torstai 14. maaliskuuta 2019

Kortteja, kutomista ja verhojen vaihtoa


Maalis-huhtikuulle on kertynyt useita merkkipäiviä ja siksi istahdin lauantaina työpöydän ääreen askartelemaan. Olen aina ollut ahkera korttien ja kirjeiden lähettäjä. Sähköpostin ja kännykän myötä kirjeiden kirjoittaminen on jäänyt vähäiseksi. Postikorttitraditiosta yritän pitää edelleen kiinni. Kuinka kivaa onkaan saada toisen lähettämä kortti ja hyvää mieltä saa itselleen myös lähettämällä toisille kortteja.


Jämälankaprojektin lähestyessä loppuaan tein pikaisen välityön kutomalla marjapuuron punaiset tumput veljenvaimolle. Selkämyksen kudoin samalla Suvikummun Marjan blogista poimitulla mallilla, kuin jokin aika sitten kutomani pipon.


Nämä olkoon tämän kevään viimeiset jämälankasukat. Vielä jäi muutama pikkuinen kerä odottamaan tulevia jämälankasessioita. Niitähän on takuuvarmasti tiedossa, mikäli aion jatkaa kutomista. Ja aionhan minä. Tarkoitukseni oli kutoa Ukkokullalle jotkut kirkkaankirjavat villasukat, mutta nämä hän sai tällä kertaa. Vielä ne räiskyvät sukat hänelle kudon, sillä mukavampi on itsenikin katselle Ukkokullan töpöstelevän "iloisin" askelin.

 
Kevään etenemistä edistääkseni vaihdoin keittiöön vaaleat verhot. Heti tuli valoa ja raikkautta melkoinen annos lisää. Toki valoa on jo muutenkin mukavasti, kun aurinko täällä meidän nurkilla nousee 6.41 ja laskee 18.18. Joka päivä valoisa aika pitenee 5-6 minuutilla. Hienoa kulkea kohti kesää, eikö vain!


Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille!
 

42 kommenttia:

  1. Kauniita kortteja olet askarrellut, kutominen on mukavaa ajanvietettä ja tulee kaunista ja käytännöllistä. Verhojen vaihtaminen olisi tosiaan ajankohtaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verhoja ja tyynynpäällisiä vaihtamalla saa mukavasti ja helposti muutosta kodin ilmeeseen. Askartelemalla ja kutomalla taasen voi ilahduttaa läheisiään.

      Poista
  2. Onpa kauniita kortteja! Kyllä minäkin synttärikortit pyrin lähettämään vielä postissa, vaikka sekin alkaa jo olla aika epävarmaa. Ystävänpäiväkortitkin tulivat perille vasta seuraavana maanantaina, vaikka niin luvattiin korttien tulevan perille. Ei riitä viikkoa ennenkään postitus! Ja lisäksi täällä menee postia hurjasti hukkaan, en tiedä kuka niitä vie vai tunkeeko jakaja osan roskiin, kuten on nähty tekevän!
    Huoh, verhojen vaihtoa pitäis täälläkin harrastaa. Ostin kirpparilta ihanat hortensiakapat keittiöön ja kun mulla on kolme eri kokoista ikkunaa, niitä pitää vähän tuunailla. Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postin kulku on tosiaan hidastunut. Lisäksi postia jakaa nykyisin moni muukin, kuin itse posti. Kovin luotettavalta postin lähettäminen ei aina enää tunnu, mikä harmittaa. Ensi kuussahan tulee lisämaksu, jos haluaa kirjeiden ja korttien menevän entisessä 2-3 päivän ajassa. Normikortin hinnaksi tulee silloin 3 euroa, mikä on kyllä aika kova hinta. Eihän se yksittäisessä kortissa tai kirjeessä tunnu, mutta useamman kortin lähettämisessä kirpaisee jo kummasti.
      Minäkin joudun aina ostoverhot tuunaamaan, oli ne sitten kaupasta tai kirpparilta. Ihan kivaa kuitenkin saada pientä vaihtelua.
      Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  3. Jestas mitä kortteja .Minäkin lähetän jonkinverran kortteja mutta ostosellaisia . Jonkinverran myös sukkia olen kutonut. Ihana tuo tumppujen malli , minäkin tein yhdet sukat samalla mallilla . Verhojen vaihto kyllä piristää kummasti .Itse harkitsen jopa uusien ostoa .Onpa erikoisen värinen hyasintti ( kevätvärinen) 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lähettänyt itse tehtyjä kortteja niin kauan, että ihmiset alkavat narisemaan saadessaan ostokortin. Välillä toki niitäkin lähetän. Aina ei ehdi eikä jaksa askarrella.
      Löysin tuon keltaisen hyasintin Hongkongista. Aiemmin en pystynyt hyasinttia sisällä pitämään sen voimakkaan tuoksun vuoksi, mutta nyt ei ole hajuaistia, joten voin ihastella huoletta hyasinttia keittiön pöydällä.

