tiistai 16. lokakuuta 2018

Syksyn sävyt -haaste

Pensasmustikka - Vaccinium angustifolium North Blue

Sain Syksyn sävyt -haasteen Rosanpunaista kultaa -blogin Maaritilta. Kiitos sinulle Maarit. Haasteen on alunperin laittanut liikkeelle Tiiu Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogista

Haasteen tarkoituksena on tehdä postaus itselle rakkaimmista syksyn sävyistä. Minä tykkään enemmän punaisen kuin keltaisen sävyistä, mutta tämän syksyn leiskuvassa ruskassa on ihan mahdoton määritellä jotain tiettyä mielisävyä. Kokonaisuus on niin kaunis ja sitä katsellessa on ihmetystä ja ihastusta täynnä.

Köynnöshortensia - Hydrangea petiolaris

Sää on ollut ajankohtaan nähden poikkeuksellisen lämmintä, mutta ei sentään niin lämmintä, kuin iltapäivälehtien lööpeissä luvattiin. +15 astetta kolkutellaan aurinkoisella säällä, pilvisinä päivinä muutaman asteen vähemmän. Ja etupäässä pilvistä meidän kylällä on ollut. Paitsi keskiviikkona, jolloin ennen auringonlaskua talon päädyn köynnöshortensia oli kultaa täynnä.

Purppuraomenapuu 'Royalty' – Malus Purpurea-ryhmä

Ihan liian kauan meni, ennenkuin löysin pienet koristepuut. Jos olisin tiennyt, miten onnelliseksi ihminen tulee katsoessaan ikkunasta syksyisenä aamuna ulkona loistavaa purppuraomenapuuta, olisin istuttanut sellaisen jo vuosia aiemmin. Punertavia ovat Aamurusko ja Musta Rudolfkin, mutta Royalty suorastaan säkenöi. Kuinka kaunis näky se onkaan muutaman vuoden päästä saatuaan enemmän mittaa varteensa.

Kiiltotuhkapensas - Cotoneaster lucidus

Pihaa rajasi tiestä ennen korallikanukka ja toisella puolella kiiltotuhkapensas. Kanukka kasvoi isoksi, valtasi liikaa tilaa  ja räntälumessa se röhnötti pitkin pituuttaan. Keväällä 2009 kaivoin sen pois ja yhtenäisyyden vuoksi myös kiiltotuhkapensaat. Istutin lehtipensaiden paikalle tuija-aidan. Ilmeisesti kaivoin tuhkapensaan huolimattomasti, sillä muutama verso  kasvaa tuijien tyveltä tyytyväisenä ja punastuu tänä syksynä kainon neidon tavoin.
 
Aronia

Jos syysväriä puutarhaan haluaa, aronia on siihen tarkoitukseen takuuvarma valinta. Meidän aroniamme eivät ole tänä vuonna niin paloauton punaisia, kuin lähinaapurissa. Sijainnilla on ilmeisesti siihen vaikutuksensa. 

Aiemmin aroniamme saivat kasvaa omaan tahtiinsa. Parin viime vuoden aikana olen leikannut osan niistä voimakkaammin, jotta ne eivät lamoaisi rinteen kasvien päälle. Rehevä ja yläosastaan levenevä aroniapensas oli alunperinkin huono valinta rinteen yläosaan, mutta pärjään niiden kanssa näinkin. 
 
Töyhtöangervo - Aruncus dioicus

Töyhtöangervossa syysväritys ei ehkä ole mikään päällimmäisin hankintakriteeri. Usein se menee ensimmäisten kylmien öiden aikana pikemminkin ruskeaksi. Nyt sekin laittaa parastaan ja värejä löytyy valoisan vaaleasta tummaan viininpunaiseen.

Vuorenkilpi - Bergenia crassifolia

Vuorenkilpi on hauska yllättäjä. Valtaosa sen lehdistä säilyttää kirkkaan vihreän värinsä pakkasista huolimatta. Sinne tänne sen kasvustoon ilmestyy joka syksy muutamia punertavia yksilöitä. Joskus todella kirkkaitakin punaisia. 

Vuorenkilpi kuuluu niihin kasveihin, joiden suhteen en osaa päättää, tykkäänkö vaiko en. On se uskomattoman kestävä ja vähään tyytyvä kasvi ja keväällä kukkiessaan kauniskin. Ja eriomainen valinta naamioimaan vähemmän kauniita alueita.
 
