perjantai 3. toukokuuta 2019

Punaista, pinkkiä ja purppuraa

Tulipa pulchella 'Persian Pearl'

Muutama vuosi sitten istutin ensimmäiset tähtitulppaanini ja koukkuun jäin. Erityisen paljon pidän Persian Pearlin hienosta kukasta, joka on kaunis niin nuppuisena kuin viimeisten terälehtien jo varistessa.

Tulipa pulchella 'Persian Pearl'
  
Aurinkoisina päivinä ensimmäiset tähtitulppaanit ovat jo avautuneet. Illan tullen ne menevät takaisin suppuiseen nuppuun avautuakseen jälleen seuraavan päivän paisteessa. Toivottavasti viilenneet ilmat pidentävät tulppaanien kukinta-aikaa.

Tulipa Toronto
  
Tulppaaneja istutin viime vuoden syksyllä aika vähän. Jotenkin tuntuu rahan hassaukselta istuttaa toinen toistaan upeampia jalotulppaaneja, kun niiden tuottama ilo on kovin lyhyt. Ensimmäisenä keväänä loisto on taattua, seuraavana nousee kenties puolet ja kolmantena pari kolme, jos sitäkään. Kuvan Toronto asustaa Pikkupuutarhan Kivipenkissä. Kaksi kukkivaa kukkaa on aika hyvä saavutus, kun istutuksesta tulee jo neljä vuotta.

Heucera micrantha 'Palace Purple' - Purppurakeijunkukka

Tätä valon leikkiä palavan punaisella keijunkukan lehdellä olen ihastellut jo monta päivää. Joka kerran alapihalle vilkaistessa Kiemurapenkin yksi reuna näyttää olevan tulessa. Keijunkukat kärsivät melkoisesti viime kesän kuivuudesta, mutta tämä Palace Purple on selvinnyt niistä parhaiten ja aikoo selvästi jatkaa kasvuaan tänäkin kesänä. Kiitos hänelle hänen ihanasta olemuksestaan jo näin kasvun ensisenteillä.

Bellis - Kaunokainen

Kaunokainen on ihan hassu kukka. Vaikka sen istuttaisi kuinka keskelle kukkapenkkiä, on se huomaamatta valunut kanttausuraan ja harppoo sieltä vauhdilla kohti nurmikkoa. Mikä ihmeen viehtymys kaunokaisilla on kasvaa nurmikolla ja elää kaiken aikaa ruohonleikkurin yliajon uhkaamana. On se myös melkoisen sinnikäs kaveri, sillä keväällä ensimmäisten joukossa se pukkaa nuppuja ja kukkia, vaikka sen lehdetkin ovat vielä repaleiset ja ruskeat talven koettelemuksista.

Malus purpurea 'Royalty' - Koristeomenapuu
  
Jos jostain olen onnellinen, niin puutarhani pienistä puista. Koristeomenapuu Royalty kauniin punertavine lehtineen on oikea kevään kaunotar. Viime kesänä koristeomenapuut kukkivat melko runsaasti. Omani ovat vielä nuoria ja Aamurusko intoutui kukkimaan Royaltya paremmin. Saapa nähdä, miten kukkivat tänä kesänä.

Istuttakaa ihmiset puutarhaanne koristepuita. Pieneenkin puutarhaan mahtuu yksi koristeomenapuu tai ruusuorapihlaja tai syreeni. Istuttakaa ensimmäisten joukossa, niin saatte nauttia niistä pidempään.

Dicentra spectabilis - Särkynytsydän
  
Lämmön aiheuttama kiivas startti sai kasveihin sellaista vauhtia, ettei meinannut perässä pysyä. Se sai aikaan myös harhan, että kevät olisi pidemmällä kuin onkaan. Koko ajan on tuntunut, että puutarhuri olisi jotenkin hidas ja myöhässä tekemättömine kevättöineen. Ja sai se myös puutarhurin ihmettelemään, missä viipyvät nämä ja nuo kasvit.