      Poista
  4. Aivan ihania kortteja olet tehnyt! Niin kauniita nuo kukkakuvat. Kortteja on tosi mukava saada ja lähettää. Vasta eilen sain synttärikortin ystävältä ja aion askarrella hänen huhtikuisille synttäreilleen kortin. On ihanaa, että on vielä sellaisia ystäviä, joiden kesken kortteja vaihdetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se postilaatikkoon pudonnut onnittelukortti lämmittää mieltä mukavasti. Mielestäni paljon enemmän, kuin kännykkäviesti, vaikka toki niistäkin iloitsen. Askarrellessa kortteja itse niihin lataa enemmän tunnetta ja ajatusta.

      Poista
  5. Aivan ihania kortteja oletkin saanut aikaiseksi!
    Ja tosi kauniit lapaset myös. Ja sukat myös:)
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, mukavaa, että sinä ja muutkin tykkäävät. Silloin varmasti myös vastaanottajat ilahtuvat. Itse asiassa veljenvaimo jo sai tumppunsa ja tykkäsi niistä.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  6. Ihanan kauniita kortteja <3 Hyvää loppuviikoa!

    VastaaPoista
  7. Kauniita kortteja, kyllä tuollaisen saadessaan on ilo koorkealla! Tuolla lapasmallilla olen minäkin tehnyt yhdet nappivarsisukat, lapasinakin oikein hyvän näköiset. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappivarsisukat minäkin olen tehnyt ja parit lapasetkin joskus aiemmin. Malli sopii hyvin moneen, eikä ole laisinkaan vaikea.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  8. No on kyllä kauniita kortteja! Onko niissä käytetty kiiltokuvia? Minulla on joitain vanhoja kiiltokuvia vielä tallessa. Useissa vanhimmissa on takapuolelle kirjoitettu jokin pieni tervehdyskin. Vaikka meilläkin on vielä paljon lunta alkaa pitenevien päivien vuoksi ilmassa olla selvää kevään tuntua. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo tytöt korteissa on kiiltokuvia. Liimaan kiiltokuvien taakse vahvennukseksi hieman kartonkia tai paksumpaa paperia, jolloin pysyvät tanakammin tarroilla kiinni pohjassa. Jouluruusukuvioista lahjapaperia tilasin Elsan lempituolista ja se sopii hyvin myös korttiaskarteluun.
      Eilen alkanut vesisade kaikessa harmaudessaan tuo selvästi kevään tuntua. Litisee ja lotisee kaikkialla ja sehän kuuluu kevääseen.
      Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  9. Kauniita kortteja! Niistä on saajallekin iloa enemmän kuin ostetusta peruskortista tai tekstiviestistä. Keväisen pirteä hyasintti! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Honkkarissa (Hongkong, kuten varmaan tiedätkin) on nyt noita keltaisia hyasintteja, perunanarsisseja ja helmililjoja. Enpä päässyt niiden ohi, vaan ostin jokaista laatua kotiin ihasteltavaksi.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Taidokkaita kauniita kortteja! Tosi harvoin enää tulee kortteja saatuja, itse tykkään myös tehdä niitä ja lähettää, mutta nykyinen postinjakelu jurppii niin pahasti ja meni mönkään esim. ystävänpäivänä, joten päätin sen vuoksi jättää tänä vuonna pääsiäiskortit kokonaan lähettämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökohtainen posti on vähentynyt merkittävästi. Kun laskutkin tulee melkein kaikki e-laskuina, postilaatikossa on enimmäkseen mainoksia. Yritän sinnikkäästi lähettää kortteja. Josko siten saisi välillä omaankin postilaatikkoon jokusen. Sinähän olet todella lahjakas kuvataiteilija, joten sinun ystäväsi voivat olla onnellisia saamistaa korteista.
      Postin kulku on muuttunut hitaaksi, epävarmaksi ja kalliiksikin. Nyt harmittaa pian tuleva plus-merkki, joka tuplaa korttien ja kirjeiden hinnan. Eihän sitä ole pakko maksaa, mutta nykyisillä hinnoilla postin kulku hidastuu entisestään.