Syyshortensia - Hydrangea paniculata 'Wim's Red'

Syyshortensioita jaksan ihastella ja kehua keväästä syksyyn. Tänä vuonna niiden kukinta ei ollut parasta ykkösluokkaa, mutta joskushan meidän jokaisen on levättävä ja kerättävä voimia tulevia koitoksia varten. Niin myös syyshortensioiden. Vim's Red kyllä kukki runsaasti, mutta kukat olivat pienikokoisia, eivätkä loistaneet alun valkoisuuden jälkeen viininpunaisina. Lehtiensä syysväreissä se onkin sitten täysin pidättelemätön. Ohi kulkiessani kiitän sitä ja toivotan sille voimia tulevan talven unia varten.

Vaahteranlehti - Acer platanoides

Vaahteroita meidän talon ympärillä riittää, vaikka yksi niistä keväällä kaadettiin. Varaparkkipaikalla se ei vain mahtunut olemaan. Toinen pikkujätti kasvaa autotallin kupeessa ja sillekin on suunniteltu lähtöä. Sen jatkuvasti venyvät oksat makaavat kohta talon katolla, lisäävät sammalkertymää tiilikatteelle ja putoavat lehdet täyttävät rännit. Osa lehdistä sataa syksyllä naapurin pihaan. Eivät ole suoraan valittaneet, mutta eivät lehdistä tykkääkään. Ymmärrän, ettei kukaan halua lisäriesaa naapureilta. Rakennusten läheisyyden ja muutenkin olemattoman tilan vuoksi kaataminen vaatii ammattilaisen. Siinä projekti kevättalvelle.
 
Imukärhivilliviini – Parthenocissus quinquefolia

Honkkarin kolme köynnöstä kympillä on ollut halpa ja täydellinen satsaus myös syysväreihin. Istutin tarjousvilliviinit vuosi sitten rehevöittämään alapihan aitaa. Kaksi villiviiniä on kasvanut hitaammin, mutta yksi on suorastaan riehaantunut venyttämään versojaan niin aidalle kuin pitkin maatakin. Välillä nostan versoja maasta ja pujotan niitä aidan rakoihin. Alkuun päästyään versot eivät ohjailua kaipaa, vaan löytävät reittinsä ihan itse.
 
Kelloköynnös - Cobaea scandens

Kelloköynnös muuttui osin viininpunaiseksi viileiden ilmojen saavuttua. Pari pakkasyötä väsytti kesäisen kaverini ja viikolla silppusin sen kompostiin. Erään tuttavani kanssa esitimme köynnöksen kuullen toiveen, että se muuttuisi monivuotiseksi ja jatkaisi eloaan vuodesta toiseen. Olisi kyllä aika huikea köynnös meidän pergolaamme vihertämään. Taidan odotella villiviinin ja Zilgan hoitavan viherryshomman aikanaan.

Verikurjenpolvi - Geranium sanguineum

Verikurjenpolvi ei ole koskaan koko olemuksellaan loistanut syysväreissä, mutta aina jokunen verso värittyy mukavasti. Nyt siihen on iskenyt oikein kunnon kilpailuvietti, kun muutama verso näkyy punaisena loisteena jo pitkälle alapihan portaita lähestyessä. Syysvärin vuoksi verikurjenpolvea ei kannata hankkia, mutta muuten se on kyllä kiva kasvi. Kuten minusta kaikki kurjenpolvet.

Kuunlilja - Hosta

Kuunliljojen kullankeltaisuus ilmestyy vasta ensimmäisten pakkasöiden jälkeen. Tässä tapauksessa kauneus piilee lähes yksinomaan kauniissa ja etenkin auringonvalossa loistavassa keltaisuudessa. Todellisuudessa kuunlilja on tässä tilassa aikamoisen märkä limanuljaska. Pian tuokin kullannuppu joutaa kompostin täytteeksi.

Hopeatäpläpeippi - Lamium maculatum

Jotkut kasvit säilyttävät päättäväisesti värinsä tai värittömyytensä. Ikivihreät ovat tietenkin vihreitä läpi vuoden. Hopeatäpläpeippi taasen erottuu komeassa syysruskassakin vaaleana valopisteenä puutarhan "lattialla". Ei se mitenkään pimeässä loista, mutta harmaana syyspäivänä tuo pirteää ilmettä ruskeaksi muuttuvien vaahteranlehtien sen päällä maatessa.

Pensasmustikka – Vaccinium corymbosum (Aino tai Alvar)

Tämä on kiva haaste, varsinkin näin komean ruskan aikaan. Monessa blogissa haaste on jo käynyt ja moni blogi on postannut ilman haastettakin ihastuttavia kuvia upeista syysväreistä. Ajelin viikolla kiemuraista reittiä kotia kohti ja meinasin ajaa tieltä pellolle ihastellessani auringon kultaamia puita metsän reunassa.