Tosiasiassa olemme vasta toukokuun alkumetreillä ja lämmön vuoksi puutarha on pidemmällä, kuin ns. normikeväänä. Hiukan tietenkin pelottaa, miten monta kasvia viime kesäinen kuivuus vei mennessään, mutta hyvin kaikki vielä ehtivät mullasta esiin kaivautua. Turha tässä vaiheessa huolehtia. Yhtenä päivänä ei särkyneensydämen hattivateista ollut vilaustakaan ja kas, niin nekin sieltä esiin kömpivät.

Paeonia lactiflora 'Alexander Flemin' - Kiinanpioni

Aioin kirjoittaa, että eniten aina keväisin huolehdin kärhöjen, pionien ja ruusujen selviytymistä talvesta. Ja kirjoitinkin. Ehkä eniten juuri noita kasveja, mutta yhtälailla kymmeniä muitakin kaipaan ja odotan ilolla ja pelolla. Juuri nyt pohdin, missä viipyy sinivaleunikko, jonka olen itse siemenestä kasvattanut. Niin iloinen olen hänestä ollut, mutta oliko hän vain parin kesän tähdenlento? Aika näyttää. Varmuudeksi ostin Lahden messuilta kaksi uutta sinivaleunikkoa. En siis ole täysin sinivaleunikoton puutarhaihminen, vaan parhaassa tapauksessa jopa useamman onnellinen taivastelija.
 
Malus domestica 'Huvitus' - Omenapuu

Omenapuumme on tehnyt kaksi runsasta satoa peräkkäin. On siis mahdollista, että tänä vuonna puut lepäävät. Se heille suotakoon. Viime kesänä hedelmiä tuli valtavasti, joskin niissä oli paljon toukkaa ja rupea. Runsas sato takasi sen, että syötävää riitti ja vielä jonkin aikaa syömme aamupuuron kera pakastimeen säilöttyjä omenalohkoja ja -paloja mehukiisseliin lisättynä. Ei sitä tule ajatelleeksikaan, miten paljon pienikin puutarha tarjoaa antimiaan talveksi.  

Corydalis solida 'Beth Evans' - Pystykiurunkannus

Yksi viime syksyn ihanimpia hankintoja on ollut OmaPiha-lehden tilaajalahja, pinkki Beth Evans -pystykiurunkannus. Sitä tavallista, lilakukkaista meillä kasvaa nurmikolla ja vähän siellä sun täällä. Pari juurakkoa toin pihaamme ehkä 10 vuotta sitten ja kummasti lila kiurunkannus on levinnyt. Mitenkähän tämän Beth Evansin kanssa käy? Viihtyykö hän puutarhassamme? Viihtyykö niin hyvin, että lähtee vaeltamaan ja löytää uusia asuinsijoja muiden kasvien lomasta? Toivottavasti.

Hyacinthus 'Woodstock

Viime syksynä istutin useampia hyasintteja. Niiden kanssa minulla on ollut aiemmin huonoa tuuria, sillä ne kyllä nousevat ensimmäisenä keväänä, mutta sen jälkeen katoavat. Woodstock on vielä nuput supussa, samoin Pink Surprise. Täytyy olla varuillaan, että ehdin heidät nähdä avautuneena. 

Jouluhyasintti vappuna

Kyllä ne jouluiset sipulikukat kannattaa säästää ja laittaa kevään tullen multaan. Vuosi sitten kaivoin urakalla Pikkupuutarhan Muuripenkkiin niin pääsiäisen tete-narsisseja, kuin jouluisia hyasinttejakin. Yllätys oli, kun ohi kulkiessani scillojen ja kevätkaihonkukkien sinisessä seurassa näkyi vaaleanpunainen prinsessa. Sääli, etten aivovamman jälkeen ole haistanut mitään. Hyasintin tuoksu puutarhassa olisi varmasti ihastuttava.