      Poista
  11. Aika vähiin käy korttien lähettelijät! Itsekään en lähetä kuin joulukortit joillekin. Sinä vaihdoit jo verhot! Minä en vielä. Olohuoneeseen on valkoiset kesäverhot minulla. Ovatkin tosi kauniit! En vielä voi vaihtaa, kun pihalla on vielä lunta niin paljon. Valkoinen valkoista vasten ei vaan jotenkin sovi pirtaani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä keittiö on talon varjoisemmalla puolella ja siellä valkoiset verhot tuovat valoa. Etelän puolelle laitan kesäksi verhoja vain pariin ikkunaan. Nuo keittiön verhot nyt vaihdoin. Muut ikkunat odottakoon kevätpesua.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  12. Aivan ihania kortteja! Kortti ilahduttaa aina, mutta kyllä itsetehdyissä korteissa on jotain aivan erityistä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tehtyihin kortteihin laitan yleensä onnittelujen lisäksi jonkin runon, jonka valitsen vastaanottajaa ja hänen merkkipäiväänsä ajatellen.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  13. Taitavaa käden jälkeä niin paperista kuin langastakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina. Ennen pihatouhuja on mukava paneutua käsillä väsäämiseen.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  14. Aivan ihania kortteja, onnellisia he jotka saavat nuo! Kyllä on kiva tehdä, laittaa ja saada kortteja tai kirjeitä... Mutta on postimerkit kallistuneet niin paljon, 1,50 maksoi viimeksi kun ostin. Ai vielä kallistuu? Ihania kortteja on kaupassakin, mutta nekin maksaa jo yli 1,50. On jo aika kallista, ei ihme jos vähenee postit. Ei tosiaan tule muita kuin mainoksia enää. Niitäkään ei jatkossa tarvitse.
    Kummallisiin aikoihin vielä postit tulee täällä, joskus keskellä yötäkin. Sitten herää postiluukun kolahdukseen!

    Verhojen vaihto aina piristää. Mun pitäis ostaakin verhot, vaihteeksi pimentävät, koska yöllä olisi hyvä olla pimeää että nukkuisi paremmin. Pitää vielä miettiä väriäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kortteja askartelemalla voi päästää lapsen itsessään vauhtiin. Mukavaa hommaa ja samalla voi kuunnella vaikka musiikkia - tai hiljaisuutta.
      Minustakin postin hinnat ovat nousseet turhan korkeiksi. Tuohon 1,50 hintaan tulee uusi 1,50 euron plus-maksu, jolla varmistaa kirjeen/kortin jakeln 2-3 päivässä. Muuten 4 päivää tai enemmän. Hyvää plus-maksussa on se, että sillä saa seurantatunnuksen. Postin katoamista on siis helpompi selvittää. Postissa työskentelevä tuttuni kertoi, että erikoisiin aikoihin jaettava posti on yleensä ruuhkien purkamista eli ei ole ehditty jakaa normaaleina työaikoina.