Haasteen saa ilman muuta ottaa haastamattakin, mutta haastanpa kuitenkin seuraavat blogit (muistathan, ettei haastetta ole pakko ottaa vastaan ja jos otatkin, sen voi toteuttaa ihan milloin itselle sopii):


Haasteen säännöt: 
  • kerro postauksessasi kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)
    • haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
    • voit osallistua myös Instagramissa. Merkitse silloin kuvasi  #syksynsävythaaste ja @puutarhahetki

    Kärpässieni - Amanita


    33 kommenttia:

    1. Upeita kuvia ja niin ihania syksyn värejä♥ On tämä syksy vaan kaunis vuodenaika! Luonnossa on nyt mukava liikkua:) Kaunista alkanutta viikkoa♥

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kauneuden lisäksi myös ilma on tarjonnut parhaat ulkoilumahdollisuudet.
        Samoin sinulle mukavaa viikkoa!

        Poista
    2. Kiitos haasteesta Between, tietenkin otan sen vastaan. Syksyiset sävyt ovatkin olleet tänä vuonna niin ihastuttavan kauniita, kuten kuvasi osoittivat! T. Päivi - Kottikärryn kääntöpiiri

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Mukavaa, että osallistut tähän haasteeseen. Jokaisen puutarhasta ja kotiympäristöstä löytyy nyt upeita värejä.

        Poista
    3. Kiva oli katsella myös sinun kuvasi satoa tämän haasteen puitteissa. Upeat kuvat.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

        Poista
      2. Kiitos Nila. Tämä on ollut kiva haaste ja monien postauksissa olen päässyt ihailemaan syksyisen luonnon kauneutta.

        Poista
    4. Tänä syksynä onkin ollut upea ruska ja puutarha ja luonto on loistanut upeissa,loistavissa sävyissä. Kauniita kuvia. Tuo pensasmustikka on todella upea syysasussaan. Se pitäisi hankkia jo pelkästään sen takia.
      Mukavaa viikon jatkoa.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Pensasmustikka on todellakin loistavan punainen. Minun mustikkapensaani ovat vielä aika pieniä ja sato olematon, mutta syysväri tuottaa iloa moninverroin.

        Poista
    5. Oi, kiitos haasteesta, otan sen mielelläni vastaan :)
      Ihania syksyisiä kuvia. Luonto on kyllä tänä vuonna hemmotellut meitä aikamoisella väriloistolla. Mukavaa tiistaita!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Mukavaa, että otat tämän hienon haasteen vastaan. Toisten postauksista olen löytänyt monia loistavia syysvärikasveja, joista osa on jo mennyt hankintalistalle.

        Poista
    6. Ihania kuvia syksyn väreistä! Verikurjenpolvi on värikäs nimensä mukaisesti:)
      Mukavaa viikon jatkoa!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Verikurjenpolvi on tänä vuonna hienon värinen. Vähitellen omani on saanut punaisen värin kauttaaltaan.
        Mukavaa viikkoa sinullekin!

        Poista
    7. Mainio katsaus pihan syysväreihin, erikoisempia värejä unohtamatta. Tämä haaste on ollut ilahduttava - sen myötä on päässyt selailemaan niin paljon niin ihanan värikylläisiä kuvia. :)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Samoin minä koen tämän haasteen. On ollut hieno nähdä upeita ruskavärejä toisten postauksissa. Samalla on löytynyt uusia kasvituttavuuksia ja näkökulmia vanhoihin.

        Poista
    8. Mukava, kun otit haasteen vastaan.
      Hieno kooste syksyn sävyistä puutarhassa.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Lämmin kiitos haasteesta. Tätä oli mukava toteuttaa.

        Poista
    9. Hienoa väritystä on puutarhassasi! Kasveja pitäisi tosiaankin hankkia myös syysvärityksen mukaan.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Tämä hieno ruskasyksy on nostanut värien merkityksen ihan uudelle tasolle. Olisi pitänyt ajatella kasvien syysvärejä omassa puutarhassa jo aiemmin, mutta hyvä, että nyt. Uusia istutuideoita muhii jo mielessä.