Fritillaria imp. Rubra - Keisarinpikarililja

Muut punaiset jääköön johonkin toiseen kertaan, kun keisarinpikarililjakin vasta nuppuilee. Johan tästä tuli varsinainen maratoonipostaus.

Mukavia puutarhapäiviä, ihanaa toukokuuta ja hyvää viikonloppua kaikille!


 

34 kommenttia:

  1. Mukava maratooni olikin täynnä ihania kukkijoita! Olen kanssasi samaa mieltä - joulukukkien sipulit kannattaa säästää, mulla ne odottaa kellarissa ja laitan ne hetimiten multaan keväällä jo vahvistumaan. Tykkään kovasti myös villitulppaanesita, tulppaanien istuttaminen on hiukan rahan hassausta - en jaksa niitä kukinnan jälkeen kaivaa ylös ja istuttaa taas syksyllä uudelleen. Villitulput ovat kiitollisia, kukkivat vuodesta toiseen ja ovat kestäviä! Ihana tuo sinun corydalis - toivon sille pitkää ja kukkivaa elämää! Kukkivat puut keväällä ovat ihania vallankin pikkupuut - niitä kannattaa suosia!

    Oikein mukavaa alkavaa viikonloppua, toivottavasti ei jouduta lumitöihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokeillut tulppaanien ylöskaivamista ja uudelleen istuttamista. Ei toiminut sekään. Ja homma oli aika suuri, kun silloin olin istuttanut paljon erikoisuuksia. Lisäksi sipuleiden kaivaminen perennojen väleistä on haastavaa. Eri asia, jos olisi pelkästään sipulikukkia.
      Ihan liian kauan kuvittelin, ettei meille puita mahdu. Pieni koristepuu ei kuitenkaan paljon tilaa vaadi (riippuu tietenkin puusta). Sen kun oivalsin, puut ovat löytäneet paikkansa pihallamme. Ja uusiakin on suunnitelmissa. Tuntuu mukavalta huomata olevansa väärässä ja vielä mukavammalta kyetä korjaamaan väärät luulonsa.
      Leppoisaa ja lämpimämpää viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Kaikkea kivaa! Minäkin kyllästyin hienoihin jalostettuihin tulppuihin. Olen tykännyt valtavasti tavallisesta isosta punaisesta Darvinryhmän tulppaanista.Ne on taas kovassa kasvussa ja nupulla.
    Milloin nämä kuvasi on otettu? Meillä tulee nyt lunta ja sää on hyytävän tuulinen. Kääk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat on keskiviikolta, jolloin täällä oli hieno ja lämmin päivä. Eilen tuli vettä kaatamalla ja illalla se muuttui rännäksi. Nyt aamulla maa on hennosti valkea ja taivaalta leijailee lisää. Mittari on miinuksella. Todella kylmältä tunntuu. Tämä jälkeenjääneisyys on ajatuksen haittapuoli.
      Darwin-tulppaaneihin minäkin päätin siirtyä. Jos nyt muutaman hienouden laittaa paraatipaikalle. Rahalle löytyy muitakin reikiä.
      Mukavaa ja lämpimämpää viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Kyllä teillä kerkes kasvu jo pitkälle. Kiurunkannukset o hianoja ja varsinki tuallaane punerva. Mulla seleves talavesta kirkas sinine, muttei se taira kukkia. Täälä tuloo vaakasuaras LUNTA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kevät edistyi, mutta tämän päivän hyytävässä kylmyydessä taitaa taantua. Aamulla oli lunta maassa, nyt sentään vanha taivas jo pilkottaa. Tuulee edelleen navakasti ja kylmästi. Varpaat jääty aamupäivällä pihalla. Kiireesti sisälle ja villasukat jalkaan.