      Nykyisin on saatavilla ihan kivan näköisiä pimentäviä verhoja. Minä osaan onneksi nukkua myös valoisassa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  15. Niin kauniita kortteja olet askarrellut, se on mukava ja hyödyllinen harrastus mikä tuo iloa sekä korttien antajalle että saajalle. Itsekin olen keräillyt korttimateriaalia, mutta jostain syystä ne ovta jääneet sinne laatikkoon odottelemaan.
    Uskon että nyt tosiaan kutomiset unohtuu ja ajatukset vaihtuu vihreisiin, itsekin miellän käsityöt pimeän vuodenajan puuhiin.
    Minulla ovta verhot niin neutraalit ettei onneksi niitä tarvitse vaihtaa vuodenaikojen mukaan, jollei sitten kangaskaupassa näe sellaista kangasta, mistä on kertakaikkiaan pakko ommella verhot. Keittiön kohdalla varsinkin.
    Onneksi muuten ehdin juuri ja juuri vaihtaa kukkien mullat, ja koulia tärkeimmät taimet talvilomallani koska mies alkoi sairastaa norovirusta, ja tuumin että minä varmaan olisin seuraava, joten kiirehdin. Ja niin sitten kävikin..
    Oikein mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askartelutarvikkeiden hamstraaminen on tuttua. Onneksi saan välillä puuskia, jolloin kortteja syntyy useita kerralla. Yritän mahdollisimman paljon käyttää olemassa olevia tarvikkeita ja kierrätän lahjapapereita, vanhoja kortteja ym.

      Minäkin tykkään enemmän aika neutraaleista verhoista. Harvoin tulee uusia verhoja edes ostettua, vaan kierrätän vanhoja, joihin olen mieltynyt. Kaikissa ikkunoissa ei edes verhoja ole, sälekaihtimet sentään. Keittiöön vaihdan ehkä eniten verhoja, koska siellä tulee oltua aika paljon ja sinne kaipaan vaihtelua.

      Huh, norovirusta on nyt paljon liikkeellä. Se on ankara tauti ja vetää olon veteläksi vielä pitkäksi aikaa parantumisen jälkeenkin. Toivottavasti olet jo paremmassa kunnossa.

      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  16. Kauniita kortteja,

    ihana tuo keltainen -hyasintti:)
    piristysta ja valoa verhojen vaihto saa aikaan:)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen hyasintti on ihana. Nyt se on parhaimmillaan, kun kaikki kukat ovat täysin avautuneet. Aion istuttaa sipulit maahan, kunhan tästä päästään istutuskelpoisiin säihin.

      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  17. Aivan ihastuttavia kortteja ja jälleen tosi taidokkaita neuleita! Päivän piteneminen on kyllä ihana juttu, ja sen selkeästi huomaa aamuisin töihin lähtiessä: pari viikkoa sitten alkumatka meni vielä pimeässä, mutta nyt aurinko kajastelee taivaanrannassa jo kotoa lähtiessä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu!
      Eikö olekin ihanaa, kun päivässä riittää valoa niin aamuun kuin iltaankin. Käyntiinlähtö aamuisinkin on paljon helpompaa, kun taivaanrannassa pilkottaa valoa.

      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  18. Olet ollut todella ahkera ja todella taitava! Ihania kortteja, samoin kuin nuo neuleet ovat niin kauniita. Verhojen vaihdolla saa mukavasti enemmän valoa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Olen huono laiskottelemaan, vaikka sekin taito olisi hyvä opetella. Aina pitää olla jokin projekti menossa. Käsitöistä iloitsen kovasti.
      Sade lotisee ulkona ja sulattaa lunta. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  19. Kyllä oot kauniit kortit askarrellu. Kortteja ja kirjeitä pitäs enemmän lähetellä, illauttaa suajookin. Ja käsalalle tekis hyvvee pittee kirjotusta yllä.
    Tuo lapasiin neule on mukavan näköstä ja villasukat lämmittää Ukkokullan jalakoja.
    En oo ennen keltasta hyasinttii nähnykkään. Keväinen väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsialan vuoksi olisi tosiaan hyvä kirjoittaa enemmänkin käsin. Olen käyttänyt tietokonetta kirjoittamiseen niin kauan, että käsiala on harjoituksen puutteessa kerrassaan surkeaa.
      Muutama vuosi sitten ostin keltaisia hyasintteja kevätmessuilta. Nyt Honkkarista. Yleensä en kestä sisätiloissa hyasinttien tuoksua, mutta hajuaistin mentyä sekään ei ole ongelma.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!