        Poista
    10. Hienoja syysvärejä. Punaiset ovat eniten minunkin mieleeni. Kaunis on myös syyshortensiasi ruska-asu. Meillä sekä syys- että mustilanhortensiat ovat ruskettaneet pakkasten takia jo kaikki lehtensä. Onkohan verikurjenpolvesi liian varjoisassa tai hyvällä kasvupaikalla? Äidilläni se kasvaa aurinkoisessa paikassa melko karuissa olosuhteissa ja koko kasvusto värittyy leiskuvan punaiseksi joka syksy. Ottaisin sitä omallekin pihalle, jos se ei leviäisi siemenistä niin pahuksen innokkaasti. Mukavan värikkäitä syyspäiviä!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Verikurjenpolveni on kuivassa ja aurinkoisessa rinteessä. Kuvauspäivänä siinä oli paljon vielä vihreää, mutta tänään se oli punastunut tehokkaasti. Kova se on leviämään, mutta aika helppo kitkeä pois.
        Syyshortensiat ovat tänä vuonna meillä hienon värisiä. Näin ei ole joka vuosi. Tämä on kyllä huippuhieno ruskasyksy.

        Poista
    11. Upeat värit sinullakin on puutarhassasi. Vasta näin syksyllä huomaa oman pihansa puutteet, kun ruska alkaa jakaa värejään. Kaipaisin omalle pihalleni punaista, tuo verikurjenpolvi voisi sittenkin mahtua johonkin kolkkaan. Tai ehkäpä sittenkin kokeilisin pensasmustikkaa, on siinäkin niin upea väri!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Minäkin olen laistanut niin syyskukkijat kuin ruskakasvitkin turhan tehokkaasti. Aion parantaa tapani. Haluaisin tuurenpihlajan, sillä viikonloppuna näin kaksi oranssina loistavaa pientä puuta.
        Pensasmustikka on upean punainen. Sitä voisi hyvinkin istuttaa ihan värinsä puolesta ja lisäbonuksena saisi myös marjoja.

        Poista
    12. Kaunista!! Tykkää vain vuorenkilvestä, se on niin kaunismuotoinen :)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos Pauliina. Vuorenkilvellä on paikkansa puutarhassani.

        Poista
    13. Todella hienot kuvat! Upea kontrasti vaahteranlehdellä vihreää taustaa vasten. Punainen on ruskan sävyistä minunkin suosikkini, mutta tänä vuonna muutkin värit ovat olleet poikkeuksellisen kauniita. Kiva, että osallistuit haasteeseen. Lisään huomenna postauksesi linkin haasteeseen vastanneiden listalle blogiini. Kaunista viikkoa!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Tänä vuonna värien kirjo on upeaa. Keltaista ja punaista löytyy kaiken asteisena. On kyllä ollut hieno ruskasyksy.
        Kiitos, että laitoit tämän haasteen liikkeelle. On ollut hienoa katsella toisten postausten väriloistoa ja monta mielenkiintoista kasviakin on haasteen puitteissa löytynyt.

        Poista
    14. Itse sanoisin verikurjenpolvesta että se kannattaa hankkia syysvärin takia, meillä se punertaa joka syksy. Ehkä niissäkin on eri lajikkeita tai sitten on valosta ja maasta riippuvainen tuo syysväritys. Royalty on hienon värinen!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Varmasti verikurjenpolven kasvuolosuhteilla on väritykseen vaikutusta. Ehkä en ole aiemmin tarpeeksi kiinnittänyt siihen edes huomiota.

        Poista
    15. Hienot värit on siunkin puutarhassa. Kyllä on mukava kahella syksystä puutarhoo näitten värien suhteen. Meillä verikurjenpolvi vasta alottaa punastoo ihtiinsä. Punasista sävyistä miekin tykkeen enimmäkseen, oranssit ja keltaset soppii sekkaan hyvin. Vuorenkilpi on hyvä jokapaikan kasvi.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Tämän syksyn ruska on ollut värien juhlaa. Viime päivinä puut ovat alkaneet käydä yhä paljaammiksi.
        Meillä on paljon kotiloita ja ne viihtyvät hyvin vuorenkilpien alla. Vuorenkilpi on kyllä nimensä veroinen eli hyvin se viherryttää hankalat rinteet ja kukkulat.

        Poista
    16. Ihania syysvärejä! Onpa upea tuo Royalty. Kyllä sellainenkin täytyy varmaan joskus hankkia :-D
      Minulla kasvavat verikurjenpolvet niin paahteisella ja niukkaravinteisella, surkealla kasvupaikalla, että ne ovat joka syksy leiskuvan punaiset, kuten Katja yllä myös toteaa. Hirmu paljon on vielä kasveja, joita voisi syysvärin takia hankkia! ja tuon talvivärinkin, niin kuin monet peipit.

      VastaaPoista
    17. Myös minä osallistuin haasteeseen :)

      VastaaPoista

    Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
    kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
    Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
    Kiitos Sinulle vierailustasi!