      Poista
  4. Ihania kuvia ja tunnelmia! Toivottavasti kaikki odottamasi piileskelijät vielä nousevat hyvävoimaisina. Minäkin laitoin viime syksynä maahan vain kestävämpiä tulppaaneja, niin kauniita kuin kerrotut tulppaanit ovatkin. Pitäisikin muistaa nuo villitulppaanit syksyllä, tosi kaunis tuo sinun Persian Pearl. Aivan samaa mieltä pikkupuista! Nyt pelottaa, että tämä takatalvi vahingoitti nuppuja ompuilta ja sirotuomipihlajilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti heräävät ja toivottavasti kaikki heränneet selviytyvät tästä kylmyydestä. Yöllä oli pakkasta ja aamulla lunta maassa. Eilinen vesisade oli jäätynyt kasvien lehdille ja kukinnoille.
      Persian Pearl on minusta yksikauneimmista tähtitulppaaneista. Muitakin olen istuttanut, mutta Persian Pearlia eniten.
      Koristekirsikka Accoladeni ei ole vielä aloittanut kukintaansa. Mahtaako paleltua nekin nuput. Toivottavasti eivät palellu, ei sinun eikä minun pikkupuiden kukat.

      Poista
  5. Hyasintit on ihmeellisiä, minulla kukkii pienesti kolme 'Pink Pearl' hyasinttia josta ei ole näkynyt edes lehtiä pariin vuoteen! Se taitaa kannustaa istuttamaan niitä lisää. 'Persian Pearl' on ihana, täällä on peräti kolme kappaletta elossa ja voi miten niistä tykkään, kuten sanoit, ovat aina kauniita. Meille mahtuisi vielä jokin koristepuu, ehkä omena sillä kirsikat ovat arempia, pitää laittaa mietintään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla hyvä hyasinttivuosi. Minullakin on noussut nuppuisena sellaisia, joita ei tainnut viime vuonna edes näkyä. Toivottavasti eivät jäädy tässä hyisessä takatalvessa.
      Koristeomenapuut ovat ihastuttavia. Kävin eilen Muhevaisessa ja olin vähällä ostaa uuden, mutta päädyin sitten jalosyreeni Louis Späthiin. Meillä on sentään jo kolme koristeomenaa: Royalty, Aamurusko ja Musta Rudolf. Ihania kaikki. Suosittelen.

      Poista
  6. Kaunista punaista! Kiva, että jälleen saadaan väriä pihapiiriin.

    Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri on tervetullutta talven jälkeen. Nautin aivan valtavasti kaikesta, mikä mullasta nousee. Tulisi vain hieman lämpimämpää.
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  7. Sulla on kauniita tulppaaneita. Mulla ne ei menesty, jotkut myyrät syövät nuo sipulit.
    Narsissit onneksi tulevat näkyviin, tosin toi lumisade varmasti hidastaa niiden tuloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumisade kurittaa nyt kaikkia kasveja. Minunkin narsissini ovat painaneet päänsä lähes mullan pintaan. Toivottavasti lämpenee, niin siellä kuin täälläkin.

