamista eli kastelemista riittämiin. Kelloköynnös on kyllä kaunis. Olisipa upeaa, jos se talvehtisi meillä.

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Kelloköynnökseni laittaa nyt parastaan. Nuppujakin on runsaasti eri vaiheissaan.

      Poista
  17. Oi, ihania. Kelpaa siellä poukkoilla katsomassa ja kuvaamassa. Tuntuu tosiaan että kaikki kukkii hetkessä ohi. Mitää jää elokuulle? Syyskuulla on meidän pihalla pelkkää vihreää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helteiden on nyt luvattu väistyvän, joten eiköhän kukintakin vähän hidastu ja jotain varmasti jää loppukesällekin.

      Poista
  18. Ihanaa, ihanaa! Minulla myös nuppuja, vaan ei vielä yhtään auki. On se vaan niin upea kukka, ylväs ja hienon värinen. Kyllä tänä keväänä kannatti kylvää siement multaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä. Kyllä kannatti kylvää siemenet ja ohjailla innokkaasti kasvavaa köynnöstä pois sälekaihtimista. Nyt se huolehtiminen palkitaan.

      Poista
  19. Aivan ihana. Itselläni on tänäkesänä ensimmäsitä kertaa moiset ja kyllä olen niin rakastunut köynökseen. Kasvaa ihan mahdottomasti ja nuo kukat <3 <3 <3
    Tästä tulee kyllä minun vakkariköynös!

    Oikein mukavaa elokuuta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, varmasti kylvän kelloköynnöstä myös ensi kesäksi. Hurja kasvuvauhti ja kukkiakin jo pergolan rännin vieressä.
      Samoin sinulle, mukavaa elokuuta!

      Poista
  20. Kaunis on kelloköynnös ja vielä upeammaks tekköö kun ihe kasvatit siemenestä. Miullakin ol siemenet ostettuna, vaan mikä lie erreys tullu kun ei multaan piässeet! Ens kevväänä pittää korjata tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkahan monta kertaa minullakin siemenet ovat edelleen kesällä pussissaan. Siinä on se hyvä puoli, että aina voi korjata tilanteen seuraavan kylvökauden aikana.

      Poista
  21. Oi miten ihanalta näyttää, niin kaunis! Mukavaa alkanutta elokuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde, aika ihana köynnös tämä kelloköynnös.
      Myös sinulle mukavaa elokuuta!

      Poista
  22. Hieno kelloköynnös! Minulla se on vielä kokeiltavien listalla, mutta nämä kuvat kyllä houkuttelevat testaamaan. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!