      Poista
  8. Kiva postaus, paljon kaunista ja hyviä vinkkejä! Pihallamme on kasvanut suuria luonnonpuita, jotka ovat monellakin tapaa rajoittaneet uusien puiden istuttamista. Nyt kaksi suurta puuta on kaadettu, niin heti suunnittelen jonkun uuden hankintaa, taisnpa saada sinulta pikkuisen lisää vahvistusta! Kiurunkannuksia meillä ei ole, niitä aion etsiä pihaani ensi kevättä silmälläpitäen. Samoin tähtitulppaanit puuttuvat penkeistä, vaikka siellä monenmoista sipulikukkaa onkin. Todella kauniita nuo `Persian Pearlit´. Kylmä sää pitää sisällä, kävin hakemassa jo kerran poistetut havut takaisin kevätkukkijoiden päälle, hyasintit lienevät melko arkoja pakkaselle, minullakin niitä pilkottaa mullasta. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin, ettei teillä isojen puiden lomaan ole ollut innostusta istuttaa lisää puita, pieniäkään. Sama juttu oli meillä, kun sankka metsä ympäröi tonttia kahdelta sivulta. Nyt on valoa ja avaruutta niin paljon, että ihan uudella tavalla kaipaan puita tontille ja pienet puut ovat siihen tarkoitukseen erinomaisia. Ostin eilen jalosyreeni Louis Späthin. Muitakin mahtuisi. Eivät ne vie paljon tilaa ja tuovat puutarhaan lisää kerroksellisuutta.
      Eikö olekin jännää, kun toisten blogeissa näkee kaikkea kaunista ja huomaa, että sellaisia voisi hankkia omaankin puutarhaan. Jostain luin jutun kiurunkannuksista ja yllätyin, miten paljon erilaisia niitä on. Nyt en vain millään muista, missä se artikkeli oli.
      Tänään on hyytävän kylmä. Meillä oli aamulla maa lumessa ja edelleen tuulee kovaa ja kylmästi. Toivottavasti tästä lämpenee.
      Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  9. Niin ihanan värinen kukka-pläjäys:))
    ihanaa silmän ruokaa:))
    (täällä lunta tullu n20 cm.:)askartelu-juttujen teko päivä:))
    Mukavia puutarha-juttuja,sinne keväiseen etelään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kauhistus, 20 cm lunta toukokuussa on turhan paljon. Askartelu on hyvä harrastus kylminä päivinä. Minäkin askartelin viime viikolla pinon kortteja, kun näin kevät-kesäaikaan on paljon merkkipäiviä.
      Täällä etelässäkin on hyisen kylmä päivä. Lähetän sinne teille lämpimiä tuulia heti, kun saan niitä kiinni.
      Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Tässäpä värimaailmaa minun makuuni! Pitää pistää 'Persian Pearl' muistiin. Syksyllä istutin tähtitulppaani 'Little Beautyn' sipuleita, siellä sen piipot ovat odottamassa kymmensenttisen hangen alla. Belliksillä on täälläkin tapana valua nurmikkoa kohti. Tosin hivuttautuvat ne kukkapenkin keskustaankin ja isompien perennojen tyvelle. Se heille suotakoon, kun uhmaavat säätä ja aloittavat kukkimisen ennen kuin ovat kunnolla päässeet edes kasvun vauhtiin. On kyllä sitkeä sissi keisarinpikarililjakin: meinasin syksyllä siirtää sen sipulin toiseen kohtaan ja enkös vain iskenyt koko mötikän keskeltä halki lapiolla. Luulin, että sen loru oli lopussa ja jätin vanhalle paikalleen. En ollut uskoa silmiäni, kun huomasin sen pilkistävän mullasta ja kasvavan kuin ei olisi mitään tapahtunut. Kukkia ei varmasti tänäkään vuonna tule, kun tuli taas pakkasta ja lunta niskaan. Toivotaan lämpimämpää säätä ja sitä, ettei tämän riesan jälkeen takatalvia enää tänä keväänä tule. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persian Pearl on niin kaunis, että rohkenen suositella sitä yhdelle jos toiselle. Little Beautyakin minulla on, mutta eivät vielä kuki.
      Olen usein ihmetellyt noita liljojen ja muiden kasvien sipuleita. Niillä on ihmeellinen taito kaivautua syvälle ja vähän vinoon siitä, mihin ne on muistikuvissaan istuttanut. Yhden jos toisenkin sipulin olen minäkin lapiolla murjonut. Jossain vaiheessa päätin, etten sipuleita ala siirtämään. Kasvakoon siellä, missä kasvavat ja jos uuteen paikkaan jotain haluan, niin hankin sitten uuden. Keisarinliljat tuppaavat minulla kukkimaan sen ensimmäisen kerran ja sen jälkeen ilmestyy vuosi toisensa perään pelkkiä lehtiä. Niitä pitäisi kuulemma lannoittaa, mutta eipä palanut hevosenkakkakaan vanhoja saa kukkimaan. Olkoot nekin. Säännöllisin välein istutan muutaman uuden siinä toivossa, että joskus joku päättää olla se joka vuosi kukkiva malli. Tällä systeemillä onnistuin saamaan jouluruusuistakin vakituisia kukkijoita. Toiset tekee taidolla ja minä ilmeisesti sitten sitkeydellä.
      Ihan karmean kylmä päivä. Meillä oli aamulla pakkasta ja hennosti lunta maassa. Toivon totisesti, että tämä perjantai on luvatusti kylmin päivä ja tästä taas lämpenee. Ja mieluusti saisi olla kevään viimeinen takatalvi. Vieläkin varpaita paleltaa, vaikka on villasukat jalassa.
      Mukavaa ja toivottavasti myös lämpimämpää viikonloppua sinulle!

      Poista
  11. Ihana tuo Persian Pearl. Olen sitä ennenkin ihastellut blogeissa, mutta jostain syystä sitä ei ole omassa pihassa vieläkään... Kiurunkannukst ovat myös viehättäviä, niitäkin täytyy hankkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jonkun blogista Persian Pearlin aikanaan bongannut ja siihen ihastunut. Sen jälkeen olen sitä eri paikkoihin istuttanut.
      Pystykiurunkannus Beth Evans kukkii ensimmäistä kertaa. Se on niin ihana, että toivon sen viihtyvän.

      Poista
  12. Tulppaanit ovat arvaamattomia kukkijoita. Jotkut nousevat kauniisti monta vuotta peräkkäin ja toiset eivät kuki kuin sen ensimmäisen. Meillä tulppaaneja näyttäisi nousevan runsaasti tänä vuonna, mutta saa nähdä, kuinka niiden käy nyt kun takatalvi pääsi yllättämään. Mutta eivät ne taida ihan pienestä säikähtää. Kevät on edennyt pihallasi vauhdilla ja paljon kaunista on kasvamassa. Persian Pearling kukka on ihanan herkkä. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti takatalvi ei vie tulppaaniesi kukintaa. Ihan reippaana omani ovat pakkasyön jälkeen pystyssä. Nuput vain ovat tiukassa supussa. Viikonlopun on luvattu vielä kylmää, mutta sitten pitäisi lämmetä. Sitä toivotaan.

      Poista
  13. tääl kolkal on viel säästytty lumisateelta ja miisnusasteilta, mut kylmä tuuli kävi luihin ja ytimiin, kun illansuusta puuhastelin jakotaimien kanssa pihalla.
    Persian helmesi on todella ihastuttava, kuten tuo vaaleanpunainen pystykiurunkannuskin. niin pientä pihaa ei varmaan olekkaan, ettei sinne mahtuisi edes yksi pieni koristepuu tai -pensas. sinulla on usein todella hyviä vinkkejä postauksissasi:))
    meillä luumupuut täynnä pulleita nuppuja. aina ohi kulkiessa varoittelin niitä nuppujaan avaamasta, niin kylmää ja tuulista, ettei varmaan yksikään pölyttäjä ole lennossa. ilokseni muuten huomasin tänään jokiahteilla kävellessäni, et sinne on ilmestynyt 8 mehiläispesää. hieno homma, koska luultavasti niitä riittää meidänkin pihaan kasveja pölyttämään.
    toivotaan hivenen lämpimämpää viikonlopuksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sinulla on aina niin kauniita sanoja. Opin paljon hienoja asioita muiden blogeista ja muilta ihmisiltä. Olen iloinen, jos voin myös antaa muille jotain.
      Tänään oli todella kylmää, mutta toisaalta hikisille hommille sopiva sää.
      Unelmissani jo näen, miten pinkki pystykiurunkannus leviää nurmikolle ja kukkii siellä runsaana. Lila on jo löytänyt tiensä moniin paikkoihin.
      Toivotaan, että hedelmäpuiden ja marjapensaiden kukat pysyvät vielä hetken piilossa, etteivät palellu.
      Meillä on näkynyt jo runsaasti mehiläisiä ja joitakin perhosia. Kylmä vei ne piiloihinsa, mutta ehkä ne kömpivät esiin taas ilman lämmetessä. Mukavaa, että olet löytänyt mehiläispesiä.
      Kyllä sää tästä lämpenee. Lupasivat ensi viikoksi jo parempaa. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  14. Ihania kuvia kukkasista ja niin ihanan värisiäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ronja! Eikö olekin ihanaa nauttia väreistä talven jälkeen.

      Poista
  15. Todella kaunis väri tuolla Persian Pearlilla. Ei ihme, että se saa huokailemaan ihastuksesta.
    Hyasintit tahtovat taantua aika nopeasti ja nyt odotankin mielenkiinnolla kukkivatko omat pari vuotta sitten istutetut valkokukkaiset hyasintit enää lainkaan tänä keväänä?
    Harmillisesti saimme hieman takapakkia sään suhteen, mutta onneksi täällä meillä ei ole sentään satanut lunta.

    Blogissani olisi sinulle postia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persian Pearl näyttää ansaitusti ihastuttavan monia.
      Toivottavasti hyasinttisi kukkivat. Minulla ilmestyi näkyviin pari hyasinttia, joita ei viime kesänä näkynyt laisinkaan. Pitkästä aikaa on hyasinttien kevät. Joka kevät joku kukkaryhmä nousee muita voimakkaammin esille.
      Hetki sitten uutisissa näytettiin eri puolilla maata sataneita lumimääriä. Joensuussakin lunta oli tullut melkoisesti. Toivotaan, että takatalvi jää viimeiseksi ja ettei se aiheuta isoja vahinkoja.
      Mielenkiintoista, täytyypä käydä kylässä blogissasi.

      Poista
  16. Hajuaistin menetys on todella harmillinen. Sitä ei aina osaa arvostaa, kun se on olemassa. Paljon ihania kukkijoita. Persian Pearlit ovat ihania, minulla ne eivät usein montaa vuotta selviä. Pakko lisäillä aina niitä vähintään joka toinen vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdessä paikassa Persian Pearlit ovat nousseet ja kukkineet neljä vuotta. Muualla kukinta on vähentynyt ja siksi istutaan niitä parin vuoden välein, kuten sinäkin.
      Hajuaistin menetys on harmillinen ja monin tavoin hankalakin. Se voi palautua tai sitten ei. Onneksi kuitenkin henki, liikunta- ja puhekyky sekä muut aistit säilyivät.

      Poista
  17. Ovat Persian Pearlit selvinneet sinulla useamman vuoden? Istutin niitä syksyllä pussillisen (10 kpl). Sain neljä kukkaa kun kauriit söivät muut ja repivät vielä sipulit ylös kuohkeasta uudesta penkistä. Kukka on superkauniin värinen !!!! Toivottavasti kukkivat vielä tämän kevään jälkeenkin.... Juuri tänään katselin, että minulla taitaa muutama itse kasvattamani sinivaleunikko olla heittänyt henkensä, mutta ainakin yksi vahva yksilö on edelleen hengissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdessä paikassa ovat nousseet ja kukkineet neljä vuotta. Muualla eivät ja siksi lisään niitä parin vuoden välein.
      Voi niitä kauriita, kun eivät ymmärrä pysyä pois puutarhastasi.
      Yksikin hengissä oleva sinivaleunikko on iloinen asia. Viime kesän kuivuusko ne vei? Ilmeisesti, kun aiemmin selvisivät talvesta ihan hyvin.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!